Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa nuoret saavat siunauksen ja ehtoollisen. Messussa voi ottaa kuvia ja iloita. Nuoret tekevät juhlasta itsensä näköisen.
Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa nuoret saavat siunauksen ja ehtoollisen. Messussa voi ottaa kuvia ja iloita. Nuoret tekevät juhlasta itsensä näköisen.
Konfirmaatioon pukeudutaan mukavasti, juhlaa ja kirkkotilaa kunnioittavasti. Konfirmoitavat nuoret istuvat kirkon etuosassa valkoiset albat yllään. Kuva: Sanna Krook.
Rippikirkkoon on hyvä tulla ajoissa, sillä väkeä on paljon ja alussa pappi antaa ohjeita kirkkoväelle.
Konfirmaatiomessu kestää useimmiten reilun tunnin. Messun kulkua voi seurata virsikirjasta tai lauluvihkosta. Joensuun seurakunnan rippikoulutyön pappi Heidi Väyrynen antaa vinkin:
– Seuraile pappien liikkeitä ja käsimerkkejä – ylösnousut ja istumiset näkyvät usein myös niissä. Elä hättäile, et voi mokata!
– Varusta itsesi kuulevalla korvalla, tule sydän auki ja ota hyvä paikka, Pielisensuun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Juuso Nikula ohjeistaa.
Kummit ja muut läheiset siunaavat nuoria alttarilla
Konfirmaatio on nuorten juhla, jonka he suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä työntekijöiden kanssa. Jokainen konfirmaatiomessu on omannäköisensä.
Ripille pääsevät nuoret esittävät kirkossa konfirmaatiolaulun, jonka he ovat valinneet ja harjoitelleet. Juhlatunnelmaan voi halutessaan liittyä suosionosoituksin.
Saarnan jälkeen nuoret lausuvat uskontunnustuksen yhteen ääneen seurakunnan kanssa. Pappi kysyy konfirmoitavilta, tahtovatko he elää kristittyinä. He vastaavat: ”Tahdon”.
Nuoret polvistuvat alttarin ääreen siunattaviksi. He ovat etukäteen pyytäneet siihen tehtävään kummia, perheenjäsentä tai muuta läheistä.
– Nuori saa itse päättää, ketä haluaa tehtävään kysyä, Väyrynen kertoo.
Kameran käytössä tulee muistaa hienotunteisuus
Konfirmaatio antaa oikeuden osallistua ehtoolliselle itsenäisesti, ja niinpä nuoret menevät ehtoolliselle ensimmäisenä. Sen jälkeen on muiden vuoro.
Kirkossa on lupa ottaa kuvia ja videota omalta paikalta tai niin, ettei messu siitä häiriinny. Ehtoollisella kävijöiden kuvaaminen ei ole sopivaa, sillä se on monelle hyvin herkkä tilanne.
– Annetaan kaikille oma rauha ja luodaan turvallista tilaa toinen toisillemme. Tervettä maalaisjärkeä käyttäen voi ikuistaa nuoren tärkeät hetket, Nikula toteaa.
Isoset ja työntekijät vierailevat juhlassa pyydettäessä
Messun jälkeen nuori saa rippikoulutodistuksen. Kirkon pihalla on tilaa onnitella, antaa kukkia ja ottaa kuvia luonnonvalossa.
Sitten siirrytään juhlapaikalle. Kirkon jäsenillä on mahdollisuus vuokrata omasta seurakunnastaan juhlatila muita edullisemmin. Juhlan voi myös pitää kodissa.
Monessa seurakunnassa on tapana, että leirin työntekijöitä ja isosia pyydetään käymään rippijuhlissa.
– Pyydettäessä vierailemme nuorten rippijuhlissa esittämässä laulutervehdyksen. Toivomme, että kutsu tulee nuoren huoltajalta meille työntekijöille, Heidi Väyrynen kertoo.
Selvitimme, millaisia erikoisuuksia Joensuun maaseutuseurakuntien kirkoista paljastuu.
Nyt on aika tutustua kotiseutuun. Selvitimme, millaisia erikoisuuksia Joensuun maaseutuseurakuntien kirkoista paljastuu.
Pitäjistä löytyy upeita kirkkoja. Pyhäselän kirkon erikoisuus on alttaritaulun virkaa toimittava lasimaalaus (kuva vas.). Hoilolan kirkon kalusto on tuotu rajan taakse jääneistä seurakunnista. Esimerkiksi alttaritaulu on Ruskealasta. Enon kirkon vanhin ja arvokkain osa on vuonna 1757 valmistunut saarnastuoli. Kuvat: Tea Ikonen ja Tiina Partanen
– Tuon järven takana on Venäjä, toteaa Vaara-Karjalan seurakunnan seurakuntamestari Jukka Heikura matkatessamme Joensuun ev.lut. seurakuntien itäisimmälle kirkolle, Hoilolanselän rannalla sijaitsevalle Hoilolan rajaseutukirkolle.
Pienen mäen päällä nököttävän kirkon pihassa on hiljaista. Heikura kertoo, että Hoilolan kirkossa on tilaisuuksia harvakseltaan. Jumalanpalvelus on kerran kuussa, vihkimisiä ja hautajaisia 1–2 kertaa vuodessa.
– Kirkko on auki tilauksesta. Siitä voi sopia Vaara-Karjalan seurakuntasihteerin kanssa.
Kirkkosalin seinässä on taulu, joka kertoo, että kirkko on rakennettu Amerikan luterilaisten seurakuntien rahoitusvaroilla. Veikko Larkaksen suunnittelema kirkko on valmistunut vuonna 1950, ja se korvasi rajan taakse jääneen kirkon.
Myös kirkon kalusto on tuotu rajan taakse jääneistä seurakunnista. Esimerkiksi kirkon kello on peräisin Suursaaresta, alttaritaulu Ruskealasta ja kynttiläkruunu Koivistosta.
Jumalanpalvelus heinäladossa, sitten etsimään kirkolle paikkaa
Hoilolasta joensuuhun on noin 70 kilometriä. Matkan varrella on Tuupovaara, jonka pääraitin varrella komeilee J.V. Mäkisen suunnittelema, vuonna 1902 valmistunut puinen, päätytornillinen pitkäkirkko.
– Aikoinaan seurakunta oli Koverossa. Kerrotaan, että joku pappi olisi matkallaan Koveroon eksynyt tänne Tuupovaaraan ja suuttunut, että kyllä se kirkko pitää tänne laittaa, Heikura hymähtää.
Tuupovaara todettiinkin lopulta Koveroa paremmaksi paikaksi kirkolle. Heikuran mukaan kirkkoprojekti alkoi vuonna 1897 heinäladossa pidetyllä jumalanpalveluksella lähellä kirkon nykyistä paikkaa. Siitä väki lähti katsomaan, mihin kirkon voisi rakentaa.
Nykyään Tuupovaaran kirkossa pidetään jumalanpalveluksia pari kertaa kuussa. Silloin tällöin on konsertteja, häitä, hautajaisia ja muita tapahtumia. Muina aikoina kirkkoon pääsee tutustumaan sopimalla asiasta Vaara-Karjalan seurakuntasihteerin kanssa.
Kirkkohallitus ei antanut lupaa puukirkon rakentamiselle Pyhäselkään
Pyhäselästä löytyy vuonna 1928 valmistunut funkkishenkinen pitkäkirkko. Kivestä tehdyn kirkon on suunnitellut Yrjö Vaskinen.
– Kirkkohallitus ei antanut rakentaa puukirkkoa, koska silloin reilu sata vuotta sitten oli puukirkkojen sarjapolttoja, ja puukirkon rakentamisen riskit nähtiin jo tuolloin suurena, kertoo Pyhäselän seurakunnan kirkkoherra Ville Ojala.
Toinen erikoisuus on, ettei Pyhäselän kirkossa ole perinteistä alttaritaulua, vaan sen virkaa toimittaa Fritz Hilbertin suunnittelema lasimaalaus, joka on maalattu Salomo Wuorion lasimaalaamossa Helsingissä. Ojalan mukaan teos on hyvin lumoava.
– Se on eri vuodenaikoina hyvin erilainen, kun idästä nouseva aurinko valaisee sen valollaan. Syksyllä ja talvella lasimaalaus on salaperäisen laikukas ja tummansävyinen, keväällä sen voimakkaat värit näkyvät erityisen kirkkaina.
Pyhäselän kirkko on avoinna sunnuntaisin kello 9–11.30. Muulloin kirkkovierailusta on sovittava seurakunnan toimiston kanssa.
Saarnastuoli tuotiin Enoon Kuopion tuomiokirkon tieltä puretusta kirkosta
Enon kirkko on Joensuun seurakuntayhtymän kirkoista vanhin. Kiteeläissyntyisen Anton Wilhelm Arppen suunnittelema kirkko on valmistunut vuonna 1818. Kirkkoakin vanhempi, ja samalla sen arvokkain osa, on saarnastuoli, joka on peräisin Kuopion neljännestä kirkosta. Puuseppä Tegmanin vuonna 1757 tekemää saarnastuolia ei jostain syystä haluttu vuonna 1816 vihittyyn Kuopion tuomiokirkkoon, ja Enon kirkon rakentaja osti sen.
Enon seurakunnan diakonissa Sari Korhonen kehuu tunnetun kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen saarnastuoliin vuonna 1760 maalaamia kuvia.
– Saarnastuolin kuvat pohjautuvat Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin. Ne on kirjoitettu saarnastuoliin sen aikaisen raamatunkäännöksen mukaan, ja kuvaan on valittu Raamatun henkilö edustamaan kyseistä raamatunkohtaa, Korhonen kertoo.
Saarnastuolia ja muutenkin Enon kirkkoa pääsee ihastelemaan kesällä 26.6.–31.7. arkisin kello 10–13 ja sunnuntaisin kello 9–12.
Tea Ikonen
Myös Tiekirkot kutsuvat hiljentymään
Joensuun kirkko (Papinkatu 1): 1.6.–27.8.2023 ma–la klo 11–19 ja su klo 12–20.
Utran kirkko (Väisälänkatu 2): 26.6.–31.7.2023 ma–la klo 12–17 ja su klo 12–18.
Kontiolahden kirkko (Kirkkotie 6): 26.6.–28.7.2023 ma–pe klo 10–16.
Ensi vuoden alusta lähtien Kirkkotie julkaistaan 5–6 kertaa vuodessa nykyisten 11 numeron sijaan.
Kirkkotie-lehti ilmestyi ensimmäisen kerran pääsiäisenä vuonna 1958. Lehden koko ja ilmestymistiheys on vaihdellut vuosien mittaan kerran vuodessa ilmestyvästä lehdestä jopa 30 kertaa vuodessa ilmestyvään nelisivuiseen tapahtumalehtiseen. Pitkään historiaan on mahtunut muutoksia ja nyt olemme jälleen yhden muutoksen edessä.
Ensi vuoden alusta lähtien Kirkkotie julkaistaan 5–6 kertaa vuodessa nykyisten yhdentoista numeron sijaan. Asiasta päätti viime viikolla Joensuun seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto. Päätökseen vaikuttivat muun muassa reippaasti kohonneet paino- ja jakelukustannukset, seurakuntayhtymän viestinnän henkilöresurssit sekä alkuvuonna tehdystä lukijatutkimuksesta saadut tulokset.
Haluan kiittää kaikkia lukijatutkimukseen osallistuneita, sillä vastauksista saimme arvokasta tietoa lehden tulevaisuuden suunnitteluun. Kirkkotie on monelle tärkeä lehti, joka luetaan kannesta kanteen. Vielä useammalle se on tuttu silmäiltävä lehti, josta on helppo lukaista itselle tärkeimmät osiot. Lehden kiinnostavimmiksi teemoiksi koetaan paikalliset aiheet, hyvinvointi, ihmissuhteet ja auttamistyö.
Lukijatutkimuksen mukaan paperilehden merkitys on vähentynyt ja kaikki ikäluokat – yli 65-vuotiaat mukaan lukien – etsivät entistä enemmän tietoa verkosta ja sosiaalisen median kanavista. Kirkon ovet ovat auki kaikenikäisille ja tämän haluamme näkyvän myös seurakuntien viestinnässä. Jos muutoksia ei nyt tehtäisi, emme pystyisi huomioimaan kaikenikäisiä tasapuolisesti.
Olimme vaikean päätöksen edessä. Uskon kuitenkin, että muutoksesta seuraa myös hyvää ja löydämme entistä paremmat keinot ja kanavat välittää lukijoille juuri sitä tietoa, mitä he seurakunnilta kaipaavat. Lukijatutkimuksen kautta saamiimme erinomaisiin vinkkeihin tulemme palaamaan tänä vuonna vielä monesti ensi vuotta suunnitellessa.
Kirsi Taskinen viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi
Hautausmailla moottoriajoneuvoliikenne ja pysäköinti on sallittu vain niille erikseen osoitetuilla alueilla.
Hautausmailla moottoriajoneuvoliikenne ja pysäköinti on sallittu vain niille erikseen osoitetuilla alueilla, muistuttaa Joensuun seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Virpi Kiviniemi. Muilla alueilla moottoriajoneuvoa saa käyttää vain ruumiin tai hautamuistomerkin kuljettamiseen tai välttämättömään huoltoajoon sekä liikuntaesteisen kuljettamiseen.
– Varsinkin keväisin hautausmaalla tapahtuu, kun paikkoja kunnostetaan talven jäljiltä. Työntekijöitä ja erilaisia työkoneita on liikkeellä paljon, Kiviniemi kertoo.
Joensuun hautausmaalla ja sen läheisyydessä on tällä hetkellä käynnissä rakennustöitä. Rauhankadun parkkipaikat ovat rakennushankkeiden vuoksi pois käytöstä. Ristinkappelille kuljetaan rakennustöiden aikana Koulukadun ja Rauhankadun risteyksen tilapäisestä kiertoliittymästä. Hautausmaan parkkipaikat sijaitsevat Ristinkappelilla ja Ristinkappelille vievän tien varrella.
Jos en ole itse rehellinen, en voi vaatia sitä myöskään nuorelta. Ja jos en ole rehellinen, en ole myöskään luotettava.
Kirjoittelin joskus tähän malliin, kun aloiteltiin nuorten moottoripajan toimintaa Joensuussa: ”Moottoripajalla on ollut hyvä fiilis tehdä yhdessä sormet rasvassa hommia. Alkuun vähän pyöriteltiin sormia, kun ei ollut omia menopelejä rassattavaksi. Laitettiin yhdessä pajaa sen näköiseksi, että on hyvä yhdessä tehdä hommia. Juteltiin paljon myös siitä, mitä itse kullakin oli mielessä, ja mitä kellekin kuuluu elämässä ylipäätään. Miksi moottoripajalla haluaa toimia ja mitä haaveita mielessä pyörii – moottoreista ja vähän muustakin. ’Minä kyllä haluan saada oman moottoripyörän’, sanoo yksi ja kiertää mutteria. Elämässä on hyvä olla haaveita ja tavoitteita. Oma moottoripyörä tai haaveiden opiskelupaikka, tavoittelun arvoista varmasti kumpikin.”
Muistan vieläkin elävästi sen, kun joku nuori ilmaantui pälyillen moottoripajan ovesta sisään. Epäluuloisesti, vähän arkaillen, arvioiden, onko tämä oikea paikka minulle.
Nuori on monen aikuisen näkökulmasta pelottava ja vastuuton. Tuota ajatusta en nuorista allekirjoita. Tapaan lähes päivittäin monenlaisia nuoria. Miksi sitten nuori voi olla aikuisen näkökulmasta niin pelottava? Nuori on vaativa, rehellinen, kyselevä, kyseenalaistava. Nuori toki oppii koko ajan kohtaamisista, moitteista, palkitsemisesta, malleista.
Halusin tai en, olen elävä esimerkki siitä, millaisia aikuiset ovat. Rehellinen? Tuo hyppää monelle silmille. Onko nuori oikeasti rehellinen? Jos ei ole, niin miksi ei ole? Voiko nuoreen luottaa? Nuori on loistava peili minulle, aikuiselle – niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minkä nuori on havainnut palkitsevaksi ja aikuisten maailmassa toimivaksi, sen hän helposti ottaa myös omaksi tavakseen toimia. Jos en ole itse rehellinen, en voi vaatia sitä myöskään nuorelta. Ja jos en ole rehellinen, en ole myöskään luotettava.
Moottoripajan alkumetreillä joskus 2019–2020 tapasin joukon 16-kesäisiä nuoria. Ja myönnän, että pikkuisen mietin, tuleeko näistä sähläreistä koskaan ”tolokun immeisiä”. Vähän ovat asiat muuttuneet. Luotan heihin kuin vuoreen.
Pitäisikö meidän enemmänkin pelätä sitä, mitä me aikuiset annamme nuoren ihmisen ohjenuoraksi? Onneksi nuori voi myös vielä oppia ja valita jotain muuta kuin sen, mihin hänet on harhautettu. Toivottavasti annan hänelle riittävästi tilaa löytää hyvän polun elämään, ainakin haluaisin. Mutta osaanko? Ja uskallanko luottaa? Uskallan.
Matti Nevalainen erityisnuorisotyönohjaaja Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä matti.nevalainen@evl.fi
Joensuun Moottoripaja on noin 14–25-vuotiaille nuorille suunnattua ohjattua toimintaa. Se on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän erityisnuorisotyötä. Moottoripaja toimii osoitteessa Jukolankatu 20 ja on avoinna keskiviikkoisin klo 16–20 sekä torstaisin klo 17–20.
Raja korostaa yhteyttä ja erillisyyttä, vastuunjakoa ja valintoja.
Millaisilla rajoilla sinä liikut ja elät? Mitkä rajat suojaavat sinulle arvokasta ja tärkeää?
Raja korostaa yhteyttä ja erillisyyttä, vastuunjakoa ja valintoja. On hyvä tietää, mikä on minun vastuullani ja mikä ei ole. Mikä on oikein ja kohtuullista ja mikä ei ole. Rajoja tarvitsemme resurssien viisaaseen jakoon ja hyvän elämän varmistamiseen. Omia rajojaan jokainen piirtää itse. Paikallisesti ja valtakunnallisesti päättävässä asemassa olevien on linjattava toiminnoille oikeanlaiset rajat. Mitä tänä vuonna tehdään ja mitä ei tehdä. Mihin satsataan, mistä karsitaan.
Miten eletään rajoilla viisaasti? Rajan vetämisen tulisi aina edistää hyvää. Rajan tulisi varjella jotain, mikä koetaan arvokkaaksi. Jotta tällainen varjelu voisi toteutua, tarvitsemme yhteistä keskustelua siitä, mikä on hyvää ja varjelemisen arvoista. Rajoilla käydään arvokeskustelua. Tästä pohjimmiltaan on kyse myös Säätytalon hallitusneuvotteluissa näinä viikkoina.
Viime vuonna ohjasin toistakymmentä tulevaisuustyöpajaa. Lähtökohtana oli tulevaisuustutkimuksen havainto siitä, että ajatuksemme tulevaisuudesta ohjaavat merkittävästi tämän hetken toimintaa. Kun mietimme esimerkiksi vuotta 2050, näyttäytyykö se aikana, jolloin paljon nykyistä hyvää on menetetty ja yleinen turvattomuus ja kaaos ovat arkipäiväistyneet? Tai voisiko olla, että vuonna 2050 Suomessa olisi lajikirjoltaan kukoistava luonto sekä vahva osallisuuden kokemus kaikilla täällä asuvilla? Moni voi sanoa, että tuollaiset tulevaisuuskuvat ovat epärealistista tyhjän haihattelua. Ei tule onnistumaan. Entä jos se kuitenkin olisi mahdollista? Mitä siinä tapauksessa tekisit tänään sen eteen?
Tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa keskitytään usein pahimpaan tulevaisuuteen varautumiseen. Se on toki viisasta ja tarpeellista, mutta tulevaisuuspuhe on sen myötä rajoittunut uhkakuvien tarkasteluun. Tällöin ihmisen osaksi jää tyytyä osaansa ja koettaa selviytyä. Voisikohan meillä kuitenkin olla aktiivisempi ote omaan tulevaisuuteemme? Sanontana viljelemme: ”Sitä saa mitä tilaa.” Entä jos pohtisimme hetken hyvän tulevaisuuden tilaamista?
Miten siis kuljemme kohti toivottavaa hyvää tulevaisuutta? Selkeytetään tulevaisuustoivoa. Meillä on paljon enemmän vaikutusmahdollisuuksia, kuin mitä tulemme käyttäneeksi. Kirkastetaan, miltä hyvä tulevaisuus näyttäisi. Jäsennetään ensimmäiset askeleet tuota tulevaisuutta kohti. Ideoita todennäköisesti löytyy aika helposti. Ja sitten voikin ryhtyä toimeen. Vaikka jo tänään.
Titi Gävert diakonian kehittämisen asiantuntija
Kirkkohallitus
Kirkon yhteiskuntapäivät Joensuussa 21.–22.9.2023 teemalla Rajoilla. Lisätietoja osoitteessa www.kirkonyhteiskuntapaivat.fi.
Ihmisen ymmärrys ei riitä selittämään Jumalaa, mutta voimme asettua yhdessä puhuteltaviksi.
Saarnaajan kirjassa sanotaan:
”Kun koetin perehtyä viisauteen ja tutkiskella sitä työtä, jota ihminen maan päällä yötä päivää tekee saamatta untakaan silmiinsä, niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä, mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän sitä ymmärrä. Ja vaikka viisaskin väittäisi ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä.” (Saarnaajan kirja 8:16–17)
Ihmisen luonteeseen kuuluu tarve ymmärtää ja hallita. Ihmiskunnan loppumaton päämäärä on lisätä omaa ymmärrystään ja keinojaan hallita elämää; omaa ja muiden.
Pienessä, yksittäisen ihmisen mittakaavassa hallinnan tarve näyttäytyy tarpeena olla oikeassa, tietää paremmin ja enemmän kuin muut. Pahimmillaan se on tarvetta määritellä toisia ihmisiä oman – joskus varsin mustavalkoisen – ajattelun kautta. Paavo Kettunen pohtii kirjassaan Kuka minä todella olen ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta muun muassa näin: ”… voisi ajatella, että Jumalan tahdon ehdottomasti tietävät ja sillä toisia hallitsevat ihmiset toimivat mustavalkoisessa mielentilassa” (s. 83).
Diakoniatyön arjessa kohtaan usein ihmisiä, jotka hyvinkin pienin sanoin ja arasti pohtivat oman elämänsä kipupisteiden merkitystä tai tuovat oman kokemuksensa epäoikeudenmukaisuudesta voimakkaasti esiin. Silloin merkityksellistä ei ole valmiit kaavat tai uljaat ja varmat sanat vaan kyky kuulla kysymysten taakse. Kiukkua ja turhautuneisuutta tarjoavat purkaukset tai hiljainen pohdinta voivat kätkeä sisälleen kaiken sen oleellisen, joka liittyy ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen: ihmisen tarpeeseen saada kokea rakkautta ja hyväksyntää kaikilla elämän osa-alueilla. Siihen ei ole valmista vastausta, on vain yhdessä esitetty kysymys ja loputon ihmettely. Ihmisen ymmärrys ei riitä selittämään Jumalaa, mutta voimme asettua yhdessä puhuteltaviksi.
Puhuteltavaksi asettuminen ei merkitse tuomarin kohtaamista pelolla vaan kaipuulla ja rakkaudella. On turvallista tuntea olevansa hyväksytty kokonaisena, elämää saa ihmetellä rauhassa. Ja jos omalla kuolinvuoteellani ihmettelyyn liittyisi myös kiitollisuus, sulkisin silmäni onnellisena.
Hääyö on tunnelmallinen tapahtuma, joka mahdollistaa ainutlaatuisen ja vaivattoman kirkollisen vihkimisen ilta-aikaan ilman suuria kustannuksia.
Joensuun kirkossa järjestetään Hääyö-tapahtuma lauantaina 23.9.2023 klo 16–22. Hääyö on tunnelmallinen tapahtuma, joka mahdollistaa ainutlaatuisen ja vaivattoman kirkollisen vihkimisen ilta-aikaan ilman suuria kustannuksia. Tilaisuuteen tarvitaan vain vihittävä pari, sormukset, avioliiton esteettömyystodistus ja molempien henkilöllisyystodistukset.
Hääyö-tapahtumaan on mahdollista varata oma vihkiaika. Aikoja on tarjolla puolen tunnin välein klo 16 alkaen ja vihkivä pappi tavataan juuri ennen vihkimistä. Ajat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ajan voi varata 5.6.–4.9. välisenä aikana verkossa osoitteessa http://www.joensuunseurakunnat.fi/ilmoittaudu.
Vieraita tilaisuuteen saa kutsua niin paljon kuin haluaa: paikalle voi tulla kaksin, pienellä porukalla tai suurella suvulla. Vihkiminen on maksuton. Hääyö-tapahtuman järjestävät yhteistyössä Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat. Lisätiedot: salla.romo@evl.fi, p. 050 3728 323.
Häiden järjestäminen voi olla helppoa tai vaikeaa. Lue. Ota opiksi. Älä stressaa.
Häiden järjestäminen voi olla helppoa tai vaikeaa. Lue. Ota opiksi. Älä stressaa.
Hääpäivänä morsiusparin tärkein tehtävä on iloita toisistaan ja nauttia juhlasta. Kuva: iStock.
Häiden suunnitteleminen aloitetaan rakkaudesta – ja hääbudjetista. Budjetin suunnitteluun on hyvä käyttää aikaa ja miettiä tarkkaan, kuinka paljon juhlasta haluaa maksaa.
– Kannattaa mieluummin pitää pienet häät ja nauttia hyvin siitä, mihin on varaa, sanoo hääsuunnittelija Pertti Huhtilainen. Hän on järjestänyt uransa aikana yli 600 häät.
– Jos on koko ajan huoli siitä, että häät tulevat liian kalliiksi, ei päivästä jää hyvä mieli.
Kun budjetti on selvillä, varataan vihki- ja juhlapaikka.
Vilkkaimmillaan hääsesonki on touko–syyskuussa. Suosituimmissa kirkoissa on kesälauantaisin useita vihkimisiä. Mikäli vihkitilaisuuden haluaa järjestää tietyssä kirkossa, varaus kannattaa tehdä noin vuotta aiemmin.
Kirkossa vihkiminen tai avioliiton siunaaminen ei maksa hääparille mitään.
Myös juhlapaikka on syytä varata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suosituimmat tilat varataan kirkkojen tavoin juhlasesongiksi nopeasti täyteen.
Save-the-Date-kortti tai -viesti lähetetään ennen varsinaista kutsua
Kun häiden päivämäärä on lyöty lukkoon, kutsuvieraille lähetetään Save-the-Date-kortit. Kortin tarkoitus on kertoa vieraille tulevasta hääjuhlasta ja sen ajankohdasta.
Perinteisesti Save-the-Date-kortit painatetaan paperille. Etiketti – Käytösopas arkeen ja juhlaan -kirjan (WSOY 2014) kirjoittaneen Mirva Saukkolan mielestä energiakriisin keskellä voi ajatella myös toisin.
– Paperin saatavuudessa on ongelmia eikä paperinen kortti ole ekologisin vaihtoehto, joten sähköpostiviesti toimii ihan yhtä hyvin.
Seuraavana kannattaa kilpailuttaa pitopalvelut tai pyytää ravintolalta vaihtoehtoja juhla-ateriaan. Hääsuunnittelija Pertti Huhtilaisen mielestä häissä kannattaa panostaa ennen kaikkea hyvään ruokaan.
Mikäli budjetti sen suinkin sallii, Huhtilainen suosii pöytiintarjoilua. Näin ruokailutilanne rauhoittuu. Myös erityisruokavaliot on helpompaa huomioida pöytiin tarjoiltaessa.
Monet valitsevat Huhtilaisen mukaan noutopöydän, koska haluavat tarjota mieleistä ruokaa kaikille. Ihan turhaan.
– Häät eivät ole ABC:n nakkikeidas, josta löytyy mitä vain. Vieraat syövät sitä, mitä morsiuspari tarjoaa, Huhtilainen sanoo.
Asujen hankkimiseen tulee varata aikaa
Morsiuspuvun etsiminen kannattaa myös aloittaa hyvissä ajoin. Facebookin hääryhmistä, kirpputoreilta ja vintage-liikkeistä voi hyvällä tuurilla löytää käytetyn puvun edullisesti. Hääpuvun voi myös teettää omien mittojen mukaan.
Vaikka häämuoti on viime vuosina vapautunut, valkoinen tai vaalea asu on edelleen suosituin. Huhtilaisesta olisi hienoa nähdä enemmän rohkeita valintoja.
– Miten upea musta tai kukallinen hääpuku voisikaan olla, Huhtilainen sanoo.
Perinteestä poikkeavalle puvulle voi hyvinkin olla käyttöä myös häiden jälkeen.
Kaason ja bestmanin tehtävä koetaan kunnianosoituksena. Heidät valitaan usein kaikkein rakkaimpien ystävien joukosta.
Mikäli morsiuspari toivoo kaasojen ja bestmanien pukeutuvan erityisiin vaatteisiin, Mirva Saukkola kehottaa puhumaan suoraan siitä, kuka asut maksaa.
– Jollekulle esimerkiksi frakin hankkiminen tai vuokraaminen voi olla iso investointi. Sitten on niitä, joilla on frakki valmiina kaapissa. Näistä asioista on voitava puhua, Saukkola sanoo.
Hääkutsu lähetetään kuusi kuukautta ennen H-hetkeä
Noin puoli vuotta ennen häitä lähetetään viralliset hääkutsut.
Kutsusta tulee käydä ilmi päivämäärä, kellonaika, vihki- ja juhlapaikka sekä hääparin nimet. Siinä on hyvä kertoa myös viimeinen ilmoittautumispäivä, pukukoodi ja mahdollinen lahjatoive. Kutsussa voi myös olla ohjeistus siitä, kuinka vihkipaikalta siirrytään juhlapaikalle.
Häiden yleisin ongelmakohta on Huhtilaisen mielestä aikataulutus.
– Kaikkea joudutaan odottamaan. Jos joka väliin työnnetään puheita, häät eivät koskaan käynnisty.
– Muistakaa, että kaikelle on aikansa: on aika vihkiä, on aika nauttia maljat, on aika syödä, on aika puhua ja on aika tanssia.
Vieraiden joukosta kannattaakin valita seremoniamestari tai seremoniamestaripari, joka huolehtii siirtymistä ja tilaisuuden juontamisesta.
Avioliiton esteiden tutkinnan voi tehdä esimerkiksi verkossa
Pappi tulee vihkitilaisuuteen hääparin kotiseurakunnasta. Jos parilla on oma tuttu pappi, myös häntä voi pyytää vihkimään.
Vihkivä pappi käy parin kanssa vihkikeskustelun pari kuukautta ennen häitä. Keskustelun pohjalta hän rakentaa häissä kuultavan vihkipuheen.
Vihkimistä varten tarvitaan esteettömyystodistus, jolla varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Kirkkohäitä suunnittelevien parien tulee hankkia esteettömyystodistus kirkon asiointipalvelusta, kotiseurakunnasta tai seurakunnan aluerekisteristä.
Esteettömyystodistusta pitää hakea viimeistään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Mikäli toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden tutkinnassa voi mennä joitakin viikkoja. Todistus on voimassa neljä kuukautta, jonka kuluessa vihkimisen on tapahduttava.
Sukunimivalinnasta on ilmoitettava esteidentutkinnan yhteydessä. Sukunimen vaihtaminen avioitumisen yhteydessä on maksutonta.
Esteettömyystutkinnan yhteydessä vihkipari päättää myös, ilmoitetaanko avioliittoaikomuksesta ja vihkimisestä seurakunnan jumalanpalveluksessa ja lehdessä.
Kanttorin kanssa sovitaan vihkitilaisuuden musiikista
Kuukautta ennen vihkimistä on syytä ottaa yhteyttä vihkitilaisuuden musiikista vastaavaan kanttoriin. Hänen kanssaan sovitaan vihkitilaisuuden musiikista.
Useimmat kanttorit soittavat vihkiparin toiveiden mukaista musiikkia elokuvien tunnusmusiikista kevyeen musiikkiin. Vuoden kanttoriksi valittu Malmin seurakunnan kanttori Kaisu Rauhamaa kehottaa kuitenkin pohtimaan, voisiko perinteinen urkumusiikki tehdä vihkitilaisuudesta erityisen.
– Urut ovat käytössä vain vihkitilaisuudessa kirkossa. Hääjuhlaan voi valita sitten kaikkea muuta musiikkia.
Kuukaudessakin ennättää järjestää hyvät häät, mikäli naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi yllättäen.
Vedä henkeä ja nauti juhlan odottamisesta
Kaksi viikkoa ennen H-hetkeä häävierailta on saatu vahvistus osallistumisesta ja lopullinen vierasmäärä on ilmoitettu ravintolalle tai pitopalvelulle. On aika laatia pöytäkartta, josta käy ilmi, missä kukin istuu. Lisäksi kannattaa tehdä paikkakortit.
Pari viikkoa ennen häitä on hyvä vielä sovittaa juhlavaatteita sekä käydä harjoituskampauksessa ja meikissä, jos niin haluaa.
Hääsuunnittelija Pertti Huhtilainen neuvoo kuitenkin tekemään häitä edeltävistä viikoista mahdollisimman helpot ja rauhalliset.
– Tässä vaiheessa kannattaa vetää henkeä ja alkaa nauttia juhlan odottamisesta. Miten kukaan voi nauttia häistä, jos edellisenä yönä puhaltaa vielä ilmapalloja?
Kontiolahtelainen ekoteologi Pauliina Kainulainen etsii kristillisyyden syvistä vesistä hätkähdyttäviä näkökulmia havahduttaakseen ihmisiä huolehtimaan ympäristöstä.
Kontiolahtelainen ekoteologi Pauliina Kainulainen etsii kristillisyyden syvistä vesistä hätkähdyttäviä näkökulmia havahduttaakseen ihmisiä huolehtimaan ympäristöstä.
Pauliina Kainulainen viihtyy Kontiolahdella, jossa järvet ja metsä ovat lähellä mutta on mahdollisuuksia osallistua myös kansalaisjärjestötoimintaan. – Maalla on paremmat mahdollisuudet maanläheiseen elämänmuotoon, mutta toki myös kaupungissa luonto on lukemattomin tavoin mukana. Maalaisten ja kaupunkilaisten luontosuhde ei kuitenkaan välttämättä nykyään paljon poikkea toisistaan, jos eletään virtuaalimaailmassa, Kainulainen pohtii. Kuva: Tea Ikonen
EKOTEOLOGI. Olen pappi, joka on asettunut asumaan tänne itäisten suurten järvien, Höytiäisen ja Pielisen tienoille. Tämä on oikein hienoa maisemaa tehdä ekoteologiaa, jossa koitan ammentaa kristillisyyden syvistä vesistä muutosta kohti sopusointuisempaa luontosuhdetta. Tällä hetkellä työskentelen keikkamuotoisesti seurakuntapappina Liperin seurakunnassa, mutta syksystä alkaen olen päätoiminen tietokirjailija.
HENGELLISYYS. Teologia kiinnostaa minua tieteenä ja mahdollisuutena paneutua elämän suuriin kysymyksiin. Kiinnostuin ensin mystiikasta ja sitten köyhyyden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksistä. Lopulta teologiaani yhdistyi ekologinen näkökulma. Pyrin myös siihen, että teologiassani olisi mukana syvä hengellinen ulottuvuus. Toivon siinä olevan muutosvoimaa ihmissydämelle, sillä maailmankatsomus vaikuttaa kaikkiin arjen valintoihin.
LUONTO. Yhteys luontoon on olennaisen tärkeä asia minulle. Leikin lapsena paljon yksin metsässä ja rannoilla, ja varmaan sieltä kehkeytyi kiinteä yhteyden tunne muuhun luontoon. Elämässäni kulkee myös kansalaisaktivismi. Kuulun kohtuullista elämäntapaa peräänkuuluttavaan Kohtuus vaarassa -liikkeeseen. Se on minulle käytännön teologiaa, vaikka liikkeen toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
KIRKKO. Se, että seurakunnat hankkivat ympäristödiplomin, tarkoittaa että ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota, mutta paljon on vielä tehtävää. Esimerkiksi suhtautumisessa metsiin seurakunnat voisivat tehdä enemmänkin. Monet seurakunnat ovat suuria metsänomistajia. Olisi hieno teko tuleville sukupolville, että vanhoja metsiä suojeltaisiin enemmän tai siirryttäisiin avohakkuista pehmeämpiin menetelmiin.
PELASTUS. Vaikka kirkossa puhutaan, että tehtävämme on viljellä ja varjella, se ei tunnu muuttavan toimintaamme riittävästi. Siksi etsin uusiakin näkökulmia, että ihmiset havahtuisivat. Ajattelen, että luomakuntavastuu ei ole kehällinen asia vaan osa laajaa ymmärrystä siitä, mitä pelastus tarkoittaa. Pelastus on myös luomakunnan eheyden vaalimista. Elämän yksinkertaistaminen voi olla tie merkityksellisempään elämään.
Kirjoittelin joskus tähän malliin, kun aloiteltiin nuorten moottoripajan toimintaa Joensuussa:
Millaisilla rajoilla sinä liikut ja elät? Mitkä rajat suojaavat sinulle arvokasta ja tärkeää?
Kirkkotie 