Tätä ei onneksi tarvitse Suomessa kysyä, mutta kauan sitten joutui Joosua tiedustelemaan paljasta miekkaa pitelevältä mieheltä, oliko tämä ystävä vai vihollinen. Sotilaasta lienee säteillyt jotain outoa ja erilaista. Miekkamies ilmoitti olevansa Jumalan sotajoukon päällikkö – ei ystävä eikä vihollinen. Joosua tajusi kyseessä olevan pyhän olennon, enkelin, ja kumartui nöyrästi hänen edessään.
Vanhan testamentin enkelikuva poikkeaa melkoisesti kristitylle rakkaasta kuvasta, jossa siipiniekka olento suojelee lapsia rotkon reunalla tai huteralla sillalla. Itse asiassa Raamatun omien enkelikuvien rinnalla kristinuskon enkelit ovat saaneet mukaansa ominaisuuksia kansojen mytologiasta ja taiteesta. Vanhan testamentin soturi, Uuden testamentin Jumalan palvelusväkeen kuuluva enkeli vai pitkähameinen hahmo? Mitä enkeleistä pitäisi sitten ajatella, vai pitäisikö ajatella yhtään mitään?
Jokainen enkeli on pelottava, kuten Rainer Maria Rilke Duinon elegioissa totesi. Enkelit toimivat vain Jumalan asialla. He eivät ole kristityn käskettävissä tai määräysvallan alla. Heitä ei voi omia itselleen, käyttää omiin tarkoituksiin. Enkeli on pelottava siksi, että kuva suojelusenkelistä särkyy, kun jotain pahaa tapahtuu, kun ihminen joutuu sen eteen, että Jumalan pyhyys ja hänen suunnitelmansa ja tekonsa syyt jäävät käsittämättömiksi miksi-kysymyksen jäädessä vastausta vaille.
Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Uuden testamentin sanoma pehmentää ankaraa soturikuvaa: Enkelit ovat salatulla tavalla Jumalan valtakunnan todellisuutta, Jumalan palvelijoita, jotka ovat erityisesti kaikkein heikoimpien, lasten, puolella. Enkelit ovat osa Jumalan salaisuutta, Jumalan asialla, Hänen, jolla on ihmisiä kohtaan hyvä tahto. Ja lopulta Jumalan asia on aina ihmisen parhaaksi.
Kaija Santti
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta