Perinteinen Ristin tie -näytelmä esitetään jälleen pitkänäperjantaina Joensuun keskustassa. Aktiivisesti seurakunnan draamaryhmässä toiminut Tyyne Laitinen on mukana näytelmässä jo 7. kertaa. Laitisella on näytelmässä kolme hyvin erilaista roolia.
Vaihtaessaan roolia opetuslapsesta pahikseksi, Tyyne Laitinen vetää päähänsä mustan hupun, joka auttaa eläytymään herjaajan rooliin. Pahiksen jälkeen huppu vaihtuu itkevän naisen huiviin. Kuva: Sari Jormanainen
1. ENSIKOKEMUS. Olihan se poikkeuksellista. Olimme aiemmin draamaryhmässä esittäneet pääsiäiseen liittyviä tarinoita runoin ja lauluin. Ristin tien harjoitukset ovat melkoista mekkalaa, näytelmän kulun mukaisesti huudetaan ja herjataan. Kun vuosittain tulee uusia näyttelijöitä, niin harjoittelemme koko porukkana
2. ROOLIT. Olen ollut lähes joka vuosi opetuslapsena. Siitä roolista sitten siirrytään pahikseksi. Pahiksena olen ollut myös joka vuosi. Silloin laitetaan musta huppu päähän ja kiljutaan kuolemaa ja ristiinnaulitsemista nyrkit pystyssä. Kolmas rooli tulee siinä vaiheessa, kun Jeesus lähtee kantamaan ristiä, vaihdamme päähineet ja kuljemme perässä itkien. Olemme itkeviä naisia.
3. TUNTEET. Musta huppu päässä on niin julman näköinen, että jo se auttaa vaihtamaan roolia. Kun Jeesukselle laitetaan piikkikruunu päähän ja häntä herjataan, niin siinä saa itsensä lietsottua herjaajan tunnelmaan. Kun Jeesus lähtee raahautumaan ruoskittuna ristiä kantaen, niin silloin mieli herkistyy. Surevaksi naiseksi on helpoin siirtyä. Se koskettaa oikeasti. Kun Jeesus naulitaan ristille, niin aidosti kyyneleet valuvat.
4 YLEISÖ. Mielenkiintoista tässä on se, että yleisö kulkee meidän mukana läpi näytelmän. Heidänkin kasvoilta näkee sen, että ehkä he halveksivat meitä, kun kiljumme kuolemaa. He eivät ainakaan ole puolellamme. Lopussa yleisö on jälleen mukana surussamme. Kun yleisö tulee ihan meidän lähelle, niin huomaa, että myös he surevat. Lopussa on laulua, esimerkiksi virsi ”Käy yrttitarhasta polku”, niin viimeistään silloin yleisökin herkistyy.
5 TYHJYYS. Näytelmä päättyy suruun, mutta meillä on heti sen jälkeen tilaisuus, jossa keskustelemme näytelmän kulusta. Näytelmä arkistuu nopeasti sen päätyttyä. Mutta kotona minulle ainakin tulee tyhjä olo. Olemme harjoitelleet pitkään ja on se huipentuma torilla. Sen jälkeen tulee tunne, että mitäs nyt? Minulla ei ole tapana käydä kirkossa näytelmän jälkeen, mutta pääsiäisyön messussa käyn. Näytelmän myötä minulla on tunne, että pitää kuulla ja kokea myös pääsiäisen ilosanoma.
Sari Jormanainen