Vanhempi ja pieni lapsi ovat lähekkäin, katsovat toisiaan ja kommunikoivat myönteisessä tunnelmassa. Äkkiä vanhempi kääntää katseensa pois – on paikalla mutta kuitenkin poissa. Lapsi yrittää palauttaa yhteyden esimerkiksi itkemällä ja kiljumalla. Kestää tovin ennen kuin hän rauhoittuu, kun vanhempi lopulta palauttaa yhteyden.
Tämä YouTubestakin löytyvä still face -koe on pysäyttävä muistuttaja siitä, kuinka perustavaa laatua oleva tarve yhteys toiseen on. Tuo tarve ei katoa mihinkään kasvun myötä. Kun tarve ei täyty, syntyy itkua ja kiljuntaa, tavalla tai toisella. Ilman yhteyttä on vain yksinäisyys. Myös sisäinen yhteyden kokemus muihin alkaa heiketä. On vaikeampi solmia uusia suhteita. Keneltä sinä ehkä huomaat toisinaan kääntäväsi katseen pois?
Yksinäisyyttä kokevat monet myös perhe- ja parisuhteissaan. Koskaan ei ole aikaa meille. Aina on vähintään se puhelin kädessä. Kenelläkään ei ole aikaa kuunnella huoliani. Kukaan ei piirrä kanssani. Kun puhun, toinen ei vastaa.
Millainen yhteyden rakentaja sinä olet ja haluat olla? Yhteys edellyttää aitoa läsnäoloa, kykyä laittaa muut asiat sivuun ja keskittyä olemaan tässä ja nyt toisen kanssa. Läsnäolo ravitsee sisäisesti. Se edistää eheyden ja kokonaisuuden tunnetta ja parantaa tarkkaavaisuutta. Läsnäolossa liikkuvat myös tunteet. Paras tapa rauhoittaa toista, vaikkapa levotonta lasta, on olla hänelle läsnä.
Aitoon läsnäoloon tarvitaan silmät, korvat ja sydän. Kykyä nähdä toinen, kuunnella aidosti ja välittämistä osoittaen. Läsnäolo toiselle ei onnistu ilman läsnäoloa itselle: omille tunteille, ajatuksille ja aistimuksille. On kuunneltava itseä, että voi kuulla ja nähdä myös toisen. Joku joutuu tietoisesti opettelemaan tätä. Toinen taas raivaamaan sille tilaa ja aikaa.
Itsen kuuntelemisen kenties pahin vihollinen on autopilotti, suorittamisen olotila. Autopilotti palvelee hetken stressissä. Jäädessään asumaan se alkaa ohjata elämäämme ilman että kuuntelemme enää itseämme, omia tarpeita, tunteita ja arvoja. On niin kiire, ettei enää itsekään tiedä, minne.
Muistat ehkä mainoksen, jossa kolme sukupolvea miehiä yrittää tulla kuulluksi toistensa taholta. Pienin ei saa isänsä huomiota. Isä taas ei oman isänsä. Ei-kuulluksi tulemisen kokemus siirtyy huomaamatta sukupolvelta toiselle. Kielteisen kierteen voi myös katkaista. Yhteys toiseen voi korjata myös omia haavoja. Kenet sinä voisit nähdä lähelläsi vielä paremmin? Mitä voisit tehdä asian eteen? Millä tavalla ehkä sinun on nähtävä itsesi, jotta pystyt siihen? Entä kuka näkee sinut?
Piia Nurhonen
perheneuvoja,
psykoterapeutti
piia.nurhonen@evl.fi