usko ja elämä – Sivu 4

Kummius on luottamustehtävä

Valtakunnallista Kummipäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 4. kesäkuuta. Päivän ideana on tarjota yhteistä tekemistä kummeille ja kummilapsille sekä muistuttaa kummiuden tärkeästä merkityksestä.

Pappi kastamassa lasta kirkossa perhe ympärillä. — Lapsi voi kastettaessa olla kummin sylissä. Kirkonkirjoihin ei merkitä sylikummia erikseen, vaan kaikki kummit ovat samanarvoisia. Kuva: Tampereen seurakunnat / Hannu Jukola.

Kummius on vanha kristillinen perinne. Kummin perinteinen tehtävä on olla kastetun kristillisen kasvatuksen tukija ja rinnalla kulkija. Harras uskovainen tai Raamatun asiantuntija ei tarvitse olla. Tärkeintä on halu luoda kummilapseen lämmin suhde.

Kummin ei kannata ottaa tehtävästään paineita.

– Kummiksi kutsuminen on vanhempien luottamuksen osoitus. Jokainen on kummina omanlaisensa, sanoo Pyhäselän seurakunnan pappi Heidi Salo.

– Rohkaisen kummeja rukoilemaan lapsen puolesta. Niin voi hoitaa kummin hengellistä tehtävää. Seurakuntien tapahtumakalentereista voisi löytyä jokin kiva lapsille suunnattu meno, jonne voisi kummilapsen kanssa lähteä.

Ristiäisiä ja kummiutta arvostetaan edelleen.

– Kummius on aina elänyt muutoksessa tai reagoinut erilaisiin muuttuneisiin tilanteisiin. Kaste on säilynyt, Salo toteaa.

Ristiäisissä kummeilla on monenlaisia tehtäviä

Kastettavalla tulee olla vähintään kaksi konfirmoitua, kirkkoon kuuluvaa kummia. Kummina voivat toimia myös esimerkiksi ortodoksit, metodistit ja katolilaiset, sillä nämä kirkot hyväksyvät evankelis-luterilaisen kirkon kasteen.

Joensuulaiset lapset kastetaan usein kotona. Kastetilaisuuden ja -juhlan voi pitää halutessaan myös maksutta seurakunnan tiloissa.

– Usein vanhemmat haluavat, että kaikilla kummeilla on kastetoimituksessa jokin tehtävä, kertoo Pielisensuun seurakunnan pappi Timo-Ilkka Antikainen.

Kummin rooliin kastetilaisuudessa kuuluu esimerkiksi lapsen pitäminen sylissä tai lapsen pään kuivaaminen kasteen jälkeen. Yhdessä vanhempien kanssa kummi ojentaa kätensä ja siunaa lapsen.

Kummi voi halutessaan vaikkapa lukea ääneen lasten evankeliumin tai lausua oman osansa yhteisestä esirukouksesta. Soittava tai laulava kummi saattaa esittää juhlassa musiikkia.

Heidi Salo kertoo, että ristiäisissä on ilo aina läsnä. Kasteessa on paljon ilon aihetta.

– Lasta halutaan siunata ja hänelle halutaan parasta. Sitä saadaan joukolla ristiäisissä tehdä.

Kastetilaisuudessa kummeilla on myös todistajan rooli. Kummina voi toimia, vaikka ei pääsisikään paikalle kastetilaisuuteen. Silloinkin kummi merkitään kirkonkirjoihin ja hän saa kummitodistuksen, jos seurakunnassa on tapana antaa sellainen.

Yhteys kummilapseen säilyy pitkään, kun se on henkilökohtainen

Seurakunnat muistavat kastettuja eri tavoin. Pielisensuun kirkossa olevaan kastepuuhun laitetaan kasteen jälkeen kastelintu, jossa lukee lapsen nimi. Kummi voi olla mukana messussa kiinnittämässä linnun kastepuuhun.

– Vauvakirkko järjestetään Pielisensuun seurakunnassa yleensä kaksi kertaa vuodessa. Sinne kutsutaan vuoden aikana kastetut ja heidän vanhempansa. Toki hienoa olisi, jos sinne tulisi vielä kummikin kastetun lapsen kanssa, Timo-Ilkka Antikainen sanoo.

Kummi on lapsen aikuinen ystävä. Kummin toivotaan olevan lapsen elämässä mukana luontevalla tavalla kasteen jälkeenkin. Lapsen kasvaessa kummi voi touhuta hänen kanssaan kaikenlaista kivaa.

Antikainen on huomannut, että sosiaalisen median yleistymisen jälkeen kummin ja lapsen henkilökohtainen yhteys säilyy paremmin läpi elämän.

– Aikaisemmin yhteys saattoi katketa siinä vaiheessa, kun lapsi muutti kotoa. Nyt yhteys säilyy paremmin, kun se on henkilökohtainen. Ihmisten tarve ja halu pitää yhteyttä on säilynyt entisellään, Antikainen sanoo.

Hanna Pekkanen

Vinkkejä, mitä kummit voivat yhdessä kummilasten kanssa puuhata Kummipäivänä ja muulloinkin, löytyy osoitteesta kummipäivä.fi.

Kummiuteen liittyviä säädöksiä kevennetään

Kirkolliskokouksen toukokuussa hyväksymän säädösmuutoksen mukaan aikuiselle kirkon kastetulle jäsenelle voidaan jatkossa kasteen jälkeen lisätä enintään kaksi kummia. Lakivaliokunnan mietintö hyväksyttiin yksimielisesti äänin 100–0.

Tähän saakka kummin on voinut lisätä jälkikäteen vain lapselle huoltajan esityksestä. Kummin lisääminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi tilanteessa, jossa suhde aiempiin kummeihin on syystä tai toisesta katkennut.

– Tosiasia on, että vanhemmat kastattavat lapsiaan aiempaa vähemmän. Lisäksi ehdot täyttävien kummien löytäminen on tullut nyky-yhteiskunnassa vaikeammaksi. Ihmisten elämässä on monenlaisia ja muuttuvia tilanteita, kirkolliskokousedustaja Matti Ketonen taustoittaa.

– On hyvin perusteltua, että pyritään raivaamaan pois erilaisia kummiuden esteitä. Sitä palvelee mahdollisuus lisätä myös aikuiselle kastetulle kummi.

Kirkkojärjestykseen on tulossa toinenkin kummeihin liittyvä muutos: jatkossa riittää, että kastettavalla henkilöllä on ainakin yksi kirkkoon kuuluva ja konfirmoitu kummi. Aiemmin kummien vähimmäismäärä on ollut kaksi, ja yhden kummin riittämiseen on tarvittu kirkkoherran lupa.

– Kirkon kannalta päätös on merkittävä, sillä se todennäköisesti lisää kastetoimituksia. Jokaisesta kastetusta saamme iloita, Ketonen sanoo.

Myös kirkolliskokousedustaja Ruut Hurtigin mielestä on hyvä asia, että kummikäytäntöihin tulee joustavuutta.

– Päätös yhden kummin riittävyydestä oli ehdottomasti hyvä asia, sillä se poisti jälleen yhden mahdollisen esteen kasteen tieltä. Itse pappina olen monta kertaa kastanut lapsen, jolle on kirkkoherran luvalla tullut vain yksi kummi. Erittäin käytännönläheinen päätös siis, Hurtig kertoo.

– Tärkeintä on myötävaikuttaa eri tavoin siihen, että ihmiset rohkaistuvat kastattamaan lapsensa ja toisaalta ottamaan aikuisena kasteen, jos se on jäänyt lapsena saamatta, Ketonen tiivistää.

Kirkkojärjestyksen muutosten on määrä astua voimaan mahdollisimman pian.

Hanna Pekkanen

Keväinen kirkkokierros pitäjiin

Selvitimme, millaisia erikoisuuksia Joensuun maaseutuseurakuntien kirkoista paljastuu.

Nyt on aika tutustua kotiseutuun. Selvitimme, millaisia erikoisuuksia Joensuun maaseutuseurakuntien kirkoista paljastuu.

Lasimaalaus, alttaritaulu ja saarnastuoli. — Pitäjistä löytyy upeita kirkkoja. Pyhäselän kirkon erikoisuus on alttaritaulun virkaa toimittava lasimaalaus (kuva vas.). Hoilolan kirkon kalusto on tuotu rajan taakse jääneistä seurakunnista. Esimerkiksi alttaritaulu on Ruskealasta. Enon kirkon vanhin ja arvokkain osa on vuonna 1757 valmistunut saarnastuoli. Kuvat: Tea Ikonen ja Tiina Partanen

– Tuon järven takana on Venäjä, toteaa Vaara-Karjalan seurakunnan seurakuntamestari Jukka Heikura matkatessamme Joensuun ev.lut. seurakuntien itäisimmälle kirkolle, Hoilolanselän rannalla sijaitsevalle Hoilolan rajaseutukirkolle.

Pienen mäen päällä nököttävän kirkon pihassa on hiljaista. Heikura kertoo, että Hoilolan kirkossa on tilaisuuksia harvakseltaan. Jumalanpalvelus on kerran kuussa, vihkimisiä ja hautajaisia 1–2 kertaa vuodessa.

– Kirkko on auki tilauksesta. Siitä voi sopia Vaara-Karjalan seurakuntasihteerin kanssa.

Kirkkosalin seinässä on taulu, joka kertoo, että kirkko on rakennettu Amerikan luterilaisten seurakuntien rahoitusvaroilla. Veikko Larkaksen suunnittelema kirkko on valmistunut vuonna 1950, ja se korvasi rajan taakse jääneen kirkon.

Myös kirkon kalusto on tuotu rajan taakse jääneistä seurakunnista. Esimerkiksi kirkon kello on peräisin Suursaaresta, alttaritaulu Ruskealasta ja kynttiläkruunu Koivistosta.

Jumalanpalvelus heinäladossa, sitten etsimään kirkolle paikkaa

Hoilolasta joensuuhun on noin 70 kilometriä. Matkan varrella on Tuupovaara, jonka pääraitin varrella komeilee J.V. Mäkisen suunnittelema, vuonna 1902 valmistunut puinen, päätytornillinen pitkäkirkko.

– Aikoinaan seurakunta oli Koverossa. Kerrotaan, että joku pappi olisi matkallaan Koveroon eksynyt tänne Tuupovaaraan ja suuttunut, että kyllä se kirkko pitää tänne laittaa, Heikura hymähtää.

Tuupovaara todettiinkin lopulta Koveroa paremmaksi paikaksi kirkolle. Heikuran mukaan kirkkoprojekti alkoi vuonna 1897 heinäladossa pidetyllä jumalanpalveluksella lähellä kirkon nykyistä paikkaa. Siitä väki lähti katsomaan, mihin kirkon voisi rakentaa.

Nykyään Tuupovaaran kirkossa pidetään jumalanpalveluksia pari kertaa kuussa. Silloin tällöin on konsertteja, häitä, hautajaisia ja muita tapahtumia. Muina aikoina kirkkoon pääsee tutustumaan sopimalla asiasta Vaara-Karjalan seurakuntasihteerin kanssa.

Kirkkohallitus ei antanut lupaa puukirkon rakentamiselle Pyhäselkään

Pyhäselästä löytyy vuonna 1928 valmistunut funkkishenkinen pitkäkirkko. Kivestä tehdyn kirkon on suunnitellut Yrjö Vaskinen.

– Kirkkohallitus ei antanut rakentaa puukirkkoa, koska silloin reilu sata vuotta sitten oli puukirkkojen sarjapolttoja, ja puukirkon rakentamisen riskit nähtiin jo tuolloin suurena, kertoo Pyhäselän seurakunnan kirkkoherra Ville Ojala.

Toinen erikoisuus on, ettei Pyhäselän kirkossa ole perinteistä alttaritaulua, vaan sen virkaa toimittaa Fritz Hilbertin suunnittelema lasimaalaus, joka on maalattu Salomo Wuorion lasimaalaamossa Helsingissä. Ojalan mukaan teos on hyvin lumoava.

– Se on eri vuodenaikoina hyvin erilainen, kun idästä nouseva aurinko valaisee sen valollaan. Syksyllä ja talvella lasimaalaus on salaperäisen laikukas ja tummansävyinen, keväällä sen voimakkaat värit näkyvät erityisen kirkkaina.

Pyhäselän kirkko on avoinna sunnuntaisin kello 9–11.30. Muulloin kirkkovierailusta on sovittava seurakunnan toimiston kanssa.

Saarnastuoli tuotiin Enoon Kuopion tuomiokirkon tieltä puretusta kirkosta

Enon kirkko on Joensuun seurakuntayhtymän kirkoista vanhin. Kiteeläissyntyisen Anton Wilhelm Arppen suunnittelema kirkko on valmistunut vuonna 1818. Kirkkoakin vanhempi, ja samalla sen arvokkain osa, on saarnastuoli, joka on peräisin Kuopion neljännestä kirkosta. Puuseppä Tegmanin vuonna 1757 tekemää saarnastuolia ei jostain syystä haluttu vuonna 1816 vihittyyn Kuopion tuomiokirkkoon, ja Enon kirkon rakentaja osti sen.

Enon seurakunnan diakonissa Sari Korhonen kehuu tunnetun kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen saarnastuoliin vuonna 1760 maalaamia kuvia.

– Saarnastuolin kuvat pohjautuvat Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin. Ne on kirjoitettu saarnastuoliin sen aikaisen raamatunkäännöksen mukaan, ja kuvaan on valittu Raamatun henkilö edustamaan kyseistä raamatunkohtaa, Korhonen kertoo.

Saarnastuolia ja muutenkin Enon kirkkoa pääsee ihastelemaan kesällä 26.6.–31.7. arkisin kello 10–13 ja sunnuntaisin kello 9–12.

Tea Ikonen

Myös Tiekirkot kutsuvat hiljentymään

Joensuun kirkko (Papinkatu 1): 1.6.–27.8.2023 ma–la klo 11–19 ja su klo 12–20.
Utran kirkko (Väisälänkatu 2): 26.6.–31.7.2023 ma–la klo 12–17 ja su klo 12–18.
Kontiolahden kirkko (Kirkkotie 6): 26.6.–28.7.2023 ma–pe klo 10–16.

Ethän autoile hautausmaalla luvatta

Hautausmailla moottoriajoneuvoliikenne ja pysäköinti on sallittu vain niille erikseen osoitetuilla alueilla.

Hautausmailla moottoriajoneuvoliikenne ja pysäköinti on sallittu vain niille erikseen osoitetuilla alueilla, muistuttaa Joensuun seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Virpi Kiviniemi. Muilla alueilla moottoriajoneuvoa saa käyttää vain ruumiin tai hautamuistomerkin kuljettamiseen tai välttämättömään huoltoajoon sekä liikuntaesteisen kuljettamiseen.

– Varsinkin keväisin hautausmaalla tapahtuu, kun paikkoja kunnostetaan talven jäljiltä. Työntekijöitä ja erilaisia työkoneita on liikkeellä paljon, Kiviniemi kertoo.

Joensuun hautausmaalla ja sen läheisyydessä on tällä hetkellä käynnissä rakennustöitä. Rauhankadun parkkipaikat ovat rakennushankkeiden vuoksi pois käytöstä. Ristinkappelille kuljetaan rakennustöiden aikana Koulukadun ja Rauhankadun risteyksen tilapäisestä kiertoliittymästä. Hautausmaan parkkipaikat sijaitsevat Ristinkappelilla ja Ristinkappelille vievän tien varrella.

Kirkon yhteiskuntapäivät 2023: Toivottavan tulevaisuuden rajoilla

Raja korostaa yhteyttä ja erillisyyttä, vastuunjakoa ja valintoja.

Hymyilevä nainen, pitkät, ruskeat hiukset. Millaisilla rajoilla sinä liikut ja elät? Mitkä rajat suojaavat sinulle arvokasta ja tärkeää?

Raja korostaa yhteyttä ja erillisyyttä, vastuunjakoa ja valintoja. On hyvä tietää, mikä on minun vastuullani ja mikä ei ole. Mikä on oikein ja kohtuullista ja mikä ei ole. Rajoja tarvitsemme resurssien viisaaseen jakoon ja hyvän elämän varmistamiseen. Omia rajojaan jokainen piirtää itse. Paikallisesti ja valtakunnallisesti päättävässä asemassa olevien on linjattava toiminnoille oikeanlaiset rajat. Mitä tänä vuonna tehdään ja mitä ei tehdä. Mihin satsataan, mistä karsitaan.

Miten eletään rajoilla viisaasti? Rajan vetämisen tulisi aina edistää hyvää. Rajan tulisi varjella jotain, mikä koetaan arvokkaaksi. Jotta tällainen varjelu voisi toteutua, tarvitsemme yhteistä keskustelua siitä, mikä on hyvää ja varjelemisen arvoista. Rajoilla käydään arvokeskustelua. Tästä pohjimmiltaan on kyse myös Säätytalon hallitusneuvotteluissa näinä viikkoina.

Viime vuonna ohjasin toistakymmentä tulevaisuustyöpajaa. Lähtökohtana oli tulevaisuustutkimuksen havainto siitä, että ajatuksemme tulevaisuudesta ohjaavat merkittävästi tämän hetken toimintaa. Kun mietimme esimerkiksi vuotta 2050, näyttäytyykö se aikana, jolloin paljon nykyistä hyvää on menetetty ja yleinen turvattomuus ja kaaos ovat arkipäiväistyneet? Tai voisiko olla, että vuonna 2050 Suomessa olisi lajikirjoltaan kukoistava luonto sekä vahva osallisuuden kokemus kaikilla täällä asuvilla? Moni voi sanoa, että tuollaiset tulevaisuuskuvat ovat epärealistista tyhjän haihattelua. Ei tule onnistumaan. Entä jos se kuitenkin olisi mahdollista? Mitä siinä tapauksessa tekisit tänään sen eteen?

Tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa keskitytään usein pahimpaan tulevaisuuteen varautumiseen. Se on toki viisasta ja tarpeellista, mutta tulevaisuuspuhe on sen myötä rajoittunut uhkakuvien tarkasteluun. Tällöin ihmisen osaksi jää tyytyä osaansa ja koettaa selviytyä. Voisikohan meillä kuitenkin olla aktiivisempi ote omaan tulevaisuuteemme? Sanontana viljelemme: ”Sitä saa mitä tilaa.” Entä jos pohtisimme hetken hyvän tulevaisuuden tilaamista?

Miten siis kuljemme kohti toivottavaa hyvää tulevaisuutta? Selkeytetään tulevaisuustoivoa. Meillä on paljon enemmän vaikutusmahdollisuuksia, kuin mitä tulemme käyttäneeksi. Kirkastetaan, miltä hyvä tulevaisuus näyttäisi. Jäsennetään ensimmäiset askeleet tuota tulevaisuutta kohti. Ideoita todennäköisesti löytyy aika helposti. Ja sitten voikin ryhtyä toimeen. Vaikka jo tänään.

Titi Gävert
diakonian kehittämisen asiantuntija
Kirkkohallitus

Kirkon yhteiskuntapäivät Joensuussa 21.–22.9.2023 teemalla Rajoilla. Lisätietoja osoitteessa www.kirkonyhteiskuntapaivat.fi.

Sana: ”Havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja” – Saarn. 8:17

Ihmisen ymmärrys ei riitä selittämään Jumalaa, mutta voimme asettua yhdessä puhuteltaviksi.

Saarnaajan kirjassa sanotaan:

”Kun koetin perehtyä viisauteen ja tutkiskella sitä työtä, jota ihminen maan päällä yötä päivää tekee saamatta untakaan silmiinsä, niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä, mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän sitä ymmärrä. Ja vaikka viisaskin väittäisi ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä.” (Saarnaajan kirja 8:16–17)

Ihmisen luonteeseen kuuluu tarve ymmärtää ja hallita. Ihmiskunnan loppumaton päämäärä on lisätä omaa ymmärrystään ja keinojaan hallita elämää; omaa ja muiden.

Pienessä, yksittäisen ihmisen mittakaavassa hallinnan tarve näyttäytyy tarpeena olla oikeassa, tietää paremmin ja enemmän kuin muut. Pahimmillaan se on tarvetta määritellä toisia ihmisiä oman – joskus varsin mustavalkoisen – ajattelun kautta. Paavo Kettunen pohtii kirjassaan Kuka minä todella olen ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta muun muassa näin: ”… voisi ajatella, että Jumalan tahdon ehdottomasti tietävät ja sillä toisia hallitsevat ihmiset toimivat mustavalkoisessa mielentilassa” (s. 83).

Diakoniatyön arjessa kohtaan usein ihmisiä, jotka hyvinkin pienin sanoin ja arasti pohtivat oman elämänsä kipupisteiden merkitystä tai tuovat oman kokemuksensa epäoikeudenmukaisuudesta voimakkaasti esiin. Silloin merkityksellistä ei ole valmiit kaavat tai uljaat ja varmat sanat vaan kyky kuulla kysymysten taakse. Kiukkua ja turhautuneisuutta tarjoavat purkaukset tai hiljainen pohdinta voivat kätkeä sisälleen kaiken sen oleellisen, joka liittyy ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen: ihmisen tarpeeseen saada kokea rakkautta ja hyväksyntää kaikilla elämän osa-alueilla. Siihen ei ole valmista vastausta, on vain yhdessä esitetty kysymys ja loputon ihmettely. Ihmisen ymmärrys ei riitä selittämään Jumalaa, mutta voimme asettua yhdessä puhuteltaviksi.

Puhuteltavaksi asettuminen ei merkitse tuomarin kohtaamista pelolla vaan kaipuulla ja rakkaudella. On turvallista tuntea olevansa hyväksytty kokonaisena, elämää saa ihmetellä rauhassa. Ja jos omalla kuolinvuoteellani ihmettelyyn liittyisi myös kiitollisuus, sulkisin silmäni onnellisena.

Saila Musikka
Diakoni
Pielisensuun seurakunta

Vaivatta vihille syyskuussa

Hääyö on tunnelmallinen tapahtuma, joka mahdollistaa ainutlaatuisen ja vaivattoman kirkollisen vihkimisen ilta-aikaan ilman suuria kustannuksia.

Joensuun kirkossa järjestetään Hääyö-tapahtuma lauantaina 23.9.2023 klo 16–22. Hääyö on tunnelmallinen tapahtuma, joka mahdollistaa ainutlaatuisen ja vaivattoman kirkollisen vihkimisen ilta-aikaan ilman suuria kustannuksia. Tilaisuuteen tarvitaan vain vihittävä pari, sormukset, avioliiton esteettömyystodistus ja molempien henkilöllisyystodistukset.

Hääyö-tapahtumaan on mahdollista varata oma vihkiaika. Aikoja on tarjolla puolen tunnin välein klo 16 alkaen ja vihkivä pappi tavataan juuri ennen vihkimistä. Ajat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ajan voi varata 5.6.–4.9. välisenä aikana verkossa osoitteessa http://www.joensuunseurakunnat.fi/ilmoittaudu.

Vieraita tilaisuuteen saa kutsua niin paljon kuin haluaa: paikalle voi tulla kaksin, pienellä porukalla tai suurella suvulla. Vihkiminen on maksuton. Hääyö-tapahtuman järjestävät yhteistyössä Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat. Lisätiedot: salla.romo@evl.fi, p. 050 3728 323.

Naimisiinmeno vasta-alkajille

Häiden järjestäminen voi olla helppoa tai vaikeaa. Lue. Ota opiksi. Älä stressaa.

Häiden järjestäminen voi olla helppoa tai vaikeaa. Lue. Ota opiksi. Älä stressaa.

Hääpari kävelee kirkon käytävällä. — Hääpäivänä morsiusparin tärkein tehtävä on iloita toisistaan ja nauttia juhlasta. Kuva: iStock.

Häiden suunnitteleminen aloitetaan rakkaudesta – ja hääbudjetista. Budjetin suunnitteluun on hyvä käyttää aikaa ja miettiä tarkkaan, kuinka paljon juhlasta haluaa maksaa.

– Kannattaa mieluummin pitää pienet häät ja nauttia hyvin siitä, mihin on varaa, sanoo hääsuunnittelija Pertti Huhtilainen. Hän on järjestänyt uransa aikana yli 600 häät.

– Jos on koko ajan huoli siitä, että häät tulevat liian kalliiksi, ei päivästä jää hyvä mieli.

Kun budjetti on selvillä, varataan vihki- ja juhlapaikka.

Vilkkaimmillaan hääsesonki on touko–syyskuussa. Suosituimmissa kirkoissa on kesälauantaisin useita vihkimisiä. Mikäli vihkitilaisuuden haluaa järjestää tietyssä kirkossa, varaus kannattaa tehdä noin vuotta aiemmin.

Kirkossa vihkiminen tai avioliiton siunaaminen ei maksa hääparille mitään.

Myös juhlapaikka on syytä varata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suosituimmat tilat varataan kirkkojen tavoin juhlasesongiksi nopeasti täyteen.

Save-the-Date-kortti tai -viesti lähetetään ennen varsinaista kutsua

Kun häiden päivämäärä on lyöty lukkoon, kutsuvieraille lähetetään Save-the-Date-kortit. Kortin tarkoitus on kertoa vieraille tulevasta hääjuhlasta ja sen ajankohdasta.

Perinteisesti Save-the-Date-kortit painatetaan paperille. Etiketti – Käytösopas arkeen ja juhlaan -kirjan (WSOY 2014) kirjoittaneen Mirva Saukkolan mielestä energiakriisin keskellä voi ajatella myös toisin.

– Paperin saatavuudessa on ongelmia eikä paperinen kortti ole ekologisin vaihtoehto, joten sähköpostiviesti toimii ihan yhtä hyvin.

Seuraavana kannattaa kilpailuttaa pitopalvelut tai pyytää ravintolalta vaihtoehtoja juhla-ateriaan. Hääsuunnittelija Pertti Huhtilaisen mielestä häissä kannattaa panostaa ennen kaikkea hyvään ruokaan.

Mikäli budjetti sen suinkin sallii, Huhtilainen suosii pöytiintarjoilua. Näin ruokailutilanne rauhoittuu. Myös erityisruokavaliot on helpompaa huomioida pöytiin tarjoiltaessa.

Monet valitsevat Huhtilaisen mukaan noutopöydän, koska haluavat tarjota mieleistä ruokaa kaikille. Ihan turhaan.

– Häät eivät ole ABC:n nakkikeidas, josta löytyy mitä vain. Vieraat syövät sitä, mitä morsiuspari tarjoaa, Huhtilainen sanoo.

Asujen hankkimiseen tulee varata aikaa

Morsiuspuvun etsiminen kannattaa myös aloittaa hyvissä ajoin. Facebookin hääryhmistä, kirpputoreilta ja vintage-liikkeistä voi hyvällä tuurilla löytää käytetyn puvun edullisesti. Hääpuvun voi myös teettää omien mittojen mukaan.

Vaikka häämuoti on viime vuosina vapautunut, valkoinen tai vaalea asu on edelleen suosituin. Huhtilaisesta olisi hienoa nähdä enemmän rohkeita valintoja.

– Miten upea musta tai kukallinen hääpuku voisikaan olla, Huhtilainen sanoo.

Perinteestä poikkeavalle puvulle voi hyvinkin olla käyttöä myös häiden jälkeen.

Kaason ja bestmanin tehtävä koetaan kunnianosoituksena. Heidät valitaan usein kaikkein rakkaimpien ystävien joukosta.

Mikäli morsiuspari toivoo kaasojen ja bestmanien pukeutuvan erityisiin vaatteisiin, Mirva Saukkola kehottaa puhumaan suoraan siitä, kuka asut maksaa.

– Jollekulle esimerkiksi frakin hankkiminen tai vuokraaminen voi olla iso investointi. Sitten on niitä, joilla on frakki valmiina kaapissa. Näistä asioista on voitava puhua, Saukkola sanoo.

Hääkutsu lähetetään kuusi kuukautta ennen H-hetkeä

Noin puoli vuotta ennen häitä lähetetään viralliset hääkutsut.

Kutsusta tulee käydä ilmi päivämäärä, kellonaika, vihki- ja juhlapaikka sekä hääparin nimet. Siinä on hyvä kertoa myös viimeinen ilmoittautumispäivä, pukukoodi ja mahdollinen lahjatoive. Kutsussa voi myös olla ohjeistus siitä, kuinka vihkipaikalta siirrytään juhlapaikalle.

Häiden yleisin ongelmakohta on Huhtilaisen mielestä aikataulutus.

– Kaikkea joudutaan odottamaan. Jos joka väliin työnnetään puheita, häät eivät koskaan käynnisty.

– Muistakaa, että kaikelle on aikansa: on aika vihkiä, on aika nauttia maljat, on aika syödä, on aika puhua ja on aika tanssia.

Vieraiden joukosta kannattaakin valita seremoniamestari tai seremoniamestaripari, joka huolehtii siirtymistä ja tilaisuuden juontamisesta.

Avioliiton esteiden tutkinnan voi tehdä esimerkiksi verkossa

Pappi tulee vihkitilaisuuteen hääparin kotiseurakunnasta. Jos parilla on oma tuttu pappi, myös häntä voi pyytää vihkimään.

Vihkivä pappi käy parin kanssa vihkikeskustelun pari kuukautta ennen häitä. Keskustelun pohjalta hän rakentaa häissä kuultavan vihkipuheen.

Vihkimistä varten tarvitaan esteettömyystodistus, jolla varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Kirkkohäitä suunnittelevien parien tulee hankkia esteettömyystodistus kirkon asiointipalvelusta, kotiseurakunnasta tai seurakunnan aluerekisteristä.

Esteettömyystodistusta pitää hakea viimeistään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Mikäli toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden tutkinnassa voi mennä joitakin viikkoja. Todistus on voimassa neljä kuukautta, jonka kuluessa vihkimisen on tapahduttava.

Sukunimivalinnasta on ilmoitettava esteidentutkinnan yhteydessä. Sukunimen vaihtaminen avioitumisen yhteydessä on maksutonta.

Esteettömyystutkinnan yhteydessä vihkipari päättää myös, ilmoitetaanko avioliittoaikomuksesta ja vihkimisestä seurakunnan jumalanpalveluksessa ja lehdessä.

Kanttorin kanssa sovitaan vihkitilaisuuden musiikista

Kuukautta ennen vihkimistä on syytä ottaa yhteyttä vihkitilaisuuden musiikista vastaavaan kanttoriin. Hänen kanssaan sovitaan vihkitilaisuuden musiikista.

Useimmat kanttorit soittavat vihkiparin toiveiden mukaista musiikkia elokuvien tunnusmusiikista kevyeen musiikkiin. Vuoden kanttoriksi valittu Malmin seurakunnan kanttori Kaisu Rauhamaa kehottaa kuitenkin pohtimaan, voisiko perinteinen urkumusiikki tehdä vihkitilaisuudesta erityisen.

– Urut ovat käytössä vain vihkitilaisuudessa kirkossa. Hääjuhlaan voi valita sitten kaikkea muuta musiikkia.

Kuukaudessakin ennättää järjestää hyvät häät, mikäli naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi yllättäen.

Vedä henkeä ja nauti juhlan odottamisesta

Kaksi viikkoa ennen H-hetkeä häävierailta on saatu vahvistus osallistumisesta ja lopullinen vierasmäärä on ilmoitettu ravintolalle tai pitopalvelulle. On aika laatia pöytäkartta, josta käy ilmi, missä kukin istuu. Lisäksi kannattaa tehdä paikkakortit.

Pari viikkoa ennen häitä on hyvä vielä sovittaa juhlavaatteita sekä käydä harjoituskampauksessa ja meikissä, jos niin haluaa.

Hääsuunnittelija Pertti Huhtilainen neuvoo kuitenkin tekemään häitä edeltävistä viikoista mahdollisimman helpot ja rauhalliset.

– Tässä vaiheessa kannattaa vetää henkeä ja alkaa nauttia juhlan odottamisesta. Miten kukaan voi nauttia häistä, jos edellisenä yönä puhaltaa vielä ilmapalloja?

Kata-Riina Heinonen-Tricarico

Laajempi versio artikkelista on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä 1/2023.

Entä jos jokainen olisikin oman elämänsä teologi?

Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen ovat millenniaaleja ja teologian tohtoreita. He kertovat, miksi kirkko tuntuu monesta heidän ikäisestään vieraalta.

Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen ovat millenniaaleja ja teologian tohtoreita. He kertovat, miksi kirkko tuntuu monesta heidän ikäisestään vieraalta.

Kaksi naista kävelevät kaupungilla reput selässään. — Kristinuskon erityissanoma ei katoa, vaikka kirkossa annettaisiin enemmän tilaa ihmisten elämänkysymysten pohdiskelulle, Itä-Suomen yliopiston lehtorit Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen uskovat. Kuva: Sirpa Päivinen

Jos katolisella keskiajalla tai luterilaisen puhdasoppisuuden ja noitavainojen aikaan 1600-luvulla olisi tehty gallupeja siitä, mihin ihmiset uskovat, aika moni olisi saattanut ainakin hiljaa mielessään vastata, että ”uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa”.

Usko Jumalaan on kirkollisten gallupien klassikkokysymys. Viimeisimmässä, vuonna 2019 tehdyssä kyselyssä neljäsosa suomalaisista kertoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan. Lähes yhtä moni sanoi, ettei usko Jumalan olemassaoloon ollenkaan. Vajaa viidennes totesi uskovansa Jumalaan eri tavalla kuin kirkko opettaa.

– Niin kauan kuin tutkimusta on tehty, on tunnistettu se, etteivät ihmiset ole koskaan uskoneet niin yksioikoisesti kuin mikään kirkko opettaa. Sehän on fantasiaa, että meillä olisi joskus ollut joku 98 prosentin homogeeninen joukko suomalaisia, jotka kaikki olisivat uskoneet samalla lailla. Sen sijaan on ollut sosiaalista painetta ja sanktioita, joiden avulla on esimerkiksi saatu ihmiset tuomaan lapsensa kasteelle, sanoo yliopistonlehtori Suvi-Maria Saarelainen Itä-Suomen yliopistosta.

Saarelainen on yhdessä kollegansa Sini Mikkolan kanssa toimittanut artikkelikokoelman Millenniaalien kirkko – kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko. Saarelainen ja Mikkola ovat kumpikin teologian tohtoreita ja pappeja. He myös kuuluvat millenniaaleiksi kutsuttuun, noin vuosina 1980–1995 syntyneeseen sukupolveen.

Miksi kirkko on millenniaaleille ongelma?

Millenniaaleja on kutsuttu yksilöllisen valinnan sukupolveksi, joka ei välttämättä kaipaa kirkkoa hengellisyytensä tai henkisyytensä toteuttamiseen. Kirkkoon kuulumisen syyksi ei enää riitä perinne, vaan kirkon ja uskon on tunnuttava itselle merkitykselliseltä.

Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen vieroksuvat puhetta millenniaaleista kirkon erityisenä ongelmana ja kysyvät, olisiko asia niin päin, että vanhanaikaisena, kankeana ja epätasa-arvoisena pidetty kirkko on millenniaaleille ongelma.

Ongelma voi olla esimerkiksi kirkossa käytetty kieli, joka ei aina tavoita nykypäivän ihmisten todellisuutta. Sini Mikkola kysyykin, kenelle kirkossa käytetty kieli luo samastumispintaa ja ketkä jäävät ulkopuolelle. Jumalasta esimerkiksi puhutaan usein Isänä tai Herrana, vaikka niin Raamattu kuin kristillinen perinne sisältävät sekä feminiinisiä että sukupuolettomia kuvauksia Jumalasta.

– Tämä liittyy käsitykseen teologiasta. Nähdäänkö kirkon oppi jonakin ikiaikaisena ja muuttumattomana vai otetaanko huomioon se, että teologiaa tehdään aina kussakin ajassa ja tilanteessa? Jos ajatellaan, että on jokin täysin muuttumaton ydin, on helppo leimata kaikki vähänkin toisenlainen uudeksi hapatukseksi, joka mädättää systeemin, Mikkola sanoo.

Saarelainen kysyy, kenelle teologia kuuluu.

– Mitä tapahtuisi, jos teologia ymmärrettäisiinkin yksilön omaksi merkityksen rakentamiseksi ja pyhyyden etsinnäksi?

Uskonnollisuus vaihtelee eri elämänvaiheissa

Nuorten aikuisten hengellisyyttä tutkinut Suvi-Maria Saarelainen on havainnut, että moni on kertonut uskovansa Jumalaan mutta korostanut eroa oman uskonsa ja kirkon opetuksen välillä.

– Kun asiaa kysyy tarkemmin, sieltä tulee sentyyppisiä selityksiä kuin että ”minun Jumalani on luoja ja hyvä ja pitää kaikista huolta”. Ajattelen, että kyseessä on rajanveto kirkkoon instituutiona, koska kyllä ainakin minulle tuollainen Jumala kuulostaa ihan siltä samalta Jumalalta, josta kirkossa puhutaan, Saarelainen sanoo.

Sini Mikkola toteaa, että uskonnollinen identiteetti ei koskaan ole kiveen hakattu, ja ihmisen itseymmärrys vaihtelee elämäntilanteiden muuttuessa.

– Jokaisen uskonnollisen ihmisen elämään kuuluu se, että välillä usko on lähellä ja välillä kaukana. Uskonnollisuus myös kypsyy vanhetessa ja nuoruuden mustavalkoinen jumalakuva saa enemmän sävyjä. Olisihan se aika kamalaa, jos nyt nelikymppisenä uskoisin samalla tavalla kuin viisitoistavuotiaana, Saarelainen lisää.

Kaisa Halonen

Laajempi versio artikkelista on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä 5/2023.

Unelmapajoja nuorille aikuisille

Nuoria aikuisia paljon työssään kohdannut pastori Sanna Kauppinen toteaa, että Joensuussa tehdään laadukasta rippikoulu-, nuoriso- ja erityisnuorisotyötä sekä koulu- ja oppilaitosyhteistyötä. Niissä luodaan hyvä pohja nuoriksi aikuisiksi kasvaneiden ihmisten kirkkosuhteelle.

Toisaalta Kauppisenkin korviin on kantautunut ääniä siitä, ettei kirkko ole tavoitettava.

– Ehkä on tapahtunut se klassikko: kirkko ei ole osannut kertoa itsestään niissä kanavissa ja sillä taajuudella, missä nuoret aikuiset ovat.

Joensuun seurakunnissa pyritään kuitenkin koko ajan huomioimaan nuoremmat ikäpolvet. Seurakuntayhtymässä järjestetään esimerkiksi Unelmapajoja, joissa pohditaan yhdessä nuorten aikuisten kanssa muun muassa sitä, millaista toimintaa he kaipaavat ja mistä he haluaisivat kantaa itse vastuuta vapaaehtoisina.

Pohdiskelulle, epäilylle ja epäuskolle on Kauppisen mukaan seurakunnissa tilaa. Epäily ja kriittinen suhtautuminen asioihin on terve osa uskon- ja elämänymmärrystä.

– Soisin, että kirkko olisi elävä ja jäsentensä näköinen yhteisö, jossa puhaltelevat raikkaat Pyhän Hengen tuulet – sen tuulen mukana saa tulla myös kriittisiä äänenpainoja. Mehän olemme kuin perhe: ääntä ja riitaakin mahtuu, mutta lopussa viimeinen sana on aina kuitenkin armo ja yhteys. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Eläköön se myös keskustelukulttuurissamme, Kauppinen sanoo.

Tea Ikonen

Ystävällinen tunnelma ja matala kynnys

Kahvila-olkkari Kahvisiiven avajaiskonsertti pidetään 19. toukokuuta Pielisensuun kirkon puistossa. Testamenttilahjoituksen turvin kunnostetun tilan remontin suunnittelivat Riverian opiskelijat.

Kahvila-olkkari Kahvisiiven avajaiskonsertti pidetään 19. toukokuuta Pielisensuun kirkon puistossa. Testamenttilahjoituksen turvin kunnostetun tilan remontin suunnittelivat Riverian opiskelijat.

Kaksi miestä istuu pöydän äärellä kahvihuoneessa. — Kahvila-olkkari Kahvisiiven isäntänä toimii Pielisensuun seurakunnassa siviilipalvelustaan suorittava Joonas Simojoki. – Tämä on kivaa hommaa. Kahvisiivessä hienoa on yhteisöllisyys, se että tämä paikka tuo ihmisiä yhteen yli sukupolvirajojen, Simojoki pohtii. Pöydän päässä istuva Olli Issakainen käy Kahvisiivessä säännöllisesti. Kuva: Tea Ikonen.

Pielisensuun seurakunnan yhteiseen olohuoneeseen saa tulla kahvittelemaan, viihtymään ja ihan vaan oleilemaan. Huhtikuun alussa avattua Kahvila-olkkari Kahvisiipeä pyörittää siviilipalvelusmies, ja paikalla on seurakunnan vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Tarjolla on kahvia ja pientä syötävää vapaaehtoista maksua vastaan.

Eri-ikäiset joensuulaiset ovat jo löytäneet uuden matalan kynnyksen paikan, ja kävijät ovat kuvailleet kahvilan tunnelmaa hyväksyväksi ja ystävälliseksi.

Varsinaiset avajaiset järjestetään perjantaina 19. toukokuuta Pielisensuun kirkon puistossa, jossa avajaiskonsertissa esiintyy Pekka Simojoki.

Yhteinen olohuone ehkäisee yksinäisyyttä

Vieraanvaraisuus on ohjannut kahvilan suunnittelua alusta alkaen. Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra Tiina Reinikainen kertoo, että ajatus kaikenikäisten yhteisestä olohuoneesta selkiytyi, kun joukko työntekijöitä ja vapaaehtoisia osallistui Art of Hosting -koulutukseen syksyllä 2021.

– Mietimme sitä, miten voimme yhdessä edistää uusien yhteisöjen muotoutumista. Tärkeäksi koettiin sellainen yhdessä tekeminen, jonka myötä kukaan ei jäisi yksin, koulutuksessa mukana ollut vapaaehtoinen Pirjo Ketonen kuvailee työskentelyä.

Idea kodinomaisesta kahvilasta sai kannatusta.

– Meillä on Pielisensuun seurakunnassa keskeinen ajatus, että kirkko voisi olla koti, jossa elämän arki ja pyhä luontevasti kohtaavat, Tiina Reinikainen sanoo.

Sopiva tilakin löytyi läheltä: Pielisensuun kirkon kupeessa sijaitseva vanha seurakuntamestarin asunto, joka on toiminut myös partiokolona, oli perusteellisen remontin tarpeessa.

Kahvisiiven sisustuksessa näkyy Riverian opiskelijoiden kädenjälki

Riverian opiskelijat Jaana Hauskamaa ja Felicia Jönsson suunnittelivat huoneiston muutoksen kahvila-olkkariksi opiskelijatyönä.

– Toiveena seurakunnalla oli avoin, toimiva ja kutsuva tila, Jaana Hauskamaa sanoo. Hän on valmistumassa sisustusalan artesaaniksi tänä keväänä.

Hauskamaa sai tehtäväkseen suunnitella olohuoneen lisäksi kirjastotilan ja käytännöllisen keittiön. Hän laati tilan piirustukset ja piirsi tietokoneella 3D-mallinnuksia, jotka tekivät tilan hahmottamisesta helpompaa. Felicia Jönsson valitsi kalusteet ja suunnitteli värejä pintoihin.

Remontin toteutus alkoi suunnitellusta hieman myöhässä, ja vielä työn edetessä suunnitelmia piti muuttaa esimerkiksi materiaalien saantivaikeuksien vuoksi.

– Remonttia tehdessä on aina varauduttava muutoksiin ja niihin pitää osata reagoida niiden vaatimalla tavalla, Hauskamaa toteaa.

Testamenttilahjoitus tuo siunausta yli sukupolvien

Seurakunta sai varat kunnostustöitä varten Sirkka Vänskän testamenttilahjoituksesta.

– Sirkka-sisko määritteli testamentissaan sen niin, että varat on käytettävä nimenomaan Pielisensuun seurakunnassa, sanoo lahjoittajan pikkusisko Aino Tervonen.

– Olin siitä kovin iloinen, koska sydämeni on vielä Pielisensuussa. Olen itsekin syntynyt Niinivaaralla. Kun olin puolivuotias, muutimme maalle Iiksenniitylle Kontiolahden puolelle. Rippikoulun kävin Pielisensuussa ja sain sieltä lujan pohjan elämään.

– Rukoukseni on, että tämä kammari saisi olla tuottamassa iloa ja valoa. Toivon, että tila on siunaukseksi mahdollisimman monelle tänä vaikeana aikana, Aino Tervonen sanoo lempeästi.

Hanna Pekkanen

Kahvisiipi palvelee Pielisensuun kirkolla

Kahvila-olkkari Kahvisiipi avoinna arkisin ma–pe klo 10–14, sisäänpääsy vesitornin puolelta. Tarjolla kahvia ja hävikkileivonnaisia.
Kahvisiiven avajaiskonsertti kirkon puistossa pe 19.5. klo 17, muusikkona Pekka Simojoki. Ota mukaan oma viltti, retkijakkara tai muu istuin. Sateen sattuessa konsertti on kirkkosalissa.

Sana: ”Kun Totuuden Henki tulee!” – Joh. 16:13

”Tässä porukassa tällä paikalla on hyvä olla, kunpa mikään ei muuttuisi.” On oma tärkeä ryhmä: perhe, kaveriporukka, harrastuskaverit, kiva luokka tai hyvä ripari. Mutta kun joku lähtee joukosta pois, jotakin muuttuu ja hyvä tunnelma ehkä särkyy.

Parituhatta vuotta sitten oli muodostunut tiivis ryhmä, jolla oli mahtava fiilis ja hyvä olla yhdessä. Kaikki särkyi, kun ryhmän johtaja tapettiin, mutta sanoja ei löydy sille, että joukon kokoontuessa kuolleeksi luultu, rakas ja tärkeä ilmestyi paikalle. Nyt oli kaikki kohdallaan. Mutta kuinkas sitten kävikään – kun porukka, opetuslapset ja Jeesus kokoontuivat?

Jeesus sanoi: ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt.” Mikä tunnelman mahalasku. Juuri kun kaiken piti olla taas kunnossa, elämä iloista juhlaa – ja sitten tämä. Osalta opetuslapsijoukkoa taisi tulla tippa linssiin, sillä Jeesus jatkoi: ”Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne.”

Olipa kova läksy – hyvään oloon ei voinut jäädä lillumaan. Elämässä piti mennä eteenpäin. Ilosta suruun, yhdessäolosta jäähyväisiin ja eroon. Opetuslastenkin. Mitä oli tulossa, sitä ei kukaan tiennyt eikä ymmärtänyt. ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.”

Muutos saattoi särkeä jotain mutta samalla synnyttää uutta. Jumalan hylkäämiksi itsensä kokeneet saivat aikanaan kokea Jumalan voimakkaan läsnäolon. Loppujen lopuksi jäähyväiset merkitsivät sitä, että Kristus ei jäänyt vain pienen opetuslapsipiirin iloksi sinne parintuhannen vuoden taakse, vaan Pyhän Hengen, Totuuden hengen kautta hän vaikuttaa tässä maailmassa, meissäkin. Näyttää totuuden siitä, millaisia me oikeasti olemme, näyttää totuuden, miten valtava on Jumalan rakkaus ja armo. Synnyttää uskoa, iloa, rakkautta. Auttaa elämän muutoksissa, johdattaa ilosta suruun ja takaisin iloon.

Kaija Santti
Pastori
Joensuun seurakunta