mielessä – Sivu 6

Töitä seitsemänä päivänä viikossa

Luomumaitotilaa Niittylahden Kummussa pyörittävä maanviljelijä Mari Kalliomäki tottui maatilan elämänrytmiin jo lapsena.

Luomumaitotilaa Niittylahden Kummussa pyörittävä maanviljelijä Mari Kalliomäki tottui maatilan elämänrytmiin jo lapsena.

Maanviljelijä Mari Kalliomäki laitumella lehmän seurassa. — Mari Kalliomäki toteaa kesän olleen Niittylahdessa maanviljelijän kannalta loistava: on ollut viileätä, mistä sekä lehmät että lypsäjä ovat tykänneet. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. TILA. Meillä on 30 naudan lypsykarjatila, jonka päätuote on l uomumaito. Minä toimin tilan-pitäjänä, miehellä on oma ammatti myyntityön parissa. Ostin tilan vanhemmiltani vuonna 1995, peltoja alettiin siirtää luomuun vuodesta 1996 ja maito on ollut luomua vuodesta 2002. Luomuun erikoistuminen tarjosi mahdollisuuden pitää tila pienenä.

2. ARKI. Teen töitä seitsemänä päivänä viikossa. Työpäiväni alkaa aamulypsyllä kuudelta ja jatkuu kymmenen seutuun. Päivällä teen muita viljelytöitä, illalla menee vielä 3-4 tuntia iltalypsyn parissa. On onni, että olen syntynyt maatilalla ja sopeutunut tällaiseen rytmiin. Toki se välillä nyppii, kun on joku iltameno, jonka jälkeen teen extratyövuoron navetassa, ja lapsetkin kaipaavat iltasatua. Maksutonta lomaa minulla on 26 päivää vuodessa.

3. MOTIVAATIO. Tässä työssä tunnen itseni tarpeelliseksi – minähän ruokin ihmisiä. Me teemme pohjoismaissa maailman laadukkainta maitoa. Hygieniataso on loistava ja Suomessa on palkitsemisjärjestelmät, johon kaikki meijerit ovat sitoutuneet. Minunkin tilallani on tullut täyteen 30 vuotta erinomaisen laatumaidon tuottamista. Vanhempani aloittivat työn ja minä olen sitä jatkanut. Siitä olen ylpeä.

4. ILMASTONMUUTOS. Nykyisin puhutaan tosi paljon ilmastomuutoksesta ja siitä, kenen toimet ovat oikeita. Kaikkia toimia tietysti tarvitaan, mutta helposti lähdetään etsi-mään syyllisiä, että oma tuska ei olisi niin kamala. Vaikka olenkin itse luomuviljelijä, minulla ei ole mitään syytä syytellä ketään ilman tai maaperän pilaamisesta. Kaikista meistä lähtee jätettä, se pitäisi vain käyttää viisaasti. Minua harmittaa se, että öljyperäiset polttoaineet ovat niin helppoja, ettei metaanin talteenottajia ole alettu vielä kunnolla kehittämään.

5. VARJELUS. Me maanviljelijät olemme koko ajan tekemisissä luonnon kanssa. Se kasvattaa nöyryyttä. Olemme selvästi hoitamassa omaisuutta ja tehtävää, joka on annettua, ei ansaittua. Kyllä näissä kuvioissa varjeluksesta puhutaan. Ehkä sellainen uskon mystiikka myös kasvaa pikkuhiljaa kun vanhenee. Tulee mieleen, että hyvänen aika: jos kaikki ei olekaan pelkkää kemiaa. Osallistun seurakunnan toimintaan enimmäkseen tukemalla etänä. Perinteisiin kuuluvat MTK:n kirkkopyhä syksyisin ja Eläkeliiton järjestämät toukosiunaukset keväisin.

Virpi Hyvärinen

Uimaopetusta luonnonvesissä

Joensuulaisella 21-vuotiaalla Reetta Hirvosella on pitkä kokemus kilpauimarina ja uimakoulun opettajana. Tänä kesänä hän mm. opettaa lapsia uimaan Joensuun kaupungin ranta- uimakoulussa Kiihtelysvaarassa.

Rantauimakoulun opettaja seisoo rantavedessä märkäpuku päällä. — Reetta Hirvonen nauttii, kun lapset oppivat uusia taitoja. Rantauimakoulun opettajat ovat pukeutuneet märkäpukuihin, koska päivän aikana viileässä vedessä pidetään peräkkäin useampi uimakoulu. Kuva: Sari Jormanainen

1. KOKEMUS. Olen uinut 10 vuotta kilpaa, sen jälkeen pari vuotta triathlonia. Joensuun uimaseurassa olen vetänyt kaikenlaisia ryhmiä 15–16 -vuotiaasta saakka. 18-vuotiaana kävin uimaopekoulutuksen. Sen jälkeen olen opettanut lapsia kaupungilla ja uimaseuralla. Tykkäsin jo tosi pienenä uimisesta ja olin peloton vedessä. Äiti vei uimakouluun 5-6 -vuotiaana ja 7-vuotiaana aloin sitten ihan kunnolla uimaan.

2. ONNISTUMISIA. Opettaminen on mukavaa. Etenkin kun lapset saavat onnistumisia, esimerkiksi oppivat uimaan vaikka pari metriä, niin sitten näkee sen lapsen innostuksen siitä. Vesi on lapsille mieluisa elementti. Siellä on helppo liikkua, se ei ole raskasta. Toivon, että lapsille välittyy uimakoulusta se, että uimataito on todella tärkeä taito. Ei tarvitse olla kilpauimari tai aktiivinen harrastajakaan, mutta uimataito on tärkeä olla. Sen avulla voi itse pelastautua tai auttaa toista.

3. JÄRVIVESI. Suhtautuminen järviveteen vaihtelee paljon lasten välillä. Rantauimakouluun tulevista lapsista moni käy enemmäkseen juuri rannoilla uimassa, joten se helpottaa. Onhan se vesi kylmää. Nyt kun ei ole ollut kovin lämpimiä kelejä, niin ei se varmasi ole 20 astettakaan. Hyvin ovat lapset kyllä vedessä uineet, ei ole kylmä vesi haitannut yhtään. Meillä on täällä sauna, jossa voi käydä lämmittelemässä. Rantauimakoulussa uidaan lähes säällä kuin säällä. Ainoastaan ukkosella veteen ei mennä.

4. RYHMÄT. Kaupungin rantauimakoulut ovat todella suosittuja. Etenkin täällä Kiihtelysvaarassa ryhmät täyttyvät nopeasti. Yhdessä ryhmässä voi olla enintään 15 las-ta, ohjaajia on kaksi. Ryhmien tasot vaihtelevat varhaistaitoryhmästä uimataitoisten ryhmiin. Varhaistaitoryhmässä osa saattaa arastella vielä vettä, siellä tutustutaan veteen leikin kautta. Jatkoryhmässä sitten uidaan jo ihan matkaa, parhaimmillaan joku saattaa uida jo 300 metriäkin.

5. SUUNNITELMIA. Uiminen kuuluu omaan kesääni myös vapaa-ajalla. Uinti ei varmasti elämästäni lähde pois koskaan. Varmasti tulen rannalla olemaan, kunhan nämä säät tästä paranevat. Syksyllä uimaopetukseen tosin tulee tauko. Lähden Tsekkiin vaihtoon, siellä on sitten jotkut muut hommat edessä. Opiskelen kansainvälistä liiketaloutta ja sitä lähden nyt sinne lukemaan. Saa nähdä sen jälkeen jatkuuko uimaopetus.

Sari Jormanainen

Oppia opettajan työhön ripareilta

Kesäteologina Rantakylässä työskentelevä Roosa Tarnanen nauttii, kun saa rippikoululaiset syttymään keskustelusta.

Kesäteologina Rantakylässä työskentelevä Roosa Tarnanen nauttii, kun saa rippikoululaiset syttymään keskustelusta.

Roosa Tarnanen nojaa koivuun Joensuun keskustassa. — Roosa Tarnasen kesään kuuluu kesätöiden lisäksi opinnäytetyön eli gradun viimeistely. ”Kesästä voi nauttia myös töiden ja opintojen ohessa. Ripareilla mennään ulos aina kun vähänkin aurinko paistaa”, sanoo Tarnanen. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. KESÄTYÖ. Toimin toista kesää kesäteologina Rantakylän seurakunnassa. Kahden kuukauden kesätyö pitää tänä vuonna sisällään pelkästään rippikoulutyötä: olen mukana kolmella rippileirillä. Olen osa työntekijöiden tiimiä. Päätehtäväni on toimia rippikoulun opettajana.

2. OPISKELU. Tähtään uskonnonopettajan ammattiin. Opiskelen teologiaa Itä-Suomen yliopistossa ja saan opintoni valmiiksi todennäköisesti tänä kesänä. Ajauduin teologian opintoihin puolivahingossa, ja aluksi emmin, olenko oikealla alalla. Pedagogisten opinnot, työharjoittelu ja viime lukuvuoden kokemus uskonnonopettajan työstä Pielisjoen koulussa ovat kuitenkin vakuuttaneet, että tämä on työ, jota haluan tehdä.

3. KOKEMUS. Kesäteologin työstä haen oppia nimenomaan uskonnonopettajan työhön, vaikka koulu ja seurakunta ovatkin erilaiset toimintaympäristöt opetustyölle. On hienoa päästä mukaan kokeneeseen ja taitavaan tiimiin, jossa opin koko ajan uutta. Tämä on työtä, josta paljon oppii vain tekemällä. Olen kiitollinen siitä, että työntekijät jakavat paljon osaamistaan, mutta antavat samalla myös tehdä asioita omalla tavalla. Aina kun mahdollista, haluan olla mukana, jotta opin.

4. HAASTAMINEN. Nautin nuorten kanssa työskentelystä ja tykkään haastaa heitä. Parasta on, kun nuoret lähtevät kunnolla keskustelemaan jostakin aiheesta, ovat jotakin mieltä puolesta tai vastaan. Sillä tavallahan se oppiminen tapahtuu. On hienoa nähdä oivaltamisen hetkiä. Osa aiheista on helpommin lähestyttäviä, osa vähän vaativampia: esimerkiksi kolminaisuus on aiheena yhtä aikaa abstrakti ja konkreettinen, ja samalla kristinuskossa olennainen juttu.

5. PIELISENSUU. Minulle on ollut pitkään selvää, että haluan tehdä töitä nuorten parissa. Haluan olla mukana rakentamassa hyvää elämää nuorille. Tähän on vaikuttanut keskeisesti aikani seurakuntanuorena Pielisensuussa. Oman riparin tiivis isosporukka ja työntekijät tekivät sen, että halusin itsekin mukaan isostoimintaan. Seurakuntanuorten porukka oli tosi turvallinen yhteisö minulle nuortena. Varmasti se on jättänyt jälkensä myös alanvalintaani.

Kukkia kaupungin kaunistukseksi

Puutarhuri Pirjo Auvinen on suunnitellut parinkymmenen vuoden ajan Joensuun kaupungin kukkaistutuksia. Tänä vuonna kaupungin suurin kukkapenkki löytyy Pohjoisesta rantapuistosta.

Puutarhuri Pirjo Auvinen on suunnitellut parinkymmenen vuoden ajan Joensuun kaupungin kukkaistutuksia. Tänä vuonna kaupungin suurin kukkapenkki löytyy Pohjoisesta rantapuistosta.

Pirjo Auvinen istuu Pohjoisen rantapuiston kukkapenkin edessä. — ”Eniten tyydytystä työssäni tuottaa se, kun kaikki kukat ovat maailmalla ja vielä suhteellisen vaivattomasti saatu paikoilleen”, sanoo puutarhuri Pirjo Auvinen juuri valmistuneen Pohjoisen rantapuiston kukkaistutusten äärellä. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. AIKATAULU. Kesän kukkaistutusten suunnittelu alkaa Joensuun kaupungilla jo vuotta aikaisemmin talvella. Kukat tilataan syyskuun puoliväliin mennessä ja lumien sulettua toukokuun loppupuolella penkit käännetään istutuskuntoon. Ensimmäiset kukat tulivat tänä vuonna 22.5., iso satsi kesäkuun alussa ja loput 10.6. Kaikkien istutusten tulisi olla valmiina ja paikallaan 14.6.

2. PAIKAT. Kukkia on tilattu tämän vuoden istutuksiin yhteensä 4100 kappaletta, ja koristehavut päälle. Vapaudenpuiston remontin takia määrä on huomattavasti taval-lista pienempi. Ensimmäisestä erästä veimme kukkia toukokuun lopussa päiväkodeille, Taidemuseolle ja Vainoniemen huvilalle sekä Laululavalle Suven avausta juhlistamaan. Laitamme kesäkukkaistutuksia myös kävelykadulle, torille, satamaan ja puistoihin sekä kaupungin kiinteistöille, kuten kaupungintalolle, palvelupisteille, pääkirjastolle ja kon-servatoriolle.

3. LAJIKKEET. Kukkien valinnassa painavat ennen kaikkea esteettisyys ja helppohoitoisuus. Katsomme, että värit rimmaavat ja että kukkien hoito on sellaista, että ehdimme sen tehdä. Ihan viimeisimpien trendien mukaan emme kulje, koska suunnittelu tehdään varhaisessa vaiheessa, mutta aina kokeilemme myös jotakin uutta. Tämän vuoden kokeilu on haltiankukka, jota laitamme torin ruukkuihin. Sen koristearvo on erittäin kauniissa lehdissä.

4. RANTAPUISTO. Tänä vuonna suurin ja näyttävin penkkimme on 81-neliöinen kokonaisuus Pohjoisessa rantapuistossa. Siihen laitettiin yhteensä 1030 kasvia, keskelle sitruunasypressejä, ympärille keltaista daaliaa, oranssinpunaista pauliinabegoniaa, vaa-leanvihreää koristebataattia ja ulommaiseksi keltaista samettikukkaa. Penkki syntyi kahdeksan työntekijän ja kuljettajien voimalla yhdessä aamupäivässä. Kasteluun meni lopuksi vielä parisen tuntia.

5. YHTEISTYÖ. Tämä työ on ennen kaikkea yhteistyötä. Ei hän me pärjättäisi, jos meillä ei olisi ammattitaitoisia kuljettajia ja paljon hyviä kesätyöntekijöitä apulaisina. Puutarhuri Leena Tarnanen on oikea käteni – ja välillä vasenkin. Hän on taitava organisaattori, jonka kanssa on ilo tehdä töitä.

Hyvä mieli kiertämään

Leipomista harrastava lähihoitaja Sanna Ryhänen laittoi ylijäämämokkapalat ilmaiseksi jakoon Facebookin Joensuun ilmaiset roskat ja aarteet -ryhmään. Siitä syntyi hyvän mielen kierre, johon moni on halunnut mukaan.

Sanna Ryhänen seisoo keittiössä raparperipiirakka kädessään — Sanna Ryhänen sai pari viikkoa sitten satsin raparperia pakastintaan tyhjentävältä naisihmiseltä, ja pyöräytti siitä pellillisen Maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Piiraasta meni osa raparperien lahjoittajalle, osa Ryhäsen ja puolison suihin ja loput maksutta jakoon. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. IDEA. Olen pitkään ollut mukana Facebookin paikallisessa ”roskala varyhmässä”, jossa lahjoitetaan erilaista tavaraa ilmaiseksi eteenpäin. Alkukeväästä leivoin jonakin päivänä mokkapaloja ja harmitti, kun niitä tuntui jäävän yli. Siinä tuli mieleen, miksei ryhmään voisi laittaa myös leivonnaisia jakoon. Kokeilin, ja sehän lähti vetämään: ensimmäinen satsi mokkapaloja ei riittänyt kaikille.

2. LUMIPALLOEFEKTI. Ensimmäisen ilmoituksen postatessani en arvannut, miten laaja harrastus tästä minulle muodostuisi. Olen leiponut ilmaiseksi jakoon nyt ainakin kuivakakkuja, pullaa, paholaisenpiirakkaa, porkkanapiirakkaa, muffinseja, raparperipiirakkaa ja kinkkupiirakkaa. Pääsiäisenä meni rahkapiirakkaa ja vappuna munkkeja niin, että naapurikin huomasi rapussa olevan tavallista enemmän trafiikkia.

3. NAUTINTO. Leivon siksi, että se on minulle nautinto. Yksi kutoo, toinen tekee ristikoita ja minä leivon rentoutuakseni. Kahden ihmisen taloudessa ei ole terveellistä syödä vaikkapa pellillistä Kinder-piirakkaa. On parempi ottaa päältä kahville pari palaa ja laittaa loput muiden iloksi. Samalla tapaa ihmisiä ja kuulee monenlaista tarinaa, saa hyvän mielen itselle ja toiselle.

4. RAJAT. Leivonnaisten laittamisessa ilmaiseen jakoon on sudenkuoppansa, jotka on ollut hyvä tiedostaa. Olen saanut yksityisviesteinä paljon pyyntöjä leipoa erilaisiin tilanteisiin. Välillä tekee pahaa sanoa ei. Mielelläänhän sitä leipoisi, mutta kun tässä on kyse harrastuksesta, on tärkeää pitää rajat ja leipoa silloin kun oikeasti itseä haluttaa. Huomaan, että helposti sitä lähtisi siihen, että kyllähän minä tuonkin teen, nukun vaikka pari tuntia vähemmän. Se ei kuitenkaan ole oikea tie. Opettelen tässä samalla rajanpitoa.

5. VASTAKAIKU. Olen saanut tästä paljon positiivista palautetta, ja moni on halunnut osallistua asiaan lahjoittamalla leivontatarpeita käyttööni. Eräskin toi kolme muovipussillista kaikkea mahdollista margariinista liivatelehtiin ja sokerista foliovuokiin, toiselta sain villasukat. Siitä olen kuitenkin ollut tarkkana, että valmiissa leivonnaisissa on kyse nimenomaan lahjoituksista. Kenellekään ei pidä tulla sellaista oloa, että jaossa olevia leivonnaisia ei voisi tulla hakemaan, jos ei ole tuoda sokeripussia mukanaan. Kun lahjoitan, niin lahjoitan – jollekin sokeripussinkin hankinta voi tehdä tiukkaa.

Virpi Hyvärinen

Ei vappua ilman Häiriköitä

RytmiHäiriköiden johtaja Timo-Teemu Passi on viettänyt viimeiset 20 vappua tahtipuikko heiluen Joensuun keskustassa. Omintakeisen big bandin luotsaaminen on Passille elämäntapa.

RytmiHäiriköiden johtaja Timo-Teemu Passi on viettänyt viimeiset 20 vappua tahtipuikko heiluen Joensuun keskustassa. Omintakeisen big bandin luotsaaminen on Passille elämäntapa.

Timo-Teemu Passi seisoo saksofoni kädessään Carelia-salissa. — Vuonna 1998 perustetun RytmiHäiriköt-orkesterin kotipaikka on Carelia-talolla Itä-Suomen yliopistolla. Karsikon koululla luokanopettajana työskentelevä Timo-Teemu Passi käyttää vapaa-aikaansa muun muassa orkesterin kapellimestarin ja taiteellisen johtajan tehtäviin. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. ORKESTERI. RytmiHäiriköt on Itä-Suomen yliopiston big band, jossa on mukana 20-30 soittajaa. Mukana on soittajia niin pop-, rock-, jazz- kuin klassisen musiikinkin puolelta. Eritaustaisten soittajien lähestymistavat musiikkiin tuovat orkesteriin rikkautta. Poikkeamme tavallisesta big bandistä siten, että soitamme paljon rock-pop-funk-materiaalia, ja esitämme sitä omalla, häirikköhenkisellä tavallamme. Bändinä olemme viihdyttäviä, taitavia ja energisiä.

2. HENKI. Olennaisin asia RytmiHäiriköissä on yhteinen henki ja se, miten sitä ylläpidetään. Ilmapiiri treeneissä on tosi tärkeä asia. Keskeistä on, että jokainen soittaja kelpaa sellaisena kuin on. Kun ei ole painetta soittaa täydellisesti, soittajat pääsevät musiikin ytimeen ja soittavat paremmin kuin osaavatkaan. On tärkeätä luoda yhteenkuuluvuuden tunne: tiedämme edustavamme tiettyä juttua ja olemme ylpeitä siitä.

3. TEKEMINEN. Jos jotakin haluaa, se pitää tehdä itse. Siitä ei tule mitään, että jää odottamaan, että joku muu tekisi. Kun muutin Joensuuhun 90-luvulla, kaipasin tänne opiskelijoiden big bandiä, jollaisessa olin aiemmin Tampereella soittanut. Koska sellaista ei ollut, sanoin parille kaverille: lähdettekö mukaan, jos perustan orkesterin. Tein julisteen ja lätkin niitä ympäri kampusta. Parikymmentä ihmistä tuli paikalle. Siitä se lähti, RytmiHäiriköt.

4. ANTI. En tiedä mitä tekisin, jos en tekisi tätä. Orkesteri on minulle elämäntapa. Isojen keikkojen alla meininki on välillä ihan pöhköä, muutama tunti unta ja sitten taas mennään. Ilmankos luokanopettajaksi opiskeleminen kesti minulta 19 vuotta. Parasta RytmiHäiriköissä on se, kun saa nähdä soittajien kehittyvän. Ja onhan meillä ollut huikeita keikkoja. Ne ovat sykähdyttäviä hetkiä, kun saadaan joku iso projekti kasaan ja voidaan todeta: onpahan tehty töitä!

5. VAPPU. En ole juhlinut vappua kahteenkymmeneen vuoteen. Olen aina ollut kuskaamassa kamoja, rakentamassa tekniikkaa ja soittamassa bändin kanssa. Vappuun valmistautuminen vaatii useamman viikon työn. Tänä vuonna on taas luvassa perinteiset menot: Vapunaattona Alkukiven lakitus klo 12 yliopistolla, siitä kulkueena Ilosaareen, jossa ylioppilaskunnan juhlan. klo 18 asti. Ja vappupäivän piknik klo 12 alkaen Ilosaaressa. Häiriköiden lisäksi tänä vuonna ovat esiintymässä Heiduska ja Voyagers.

Virpi Hyvärinen

Roolista toiseen

Perinteinen Ristin tie -näytelmä esitetään jälleen pitkänäperjantaina Joensuun keskustassa. Aktiivisesti seurakunnan draamaryhmässä toiminut Tyyne Laitinen on mukana näytelmässä jo 7. kertaa. Laitisella on näytelmässä kolme hyvin erilaista roolia.

Vaihtaessaan roolia opetuslapsesta pahikseksi, Tyyne Laitinen vetää päähänsä mustan hupun, joka auttaa eläytymään herjaajan rooliin. Pahiksen jälkeen huppu vaihtuu itkevän naisen huiviin. Kuva: Sari Jormanainen

1. ENSIKOKEMUS. Olihan se poikkeuksellista. Olimme aiemmin draamaryhmässä esittäneet pääsiäiseen liittyviä tarinoita runoin ja lauluin. Ristin tien harjoitukset ovat melkoista mekkalaa, näytelmän kulun mukaisesti huudetaan ja herjataan. Kun vuosittain tulee uusia näyttelijöitä, niin harjoittelemme koko porukkana

2. ROOLIT. Olen ollut lähes joka vuosi opetuslapsena. Siitä roolista sitten siirrytään pahikseksi. Pahiksena olen ollut myös joka vuosi. Silloin laitetaan musta huppu päähän ja kiljutaan kuolemaa ja ristiinnaulitsemista nyrkit pystyssä. Kolmas rooli tulee siinä vaiheessa, kun Jeesus lähtee kantamaan ristiä, vaihdamme päähineet ja kuljemme perässä itkien. Olemme itkeviä naisia.

3. TUNTEET. Musta huppu päässä on niin julman näköinen, että jo se auttaa vaihtamaan roolia. Kun Jeesukselle laitetaan piikkikruunu päähän ja häntä herjataan, niin siinä saa itsensä lietsottua herjaajan tunnelmaan. Kun Jeesus lähtee raahautumaan ruoskittuna ristiä kantaen, niin silloin mieli herkistyy. Surevaksi naiseksi on helpoin siirtyä. Se koskettaa oikeasti. Kun Jeesus naulitaan ristille, niin aidosti kyyneleet valuvat.

4 YLEISÖ. Mielenkiintoista tässä on se, että yleisö kulkee meidän mukana läpi näytelmän. Heidänkin kasvoilta näkee sen, että ehkä he halveksivat meitä, kun kiljumme kuolemaa. He eivät ainakaan ole puolellamme. Lopussa yleisö on jälleen mukana surussamme. Kun yleisö tulee ihan meidän lähelle, niin huomaa, että myös he surevat. Lopussa on laulua, esimerkiksi virsi ”Käy yrttitarhasta polku”, niin viimeistään silloin yleisökin herkistyy.

5 TYHJYYS. Näytelmä päättyy suruun, mutta meillä on heti sen jälkeen tilaisuus, jossa keskustelemme näytelmän kulusta. Näytelmä arkistuu nopeasti sen päätyttyä. Mutta kotona minulle ainakin tulee tyhjä olo. Olemme harjoitelleet pitkään ja on se huipentuma torilla. Sen jälkeen tulee tunne, että mitäs nyt? Minulla ei ole tapana käydä kirkossa näytelmän jälkeen, mutta pääsiäisyön messussa käyn. Näytelmän myötä minulla on tunne, että pitää kuulla ja kokea myös pääsiäisen ilosanoma.

Sari Jormanainen

Taide uskon tulkkina

”Luominen kuuluu ihmisen olemukseen, onhan ihminen Jumalan, suuren luojamestarin kuva. Se, mitä me omalla osaamisellamme teemme, on osa jatkuvaa luomistyötä”, sanoo kirjailija, virsirunoilija Anna-Mari Kaskinen.

”Asuessani Australiassa sain tilaisuuden sukeltaa koralliriutan syvyyksiin. Näin, mikä värien ja muotojen rikkaus siellä oli – sellaisessakin paikassa, johon kukaan ei yleensä pääse katsomaan. Se sai minut miettimään, missä määrin meidän kirkossamme näkyy tämä Luojan luoma värikkyys, jopa leikillisyys. Voisimme käyttää luovuutta kirkossa paljon enemmänkin”, sanoo Anna-Mari Kaskinen. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. TAIDE. Taiteet ovat olleet alusta saakka vahvasti välittämässä kristinuskon sanomaa. Taide sopii hyvin uskon välittämiseen, koska uskossa on kyse mysteeristä – ei asiasta, jonka voisi laittaa mikroskoopin alle ja tieteellä tutkia. Taide jättää asioita avoimeksi. Se jättää tilaa ihmisen omalle tulkinnalle ja oman elämänkokemuksen peilaamiselle.

2. LAULULYRIIKKA. Kirjoittaminen on päätyöni, ja siihen liittyy monenlaisia tehtäviä. Kaikki lähti liikkeelle runoista. Kun aikanaan tapasin muusikko Pekka Simojoen, tulin tietoiseksi, että tekstejäni voisi käyttää myös lauluina. Aluksi laulujen tekeminen oli spontaania; ajattelin lähinnä sisältöä, en muotoa enkä sitä, miten sanat ja sävel saadaan sopimaan yhteen. Nykyisin tavoitteenani virsien ja muiden yhteislaulujen kohdalla on se, että sanat ja sävel sopivat yhteen niin hyvin, että ihmisen ei tarvitse miettiä, miten tämä menee.

3. VIRRET. Virsirunojen tekemiseen sain aikanaan hyvät neuvot runoilija Anna-Maija Raittilalta. Ensiksikin hän kehotti kirjoittamaan kirja kieltä, hyvää suomea. Toisen neuvon sain, kun vein hänelle näytille tekstejäni, joihin olin pyrkinyt kehittämään mahdollisimman nokkelia riimejä. Tekstejäni katsoessaan Raittila ilmaisi hienovaraisesti, että virsirunoilijan tehtävä ei ole tuoda esiin sitä, kuinka hyviä riimejä hän osaa tehdä. Otin ohjeen onkeeni. Kirjoittajan on hyvä pysytellä taka-alalla, jotta itse asia pääsee esille.

4. SANOMA. Sisällön suhteen olen ottanut tavoitteeksi jo nuorena, että hengellisessä lauluissa ja virsissä en saa tehdä itsestäni yhtään hurskaampaa kuin olen. Tehtäväni ei ole puolustaa uskoa vaan korostaa Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta. Tuoda esiin sitä, että kaikenlaiset ihmiset kaikissa elämäntilanteissa voivat lähestyä Jumalaa. Ja Jumala lähestyy heitä.

5. NÄYTELMÄT. Yksi osa työtäni on näytelmien käsikirjoittaminen. Viime aikoina olen tehnyt Vivamon Raamattukylään kahdeksattatoista näytelmääni. Olen perustanut myös Lastenkylän, jonne olen tehnyt eläinhahmoihin liittyviä näytelmiä. Minusta olikin hauskaa, kun sain enolaiselta kulttuuriyhdistys Veräjältä tilauksen lastennäytelmästä, jossa on hahmoina Pohjois-Karjalan luonnosta tuttuja eläimiä. Veräjän näytelmä onkin juuri sen tyyppistä työtä, jota juuri nyt haluan tehdä.

Virpi Hyvärinen

Vastapainoa pänttäämiselle

Ensimmäisen vuoden lukio-opiskelija Hanna Kurttila valittiin alkuvuodesta Lyseon lukion opiskelijakunnan johtoon. Tuore puheenjohtaja haluaa mm. lisätä kiinnostusta opiskelijakunnan toimintaan ja järjestää tapahtumia, jotka auttavat jaksamaan arkiaherruksessa.

1. JÄRJESTÖTOIMINTA. Opiskelijakunnan toiminta ja järjestötoiminta ovat aina kiinnostaneet minua. Yläasteellakin toimin opiskelijakunnan hallituksessa, joten minulla oli käsitys siitä, millaista tämä työ olisi. Minusta on mukavaa, että opiskelun ohessa on myös muuta tekemistä. Hallitustyö on kivaa. Minä pidän opiskelijakunnan toimintaa erittäin hyödyllisenä tulevaisuutta varten. Tässä saa harjoiteltua mm. puheenpitämistä, mikä on aika vaikeaa ja jännittävääkin.

2. VAIKUTTAMINEN. Oppilaskunnassa pääsee vaikuttamaan oman koulun asioihin ja tapahtumiin. Puheenjohtajana haluan tuoda hallitustoimintaa enemmän esille ja tehdä siitä kiinnostavaa. Toivoisin, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan. Asioita voi viedä pidemmälle esimerkiksi Joensuun nuorisovaltuuston kautta. Mielestäni Joensuussa on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa nuorten asioihin. Joensuu on nuorille hyvä kaupunki. Kaupungissa voisi kuitenkin olla enemmän hengailupaikkoja nuorille.

3. TYÖTAAKKA. Lukio on kieltämättä rankkaa. Kaikki tietävät, että lukion kolme vuotta ovat nuoren elämässä ehkä se rankin kohta. On kuitenkin hyvä muistaa, että lukiossa kaikki olemme samassa veneessä. Työtä on paljon ja kolme vuotta on lyhyt aika opiskella kaikki ylioppilaskirjoituksissa tarvittavat asiat.

4. RENTOUTUMINEN. Koululla on paljon erilaisia tiloja, joissa voi rentoutua ja purkaa opiskelun tuomia paineita. Esimerkiksi loungeen voi tulla pelaamaan pelejä. Täällä on myös hiljaisen työskentelyn tila, jossa voi ottaa vaikka päiväunet. Siellä voi myös opiskella rauhassa. Päivän lepotaukojen määrä riippuu pitkälti siitä, millaisen lukkarin on tehnyt. Mutta vaikka lukkari olisi täysi, niin koulua on vain kahdeksasta neljään. Loppupäivän voi tehdä mitä vain.

5. KUSTANNUKSET. Koulukirjat ja tietokone pitää opiskelijan hankkia. Kustannuksiin pystyy kuitenkin itse vaikuttamaan ostamalla kirjat käytettyinä. Meillä on opiskelijakunnan hallituksen ylläpitämä Lyrppis, Lyseon kirppis. Sinne voi laittaa ilmoituksen tarvitsemastaan kirjasta tai myynnissä olevasta kirjasta. Tämä toimii todella hyvin. Minusta on todella hienoa, että Yhteisvastuukeräyksessä kerätään varoja nuorten koulunkäyntiin. Kaikilla nuorilla pitää olla mahdollisuus käydä toisen asteen koulutus taloustilanteesta riippumatta.

Teksti ja kuva: Sari Jormanainen

Afrikka kaipaa ammattilaisia

Joensuulaisen CNC-koneistaja Philip Abbiwin mukaan Afrikka hyötyisi siitä, että Afrikasta tultaisiin Suomeen opiskelijavaihtoon hankkimaan nimenomaan ammatillisen koulutuksen tuomaa osaamista.

Joensuulaisen CNC-koneistaja Philip Abbiwin mukaan Afrikka hyötyisi siitä, että Afrikasta tultaisiin Suomeen opiskelijavaihtoon hankkimaan nimenomaan ammatillisen koulutuksen tuomaa osaamista.

Philip Abbiw työskentelee CNC-koneistajana Tohmajärvellä, konepaja Power Techillä. Vapaa-aikanaan hän johtaa afrikkalaisen musiikin yhtye Narrow-Waytä ja toimii aktiivisesti Joensuu-Ghana-seurassa. Kuva: Virpi Hyvärinen.

1. TYÖELÄMÄ. Olen kotoisin Ghanasta, teollisuuskaupunki Temasta. Opiskelin siellä hitsariksi ja tulin vaihto-oppilaana Suomeen v. 1997. Tapasin vaimoni Sannan ja perustimme perheen, minkä takia jäin Suomeen. Täydensin täällä osaamistani mm. CNC-koneistajan ja työkaluvalmistajan koulutuksilla. Olen saanut tehdä töitä 2000-luvun alusta saakka useilla pohjoiskarjalaisilla konepajoilla. Kokemukseni täkäläisestä työelämästä ovat myönteiset.

2. TIETOTAITO. Monet afrikkalaiset tulevat Suomeen vaihto-opiskelijoiksi nimenomaan korkeakouluihin. Tämä on mielestäni ongelmallista. Ei riitä, että meillä on Afrikassa tosi hyviä tutkijoita ja insinöörejä, tarvitsemme myös ihmisiä, jotka tekevät käytännön työt. Siksi mietin, olisiko mahdollista saada käytännön tietotaito siirtymään Suomesta Ghanaan niin, että siellä pystyttäisiin itse tekemään omia tuotteita, esimerkiksi maanviljelyskoneita.

3. KEHITYS. Niin kauan kuin Ghanasta viedään raaka-aineet Kiinaan ja sieltä tuodaan valmis tuote takaisin, Ghanan oma talous ei kehity. Afrikkalaisten on opittava itse tekemään raaka-aineista tuotteita, ja myydä niitä. Jos Ghanassa pystyttäisiin tekemään vaikkapa 50% traktorin osista tai kaakaopapujen jatkojalosteista kotimaassa, se muuttaisi ihmisten elämää radikaalisti. Tämä on tapa, jolla Afrikka voisi oikeasti päästä köyhyydestä pois.

4. TOIVO. Euroopan kannattaisi kiinnostua Afrikasta, sillä Afrikka on maantieteellisesti lähellä Eurooppaa. Jos Afrikassa on ongelmia, ihmiset pakenevat sieltä Eurooppaan. Se on yhteinen ongelma. Eurooppa hyötyisi itsekin siitä, että se ostaisi Afrikasta jalostettuja tuotteita, ei vain raaka-aineita. Se auttaisi Afrikkaa oman talouden kehittämisessä, loisi sinne toivoa siitä, että kun ihminen tekee omin käsin töitä, siitä saa palkan vastineeksi. Ei kukaan lähde henkensä kaupalla pakoon Suomen pakkasiin, jos kotimaassa on mahdollista saada hyvä peruselämä: töitä, puoliso, pari lasta.

5. MUUTOS. Afrikka ei muutu viemällä sinne rahaa tai valmista apua. Afrikka muuttuu muuttamalla sen yhteiskuntaa. Jos voisin, veisin Ghanaan pohjoismaisen yhteiskuntamallin, jossa politiikka on avointa ja ajaa tavallisten ihmisten etua. Kansa tietää, että veroja maksetaan, jotta saadaan ilmaiset koulut, sairaalat ja tiet. Rikkaat ja köyhät voivat asua samalla asuinalueella turvallisesti.

Virpi Hyvärinen