Onko teidän koira päässyt joskus irti hihnasta? Isäni pihaan tuli irti oleva koira, kun tyttökoiramme oli heillä hoidossa. Isäni sai sen kiinni ja talutti sitä ympäri kylää etsimässä sen omistajaa. Omistaja löytyi, mutta hän ei ollut meidän kylästämme. Omistaja oli niin huolissaan koirasta, että hän ajeli ympäri omaa ja sitten naapurikyliä etsimässä koiraansa. Kyyneleet silmissä omistaja kiitteli isääni. Koira oli niin innoissaan nähdessään omistajansa, että sen häntä heilui kuin pieni propelli.
Meidän pienestä karvapallostamme on tullut niin tärkeä perheenjäsen, että itsekin olisin mennyt etsimään sitä, jos se olisi päässyt irti. Uskon, että niin kuin tämäkin eksynyt koira, meidänkin koiramme olisi ollut innoissaan huomatessaan, että tulen sitä vastaan. En kuitenkaan usko, että tämä eksynyt koira ymmärsi olevansa eksynyt, se vain seurasi omaa nenäänsä. Näin voi sanoa meistä ihmisistäkin. Voi olla, että me emme ymmärrä, että olemme eksyneet, me vain menemme eteenpäin ja elämme tätä elämää. Mutta uskon, että jokaiselle tulee aika, kun huomaamme että kaipaamme jotain isompaa, jotain millä on enemmän merkitystä tai tarkoitusta tähän elämään. Tässä elämässä täytyy olla jokin syvempi tarkoitus kuin vain mukavien tuoksujen perässä juokseminen.
Kun huomaamme, että Jeesus Kristus on se mitä etsimme, taivaassa juhlitaan ja se riemun huuto, joka siellä kuuluu, voi hyvinkin olla: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.” Kristus etsii sinua, vaikka et ymmärrä, että olet eksynyt.
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” Luukas 15:4–7.
Kristus kanssasi.
Veli-Matti Vepsäläinen
pastori
Vaara-Karjalan seurakunta