Yksinäisyys ei tunnu lainkaan hyvältä. Ihmisen tarve hakeutua toisten luo on meissä kaikissa toki eriasteinen, mutta täysin yksin ei pärjää oikein kukaan. Tämän lehden artikkeleista löydät ajatuksia yksinäisyydestä eri näkökulmista.
Kasvatuspsykologian professori Niina Junttilan haastattelusta käy ilmi, miten monitahoinen ongelma yksinäisyys voi olla lapsille ja nuorille. Kyse ei ole ainoastaan kaverien puutteesta, vaan yksinäisyys voi johtaa masennukseen, häiriökäyttäytymiseen ja päihteiden käyttöön. Edes yksinäisyyden tunnistaminen ei ole aina helppoa ja siihen tarvitaankin apua meiltä aikuisilta.
Yksinasuminen ei aina tarkoita sitä, että ihminen olisi myös yksinäinen. Joskus kuulee tarinoita maaseudun ”teräsmummoista ja -vaareista”, jotka kiipeilevät kävelykeppi kainalossa kotiensa katoilla kolaamassa lunta. Sen jälkeen he soittavat Skype-puhelun ulkomailla asuville lapsenlapsilleen. Osa ikäihmisistä kokee pärjäävänsä hyvin yksinkin, jos vain on mahdollisuus liikkua itsenäisesti. Mutta on paljon toisenlaisiakin tarinoita.
Kirkossa halutaan auttaa ja pyritään siihen, että mahdollisimman harva olisi yksinäinen. Jokainen on tärkeä, eikä uskonnollinen vakaumus tai kirkkoon kuulumattomuus ole este lähteä mukaan seurakuntien ryhmiin, tapaamisiin ja tilaisuuksiin. Toisten ihmisten tapaamisen lisäksi kiinnostuksen kohteina voivat olla vaikkapa eläimet, musiikki, retket, leirit, liikunta, kirjat, kahvittelu tai käsityöt. Myös kotikäynnit onnistuvat, jos liikkuminen on hankalaa.
Kun yksinäisyys painaa, mieli saattaa olla maassa ja ensimmäisen askeleen ottaminen voi tuntua vaikealta. Kannustankin kaikkia pitämään huolta toisistaan ja kysymään usein ”mitä kuuluu”. Kun vastausta jää kuuntelemaan aidosti, voi näillä kahdella pienellä sanalla olla suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille.
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi