Kuva: KK-kuva.
Pian on se aika, kun Yhteisvastuukeräyksen lippaat ilmestyvät katukuvaan. Samalla Yhteisvastuu alkaa juhlia 70-vuotista taivaltaan. Vuonna 1950 Suomi oli toipumassa sodan aiheuttamista koettelemuksista. Oli paljon asunnottomuutta, sotainvalideja, leskiä, orpoja, mutta myös viriävää uskoa tulevaisuuteen. Hallavuosien seurauksena erityisesti Itä-Suomessa oli paljon ajallista puutetta. Piispainkokouksen päätös keräyksestä otettiin seurakunnissa innostuneesti vastaan. Tulos oli kaksinkertainen tavoitteisiin verrattuna. Diakoniatyön kautta voitiin köyhiin koteihin toimittaa ruoka-apua, invalidille pyörätuoli sekä vanhukselle kunnollinen vuode.
Yhteisvastuun teemat heijastavat aikaansa. Koko kampanjan ajan on pystytty tunnistamaan yhteiskunnan syvävirtoja. Aluksi kohteena olivat lesket, orvot, asunnottomat tai vammaiset. Viime vuosien teemoja ovat olleet saattohoito, ruoka-apu, yksinäiset vanhukset sekä lasten koulutustuki. Tänä vuonna tuetaan vanhemmuutta ja siinä lapsen ja vanhemman välisen suhteen lujittumista erilaisilla hankkeilla yhteistyössä järjestöjen kanssa.
Keräyksen tuotot kertovat myös ajan hengestä. Vaikka alkuvuosina elettiin niukkuudessa, keräystulot kasvoivat. Nyt kasvu on taittunut, vaikka elintaso on noussut. Korkein tuotto jäsentä kohti on köyhissä seurakunnissa. Rautavaaran seurakunta oli viime vuonna koko maan ykkönen (5,36 e/jäsen). Meidän seurakuntayhtymän paras tulos tehtiin Vaara-Karjalan seurakunnassa, 2,63 euroa/jäsen. Raamatun kertomus köyhän lesken rovosta elää tänäkin päivänä. Köyhät antavat eniten.
Miksi kirjoitan yhteisvastuusta? Ensiksi haluan osoittaa arvostukseni vapaaehtoisten ja diakonia-ammattilaisten työlle. Älä kulje heidän ohitse, vaan anna Luojalta lahjaksi saamasi kolikko tai seteli keräykseen! Toiseksi teema liittyy työskentelyyni Kirkkopalvelut ry:n hallituksessa. Yritämme innostaa seurakuntia uudistamaan rahankeruumuotoja, koska käteisrahan käyttö vähenee. Uudistamalla yhteisvastuukeräys säilyy elinvoimaisena. Ennen kaikkea haluan vahvistaa myötätunnon ja välittämisen kulttuuria sekä edistää sosiaalisesti kestävää kehitystä. Yhdyn presidentti Urho Kekkosen Yhteisvastuun avaussanoihin vuodelta 1972: ”Juuri nyt tarvitaan niitä, joilla on valmius luopua omastaan vapaaehtoisesti. Ilman toisten ihmisten olemassaolon kysymyksiin antautumista elämä on kylmää”.
Antaessaan saa hyvän mielen!
Kaija Majoinen
hallintotieteiden tohtori, dosentti
kaija.majoinen@outlook.com