Kesä on rippikoulujen aikaa. Rippikouluissa nuorten oppimisen ja pohdinnan olisi hyvä kohdistua kolmeen suuntaan. Jumalaan, itseen ja lähimmäiseen. Kuka on Jumala, kuinka ja miksi uskoa häneen? Mitä haluan elämältä ja tulevaisuudelta? Olenko minäkin arvokas? Kuka on lähimmäiseni? Mitä tarkoittaa, että me kaikki olemme arvokkaita?
Minä pappina annan konkreettisen tavoitteen rippileirille. Riparilla saa opetella lähimmäisenrakkautta. Se näkyy siten, että leirillä arvostetaan jokaista, ketään ei kiusata eikä jätetä sivuun. Haluamme olla ystävällisiä ja kunnioitamme toisiamme. Emme riitele, ja jos kinaa tulee, asiat sovitaan. Mikä mahdollisuus, siis kilvoitella ja syventyä siihen, miten otan toisen huomioon. Tuollainen viikko tulisi olla jokaisella aikuisellakin vähintään kerran vuodessa.
Armo on sana ja arvo, joka liittyy olennaisesti kristilliseen uskoomme, myös lähimmäisen rakastamiseen. Ajattelen, että se sana pitää sisällään kaiken mitä tarvitsemme. Ihmisen ulkopuolelta tuleva armo on elämämme elinehto kaikessa. Tuo sana kätkee sisälleen sekä hengellisen että arkisen elämän syvyyden. Armoa, ansaitsematonta lahjaahan kaikki on.
Armo saa toisen merkityksen, kun tuo sana muutetaan käskymuotoon: Armahtakaa. Enää en olekaan vain lahjan vastaanottaja vaan myös eteenpäin välittäjä. Kuinka vaikeata se onkaan, ilmaisen ja ihmeellisen jakaminen eteenpäin. Mielellään sen, siis armon, pitäisi vain itsellään. Taitaa olla paljon helpompaa tuomita kuin armahtaa toista? Juuri siksi on hyvä pysähtyä välillä lähimmäisen rakastamisen ja kunnioittamisen ääreen, kuten teemme rippileireillä. Ei siksi, että muutumme pyhemmiksi tai paremmiksi. Vaan siksi, että meitä on armahdettu, ja tuo armo on liian kaunista ja suurta pidettäväksi vain itsellämme. Ja kun etsii armahdusta tarvitsevia, syvin viisaus löytyykin aamulla, kun katsoo peiliin. Olen liian syntinen ja langennut tuomitsemaan muita. Mutta niin paljosta armahdettu, että miksi jättäisin muut armon ulkopuolelle?
Jokainen kristitty niin rippileirillä, kirkon penkissä kuin kotisohvilla saa uskoa omakseen ja jakaa eteenpäin Jeesuksen lupausta, jonka hän antoi syntiselle naiselle: ”Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Heikki Mujunen
seurakuntapastori
Rantakylän seurakunta