
Miten hyvin sinä olet varautunut selviämään itsenäisesti vähintään kolmen vuorokauden ajan – esimerkiksi silloin, kun tekninen vika tai myrsky katkaisee sähköt?
Meiltä kysellään, onko kotona ruokaa, taskulamppuja ja muuta tarpeellista sähkökatkojen varalle.
Mikä on yhteiskunnan vastuu heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden auttamisessa? Mitä sanotaan pientä palkkaa saavalle osa-aikatyössä käyvälle yksinhuoltajalle, joka jää yhteiskunnan auttamismekanismien ulkopuolelle saadessaan muutaman euron liikaa palkkaa?
Olen ajatellut usein erilaisten pelkojen ja haasteiden aallokossa tämän sunnuntain evankeliumitekstin kertomusta. Siinä Jeesuksen lähimmät seuraajat ovat kalastajan työssään veneessä öisellä järvellä. Jeesus kävelee heidän luokseen vettä pitkin.