Tyttöjen kanssa kolmistaan

Puhe yksinhuoltajuudesta on usein hyvin riski- ja ongelmalähtöistä. Myös Minna Jaakkolalle, helsinkiläiselle kahden tyttären yksinhuoltajalle sana ”yksinhuoltaja” tuo mieleen epäonnistumisen, yksinjäämisen ja monenlaisen ahdingon.

Vastapainoa pänttäämiselle

Ensimmäisen vuoden lukio-opiskelija Hanna Kurttila valittiin alkuvuodesta Lyseon lukion opiskelijakunnan johtoon. Tuore puheenjohtaja haluaa mm. lisätä kiinnostusta opiskelijakunnan toimintaan ja järjestää tapahtumia, jotka auttavat jaksamaan arkiaherruksessa.

Sana – Jumalan sanan kylvö

Muistan, kuinka lapsena ja nuorena sukutapaamisissa kuulin aina saman repliikin: ”Oletpa sinä kasvanut”. Se ärsyttikin välillä, mutta tuntui myös hyvältä, kirjoittaa seurakuntapastori Kaija Santti hartaustekstissään.