Sähköpostiini kilahti jokin aika sitten isännöitsijän tiedote siitä, miten taloyhtiössämme varaudutaan sähkökatkoihin. Saman tyyppinen viesti varautumisesta on osunut silmiin viime aikoina monessa mediassa. Onko kotona ruokaa, taskulamppuja ja muuta tarpeellista sähkökatkojen varalle, meiltä kysellään.
Kuulun itse siihen ryhmään, jonka ei ole tarvinnut elämänsä aikana olla huolissaan sähkön tai ruoan loppumisesta. Ainoat kokemukseni, jotka edes lievästi viittaavat siihen suuntaan, olivat ulkomailla vietettyjen vuosien alkuaikoina. Keski-Euroopan kylien pienet kaupat eivät olleetkaan koko ajan auki kuten meillä Suomessa. Nälkähän siinä tuli, kun yritti väärään aikaan ruokaostoksille.
Moni meistä helpolla päässeistä on todennäköisesti varsin riippuvainen sähkölaitteista. Meille lyhyt sähkökatko voisi olla jopa hyödyksi, kun hektinen informaatiovirta katkeaisi hetkeksi. Puhelimen akku ehkä tyhjenisi, mutta omat sisäiset akkumme latautuisivat piripintaan. Tämä ajatus toimii tietysti vain lyhyissä katkoissa. Tilanne on täysin eri, jos talo kylmenee tai ruoasta ja vedestä on pulaa.
Ennakointi ja varautuminen ovat nyt monella mielessä. Tunnollisimmat ovat jo hoitaneet homman ja muut tulevat perässä, kunhan ensimmäinen kunnon sähkökatko osuu omalle kohdalle. Uskallan epäillä, että iäkkäämmissä henkilöissä on enemmän taitavasti yllättäviin tilanteisiin varautuvia kuin nuorissa huimapäissä, joilla ei ole vielä omakohtaista kokemusta puutteesta.
Kun emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan, niin varautuminen kannattaa. Itseltänikin puuttuu vielä se paristokäyttöinen radio, vaikka hankinta on ollut mielessä pitkään. Hyvä on siis muistutella muitakin. Lisää vinkkejä varautumiseen löydät tämän lehden keskiaukeamalta.
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi