Kautensa päättävän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Matti Ketosta on motivoinut seurakunnalliseen päätöksentekoon voimakas halu olla mukana siellä, missä kristinuskon sanomaa viedään eteenpäin.
Matti Ketosella on takanaan 46 vuotta seurakunnan hallinnossa oloa ja 33 vuotta yhtymän puheenjohtajistossa. Nyt hän on jäämässä pois paikallisesta seurakuntahallinnosta. Uusien luottamushenkilöiden hän toivoo pitäytyvän kirkon tunnustuksessa, kuuntelevan herkällä korvalla ihmisiä ja pohtivan järkeviä ratkaisuja kiinteistöpuolen ja henkilöstön määrään. Kuva: Tea Ikonen
Matti Ketonen päätti nuorena miehenä, ettei lähde koskaan politiikkaan.
– Ajattelin, etten halua mitään ennakkoleimoja, jotka vaikeuttaisivat yhteyksien synnyttämistä. Se kesti hyvin pitkään, kunnes jossain vaiheessa olin valmis lähtemään, kun kysyttiin, hän kertoo.
Sittemmin Ketonen on ollut mukana muun muassa Joensuun kaupunginvaltuustossa, maakuntavaltuustossa, Siun soten hallituksessa ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Tärkeimmäksi hän nostaa kuitenkin seurakunnallisessa päätöksenteossa mukana olon. Siihen häntä ei tarvinnut pyytää.
– Kun tulin Pohjois-Karjalaan, hain itse mukaan päätöksentekoon. Minulla oli voimakas halu olla mukana siellä, missä kristinuskon sanomaa viedään eteenpäin.
Ketosen kristillinen vakaumus sai lähtösysäyksen rippikoulusta. Kristillis-humanistinen lapsuudenkoti ei ohjannut tiettyyn muottiin, vaan antoi nuoren miehen etsiä omat arvonsa. Rippikoulu vaikutti kuitenkin niin, että jokin hänen ajattelussaan, toiminnassaan ja puheissaan muuttui. Sen panivat toisetkin merkille.
– Minua selvästi seurattiin koulussa. Kerran iltamissa tuli yksi yhteiskoulun älykkö kysymään, mitä sinä täällä teet, sinähän olet jumalinen mies, Ketonen naurahtaa.
Laulutaidon puute ratkaisi ammatinvalinnan
Ketonen kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta. Kun tuli ammatinvalinnan aika, hänellä oli neljä vaihtoehtoa: luonnontiede, lääketiede, lakitiede ja teologia.
– Vaikein valinta oli teologian ja lääketieteen välillä. Yksi inhimillinen tekijä oli, ettei minulla ollut laulutaitoa. Pyrin lääkikseen, ja sillä tiellä ollaan.
Valmistumisensa jälkeen vuonna 1976 Ketonen muutti vasta vihityn puolisonsa kanssa Pohjois-Karjalaan. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Pyhäselän terveyskeskuksessa, ja sen jälkeen työt veivät pariskunnan Ilomantsiin. Vuonna 1984 Ketonen aloitti erikoistumisen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja sai sisätautien erikoislääkärin pätevyyden vuonna 1986. Pohjois-Karjalan keskussairaalasta tuli hänen työpaikkansa, josta hän jäi eläkkeelle sydänyksikön osastonylilääkärin virasta vuonna 2015.
Teologia on kuitenkin edelleen lähellä Ketosen sydäntä. Hän kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan alle kuusikymppisenä ja kävi yhden syksyn luennoilla.
– Johtopäätökseni oli, että minusta voisi tulla teologian maisteri, mutta minua ei vihittäisi papiksi. Päätin jatkaa maallikkona.
Kirkon työ pohjautuu tunnustukseen
Ketosella on nyt takanaan 46 vuotta seurakunnan hallinnossa oloa ja 33 vuotta yhtymän puheenjohtajistossa. Lisäksi hän on hiippakuntavaltuustossa ja Suomen ev.lut. kirkon ylimmässä toimielimessä, kirkolliskokouksessa, molemmissa viidettä nelivuotiskautta ja kirkkohallituksen täysistunnossa toista kautta.
Seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi Ketonen näkee evankeliumin viemisen eteenpäin ja pitäytymisen Jeesuksen opetuksissa, mikä ilmenee muun muassa heikoimmista huolehtimisena. Kirkon opin mukaan Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan pelastamaan sen synnin ja kuoleman vallasta.
– Se erottaa kirkon ja seurakunnan työn yhteiskunnallisista askareista. Kirkon ytimeen liittyy tunnustus, johon kirkon kaikki työ lopultakin pohjautuu. Se perustuu siihen, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt.
Seurakuntayhtymä on onnistunut
Yhdeksi seurakunnallisen luottamushenkilöuransa merkittävimmäksi asiaksi hän arvioi seurakuntayhtymän perustamisen ja laajenemisen. Ketonen kokee, että yhtymä on rakenteena onnistunut eikä näe erityistä tarvetta sen muuttamiseen.
– Aina on pelätty, että kun tulee isompia organisaatioita, perusyksikkö jää sivuun, mutta näin meillä ei ole tapahtunut. Yhden ison seurakunnan vaarana on se, että ihmiset etääntyvät, eivätkä enää koe sitä niin kotoisaksi.
Toinen iso asia on Kiihtelysvaaran kirkon tuhopoltto ja suunnitelmat uuden kirkon rakentamiseksi.
– On hienoa, että yksituumaisesti päätettiin rakentaa uusi kirkko palaneen tilalle. Ja että kirkkohallitus on juuri hyväksynyt suunnitelmat, Ketonen huomauttaa.
Hän toteaa, että seurakuntayhtymä mahdollistaa palveluja, kuten sairaalasielunhoitoa, perheneuvontaa ja opiskelijatyötä, joiden järjestäminen olisi mahdotonta yksittäiselle seurakunnalle. Myös kiinteistöpuolella yhtymän on tarkoitus olla veturi, joka mahdollistaa kiinteistöjen hyvän hoidon ja kehittämisen.
Kirkon sanomasta on käytävä keskustelua kaikilla tasoilla
Nyt Ketonen on jättäytymässä pois paikallisesta seurakuntahallinnosta. Hän ei kuitenkaan vetäydy tyystin sivuun vaan jää kuuntelemaan ja miettimään, löytyisikö jotain uutta, jossa olla mukana.
Uusille luottamushenkilöille hän toivoo intoa ja halukkuutta vaivannäköön ja onnistumisen elämyksiä.
Kirkon ja seurakuntalaisten hän toivoo rohkeasti seisovan kirkon sanoman puolesta ja käyvän siitä keskustelua kaikilla tasoilla, niin tavallisen ihmisen elämässä kuin kunnallisella tai valtiollisellakin tasolla.
– Kirkon ei tarvitse hävetä olemassaoloaan. Päinvastoin! Kirkolla on paras sanoma, mikä tässä maailmassa on.
Tea Ikonen
Matti Ketosen vinkit uusille päättäjille
Kirkon tunnustus. Toivon, että kirkon tunnustus sävyttää seurakuntien luottamushenkilöiden ja hallinnon tekemiä kaikkia ratkaisuja. Kirkon voima tulee lopulta sen omasta lähtökohdasta, mihin se uskoo.
Ihmisten kuunteleminen. Kirkolla on oppimista siinä, miten se kuulee kansalaisia ja pääsee niiden luo, jotka eivät ole kirkon arjessa mukana. Kirkko voi toimia menestyksellä ainoastaan siinä tapauksessa, että se kuulee ihmisiä. Kirkolla itsellään on sanoma, mutta se ei voi sanella sitä ylhäältä käsin.
Talouden haasteet. Taloudelliset voimavaramme tulevat vähenemään. Meillä pitäisi olla pitkällä aikavälillä järkeviä ratkaisuja kiinteistöpuolen ja myös henkilöstön määrään. Ne yksinkertaisesti maksavat ja kuormittavat. Voi tulla tilanne, ettei meillä enää ole niihin varaa siinä määrin kuin ennen.