Digilaitteiden käytön voi oppia jokainen

Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa autetaan ihmisiä, jotka haluavat oppia käyttämään tietokonetta tai mobiililaitetta. Ikä ei ole este, kunhan oma motivaatio löytyy.

Nainen tietokoneen kanssa keittiönpöydän äärellä.

Yhteydenpito tuttaviin sujuu Irma Ojalehdolta tabletilla, jonka käytön hän opetteli 86-vuotiaana. Hän on saanut digiopastusta seurakunnan kautta. Kuva: Tea Ikonen.

Digiosattomuutta on tärkeä torjua, koska niin moni asia on siirtynyt nettiin, sanoo yhteisö- ja hanketyöntekijä Soile Sääksvuori.

– Digimaailma ja siihen liittyvät laitteet saattavat pelottaa. Jos ei tunne yhtään digimaailmaa, voi kokea itsensä ulkopuoliseksi arkipäivän asioissa.

Sääksvuori työskentelee Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa, jossa parannetaan digitaitoja ja lisätään osallisuutta.

– Jos joku kohtaamani ikäihminen ei ole kiinnostunut digiasioista, en halua häntä asialla ahdistella. Pitää olla oma motivaatio, Sääksvuori sanoo.

”Uhkarohkeaahan se tietysti on tämän ikäisenä”

Digiongelmiinsa voi saada apua Joensuun seurakuntien alueella kuka tahansa. Ikärajoja ei ole. Sääksvuori kertoo, että käytännössä avun tarvitsijat ovat olleet varttuneempaa väkeä.

Yksi digiopastusta saanut henkilö on joensuulainen Irma Ojalehto, 86. Hän on jo pitkään ollut kiinnostunut opettelemaan tabletin käytön.

– Uhkarohkeaahan se tietysti on tämän ikäisenä. Sanoinkin, että jos en opi, niin minähän en korkealta puttoa, Ojalehto nauraa.

Ojalehto jäi nuorena eläkkeelle sairauden takia ja myöhemmin hän innostui tuohitöistä. Älypuhelinta tai tietokonetta hänellä ei ole koskaan ollut. Seurakuntien tarjoamasta avusta hän luki lehdestä.

”Kukas Irma sinä olet?”

Tabletista on Ojalehdolle sekä huvia että hyötyä. Jo parin tunnin opastuksen jälkeen tiedonhaku sujuu hienosti. Hän kertoo esimerkiksi etsineensä Kyösti Kallion rukouksesta tehtyä musiikkivideota.

– Ja minä löysin sen! Nyt oon sitä kuunnellu päivittäin melkein, Ojalehto riemuitsee.

Hän on myös soittanut tuttavilleen tabletin kautta. Iloinen yllätys oli, kun vanha ystävä otti yhteyttä kysyen:

– Kukas Irma sinä olet?

Verkkopankkia Ojalehto ei ole vielä opetellut, mutta on kyllä kiinnostunut. Hän tietää, että sitten pääsee myös Omakantaan katselemaan omia terveystietoja.

”Riverian kanssa yhteistyö on sujunut hyvin”

Kevään aikana on järjestetty kaikille avoimia aamukahvitilaisuuksia, joissa on paikalla digiopastajina toimivia Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian opiskelijoita.

Sääksvuoren mukaan yhteistyö Riverian kanssa on sujunut hyvin. Tähän mennessä kymmenen opiskelijaa on opastanut avun tarvitsijoita ja kerännyt samalla opintopisteitä.

Yhteistyössä mukana on Joensuun seurakuntayhtymän ja Riverian lisäksi myös Joen Severi ry.

– Joen Severi tekee hienoa työtä. He opastavat vertaistuen avulla ikäihmisiä tietotekniikka-asioissa. Heillä on hyvää oppimateriaalia, jota voimme käyttää, Sääksvuori sanoo.

”Kyllä avun tarvitsijoita riittää”

Avun saajien tarkkaa määrää on Sääksvuoren mukaan vaikea sanoa.

– Kun on vaikkapa aamukahvitilaisuus, niin eiväthän kaikki tietenkään kysy neuvoa digiongelmiinsa. Mutta kyllä avun tarvitsijoita riittää. Laskin, että kotikäyntejä olemme tehneet yhdentoista eri ihmisen luokse. Jollekin on riittänyt kertakäynti, ja toisen luona on käyty useammin.

Ojalehtoa kotiopetus innostaa.

– Minä oon tykännyt siitä. Sakissa ei niinkään oo mahdollisuutta rauhallisuuteen, Ojalehto perustelee.

Digiosallisuutta-hanke on Kirkkohallituksen rahoittama projekti, joka jatkuu tammikuun 2023 loppuun.

 

Hanna Pekkanen

 


Tulossa: Diakoniatyön juhlavuoden tapahtumia

  • 1.9. D-day Joensuun torilla. Joensuun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät kahvittavat ja laulattavat kävijöitä.
  • 29.8.–2.9. Näyttely ”Diakonia ennen ja nyt” Joensuun seurakuntakeskuksessa. Lisätietoa elokuun Kirkkotiessä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.