Lapsen oikeuksien toteutumiseen tarvitaan joskus vahvistusta ja tukea oman perheen ulkopuolelta. Tarvitaan lastensuojelua, toteaa Elina Reentie kolumnissaan.
Hiljattain vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna teemana on ”Lapsen oikeus olla oma itsensä”. Lapsen oikeuksien toteutumiseen tarvitaan joskus vahvistusta ja tukea oman perheen ulkopuolelta. Tarvitaan lastensuojelua. Ihannetilanteessa apu on sopiva sekoitus läheisten tukea, ammattilaisen tuomaa konkreettista apua ja vertaistukea.
Tapasin syksyllä perhekeskusillassa äidin, joka kokemusasiantuntijana kertoi oman tarinansa lastensuojelun tuesta. Keskustelussa kävi ilmi, että moni kyllä tarvitsee apua, mutta sitä ei kehdata pyytää. Avun pyytäminen aiheuttaa häpeää, ja moni ajattelee jopa niin, että ei ansaitse apua, vaan se kuuluu jollekin toiselle. Pitäisi pärjätä ja jaksaa itse. Kokemusasiantuntijan hieno ajatus oli, että julkisuuteen tarvitaan enemmän myönteisiä kokemuksia lastensuojelun tarjoamasta avusta. Tilanteista, missä avun saaja kokee tulleensa kuulluksi ja hyväksytyksi, ja apu on ollut asiakkaan kokemuksen mukaan oikeanlaista. Lastensuojelun tarjoaman avun tulee perustua lasta ja perhettä kunnioittavaan kohtaamiseen.
Perheen avun tarpeen tunnustaminen aiheuttaa häpeää, ja olen myös itse kokenut tämän omassa perhe-elämässäni. Vaikka vuosia on kulunut, ja asiat järjestyivät lopulta onnellisesti, muistan edelleen, kuinka peittelin päiväkodin henkilökunnalle ja sukulaisille oman puolisoni päihdeongelmaa. Häpesin suuresti! Piti sinnitellä eroon asti, ennen kuin uskalsin avata suuni, ja kertoa missä tilanteessa perheemme oli elänyt vuosia. Asiasta puhuminen on ollut valtava helpotus, ja nyt yritän kannustaa muita samaan. Yksin en olisi myöskään selvinnyt yksinhuoltajuuden tuomasta vastuusta ja uupumuksesta. Nyt osaan olla kaikesta kokemastani kiitollinen ja pidän näitä arvokkaina ja vahvistavina kokemuksina. Nämä kokemukset ovat tehneet minusta ammattilaisen, jolla on kokemusasiantuntijan sydän.
Sinua, avun pyytämistä harkitseva tai apua jo saanut vanhempi, haluan lohduttaa. Jokaisella perheellä on vaiheita, jossa apua tarvitaan. Tilanteissa, joissa omat voimat ja lähiverkoston tuki ei riitä, kannattaa olla avoin, rohkea ja myötätuntoinen itselleen. Rehellisyys omaa tilannetta ja voimavarojaan kohtaan on tärkeää ja se helpottaa. Muista, että olet silti lapsellesi rakkain. Lopulta avun pyytäminen hyödyttää myös sinulle tärkeintä: lasta, jolla on oikeus suojeluun. Lapsi ansaitsee turvallisen, iloisen, leikkisän ja rauhallisen lapsuuden, jossa hän saa olla oma itsensä. Jokainen lapsi on avun pyytämisen ja suojelun arvoinen.
Elina Reentie
Sosionomi (AMK)
Varhaiskasvatuksen perheohjaaja
Joensuun kaupunki
elina.reentie@joensuu.fi
Kiinteistösuunnitelmaan on listattu kaikki seurakuntayhtymän omistuksessa olevat kiinteistöt ja arvioitu niiden kuntoa, käyttökustannuksia ja korjausvelkaa.
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän kiinteistösuunnitelma etenee valtuustokäsittelyyn. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 19.11.2019 esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle kiinteistösuunnitelman hyväksymistä.
Kiinteistösuunnitelmaan on listattu kaikki seurakuntayhtymän omistuksessa olevat kiinteistöt ja arvioitu niiden kuntoa, käyttökustannuksia ja korjausvelkaa. Suunnitelmaan on kirjattu myös seurakuntayhtymän omistamat metsät. Kiinteistösuunnitelma toimii kiinteistökannan ylläpitoa ohjaavana työkaluna.
Lähtökohtana kiinteistösuunnitelmassa on, että investointien painopiste on toiminnan kannalta välttämättömien rakennusten ylläpidossa niin, että rakennukset ovat terveellisiä ja turvallisia käyttää. Toiminnan kannalta välttämättömiä rakennuksia ovat mm. kirkot ja seurakuntatalot. Toiminnan kannalta tarpeettomista kiinteistöistä luopumista on harkittava perusteellisesti.
Perinteinen seimipolku tuo jälleen joulumielen Joensuun keskustan näyteikkunoissa. Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän ja paikallisten yritysten yhteistyössä toteutetussa seimipolussa on tänä vuonna 14 seimikohdetta. Seimet ovat esillä 29.11.2019–7.1.2020.
Seimiasetelmat ovat käsityöläisten taidonnäytteitä. Jeesus-lapsen seimen ympärillä ovat Maria ja Joosef, paimenia, enkeleitä, itämaan tietäjät, aasi ja härkä. Asetelmassa voi olla myös tavallisia kyläläisiä, erilaisia kotieläimiä, tähti, tietäjien kameleita ja norsuja. Seimipolun seimet ovat hyvin erilaisia ja ilmentävät seimiperinteen kansainvälistä moninaisuutta.
Seimipolulla on mukana aiemmilta vuosilta tuttuja yrityksiä ja yhteisöjä sekä uutena paikkana Carelicum, josta seimi löytyy aukioloaikoina aulatiloista. Polku alkaa Taitokorttelin seimestä, joka on esillä piharakennuksessa Taitokorttelin aukioloaikoina. Tarkemmat seimipolun tiedot ja seimikohteet löytyvät osoitteesta www.hoosianna.fi.
Kirkon ympäristödiplomi on kirkkohallituksen myöntämä todistus seurakunnalle, joka on sitoutunut kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta jatkuvasti paremmaksi.
Joensuun seurakuntayhtymä hakee jatkoa Kirkon ympäristödiplomilleen. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta kokouksessaan 19.11.2019. Joensuun seurakuntayhtymälle on myönnetty ympäristödiplomi toukokuussa 2010. Diplomi on voimassa vuoden 2020 loppuun saakka.
Seurakuntayhtymän ympäristötyöryhmä tekee vuoden 2020 aikana ympäristökatselmusraportin ja ympäristöohjelman päivityksen. Päivitetty raportti ja ohjelma tuodaan yhteisen kirkkoneuvoston hyväksyttäviksi niiden valmistuttua.
Kirkon ympäristödiplomi on kirkkohallituksen myöntämä todistus seurakunnalle, joka on sitoutunut kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta jatkuvasti paremmaksi. Diplomin saa seurakunta, joka ottaa käyttöön kirkon toimintoja varten laaditun ympäristöjärjestelmän ja täyttää ympäristödiplomin kriteerit.
Kenelle sinä hurraat? Mihin juhliin mieluiten osallistuisit? Kuka on sinun sankarisi? kysyy Katriina Puustinen Sana-kirjoituksessaan.
Juhlinta kulttuurimme näyttäytyy välillä ääripäinä: Toreilla tavataan, kun tulee menestystä pesäpallossa, jääkiekossa, jalkapallossa tai euroviisuissa. Ja televisioista katsellaan, kun itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutut juhlavieraat kättelevät arvokkaasti.
Kenelle sinä hurraat? Mihin juhliin mieluiten osallistuisit? Kuka on sinun sankarisi?
Kirkkovuoden aloittaa Hoosianna! -huuto. Se kaikuu kirkoissa, adventtihartauksissa, radiossa – ja sydämissä. Hoosianna on juhlavirsi, samalla riemuhuuto ja avunpyyntö, johon myös mielestään huonompikin laulaja saa osallistua yhdessä toisten kanssa. Hoosiannasta huomaan myös oman keski-ikäisyyteni – se liikuttaa ja herkistää aivan eri tavalla kuin vielä vuosikymmen sitten.
Hoosianna! huudamme sille sankarille, jonka voitto on enemmän kuin suomen- tai maailmanmestaruus. Heprean sana hoosianna merkitsee ’auta’. Sitä käytettiin siunauksen toivotuksena kuninkaalle, jota otettiin vastaan. Aasilla Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta juhlimme niin iloisesti ja arvokkaasti kuin osaamme – vaikkapa sytyttäen ensimmäisen adventtikynttilän, avaamalla adventtikalenterin luukun ja toivottamalla Hoosiannaa laulaen Hänet tervetulleeksi.
Hoosianna!-huudossa ja adventin aloituksessa tärkeintä eivät ole hienot ulkoiset puitteet tai suuret väkimäärät – vaan sisäinen valmistautuminen kohti joulun ihmettä ja juhlaa. Ehkä Hoosianna-virressä yhdistyvät suomalaisen juhlimisen ääripäät: suuri riemullisuus ja vakava juhlallisuus, kertauksineen kaikkineen. Ensi pyhänä tavataan (ja lauletaan) kirkoissa kautta maan – olet tervetullut mukaan juhliin! Televisiosta ja radiostakin sen voi kuulla: ”Hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen!”
Katriina Puustinen
seurakuntapastori
Rantakylän seurakunta
Ensi sunnuntaina vietetään 1. adventtia. Päivän aiheena on Kuninkaasi tulee nöyränä. Kuva: Anniina Mikama
Seurakuntien järjestämien jouluisten tapahtumien kirjo on valtava. Yksistään kauneimpia joululauluja lauletaan Joensuun seurakunnissa liki 40 eri tilaisuudessa.
Joulu on jo monessa paikassa hyvin vahvasti esillä. Kaupat pullistelevat jouluisia tuotteita ja lasten joululahjatoiveiden tueksi postilaatikkoon tipahtelee tasaisesti lelukuvastoja. Seurakuntien Jouluradiokin aloitti lähetykset marraskuun alkupuolella. Joulun tunnelmaan ja odotukseen on siis ollut helppo lähteä mukaan. Itsekin olen jo vaihtanut autoradion taajuuden Jouluradiolle. Hiljalleen huomaan myös kodin sisustukseen ilmaantuvan jouluisia elementtejä.
Joulunodotus käsitteenä tuo rauhan. Se ikään kuin antaa luvan rauhoittua ja hiljentyä, olla ja odottaa. Lapsissa huomaa jännityksen nousevan. Ei mene enää päivääkään, että perheessämme ei keskusteltaisi joulusta. Joku aika sitten mietin, että nyt on vasta marraskuu, ja joulu on jo koko ajan läsnä. Ajattelin, että odottavan aika voi käydä pitkäksi. Näin tuskin kuitenkaan käy.
Kirkkotien näköislehden tapahtumasivut antavat hyvän kuvan siitä, miten suuri juhla joulu on. Sitä halutaan juhlia monin erilaisin tavoin. Seurakuntien järjestämien jouluisten tapahtumien kirjo on valtava. Yksistään kauneimpia joululauluja lauletaan Joensuun seurakunnissa liki 40 eri tilaisuudessa. Lisäksi tarjolla on joulupuuroa, -myyjäisiä ja -juhlia sekä monenlaista muuta jouluista puuhaa.
Seurakuntien joulunajan tapahtumissa on runsaasti valinnanvaraa. Tekemistä löytyy sitä kaipaaville, kuten myös heille, jotka haluavat odottaa joulua rauhoittuen ja joulun sanomaan syventyen. Tulevana sunnuntaina kirkoissa kaikuu Hoosianna joulunodotuksen ja uuden kirkkovuoden aloituksen merkiksi.
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä sari.jormanainen@evl.fi
Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla
ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.
Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.
Kuva: iStock/FroggyFrogg
1. Mitä kuoleminen on?
Marja Liisa:
Kuoleminen on sitä, että elimistömme lakkaa toimimasta: sydän lyömästä, verenkierto kiertämästä, keuhkot ottamasta happea. Kuoleminen näyttää nukahtamiselta ja kuollut nukkuvalta itseltään. Mutta kun katsoo vainajaa, huomaa, että jotakin oleellista puuttuu. Aivan kuin kuolleesta olisi jäljellä vain ”kuoret”.
Ilkka:
Syntyminen ja kuoleminen ovat kaiken elämän välttämätön edellytys. Kuoleminen liittyy koko elämään. Elämä on kuolemista silloinkin, kun ihmisen mieli haluaa tavalla tai toisella kieltää koko asian. Kuoleminen – luopuminen – on siis prosessi, jossa oikeastaan koko ajan olemme. Nykytieteen valossa kuoleman ajankohdaksi määritellään aivojen sähköisen toiminnan loppuminen.
Kuoleman tutkimus on kehittynyt eri tieteenaloilla, mutta siitä huolimatta kuolema on suuri tuntematon. Se jättää tilaa monenlaiselle pohdiskelulle; myös ihmisen avuttomuudelle ja kunnioitukselle asian edessä, jota ei ymmärrä.
2. Sattuuko kuolema? Millä tavalla? Keneen?
Ilkka:
Kyllä se sattuu. Yhä vähemmän ruumiillisesti, kun hyvällä hoidolla saadaan kivut hyvin hallintaan vaikeassakin sairaudessa. Monia ahdistaa erityisesti elämätön elämä. Myös kipeät, selvittämättömät asiat voivat nousta pintaan ja ahdistaa.
Kuoleman mahdollisuuden tuleminen lähelle koskee myös lähipiirin ihmisiä, joskus laajemminkin. Joskus kipu ja ahdistus jatkuvat kuolemaan saakka, mutta usein on myös aikaa kasvaa hyväksymään tosiasiat. Silloin voi huomata: Jonakin päivänä minä kuolen, mutta kaikkina muina minä elän.
Marja Liisa:
Olen nähnyt viime aikoina rauhallisia kuolemia eikä kuolevaan ole siis sattunut. Hän on vain henkäissyt viimeisen kerran. Kuolema sattuu varmaankin eniten kuolleen omaisiin. Kun kuolema on tapahtunut, todellistuu se, mitä lopullisuus merkitsee: En voi sanoa menehtyneelle enää mitään, en voi tavata häntä enää. Se sattuu.
3. Onko olemassa taivas? Mikä se on? Kuka sinne pääsee?
Marja Liisa:
Kyllä, taivas on olemassa. Minulle taivas on enemmän olotila kuin paikka, vaikka Jeesus puhuu taivaasta kotina, jossa on monta huonetta. Kristillisen ajatuksen mukaan Jumala haluaa, että me kaikki pääsemme taivaaseen. Olen kuullut myös sanottavan, että taivaaseen pääsevät kaikki, jotka sinne kaipaavat.
Ilkka:
Kristillisen uskon keskeinen piirre on sen toivominen, mitä ei voi nähdä. Taivas halutaan usein nähdä varsin konkreettisena paikkana, jossa jatkuu ihmisenä oleminen, kuitenkin ilman vaivoja ja vastuksia: eletään huolettomina kuin paratiisissa tai kaupungissa, jossa kuoppaiset kadut on siloteltu kullalla. Näitä kuvia meillä itse kullakin voi olla, myös erilaisia.
Taivas ei ole palkinto joillekin, Pietari eikä kukaan muu ihminen ole vahtina millään portilla, Kristus on tie tästä todellisuudesta toiseen todellisuuteen.
Mitä se oleminen on, mitä on ajattomuus, mitä on loputon yhteys Jumalan kanssa? Näitä emme tiedä, mutta kristitty katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen sen varassa, että Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut ja avannut tien ylösnousemuksen todellisuuteen. Jumalan armon varassa me elämme ja kuolemme, Kristuksen sylissä on paikka jokaiselle, joka toivoo.
4. Onko olemassa helvetti? Mikä se on? Kuka sinne joutuu?
Ilkka:
Kuva tulisesta paikasta muistuttaa Jerusalemin jätteidenpolttonotkosta, jossa paloi ikuinen tuli ja voi sitä joka sinne tippui. Valitettavasti meillä kristittyinä on usein ikävä kiusaus tönäistä joku toinen, ehkäpä juuri omassa helvetissään jo rypevä sinne tuleen.
Helvetti ei ole kristillisen uskon varsinainen kohde, vaan kohde on Jumalan lahjoittama iankaikkinen elämä. Eikä siinä rakkaudessa, jota Jumala osoittaa ja jakaa ole sijaa pelolle eikä pelottelulle. Mutta me kyllä tarvitsemme kuvaa helvetistä siksi, että ymmärtäisimme paremmin mistä meidät Kristuksen kautta on pelastettu.
Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään, eikä siksi pakota ketään ikuiseen yhteyteen hänen kanssaan. Kadotus sanana kertoo johonkin häviämisestä, ei-olemisesta.
Marja Liisa:
Muistan Inhimillinen tekijä -ohjelmasta haastateltavan, joka sydänelvytyksen kautta saatiin jäämään henkiin. Hän kertoi käyneensä taivaassa ja kommentoi, että itse asiassa helvetiksi voisikin kutsua tätä maanpäällistä elämäämme kärsimyksineen ja yksinäisyyksineen. Martti Linqvistiä lainaten: ”Helvetti on sitä, että on pakko elää ilman rakkautta.”
5. Miten omaan kuolemaan voisi ja kannattaisi valmistautua?
Ilkka:
Omasta kuolemastaan voisi luontevasti puhua jo silloin, kun se ei lainkaan ole näköpiirissä. Mitä sinumpi on kuoleman kanssa, sitä vähemmän pelkää elämää. Kuoleman läheisyydessä on tärkeää puhua toivosta ja myös muistaa elettyä elämää, tehdä ”tiliä” siitä. Monelle on myös tärkeää selvittää omaa käsitystään kuolemasta ja siitä, mitä on sen jälkeen. Uskonnollisen vakaumuksen on todettu olevan kuolemaan suhtautumista helpottava asia.
Hyvissä ajoin voi miettiä hoitotahtoaan ja tallentaa se vaikkapa Omakantaan jo vuosia ennen kuin se on ajankohtainen. Vielä tolkuissaan ollen voi kertoa läheisilleen, millaisia toiveita on omien hautajaisten suhteen.
Kuolemasta voi opetella puhumaan oikealla nimellä, ei kiertoilmauksin. Sodassakin kuollaan, ei kaaduta. Elämästä luopumista, omaa lähestyvää kuolemaa ei ole vain lupa, vaan hyvä surra kaikkine tunteineen ja vaiheineen. Myös kuolemisen ja kuoleman pelosta on hyvä puhua. Toki joku haluaa kuolla itseltäänkin salaa.
Marja Liisa:
Elämällä tätä elämää niin hyvin kuin taitaa. Valmistautumista voisi olla se, että tekee sopivin väliajoin oman elämän inventaariota vaikka kysymällä itseltään, elänkö sellaista elämää juuri nyt kuin haluankin elää. Rakastanko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni?
Enon seurakunta on toiminut vuoden verran väistötiloissa seurakuntatalon huonon sisäilman vuoksi. Suunnitelmien mukaan uuden seurakuntatalon rakentaminen käynnistyy ensi keväänä.
Enon seurakunta on toiminut vuoden verran väistötiloissa seurakuntatalon huonon sisäilman vuoksi. Suunnitelmien mukaan uuden seurakuntatalon rakentaminen käynnistyy ensi keväänä.
Uusi seurakuntatalo rakennetaan Enon kirkon viereen. Kuvan vasemmassa laidassa, kirkon parkkipaikan takana näkyvä, tyhjillään oleva rakennus puretaan. Kuva: Sari Jormanainen.
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Enoon rakennettavan uuden seurakuntatalon rakennussuunnitelmat ja kustannusarvion kokouksessaan 22.10.2019. Uusi seurakuntatalo rakennetaan Enon kirkon viereiselle tontille. Kirkon läheisyys huomioitiin myös seurakuntatalon arkkitehtuurissa.
– Rakennus on muodoltaan yksinkertainen ja alisteinen hahmoltaan suojellun kirkon läheisyydessä. Siinä on lähes suorakaiteen muotoinen pohja ja harjakatto, jonka harja kuitenkin nousee suuriin salitiloihin ja vanhaan kirkkoon päin. Rakennusmateriaali on pääasiallisesti puu, arkkitehti Ilkka Kärnä ARKPII arkkitehtitoimistosta kuvailee tulevaa seurakuntataloa.
Seurakuntatalon siirtyminen tien toiselle puolelle herätti alkuun myös epäilyksiä. Uudessa sijainnissa on kuitenkin monta toiminnan kannalta hyvää puolta.
– Suhtauduin sijaintiin alkuun varautuneesti, olimmehan jo suunnitelleet ja valmistelleetkin seurakunnan puistoa, jossa olisi myös hyvät ulkotilat ja vaikkapa hedel-mäpuutarha. Kirkon viereiselle tontille oli kuitenkin paljon hyviä perusteluja. Saamme uuden talon salin isoista ikkunoista näkymän kirkkoon. Tärkeää on myös turvallisuus lapsien liikkumista ajatellen. Lisäksi uusi rakennuspaikka on maastoprofiililtaan entistä paikkaa parempi, Enon seurakunnan kirkkoherra Armi Rautavuori pohtii uuden sijainnin hyviä puolia.
Monitoimitilat avaavat mahdollisuuksia uudenlaiseen ja yhteisölliseen toimintaan
Seurakuntatalon salin suurista ikkunoista on jatkossa näkymä kirkolle. Havainnekuva: ArkPii Arkkitehtitoimisto
Suunnitelmien mukaan Enon seurakuntatalosta tulee yksikerroksinen rakennus, jossa toimintaan käytettäviä tiloja on noin 450 neliömetriä.
– Lähtökohtana on ollut suunnitella seurakuntatalo, jonka jokainen seurakunnan jäsen tuntisi omakseen ja kotoisaksi paikaksi, jossa voi kokoontua, pitää erilaisia juhlatilaisuuksia, harrastaa ja asioida. Pyrkimys suunnittelussa on viihtyisiin tiloihin, joissa ei ole virastomaista tunnelmaa, toisaalta rakennus on sakraalirakennus, jolloin varsinkin kokoontumistilat on pyritty tekemään tämä tehtävä huomioiden, Kärnä sanoo.
Uusi seurakuntatalo on pinta-alaltaan aiempaa pienempi, toisaalta tilojen tarvekin muuttunut vuosien saatossa.
– Tilat ovat tarkoin mitoitetut työhuoneita ja toimintaa ajatellen. Yhteiset tilat ovat mo-nitoimitiloja ja yhdessä seurakuntalaisten kanssa voimme rakentaa uuteen paikkaan viihtyisän yhteisöllisen olohuoneen, jossa on myös mahdollisuus järjestää aivan uudenlaista toimintaa, Rautavuori iloitsee.
Uudet tilat mahdollistavat monipuolisen toiminnan
Uuden rakennuksen kustannusarvio on noin 2,6 miljoonaa euroa. Seurakuntatalon rakentaminen on tarkoitus aloittaa toukokuussa 2020. Alustavan arvion mukaan rakentaminen kestää vuoden.
– Työyhteisön ehdoton enemmistö iloitsee uusista tiloista, samoin monet yhteistyötahomme. Enossa ei ole kooltaan isoja tiloja seurakuntalaisille juhlien järjestämiseen esim. muistotilaisuuksia ajatellen. Uusissa tiloissa musikaali- ja kirkkonäytelmien tekeminen tulee mahdolliseksi aivan uudella tavalla. Se antaa lisää mahdollisuuksia evankeliumin sanoman tuomista ihmisten keskelle moniäänisesti ja tämän päivän mielellä ja kielellä. Lasten- ja nuorten toimitilat sisällä ja ulkona ovat hyvät. Toivon sen entisestään innostavan lapsiperheiden osallistumista seurakunnan toimintaan, Rautavuori pohtii.
Tällä hetkellä Enon seurakunta toimii väliaikaistiloissa vanhalla kunnantalolla. Väistötilat ovat vaatineet sopeutumista sekä työntekijöiltä että seurakuntalaisilta.
– Toimintamme on kärsinyt väistötiloissa olemisesta. Paljon toimintaa on siirretty Hyvänmielen tuvan tiloihin, mutta tila käy pieneksi ja siksi voimme tehdä vain perustehtävän kannalta tärkeimmät työt. Sopu on kuitenkin antanut sijaa siellä ja myös väistötiloissa entisellä kunnantalolla.
– Minulta on kysytty paljon, milloin uusi seurakuntatalo saadaan. Kiitollisena ja iloisena olemme seuranneet rakennusprojektin nopeaa edistymistä, Rautavuori sanoo.
Vanha seurakuntatalo puretaan keväällä 2020
Vuodesta 2018 lähtien sisäilmaongelmien vuoksi suljettuna olleelle vanhalle seurakuntatalolle ei ole löytynyt jatkokäyttöä. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan vanhan seurakuntatalon purkamisesta alueen yleisilmeen ja viihtyisyyden vuoksi. Vanha seurakuntatalo puretaan kevään 2020 aikana. Urakan kustannusarvio on noin 130 000 euroa.
– Hyviä muistoja on kertynyt purettavasta seurakuntatalosta. Erityisesti pidin sen avarasta, kauniista salista. Toisaalta niin monet meistä, jotka siellä paljon työskentelimme, kärsimme huonosta sisäilmasta. Siksi päällimmäisenä on helpotus siitä, että olemme saamassa uudet ja puhtaat tilat, Rautavuori toteaa.
Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta glorifioiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.
Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta glorifioiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.
Lauri Havukainen on seurannut syntyvyyden laskuun liittyvä keskustelua yhteiskuntatieteilijän kiinnostuksella. ”Vaikka syntyvyystilastot ovat karmeita katsoa, en lähde moralisoimaan sitä, jos joku ei halua lapsia. Syyt siihen ovat monenlaisia. Esimerkiksi ympäristön ja lasten tulevaisuus on monelle aito huoli. Itse en sellaisia pelkoja niin voimakkaasti koe”, sanoo Havukainen.
1. LÄSNÄOLO. Minulle on pienestä asti ollut selvä, että haluan tulla isäksi. Näen jopa vähän synkkänä sen, että ei olisi ketään, joka jatkaa täällä minun jälkeeni. Lapsuudenkotini perhekulttuuri oli lapsimyönteinen. Olen siitä onnekas, että isäni oli paljon kotona ja leikki minun ja kolmen sisarukseni kanssa. Myös minä haluan olla lapselleni läsnä.
2. SYNTYMÄ. Meillä on vaimoni kanssa yksi lapsi, juuri vuoden täyttänyt Silas. Hän syntyi sektiolla, joten tiesimme etukäteen syntymäpäivän. Leikkaussaliin mennessä olin sumussa jännityksestä. Syntymä oli todella erikoinen kokemus. En ole koskaan tuntenut sellaista tunnetta kuin se, mikä minulla oli, kun lapsi rääkäisi ensimmäisen kerran. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se oli tietynlaista vastuun ja välittämisen tunnetta, jollaista en ollut aiemmin tuntenut mitään tai ketään kohtaan.
3. OPISKELUAIKA. Olimme vaimoni kanssa molemmat opiskelijoita, kun Silas syntyi. Olen vähän ihmetellyt puheita siitä, että elämän pitäisi olla taloudellisesti hirveän vakaalla pohjalla ennen kuin lapsi syntyy. Totta kai ymmärrän kysymyksen siitä, onko lasta varaa elättää, varsinkin jos ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Mutta ei minulla ole ikinä ollut vahvasti se olo, että lapsi olisi suuri taloudellinen riski. Opiskeluaika oli hyvä aika tulla vanhemmaksi. Pystyin olemaan joustavammin kotona. Vaimoni sai äitiyslomalla gradunsa valmiiksi.
4. KOTI-ISYYS. Jäin Silaksen kanssa koti-isäksi, kun hän oli 7 kuukautta. En vaihtaisi sitä aikaa pois. Kun liikuin Silaksen kanssa leikkipuistoissa ja Perheentalolla, muut kotivanhemmat olivat järjestään äitejä. Koti-isyyteen suhtaudutaan oudon ristiriitaisesti: tietyllä tavalla isän kotiin jäämistä glorifioidaan, toisaalta kysellään, miksi sinä jäit kotiin eikä äiti. Tuntuu kuin sille pitäisi olla joku selitys, että olen lapsen kanssa kotona.
5. HETKET. Haastavinta vanhemmuudessa on ollut se, että vauva on nukkunut vähän hajanaisesti. Olemme molemmat vanhemmat olleet aika väsyneitä. Muu arki ei ole tuntunut millään tavalla raskaalta. Parhaimpia hetkiä ovat aamut, kun viereen nukahtanut lapsi mönkii minut hereille. Myös sitä on valtavan hienoa seurata, kun lapsi oppii uutta. Avuton vauva alkaa kehittyä isommaksi ihmiseksi.
Maksuttomat ja huokeahintaiset lämpimät ateriat ovat suosittuja seurakunnissa.
Maksuttomat ja huokeahintaiset lämpimät ateriat ovat suosittuja seurakunnissa.
Puuroperjantait järjestetään Utran vanhalla puukoululla asukasyhdistyksen tiloissa. Eija Nieminen (oik.) kävi perjantaina 25.10. pikaisella aamupuurolla ennen asioille lähtöä. Kuvassa vasemmalta lukien myös diakoniatyöntekijä Auli Pehkonen, tarjoiluissa avustava Olga Yufa sekä Utran asukasyhdistyksen emäntä Aune Timoskainen. Kuva: Virpi Hyvärinen
Rantakylän seurakunta käynnisti syyskuun alussa Utran asukasyhdistyksen tiloissa Utran vanhalla puukoululla Puuroperjantai-toiminnan. Ovet uuden toiminnan käynnistymiselle avautuivat, kun ViaDian ruokajakelu siirtyi Utrasta Rantakylään, ja asukasyhdistys kutsui seurakunnan järjestämään toimintaa tiloihinsa.
– Kokeilimme Puuroperjantaina viime keväänä Talastuvalla, mutta sinne ihmiset eivät löytäneet. Täällä kävijöitä on heti alusta asti ollut hyvin, kolmisenkymmentä keskimäärin, kertoo Rantakylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Auli Pehkonen.
Puuroperjantain tarjoilu on maksuton ja kaikille avoin. Seurakunta tarjoaa aamiaisen perjantaisin klo 9-11. Tarjolla on kaurapuuroa lisukkeineen, leipää ja leikkeleitä sekä kahvia ja teetä.
– Puuroperjantailla halutaan lisätä yhteisöllisyyttä. Samalla kun saa syödäkseen, pääsee juttelemaan ja lukemaan päivän lehdet. Muuta ohjelmaa ei ole. Pyrimme panostamaan ihmisten kohtaamiseen ja annamme tarvittaessa mahdollisuuden kahdenkeskiseen keskusteluun diakonin kanssa, kertoo Pehkonen.
Puuroperjantaiden lisäksi Rantakylän seurakunta järjestää kerran kuukaudessa huokeahintaisen Yhteisessä pöydässä –ruokailun Rantakylän kirkolla. Ruokailun jälkeen on mahdollisuus osallistua viikkomessuun.
Maaseutuseurakuntien lämpimät ateriat vetävät kymmeniä ruokailjoita – Enossa tilan rajallisuus alkaa tulla vastaan
Enon seurakunta järjestää joka tiistai klo 11 Hyvänmielen tuvalla arkiruokailun, jonka hinta on 3 euroa. Ruokailu on avoin kaikille, lähinnä syömässä käy diakoniatyöntekijä Sari Korhosen mukaan yksinasuvia eläkeikäisiä.
– Ruoka on tehty tuoreista aineksista, tarjolla on yksi ruokavaihtoehto, joka on tavallista kotiruokaa, usein keittoja tai laatikoita. Meillä on tupa täynnä eli ruokailijoita käy noin 20-30. Kasvusuuntaa on havaittavissa ja välillä aina pelätään, että ruoat loppuvat kesken. Tuvan keittiö on niin pieni, että enempää ruokaa ei pystytä tekemään. Kaksi vapaaehtoista emäntää ruoan valmistaa ja herkulliseksi on kehuttu, kertoo Korhonen.
Vaara-Karjalan seurakunnassa lämpimiä aterioita tarjotaan säännöllisesti sekä Tuupovaaran että Kiihtelysvaaran puolella. Kiihtelysvaarassa maksuton ruokailu järjestetään joka keskiviikko klo 10.45 seurakuntatalolla. Vapaaehtoiset valmistavat sen yhdessä emännän kanssa pääosin hävikkiruoasta. Kävijöitä on diakoniatyöntekijä Suvi Luopakan mukaan arvioilta 45-60. Tuupovaarassa lämmin ateria on tarjolla harvemmin, muuta sekin vetää väkeä noin 40 hengen verran.
– Ruokailu tarjoaa mahdollisuuden tavata muita, pitää pientä breikkiä ruuanlaitosta ja se voi olla myös taloudellinen helpotus. Tuupovaarassa on syksyn ja tulevan kevään aikana myös soppakirkkoja: nämä ovat tuttuja lämpimiä aterioita, mutta päivä on sunnuntai ja ennen ruokailua on messu, kertoo Luopakka.
Kontiolahdessa seurakuntaruokailuilla on pitkä historia, ne ovat alkaneet jo 1990-luvulla. Seurakuntaruokailuja järjestetään joka toinen keskiviikko klo 11, ja suositusmaksu on 2 euroa. Kävijämäärä on Kontiolahdellakin kasvussa päin.
– Ruoka on joko keittoa tai jokin laatikkoruoka jälkiruokineen ja -kahveineen. Tilaisuus alkaa hartaudella ja ruuan siunaamisella, kertoo diakoniatyöntekijä Sanna Rouvinen.
Tule yhteiseen pöytään!
• Puuroperjantai joka pe klo 9-11 Utran puukoululla vuoden loppuun saakka.
• Yhteisessä pöydässä -ruokailu Rantakylän kirkolla 20.11. ja 18.12. klo 11, 3 €/aikuinen ja 1 €/lapsi.
• Arkiruokailu joka ti klo 11 Hyvänmielen Tuvalla, Niskantie 17. Lounas 3€.
• Lämmin ateria joka ke klo 10.45 Kiihtelysvaaran srk-talolla. Maksuton.
• Lämmin ateria Tuupovaaran srk-talolla su 17.11. messun jälkeen n. klo 11.15 sekä ti 26.11. ja to 12.12. klo 11. Vapaaehtoinen maksu.
• Seurakuntaruokailu ke 27.11. ja 11.12. klo 11 Kontiolahden srk-keskuksessa, suositusmaksu 2 €/hlö.
´
Hiljattain vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna teemana on ”Lapsen oikeus olla oma itsensä”. Lapsen oikeuksien toteutumiseen tarvitaan joskus vahvistusta ja tukea oman perheen ulkopuolelta. Tarvitaan lastensuojelua. Ihannetilanteessa apu on sopiva sekoitus läheisten tukea, ammattilaisen tuomaa konkreettista apua ja vertaistukea.
Kirkkotie 