Joensuun seurakuntayhtymä tarjoaa tänäkin vuonna kesätöitä noin 80 tekijälle. Tarjolla on muun muassa hautausmaiden hoitoa, kirkon oppaana olemista, kiinteistön hoitoa ja keittiöhommia.

Joensuun seurakuntayhtymän kesätyöpaikoista suurin osa, 60–80 paikkaa, on hautausmailla, jonne otetaan kesätöihin nuoria ja opiskelijoita noin 2–4 kuukauden pituisille jaksoille. Pidemmissä, 5–6 kuukautta kestävissä kausitöissä eduksi katsotaan muun muassa alan koulutus sekä aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä. Kuva: Tiina Partanen
Hautauspalveluissa on tarjolla noin 40 kausityöpaikkaa ja 20–40 kesätyöpaikkaa seurakuntayhtymän hautausmailla Joensuun kaupunkialueella sekä Pyhäselässä, Enossa, Hoilolassa, Kiihtelysvaarassa ja Tuupovaarassa.
Hautausmaan kesätyöntekijöiksi otetaan nuoria ja opiskelijoita noin 2–4 kuukauden pituisille jaksoille. 5–6 kuukautta kestävissä kausitöissä eduksi katsotaan muun muassa alan koulutus sekä aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä.
Kirkon oppaiden tehtäviä on tarjolla kahdeksalle Joensuun ja Utran kirkoissa. Vaivion leirikeskukseen haetaan yhtä kiinteistönhoitajaa, 2–3 keittiötyöntekijää ja kahta kesätyöntekijää 2–2,5 kuukauden mittaisiin tehtäviin.
Myös teologeille kesätöitä
Myös teologeille on tarjolla kesätöitä. Joensuun seurakuntayhtymä palkkaa sairaalasielunhoidon kesäteologin sairaalapappien kesälomien sijaiseksi. Pyhäselän seurakunta hakee kahta kesäteologia ja yhtä kesänuorisotyönohjaajaa. Rantakylän seurakunta palkkaa tarvittaessa vielä kesäteologin. Muutoin Rantakylän ja Pielisensuun seurakunnat ovat kesän osalta rekrynsä jo tehneet.
Joensuun seurakunta palkkaa kaksi kesäkaveria, jotka kiertelevät muun muassa alueen leikkipuistoja ja uimarantoja ja kutsuvat lapsia leikkimään ja pelaamaan.
– Lisäksi kesän kolmelle riparille haetaan leiriohjaajaa, joka on työntekijöiden apuna ja isosten ”isosena” leirillä. Näihin voi hakea siis yhdelle tai useammalle leirille, kertoo Joensuun seurakunnan kirkkoherra Katri Vilén.
Kesätyöpaikat ovat pääsääntöisesti haussa helmikuun aikana, osa paikoista on jo avattu hakuun. Kaikkia kesätöitä haetaan kirkkorekry.fi-palvelun kautta.
Tea Ikonen