Konfirmaatiossa luodaan ainutkertaisia muistoja

Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa nuoret saavat siunauksen ja ehtoollisen. Messussa voi ottaa kuvia ja iloita. Nuoret tekevät juhlasta itsensä näköisen.

Nuoren kädet pitelevät alban nauhoja.

Konfirmaatioon pukeudutaan mukavasti, juhlaa ja kirkkotilaa kunnioittavasti. Konfirmoitavat nuoret istuvat kirkon etuosassa valkoiset albat yllään. Kuva: Sanna Krook.

Rippikirkkoon on hyvä tulla ajoissa, sillä väkeä on paljon ja alussa pappi antaa ohjeita kirkkoväelle.

Konfirmaatiomessu kestää useimmiten reilun tunnin. Messun kulkua voi seurata virsikirjasta tai lauluvihkosta. Joensuun seurakunnan rippikoulutyön pappi Heidi Väyrynen antaa vinkin:

– Seuraile pappien liikkeitä ja käsimerkkejä – ylösnousut ja istumiset näkyvät usein myös niissä. Elä hättäile, et voi mokata!

– Varusta itsesi kuulevalla korvalla, tule sydän auki ja ota hyvä paikka, Pielisensuun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Juuso Nikula ohjeistaa.

Kummit ja muut läheiset siunaavat nuoria alttarilla

Konfirmaatio on nuorten juhla, jonka he suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä työntekijöiden kanssa. Jokainen konfirmaatiomessu on omannäköisensä.

Ripille pääsevät nuoret esittävät kirkossa konfirmaatiolaulun, jonka he ovat valinneet ja harjoitelleet. Juhlatunnelmaan voi halutessaan liittyä suosionosoituksin.

Saarnan jälkeen nuoret lausuvat uskontunnustuksen yhteen ääneen seurakunnan kanssa. Pappi kysyy konfirmoitavilta, tahtovatko he elää kristittyinä. He vastaavat: ”Tahdon”.

Nuoret polvistuvat alttarin ääreen siunattaviksi. He ovat etukäteen pyytäneet siihen tehtävään kummia, perheenjäsentä tai muuta läheistä.

– Nuori saa itse päättää, ketä haluaa tehtävään kysyä, Väyrynen kertoo.

Kameran käytössä tulee muistaa hienotunteisuus

Konfirmaatio antaa oikeuden osallistua ehtoolliselle itsenäisesti, ja niinpä nuoret menevät ehtoolliselle ensimmäisenä. Sen jälkeen on muiden vuoro.

Kirkossa on lupa ottaa kuvia ja videota omalta paikalta tai niin, ettei messu siitä häiriinny. Ehtoollisella kävijöiden kuvaaminen ei ole sopivaa, sillä se on monelle hyvin herkkä tilanne.

– Annetaan kaikille oma rauha ja luodaan turvallista tilaa toinen toisillemme. Tervettä maalaisjärkeä käyttäen voi ikuistaa nuoren tärkeät hetket, Nikula toteaa.

Isoset ja työntekijät vierailevat juhlassa pyydettäessä

Messun jälkeen nuori saa rippikoulutodistuksen. Kirkon pihalla on tilaa onnitella, antaa kukkia ja ottaa kuvia luonnonvalossa.

Sitten siirrytään juhlapaikalle. Kirkon jäsenillä on mahdollisuus vuokrata omasta seurakunnastaan juhlatila muita edullisemmin. Juhlan voi myös pitää kodissa.

Monessa seurakunnassa on tapana, että leirin työntekijöitä ja isosia pyydetään käymään rippijuhlissa.

– Pyydettäessä vierailemme nuorten rippijuhlissa esittämässä laulutervehdyksen. Toivomme, että kutsu tulee nuoren huoltajalta meille työntekijöille, Heidi Väyrynen kertoo.

 

Hanna Pekkanen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.