Arvostan seurakunnissa ennen kaikkea sitä, että ne ovat heikoimpien puolella. Vajaan kuukauden kuluttua valittavat uudet päättäjät vaikuttavat muun muassa siihen, miten seurakunnat jatkossa auttavat heikoimpia ja millaista tukea seurakunnista saa.
Arvostan seurakunnissa ennen kaikkea sitä, että ne ovat heikoimpien puolella. Kuka tahansa meistä voi tarvita joskus apua, mutta avunsaanti ei ole itsestäänselvyys. Seurakunnissa auttamiseen paneudutaan monesta eri näkökulmasta: Diakoniatyöntekijät tukevat käytännön elämän solmukohdissa ja toimittavat esimerkiksi ruoka-apua tarvitseville. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät kulkevat perheiden rinnalla, pitävät huolta lapsista ja kuuntelevat nuorten huolia. Perheneuvojat ratkovat parisuhteen kriisejä. Papit ovat läsnä ja tukena ilossa ja surussa, sairaudessa ja toivon hetkellä.
Vajaan kuukauden kuluttua äänestetään uudet päättäjät seurakuntiin. He vaikuttavat muun muassa siihen, miten seurakunnat jatkossa auttavat heikoimpia ja millaista tukea seurakunnista saa. Seurakuntavaaleissa valittujen luottamushenkilöiden mielipiteillä, asenteilla ja kiinnostuksen kohteilla on suuri merkitys. He ratkaisevat, millainen yhteisö seurakunta on, mitä se tarjoaa alueensa asukkaille ja mihin käytössä olevat rahat suunnataan.
Kirkon opillisista kysymyksistä ei äänestetä seurakuntavaaleissa, mutta vaaleilla on silti suuri merkitys koko kirkon tulevaisuuden suuntaan. Nyt valittavista luottamushenkilöistä valitaan vuoden päästä kirkon korkeimpaan päättävään elimeen eli kirkolliskokoukseen edustajat, joiden tehtävänä on pohtia ehkä kaikkein kiperimpiä kirkon kysymyksiä.
Vaaleissa sinulla on mahdollisuus antaa tuki ehdokkaalle, joka ajattelee samoin kuin sinä. Miten tärkeää sinulle on kirkon sanoma, yhdenvertaisuus, vihreät arvot tai hyvän tekeminen? Entä oman seurakunnan läsnäolo elämän suurissa hetkissä, iltapäiväkerhot, erilaiset harrastusryhmät tai seurakuntien mahdollisuus auttaa? Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneessa osoitteessa seurakuntavaalit.fi ja anna äänesi ennakkoon tai vaalipäivänä. Käytännön ohjeet löydät tämän lehden välissä ilmestyvästä vaaliliitteestä.
Kirsi Taskinen viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä kirsi.taskinen@evl.fi
Helppoa elämää saa yleensä riistämällä tai hyväksikäyttämällä toisia ihmisiä tai luontoa. Lujuutta on todeta, että tämä riittää minulle, en tarvitse enempää enkä varsinkaan halua tallata muita.
Päivän rukouksessa sunnuntaina pyydämme kauniita asioita: rohkeutta, lujuutta ja rakkautta. Mutta mitä pyyntö tai pyynnön toteutuminen tarkoittaa?
”Kun pelko ahdistaa, anna rohkeutta. Kun helppo tie kiehtoo, anna lujuutta. Kun välinpitämättömyys valtaa mielen, anna rakkautta”.
Pelon ahdistaessa mieltä pyydämme rohkeutta. Tämä pyyntö kuulostaa uljaalta, mutta vaatii itseltä paljon, sillä pelko on vaikea tunne. Pelko tuntuu koko kehossa; hengitys tuntuu salpaantuvan, jäsenet lamaantuvat tai tärisevät, ahdistava tunne valtaa mielen. Mitä silloin tarkoittaa rohkeus? Ei ainakaan ylvästä ryntäämistä eteenpäin toisista ja itsestä välittämättä.
Teologi, filosofi Sören Kierkegaardin mukaan kauneinta rohkeutta on hiljainen rohkeus, joka ”kantaa raskaan keveästi”. Mitä ihmettä keveästi kantaminen on? Ehkäpä pelon tunteen hyväksymistä ja ymmärrystä, että rohkeutta on kulkea siitä huolimatta ja sen kanssa elämässä eteenpäin hetki ja askel kerrallaan. Joskus se on myös kääntymistä ja uuden suunnan etsimistä.
Helpon tien houkutellessa pyydämme lujuutta. Lujuutta mistä tai minne? ”Helppo” on sanana hauska, liitän sen usein halpaan tai valjuun, jopa merkityksettömään. Onko lujuus siis pitäytymistä helposta mutta merkityksettömästä tai valjusta elämästä? Helppoa elämää saa yleensä riistämällä tai hyväksikäyttämällä toisia ihmisiä tai luontoa. Lujuutta on todeta, että tämä riittää minulle, en tarvitse enempää enkä varsinkaan halua tallata muita. En tavoittele helppoa elämää, vaan vaivannäköä, joka tuo elämään elämisen tunnun.
Valju ja merkityksetön elämä tekee minusta välinpitämättömän. Välinpitämättömän itseäni, lähimmäisiäni ja luomakuntaa kohtaan. Jos millään ei ole merkitystä, maksaako vaivaa nähdä vaivaa yhteisen hyvän eteen ja hoitaa omaa elinympäristöään saatikka koko luomakuntaa? Välinpitämättömyys on läheistä sukua kovuudelle ja kovuus väkivallalle. Sitä reittiä en toivoisi kenenkään kulkevan.
Niinpä pyydän: Jumala, Kaikkivaltias. Opeta minua katsomaan ja kuuntelemaan ympärilläni olevaa maailmaa, tutkimaan itseäni ja tuntemaan Sinun rakkautesi kaikessa, mitä näen, kuulen, kosken tai tunnen. Tee minusta rauhan lähettiläs.
”Yhteys edellyttää aitoa läsnäoloa, kykyä laittaa muut asiat sivuun ja keskittyä olemaan tässä ja nyt toisen kanssa.”
Vanhempi ja pieni lapsi ovat lähekkäin, katsovat toisiaan ja kommunikoivat myönteisessä tunnelmassa. Äkkiä vanhempi kääntää katseensa pois – on paikalla mutta kuitenkin poissa. Lapsi yrittää palauttaa yhteyden esimerkiksi itkemällä ja kiljumalla. Kestää tovin ennen kuin hän rauhoittuu, kun vanhempi lopulta palauttaa yhteyden.
Tämä YouTubestakin löytyvä still face -koe on pysäyttävä muistuttaja siitä, kuinka perustavaa laatua oleva tarve yhteys toiseen on. Tuo tarve ei katoa mihinkään kasvun myötä. Kun tarve ei täyty, syntyy itkua ja kiljuntaa, tavalla tai toisella. Ilman yhteyttä on vain yksinäisyys. Myös sisäinen yhteyden kokemus muihin alkaa heiketä. On vaikeampi solmia uusia suhteita. Keneltä sinä ehkä huomaat toisinaan kääntäväsi katseen pois?
Yksinäisyyttä kokevat monet myös perhe- ja parisuhteissaan. Koskaan ei ole aikaa meille. Aina on vähintään se puhelin kädessä. Kenelläkään ei ole aikaa kuunnella huoliani. Kukaan ei piirrä kanssani. Kun puhun, toinen ei vastaa.
Millainen yhteyden rakentaja sinä olet ja haluat olla? Yhteys edellyttää aitoa läsnäoloa, kykyä laittaa muut asiat sivuun ja keskittyä olemaan tässä ja nyt toisen kanssa. Läsnäolo ravitsee sisäisesti. Se edistää eheyden ja kokonaisuuden tunnetta ja parantaa tarkkaavaisuutta. Läsnäolossa liikkuvat myös tunteet. Paras tapa rauhoittaa toista, vaikkapa levotonta lasta, on olla hänelle läsnä.
Aitoon läsnäoloon tarvitaan silmät, korvat ja sydän. Kykyä nähdä toinen, kuunnella aidosti ja välittämistä osoittaen. Läsnäolo toiselle ei onnistu ilman läsnäoloa itselle: omille tunteille, ajatuksille ja aistimuksille. On kuunneltava itseä, että voi kuulla ja nähdä myös toisen. Joku joutuu tietoisesti opettelemaan tätä. Toinen taas raivaamaan sille tilaa ja aikaa.
Itsen kuuntelemisen kenties pahin vihollinen on autopilotti, suorittamisen olotila. Autopilotti palvelee hetken stressissä. Jäädessään asumaan se alkaa ohjata elämäämme ilman että kuuntelemme enää itseämme, omia tarpeita, tunteita ja arvoja. On niin kiire, ettei enää itsekään tiedä, minne.
Muistat ehkä mainoksen, jossa kolme sukupolvea miehiä yrittää tulla kuulluksi toistensa taholta. Pienin ei saa isänsä huomiota. Isä taas ei oman isänsä. Ei-kuulluksi tulemisen kokemus siirtyy huomaamatta sukupolvelta toiselle. Kielteisen kierteen voi myös katkaista. Yhteys toiseen voi korjata myös omia haavoja. Kenet sinä voisit nähdä lähelläsi vielä paremmin? Mitä voisit tehdä asian eteen? Millä tavalla ehkä sinun on nähtävä itsesi, jotta pystyt siihen? Entä kuka näkee sinut?
Oopperalaulaja ja kanttori Matti Turusesta piti tulla juristi, mutta sairastuminen kilpirauhasen vajaatoimintaan sysäsi hänet musiikkiuralle. Nyt takana on 25 vuotta seurakunnan palvelua – ja kasvu kristittynä jatkuu.
Oopperalaulaja ja kanttori Matti Turusesta piti tulla juristi, mutta sairastuminen kilpirauhasen vajaatoimintaan sysäsi hänet musiikkiuralle. Nyt takana on 25 vuotta seurakunnan palvelua – ja kasvu kristittynä jatkuu.
Matti Turunen kutsuu leikillään Noljakan kirkkoa Nuoren uskon katedraaliksi, sillä kirkon valmistumisvuonna 1997 hän 15-vuotiaana sävelsi Nuoren uskon messun, josta tuli Noljakan kirkon oma messu. Turusen mukaan messun nimi ei niinkään viittaa ikään vaan tutkivaan ja avoimeen asenteeseen. Kuva: Tea Ikonen
Matti Turusella on kirkkaana mielessä muisto musiikin hoitavasta vaikutuksesta. Elettiin joulun aikaa, hän oli kaksivuotias, ja hänen vatsaansa sattui. Vatsakipu kuitenkin hävisi, kun televisiosta alkoi kuulua Hoosianna-hymni.
– Sen jälkeen pyysin äitiä laulamaan Hoosiannaa aina, kun vatsa oli kipeä. Se auttoi, mies muistelee.
Nyt hän on 40-vuotias oopperalaulaja ja kanttori, jota edelleen viehättää laulun hoitava vaikutus.
– Oopperassa saatetaan mennä siihen, että äänet kilpailevat, mutta minä mietin, miten voisin olla tekemättä laulusuoritusta toiselle hankalaksi.
Turusen kesä kului aiempien kesien tapaan Joensuussa kesäkanttorina. Nyt mies on jo Helsingissä vakityössään Kansallisoopperassa, jossa hän on työskennellyt oopperalaulajana vuodesta 2019 lähtien.
– Kanttorina pystyn itse suunnittelemaan kaikki työt, mutta oopperassa kaikki suunnitellaan laulajan puolesta. Saa vain keskittyä laulamiseen ja näyttelemiseen. Kanttori puolestaan tekee kaiken itse budjetin ja ohjelmiston suunnittelusta lähtien, Turunen pohtii kahden ammattinsa eroja.
Ammatit myös tukevat toisiaan.
– Kanttorit ovat kovia muusikoita, ja se auttaa paljon oopperatyöskentelyssä. Kun on itsellä kuoronjohtajataustaa, osaa oopperan kuorossa laulaa hyvin. Oopperalaulu puolestaan antaa äänenkäytön osaamista kanttoriuteen: esimerkiksi tietää, mitä kuorolaisilta voi vaatia.
Musiikki on kulkenut mukana lapsesta saakka
Matti Turusen innostus musiikkia ja varsinkin kanttorin työtä kohtaan syttyi kaksivuotiaana Outokummun kirkossa, jossa hänen perheensä naapuri Eero Vuorialhon soitto ja komea laulu tenoriäänellä teki pikkumieheen suuren vaikutuksen. Viisivuotiaana Turunen aloitti pianotunnit. Piano-opinnot jatkuivat, kun perhe muutti Joensuuhun 1989, ja jo ekaluokkalaisena hän pyrki Joensuun konservatorioon kirkkourkuja soittamaan.
Turusesta tuli pian seurakunnan pyhäkoulun ja konserttien esiintyjä ja päivänavausten ja koulumessujen säestäjä. Kanttorin ura käynnistyi 15-vuotiaana, kun Turunen alkoi sijaistaa seurakunnan kanttoreita.
Vuonna 1997 Turunen ja Reijo Keskitalo saivat Joensuun gospelfestareiden nuorisokonsertista kimmokkeen säveltää omaa musiikkia. Kaksi viikkoa myöhemmin heillä oli valmiina Nuoren uskon messu. Samana vuonna valmistui Noljakan kirkko, ja Nuoren uskon messusta tuli tavallaan uuden kirkon oma messu, jota kirkossa esitetään edelleenkin sen juhlapäivinä.
– Messun nimi ei niinkään viittaa ikään vaan ennemminkin asenteeseen: nuori usko on uskon tarkastelua ja oppimista tuorein silmin, Turunen huomauttaa.
Vaikka musiikki oli Turusen elämässä tiiviisti mukana, ei muusikon ura kuitenkaan ollut miehen tähtäimessä.
– Kouluarvosanani olivat vähintään kiitettäviä. Ajattelin, että pyrin oikeustieteelliseen, jossa keskityn perustuslakiin ja Eurooppa-oikeuteen.
Abivuotena Turusen vointi alkoi kuitenkin huonontua, ja vuosi kirjoitusten jälkeen nuorella miehellä todettiin vakava kilpirauhasen vajaatoiminta. Se oireili niin, ettei kirjan lukemisesta jäänyt mitään mieleen. Turunen pääsi todistuksen perusteella opiskelemaan Joensuuhun tilastotiedettä, mutta opinnoista ei tullut mitään.
Kanttorin töihin oli kuitenkin kysyntää. Niinpä mies päätti keskittyä musiikkiin ja tekikin sitä monipuolisesti: tanssimusiikkia, lastenoopperaa, radio-ohjelmia ja opettamista koulussa. Joensuun silloinen kirkkoherra Petri Karttunen ja kanttori Pekka Varonen kannustivat hakemaan Sibelius-Akatemiaan. Kun lauluäänikin palautui kilpirauhasen vajaatoiminnan oikean lääkityksen avulla, päätti Turunen luopua juristihaaveistaan.
– Koulukaverini ja opettajani tuntuivat tietävän minua ennen, että minusta tulee ammattimuusikko. Olen pohtinut, näkyikö sairastumisessani korkeamman tahdon ilmaisu. Jos niin oli, toivottavasti tahto oli hyvä.
Tänä päivänä Turunen laulaa komealla bassoäänellä. Hän kiittelee opettajia, lääkäreitä ja työnantajia siitä, että instrumentti on pysynyt hyvässä kunnossa. Hän kiinnittää edelleen huomiota äänenhuollon tärkeyteen.
– Väkivaltaa ei saa tehdä omalle tai muiden äänelle. Se, miten kanttorina hengittää ja fraseeraa musiikkia, vapauttaa ääntä ja auttaa sitä kestämään.
Kansainvälistä musiikkitoimintaa kehittämässä
Sittemmin Turunen on ollut monessa mukana sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on säveltänyt Rauhan Messun ja tehnyt Radio Deille Radiokirkkokuoroa. Turunen on kehittänyt pappien ja kanttoreiden koulutusta ja muotoillut muun muassa Itä-Suomen yliopiston teologiopiskelijoille suunnatun puhe- ja laulutaitokoulutuksen. Hän on kehittänyt kansainvälistä musiikkitoimintaa sekä pitänyt kansainvälisen musiikin kursseja Sibelius-Akatemiassa.
Yksi Turusen kansainvälinen projekti on Middle East Music Company, jossa musisoivat muslimit Burhan Hamdon ja Mouafak Barafi, juutalainen Jenny Liebkind ja Turunen itse kristittynä. Lähi-Idän tilanne ja rauhandialogi musiikin kautta ovatkin lähellä miehen sydäntä. Hän on käynyt rippikoulunsa Israelissa, ja senkin jälkeen matka on vienyt useita kertoja Pyhälle maalle.
Turunen on kuulunut vuodesta 2018 saakka Kuopion hiippakunnan Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon kumppanuustyöryhmään, joka pitää yllä tietoisuutta kumppanuuskirkosta Lähi-idässä ja kutsuu rukoilemaan sen puolesta.
– Olin tavannut Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon aiemman piispan Munib Younanin Loviisan rauhanfoorumilla, ja innostuin kovasti hänen viisaudestaan. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja Munib Younan ovat olleet inspiraationi lähteitä, kun minua pyydettiin mukaan kumppanuustyöryhmään.
Tällä hetkellä työryhmä keskittyy diakoniaan, mutta Turunen pyrkii nostamaan ryhmässä musiikin asemaa.
– Meillä on ollut suunnitteilla musiikkitapahtumia Jerusalemissa sijaitsevaan Suomen Lähetysseuran FELM (Finnish Evangelical Lutheran Mission) -keskukseen. Minun on myös tarkoitus käydä opettamassa Suomen luterilaista kirkkomusiikkia siellä.
Käännyttäminen aiheuttaa defenssin, aitous avaa ovia
Entä miten kristillinen usko voisi puhutella kirkosta vieraantunutta nykyihmistä? Turunen huomauttaa, että uskonnoilla on edelleen vankka sija kansainvälistyvässä maailmassa.
– Kristittynä oleminen on vahva osa suomalaisuutta. Kun ihminen on sinut itsensä ja oman uskontonsa kanssa, hän sen myötä sitoutuu omaan kulttuuriinsa ja pystyy luottaen tutustumaan maailman muihin kulttuureihin ja uskontoihin, Turunen uskoo.
Turusen mielestä kirkon opetus ei ole teoreettista, vaan se opettaa hyvin käytännönläheisesti, mitä on olla kristitty. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Lähde-kuoron, jota hän johti opiskeluaikoinaan Helsingissä.
– Siihen aikaan puhuttiin paljon, miten nuoria aikuisia aktivoidaan seurakunnassa. Kehitin Lähde-kuoroa vaikuttamaan kirkon yhteiskunnallisessa ja kansainvälisessä uskontorajat ylittävässä työssä. Se on nuorille aikuisille tärkeää.
Turunen toteaa, että kristittynä oleminen lähtee siitä, että lapsesta asti kasvetaan ja nähdään, miten kristinusko elää ja tulee lihaksi, miten usko meissä vaikuttaa ja miten me pystymme vaikuttamaan toisiin ihmisiin yli uskontorajojen.
– Käännyttäminen aiheuttaa helposti defenssin, mutta jos olemme omia itsejämme, meillä on mahdollisuus keskustella toisten kanssa, eikä se herätä pahaa närää. Kun näin tullaan sinuiksi muiden kanssa, se vähentää maailman tuskaa.
Pikkuhelppi on seurakuntien uusi, maksuton tukipalvelu Joensuun kaupunkialueilla asuville lapsiperheille. Perheet saavat esimerkiksi lastenhoitoapua.
Pikkuhelppi on seurakuntien uusi, maksuton tukipalvelu Joensuun kaupunkialueilla asuville lapsiperheille. Perheet saavat esimerkiksi lastenhoitoapua.
Joensuun seurakunnan Pikkuhelpin työntekijät ovat koulutettuja lastenohjaajia. Perhe voi sopia tapaamisen heidän kanssaan esimerkiksi leikkipaikalle. Piia Soininen (vas.) ja Satu Tukiainen toimivat työparina. Pikkuhelppi-tukipalvelua tarjotaan myös Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnissa. Kuva: Tea Ikonen
Lapsiperheessä on arjen pyörteissä toisinaan tilausta perheen ulkopuolisen aikuisen auttaville käsille, turvalliselle sylille ja kuunteleville korville. Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakuntien Pikkuhelppi-tukipalvelu tarjoaa perheille helpotusta arkeen ja kuormittavaan elämäntilanteeseen.
– Pikkuhelppi voi olla lastenhoitoapua, keskusteluapua, taloudellisen tilanteen miettimistä tai vaikka parisuhteen tukemista, Rantakylän seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Laura Karvinen kuvailee.
Pikkuhelppi on tarkoitettu kaikenlaisille lapsiperheille – lasten iällä ei ole väliä. Yhteyttä saa ottaa matalalla kynnyksellä.
– Pikkuhelppi ei edellytä seurakunnan jäsenyyttä tai uskonnollista vakaumusta, vaan se palvelee kaikkia alueen perheitä, Karvinen sanoo.
Tuen sisältö muovataan perheen tarpeiden mukaan
Pikkuhelpin asiakkaana perhe saa ennaltaehkäisevää tukea ja apua seurakunnan varhaiskasvatuksen tai diakoniatyön ammattilaisilta. Palvelu on maksutonta ja luottamuksellista.
Aluksi kartoitetaan perheen tilannetta, toiveita ja tarpeita.
– Puhelimitse jutellaan siitä, miten Pikkuhelppi voisi olla perheelle avuksi. Voin myös käydä kotikäynnillä, Joensuun seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen kertoo.
Pielisensuun seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Riitta Mälkönen sanoo, että tapaamiskertojen sisältö sovitaan yhdessä.
– Perheen tarpeista lähdetään: Voimme tulla kotiin leikkimään ja touhuamaan lasten kanssa tai voimme mennä ulos yhdessä.
Pikkuhelppi tukee vanhempien jaksamista monin tavoin
Lastenhoitoavun lisäksi Pikkuhelpin työntekijät voivat keskustella aikuisten kanssa kasvatukseen ja perhe-elämään liittyvistä mieltä askarruttavista asioista. Ajatuksena on tukea perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Tapaamiset sovitaan pääasiassa kotiin tai kodin lähiympäristöön. Seurakunnan tilojakin voidaan käyttää, mutta kuljettaminen ei ole mahdollista. Pikkuhelpistä saa myös lisätietoa seurakuntien kerhoista ja ryhmistä, joihin voi tulla lasten kanssa.
Tukea voi saada yleensä noin 1–4 kertaa. Jos perheen tilanne on vaikea, Pikkuhelppi auttaa hakemaan apua ja varmistaa, ettei perhe jää tilanteeseen yksin.
Kiitosta saanut tukipalvelu on olemassa perheitä varten
Tukipalvelun ketteryys ja joustavuus näkyvät positiivisena palautteena. Karvisen mukaan lapsi- ja perhetyön verkoston toimijat ovat suhtautuneet Pikkuhelppiin erittäin positiivisesti.
Pikkuhelpin toimintamalli syntyi Turussa lastenohjaajien ideoimana vuonna 2017. Nykyisin tukipalvelua tarjoaa noin 30 Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntaa. Joensuussa Pikkuhelppi on tuore juttu, ja kaikissa kolmessa mukana olevassa seurakunnassa on hyvin tilaa uusille perheille.
Hanna Pekkanen
Näin otat yhteyttä Pikkuhelppiin
Joensuun seurakunnan toiminta-alue: keskusta, Noljakka ja Marjala. Tied. Kristiina Nissinen, p. 050 550 8330, kristiina.nissinen@evl.fi.
Rantakylän seurakunnan toiminta-alue: Rantakylä, Mutala ja Utra. Tied. Laura Karvinen, p. 050 585 8729, laura.karvinen@evl.fi.
Pielisensuun seurakunnan toiminta-alue: Karsikko, Niinivaara, Hukanhauta, Penttilä, Karhunmäki, Kissamäki ja Multimäki. Tied. Riitta Mälkönen, p. 050 300 2055, riitta.malkonen@evl.fi.
Syyslomaviikolla (vko 42) Pikkuhelppi on tauolla kaikissa seurakunnissa.
Yksinäisyys voi yllättää jokaisen jossain vaiheessa. Esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle, ero puolisosta, sairastuminen tai puolison kuolema voivat tuoda yksinäisyyden tunteita.
Yksinäisyys voi yllättää jokaisen jossain vaiheessa. Esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle, ero puolisosta, sairastuminen tai puolison kuolema voivat tuoda yksinäisyyden tunteita.
Erityisdiakoni Tuula Mertasen mukaan erityisryhmiin kuuluva joutuu ihmisten ilmoille lähtiessään ottamaan enemmän asioita huomioon kuin monet muut. Kyyti pitää tilata, se voi olla myöhässä tai ei tule ollenkaan. Jos kyseessä on tapahtuma, on pohdittava, onko se saavutettavissa, onko siellä induktiota, avustajaa tai tulkkia, ja ehtivätkö he paikalle. Mertanen pitää yhteyttä asiakkaisiinsa videopuheluilla ja tekstiviesteillä, tekee kotikäyntejä ja järjestää ryhmätoimintaa. Kuva: Tea Ikonen
Yksinäisyys voi yllättää jokaisen jossain vaiheessa. Esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle, ero puolisosta, sairastuminen tai puolison kuolema voivat tuoda yksinäisyyden tunteita.
– Yksinäisyyttä on hyvin monenlaista. Ympärillä voi olla ihmisiä, joiden kanssa voi jutella yleisistä asioista, mutta ei ketään, kenelle kertoa mitä oikeasti kuuluu, pohtii Joensuun seurakunnan diakoniatyöntekijä Pauliina Keikko.
Vaara-Karjalan seurakunnan diakoniatyöntekijä Taru Keinänen huomauttaa, että toisen yksinäisyyden kokemusta on vaikea arvioida. Ovatko yksinäisimpiä he, joilla ei ole mahdollisuutta poistua kotoaan, vai onko yksinäisin esimerkiksi yksinhuoltajaäiti, jolla jaksaminen on koetuksella eikä tukea tai ystäviä ole?
– Jos on vaikka sairauden vuoksi estynyt poistumaan kotoa, eikä kukaan soita tai käy kylässä, ja tätä jatkuu vuosikausia, kyllä silloin helposti kokee olevansa yksin. Se ei katso sitä, asuuko maalla vai kaupungissa, Keinänen sanoo.
Yksinäisyys voi olla kipeä asia, jota ei ehkä haluta myöntää kenellekään.
– Toivoisin, että uskaltaisimme rohkeammin sanoittaa kokemustamme yksinäisyydestä. Läheltä voi löytyä ihminen, joka on myös kokenut sitä. Samankaltaisten ajatusten jakaminen voi rohkaista, Keikko sanoo.
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän erityisdiakoni Tuula Mertanen toteaa, että yksinäisyys voi olla ihmisen oma valinta. Se, kärsivätkö erityisryhmät yksinäisyydestä, riippuu monesta asiasta.
– Siihen vaikuttaa muun muassa terveystilanne, tausta, koulutus, perhemuoto, persoonallisuus ja vamman aste.
Yksinäisyys lisääntyi korona-aikana
Korona-aika on lisännyt yksinäisyyttä entisestään.
– Kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovat jääneet vähemmälle. Moni ikäihminen kertoo, ettei ystäviä käy enää kylässä, Pauliina Keikko toteaa.
Tuula Mertasen mukaan muutama koronatautia pelkäävä ei halua vieläkään tulla ryhmään. Erityisryhmissä saatetaan pelätä koronan tarttumista monessa paikassa kiertävästä avustajasta. Avustajan tulo on voinut myös estyä lievienkin flunssaoireiden vuoksi.
Lisäksi viittomakielen tulkkien saatavuus on ollut viime aikoina huono. Kuurot saattoivat kokea myös hankalaksi sen, että viittomakielen tulkit joutuivat muiden tavoin pitämään suun ja ilmeet peittävää maskia. Etätulkkauksestakaan kaikki eivät pidä.
Työtä yksinäisyyden ehkäisemiseksi
Erityisryhmien yksinäisyyttä ehkäistään muun muassa videopuheluilla, tekstiviesteillä, kotikäynneillä ja ryhmätoiminnalla.
– Korona-aikana uusi juttu ovat olleet yhteiset lenkit, jotka ovat tuntuneet ihmisistä turvallisemmilta kuin lenkkeily yksin. Viittomakieli on myös siitä mahtavaa, että voi jutella toisen kanssa ikkunan läpi, Mertanen sanoo.
Korona-aikana lisääntyneen yksinäisyyden lievittämistä tuetaan myös kotikäynti- ja yhteisötyöntekijähankkeella, joka on käynnissä Pielisensuun seurakunnassa. Helmikuussa alkanut hanke sisältää kotikäyntejä, kerhotoimintaa ja erilaisia tempauksia kuten makkaranpaistoa. Hanke jatkuu tämän vuoden loppuun saakka.
Hanketyöntekijä Soile Sääksvuoren mukaan hankkeelle on ollut todella tarvetta.
– Mielestäni yksinäisyys on yleistä. Se voi yllättää jokaisen iästä riippumatta. Toiset sopeutuvat siihen paremmin kuin toiset. Yksi eniten yksinäisyydestä kärsivä ryhmä ovat ikäihmiset, Sääksvuori arvioi.
Joensuun seurakunnassa yksinäisyyttä torjutaan monenlaisilla avointen ovien tapahtumilla.
– Toimentuvalle voi arkena poiketa vaikka kahvikupille juttelemaan kuulumisistaan. Turinatorstaissa saa puuron lomassa kohdata toisia ihmisiä, Pauliina Keikko vinkkaa.
Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa kokoontuu vuoroviikoin ikäihmisille suunnattu seurakuntakerho, jonne voivat tulla vähän nuoremmatkin. Yksinäisyyttä pyritään ehkäisemään myös diakonin kotikäynneillä.
– Toki kaikki muukin seurakunnan toiminta on yksinäisyyttä ehkäisevää. Kannustan lähtemään rohkeasti siihen mukaan, Taru Keinänen sanoo.
Kun aviomies yllättäen kuoli, jäi Raija Tuupanen asumaan yksin pariskunnan kotitilalle. Yksinäinen hän ei silti ole, sillä lähellä on paljon ystäviä ja sukulaisia, ja läppärillä pääsee vaikka toiselle puolelle maailmaa.
Kun aviomies yllättäen kuoli, jäi Raija Tuupanen asumaan yksin pariskunnan kotitilalle. Yksinäinen hän ei silti ole, sillä lähellä on paljon ystäviä ja sukulaisia, ja läppärillä pääsee vaikka toiselle puolelle maailmaa.
Raija Tuupanen rohkaisee ihmisiä kyläilemään senioreiden luona. – Ikäihmisten luona pitäisi enemmän käydä ja vaikka soittaa. Tulevat ihmiset läheisimmiksi niin. Kuva: Tea Ikonen
ASUMINEN. Asun omakotitalossa Tukanvaaran kylässä, josta Tuupovaaraan on 25 kilometriä ja Ilomantsiin 30 kilometriä. Kotini on aviomieheni Viljon kotitila, jonka ostimme vuonna 1974. Viljo menehtyi yllättäen melkein kuusi vuotta sitten. Siitä lähtien olen asunut tässä yksin.
TOIMINTA. Meillä oli karjatila, mutta kävimme kumpikin töissä myös kodin ulkopuolella. Minä tein työurani kodinhoitajana. Nyt olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 2005 lähtien. Käyn kuitenkin aktiivisesti Tuupovaaran Eläkkeensaajien toiminnassa, seurakunnan ikäihmisten kerhossa ja vaikutan Tuupovaaran Pilkekylät ry:ssä. Kirjoittelen runoja, luen paljon ja harrastan maalaamista.
ASIOINTI. Kaiken tarvittavan saan Tuupovaarasta tai Ilomantsista. Käyn yleensä kaupassa kerran viikossa tai kahdessa. Tuupovaarassa käyn apteekissa ja ruokaostoksilla ja Ilomantsissa muilla asioilla. Esimerkiksi pankkiasiat hoidan Ilomantsissa, sillä Tuupovaarassa ei enää ole pankin konttoria. Olen kotoisin Ilomantsista, ja käyn siellä myös katsomassa sukulaisiani.
LIIKKUMINEN. Asiointireissut teen pääasiassa omalla autolla. Oma auto on oltava, sillä kaikki vakituiset bussivuorot ovat loppuneet. Neliveto on täällä ehdoton, koska tiet ovat huonot. Olen käyttänyt myös asiointiliikenteen linjataksia, joka kulkee Tuupovaaraan kahdesti viikossa. Linjataksi viipyy kirkolla pari tuntia. Siinä ajassa hoidan kauppa-asiat ja apteekin. Jos jotain en ehdi, teen sen toisena päivänä.
LÄHEISET. Mieheni poismeno on edelleen joka päivä mielessäni. Minulta kysytään, miten uskallan olla täällä yksin, mutta ei minulla ole hätää. Viljo on täällä kanssani. Uskon jälleennäkemiseen ja Taivaan Isään. Viljon sukulaisia asuu lähistöllä ja minulla on paljon ystäviä. Toinen tyttäristämme asuu perheineen Lappeenrannassa, toinen perheineen Uudessa-Seelannissa. Matka on pitkä, mutta läppärillä pääsee lähelle. Vaikka asun yksin, en ole yksinäinen.
Yksinäisyys on mittava ongelma, jota voi olla vaikea tunnistaa. Nuoren yksinäisyys voi oireilla muun muassa häiriökäyttäytymisenä.
Yksinäisyys on mittava ongelma, jota voi olla vaikea tunnistaa. Nuoren yksinäisyys voi oireilla muun muassa häiriökäyttäytymisenä.
Yksinäisyys näkyy aivoissa samalla tavalla kuin fyysinen kipu. Yksinäinen alkaa helposti miettiä, mikä itsessä on vikana. Miksi minä olen yksin? Kuva: Pixabay
Kasvatuspsykologian professori Niina Junttila on tutkinut yksinäisyyttä sekä lasten ja nuorten hyvinvointia. Lokakuussa ilmestyy Junttilan kolmas tietokirja Yksinäisyyden monet kasvot (Tammi).
– Jokainen kokee joskus yksinäisyyttä. Se saa meidät hakeutumaan muiden seuraan. Jos yksinäisyys jää päälle, siitä tulee ongelma, Junttila kertoo.
Sosiaalisesta yksinäisyydestä kärsivällä ei ole pintapuolista kaveriporukkaa. Emotionaalisesti yksinäiseltä taas puuttuu hyvä ystävä. Joiltakin puuttuvat nämä molemmat.
Lapsen ja nuoren yksinäisyyden huomaaminen vaatii aikaa
Yksinäisyyden jatkuessa ihminen voi kokea olevansa näkymätön. Hänestä voi tuntua, että vaikka hän häviäisi pois, sillä ei olisi mitään merkitystä.
– Tarve kuulua yhteen on yhtä perustavanlaatuinen tarve kuin nälkä tai jano. Kun yksinäisyys jatkuu, merkityksellisyyden kokemus häviää ja sen seurauksena saatetaan jäädä kokonaan pois sosiaalisista tilanteista, Junttila sanoo.
Lapsen tai nuoren yksinäisyyden huomaaminen vaatii aikaa.
– Lapset ja nuoret ajattelevat helposti, että yksinäisyys on heidän oma vikansa, eivätkä he halua huolestuttaa asialla vanhempiaan tai opettajaa, Junttila kertoo.
Hän on ehdottanut kouluihin kuunteluvälitunteja, jolloin opettajalla olisi aikaa kuunnella oppilasta kahden kesken. Luokassa voisi myös olla laatikko, jonne lapsi voisi kirjoittaa opettajalle viestin mieltään painavista asioista.
Kotona ongelma ei ratkea helposti istumalla keittiönpöydän ääreen ja kysymällä lapselta: ”Oletko yksinäinen?” Kiireessä esitettyyn tiukkaan kysymykseen saa lapselta usein kieltävän vastauksen. Yksinäinen voi suojautumiskeinonaan ilmoittaa, ettei edes kaipaa muiden seuraa. Lapset ja nuoret kyllä kertovat yksinäisyydestään itse, jos heille annetaan mahdollisuus. Siihen tarvitaan turvallinen ja luottamuksellinen suhde aikuiseen, jolla on aikaa kuunnella.
Yksinäisyyden kova hinta
Yksinäisyys on suuri mutta vaikeasti mitattava ongelma. Kouluterveyskyselyiden mukaan yksinäisyys on kasvussa. Paras henkilö määrittelemään lapsen yksinäisyyden kokemusta on lapsi itse.
Kun Suomessa tutkittiin 8–18-vuotiaiden poikien psyykkistä hyvinvointia, kävi ilmi, että muun muassa masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiviä, itsetuhoisia ja rötösteleviä nuoria miehiä yhdisti se, että he olivat 8-vuotiaina itse kertoneet kokevansa yksinäisyyttä.
Mainitun oireilun lisäksi nuorten yksinäisyys voi ilmetä uupumuksena, itsensä satuttamisena, häiriökäyttäytymisenä, ääriryhmiin liittymisenä tai yksinäisyyden aiheuttaman sosiaalisen kivun turruttamisena päihteillä.
Yksinäisyys vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen turvallisuuteen. Kansainvälisten tutkimusten mukaan koulu- ja joukkosurmien suunnittelun ja toteutusten takana on nähtävissä pitkään jatkunutta tahallista tai tahatonta henkilön ulkopuolelle sulkemista, näkemättä, kuulematta ja huomaamatta jättämistä.
Yksikin ystävä voi riittää
Lapsen komentaminen jäähylle on tehokas mutta vahingollinen rangaistus. Kiukutteleva ja huutava lapsi tarvitsee aikuisen huomiota ja nähdyksi tulemista, ei muista eristämistä.
– Jo pieni vauva kokeilee ensin kaikki hyvät keinot saadakseen huomiota. Jos ne eivät tehoa, lapsi alkaa hakea huomiota huonolla ja aggressiivisella käytöksellä, Junttila sanoo.
Kännykän ruutuun keskittyvä vanhempi tulee helposti sulkeneeksi lapsen ulkopuolelle.
– Näkymättömäksi jäävä voi kokea olevansa turha ja ylimääräinen eikä uskalla puhua asioistaan muille, Junttila kertoo.
Lapsen yksinäisyyttä ehkäisevät varhain opitut sosiaaliset taidot eli esimerkiksi se, miten tullaan toimeen toisten kanssa ja miten toisille jutellaan. Kaveritaidot kehittyvät niin varhaiskasvatuksessa, kerhoissa kuin harrastuksissakin.
Oman näköinen sosiaalisuus on hyvä tavoite. Joku nauttii sosiaalisista tilanteista vain pieninä annoksina ja tarvitsee paljon aikaa yksinoloon. Muutama läheinen kaveri on hyvä olla, toiselle voi riittää yksikin ystävä. Netti, pelit ja some auttavat sosiaaliseen yksinäisyyteen, mutta myös kasvokkain tavattavia ystäviä tarvitaan.
Aikuisten tulee kantaa vastuunsa
Yksinäisyyden selättämiseen tarvitaan Junttilan mukaan useita eri toimia. Varhain opitut sosiaaliset taidot ovat yksi keino. Lisäksi tarvittaisiin yleistä asennemuutosta siihen, miten kohtaamme muita ihmisiä. Tervehtiminen ja toisten huomaaminen ovat tärkeitä arjen keinoja yksinäisyyden lievittämiseen.
Tarvitaan myös koulutusta, moniammatillista yhteistyötä, yhteistyötä kodin ja koulun välillä sekä toisinaan terapiaa. On tärkeää osata tunnistaa ongelma ja muistaa, että yksinäisyys ei ole koskaan lapsen tai nuoren oma vika.
Yksinäisyyden tiedetään kroonistuvan puolessa vuodessa. Koronapandemian pitkään jatkuneet rajoitustoimet iskivät lujasti erityisesti lapsiin ja nuoriin.
– Lapset ja nuoret ovat kantaneet todella ison vastuun siitä, että aikuiset säilyivät terveinä. Nyt on aikuisten vuoro antaa takaisin ja lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia, Junttila sanoo.
Soili Pohjalainen
Juttu on julkaistu alun perin Nurmijärven Seurakuntaviestissä.
Kohtaamisen esteitä purkamassa
Pastori Sanna Kauppinen kohtaa työssään yksinäisyydestä kärsiviä.
– Yksinäisyys on tärkeää tunnistaa, ottaa todesta ja tarpeeksi vakavasti ajoissa, Kauppinen sanoo.
Joensuun seurakunnan pappina hän on muun muassa ohjannut diakoni Pauliina Keikon kanssa vertaisryhmää, jossa yksinäisyyden kipua käsiteltiin yhdessä muiden kanssa. Seuraava ryhmä on alkamassa keväällä 2023.
Kauppinen korostaa, että jokaisen ihmisen on tärkeää tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenään, Luojan luomana.
– Jokaisessa meissä on esteitä toisen ihmisen kohtaamiselle – ne esteet voivat olla meissä hyvästä syystä. Luoja siunatkoon meitä yksilöinä ja yhteisönä niin, että saamme purkaa noita esteitä itsessämme ja toisissa. Etsiä ne vielä paremmat syyt kohdata rohkeasti toisemme.
Joensuun ev.lut. seurakunnat tekevät yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten opiskelijahuollon kanssa.
– Koulu- ja oppilaitospäivystyksissä seurakunnat ovat kuulolla ja herkällä korvalla ottamassa koppia yksinäisyyden uhan alla olevista nuorista, Kauppinen kertoo.
Seurakuntien apu on koulujen ja oppilaitosten käytettävissä niillä pelisäännöillä, jotka on kunkin oppilaitoksen kanssa sovittu. Rehtorit, opot, kuraattorit ja psykologit sekä kouluterveydenhoitajat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita.
Huumeiden käyttö ei ole hyvä juttu. Kenenkään ei pitäisi käyttää ja kovasti toivon, että kukaan nuori ei siihen sortuisi.
Julkisuudessa on aika paljon nostettu esiin paria asiaa huumeista. Paljon punnittua puhetta kannabiksesta ja huumeiden käytön dekriminalisoinnista eli rangaistavuuden poistamisesta sekä käyttöhuoneista.
Molempiin liittyy näkemykseni mukaan aika paljon asiavirheitä, ymmärryksen puutetta tai tahallista asioiden yksinkertaistamista sekä muuntelua. Harmillista.
”Kannabis on harmiton hyvänolontuoja. Ja jopa terveellistä toisin kuin jotkut väittävät, kyllä se pitäisi vapauttaa ja sitä pitäisi saada käyttää ilman pelkoa rangaistuksesta, käytetäänhän sitä lääkkeenäkin.” Niinkö? ”Kukkahattutädit uskovat johonkin ihmeen porttiteoriaan: tupakasta kannabikseen, kannabiksesta amfetamiiniin, amfetamiinista ekstaasiin ja niin edelleen.”
Noinhan se menee ja siitä on mustaa valkoisella somessakin ja muuallakin internetin ihmeellisessä maailmassa. Ainut vain, että lääkekannabis on aika eri aine kuin viihdekannabis – siitä voi jokainen etsiä tietoa vaikka herra Googlen avulla. Ja se koukkuun jääminen, vaikka eihän kukaan usko, että juuri minä siihen jäisin käyttäjäksi. Pahimpia juttuja on sitten kannabispsykoosi, siitäkin voi hakea tietoa monista paikoista – ei kovin kiva juttu. Eikä kukaan voi ennustaa, kenelle se tulee.
Edellä olevasta voit nähdä, että en kannata huumausaineiden dekriminalisointia. Ei se ole kovin viisas ajatus. Paitsi…
Toinen juttu sinänsä on ”käyttöhuone”. Mielestäni varsin huono nimitys. Nimestä saa sen kuvan, että sen kun vaan huumeita vapaasti käytellään. Kolikon kääntöpuoli on se, että noissa huonosti nimetyissä ”käyttöhuoneissa” olisi aina myös ammattilaisia paikalla juttelemassa, keskustelemassa, ohjaamassa kohti tilannetta, jossa huumeita ei enää tarvitsisi käyttää. Ja huumeiden käyttäjäkin saisi ihmisarvon, kun paikalla olisi joku, joka ottaa hänet tosissaan.
Huumeiden käyttö ei ole hyvä juttu. Kenenkään ei pitäisi käyttää ja kovasti toivon, että kukaan nuori ei siihen sortuisi. Eikä aikuinenkaan.
Silti ajattelen, että ”käyttöhuone” on hyvä juttu. Ainakin ulkomailta vastaavista on hyviä kokemuksia. Ei kuolla likaisiin neuloihin, kohdataan ihmisiä, jotka ovat läsnä juuri minua varten, voidaan löytää reitti parempaan elämään.
Aika omituista, että en tykkää huumeista, mutta silti haluan noita ”käyttöhuoneita”. Miksi ihmeessä? Haluan aina ihmisille parasta tai ainakin hyvää, erityisesti nuorille. Jos löytyy jostain reitti parempaan elämään, niin miksi ei vaikka ”käyttöhuoneesta”?
Enkelit ovat osa Jumalan salaisuutta, Jumalan asialla, Hänen, jolla on ihmisiä kohtaan hyvä tahto.
Tätä ei onneksi tarvitse Suomessa kysyä, mutta kauan sitten joutui Joosua tiedustelemaan paljasta miekkaa pitelevältä mieheltä, oliko tämä ystävä vai vihollinen. Sotilaasta lienee säteillyt jotain outoa ja erilaista. Miekkamies ilmoitti olevansa Jumalan sotajoukon päällikkö – ei ystävä eikä vihollinen. Joosua tajusi kyseessä olevan pyhän olennon, enkelin, ja kumartui nöyrästi hänen edessään.
Vanhan testamentin enkelikuva poikkeaa melkoisesti kristitylle rakkaasta kuvasta, jossa siipiniekka olento suojelee lapsia rotkon reunalla tai huteralla sillalla. Itse asiassa Raamatun omien enkelikuvien rinnalla kristinuskon enkelit ovat saaneet mukaansa ominaisuuksia kansojen mytologiasta ja taiteesta. Vanhan testamentin soturi, Uuden testamentin Jumalan palvelusväkeen kuuluva enkeli vai pitkähameinen hahmo? Mitä enkeleistä pitäisi sitten ajatella, vai pitäisikö ajatella yhtään mitään?
Jokainen enkeli on pelottava, kuten Rainer Maria RilkeDuinon elegioissa totesi. Enkelit toimivat vain Jumalan asialla. He eivät ole kristityn käskettävissä tai määräysvallan alla. Heitä ei voi omia itselleen, käyttää omiin tarkoituksiin. Enkeli on pelottava siksi, että kuva suojelusenkelistä särkyy, kun jotain pahaa tapahtuu, kun ihminen joutuu sen eteen, että Jumalan pyhyys ja hänen suunnitelmansa ja tekonsa syyt jäävät käsittämättömiksi miksi-kysymyksen jäädessä vastausta vaille.
Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Uuden testamentin sanoma pehmentää ankaraa soturikuvaa: Enkelit ovat salatulla tavalla Jumalan valtakunnan todellisuutta, Jumalan palvelijoita, jotka ovat erityisesti kaikkein heikoimpien, lasten, puolella. Enkelit ovat osa Jumalan salaisuutta, Jumalan asialla, Hänen, jolla on ihmisiä kohtaan hyvä tahto. Ja lopulta Jumalan asia on aina ihmisen parhaaksi.
Kaija Santti seurakuntapastori
Joensuun seurakunta
Vanhempi ja pieni lapsi ovat lähekkäin, katsovat toisiaan ja kommunikoivat myönteisessä tunnelmassa. Äkkiä vanhempi kääntää katseensa pois – on paikalla mutta kuitenkin poissa. Lapsi yrittää palauttaa yhteyden esimerkiksi itkemällä ja kiljumalla. Kestää tovin ennen kuin hän rauhoittuu, kun vanhempi lopulta palauttaa yhteyden.
Julkisuudessa on aika paljon nostettu esiin paria asiaa huumeista. Paljon punnittua puhetta kannabiksesta ja huumeiden käytön dekriminalisoinnista eli rangaistavuuden poistamisesta sekä käyttöhuoneista.
Kirkkotie 