Meiltä kysellään, onko kotona ruokaa, taskulamppuja ja muuta tarpeellista sähkökatkojen varalle.
Sähköpostiini kilahti jokin aika sitten isännöitsijän tiedote siitä, miten taloyhtiössämme varaudutaan sähkökatkoihin. Saman tyyppinen viesti varautumisesta on osunut silmiin viime aikoina monessa mediassa. Onko kotona ruokaa, taskulamppuja ja muuta tarpeellista sähkökatkojen varalle, meiltä kysellään.
Kuulun itse siihen ryhmään, jonka ei ole tarvinnut elämänsä aikana olla huolissaan sähkön tai ruoan loppumisesta. Ainoat kokemukseni, jotka edes lievästi viittaavat siihen suuntaan, olivat ulkomailla vietettyjen vuosien alkuaikoina. Keski-Euroopan kylien pienet kaupat eivät olleetkaan koko ajan auki kuten meillä Suomessa. Nälkähän siinä tuli, kun yritti väärään aikaan ruokaostoksille.
Moni meistä helpolla päässeistä on todennäköisesti varsin riippuvainen sähkölaitteista. Meille lyhyt sähkökatko voisi olla jopa hyödyksi, kun hektinen informaatiovirta katkeaisi hetkeksi. Puhelimen akku ehkä tyhjenisi, mutta omat sisäiset akkumme latautuisivat piripintaan. Tämä ajatus toimii tietysti vain lyhyissä katkoissa. Tilanne on täysin eri, jos talo kylmenee tai ruoasta ja vedestä on pulaa.
Ennakointi ja varautuminen ovat nyt monella mielessä. Tunnollisimmat ovat jo hoitaneet homman ja muut tulevat perässä, kunhan ensimmäinen kunnon sähkökatko osuu omalle kohdalle. Uskallan epäillä, että iäkkäämmissä henkilöissä on enemmän taitavasti yllättäviin tilanteisiin varautuvia kuin nuorissa huimapäissä, joilla ei ole vielä omakohtaista kokemusta puutteesta.
Kun emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan, niin varautuminen kannattaa. Itseltänikin puuttuu vielä se paristokäyttöinen radio, vaikka hankinta on ollut mielessä pitkään. Hyvä on siis muistutella muitakin. Lisää vinkkejä varautumiseen löydät tämän lehden keskiaukeamalta.
Kirsi Taskinen viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi
Mietin monesti muutamia tahoja festareilla. Yksi porukka minua jaksaa ihmetyttää. Ne tyypit, jotka kulkevat ympäriinsä oranssilla Saappaan logolla varustettuina, kohtaavat ihmisiä, keskustelevat, kuuntelevat ja auttavat.
Nuori mies astelee vähän horjuvin, määrätietoisin askelin kohti musta-oranssia telttaa. ”V***u, mitäs porukkaa te ootte?” Jaaha, miten tuohon nyt vastaisi? Sitten yllättäen löytyy fiksu ja järkevästi ajatteleva minä – kerron, ketä ollaan ja millä asialla. Saappaan porukoita. Ja juuri sinua ja muitakin varten.
Keskustelu lähtee hyvin rullaamaan. Nuori mies saa vettä ja kiittelee. On kuulemma hyvä saada välillä vettäkin. Niinpä – siitä ollaan samaa mieltä. Ei meillä mitään erityisiä erimielisyyden aiheita oikeastaan olekaan.
Kerrotaan kaiken jutustelun keskellä myös, mitä tämä Saapas-homma oikein on. Jutellaan, kuunnellaan, autellaan ja ollaan vaan täällä läsnä, missä ihmisetkin ovat. Nuori mies kuuntelee ja sanoo taas voimasanan saattelemana: ”Te teette v***un hyvää hommaa, hyvä että olette täällä.” Taas tuntuu, että ollaan samaa mieltä.
Tuossa yksi kohtaaminen useammasta sadasta, joita Ilosaarirockin aikana on tullut saapaslaisille vastaan. Moni kohdattiin rokkialueen ulkopuolella, osa myös alueella. Osa kohdattiin kaupungilla ja kävi joku meitä kohtaamassa siellä musta-oranssilla teltallakin.
Mietin monesti muutamia tahoja festareilla. Festarikävijä, usein vähän maistelleena, on hyvä ja arvokas ihminen. Hyviä keskusteluja syntyi. Hienoja ihmisiä, hienoja ajatuksia. Apuakin joku tarvitsi ja autoimmehan me. Oli muitakin upeita ihmisiä: järkkäreitä, jotka tekivät työnsä hienosti. Ei vain komennellen vaan myös auttaen ja ohjaten. SPR:n ihmiset tekivät oman tärkeän hommansa. Tapahtuman järjestäjillä on hieno tapa toteuttaa festarit, poliisi ja pelastuslaitos olivat upeiden ihmisten välityksellä läsnä. Siinä muutama taho, jotka tekivät festareista hyvän ja turvallisen, unohtamatta vapaaehtoisia ihmisiä eri toiminnoissa.
Yksi porukka kaikkien muiden tärkeiden ihmisten rinnalla jaksaa minua ihmetyttää. Ne tyypit, jotka kulkevat ympäriinsä oranssilla Saappaan logolla varustettuina, kohtaavat ihmisiä, keskustelevat, kuuntelevat ja auttavat. Jaksavat väsyneenäkin tehdä hyvää. Eivätkä tästä mitään näkyvää korvausta saa. Parikymmentä saapaslaista eri puolilta Suomea. Miten ne jaksavatkin? Valvovat yönsä, että toisilla olisi turvallista ja että kenellekään ei kävisi huonosti. Kaheleita lienevät, kun noin toimivat?
Sitten muistan: nämä ihmiset, Saappaan vapaaehtoiset, ovat auttamisen himon riivaamia ihmisiä. Toivottavasti tämä ihmistyyppi ei koskaan katoa.
Matti Nevalainen erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi
Mikä on yhteiskunnan vastuu heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden auttamisessa? Mitä sanotaan pientä palkkaa saavalle osa-aikatyössä käyvälle yksinhuoltajalle, joka jää yhteiskunnan auttamismekanismien ulkopuolelle saadessaan muutaman euron liikaa palkkaa?
Vuodenvaihde on seurakunnan hallinnossa tilinteon aikaa. Kootessani vuoden 2022 toimintakertomusta diakoniatyöstä huomioni kiinnittyi seurakunnan taloudellisen avustamisen määrään, joka oli noussut edellisten vuosien tapaan. Lisäksi yksittäisten henkilöiden sekä yritysten halu auttaa oli lisääntynyt. Pandemia ja sota Euroopassa sekä tietoisuus elinkustannusten noususta ovat lisänneet auttamishalua. Uhkien lisääntymisen myötä solidaarisuus heikommassa elämäntilanteessa olevia kohtaan on kasvanut.
Mikä on yhteiskunnan vastuu heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden auttamisessa? Mitä sanotaan pientä palkkaa saavalle osa-aikatyössä käyvälle yksinhuoltajalle, joka jää yhteiskunnan auttamismekanismien ulkopuolelle saadessaan muutaman euron liikaa palkkaa? Palkallaan hän ei pysty maksamaan elämiseen liittyviä kustannuksia. Hän haluaa käydä työssä ja kokea itsensä tarpeelliseksi ja elämänsä mielekkääksi. Monenkin kohdalla taloudellisesti järkevämpää olisi jäädä pois työstä ja elää pelkästään tukien varassa, jolloin pystyy paremmin hoitamaan elämiseen liittyvät kustannukset.
Mitä sanotaan mielenterveyskuntoutujalle, joka tarvitsee psykiatrin palveluja, tai uusia silmälaseja tarvitsevalle, jolle ainoastaan silmälääkäri voi kirjoittaa reseptin silmälaseihin? Näitä palveluja ei ole tarjolla riittävästi yhteiskunnan taholta, vaan on turvauduttava yksityiseen palvelusektoriin. Yksityissektorin terveydenhuollon palveluihin on vaikea saada taloudellista tukea, vaikka se olisi ainoa väylä saada apua. Rahan puutteen seurauksena asiat jäävät hoitamatta.
Edellä kuvatut yksittäisten ihmisten vaikeudet johtuvat palvelujärjestelmän vioista, ei palveluja tarvitsevista henkilöistä tai heidän pulmistaan. Järjestelmän viat aiheuttavat turhaa tuskaa ja vaivaa sekä syyllisyyttä sen käyttäjille. Maakunnassamme Siun sote pyrkii turvaamaan terveys-, sosiaali- ja pelastuspalvelujen riittävyyden alueellamme. Tämän uuden organisaation poliittisesti valittu edustajisto päättää toimenpiteistä palvelujen parantamiseen. Toivotaan, että jatkossa palvelut paranevat.
Muutaman kuukauden päästä on eduskuntavaalit, ja puolueet ovat hakemassa ehdokkaita. Kevään aikana soppatykit ja nokipannut kuumenevat eduskuntaehdokkaiden toimesta ja ehdokkaat ovat kiinnostuneita kansalaisista ja heidän äänistään. Kannattaa mennä nauttimaan tarjoilusta ja kuuntelemaan, mitä he ovat valmiita tekemään hyväksemme. Myös maakunnallinen ihmisarvotyöryhmä järjestää 20. helmikuuta Joensuun Pakkahuoneella perinteisen Ihmisarvopäivän, johon on kutsuttu jokaisesta puolueesta yksi ehdokas. Teemana paneelissa on ”Mikä on ihmisarvo ja miten ihmisarvoinen elämä toteutuu?”
Ihmisarvoiseen elämään kuuluvat toimivien palvelujen lisäksi välittävät ihmiset, jotka voivat olla tukena arjessa. Toivon säilyminen erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa on tärkeää ja sen esillä pitämisessä kristittyjen tulee olla aktiivisia.
Olli Humalajärvi Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteiskuntatiimin jäsen
Olen ajatellut usein erilaisten pelkojen ja haasteiden aallokossa tämän sunnuntain evankeliumitekstin kertomusta. Siinä Jeesuksen lähimmät seuraajat ovat kalastajan työssään veneessä öisellä järvellä. Jeesus kävelee heidän luokseen vettä pitkin.
Olen ajatellut usein erilaisten pelkojen ja haasteiden aallokossa tämän sunnuntain evankeliumitekstin kertomusta (Matt. 14:22–33). Siinä Jeesuksen lähimmät seuraajat ovat kalastajan työssään veneessä öisellä järvellä. Jeesus kävelee heidän luokseen vettä pitkin.
Pietari intoutuu sanomaan Jeesukselle, että kutsu minut luoksesi. Jeesus vastaa, että tule, ja Pietari kävelee vettä pitkin Jeesuksen luo. Kaikki menee Pietarilla hyvin niin kauan, kun hän ei ajattele isoja aaltoja tai veden syvyyttä. Kun ne tulevat mieleen, Pietari alkaa vajota.
Vuosia sitten edessäni oli musiikkiopintoihini kuulunut tärkeä esiintyminen. Edellisenä iltana odottelin unta sängyssä ja mietin tulevaa. Jännitys tuntui jo vatsanpohjassa. Päivällä käymäni keskustelu juohautti mieleeni tämän kertomuksen.
Samaistuin Pietariin. Totesin itselleni, että jos ajattelen kaikkia niitä kohtia, joissa voin soittaessani tehdä virheen, minun käy kuin Pietarin: alan vajota. Ajatukset oli siis suunnattava toisaalle. Konsertissa se oli musiikki, sen herättämät tunteet ja niiden välittäminen kuulijoille.
Raamatun kertomuksessa Pietari tekee aloitteen veden päällä kävelystään. Kun ajattelen omaa elämääni, olen joskus tehnyt vähän samalla tavalla, esimerkiksi osallistunut lähes 60 kilometrin hiihtoon harrastelijan kunnolla. Minun ei olisi tarvinnut lähteä yrittämään hiihtoa, ehkä ei Pietarinkaan veden päällä kävelyä.
Kuitenkin Jeesus ojensi kätensä vajoavalle Pietarille. Minäkin koin saaneeni Taivaan Isän apuja hiihtokaverin ja ystävällisten tapahtumajärjestäjien kautta. Haluan uskoa, että Jumalalla on huumorintajua ja hyvää tahtoa myös meidän ihmisten ei niin tärkeitä hommia kohtaan.
Jeesus on Raamatun lupausten mukaan edelleen läsnä myös tässä maailmassa, jossa nyt tilanne ja tulevaisuuden näkymät ovat synkeät. Sota Ukrainassa jatkuu, luontokato on edennyt taas vuoden, monet asiat ovat epävarmoja. Näilläkin aalloilla keinuville Jeesus sanoo kuten veneessä olleille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Haaveillaan, ajatellaan isosti alkaneena vuonna! Kovissa tuulissa ja aallokossa Jeesuksen sanat, läsnäolo ja apu antavat rohkeutta ja toivoa. Niiden avulla voi myös onnistua. Ei tarvitse pelätä.
Joensuun seurakuntayhtymä tarjoaa tänäkin vuonna kesätöitä noin 80 tekijälle. Tarjolla on muun muassa hautausmaiden hoitoa, kirkon oppaana olemista, kiinteistön hoitoa ja keittiöhommia.
Joensuun seurakuntayhtymä tarjoaa tänäkin vuonna kesätöitä noin 80 tekijälle. Tarjolla on muun muassa hautausmaiden hoitoa, kirkon oppaana olemista, kiinteistön hoitoa ja keittiöhommia.
Joensuun seurakuntayhtymän kesätyöpaikoista suurin osa, 60–80 paikkaa, on hautausmailla, jonne otetaan kesätöihin nuoria ja opiskelijoita noin 2–4 kuukauden pituisille jaksoille. Pidemmissä, 5–6 kuukautta kestävissä kausitöissä eduksi katsotaan muun muassa alan koulutus sekä aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä. Kuva: Tiina Partanen
Hautauspalveluissa on tarjolla noin 40 kausityöpaikkaa ja 20–40 kesätyöpaikkaa seurakuntayhtymän hautausmailla Joensuun kaupunkialueella sekä Pyhäselässä, Enossa, Hoilolassa, Kiihtelysvaarassa ja Tuupovaarassa.
Hautausmaan kesätyöntekijöiksi otetaan nuoria ja opiskelijoita noin 2–4 kuukauden pituisille jaksoille. 5–6 kuukautta kestävissä kausitöissä eduksi katsotaan muun muassa alan koulutus sekä aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä.
Kirkon oppaiden tehtäviä on tarjolla kahdeksalle Joensuun ja Utran kirkoissa. Vaivion leirikeskukseen haetaan yhtä kiinteistönhoitajaa, 2–3 keittiötyöntekijää ja kahta kesätyöntekijää 2–2,5 kuukauden mittaisiin tehtäviin.
Myös teologeille kesätöitä
Myös teologeille on tarjolla kesätöitä. Joensuun seurakuntayhtymä palkkaa sairaalasielunhoidon kesäteologin sairaalapappien kesälomien sijaiseksi. Pyhäselän seurakunta hakee kahta kesäteologia ja yhtä kesänuorisotyönohjaajaa. Rantakylän seurakunta palkkaa tarvittaessa vielä kesäteologin. Muutoin Rantakylän ja Pielisensuun seurakunnat ovat kesän osalta rekrynsä jo tehneet.
Joensuun seurakunta palkkaa kaksi kesäkaveria, jotka kiertelevät muun muassa alueen leikkipuistoja ja uimarantoja ja kutsuvat lapsia leikkimään ja pelaamaan.
– Lisäksi kesän kolmelle riparille haetaan leiriohjaajaa, joka on työntekijöiden apuna ja isosten ”isosena” leirillä. Näihin voi hakea siis yhdelle tai useammalle leirille, kertoo Joensuun seurakunnan kirkkoherra Katri Vilén.
Kesätyöpaikat ovat pääsääntöisesti haussa helmikuun aikana, osa paikoista on jo avattu hakuun. Kaikkia kesätöitä haetaan kirkkorekry.fi-palvelun kautta.
TV:stä ja radiosta tutun Susani Mahaduran ura media-alalla alkoi Jouluradiosta. ”Töissä hyvä ilmapiiri on minulle kaikki kaikessa”, hän sanoo
TV:stä ja radiosta tutun Susani Mahaduran ura media-alalla alkoi Jouluradiosta. ”Töissä hyvä ilmapiiri on minulle kaikki kaikessa”, hän sanoo.
Susani Mahadura nähdään tällä hetkellä muun muassa MTV3-kanavalla Kaaoksen kesyttäjät -ohjelmassa. Jouluradiossa Mahadura työskenteli vuonna 2014. Pian tuli selväksi, ettei kyseessä todellakaan ollut mikään pönötysduuni, vaan työ, jossa pitää heittäytyä. Kuva: Antti Rintala
Elokuussa 2014 Sellon kauppakeskuksessa vaelteli joulupukki. Hänen seurassaan ollut Susani Mahadura yritti ottaa kontaktia ohikulkijoihin.
– Promosimme Jouluradiota jakamalla siitä kertovia esitteitä ja pieniä muistoja. Kollegani Tuukka Joru oli joulupukki, ja paikalla oli myös musiikkipäällikkö Olli Aimola.
– Kauppakeskuksessa kuulutettiin, että hellekesää on vielä jäljellä, ja siellä me joulutyypit vain olimme, Mahadura kertoo.
Hänestä oli hauskaa, että joulun odottaminen alkoi tiimissä niin aikaisin. Ylipäätään televisio- ja radiotuotantoa opiskellut Mahadura oli huomannut, ettei sometoimittajan pesti pääkaupunkiseudun seurakuntien Jouluradiossa ollut mikään pönötysduuni.
– Jouluradiossa piti heittäytyä. Kaikki saivat luoda ja kaikkia kuunneltiin. Tiimissä kannustettiin kaveria, ja töihin oli aina kiva tulla. Se oli minulle tärkeä kokemus, varsinkin, kun se oli ensimmäinen media-alan työpaikkani.
Mahadura esiintyi myös Jouluradion mainosvideolla. Siinä hän kulki pitkin Tallinnan katuja etsimässä, mistä joulumusiikki kuuluu.
– Etsin ympäriinsä muun muassa viemäreistä. Lopulta löysin musiikin lähteen, pomoni Riitta Kalliorinteen. Hän oli kasvohoidossa ja totesi videolla, että ”joulu on ihan kohta”.
Klassikkojoululaulut avautuvat nyt eri tavalla
Ennen Jouluradion pestiä Susani Mahadura tiesi joululauluista varsinkin klassikot. Hänen äidillään oli ollut tapana antaa joulun aikaan lapsilleen joululauluvihkoset, joista he yhdessä lauloivat.
– Lauloimme niitä heinillä härkien kaukaloita, ja jossain kohtaa äiti alkoi aina itkeä. Minulle vanhat ja herkät joulubiisit olivat silloin ”voi ei, näitä taas” -lauluja.
Aikuisiällä Mahadura on huomannut klassikkojoululaulujen avautuvan eri tavalla kuin nuorena. Sukupolvien ketjuun kuuluu mummo, joka piti joululauluista.
– Pari vuotta sitten kävimme äidin kanssa Kallion kirkossa kuuntelemassa Kauneimpia joululauluja ja minäkin herkistyin. Alan ymmärtää merkityksen, mikä joululauluilla on äidille. Hänelle ne ovat muisto omasta äidistään eli mummostani, joka on jo edesmennyt. Niin ne laulut siirtyvät pikkuhiljaa minulle.
Sydän auki ja hyvällä meiningillä
Nykyisin 33-vuotias Susani Mahadura on Jouluradion nettiradion kuuntelija ja Instagram-seuraaja. Nettikanavista hänen suosikkinsa on Happy holidays!, jossa soi amerikkalainen joulumusiikki. Jazzjoulu-kanavaakin hän on kuunnellut täysillä.
Nykyään Mahadura työskentelee vuosi sitten perustetussa tuotantoyhtiössään liikekumppaninsa YagmurÖzberkanin kanssa. Mahadura tekee myös freelancerina erilaisia töitä niin radiossa kuin televisiossakin. Hänet nähdään muun muassa MTV3-kanavalla Kaaoksen kesyttäjät -ohjelmassa.
– Opin Jouluradiossa työskennellessäni, että minne tahansa menenkin, teen sen sydän auki ja hyvällä meiningillä. Muistan sen edelleen. Töissä hyvä ilmapiiri on minulle kaikki kaikessa.
Nina Riutta
Jouluradio 20 vuotta
Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Jouluradio on seurakuntien lahja kuuntelijoille.
Tosiystävät voivat jatkaa kuuntelua loppiaiseen 6.1.2023 saakka!
Kautensa päättävän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Matti Ketosta on motivoinut seurakunnalliseen päätöksentekoon voimakas halu olla mukana siellä, missä kristinuskon sanomaa viedään eteenpäin.
Kautensa päättävän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Matti Ketosta on motivoinut seurakunnalliseen päätöksentekoon voimakas halu olla mukana siellä, missä kristinuskon sanomaa viedään eteenpäin.
Matti Ketosella on takanaan 46 vuotta seurakunnan hallinnossa oloa ja 33 vuotta yhtymän puheenjohtajistossa. Nyt hän on jäämässä pois paikallisesta seurakuntahallinnosta. Uusien luottamushenkilöiden hän toivoo pitäytyvän kirkon tunnustuksessa, kuuntelevan herkällä korvalla ihmisiä ja pohtivan järkeviä ratkaisuja kiinteistöpuolen ja henkilöstön määrään. Kuva: Tea Ikonen
Matti Ketonen päätti nuorena miehenä, ettei lähde koskaan politiikkaan.
– Ajattelin, etten halua mitään ennakkoleimoja, jotka vaikeuttaisivat yhteyksien synnyttämistä. Se kesti hyvin pitkään, kunnes jossain vaiheessa olin valmis lähtemään, kun kysyttiin, hän kertoo.
Sittemmin Ketonen on ollut mukana muun muassa Joensuun kaupunginvaltuustossa, maakuntavaltuustossa, Siun soten hallituksessa ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Tärkeimmäksi hän nostaa kuitenkin seurakunnallisessa päätöksenteossa mukana olon. Siihen häntä ei tarvinnut pyytää.
– Kun tulin Pohjois-Karjalaan, hain itse mukaan päätöksentekoon. Minulla oli voimakas halu olla mukana siellä, missä kristinuskon sanomaa viedään eteenpäin.
Ketosen kristillinen vakaumus sai lähtösysäyksen rippikoulusta. Kristillis-humanistinen lapsuudenkoti ei ohjannut tiettyyn muottiin, vaan antoi nuoren miehen etsiä omat arvonsa. Rippikoulu vaikutti kuitenkin niin, että jokin hänen ajattelussaan, toiminnassaan ja puheissaan muuttui. Sen panivat toisetkin merkille.
– Minua selvästi seurattiin koulussa. Kerran iltamissa tuli yksi yhteiskoulun älykkö kysymään, mitä sinä täällä teet, sinähän olet jumalinen mies, Ketonen naurahtaa.
Laulutaidon puute ratkaisi ammatinvalinnan
Ketonen kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta. Kun tuli ammatinvalinnan aika, hänellä oli neljä vaihtoehtoa: luonnontiede, lääketiede, lakitiede ja teologia.
– Vaikein valinta oli teologian ja lääketieteen välillä. Yksi inhimillinen tekijä oli, ettei minulla ollut laulutaitoa. Pyrin lääkikseen, ja sillä tiellä ollaan.
Valmistumisensa jälkeen vuonna 1976 Ketonen muutti vasta vihityn puolisonsa kanssa Pohjois-Karjalaan. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Pyhäselän terveyskeskuksessa, ja sen jälkeen työt veivät pariskunnan Ilomantsiin. Vuonna 1984 Ketonen aloitti erikoistumisen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja sai sisätautien erikoislääkärin pätevyyden vuonna 1986. Pohjois-Karjalan keskussairaalasta tuli hänen työpaikkansa, josta hän jäi eläkkeelle sydänyksikön osastonylilääkärin virasta vuonna 2015.
Teologia on kuitenkin edelleen lähellä Ketosen sydäntä. Hän kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan alle kuusikymppisenä ja kävi yhden syksyn luennoilla.
– Johtopäätökseni oli, että minusta voisi tulla teologian maisteri, mutta minua ei vihittäisi papiksi. Päätin jatkaa maallikkona.
Kirkon työ pohjautuu tunnustukseen
Ketosella on nyt takanaan 46 vuotta seurakunnan hallinnossa oloa ja 33 vuotta yhtymän puheenjohtajistossa. Lisäksi hän on hiippakuntavaltuustossa ja Suomen ev.lut. kirkon ylimmässä toimielimessä, kirkolliskokouksessa, molemmissa viidettä nelivuotiskautta ja kirkkohallituksen täysistunnossa toista kautta.
Seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi Ketonen näkee evankeliumin viemisen eteenpäin ja pitäytymisen Jeesuksen opetuksissa, mikä ilmenee muun muassa heikoimmista huolehtimisena. Kirkon opin mukaan Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan pelastamaan sen synnin ja kuoleman vallasta.
– Se erottaa kirkon ja seurakunnan työn yhteiskunnallisista askareista. Kirkon ytimeen liittyy tunnustus, johon kirkon kaikki työ lopultakin pohjautuu. Se perustuu siihen, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt.
Seurakuntayhtymä on onnistunut
Yhdeksi seurakunnallisen luottamushenkilöuransa merkittävimmäksi asiaksi hän arvioi seurakuntayhtymän perustamisen ja laajenemisen. Ketonen kokee, että yhtymä on rakenteena onnistunut eikä näe erityistä tarvetta sen muuttamiseen.
– Aina on pelätty, että kun tulee isompia organisaatioita, perusyksikkö jää sivuun, mutta näin meillä ei ole tapahtunut. Yhden ison seurakunnan vaarana on se, että ihmiset etääntyvät, eivätkä enää koe sitä niin kotoisaksi.
Toinen iso asia on Kiihtelysvaaran kirkon tuhopoltto ja suunnitelmat uuden kirkon rakentamiseksi.
– On hienoa, että yksituumaisesti päätettiin rakentaa uusi kirkko palaneen tilalle. Ja että kirkkohallitus on juuri hyväksynyt suunnitelmat, Ketonen huomauttaa.
Hän toteaa, että seurakuntayhtymä mahdollistaa palveluja, kuten sairaalasielunhoitoa, perheneuvontaa ja opiskelijatyötä, joiden järjestäminen olisi mahdotonta yksittäiselle seurakunnalle. Myös kiinteistöpuolella yhtymän on tarkoitus olla veturi, joka mahdollistaa kiinteistöjen hyvän hoidon ja kehittämisen.
Kirkon sanomasta on käytävä keskustelua kaikilla tasoilla
Nyt Ketonen on jättäytymässä pois paikallisesta seurakuntahallinnosta. Hän ei kuitenkaan vetäydy tyystin sivuun vaan jää kuuntelemaan ja miettimään, löytyisikö jotain uutta, jossa olla mukana.
Uusille luottamushenkilöille hän toivoo intoa ja halukkuutta vaivannäköön ja onnistumisen elämyksiä.
Kirkon ja seurakuntalaisten hän toivoo rohkeasti seisovan kirkon sanoman puolesta ja käyvän siitä keskustelua kaikilla tasoilla, niin tavallisen ihmisen elämässä kuin kunnallisella tai valtiollisellakin tasolla.
– Kirkon ei tarvitse hävetä olemassaoloaan. Päinvastoin! Kirkolla on paras sanoma, mikä tässä maailmassa on.
Tea Ikonen
Matti Ketosen vinkit uusille päättäjille
Kirkon tunnustus. Toivon, että kirkon tunnustus sävyttää seurakuntien luottamushenkilöiden ja hallinnon tekemiä kaikkia ratkaisuja. Kirkon voima tulee lopulta sen omasta lähtökohdasta, mihin se uskoo.
Ihmisten kuunteleminen. Kirkolla on oppimista siinä, miten se kuulee kansalaisia ja pääsee niiden luo, jotka eivät ole kirkon arjessa mukana. Kirkko voi toimia menestyksellä ainoastaan siinä tapauksessa, että se kuulee ihmisiä. Kirkolla itsellään on sanoma, mutta se ei voi sanella sitä ylhäältä käsin.
Talouden haasteet. Taloudelliset voimavaramme tulevat vähenemään. Meillä pitäisi olla pitkällä aikavälillä järkeviä ratkaisuja kiinteistöpuolen ja myös henkilöstön määrään. Ne yksinkertaisesti maksavat ja kuormittavat. Voi tulla tilanne, ettei meillä enää ole niihin varaa siinä määrin kuin ennen.
Joensuun ja Kontiolahden seurakuntien diakonialla on lukuisia yhteistyökumppaneita. Yhteistyö mahdollistaa laajemmat avustusmahdollisuudet kuin mihin resurssit muuten riittäisivät.
Joensuun ja Kontiolahden seurakuntien diakonialla on lukuisia yhteistyökumppaneita. Yhteistyö mahdollistaa laajemmat avustusmahdollisuudet kuin mihin resurssit muuten riittäisivät.
Joulukuun puolivälissä Siniristillä oli avoimet ovet, jossa kampaaja Laura Lämsä (edessä oikealla) leikkasi asiakkaiden hiuksia veloituksetta. Joensuun Siniristin toiminnanjohtaja Marika Kuittinen (takana vasemmalla) kokee seurakuntien kanssa tehtävän yhteistyön suurena voimavarana. ”Seurakunnat kokevat Siniristin työn vähäosaisten hyväksi merkittäväksi ja haluavat omalta osaltaan olla tukemassa sekä meidän asiakkaitamme että itse yhdistyksen toimintaa”, Kuittinen kiittelee. Kuva: Tiina Partanen
– Yhteistyökumppaneilla on erittäin suuri merkitys diakoniatyölle. Jos esimerkiksi kaupat, muut yritykset sekä koulu eivät lahjoittaisi ylijäämäruokaa, emme voisi jakaa oikeastaan mitään ruokaa vähävaraisille, pohtii diakonissa Lea Vuojolainen Pyhäselän seurakunnasta.
Joensuun ja Kontiolahden seurakunnat tekevät paljon yhteistyötä muun muassa Marttojen, päihde- ja mielenterveys-, eläkeläis- ja lastensuojelujärjestöjen sekä hoitokotien ja kristillisten järjestöjen kanssa. Maaseudun seurakunnissa kyläyhdistykset ja urheiluseurat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita.
– Hammaslahden seudun kyläyhdistys kutsuu yhteisiin palavereihin suunnittelemaan alueen tapahtumia ja toimintaa. Lisäksi muun muassa kyläyhdistys ja urheiluseurat ovat auttaneet lahjoituksin ja ihan konkreettisesti vanhusten pihatöissä ja klapitalkoissa. Joensuun Ladun kanssa olemme järjestäneet muun muassa Ukraina-keräyksiä viime talvena Pyhäselän jäähiihdon yhteydessä, Vuojolainen kertoo.
Yhteistyökumppaneina muun muassa Siniristi, ViaDia ja Martat
Pielisensuun seurakunnassa diakonialla on pitkälti toistakymmentä yhteistyökumppania. Yksi niistä on päihdehuoltopalvelujen päivätoimintaa tuottava Siniristi ry. Pielisensuun seurakunta ja Siniristi järjestävät yhteistyössä tapahtumia ja retkiä, pitävät esillä ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä, tiedottavat toiminnasta sekä auttavat asiakkaita ja ohjaavat heitä avun piiriin puolin ja toisin.
– Yhteistyö Siniristin kanssa tuo päihdetyöhön kaivattua toimintakenttää, kertoo johtava diakoni Saila Musikka Pielisensuun seurakunnasta.
Rantakylän seurakunnassa tiiveintä yhteistyötä tehdään ViaDian, Utran asukasyhdistyksen ja Rantakylän Marttojen kanssa. Lisäksi seurakunnalla on vakiintunutta yhteistyötä ortodoksisen seurakunnan, Seniorityön verkoston ja Ruoka-apuverkoston kanssa.
Esimerkiksi ViaDialla Rantakylän seurakunnan työntekijöitä käy lähes viikoittain ja heidän kanssaan järjestetään yhteisiä tapahtumia.
– Olemme auttaneet ukrainalaisia pakolaisia sekä järjestäneet kipuryhmän ja päihderyhmiä. Yhteistyötä on myös ViaDian Lähiötalon kanssa lapsiperheiden asioissa, kertoo diakoniatyöntekijä Raija Alhosaari.
Kontiolahdella seurakunta pitää monen järjestön kanssa yhteisiä kerhoja, joissa hyödynnetään molemminpuolista asiantuntijuutta.
– Varsinkin viime vuoden aikana Martat ovat pitäneet meillä luentoja ja kursseja. Olemme olleet mukana antamassa tilat ja osaamisemme, kertoo diakonissa Sanna Mutikainen Kontiolahden seurakunnasta.
Järjestöyhteistyö monipuolistaa seurakunnan tarjontaa
Yhteistyö järjestöjen kanssa mahdollistaa laajemman toiminnan järjestämisen kuin muutoin olisi mahdollista taloudellisesti tai henkilöstöresurssien puolesta. Eri näkökulmat myös rikastuttavat tekemistä.
– Kohtaamme samoja ihmisiä, ja heidän tukemisensa miettiminen yhdessä on järkevää, Saila Musikka pohtii.
Myös Sanna Mutikainen huomauttaa, että järjestöyhteistyö monipuolistaa seurakunnan tarjontaa.
– Kaikkea ei seurakunnan tarvitse tehdä yksin, vaan yhteistyössä on voimaa. Voimme tehdä tutuksi itsemme muiden toimijoiden keskuudessa ja saada heistä mukaan vapaaehtoisia, hän sanoo.
Raija Alhosaari lisää, että myös tieto kansalaisille kulkee paremmin, kun sitä välittämässä on useampi taho.
– Yhdessä tekeminen on myös suuri ilo. Järjestöissä on huikean paljon erityisosaamista, ja on rikastuttavaa päästä yhdessä kokemaan erilaisia työtapoja ja työmuotoja, hän kiittelee.
– Kaikenlainen yhteistyö auttaa toimimaan asukkaiden parhaaksi ja luo yhteisöllisyyttä sekä turvaa. Vapaaehtoisten panos on suurta ja tuo rikkautta sekä monipuolisuutta seurakunnan elämään, toteaa Lea Vuojolainen.
Ukrainan sodan alettua Hannu Hane Vähäkoski ryhtyi organisoimaan ukrainalaisten auttamista, ja toiminnan ympärille perustettiin yhdistys Hane Peace Ukraine. Seuraava yhdistyksen kokoama avustuslasti Joensuusta Ukrainaan starttaa tammikuussa koulubussin muodossa.
Ukrainan sodan alettua Hannu Hane Vähäkoski ryhtyi organisoimaan ukrainalaisten auttamista, ja toiminnan ympärille perustettiin yhdistys Hane Peace Ukraine. Seuraava yhdistyksen kokoama avustuslasti Joensuusta Ukrainaan starttaa tammikuussa koulubussin muodossa.
Hannu Vähäkoski työskentelee Joensuun Tulliportin normaalikoulun yläkoulun ja lukion matematiikan ja fysiikan opettajana. Työnsä ohella Hane on toiminut tarmokkaasti ukrainalaisten auttamiseksi, ja hänet palkittiin Joensuun arjen sankarina marraskuussa. – Toivon, että ihmiset huomaisivat maailmanlaajuisesti avun tarpeen Ukrainassa ja muuallakin, Hane toteaa. Kuva: Tea Ikonen
KOULUBUSSI. Olemme tehneet tähän mennessä viisi avustusmatkaa Ukrainaan, ja tammikuussa teemme kuudennen. Yksi yrittäjä on lahjoittanut linja-auton, joka täytetään avustustarvikkeilla ja viedään Lviviin. Armeija ja pakolaiset saavat avustustarvikkeet, ja linja-auto jää sinne koulubussiksi. Bussiin voi tuoda tavaraa 4. tammikuuta kello 16–20 osoitteessa Lukkotie 9.
TARVE. Ukrainassa tarvitaan erityisesti säilykeruokia, varavirtalähteitä, makuupusseja, lämmittimiä ja sidontatarvikkeita. Käsiapteekkitavaraa menee niin paljon kuin jaksaa viedä. Yksi yritys antaa kamiinoja. Olemme vieneet myös muun muassa maastotakkeja, kumppareita ja kenttäkeittiötarvikkeita.
KOORDINOINTI. Neljällä ensimmäisellä avustusreissulla toimme paluumatkalla Suomeen yhteensä noin 500 ukrainalaista, viidennellä reissulla jätimme maastoauton armeijalle. Ihmisten tuonnin järjestely vaati satoja tunteja vapaaehtoistyötä, sillä viranomaiset eivät organisoi sitä mitenkään. Tällä hetkellä ne, jotka haluavat Ukrainasta pois, pääsevät sieltä kyllä helposti esimerkiksi Varsovaan ja siitä eteenpäin.
KOULU. Suomeen tulleita ukrainalaisia autoimme myös perustamalla koulun, jossa he saattoivat alkaa opiskella kieltä. Nyt kielikursseja on tarjolla jo virallistenkin tahojen kautta, eikä koulullemme ole enää tarvetta. Ukrainaan meidän on tarkoitus rakentaa puukoulu sodan loputtua. Projektiin on lupautunut pääarkkitehti ja porukka vapaaehtoisia rakentajia. Hankkeelle on olemassa osa rahoituksesta ja esilupa. Projekti on kuitenkin jäissä niin kauan kuin sota kestää.
AUTTAMISHALU. Kun Ukrainasta alkoi tulla pakolaisia, ihmiset olivat valmiita tyhjentämään asuntojaan antaakseen tavaroitaan ukrainalaisille. Nyt ovat kodit ja mökit tyhjentyneet, mutta intoa auttaa edelleen on. Kirjoitin kirjan Ukrainan kriisi 2022 vapaaehtoisten silmin – Miten suomalaiset ryhtyivät auttamaan sodan uhreja. Se kertoo, miten suuri panostus vapaaehtoisilla on ollut Suomessa ja Euroopassa. Ilman heitä tilanne olisi todella huono.
Pielisensuun seurakunnan nuoret matkustivat lokakuussa Taizén yhteisöön. Matka toteutettiin jo neljättä kertaa.
Pielisensuun seurakunnan nuoret matkustivat lokakuussa Taizén yhteisöön. Matka toteutettiin jo neljättä kertaa.
Joensuulaisnuoret kokivat pyhiä ja mukavia hetkiä Ranskan-matkallaan. Kuvissa ovat Marjaana Pulkkinen, Eevi Junttila, Arttu Termälä, Juuso Nikula, Jarkko Pulkkinen, Ilia Bodikov, Veera Ahonkivi, Tatu Vilman ja penkkihippasilla saksalaisten ryhmä. Lisää kuvia ja kertomuksia matkasta Pielisensuun kirkon iltateellä su 15.1. klo 18 alkavan Taizé-messun jälkeen. Kuvat: Tiina Korhonen, Niina Riihimäki, Roope Turunen, Ilto Metsäranta
Syysloman kynnyksellä lastattiin linja-auto täyteen nuoria pyhiinvaeltajia ja heidän rinkkojaan. Auton edessä valotaulussa hohti kirkkain kirjaimin Joensuu–Taizé. Matka kauniille ylänköalueelle, lounaisen Ranskan maaseudulle alkoi!
Matka kulki bussilla Helsinkiin, laivalla Travemundeen ja yön yli autossa aamupalalle pienen kaupungin, Chalon-sur-Saônen, kuppilaan. Siitä ei ollutkaan enää pitkää taivalta määränpäähämme.
– Tähän mennessä paras reissu elämässäni. Bussimatkat olivat aivan best, sanoo Roope Turunen.
Pyhiinvaelluksella matkattiin silmät ja sydän auki
Pyhiinvaelluksella matkataan hitaasti ja samalla pidetään silmät auki, koetaan hetket hetkien perään ja kuunnellaan toisia tovereita. Matkan aikana ryhmämme tiivistyi tiimiksi, jalostui joukkueeksi.
Perillä jokainen sai paikan omassa kansainvälisessä ryhmässään, jossa jaettiin päivän kysymykset, oman arjen asiat, suosituimmat laululeikit ja tehtiin pieniä käytännön tehtäviä kuten siivousta ja tiskausta.
– Päivisin pääsi syventymään omiin ajatuksiinsa ja rauhoittumaan arjen stressistä. Illalla pääsi sitten vastakkaiseen fiilikseen, kun kokoonnuttiin tuttujen kanssa juttelemaan, laulamaan ja nauttimaan illasta ja Taizén yhteisöllisyydestä, kuvailee Anni Korppinen kokemuksiaan.
– Illalla lauloimme piirissä Taizé-lauluja. Tunne oli samaan aikaan hiukan surullinen ja oudon levollinen. Ei malttanut lähteä nukkumaan, kun laulaminen tuntui niin hyvältä, kertoo Joona Vepsäläinen.
Ilto Metsäranta kiteyttää omat ajatuksensa matkan jälkeen näin:
– Taizéhen reissaaminen muutti minua paljon. Minusta tuli rohkeampi ja sosiaalisempi. Kokemus oli korvaamaton, en vaihtaisi muistoja tai uusia ystäviä mihinkään.
Eri taustoista tulleet kohtasivat
Monet nuoret tulivat Taizéhen ensimmäistä kertaa. Niin myös Jarkko Pulkkinen.
– Parasta olivat rauhalliset rukoushetket ja yhteinen veisuu: satojen nuorten yhteislaulu oli uskomattoman vaikuttavaa! Eri maista ja taustoista tulleiden jututtaminen ja heihin tutustuminen oli antoisaa. Lisäksi matkailu lämminhenkisen porukan kanssa oli ihanaa!
Jere Parkkonen kirjoitti päivittäin omaan muistikirjaansa ajatuksiaan:
– Merkityksellisintä oli avoimuus ja ymmärrys. Ihmiset eri kulttuureista voivat puhua omasta uskostaan ja kokemuksistaan ilman pelkoa. Taizéhen palaan vielä varmasti. Siellä ymmärsin sen, mikä elämässä on tärkeintä ja mikä todella tekee minut iloiseksi.
Tiina Korhonen Kirjoittaja on Pielisensuun seurakunnan kanttori ja Taizé-matkojen konkari.
Taizé
Ekumeeninen veljesyhteisö Ranskassa Taizén kylässä. Pyhiinvaelluskohde, jossa osallistutaan yhteisöelämän rytmiin vierailun ajan.
Taizé-hymnit ovat yksinkertaisia laulettuja meditatiivisia rukouksia. Suomen ev.lut. kirkossa taizé-hymnejä on laulettu erityisesti tuomasmessuissa.
Suomessa Taizéa on tehnyt tunnetuksi muun muassa kirjailija Anna-Maija Raittila (1928–2012), jonka lapsuuden kotitalo sijaitsi lähellä Pielisensuun kirkkoa.
Nuori mies astelee vähän horjuvin, määrätietoisin askelin kohti musta-oranssia telttaa. ”V***u, mitäs porukkaa te ootte?” Jaaha, miten tuohon nyt vastaisi? Sitten yllättäen löytyy fiksu ja järkevästi ajatteleva minä – kerron, ketä ollaan ja millä asialla. Saappaan porukoita. Ja juuri sinua ja muitakin varten.
Kirkkotie 