”Lapset saattavat kysyä meiltä ohjaajilta melkein mitä vain. On tärkeätä, että lasten
kysymyksiä ei väistetä”, sanoo lastenohjaaja Tuula Valomäki.
Lastenohjaaja Tuula Valomäen (2. vas.) mukaan kirjat ovat usein hyvä apuväline erilaisuuden kohtaamisen teeman käsittelyssä. Celina Vienola (vas.) ja Aada Taponen lukivat Marjalan iltapäiväkerhossa kirjaa, jossa siili kohtaa muita eläimiä, ja ajattelee jokaisen kohdalla: olisinpa minäkin tuollainen. Kirjan opetus on se, että kukin on arvokas sellaisena kuin on. Kuvassa myös lastenohjaaja Jaana Pulkkinen. Kuva: Virpi Hyvärinen
Joensuun seurakunnan lastenohjaajat Tuula Valomäki, Jaana Pulkkinen ja Kaisa Hinkkanen ovat tehneet pitkään töitä seurakunnan varhaiskasvatuksessa. Heille on tuttua se, että erilaisuus kiinnostaa lapsia – usein täysin neutraalista tiedonjanosta käsin, toisinaan myös oudoksunnan aiheena.
Monesti erilaisuuden kohtaamiseen liittyvät tilanteet syntyvät kerhoissa keskellä arkea. Vaikkapa välipalapöydässä saattaa tulla lapsilta kommenttia, johon aikuiset tarttuvat.
– Lapset ovat saattaneet nähdä kerhomatkalla vaikkapa pyörätuolissa istuvan ihmisen, ja keskustelemme sitten, mistä pyörätuolissa olemisessa on kyse. Jollakin voi olla kehitysvammainen tuttava, joku on näöltään erilainen, liikkuu eri tavalla, ei näe tai kuule – tällaiset asiat eivät ole välttämättä selviä kaikille, ja siksi niistä on tarpeen tilaisuuden tullen keskustella, sanoo Valomäki.
Kansainvälisyys jo tuttua kerhoissa
Lasten kesken erilaisuus saattaa tulla kerhossa vastaan monella tavalla. Esimerkiksi kansainvälisyys on jo tuttu juttu Joensuun seurakunnan varhaiskasvatuksessa – keskustan kerhossa on ollut enimmillään edustettuna jopa seitsemän eri kansallisuutta.
Erilainen ulkonäkö ei lastenohjaajien mukaan herätä lapsissa juurikaan kommentteja, enemmän nousevat esiin tilanteet, joihin liittyy lapsen kielitaito.
– Eräänä vuonna meillä oli lapsi, joka ei puhunut suomea lainkaan. Aluksi muut lapset vieroksuivat häntä, mutta sitten keksimme kuvion, jossa muut lapset saivat opettaa hänelle suomea, ja hän opetti muille lapsille oman maansa tanssia. Siitä se sitten lähti sujumaan, kertoo Tuula Valomäki.
Sosiaalisten taitojen erilaisuus vaatii huomiota – ryhmäyttäminen auttaa
Mitkä asiat lasten kerhoarjessa vaativat eniten suvaitsevaisuuskasvatusta?
– Jos ajattelee iltapäiväkerhoryhmiä, niin kyllä sosiaaliset taidot on asia, mihin joutuu eniten puuttumaan. Jaksetaanko odottaa vuoroa, miten kohdellaan toista, miten osataan leikkiä, miten siedetään pettymystä? Jos jollakin mene hermo aina kun häviää pelissä, voi toisille tulla sellainen olo, että häntä ei ole kivaa pyytää mukaan, kertoo Jaana Pulkki-nen.
Tällaisten tilanteiden varalle kerhoissa panostetaan Valomäen mukaan alkukaudesta kovasti ryhmäyttämiseen. Siihen, että meillä on jokaisella yhtä arvokas paikka ryhmässä ja kaikille samat säännöt. Se kantaa hedelmää.
– Konfliktitilanteiden purkamiseen tarvitaan tietenkin aikuista avuksi. Mietimme lapsen kanssa sitä, mitä tapahtui, miltä lapsesta tuntui, voisiko seuraavalla kerralla laittaa vaikka käden taskuun, jos tekee mieli lyödä, kertoo Kaisa Hinkkanen.
– On tärkeää, että ei syyllistetä sitä, joka mottaa. Voi olla, että häntä, joka lopulta löi, oli ärsytetty. Opettelemme lasten kanssa tunnetaitoja ja tunteiden kanssa toimimista, hän jatkaa.
Varhaiskasvatuksen lähtökohtana jokaisen ihmisen arvokkuus
Lähtökohdat erilaisuuden hyväksymistä korostavaan kasvatukseen nousee seurakunnan varhaiskasvatussuunnitelmasta, jossa puhutaan erilaisuuden kohtaamisesta ja jokaisen ihmisen arvokkuudesta lähtökohdista riippumatta.
– Tärkeätä on toisen arvostus ja kunnioitus, halu tutustua ja ymmärtää. Tärkein viesti, jonka haluamme lapsille välittää, on se, että jokainen on omana itsenään tervetullut ryhmään.
Virpi Hyvärinen