Paasto sai minut pysähtymään ja ajattelemaan, mistä minä haluaisin paastota tai mistä minun olisi tarvetta paastota, kirjoittaa Sari Jormanainen pääkirjoituksessa.
Tuhkakeskiviikko aloittaa paaston. Paastosta tulee ensimmäisenä mieleen tietyistä ruoista pidättäytyminen. Paasto voi kuitenkin olla paljon muutakin.
Vuonna 2012 vietettiin ensimmäistä ekopaastoa. Olenpa kuullut somepaastostakin.
En ole koskaan varsinaisesti paastonnut, enkä aloittanut sitä tänäänkään. Ainakaan määrätietoisesti ja tarkasti ohjeita noudattaen. Paasto sai minut kuitenkin pysähtymään ja ajattelemaan, mistä minä haluaisin paastota tai mistä minun olisi tarvetta paastota.
Nämä ajatukset saivat minut miettimään kirjoituksen otsikkoa, tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen slogania ”Sinä riität”. Koen, että elämme tällä hetkellä ajassa, jossa mikään tai kukaan ei tunnu riittävän.
Mietitään vaikka ilmastoasioita. Pienet teot eivät tunnu enää merkittäviltä, kun joka päivä saa kuulla kymmenestä uudesta tavasta, jolla jokainen meistä tuhoaa luontoa. Ainekset ilmastoahdistukseen ovat valmiit.
Entäpä osaaminen ja jaksaminen. Välillä tuntuu, että maailmassa on vain moniosaajia, jotka jaksavat tehdä uusia innovaatioita taukoamatta. Kaikki ovat aktiivisia ja aikaansaavia. Väsymystä ei näy. Tai ainakaan sitä ei myönnetä kovin helposti.
Paaston alku innoitti minut miettimään, että vähempikin voisi riittää -sinä ja minä riitämme. On asioita, jotka on hoidettava, mutta on myös paljon asioita, joita ei ole välttämätöntä tehdä. Sain eräässä tilaisuudessa huoneentaulun, jossa luki kiinalainen sananlasku: ”Vaikka asioiden tekeminen on jalo taito, niin on myös asioiden tekemättä jättäminen. Elämän viisautta on karsia epäolennainen.”
Tämä on mielestäni hyvä ohje myös paaston ajalle. Sari Jormanainen, viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi
Järkyttävää. Vihapuhetta. Tuntuu pahalta. Eihän Jeesus oikeasti sanoisi kenellekään noin, eihän. Jeesus kuitenkin sanoi niin Pietarille, kirjoittaa Antti Kyytösnen Sana-kirjoituksessaan.
Järkyttävää. Vihapuhetta. Tuntuu pahalta. Eihän Jeesus oikeasti sanoisi kenellekään noin, eihän.
Jeesus kuitenkin sanoi niin Pietarille, joka oli tavallaan opetuslapsijoukon johtaja. Häntä voisi myös kutsua Jeesuksen kaveriksi. Mitä Pietari sitten teki, että Jeesus reagoi kivahduksella?
Jeesus oli puhunut siitä, että hän tulisi kärsimään ja kuolemaan. Se ei kuitenkaan sopinut Pietarin ajatuksiin, vaikka Jeesus sanoikin nousevansa kuolleista. Eihän nyt messiaan sopinut kuolla. Se olisi yhtä kuin tappio. Pietari ei halunnut Jeesukselle kärsimystä ja kuolemaa, koska hän välitti Jeesuksesta. Eikä Pietari halunnut sitä itsensä takia. Jeesuksen tappio olisi samalla Pietarin tappio.
Vaikuttaisi siltä, että Pietari osui arkaan paikkaan. Jeesus joutui kiusaukseen jättää tehtävänsä kesken. Kuinka paljon helpompaa olisi ollut sivuuttaa kärsimys ja kuolema? Lisäksi koettelemus tuli aivan lähipiiristä, sellaiselta ihmiseltä, joka tukee ja haluaa parasta. Ja varmasti Pietari ajatteli Jeesuksen parasta. Jeesuksen piti torjua napakasti tämä houkuttava kiusaus. Sen takia hän kivahti Pietarille.
Ehkä meidänkin elämässämme tulee vastaan tilanteita, joissa tiedämme, että jotain vain tulisi tehdä. Ehkä se voi liittyä alkavaan paastoon: ruutuajan vähentämiseen, herkuista kieltäytymiseen tai vaikka hiilijalanjäljen pienentämiseen. Tavoite voi tuntua vaikealta ja epämiellyttävältäkin. Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä tavoitetta. Läheisiltä ihmisiltä voi tulla hyvää tarkoittavaa kannustusta, mutta se ei auta oikeaan suuntaan.
Meillä ihmisillä sattuu lipsahduksia ja lapsuksia silloin tällöin, oli tavoitteemme kuinka hyvät tahansa ja saimmepa kuinka paljon kannustusta tahansa. Ei maailma siihen kaadu. Mutta jos Jeesus olisi langennut kiusaukseen, niin maailma olisi kaatunut siihen. Tiukka vastaus varmasti tuntui Pietarista pahalta. Pelissä oli kuitenkin meidän ihmisten kohtalo, myös Pietarin.
Jeesuksen vastaus voi järkyttää meitä tänäänkin. Se, että Jeesus hoiti tehtävänsä, on kuitenkin meille siunaus. Järkytys voi vaihtua ymmärrykseen. Kokemus vihapuheesta voi muuttua Jumalan armon tutkimiseksi. Paha olo voi muuttua rauhaksi Jeesuksen pelastustyön tähden.
Suomen ev.lut. kirkon ylimmän päätöksenteon elimen eli kirkolliskokouksen vaalit toimitetaan 11.2.2020. Joensuun ja Kontiolahden alueelta kirkolliskokoukseen on ehdolla kahdeksan maallikkoa ja kolme pappia.
Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalissa äänestyslippu on valkoinen. Pappisvaaleissa äänestetään puolestaan sinisellä äänestyslipulla. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Suomen ev.lut. kirkon ylimmän päätöksenteon elimen eli kirkolliskokouksen vaalit toimitetaan 11.2.2020. Vaaleilla kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Äänioikeutettuja maallikkovaaleissa ovat seurakuntien luottamushenkilöt ja pappisvaaleissa hiippakuntien papit.
Kirkolliskokousvaaleissa äänestysalueet on jaettu hiippakunnittain. Joensuun seurakunnat ja Kontiolahden seurakunta kuuluvat Kuopion hiippakuntaan. Kuopion hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitaan kuusi maallikkoedustajaa ja kolme pappisedustajaa.
Joensuun ja Kontiolahden alueelta kirkolliskokoukseen on ehdolla kahdeksan maallikkoa ja kolme pappia. Kirkkotie kysyi kaikilta ehdokkailta heidän arvoistaan ja asioista, joihin he haluaisivat vaikuttaa kirkolliskokouksessa. Ehdokkaiden äänestysnumerot on jätetty esittelystä pois, koska vaalitavan vuoksi tieto ei ole tarpeellinen suurimmalle osalle lehden lukijoista.
Seurakuntalaiset voivat kuitenkin halutessaan tuoda esille omia näkemystään kirkolliskokousvaaleista keskustelemalla seurakuntien luottamushenkilöiden kanssa. Vaaleissa äänioikeutetut seurakuntien luottamushenkilöt ja papit löytävät ehdokasnumerot mm. ehdokasgalleriasta osoitteesta www.ehdokasgalleria.evl.fi. Samassa osoitteessa pääsee tutustumaan myös tarkemmin kaikkiin kirkolliskokousvaalien ehdokkaisiin.
Sari Jormanainen
Korjattu 29.1.2020: Pappisvaalien äänioikeutetuiksi on korjattu hiippakunnan papit, aiemmin tekstissä luki seurakuntien papit.
Maallikkoehdokkaat: Pohjois-Karjala
Nimi: Maiju Ahlholm Ikä: 53 v. Seurakunta: Eno Valitsijayhdistys: Pohjois-Karjala
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Haluan vaikuttaa siihen, että kirkon varojen vähetessä menojen pienentämistä etsittäisiin muusta kuin varsinaisesta työstä. Haluan, että esimerkiksi kasvatus (lapsi- ja nuorisotyö) pysyisi arvossaan ja siihen panostettaisiin edelleen eikä tulisi supistuksia. Voisiko kirkko keventää esimerkiksi hallintoa?
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Tärkeimpänä on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen. Arvostan myös avoimuutta ja aitoutta.
Nimi: Mikko Juvonen Ikä: 48 v. Seurakunta: Kontiolahti Valitsijayhdistys: Pohjois-Karjala
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Haluan osaltani vaikuttaa siihen, että kirkon opetus ja toiminta säilyvät Raamatun, Jumalan sanan, perustalla. Keskeisin Raamatun viesti on se, kuinka ihminen pelastuu. Haluan toimia niin, että kirkosta ei tulisi vain hyvän elämän opettaja, vaan että sanoma pelastuksesta säilyisi opetuksen ja toiminnan perustana.
Osallisuutta, eli seurakuntalaisten omaa toimintaa ja tekemisen mahdollisuuksia on edistettävä. Seurakunnan työntekijät tarvitsevat rohkaisua tähän yhdessä tekemisen opetteluun. Seurakunta työpaikkana ei ole helpoimpia. Toivon, että rakenteita ja toimintamalleja ohjataan niin, että seurakunnissa olisi hyvä olla töissä. Hyvä työilmapiiri kutsuu seurakuntalaisia osallistumaan ja rakentamaan kirkkoa.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Suurin haaste on kirkkoon kuuluvien jäsenten ja kasteiden väheneminen. Haluan olla edistämässä ja ylläpitämässä kirkkomme asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tähän tavoitteeseen pääsemme keskittymällä siihen mitä ajattelemme, mitä puhumme ja kuinka toimimme, sekä hyväksymällä erilaisuutta.
Meidän tulee pitää kynnys matalana kaikille ihmisille ja toiminnalle, joka edesauttaa yhteisöllisyyttä. Päämääränä tulee olla, että pidämme omaa luterilaista seurakuntaamme esillä kaikkien muiden uskontojen puristuksessa. Edistäisin hiippakuntatyöskentelyä, enkä olisi hiippakuntia lopettamassa. Hiippakunnat tuovat esiin alueittensa yksilölliset piirteet ja näin on helpompi vastata edessä oleviin haasteisiin.
2. Mitkä olisivat keskeiset arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Työskentelen ahkerasti niiden asioiden eteen, joita pidän oikeina ja tärkeinä. Pidän mielessäni, että teemme päätöksiä seurakuntalaistemme ja kirkkomme parhaaksi. Päätöksentekijänä kuuntelen seurakuntalaisia herkällä korvalla, olen viestiviejänä kumpaankin suuntaan. Olen avoin myös erilaisuudelle. En luokittele ihmisiä heidän mielipiteidensä perusteella.
Nimi: Anton Sutinen Ikä: 27 v. Seurakunta: Pielisensuu Valitsijayhdistys: Pohjois-Karjala
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Nykyistä monipuolisemmat ja innostavammat tavat osallistua kirkon toimintaan, esim. katukuvassa näkyminen tarjoamalla vaikkapa lounasta. Tulevaisuudessa vapaaehtoistyö tulee näkymään suuremmassa roolissa vähenevien varojen takia, siihen on uskallettava lähteä rohkeammin mukaan tarjoamalla vapaaehtoisille monipuolisempia osallistumismahdollisuuksia.
Kirkko positiivisen muutoksen tekijäksi koko maahan. Maaseudulla on mahdollisuuksia ja valtava potentiaali tulevaisuudessa, kun ihmiset ja luonto kohtaavat käsi kädessä. Kiertävä pappi voi palvella niin kansallispuistossa kuin kyläkaupassa. Kirkon tilaisuudet voivat olla rentouttavia ja leppoisia, niissä voi kokea niin joulujuhlan kuin jumalanpalveluksen, monenlaisten ihmisten kanssa.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Avoimuus, nuorekkuus, tasapuolisuus.
Maallikkoehdokkaat: Yhteisellä matkalla
Nimi: Matti Ketonen Ikä: 70 v. Seurakunta: Pielisensuu Valitsijayhdistys: Yhteisellä matkalla
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa?
Kirkon tulee avoimesti ja rohkeasti keskittyä sanomassaan sen ytimeen, Kristukseen, josta käsin kirkon tehtävä kaikkinensa muotoutuu. Toimintaympäristön muutoksiin perustuvasti kirkon tulee keventää hallintoaan ja sopeuttaa talouttaan.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Toimintaa ohjaaviksi arvoiksi sopivat ihmisen kunnioittaminen, asiantuntemus, luotettavuus, rohkeus ja tavoitteellisuus. Työskentelyssä tarvitaan hyvää johtamista, rakentavaa ja sovinnollista vuoropuhelua, vastuullisuutta, yhdenvertaisuutta ja avoimuutta.
Maallikkoehdokkaat: Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
Nimi: Kimmo-Ilari Juntunen Ikä: 19 v. Seurakunta: Pielisensuu Valitsijayhdistys: Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Seurakuntalaisen osallisuus kirkon toiminnassa ja samaa sukupuolta olevien vihkimisoikeus.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Lähimmäisenrakkaus.
Nimi: Topi Linjama Ikä: 42 v. Seurakunta: Joensuu Valitsijayhdistys: Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Haluan tuoda ympäristöteemoja vahvemmin mukaan kirkon päätöksentekoon ja keskusteluun.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Arvoista tärkeimpiä on rehellisyys: haluan edistää päätöksentekoa, jossa maailma ja ihmisen elämä nähdään mahdollisimman rehellisesti sellaisena kuin se on. Päätöksenteon avoimuus ja läpinäkyvyys liittyvät tähän läheisesti.
Nimi: Janne ”Rysky” Riiheläinen Ikä: 53 v. Seurakunta: Joensuu Valitsijayhdistys: Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
1. Mitkä ovat tärkeimmän (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Uskon, että minulla olisi annettavaa siihen, miten kirkkomme viestinnän kautta elää ja toimii. Niin kirkko voi tuottaa parhaiten sitä toivoa, jolle näinä maailmanaikoina on yhä enemmän kysyntää. Viestinnästä on kysymys myös siinä, miten voisimme kohdata paremmin kirkon sisäisiä jakolinjoja.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Kirkko elää ja toimii sekä ajassa että ikuisuudessa. Ikuisuuspuoli on hoidossa, mutta ajassa me voimme toimia aina paremmin. Se tarkoittaa uusien toimintatapojen, läsnäolon ja kohtaamisen mallien sekä organisaatioiden kokeilemista. Yhteiskunnan tasolla kirkko ei voi myöskään tyytyä seuraamaan katseella kehityskulkuja, vaan se saa ja sen pitää olla aktiivinen osa tätä maata.
Pappisehdokkaat
Nimi: Markku Fräntilä Ikä: 54 v. Seurakunta: Pielisensuu Valitsijayhdistys: Sanan kirkko
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Kirkon kallein aarre on evankeliumi. Sen tulee säilyä alkuperäisenä, sen varassa on elettävä ja sitä on tarjottava kaikille. Lisäksi kirkon tulee edelleenkin toimia kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Haluan omalta osaltani olla vaikuttamassa siihen, että kirkko uskaltaa myös 2020-luvulla pysyä Jumalan sanassa ja tunnustuksessaan sekä keskittyä niihin tehtäviin, jotka sille on uskottu hoidettavaksi.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Aikamme populistinen tendenssi pyrkii horjuttamaan kirkon kivijalkaa, repimään rikki Raamatun sanoman ja lyömään kiilaa kristittyjen keskinäiseen yhteyteen. Kirkolla on päivittäin kasvava kiusaus luopua ydintehtävistään -puhtaasta evankeliumin julistamisesta ja oikein toimitetuista sakramenteista- ja hukata mahdollisuutensa eksymällä omaan monitouhuisuuteensa. Kirkon on oltava rohkeasti kirkko, pääasian on pysyttävä pääasiana. Se on ”Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi”.
Nimi: Ruut Hurtig Ikä: 35 v. Seurakunta: Kontiolahti Valitsijayhdistys: Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Haluan rakentaa sellaista Kristuksen kirkkoa, jonka seurakuntalaiset voivat kokea itselleen merkityksellisenä hengellisenä yhteisönä. Osallistava tapa toimia sekä tunnistettava kieli ovat tässä keskeisessä roolissa. Arvojen ja keskustelukulttuurin koventuessa yhteiskunnassa kirkon on asetuttava rohkeasti heikompien puolelle niin ihmisoikeus- kuin ympäristökysymyksissä.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Kristittyjen välisen yhteyden vaaliminen erimielisyyksistä huolimatta ja paluu juurille; iloon, armahtavaisuuteen ja yksinkertaisuuteen.
Nimi: Ville Ojala Ikä: 49 v. Seurakunta: Joensuu Valitsijayhdistys: Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
1. Mitkä ovat tärkeimmät (max. 2) asiat, joihin haluat vaikuttaa kirkolliskokouksessa?
Hallinnon keventäminen ja jäntevöittäminen kaikilla kirkon toiminnan tasoilla.
2. Mitkä olisivat keskeisimmät arvosi kirkolliskokoustyöskentelyssä?
Luottamus, aitous ja tavoitteellisuus.
Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 11.2.2020: Ehdokasgalleria
Rovasti Petri Karttunen ja seurakunta-neuvos Heimo Karhapää istuivat 10 vuotta vierustovereina kirkolliskokouksessa. Oli isojakin asioita, joista he äänestivät eri tavalla. Silti parivaljakkoa voi hyvällä syyllä luonnehtia ystävyksiksi.
VAIKUTTAMINEN. Rovasti Petri Karttunen ja seurakuntaneuvos Heimo Karhapää istuivat 10 vuotta vierustovereina kirkolliskokouksessa. Oli isojakin asioita, joista he äänestivät eri tavalla. Silti parivaljakkoa voi hyvällä syyllä luonnehtia ystävyksiksi.
Petri Karttunen (vas.) ja Heimo Karhapää olivat kirkolliskokouksessa samaa mieltä useimmista asioista. Erityisen merkittävää ja kiinnostavaa oli työ uuden raamatunkäännöksen ja virsikirjan parissa. ”Yhteinen projektimme oli kirkon hallinnon keventäminen. Siinä emme tainneet onnistua”, naurahtaa Karttunen. Kuva: Virpi Hyvärinen
Kun Joensuun kaupungilla talonrakennuspuolen insinöörinä toiminut Heimo Karhapää oli istunut kuusi vuotta maallikkoedustajana kirkolliskokouksessa, hän sai uudeksi vierustoverikseen Kajaanin seurakunnan kappalaisen Petri Karttusen. Elettiin vuotta 1984.
Viereisille istumapaikoille samaa hiippakuntaa edustaneet Karhapää ja Karttunen päätyivät aakkosjärjestyksen perusteella. Parivaljakolla riitti keskusteltavaa käsillä olevista asioista niin, että usealla kaudella he päätyivät myös huonetovereiksi.
Näin siitä huolimatta, että konservatiivisena pidetyn Suomen Kansanlähetyksen puheenjohtajana toiminut Karhapää ja liberaaliksi luonnehditun herännäisyyden läheiseksi kokenut Karttunen olivat useista asioista eri mieltä.
Myöhemmin parivaljakko teki pitkään yhteistyötä myös Joensuussa seurakunnan ja seurakuntayhtymän asioiden hoitamisessa. Karttunen toimi Joensuussa kirkkoherrana v. 1991-2015 ja Karhapää vuosikymmenten ajan johtavana luottamushenkilönä, mm. yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana.
Tänäkin päivänä Pohjois-Karjalan Kansalähetyksen puheenjohtajana ja seurapuhujana toimiva Karhapää kertoo tulleensa uskoon v. 1965 ylioppilaskokouksessa Lahdessa, minkä jälkeen hengelliset asiat tulivat erityisen rakkaiksi kristillisen kotikasvatuksen saaneelle nuorukaiselle. Oma paikka löytyi varsin pian v. 1967 perustetusta Kansanlähetyksestä.
Niin sanotun viidennen herätysliikkeen syliin syntynyt yhdistys sai Karhapään mukaan alkunsa osin reaktiona ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Elettiin jännitteistä murrosaikaa: ylioppilaat valtasivat Vanhan ylioppilastalon, Hannu Salama kävi Jumalanpilkka-oikeudenkäyntiä ja liberaaliteologia nosti päätään raamatuntutkimuksen parissa. Perinteiset arvot kuten kirkko, isänmaa ja asepalvelus tulivat kyseenalaistetuksi.
– Keskeistä ja minulle itselleni erityisen läheistä Kansanlähetyksessä oli kuitenkin nimenomaan lähetyksen ajatus, sanoo Karhapää.
Karttunen on puolestaan herännäisyyden eli körttien Joensuun paikallisyhdistyksen ja v. 2021 Joensuun Herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan jäsen.
– Jos jonkun herätysliikkeen voin kodikseni sanoa, niin herännäisyyden. Meidän muita herätysliikkeitä yhdistää vahvasti pietistinen perinne, jolle on ominaista uskovien yhteisön ihanne. Sitä pidetään yllä seurakuntakurin avulla sekä sitoutumalla yhteisöön ja sen ihanteisiin, sanoo Karttunen.
– Herännäisyydessäkin on ollut tätä piirrettä, mutta se on jäänyt taka-alalle. Siinä korostuu enemmänkin armahtava suhde toisiin ihmisiin. Uskoa ei mitata elämäntavalla ja onnistumisilla, vaan sillä, mitä Kristus ja hänen armonsa merkitsevät meille ja miten se heijastuu tapaan, jolla kohtaamme toisemme, hän jatkaa.
”Jako konservatiiveihin ja liberaaleihin on täynnä myyttejä”
Mutta kokeeko Karhapää olevansa konservatiivi, entäpä Karttunen liberaali?
– Varmaan minulle on monenlaistakin leimaa pantu niskaan. Jos se on positiivinen, niin kyllä niinkin voi sanoa. Omasta mielestäni olen aina ollut yhteistyön rakentaja, sanoo Karhapää.
– Olen ajatellut hengellistä työtä kirkon tehtävästä käsin, joka kirkon tunnustuksen mukaan on sanan ja sakramenttien jakaminen, kristillisen sanoman levittäminen ja lähimmäisenrakkauden toteuttaminen, hän jatkaa.
Karttunen suhtautuu varauksella koko konservatiivi-liberaali-jaotteluun. Hän toteaa jaottelun tulleen Suomeen alun perin Yhdysvalloista. Jaottelu on Karttusen mukaan täynnä myyttejä, jotka harvoin ovat totta edes syntysijoillaan, saati sitten täkäläisessä todellisuudessa.
– Toiselta taholta on ajateltu, että konservatiivit ovat sellaisia, että he eivät ota tosiasioita huomioon, heille tiede on uhka, he eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan, vaan pitävät jäykästi kiinni vanhoista periaatteista. Tämä on karikatyyri, joka harvan osalta pitää paikkaansa. Joku äärimmäinen tyyppi saattaa tietysti löytyä, sanoo Karttunen.
– Konservatiivisella taholla taas ajatellaan, että liberaaleille usko ja Raamattu eivät ole tärkeitä, vaan siellä seurataan maailmaa ja halutaan olla sille mieliksi. Sekin on karikatyyri. Moni kristitty katsoo rakkauden vaativan asioiden tarkastelua jatkuvasti täydentyvän tiedon valossa, sen miettimistä, olisiko tarpeen tarkistaa joitakin ratkaisumalleja. He tekevät nämä arviointinsa uskostaan käsin, uskollisena Raamatulle ja raamattunäkemykselleen.
Karttuselle tärkeätä on olla avoimessa keskusteluyhteydessä ihmisten kanssa – olipa asioista samaa mieltä tai ei.
– Jos olemme esimerkiksi Heimon kanssa äänestäneet kirkolliskokouksessa joistakin asioista eri tavalla, niin useimmista on äänestetty samoin. Ei meidän keskustelu ollut eri mieltä ollessakaan sellaista, että olisimme yrittäneet kammeta toisiamme kannasta toiseen. Halusimme tietää toisen argumentit ja perusteet, sanoo Karttunen.
Pappisviran avaaminen naisille ja Porvoon julistus jakoivat mielipiteet
Mitkä sitten olivat asioita, joista Karhapää ja Karttunen äänestivät kirkon ylintä valtaa käyttävässä, ”kirkon eduskunnak-sikin” luonnehditussa kirkolliskokouksessa eri tavalla?
Ainakin kysymys pappisviran avaamisesta naisille (v. 1984, 1986) sekä ns. Porvoon julistus, jossa oli kyse muun muassa pappeuden ja ehtoollisyhteyden hyväksymisestä anglikaanisen kirkon ja pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen välillä. Karttunen äänesti molemmissa asioissa puolesta, Karhapää vastaan.
– Porvoon kysymys oli niin monimutkainen, että katsoin teologeilla olevan siitä parempi tietämys, ja menin siinä Kansanlähetyksen kannan mukaan. Virkakysymyksestä ajattelin puolestaan tuolloin, että papin virka on miehelle annettu tehtävä, mutta siinä kysymyksessä käsitykseni on muuttunut. Ratkaisu on aikanaan tehty, mennään nyt sen mukaan. Tärkeintä on löytää armahtava Jumala, sanoo Karhapää.
– Minua vakuutti virkakysymyksessä Lutherin opetus pappeudesta, jonka mukaan meidät kaikki on kutsuttu Kristuksen lähettiläiksi. En näe raamatullisia perusteita sille, että pappisvirka kuuluisi vain miehelle, toteaa Karttunen.
Keskustelu samaa sukupuolta olevien vihkimisestä kestää, koska avioliittokannan muuttamiseen vaaditaan määräenemmistöpäätös
Viime vuosien kuuma peruna kirkolliskokouksessa on ollut kysymys siitä, tulisiko Suomen ev.lut. kirkon sallia samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen avioliittoon. Tästä asiasta Karhapää ja Karttunen eivät ole olleet äänestämässä. Jos nyt pitäisi äänestää, Karttunen äänestäisi puolesta, Karhapää vastaan.
– Se on vaikea kysymys. Emerituspiispa Eero Huovinenhan oli aikanaan sitä mieltä, että kirkon tulisi luopua vihkioikeudesta, jos tasa-arvoinen avioliittolaki tulee, pohdiskelee Karhapää.
Karttunen kritisoi julkisuudessa usein esillä olevaa mielikuvaa kirkon hitaudesta ja konservatiivisuudesta. Hän huomauttaa, että kirkolliskokouksessa tiettyihin päätöksiin tarvitaan 3/4 määräenemmistö, kun eduskunnassa päätöksentekoon riittää yksinkertainen enemmistö.
– Siksi on luonnollista, että kirkossa joudutaan keskustelemaan asioista pidempään, ennen kuin riittävä enemmistö syntyy. Siinä on hyvätkin puolensa – asiat tulevat käsiteltyä pohjamutia myöten.
– Toisaalta hitaus turhauttaa ihmisiä, joita asia henkilökohtaisesti koskettaa. Ja on harmillista, että kaikki paukut menevät vuosien ajan tähän keskusteluun, kun voitaisiin esimerkiksi miettiä sitä, miten tukea ihmisiä pitämään huolta avioliitoistaan, sanoo Karttunen.
Kaksikko kiittää toisiaan kuuntelusta ja asiantuntemuksesta
Jos kirkolliskokouksessa tuli toisinaan esiin asioita, joista Karhapää ja Karttunen olivat eri mieltä, paikallistasolla vastaavia tilanteita ei juuri eteen tullut. Vuosikymmenten yhteisen työnsaran jälkeen Karhapäällä ja Karttusella on muotoutunut toisistaan vankka näkemys henkilönä ja kirkollisena vaikuttajana. Miten he toisiaan luonnehtivat?
– Heimon tärkeä ominaisuus on se, mitä meillä kaikilla ei ole: Heimo on hyvä kuuntelija. Hän ei epäile keskustelukumppanin vakaumusta niissäkään tilanteissa, joissa asioista ollaan eri mieltä, sanoo Karttunen.
– Petri on ollut Joensuun seurakunnassa sellainen esimies, joka on antanut tilaa erilaisille näkemyksille. Teologinen asiantuntemus ja laaja hallinnollinen kokemus olivat keskeisiä viran vuosien aikana. Yhdessä tekeminen on tärkeää Petrin toiminnassa. Olen iloinen, että olemme kohdanneet, sanoo Karhapää.
Virpi Hyvärinen
Korjaus 29.1.2020 klo 8.30: Kirkolliskokouksessa tiettyihin päätöksiin tarvitaan 3/4 määräenemmistö. Aiemmin jutussa luki, että kirkolliskokouksessa tiettyihin päätöksiin tarvitaan 2/3 määräenemmistö. Sama virhe paperilehdessä, sitä ei pystytä valitettavasti korjaamaan.
”Lapset saattavat kysyä meiltä ohjaajilta melkein mitä vain. On tärkeätä, että lasten
kysymyksiä ei väistetä”, sanoo lastenohjaaja Tuula Valomäki.
”Lapset saattavat kysyä meiltä ohjaajilta melkein mitä vain. On tärkeätä, että lasten kysymyksiä ei väistetä”, sanoo lastenohjaaja Tuula Valomäki.
Lastenohjaaja Tuula Valomäen (2. vas.) mukaan kirjat ovat usein hyvä apuväline erilaisuuden kohtaamisen teeman käsittelyssä. Celina Vienola (vas.) ja Aada Taponen lukivat Marjalan iltapäiväkerhossa kirjaa, jossa siili kohtaa muita eläimiä, ja ajattelee jokaisen kohdalla: olisinpa minäkin tuollainen. Kirjan opetus on se, että kukin on arvokas sellaisena kuin on. Kuvassa myös lastenohjaaja Jaana Pulkkinen. Kuva: Virpi Hyvärinen
Joensuun seurakunnan lastenohjaajat Tuula Valomäki, Jaana Pulkkinen ja Kaisa Hinkkanen ovat tehneet pitkään töitä seurakunnan varhaiskasvatuksessa. Heille on tuttua se, että erilaisuus kiinnostaa lapsia – usein täysin neutraalista tiedonjanosta käsin, toisinaan myös oudoksunnan aiheena.
Monesti erilaisuuden kohtaamiseen liittyvät tilanteet syntyvät kerhoissa keskellä arkea. Vaikkapa välipalapöydässä saattaa tulla lapsilta kommenttia, johon aikuiset tarttuvat.
– Lapset ovat saattaneet nähdä kerhomatkalla vaikkapa pyörätuolissa istuvan ihmisen, ja keskustelemme sitten, mistä pyörätuolissa olemisessa on kyse. Jollakin voi olla kehitysvammainen tuttava, joku on näöltään erilainen, liikkuu eri tavalla, ei näe tai kuule – tällaiset asiat eivät ole välttämättä selviä kaikille, ja siksi niistä on tarpeen tilaisuuden tullen keskustella, sanoo Valomäki.
Kansainvälisyys jo tuttua kerhoissa
Lasten kesken erilaisuus saattaa tulla kerhossa vastaan monella tavalla. Esimerkiksi kansainvälisyys on jo tuttu juttu Joensuun seurakunnan varhaiskasvatuksessa – keskustan kerhossa on ollut enimmillään edustettuna jopa seitsemän eri kansallisuutta.
Erilainen ulkonäkö ei lastenohjaajien mukaan herätä lapsissa juurikaan kommentteja, enemmän nousevat esiin tilanteet, joihin liittyy lapsen kielitaito.
– Eräänä vuonna meillä oli lapsi, joka ei puhunut suomea lainkaan. Aluksi muut lapset vieroksuivat häntä, mutta sitten keksimme kuvion, jossa muut lapset saivat opettaa hänelle suomea, ja hän opetti muille lapsille oman maansa tanssia. Siitä se sitten lähti sujumaan, kertoo Tuula Valomäki.
Sosiaalisten taitojen erilaisuus vaatii huomiota – ryhmäyttäminen auttaa
Mitkä asiat lasten kerhoarjessa vaativat eniten suvaitsevaisuuskasvatusta?
– Jos ajattelee iltapäiväkerhoryhmiä, niin kyllä sosiaaliset taidot on asia, mihin joutuu eniten puuttumaan. Jaksetaanko odottaa vuoroa, miten kohdellaan toista, miten osataan leikkiä, miten siedetään pettymystä? Jos jollakin mene hermo aina kun häviää pelissä, voi toisille tulla sellainen olo, että häntä ei ole kivaa pyytää mukaan, kertoo Jaana Pulkki-nen.
Tällaisten tilanteiden varalle kerhoissa panostetaan Valomäen mukaan alkukaudesta kovasti ryhmäyttämiseen. Siihen, että meillä on jokaisella yhtä arvokas paikka ryhmässä ja kaikille samat säännöt. Se kantaa hedelmää.
– Konfliktitilanteiden purkamiseen tarvitaan tietenkin aikuista avuksi. Mietimme lapsen kanssa sitä, mitä tapahtui, miltä lapsesta tuntui, voisiko seuraavalla kerralla laittaa vaikka käden taskuun, jos tekee mieli lyödä, kertoo Kaisa Hinkkanen.
– On tärkeää, että ei syyllistetä sitä, joka mottaa. Voi olla, että häntä, joka lopulta löi, oli ärsytetty. Opettelemme lasten kanssa tunnetaitoja ja tunteiden kanssa toimimista, hän jatkaa.
Varhaiskasvatuksen lähtökohtana jokaisen ihmisen arvokkuus
Lähtökohdat erilaisuuden hyväksymistä korostavaan kasvatukseen nousee seurakunnan varhaiskasvatussuunnitelmasta, jossa puhutaan erilaisuuden kohtaamisesta ja jokaisen ihmisen arvokkuudesta lähtökohdista riippumatta.
– Tärkeätä on toisen arvostus ja kunnioitus, halu tutustua ja ymmärtää. Tärkein viesti, jonka haluamme lapsille välittää, on se, että jokainen on omana itsenään tervetullut ryhmään.
Joensuussa järjestetään herättäjäjuhlat kesällä 2021. Juhlille on laadittu tunnus, joka näkyy herättäjäjuhlilla ja niiden viestinnässä. Tunnuslause ”Lohduksi toisillemme” valittiin lähes sadan ehdotuksen joukosta.
Joensuun herättäjäjuhlien tunnus ”Lohduksi toisillenne” näkyy herättäjäjuhlilla ja niiden viestinnässä.
Joensuussa järjestetään herättäjäjuhlat kesällä 2021. Juhlille on laadittu tunnus, joka näkyy herättäjäjuhlilla ja niiden viestinnässä. Tunnuslause ”Lohduksi toisillemme” valittiin lähes sadan ehdotuksen joukosta.
– Siionin virrestä 180 olevat sanat viestivät välittämisestä, vierellä kulkemisesta ja lähimmäisen rakkaudesta. Tunnus muistuttaa meitä kaiken lohdun antajasta Jumalasta, Joensuun herättäjäjuhlien pääsihteeri Noora Kähkönen kuvaa.
Juhlatunnus sisältää myös visuaalisen ilmeen, jonka on toteuttanut graafinen suunnittelutoimisto Duo Seinäjoelta. Visuaaliseen ilmeeseen haluttiin ihmisyyttä, lämpöä ja läheisyyttä.
– Toivon, että logo omalta osaltaan viestittää Joensuussa vallinnutta, vieraanvaraista ”meille saa tulla” -kulttuuria. Toivotamme syli avoinna ihmiset niin läheltä kuin kaukaakin tervetulleeksi juhlille, kokemaan yhteisöllisyyttä ja hyviä sanoja, juuri sellaisena kuin ihminen on, Kähkönen sanoo.
Herättäjäjuhlia vietetään Joensuussa 2.-4.7.2021. Tapahtumaan odotetaan yli 20 000 vierasta.
Uudenlaisessa ryhmässä surulle haetaan sanoja paitsi puhumalla, myös runojen ja kirjoittamisen avulla.
Uudenlaisessa ryhmässä surulle haetaan sanoja paitsi puhumalla, myös runojen ja kirjoittamisen avulla.
Narratiivisen sururyhmän ohjaajina toimivat diakoni Miia Muhonen (vas.) ja pastori Hanna Pajarinen. Kuva: Virpi Hyvärinen.
Sururyhmä on vertaistukiryhmä, joka tarjoaa läheisensä menettäneelle mahdollisuuden näyttää suruaan. Se on paikka, jossa surusta saa puhua, ja erilaisia suruun liittyviä tunteita voi turvallisesti ja luottamuksellisesti ilmaista.
Rantakylän kirkolla käynnistyy helmikuun puolivälissä uudentyyppinen, narratiivinen sururyhmä, jossa surua lähestytään paitsi perinteiseen tapaan puhumalla, myös runojen ja kirjoittamisen avulla. Ryhmä on tarkoitettu läheisensä menettäneille Joensuun ja Kontiolahden asukkaille.
Menetyksestä olisi hyvä olla kulunut jonkin verran aikaa, noin 2-6 kuukautta. Ryhmään voivat osallistua myös jo aiemmin perinteiseen sururyhmään osallistuneet.
Ryhmässä lähdetään liikkeelle menetyksen alkuhetkistä, edetään kohti toivoa
Ajatus narratiivisen sururyhmän järjestämisestä lähti opintovapaalla olevalta Kontiolahden seurakunnan diakoniatyötekijä Miia Muhoselta, joka valmistelee sosionomi (YAMK) -opintoihin kuuluvaa opinnäytetyötään aiheesta Sanoja surun sanattomuuteen – kuoleman suru ja runous. Itsekin runoja kirjoittava, diakonin työssään useita sururyhmiä ohjannut Muhonen toimii Rantakylän ryhmän ohjaajana yhdessä pastori Hanna Pajarisen kanssa.
Ryhmä kokoontuu kevään 2020 aikana tiistai-iltaisin yhteensä seitsemän kertaa. Tapaamisissa lähdetään liikkeelle menetyksen alkuhetkistä ja hautajaismuistoista edeten tulevaisuuden ja toivon ajatuksiin. Ryhmässä mietitään, miten jaksaa surun kanssa elämässä eteenpäin.
– Kokoontumisiin kuuluu hartaushetki sekä surun sanoittamista yhdessä kunkin kerran teeman mukaisesti. Käytämme Elina Salmisen ja Anna-Mari Kaskisen runoja apuna surun sanoittamisessa. Runoilla on vahva rooli ryhmän tapaamisissa, kertoo Muhonen.
Kirjoittamisen rooli on tässä sururyhmätyöskentelyssä erityisen tärkeässä asemassa.
– Tavallisissakin sururyhmissä saatetaan hyödyntää kirjoittamista, mutta tässä se on korostunut. Ryhmäläiset kirjoittavat tapaamiskertojen väleissä päiväkirjanomaisesti ylös tunteitaan ja ajatuksiaan, kertoo Muhonen.
Ryhmäläisten tekstit ja ajatukset tutkimuksen kohteena
Tavallisesta sururyhmästä Rantakylän narratiivinen sururyhmä poikkeaa myös siltä osin, että se nivoutuu tiiviisti Muhosen opinnäytetyöhön.
– Kyseessä on sururyhmä, ja sen keskiössä on ryhmän osallistujille tarjoama mahdollisuus surun sanoittamiseen. Samalla tämän ryhmän toiminta on kuitenkin myös osa tutkimustani, jossa analysoin ryhmäläisten kirjoituksia ja tapaamisistamme kirjoittamiani muistiinpanoja, kertoo Muhonen.
– Tulen käyttämään lainauksia ryhmäläisten ajatuksista raportointivaiheessa. Tässä on ehdottoman tärkeää luottamus. Analysoidessani materiaalia kiinnitän erityistä huomiota tietosuojaan liittyviin kysymyksiin. Ryhmäläiset allekirjoittavat tutkimusluvan, avaa Muhonen.
Muhonen haastattelee tutkimukseen myös runoilijat Anna-Mari Kaskisen ja Elina Salmisen.
Sururyhmän tavoitteena on Muhosen mukaan löytää surun keskeltä toivo ja voima jaksaa eteenpäin.
– Kuoleman surusta sanotaan, että se on usein sanatonta. Kuitenkin sanojen löytäminen ja surun sanoittaminen on tärkeää. Runous ja ajatusten kirjoittaminen esimerkiksi päiväkirjanomaisesti voivat toimia apuna. Sururyhmässä on tärkeää vertaistuki ja mahdollisuus puhua surusta, toteaa Muhonen.
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen odottaa tulevalta kirkolliskokouskaudelta kirkon ykseyden vaalimista. Kirkolliskokousvaalit toimitetaan 11.2.2020. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt ja papit.
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen odottaa tulevalta kirkolliskokouskaudelta kirkon ykseyden vaalimista. Kirkolliskokousvaalit toimitetaan 11.2.2020. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt ja papit.
Piispa Jari Jolkkosen mukaan kirkolliskokous on synodi, mikä tarkoittaa Kristuksen seuraajien yhteisöä, joka etsii yhdessä ”yhteistä tietä”. Kuva: Tuija Hyttinen.
1. KIRKOLLISKOKOUS. Kirkolliskokous keskittyy pykäliin ja rahaan. Eli päättää kirkkolainsäädännöstä ja keskushallinnon budjettiraamista. Mutta seurakuntien toimintaan ja talouteen se ei juuri puutu. Tämä usein hämärtyy. Kirkolliskokouksessa ei kannata tehdä seurakuntien toimintaan liittyviä aloitteita.
2. VAIKUTTAMINEN. Kyllä kirkolliskokouksessa edustajat saavat puhua, vaikka äänensä käheäksi. Mutta yksittäiset todistuspuheenvuorot eivät johda mihinkään, ellei edustaja kykene herättämään luottamusta ja tekemään yhteistyötä. Aina pitää etsiä kokonaisetua yhdessä. Odotan tulevalta kirkolliskokouskaudelta kirkon ykseyden vaalimista.
3. VAALIT. Avoin keskustelu tekee asioita läpinäkyväksi ja yhteistä keskustelua tarvitaan ehdottomasti. Toisaalta liian tyrkky ehdokas voi karkottaa äänestäjiä. Kirkollisissa vaaleissa arvostetaan vaatimattomuutta. Ymmärrän sitä. Kirkolliskokouksen vaalitavasta on puhuttu paljon. Kirkolliskokous on aina päätynyt siihen, että nykyinen järjestelmä tukee parhaiten sellaisten edustajien valintaa, jotka ovat sitoutuneita kirkon uskon elämään ja nauttivat yleistä luottamusta paikallisseurakunnissa. Edustuksellinen demokratiakin on demokratiaa.
4. MUISTOJA. Jouduin vuonna 2012 kylmiltään yleisvaliokunnan puheenjohtajaksi. Tuli työruuhkakin. Mutta syntyi hyvä yhteishenki ja selvisimme lopulta vaikeistakin asioista. Ja kerran marraskuun istunnon lopuksi kirkolliskokouksen naisväki lauloi tulevan isänpäivän johdosta onnitteluvirren. Se kosketti ja itketti. Taisi osua koti-ikävään.
5. YHDESSÄ. Kirkolliskokous ei ole parlamentti, jossa eri puolueet yrittävät päästä valtaan, jyrätä läpi oman blokkinsa tavoitteet ja nitistää opposition. Kirkolliskokous on synodi. Se tarkoittaa Kristuksen seuraajien yhteisöä, joka etsii yhdessä ”yhteistä tietä” (syn-hodos). Tämän ymmärtäminen on aivan ratkaisevaa. Kirkolliskokoukseen ei kaivata identiteettipolitiikkaa, vaan yhteisen tien kulkijoita.
Raamatun kertomus köyhän lesken rovosta elää tänäkin päivänä. Köyhät antavat eniten.
Kuva: KK-kuva.
Pian on se aika, kun Yhteisvastuukeräyksen lippaat ilmestyvät katukuvaan. Samalla Yhteisvastuu alkaa juhlia 70-vuotista taivaltaan. Vuonna 1950 Suomi oli toipumassa sodan aiheuttamista koettelemuksista. Oli paljon asunnottomuutta, sotainvalideja, leskiä, orpoja, mutta myös viriävää uskoa tulevaisuuteen. Hallavuosien seurauksena erityisesti Itä-Suomessa oli paljon ajallista puutetta. Piispainkokouksen päätös keräyksestä otettiin seurakunnissa innostuneesti vastaan. Tulos oli kaksinkertainen tavoitteisiin verrattuna. Diakoniatyön kautta voitiin köyhiin koteihin toimittaa ruoka-apua, invalidille pyörätuoli sekä vanhukselle kunnollinen vuode.
Yhteisvastuun teemat heijastavat aikaansa. Koko kampanjan ajan on pystytty tunnistamaan yhteiskunnan syvävirtoja. Aluksi kohteena olivat lesket, orvot, asunnottomat tai vammaiset. Viime vuosien teemoja ovat olleet saattohoito, ruoka-apu, yksinäiset vanhukset sekä lasten koulutustuki. Tänä vuonna tuetaan vanhemmuutta ja siinä lapsen ja vanhemman välisen suhteen lujittumista erilaisilla hankkeilla yhteistyössä järjestöjen kanssa.
Keräyksen tuotot kertovat myös ajan hengestä. Vaikka alkuvuosina elettiin niukkuudessa, keräystulot kasvoivat. Nyt kasvu on taittunut, vaikka elintaso on noussut. Korkein tuotto jäsentä kohti on köyhissä seurakunnissa. Rautavaaran seurakunta oli viime vuonna koko maan ykkönen (5,36 e/jäsen). Meidän seurakuntayhtymän paras tulos tehtiin Vaara-Karjalan seurakunnassa, 2,63 euroa/jäsen. Raamatun kertomus köyhän lesken rovosta elää tänäkin päivänä. Köyhät antavat eniten.
Miksi kirjoitan yhteisvastuusta? Ensiksi haluan osoittaa arvostukseni vapaaehtoisten ja diakonia-ammattilaisten työlle. Älä kulje heidän ohitse, vaan anna Luojalta lahjaksi saamasi kolikko tai seteli keräykseen! Toiseksi teema liittyy työskentelyyni Kirkkopalvelut ry:n hallituksessa. Yritämme innostaa seurakuntia uudistamaan rahankeruumuotoja, koska käteisrahan käyttö vähenee. Uudistamalla yhteisvastuukeräys säilyy elinvoimaisena. Ennen kaikkea haluan vahvistaa myötätunnon ja välittämisen kulttuuria sekä edistää sosiaalisesti kestävää kehitystä. Yhdyn presidentti Urho Kekkosen Yhteisvastuun avaussanoihin vuodelta 1972: ”Juuri nyt tarvitaan niitä, joilla on valmius luopua omastaan vapaaehtoisesti. Ilman toisten ihmisten olemassaolon kysymyksiin antautumista elämä on kylmää”.
Valitettavasti kaikki seurakuntalaisemme eivät koe jumalanpalveluksia sillä tavalla turvalliseksi paikaksi, että uskaltaisivat tulla mukaan. Siksi tarvitaan sateenkaarimessua.
Joensuun seurakuntakeskuksessa järjestettiin joulukuun alkupuolella viime vuonna ”God Love Pride” -valokuvanäyttely. Päätimme pystyttää sen kappeliin, koska se oli ainut tila seurakuntakeskuksella, joka oli tuona aikana käyttämättömänä. Lisäksi se on sellainen tila, jonka kohdalla jokainen voi itse valita, meneekö sisään vai ei. Näin näyttelyä ei joudu katsomaan ikään kuin vahingossa. Kaikki eivät ole kokeneet kappelia sopivaksi paikaksi näyttelylle. Olen pahoillani, jos joku on pahoittanut mielensä tästä.
Kirkossamme sateenkaaritoiminta on tyypillinen uusi toimintamuoto, joka on alkanut ruohonjuuritasolta eikä siitä ole kirkossamme yhteisiä ohjeita tai toimintatapoja. Tampereen seurakuntayhtymän sateenkaarimessusta sanotaan Tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilla: ”Kaikille avoin messu, erityisesti tervetuloa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat läheisineen.”
Kallion seurakunnassa vuoden 2019 pappi Jaana Partti on tehnyt sateenkaarityötä 20 vuotta. Suomen kirkon pappisliiton jäsenlehdessä CRUX hän perustelee työtään näin: “Motivaationi sateenkaarityöhön nousee evankeliumeista: Jeesuksen tavasta suhtautua erilaisiin ihmisiin sekä luomisteologiasta. Jokainen ihminen on Jumalan kuva juuri sellaisena kuin on.”
Joensuun seurakunnassa järjestettiin aiemmin yksi sateenkaarimessu vuodessa Pride-viikolla. Useilta seurakuntalaisilta tulleen toiveen mukaan olemme nyt lisänneet messujen määrää ja järjestäneet keskusteluiltoja, joista on tullut paljon hyvää palautetta.
Piispamme kokoontuivat Joensuussa elokuussa 2018. He antoivat selonteon avioliittolain muutoksen johdosta. Tuon asiakirjan johdannossa on kirjoitettu se luterilainen etiikka, jonka pohjalta nousee suhtautumisemme sukupuolivähemmistöihin:
”Vaihtelevien elämäntilanteiden keskellä kirkko haluaa tukea ihmisiä ja julistaa hyvää sanomaa pyhästä Jumalasta, jonka edessä kaikki ovat syntisiä ja jonka armoa kaikki tarvitsevat (Room. 3:22–24). Jokainen ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27) riippumatta iästä, alkuperästä, kielestä, kansalaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. […]
Kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, leskille, eronneille sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Kristuksessa kaikki ovat yhdenvertaisia (Gal. 3:26–28) ja kutsutut pitämään toista parempana kuin itseään (Fil. 2:3). Erilaisten vähemmistöjen karsastaminen tai poissulkeminen on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta.”
Tässä meillä on opettelemista. Valitettavasti kaikki seurakuntalaisemme eivät koe jumalanpalveluksia sillä tavalla turvalliseksi paikaksi, että uskaltaisivat tulla mukaan. Siksi tarvitaan sateenkaarimessua. Tavoite olisi tietysti se, että joskus voisimme vapain mielin olla kaikki yhdessä yhteisessä jumalanpalveluksessa.
Petri Rask
Joensuun ev.lut. seurakunnan kirkkoherra
Nimi: Maiju Ahlholm
Nimi: Anneli Tuulia Parkkonen
Nimi: Anton Sutinen
Nimi: Matti Ketonen
Nimi: Kimmo-Ilari Juntunen
Nimi: Topi Linjama
Nimi: Janne ”Rysky” Riiheläinen
Nimi: Markku Fräntilä
Nimi: Ruut Hurtig
Nimi: Ville Ojala
Kirkkotie 