Heinäkuun alussa Joensuun pesäpallostadionin täyttää veisuu. Joensuun herättäjäjuhlilla saa piipahtaa tai viipyä pitempään.
Heinäkuun alussa Joensuun pesäpallostadionin täyttää veisuu. Joensuun herättäjäjuhlilla saa piipahtaa tai viipyä pitempään.
Talkoopuuhien välissä otetaan rennosti. Kuvassa nuoria talkoolaisia Nilsiän herättäjäjuhlilla vuonna 2017. Kuva: Anna-Liisa Karhula.
Veisuun tunnelma on jäänyt Joensuun herättäjäjuhlien pääsihteeri Kati Nissin mieleen jo lapsuuden herättäjäjuhlista.
– Siinä oli jotakin ihmeellisen turvallista ja kannattelevaa, kun tuhannet ihmiset ympärillä lauloivat. Siihen saattoi vaikka nukahtaa penkkien väliin nurmikolle.
Veisaaminen tarkoittaa Siionin virsistä, herännäisyyden rukous- ja laulukirjasta, ilman säestystä laulamista. Nissi kuvailee veisaamista vuoropuheluksi:
– Vuorollaan kukin puhuja pitää lyhyen puheen ja siihen vastataan lennosta valitulla virrellä. Puheissa keskeistä on rinnallakulkijan näkökulma ja se, että ihmisen ja Vapahtajan väliin ei aseteta mitään.
Jokainen on samalla viivalla
Juhlille voi saapua aivan spontaanisti, vaikka herännäisyyden eli körttiläisyyden perinne ei olisikaan itselle tuttua.
– Kannattaa lähteä liikkeelle avoimin ja tutkailevin mielin – sillä pääsee pitkälle! Nissi sanoo.
Juhlilla voi nähdä ihmisiä, joilla on yllään tumma körttipuku. Nissin mukaan se on nykyään harvinaista.
– Ylivoimaisesti suurin osa juhlavieraista pukeutuu aivan tavallisiin vaatteisiin.
Nissi selittää, että körttipuku oli yleinen heränneiden keskuudessa 1800-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Vaatetus oli ulkoinen merkki sisäisestä muutoksesta, heräämisestä.
– Tänä päivänä körttiläisyydessä ei korosteta erottumista muista. Herääminen on pikemminkin sitä, että havahdutaan siihen, miten kuulumme yhteen, olemme samalla viivalla ja kaikessa Jumalan mittaamattoman armon varassa.
Juhlille yksin saapuvat otetaan huomioon
Päätapahtuma on juhlakentällä Joensuun pesäpallostadionilla. Lisäksi eri puolilla kaupunkia on monipuolista oheisohjelmaa. Esimerkiksi lapsille ja perheille on kirkonmäellä tarjolla monenlaista puuhaa, ja nuoret pitävät yökahvilaa Urheilutalolla.
Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Petri Karttusen mukaan herättäjäjuhlat ovat kaikenikäisten yhdessäoloa.
– Yhteys tässä moni-ilmeisessä joukossa voi olla uusi ja hieno kokemus.
Karttunen tietää, että juhlilla ei ole vaikeaa solmia uusia tuttavuuksia. Juhlille ensi kertaa ja yksin osallistuville on lauantaina ohjelmassa oma tapaaminen.
– Kaveria, jonka kanssa jakaa juhlakokemuksia, voi hakea myös kaverisovelluksen avulla, Karttunen vinkkaa.
Riisipuuro maistuu kesälläkin
Juhlien makumaailmaan kuuluvat piparmintun, aniksen tai salmiakin makuiset körttipastillit. Herättäjäjuhlajärjestäjä Simo Korkalainen Herättäjä-Yhdistyksestä kertoo, että nuoret myyvät juhlilla tuhansia pastillipusseja.
Korkalainen tulee juhlille Nilsiästä. Hänelle juhlien klassikkoruoka on juhlaravintolassa nautittu riisipuuro. Joensuun juhlilla myydään myös herkullisia juhlamunkkeja.
Tapahtumaan odotettaisiin yli 20 000 kävijää, ellei koronaa olisi.
– Ymmärrän, että erityisesti vanhempaa väkeä ja riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä saattaa mietityttää, uskaltaako juhlille lähteä, Korkalainen sanoo myötätuntoisesti.
Etänä juhlille voi osallistua Körttiradion kautta. Se kuuluu Joensuussa taajuudella 101,5 MHz. Järviradio lähettää perjantain aattoseurat, lauantain lähetysseurat ja sunnuntain messun. Lauantain päiväseurat kuullaan Yle Radio 1:ssä viikko juhlien jälkeen, su 10.7. klo 11.
Juhlaohjelma, Siionin virret ja Körttiradio löytyvät Herättäjä-Yhdistyksen sovelluksesta, jonka voi ladata kännykkään.Lataa sovellus täältä.
Juhlaopasta (5 e) on myynnissä Joensuun seurakuntakeskuksen neuvonnassa, Rantakylän ja Pielisensuun seurakuntatoimistoissa sekä Kontiolahden seurakunnan kirkkoherranvirastossa.
Nykyriparilla uskon perusteita opitaan kisailun ja leikin kautta. Ulkoa opeteltavissa sisällöissä keskeistä on niiden sisäinen ymmärtäminen.
Nykyriparilla uskon perusteita opitaan kisailun ja leikin kautta. Ulkoa opeteltavissa sisällöissä keskeistä on niiden sisäinen ymmärtäminen.
Isonen Kiia Summala (vas.) tiesi haluavansa isoseksi oman riparinsa alusta asti. Erin Nykyrin, Lilia Heittokankaan ja Erika Jussilan (edessä) sekä Casper Koposen ja Oliver Kuivalaisen mielestä ripari on osoittautunut odotettua hauskemmaksi. Kuva: Tea Ikonen
Vaikka minä voisin vuoret siirtää, enkeleiden kieltä puhuisin, mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen, jos rakkautta tuntisi mä en… Laulu kajahtaa kitaran säestyksellä Vaivion leirikeskuksessa kesäkuisena tiistai-iltapäivänä.
Eletään Joensuun seurakunnan J4-rippileirin kolmatta leiripäivää, ja vuorossa on lounaan jälkeinen hartaushetki, helmihetki. Sen vetää isonen Milla Rosti, jonka johdolla leiriläiset sormeilevat leirin alussa askartelemiaan rukoushelminauhoja ja mietiskelevät helmien merkityksiä: Jumala-helmi, minähelmi, kastehelmi, autiomaan helmi…
Hartaushetkien lisäksi leiripäiviin kuuluu oppimiskokonaisuuksia, joissa tutustutaan johonkin teemaan, sekä nuorten suunnittelemia ja toteuttamia leirimessuja. Riparilla myös pelaillaan, saunotaan, istutaan nuotiolla ja lauletaan yhteislauluja. Kaikkea tätä rytmittävät ruokailut, joita on viisi kertaa päivässä.
– Nykyään ei puhuta enää oppitunneista vaan oppimiskokonaisuuksista, joissa käsiteltävään teemaan tutustutaan esimerkiksi kisailemalla, visailemalla, tekemällä videoita tai askartelemalla. Nuoria osallistetaan. Leirimessuissa pappi asettaa ainoastaan ehtoollisen, muuten nuoret toteuttavat ne itse, kertoo leirin pappi Heidi Väyrynen.
Hän vetää J4-riparia yhdessä nuorisotyönohjaaja Noora Kähkösen ja leiriohjaaja Janne Moilasen kanssa. Lisäksi riparilla vetäjien apuna ja nuorten tukena on neljä isosta. Leiriläisiä tällä leirillä on 20.
Rippikoulu koostuu neljästä osiosta
Rippikoulu on osa kirkon kasteopetusta, ja sen tarkoitus on vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan sekä varustaa heitä elämään kristittyinä.
Rippikoulu koostuu neljästä osiosta: teemapäivistä, jumalanpalveluksista ja nuorisotoiminnasta, intensiivijaksosta sekä konfirmaatiosta.
Joensuun seurakunnan J4-rippikoulu alkoi viime vuoden lokakuussa, ja ennen leiriä nuorilla on ollut teematapaamisia sekä oman ryhmän että muiden rippikouluryhmien kanssa noin kerran kuukaudessa.
Nuoret ovat myös keränneet merkintöjä riparipassiin, joka on ikään kuin pääsylippu leirille. Passiin on pitänyt saada merkintä muun muassa jostain joulun ajan tapahtumasta, pääsiäisajan tapahtumasta sekä nuorten toiminnasta. Myös nettiaika on otettu huomioon riparipassissa.
– Nuorten pitää tutustua seurakunnan sosiaaliseen mediaan ja nettisivuihin, Väyrynen paljastaa.
Intensiivijaksoon kuuluu 1–2 lähipäivää sekä itse leiri. Joensuun seurakunnassa lähipäivät toteutettiin ennen leiriä kahtena kaupunkileiripäivänä Männikköniemen kesäkodilla, jossa leiriläiset ryhmäytyivät sekä tutustuivat sieltä käsin kappeleihin ja hautausmaahan.
Itse leiri kestää kuusi päivää sunnuntaista perjantaihin. Sen aikana opitaan ulkoa eräitä rukouksia, raamatunkohtia ja uskonkappaleita. Ulkoa opittavat sisällöt voivat vaihdella seurakunnittain. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kaikille yhteisiä opeteltavia sisältöjä ovat uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Herran siunaus ja kymmenen käskyä. Lisäksi Joensuun seurakunnassa rippikoululaiset opettelevat pienoisevankeliumin sekä kaste- ja lähetyskäskyn.
Keskeistä tekstien oppimisessa on niiden sisäinen ymmärtäminen. Ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä.
– Ulkoa opittavat on mahdollista suorittaa sellaisilla tavoilla, jotka kullekin ovat luontaisia. Kenenkään ripari ei näistä jää kiinni, Väyrynen painottaa.
Rippikoulu huipentuu konfirmaatiomessuun. Konfirmaatio tarkoittaa vahvistamista. Siinä nuoret tunnustavat uskonsa yhdessä seurakunnan kanssa, ja Jumala siunaa ja vahvistaa nuoria sekä yksilöinä että osana seurakuntaa.
Rippileiri on kirkon menestystarina
Ripari saattaa herättää nuorissa monia kysymyksiä. Väyrysen mukaan ne ovat useimmiten melko käytännönläheisiä.
– Ensimmäisellä tapaamiskerralla syksyllä mietitään, miksi riparille on tultu. Usein nuoret kysyvät, onko riparilla hauskaa ja saako siellä kavereita. Leirin aikana heitä kiinnostaa, mitä tehdään seuraavaksi tai voiko mennä uimaan tai soutelemaan.
Ja todellakin: helmihetken jälkeen leirillä seuraa hetki vapaampaa oleskelua. Rippileiriläiset Lilia Heittokangas, Erin Nykyri, Erika Jussila, Oliver Kuivalainen ja Casper Koponen suostuvat haastateltaviksi. He vahvistavat, että parasta leirillä ovat juurikin uinti ja soutelu.
– Ja tämän kanssa painiminen, Kuivalainen sanoo viitaten vieressään istuvaan Koposeen.
Tytöt listaavat leirin parhaisiin puoliin myös leiriolympialaiset.
– Meidät on jaettu neljään joukkueeseen, jotka saavat pisteitä eri peleistä. Kun leiri loppuu, joukkueet palkitaan, Nykyri kertoo.
Päätös lähteä rippikouluun oli viisikolle itsestäänselvyys. Leirimuotoinen rippikoulu onkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon menestystarina. Edelleenkin suomalaisista 15-vuotiaista nuorista sen käy vuosittain reilusti yli 80 prosenttia ikäluokasta.
Joensuun seurakunnassa rippikoulun käy tänä vuonna noin 120 nuorta. Heistä muodostuu seitsemän rippikouluryhmää. Kaiken kaikkiaan Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnissa käy rippikoulun tänä vuonna noin 500 nuorta. Seurakuntayhtymään kuuluvat Joensuun lisäksi Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän, Vaara-Karjalan ja Enon seurakunnat.
Isoset kantavat vastuuta ja luovat yhteishenkeä
Rippikoulun jälkeen nuoret voivat halutessaan lähteä mukaan isostoimintaan. Isoset ovat seurakunnan leirien nuoria vapaaehtoisia vastuunkantajia ja yhteishengen luojia. Rippileirillä he tukevat riparilaisten kasvua ja mahdollistavat vertaisoppimisen.
Yksi J4-leirin isonen on Kiia Summala. Hän ja muut isoset vetävät leirillä muun muassa raamattupiirejä, valmistelevat messuja ja huolehtivat työntekijöiden kanssa leirin turvallisuudesta.
Summala tiesi haluavansa isoseksi viime vuonna käydyn oman rippileirinsä alusta asti.
– Minulla on kolme isosisarusta, jotka kaikki ovat olleet isosia ja hehkuttaneet, miten hienoa se on.
Isoseksi pääseminen edellyttää isoskoulutuksen käymistä. Se sisältää erilaisia koulutusiltoja, leirejä ja tapahtumia, joiden myötä isoskoulutettavat ryhmäytyvät.
J4-ripari on Summalalle ensimmäinen ja tämän kesän ainut rippileiri. Vuoden mittaan hän on ollut kuitenkin isosena junnujen leireillä ja lastenleireillä. Rippileireille isoseksi pääsee hakuprosessin kautta.
– Useammallekin leirille voi hakea isoseksi, mutta kaikille ei välttämättä pääse.
Isonen voi halutessaan jatkaa isoskoulutuksessa seuraavanakin vuonna. Ja seuraavana kesänä hän voi hakea uudestaan isoseksi jollekin riparille.
Leiri on ollut odotettua hauskempi
Rippileiriläiset Lilia Heittokangas, Erin Nykyri, Erika Jussila, Oliver Kuivalainen ja Casper Koponen toteavat arvostavansa isosia, mutta isoskoulutukseen lähteminen ei heitä itseään kiinnosta.
Rippileiri on kuitenkin osoittautunut heidän mielestään odotettua hauskemmaksi.
– Ajattelin, että täällä olisi tylsää, mutta on ollut kivempaa kuin kuvittelin, Nykyri sanoo. Koponen komppaa: leirin ilmapiiri on ollut mukava.
Kun haastatteluhetki on ohi, nuoret livahtavat omille teilleen. Ehkäpä he ehtivät vielä uimaan tai soutamaan ennen seuraavan oppimiskokonaisuuden alkua.
Haastattelujen lisäksi jutussa on käytetty lähteenä evl.fi-sivustoa.
Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa autetaan ihmisiä, jotka haluavat oppia käyttämään tietokonetta tai mobiililaitetta. Ikä ei ole este, kunhan oma motivaatio löytyy.
Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa autetaan ihmisiä, jotka haluavat oppia käyttämään tietokonetta tai mobiililaitetta. Ikä ei ole este, kunhan oma motivaatio löytyy.
Yhteydenpito tuttaviin sujuu Irma Ojalehdolta tabletilla, jonka käytön hän opetteli 86-vuotiaana. Hän on saanut digiopastusta seurakunnan kautta. Kuva: Tea Ikonen.
Digiosattomuutta on tärkeä torjua, koska niin moni asia on siirtynyt nettiin, sanoo yhteisö- ja hanketyöntekijä Soile Sääksvuori.
– Digimaailma ja siihen liittyvät laitteet saattavat pelottaa. Jos ei tunne yhtään digimaailmaa, voi kokea itsensä ulkopuoliseksi arkipäivän asioissa.
Sääksvuori työskentelee Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa, jossa parannetaan digitaitoja ja lisätään osallisuutta.
– Jos joku kohtaamani ikäihminen ei ole kiinnostunut digiasioista, en halua häntä asialla ahdistella. Pitää olla oma motivaatio, Sääksvuori sanoo.
”Uhkarohkeaahan se tietysti on tämän ikäisenä”
Digiongelmiinsa voi saada apua Joensuun seurakuntien alueella kuka tahansa. Ikärajoja ei ole. Sääksvuori kertoo, että käytännössä avun tarvitsijat ovat olleet varttuneempaa väkeä.
Yksi digiopastusta saanut henkilö on joensuulainen Irma Ojalehto, 86. Hän on jo pitkään ollut kiinnostunut opettelemaan tabletin käytön.
– Uhkarohkeaahan se tietysti on tämän ikäisenä. Sanoinkin, että jos en opi, niin minähän en korkealta puttoa, Ojalehto nauraa.
Ojalehto jäi nuorena eläkkeelle sairauden takia ja myöhemmin hän innostui tuohitöistä. Älypuhelinta tai tietokonetta hänellä ei ole koskaan ollut. Seurakuntien tarjoamasta avusta hän luki lehdestä.
”Kukas Irma sinä olet?”
Tabletista on Ojalehdolle sekä huvia että hyötyä. Jo parin tunnin opastuksen jälkeen tiedonhaku sujuu hienosti. Hän kertoo esimerkiksi etsineensä Kyösti Kallion rukouksesta tehtyä musiikkivideota.
– Ja minä löysin sen! Nyt oon sitä kuunnellu päivittäin melkein, Ojalehto riemuitsee.
Hän on myös soittanut tuttavilleen tabletin kautta. Iloinen yllätys oli, kun vanha ystävä otti yhteyttä kysyen:
– Kukas Irma sinä olet?
Verkkopankkia Ojalehto ei ole vielä opetellut, mutta on kyllä kiinnostunut. Hän tietää, että sitten pääsee myös Omakantaan katselemaan omia terveystietoja.
”Riverian kanssa yhteistyö on sujunut hyvin”
Kevään aikana on järjestetty kaikille avoimia aamukahvitilaisuuksia, joissa on paikalla digiopastajina toimivia Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian opiskelijoita.
Sääksvuoren mukaan yhteistyö Riverian kanssa on sujunut hyvin. Tähän mennessä kymmenen opiskelijaa on opastanut avun tarvitsijoita ja kerännyt samalla opintopisteitä.
Yhteistyössä mukana on Joensuun seurakuntayhtymän ja Riverian lisäksi myös Joen Severi ry.
– Joen Severi tekee hienoa työtä. He opastavat vertaistuen avulla ikäihmisiä tietotekniikka-asioissa. Heillä on hyvää oppimateriaalia, jota voimme käyttää, Sääksvuori sanoo.
”Kyllä avun tarvitsijoita riittää”
Avun saajien tarkkaa määrää on Sääksvuoren mukaan vaikea sanoa.
– Kun on vaikkapa aamukahvitilaisuus, niin eiväthän kaikki tietenkään kysy neuvoa digiongelmiinsa. Mutta kyllä avun tarvitsijoita riittää. Laskin, että kotikäyntejä olemme tehneet yhdentoista eri ihmisen luokse. Jollekin on riittänyt kertakäynti, ja toisen luona on käyty useammin.
Ojalehtoa kotiopetus innostaa.
– Minä oon tykännyt siitä. Sakissa ei niinkään oo mahdollisuutta rauhallisuuteen, Ojalehto perustelee.
Digiosallisuutta-hanke on Kirkkohallituksen rahoittama projekti, joka jatkuu tammikuun 2023 loppuun.
Hanna Pekkanen
Tulossa: Diakoniatyön juhlavuoden tapahtumia
1.9. D-day Joensuun torilla. Joensuun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät kahvittavat ja laulattavat kävijöitä.
29.8.–2.9. Näyttely ”Diakonia ennen ja nyt” Joensuun seurakuntakeskuksessa. Lisätietoa elokuun Kirkkotiessä.
Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI pyrkii vahvistamaan nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta kirkossa. Yksi merkittävimmistä vaikuttamisen paikoista on tämän vuoden marraskuussa käytävät seurakuntavaalit.
Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI pyrkii vahvistamaan nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta Suomen ev.lut. kirkossa. Yksi merkittävimmistä vaikuttamisen paikoista on tämän vuoden marraskuussa käytävät seurakuntavaalit, jolloin seurakuntiin valitaan uudet päättäjät.
Itsekin seurakunnan luottamushenkilönä toiminut NAVI:n puheenjohtaja Jussi Luoma työskentelee nykyisin pappina Tampereella Messukylän seurakunnassa. Kuva: Jussi Luoma.
Vuoden 2022 alussa NAVI:n puheenjohtajana aloittanut Jussi Luoma kertoo, että nuorten ehdolle asettuminen seurakuntavaaleissa on erityisen tärkeää.
– Nuoria on valtavasti mukana rippikouluissa, nuorisotyössä ja nuorten aikuistenkin toiminnassa, joten olisi luontevaa, että heitä olisi mukana myös päätöksenteossa, Luoma toteaa.
Nykyisten luottamushenkilöiden keski-ikä on Luoman mukaan noin 54 vuotta.
– Seurakuntaneuvostoissa ja kirkkovaltuustoissa tehdään isoja päätöksiä esimerkiksi seurakunnan tiloista ja henkilöstöstä sekä siitä, mihin käytetään rahaa. Lähes kaikki päätökset vaikuttavat vähintään välillisesti nuoriin, Luoma huomauttaa.
”Seurakuntavaalit ovat hyvä paikka opetella muodostamaan näkemyksiä erilaisista asioista”
Jo ehdolle asettumalla oppii taitoja, joista voi olla hyötyä tulevaisuudessa esimerkiksi työelämässä.
– Seurakuntavaalit ovat matalan kynnyksen vaalit asettua ehdolle ja hyvä paikka päästä harjoittelemaan oman vaalikampanjan tekemistä sekä opetella muodostamaan näkemyksiä erilaisista asioista, Luoma kertoo.
Luottamushenkilönä puolestaan oppii toimimaan erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Lisäksi kokouskäytänteet tulevat tutuksi.
”Vaikka kauden joutuisikin jättämään kesken, kannustaisin silti lähtemään rohkeasti ehdolle”
Kirkon luottamushenkilöt valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Luoma tunnistaa sen, että neljä vuotta voi tuntua pitkältä ajalta nuoren elämässä. Hän on itsekin toiminut seurakunnan luottamushenkilönä Helsingissä, mutta joutui luopumaan pestistä muuttaessaan muualle.
– Vaikka kauden joutuisikin jättämään kesken esimerkiksi muuton takia, niin kannustaisin silti lähtemään rohkeasti ehdolle. Sillä vaikka olisit mukana vain vuoden tai kaksi, niin siinäkin ajassa on jo mahdollista saada omaa ja nuorten ääntä kuuluviin, Luoma huomauttaa.
”Nuoret ovat täysivaltaisia toimijoita vaikuttavuudessaan ja seurakuntalaisuudessaan”
Mistä lähteä liikkeelle, jos seurakuntavaaliehdokkuus kiinnostaa?
– Vinkkejä voi saada esimerkiksi seurakunnan nuorisotyöntekijältä tai nuorisopapilta, Luoma neuvoo.
Lisäksi seurakuntien ja NAVI:n verkkosivuilta löytyy paljon tietoa ehdokkuudesta. NAVI on tuottanut myös laajan ehdokkaan oppaan, josta löytää vinkkejä niin ehdokkaaksi asettumiseen ja vaalikampanjointiin kuin luottamushenkilönä toimimiseen.
– Nuoret eivät ole pelkästään tulevaisuuden seurakuntalaisia, eivätkä he ole keskeneräisiä aikuisia tai keskeneräisiä kristittyjä, vaan täysivaltaisia toimijoita vaikuttavuudessaan ja seurakuntalaisuudessaan, Luoma muistuttaa.
Onkin demokratian periaatteiden mukaista, että myös nuoret ovat mukana neuvostoissa ja valtuustoissa tekemässä päätöksiä.
Anni Tuuva
Voit asettua ehdolle seurakuntavaaleissa, jos olet
konfirmoitu
vähintään 18-vuotias viimeistään 20.11.2022
viimeistään 15.9.2022 jäsen siinä seurakunnassa, jossa aiot asettua ehdolle.
Yksi suomalaisen rippikoulun suosion lähtökohta on nimenomaan siinä, että se ei ole vain Jeesus-ihmisille.
Tänäkin vuonna lähes 50 000 nuorta Suomessa osallistuu rippikouluun. Samalla rippikoulu ja rippijuhlat koskettavat valtavaa määrää vanhempia, isovanhempia, kummeja ja muita ystäviä ja sukulaisia. Suomalaisen rippikoulun suosio on maailmanennätys, missään muussa maassa rippikoulu ei kokoa yhtä kattavasti nuoria.
Monelle nuorelle rippikoulu on vuoden kohokohta ja jotain sellaista, mitä mietitään, odotetaan ja jännitetäänkin jopa useita vuosia. Millaista riparilla on? Mitä riparilla tehdään? Onko rippikoulussa vain sellaisia Jeesus-ihmisiä?
Oman teini-ikäisen, vuoden päästä rippikouluun menevän nuoreni kysymys siitä, onko rippikoulussa vain Jeesus-ihmisiä, sai minut pohtimaan rippikoulun suosiota. Yksi suomalaisen rippikoulun suosion lähtökohta on nimenomaan siinä, että se ei ole vain Jeesus-ihmisille. Rippikouluun tullaan muita maita useammin varsin maallisin motiivein, vaikkapa siksi, että saisi rippilahjoja tai siksi, koska kaveritkin menevät. Iso tekijä on myös se, että nuori on kuullut, että rippikoulussa on hauskaa.
Kun viisitoista vuotta sitten aloitimme ensimmäistä kansainvälistä tutkimushanketta rippikoulusta, monen muun maan edustajat olivat kovin skeptisiä sille, että voiko rippikoulussa olla hauskaa: ”Eihän ne nuoret silloin mitään opi.” Tutkimuksemme tulokset osoittavat juuri päinvastaista. Mitä enemmän rippikoulussa panostetaan siihen, että nuorella on siellä hyvä olla ja nuorilla on hauskaa, sitä todennäköisemmin rippikoulu on myös hengellisesti merkityksellinen. Peräti joka toinen rippikoulun käynyt suomalaisnuori haluaa jatkaa rippikoulun jälkeen seurakunnan toiminnassa. Missään muussa maassa osuudet eivät ole yhtä isoja. Joka toinen nuori kuvaa rippikoulua myös hengellisesti merkityksellisenä.
Pienelle osalle rippikoulu on myös huono kokemus. Useimmiten kielteiseen kokemukseen liittyy autoritatiivinen opetus ja huono yhteishenki. Nämä kielteiset kokemukset entisestään alleviivaavat sen merkitystä, että rippikoulussa on tärkeintä panostaa siihen, että nuoren olisi siellä hyvä olla ja rippikoulu olisi turvallinen yhteisö, jossa nuori saa olla oma itsensä.
Lämmöllä ajattelen niitä kaikkia nuoria, joille tämä kesä ja tämä vuosi on se vuosi, riparivuosi. Toivottavasti kokemuksesi on hyvä ja saat tuntea, että rippikoulussa saat olla oma itsesi. Niin Jumalan edessä kuin muiden ihmisten kanssa. Sinä olet ihme, suuri ihme.
Kati Tervo-Niemelä käytännöllisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
kati.tervo-niemela@uef.fi
Enolainen maatalousyrittäjä Janne Heikkinen pitää yrittäjän vapaudesta ja työskentelystä eläinten kanssa. Mustia pilviä tilallisen taivaalle tuovat maidon alhainen tuottajahinta ja merkittävä kulujen nousu.
Enolainen maatalousyrittäjä Janne Heikkinen pitää yrittäjän vapaudesta ja työskentelystä eläinten kanssa. Mustia pilviä tilallisen taivaalle tuovat maidon alhainen tuottajahinta ja merkittävä kulujen nousu.
Janne Heikkisestä tuli maitotilallinen yrityskaupan kautta. Tällä hetkellä miehen tilalla on 65 lypsävää lehmää. – Luonnonvara-alalla toimimisen hyviä puolia on se, että tulee katsottua paljon luonnon merkkejä. Tämä on erittäin monipuolinen ammatti. Kuva: Tea Ikonen
MAITOTILA. Minulla on ollut maitotila vajaat 14 vuotta. Tulin maatalousyrittäjäksi ostamalla tilan yrityskauppana. Suoritin maatalousalan koulut nuoruusiällä, ja tilan osto oli minulle paras mahdollisuus ryhtyä maatalousyrittäjäksi. Tällä hetkellä tilallani on 65 lypsävää lehmää ja niiden päälle hiehot ja vasikat, joita on noin 40–50.
YMPÄRISTÖ. Tilani on ollut luomussa 11 vuotta. Tuotan siis karjalleni ruokaa luonnonmukaisilla menetelmillä, enkä käytä kasvinsuojeluaineita tai keinolannoitteita. Nykyään maataloudessa otetaan ympäristöasiat aiempaa paremmin huomioon. Ympäristön suojelun lisäksi ravinteiden valumia luontoon pyritään estämään jo siksikin, ettei kenelläkään ole varaa hukata kalliita lannoitteita. Karjan lannalla lannoittaminen onkin kiertotaloutta parhaimmillaan.
NURMI. Viljelen nurmea eläinten ruuaksi. Se on hyvä hiilensitoja, eikä esimerkiksi Itä-Suomessa moni pelto edes sovellu muulle kuin nurmelle. Viljan tuottaminen on monin paikoin epävarmaa, kun kasvukausi on lyhyt ja maa kylmä. Nurmi kuitenkin kasvaa aina. Se ei käy ihmisen ruuaksi, ja ainut mahdollisuus hyödyntää nuo pellot ruuantuotannossa on kasvattaa niillä nurmea karjan ravinnoksi.
KANNATTAVUUS. Tällä hetkellä Suomessa lopettaa noin 2–3 tilaa päivässä. Vuonna 2014 maidon hinta romahti Venäjä-pakotteiden vuoksi lyhyessä ajassa yli 10 senttiä litralta, ja hinta on siitä lähtien junnannut alamaissa. Lisäksi kulut maitolitraa kohti ovat nopeasti lisääntyneet noin 20 senttiä. Energian, öljyn ja ostorehujen hintojen nousut ja alhaiset tuottajahinnat ovat vaikuttaneet maatalouden kannattavuuteen negatiivisesti. Tilanne ei voi jatkua, jos ei haluta menettää huoltovarmuutta.
TYÖLLISTÄVYYS. Ruuantuotanto työllistää Suomessa yli 300 000 ihmistä. Päivän aikana minunkin tilallani saattaa käydä 3–11 ihmistä: seminologeja, eläinlääkäreitä, maitoauton kuljettajia, rehuauton kuljettajia, lomittajia, erilaisia neuvojia ja tarkastajia. Ruuantuotannon pitäminen Suomessa turvaa omavaraisuuden lisäksi monta työpaikkaa ja hyödyttää meitä verotulojen muodossa.
Joensuun herättäjäjuhlien valmistelut päivittivät tietoni herännäisyydestä tähän päivään. Herännäisyyden perusajatuksena on, että armo kuuluu kaikille.
Tuleeko sinullekin körtti-sanasta mieleen tummiin pukeutunut henkilö, jolla on keskijakaus hiuksissaan ja vakava ilme kasvoillaan? Jostain vanhasta kirjasta mieleen painunut kuva kummitteli minulla mielessä, kunnes Joensuun herättäjäjuhlien valmistelut päivittivät tietoni tähän päivään. Körttiläisyys eli herännäisyys on nykyään jotain aivan muuta.
Herännäisyys on yksi kirkon sallivimmista siivistä. Körteillä ei ole varsinaisia ulkoisia tunnusmerkkejä tai tietynlaista elämäntapaa. Alkoholin, tupakan tai pukeutumisen suhteen ei ole olemassa sääntöjä. Naispappeus on yleistä ja moni körtti suhtautuu myönteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Herännäisyyden perusajatuksena on, että armo kuuluu kaikille.
Vanhentuneita mielikuvia on hankala muuttaa, jos asiasta ei tiedä tarpeeksi. Ensi viikonloppuna meillä on erinomainen tilaisuus päivittää tietojamme tästä evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivasta herätysliikkeestä. Odotettavissa on vilinää, kun noin 20 000 juhlavierasta saapuu Joensuuhun. Ja vaikka kyse on hengellisestä kesäjuhlasta, ohjelmassa on yllättävän paljon myös kaikkea aivan muuta.
Pesäpallostadionin juhlakentällä saa parhaan kuvan siitä, mikä on herännäisyyden hengellinen ydin. Paikalle voi tulla myös vain käväisemään, kuuntelemaan puheita ja nauttimaan kesäherkkuja. Tai sitten voi keskittyä kokonaan oheisohjelmaan ja vierailla vaikka ilmastoseminaarissa yliopistolla, piknikillä Ilosaaressa tai lukuisissa konserteissa esimerkiksi Joensuun kirkossa.
Suureen osaan juhlaohjelmasta on vapaa pääsy. Vierailijan ei tarvitse pelätä tungettelevia kysymyksiä. Körttiläisyyteen kuuluu nimittäin olennaisesti se, että toisen uskosta ei udella.
Herättäjäjuhlat järjestetään Joensuussa 1.–3.7.2022. Lisätiedot: www.herattajajuhlat.fi.
Kirsi Taskinen viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi
Tässä elämässä täytyy olla jokin syvempi tarkoitus kuin vain mukavien tuoksujen perässä juokseminen.
Onko teidän koira päässyt joskus irti hihnasta? Isäni pihaan tuli irti oleva koira, kun tyttökoiramme oli heillä hoidossa. Isäni sai sen kiinni ja talutti sitä ympäri kylää etsimässä sen omistajaa. Omistaja löytyi, mutta hän ei ollut meidän kylästämme. Omistaja oli niin huolissaan koirasta, että hän ajeli ympäri omaa ja sitten naapurikyliä etsimässä koiraansa. Kyyneleet silmissä omistaja kiitteli isääni. Koira oli niin innoissaan nähdessään omistajansa, että sen häntä heilui kuin pieni propelli.
Meidän pienestä karvapallostamme on tullut niin tärkeä perheenjäsen, että itsekin olisin mennyt etsimään sitä, jos se olisi päässyt irti. Uskon, että niin kuin tämäkin eksynyt koira, meidänkin koiramme olisi ollut innoissaan huomatessaan, että tulen sitä vastaan. En kuitenkaan usko, että tämä eksynyt koira ymmärsi olevansa eksynyt, se vain seurasi omaa nenäänsä. Näin voi sanoa meistä ihmisistäkin. Voi olla, että me emme ymmärrä, että olemme eksyneet, me vain menemme eteenpäin ja elämme tätä elämää. Mutta uskon, että jokaiselle tulee aika, kun huomaamme että kaipaamme jotain isompaa, jotain millä on enemmän merkitystä tai tarkoitusta tähän elämään. Tässä elämässä täytyy olla jokin syvempi tarkoitus kuin vain mukavien tuoksujen perässä juokseminen.
Kun huomaamme, että Jeesus Kristus on se mitä etsimme, taivaassa juhlitaan ja se riemun huuto, joka siellä kuuluu, voi hyvinkin olla: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.” Kristus etsii sinua, vaikka et ymmärrä, että olet eksynyt.
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” Luukas 15:4–7.
Kristus kanssasi.
Veli-Matti Vepsäläinen
pastori
Vaara-Karjalan seurakunta
Piispa Mari Leppäsen mielestä jumalanpalvelus ja kirkkotila ovat välttämättömän muutoksen edessä. Miten vastata hengellisyyden, yhteisöllisyyden ja avointen ovien kaipuuseen?
Piispa Mari Leppäsen mielestä jumalanpalvelus ja kirkkotila ovat välttämättömän muutoksen edessä. Miten vastata hengellisyyden, yhteisöllisyyden ja avointen ovien kaipuuseen?
Piispa Mari Leppäsen mukaan arjen ja pyhän vuorottelu tekee hyvää sielulle. Kuva: Tuija Hyttinen.
Jos jumalanpalvelus olisi aidosti viikon tärkein juttu. Jos messu valmistettaisiin aina vapaaehtoisten vahvalla panoksella. Jos messu olisi iltaisin ja kestäisi enintään tunnin. Jos messu ei olisi yhtään jäykkä, vaan vapaa ja ystävällinen. Tämä kuva kirkosta avautui piispa Mari Leppäselle hänen toimiessaan Espanjassa siirtolaispappina joitain vuosia sitten.
– Miten muistaisimme, että messu on Jumalan palveltavana olemista, ei suoritus? Turun arkkihiippakunnan piispa Leppänen kysyy.
Tarvitaan uusi pyhäpäivän kulttuuri
– Tavat ovat muuttuneet. Elämänrytmi ei ole enää sellainen, että sunnuntaiaamuna tulisi mieleen lähteä kirkkoon. Jumalanpalvelus synnyttää monissa vierautta. Omaa hengellisyyttä eletään todeksi toisin, Leppänen sanoo.
– Enää ei toimi ajatus tilaisuuksista, johon seurakuntalaiset tulevat. Samaan aikaan moni kaipaa turvaa, yhteyttä toisiin ihmisiin ja Jumalaan.
– Tarvitsemme uudenlaista pyhäpäivän kulttuuria. Pyhäpäivän viettäminen tekee hyvää sielulle. Arjen ja pyhän vuorottelu, uuden viikon aloittaminen jumalanpalveluksesta tuo voimaa arkeen ja auttaa suuntaamaan katseen oikeaan.
– Miten sanoittaisimme tätä seurakuntalaiselle, joka kokee, ettei jumalanpalvelus anna hänelle mitään? Miten seurakunta voi luoda elävää pyhäpäivän kulttuuria? Leppänen kysyy.
Yksi esimerkki löytyy Turusta Mikaelin seurakunnasta, jossa sunnuntai on seurakunnan pääpäivä, jolloin kirkonmäellä tapahtuu kaikenlaista aamusta iltaan. Uuden kulttuurin luominen on tietoinen valinta.
Kulttuuritilaisuus keskiluokalle vai arkinen paranemisihme?
Hyvin tehdyt messut ovat seurakuntien perustyötä, mutta Leppäsen mukaan riskinä on toteuttaa messut liian hyvin.
– Niin taitavasti, että lasten tai vammaisten äänet häiritsevät upeasti toteutettua kokonaisuutta. Joskus kuulee sanottavan, että jumalanpalvelukset ovat kuin kulttuuritilaisuuksia keskiluokalle.
Leppänen perää asennemuutosta ja työtä saavutettavuuden eteen, jotta jumalanpalvelukseen voi osallistua, vaikka ei osaa kieltä täydellisesti tai pysty istumaan tuntia penkissä kiemurtelematta.
– Esteettömän ja saavutettavan seurakunnan rakentaminen on arkinen paranemisihme. Uudet tulijat tulisi kohdata vieraanvaraisesti. Kun yksinäinen hakeutuu messuun seuran toivossa, hänen ei tulisi lähteä sieltä yhtä yksinäisenä kuin tullessaan oli.
Lapset ovat tervetulleita kirkkoon
Lisäksi on huomattava lapset.
– On rakennettava asenteellista esteettömyyttä, jotta jokainen vauvojen ja pienten lasten kanssa jumalanpalvelukseen tuleva kokee seurakunnan iloitsevan heistä, ei vain sietävän heitä.
Hiljentymisen taidot eivät saa olla kirkkoon tulon mittari.
– Jeesus ei sanonut, että sallikaa hiljaisten ja mielellään paikallaan istuvien lasten tulla minun luokseni.
– Lähetämme paljon sanattomia viestejä siitä, kenelle olemme jumalanpalveluksen valmistelleet. Jos opasteet ohjeistavat lapsiperheitä tiukkaan sävyyn, se kertoo, että lasten aiheuttamaa häiriötä halutaan minimoida. Jos kirkossa ei ole lapsille mitään puuhaa, se on ihan sama kuin kirkosta puuttuisi invaramppi tai induktiosilmukka. Jos kirkkokahveilta ei löydy pillimehua tai pilttiä, yhtään lasta ei oikeasti odotettu paikalle.
– On arvokasta, että lapset ovat tervetulleita kirkkotilaan, sillä kokemuksien kautta lapsi kasvaa uskoon ja kirkko voi tulla lapselle omaksi. Sinne löytää tien myöhemminkin.
Kirkko voi olla yhtä aikaa monikäyttöinen ja pyhä
Ihmiset kaipaavat kirkolta kokonaisvaltaista hengellisyyttä, diakonista elämäntapaa ja auki olevia kirkkoja, joissa ihmiset kohdataan ja joissa voi toimia paremman maailman puolesta. Meidän on avattava kirkkojen ovet! Leppänen painottaa.
On arvokasta, astuipa ihminen kirkkoon mistä syystä hyvänsä: jumalanpalveluksen, hiljentymisen, kauneuden tai arkkitehtuurin vuoksi, kahville, lämmittelemään, vessaan tai pysähtymään pyhiinvaelluksella.
Kirkko elää murroksessa, joka koskee taloutta, toimintaa ja hengellisyyttä – myös seurakuntien arvokkaimpia rakennuksia.
– On välttämätöntä luopua osasta kiinteistöistä, ettemme kohta ole kiinteistöyhtiö, jolla on myös hengellistä toimintaa. Kirkkotilojen monipuolinen käyttö on välttämätöntä. Päättäjillä on suuri vastuu siitä, millaisissa kirkoissa tulevaisuuden seurakunta elää.
– Kirkot eivät ole museoita, ne ovat elämää varten. Kun toimintoja keskitetään kirkkotiloihin, kirkot muuttuvat seurakunnan elämän keskuksiksi, piispa sanoo.
Kotikirkko herättää tunteita
Leppänen tietää, että omaan kotikirkkoon liittyy vahvoja tunteita.
– Sukupolvet vaihtuvat, mutta kirkko kantaa muistia. Kirkon seinät ovat tallentaneet itkut ja naurun, nähneet myös yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja epävarmuuden, hädän elämän ja kuoleman edessä. Kirkkotila tiivistää maailman ja ihmisen elämän.
Siksi kirkkoon liittyvät muutokset herättävät tunteita. Samaan aikaan kirkko elää jatkuvassa muutoksessa, ja siltä odotetaan uudistumista.
Esimerkiksi kirkkotilan muutoksesta Leppänen nostaa Liedon kirkon, jossa lattialämmitysremontti poiki laajan peruskorjauksen ja esteettömän, monikäyttöisen, pyhän tilan. Tätä nykyä Liedon uudistuneessa kirkossa ihmiset ovat jumalanpalveluksessa yhdessä alttarin, yhteisen ruokapöydän ympärillä. Kirkko on aina auki, työntekijät siirtyvät vähitellen kirkkoon, erilaiset ryhmät kokoontuvat kirkossa, ja kaikki heijastuu jumalanpalveluselämään. Katse on 50 vuoden päässä.
– Muutos ei ole ollut helppo, mutta se on mahdollinen.
Biologi Harri Lappalainen on aina ollut kiinnostunut luonnosta, mutta lintuharrastaja hänestä tuli ensimmäisenä koronakeväänä. Liikuntarajoitteisuus ei ole estänyt Lappalaista nousemasta myös lintutorneihin.
Biologi Harri Lappalainen on aina ollut kiinnostunut luonnosta, mutta lintuharrastaja hänestä tuli ensimmäisenä koronakeväänä. Liikuntarajoitteisuus ei ole estänyt Lappalaista nousemasta myös lintutorneihin.
Harri Lappalaisen lintuharrastus on jatkuvaa havaintojen tekemistä ja lajiston opiskelua. Tänä keväänä 100 lajihavaintoa tuli täyteen jo 6.5. – Kokeneiden harrastajien seurassa liikkuminen on parasta. Silloin oppii parhaiten. Kuva: Tea Ikonen.
LAJIT. Lajit ovat aina kiinnostaneet minua. Olen erikoistunut hyönteisiin, ja tällä hetkellä teen lajintuntemuksen opetusmateriaaleja muun muassa metsätuholaisista Itä-Suomen yliopistolla. Kun koronapandemia pakotti meidät pois yliopistolta keväällä 2020, aloin käydä Penttilän joutomaan lutakolla katselemassa lintuja. Ensimmäisenä vuonna havaitsin siellä 93 lintulajia.
HARRASTUS. Kerään lintuhavaintoja ja opettelen tunnistamaan uusia lajeja. Viime vuonna näin tai kuulin 159 lintulajia, tänä keväänä olen havainnut jo 131 lajia. Minua kiinnostavat kaikki uudet lajit. Esimerkiksi Penttilän lutakolla näin kerran sisämaassa harvinaisen karikukon. Elämys on ollut myös päästä seuraamaan pikkutyllien ja lapintiirojen rengastusta tai nähdä kuntoutetun kanahaukan vapautus takaisin luontoon.
VÄLINEET. Käytän apuna Bird Life Suomi ry:n Tiira-havaintopalvelua ja PK-linnut whatsapp-ryhmää. Niistä näen muiden tekemät havainnot. Jos ne ovat lähellä ja saavutettavissa olevissa paikoissa, menen itsekin katsomaan. Tunnistamisessa hyvä apuväline on Lars Svenssonin Lintuopas. Havaintojen tekemiseen tarvitaan aluksi vähintään kiikarit. Harrastuksen edetessä myös kaukoputki on välttämätön.
YHTEISÖ. Olen jo kauan sitten liittynyt kannatusmielessä Pohjois-Karjalan lintutieteelliseen yhdistykseen. Kokeneiden harrastajien seurassa liikkuessa oppii parhaiten. Lintupaikoilla olen tutustunut uusiin ihmisiin, ja yhden tällaisen tuttavuuden palkkasin henkilökohtaiseksi avustajakseni. Hän kulkee mukanani linturetkillä, ja hänen kanssaan olen päässyt käymään kauempanakin Pohjois-Karjalan alueella.
ESTEETTÖMYYS. Liikuntarajoitteisuudestani huolimatta olen kavunnut useisiin lintutorneihin. Nousemista helpottaa se, että minulla on vielä toinen jalka tallella. Minua kiinnostaisi esimerkiksi Höytiäisen suisto ja sen lintutorni, mutta sinne ei mitenkään pääse pyörätuolilla. Lähialueella ainoastaan Selkiellä, Linnunsuon kosteikolla on esteetön lintulava. Yritän harrastukseni ohessa kartoittaa lintutorneja ja -paikkoja, joihin pyörätuoleilla liikkuvat pääsevät.