Kontiolahtelainen ekoteologi Pauliina Kainulainen etsii kristillisyyden syvistä vesistä hätkähdyttäviä näkökulmia havahduttaakseen ihmisiä huolehtimaan ympäristöstä.
Pauliina Kainulainen viihtyy Kontiolahdella, jossa järvet ja metsä ovat lähellä mutta on mahdollisuuksia osallistua myös kansalaisjärjestötoimintaan. – Maalla on paremmat mahdollisuudet maanläheiseen elämänmuotoon, mutta toki myös kaupungissa luonto on lukemattomin tavoin mukana. Maalaisten ja kaupunkilaisten luontosuhde ei kuitenkaan välttämättä nykyään paljon poikkea toisistaan, jos eletään virtuaalimaailmassa, Kainulainen pohtii. Kuva: Tea Ikonen
- EKOTEOLOGI. Olen pappi, joka on asettunut asumaan tänne itäisten suurten järvien, Höytiäisen ja Pielisen tienoille. Tämä on oikein hienoa maisemaa tehdä ekoteologiaa, jossa koitan ammentaa kristillisyyden syvistä vesistä muutosta kohti sopusointuisempaa luontosuhdetta. Tällä hetkellä työskentelen keikkamuotoisesti seurakuntapappina Liperin seurakunnassa, mutta syksystä alkaen olen päätoiminen tietokirjailija.
- HENGELLISYYS. Teologia kiinnostaa minua tieteenä ja mahdollisuutena paneutua elämän suuriin kysymyksiin. Kiinnostuin ensin mystiikasta ja sitten köyhyyden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksistä. Lopulta teologiaani yhdistyi ekologinen näkökulma. Pyrin myös siihen, että teologiassani olisi mukana syvä hengellinen ulottuvuus. Toivon siinä olevan muutosvoimaa ihmissydämelle, sillä maailmankatsomus vaikuttaa kaikkiin arjen valintoihin.
- LUONTO. Yhteys luontoon on olennaisen tärkeä asia minulle. Leikin lapsena paljon yksin metsässä ja rannoilla, ja varmaan sieltä kehkeytyi kiinteä yhteyden tunne muuhun luontoon. Elämässäni kulkee myös kansalaisaktivismi. Kuulun kohtuullista elämäntapaa peräänkuuluttavaan Kohtuus vaarassa -liikkeeseen. Se on minulle käytännön teologiaa, vaikka liikkeen toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
- KIRKKO. Se, että seurakunnat hankkivat ympäristödiplomin, tarkoittaa että ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota, mutta paljon on vielä tehtävää. Esimerkiksi suhtautumisessa metsiin seurakunnat voisivat tehdä enemmänkin. Monet seurakunnat ovat suuria metsänomistajia. Olisi hieno teko tuleville sukupolville, että vanhoja metsiä suojeltaisiin enemmän tai siirryttäisiin avohakkuista pehmeämpiin menetelmiin.
- PELASTUS. Vaikka kirkossa puhutaan, että tehtävämme on viljellä ja varjella, se ei tunnu muuttavan toimintaamme riittävästi. Siksi etsin uusiakin näkökulmia, että ihmiset havahtuisivat. Ajattelen, että luomakuntavastuu ei ole kehällinen asia vaan osa laajaa ymmärrystä siitä, mitä pelastus tarkoittaa. Pelastus on myös luomakunnan eheyden vaalimista. Elämän yksinkertaistaminen voi olla tie merkityksellisempään elämään.
Tea Ikonen