usko ja elämä – Sivu 22

Matkakertomus: Riiassa kulkien heräsi kiitollisuus

Nou hätä -ryhmän jäseniä kävelee kadulla Riiassa. — Nou hätä -ryhmän jäseniä Riiassa. Kuva: Jonna Nupponen

Latvian pääkaupunki Riika tervehti pääsiäisen jälkeen matkaan lähtenyttä seuruettamme kesän elkein. Tunnin lentomatkan päässä Helsingistä lomatunnelmaan johdattivat kaupungin arkkitehtuuri, kulttuurielämä, puistoalueet ja mukulakivikadut kahviloineen.

Riikaan matkusti Joensuun seurakunnassa Noljakan kirkolla kokoontuvan Nou hätä -ryhmän jäseniä ja ohjaajia. Ryhmän toiminnan yksi keskeinen periaate on ihmisyyden kunnioittaminen. Kun ihminen huolineen ja haaveineen saa kokemuksen siitä, että riittää, käy varmemmin askelin tuntemattomaankin, kuten matkaseurueelle ennestään vieraaseen Riian kaupunkiin. Saimme etsiä, kulkea harhaan, yllättyä ja onnistua – ja jakaa yhdessä sen kaiken.

Baltian suurimman kaupungin, 700 000 asukkaan Riian kaupunkikuvaa leimaa edelleen vahvasti keskiajan ja neuvostovuosien sävy. Päänähtävyys vanhakaupunki on historiallinen keskusta ja päivä ajan mittana vaatimaton, kun lähtee kokemaan alueen kirkkoja, museoita ja hallintorakennuksia.

Vanhankaupungin ohella kokemisen arvoinen on myös Baltian suurimpana rantalomakohteena mainostettu kylpyläkaupunki Jurmala. Puolen tunnin junamatkan päässä Riian keskustasta avautuu kilometreittäin Itämeren hiekkarantaa, joka ei sesonkiaikaan juurikaan häviä eteläisimmille rantalomakohteille.

Kun matkan viimeisenä iltana kokoonnuimme jakamaan ajatuksiamme matkan kulusta ja kokemuksista, heijastui ihmisten tarinoissa yksimielisyys onnistumisesta ja tyytyväisyydestä. Syntyi ymmärrys yhteisöllisyydestä, jonka arvo ei katso aikaa tai paikkaa, ja kestää niissäkin hetkissä, kun paikallisesta pikakahvista ei ole lanttukukon korvaajaksi ja paikallinen bussi huolii porukastamme kyytiin vain puolet.

Kohtaamisten ja kommellusten kolme päivää saattelivat seurueemme kotimatkalle sydän iloisena ja kiitollisena.

Jonna nupponen
Nou hätä –ryhmä

Lue lisää seurakunnan toiminnasta Noljakka-Marjala -alueella tästä.

Musiikkiin sukeltaneet – Turusen sisarusten tie vei ruutukaavalta oopperalavoille

Joensuussa varttuneet Turusen laulajasisarukset Matti ja Maria uitettiin lapsena musiikissa. Nyt aikuisina molempia puhuttelee erityisesti musiikin kokonaisvaltainen hoitavuus.

Joensuussa varttuneet Turusen laulajasisarukset Matti ja Maria uitettiin lapsena musiikissa. Nyt aikuisina molempia puhuttelee erityisesti musiikin kokonaisvaltainen hoitavuus.

Matti ja Maria seisovat pianon edessä- — Matti ja Maria Turunen saivat kuvassa olevan pianon yhteiseksi syntymäpäivälahjaksi Outokummussa vuonna 1987. ”Se on ollut hyvä soitin, pitää yhä vireensä ja sillä on hyvä soittaa”, toteaa siskonsa kanssa lapsuudenkodissaan pianon ääressä poseeraava Matti Turunen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Kun Joensuun seurakunnan kanttori, oopperalaulaja Matti Turunen oli kaksivuotias, otti outokumpulainen kansakoulunopettaja, kovana laulumiehenä tunnettu rehtori Eero Vuorialho pikku-Matin kainaloonsa ja sanoi: Me sitten lähdetään Matin kanssa mieskuorotreeneihin. Turusen tie musiikin maailmaan oli kutakuinkin sillä sinetöity.

Elettiin 1980-lukua. Turusen perhe asui Outokummussa Mittamiehenkadulla Vuorialhoa vastapäätä. Perheen isä Teuvo opetti teollista kuvanvalmistusta paikallisessa aikuiskoulutuskeskuksessa. Ulla-äiti hoiti kotona lapsia.

– Minulla rakkaus musiikkiin syttyi nimenomaan kirkon parissa. Vuorialho teki musiikkihommia seurakunnassa. Hänen esimerkkinsä ja kutsunsa oli hyvin motivoivaa. Outokummun seurakunnan päiväkerhot ja pyhäkoulut innostivat. Myös äiti lauloi kotona lastenlauluja, joita hän oli oppinut nuorena päiväkerhoja vetäessään, kertoo Matti Turunen.

Syntymäpäivälahjaksi yhteinen piano

Isoveljen vanavedessä kasvoi pikkusisko Maria, jolle Matti sävelsi lauluja minisyntikallaan, kunnes sisaruksille hankittiin Muikun Onnin firmasta yhteiseksi syntymäpäivälahjaksi piano. Matti alkoi käydä tien toisella puolella Vuorialhon luona pianotunneilla. Siitä alkoi käsien motoriikan treenaus, joka jatkui myöhemmin konservatoriolla ja vielä Sibelius-Akatemian vuosinakin.

Jos Matti Turunen on saanut sytykkeen musiikkiin alun perin seurakunnassa, niin Maria Turunen on enemmänkin Joensuun konservatorion kasvatti. Kun Turuset muuttivat vuonna 1989 Joensuuhun, meni 4-vuotias Maria ensin konservatorion muskariin ja aloitti parin vuoden päästä koko lapsuuden ja nuoruuden kestäneet piano-opinnot konservatoriolla. Opettajana toimi aluksi Anitta Hirvikangas – samoin kuin isoveli-Matilla.

– Meidät uitettiin lapsena musiikissa. Oli lapsikuorot, konservatorio, yhteiset konsertit – ja monet, tärkeät piano-opettajat Mikko Anttilasta Otto Korhoseen, toteaa Maria.

– Emme olleet mikään perinteinen musiikkiperhe, mutta vanhemmat kannustivat kovasti ja käyttivät musiikkitapahtumissa. Isä kuvasi videolle konserttejamme, hän lisää.

Ainoa harvinaisen Bayreuth-stipendin saanut sisaruspari

Marian musisointi taukosi toviksi aikuisuuden kynnyksellä, kun opinnot veivät nuoren naisen valtiotieteiden opiskeluun Helsinkiin. Mutta Matti teki musiikkia jatkuvasti, intohimoisesti ja laajalla rintamalla.

Noina vuosina Matti tuli monille tutuksi muun muassa Joensuun ja ympäristön seurakuntien kesäkanttorina sekä Nuoren uskon messun säveltäjänä. Tie Sibelius-Akatemiaan sai sysäyksen Kauppaneuvoksen kahvilassa jouluhartauden jälkeen vuonna 2006, kun kirkkoherra Petri Karttunen kysäisi, onko Matti harkinnut kirkkomusiikin opintoja. Matti harkitsi, haki ja pääsi. Sitä kautta tie vei myös oopperalaulun opintoihin.

Marian paluu musiikin pariin tapahtui muutaman vuoden jälkeen kuin hiipien sosiaalityön opintojen ohessa. Kaivatessaan elämäänsä jotakin uutta Maria hakeutui klassisen laulun pedagogiikkaoppilaaksi Sibelius-Akatemiaan. Ratkaisu osoittautui käänteentekeväksi.

Vajaassa kymmenessä vuodessa nainen on sukeltanut yhä syvemmälle lauluopintoihin Helsingin konservatoriossa, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla sekä Metropolia-Ammattikorkea-koulussa. Nuori dramaattinen sopraano on pantu ammattilaispiireissä merkille, ja nainen elää vahvaa nousukautta urallaan.

– Maria valittiin tänä keväänä sekä Tukholman Oopperakorkeakouluun että Sibelius-Akatemian oopperakoulutukseen, jotka ovat molemmat hyvin tavoiteltuja paikkoja, kehaisee Matti pikkusiskoaan.

– Olemme myös Suomen ensimmäinen ja ainoa sisaruspari, josta kummallekin on myönnetty Suomen Wagner-seuran kautta harvinainen Bayreuth-stipendi.

Musiikin suuri vaikutus kehoon ja mieleen

Maria toteaa olevansa syvästi kiitollinen elämäänsä hienosyisesti ujuttautuneesta elämäntavasta, intohimosta ja ammatista.

– En olisi osannut ensimmäisellä laulutunnilla ajatella, että sillä olisi niin valtava vaikutus minun elämääni. Koen saaneeni ikään kuin toisen elämän. Musiikki tuottaa minulle valtavan paljon onnellisuuden tunteita.

– Laulaminen on minulle hyvin kehollinen kokemus. Jo alussa huomasin, että laulaminen tuntuu kehossa todella hyvältä, se tuottaa endorfiinejä. Sellaisena haluan sen myös pitää.

Tarinoita täynnä olevaan oopperaan ja liediin urallaan keskittyvä Maria korostaa myös tarinallisuuden keskeisyyttä musiikissa.

– Siihen liittyy monta asiaa: kommunikaatio opettajan, kollegojen ja yleisön kanssa ja sen myötä oma kasvu ihmisenä. On kasvattavaa sanallistaa ja kehollistaa tunteita ja asioita, myös sellaisia, jolle ei itse löytäisi edes sanoja. Musiikin tekeminen ja kuunteleminen onkin minulle hyvin terapeuttista, ja toivon sen olevan sitä myös oppilailleni ja yleisölle, kiteyttää Maria.

Myös Matti korostaa tietynlaista hoitavuutta musiikin olennaisimpana tehtävänä.

– Jos ajattelee vaikkapa sitä, miten äiti laulaa lapselleen – se on hyvin hoitava ja kohtaava tapahtuma. Samalla tavoin ooppera voi koskettaa syvästi ihmistä ja tuottaa parantavia tunteita. Oopperassa kerrotaan suuria tarinoita, jotka voivat koskea myös vaikeita, vaiettuja aiheita. Siinä näyttämöllistyvät ihmisten suuret mielenliikkeet, kohtalot ja historian tapahtumat, sanoo solistina useissa Kansallisoopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien tuotannoissa laulanut Matti.

– Ja kun ajattelee kirkkomusiikkia, siinä pyritään aina ihmisen tervehdyttävään kohtaamiseen. Myös kirkossa tunnetaan parantavia tunteita musiikin äärellä, hän toteaa.

Virpi Hyvärinen

Sateenkaaritoiminta kasvussa Joensuussa

Tarve sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen omille jumalanpalveluksille ja keskusteluilloille nousee seurakuntalaisilta.

Tarve sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen omille jumalanpalveluksille ja keskusteluilloille nousee seurakuntalaisilta.

Iiris Lehto, Katri Vilén ja Saga Boberg hymyilevät. — Joensuun ja Pielisensuun seurakuntien luottamushenkilöt, Pohjois-Karjalan Setan varapuheenjohtaja Iiris Lehto (vas.) ja teologian opiskelija Saga Boberg (oik.) ovat laittaneet vauhtia seurakunnalliseen sateenkaaritoimintaan Joensuussa. Toimintaa suunnittelevassa tiimissä ovat mukana myös kappalainen Katri Vilén ja oppilaitospastori Tiina Belov (ei kuvassa). Kuva: Virpi Hyvärinen

Seurakunnallinen sateenkaaritoiminta on viimeisen vuoden aikana aktivoitunut Joensuussa. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville ja heidän läheisilleen suunnatut sateenkaarimessut ovat saaneet rinnalleen “sateenkaarevat” keskusteluillat.

Sateenkaarimessuja on järjestetty Joensuussa seurakuntayhtymän oppilaitostyön puitteissa reilut kymmenen vuotta. Viime aikoina päävastuu messujen järjestämisestä on siirtynyt Joensuun seurakunnalle. Tähän asti sateenkaarimessu on järjestetty Joensuussa kerran vuodessa, jatkossa niitä järjestetään neljä kertaa vuoteen.

Tarve aiempaa vireämmälle toiminnalle on noussut seurakuntalaisilta. Viime syksynä Joensuun seurakunta järjesti Sateenkaariystävällinen seurakunta –tilaisuuden, jossa kuultiin sateenkaaritoimintaan liittyviä odotuksia. Joensuun seurakunnan kappalaisen Katri Vilénin mukaan tilaisuus oli silmiä avaava.

– Keskustelussa kävi ilmi, miten paljon sateenkaaritoiminnalle on tarvetta. Toiminta ei tavoita valtavan laajaa joukkoa, mutta niille, joita asia koskettaa, se on tavattoman tärkeätä, Vilén toteaa.

– Toimintaa on järjestetty nyt Joensuun ja Pielisensuun seurakunnissa. Mielellään näkisimme tämän koko yhtymän yhteisenä toimintana. Asiasta on keskusteltu kaikkien kirkkoherrojen kanssa, toteaa Vilén.

Erilliselle sateenkaaritoiminnalla yhä tarvetta

Sateenkaaritoiminnan suunnittelulle on syntynyt epävirallinen, luottamushenkilöistä ja työntekijöistä koostuva tiimi. Tiimiin kuuluva Pielisensuun seurakunnan luottamushenkilö, teologian opiskelija Saga Boberg pitää erillistä sateenkaaritoimintaa seurakunnassa tarpeellisena.

– Sehän olisi ihannetilanne, että sateenkaari-etuliitettä ei tarvittaisi, vaan esimerkiksi kaikille yhteinen jumalanpalvelus riittäisi. Vielä ei kuitenkaan olla tilanteessa, jossa näihin vähemmistöihin kuuluva voisi olla varma, että hän voi jokaisessa messussa kokea olonsa turvalliseksi. Jumalanpalveluksissa saatetaan esimerkiksi käyttää hyvin sukupuolittavia sanavalintoja, kommentoi Boberg.

Vilén näkee, että kirkon piirissä on toki yhä esimerkiksi ”homovastaisuutta”, mutta moni seurakunnan toiminta on aidosti avointa kaikille. Sitä, että tilaisuuteen ovat tervetulleita myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, ei aina hoksata erikseen mainita.

– Kirkon pitkä, tuomitsevana tunnettu perinne tekee sen, että tapahtumiin ei uskalleta tulla, kun pelätään, mitä siellä on vastassa. Jotta kulttuuri muuttuu, pitää tehdä aktiivisesti töitä muutoksen eteen ja sanoa asioita myös ääneen. Haluamme tehdä muutosta pienin askelin, toteaa Vilén.

Seurakunta mukana Pride-viikolla

Tänä vuonna Joensuun seurakunta osallistuu aiempaa aktiivisemmin myös Pride-viikon viettoon. Vilén on seurakunnan edustajana mukana Pohjois-Karjalan Setan järjestämässä uskontoaiheisessa paneelissa kulttuurikeskus Ahjossa 16.5. klo 17-19. Seurakuntien väkeä on kutsuttu osallistumaan myös 18.5. toteutettavaan Joensuun Pride-kulkueeseen.
– Olisi tärkeätä, että olisimme kulkueessa näkyvästi kristittyinä mukana, sanoo Vilén.

– En ole koskaan itse ollut mukana Pride-kulkueessa, mutta minulle on ollut tosi tärkeätä nähdä, että kirkon ihmiset ovat olleet sokeripala kaulassa kulkueessa mukana. Tällaiset ovat erittäin tärkeitä juttuja ihmisille, jotka eivät itse pysty tulemaan mukaan, kommentoi Boberg.

Virpi Hyvärinen

Sana – Hyvän paimenen sunnuntai

Istun kutsuttuna sairaalavuoteen äärellä ja kysyn potilaalta, jonka kohdalla elämän ja kuoleman raja on lähellä: ”Lukisinko sinulle jotain Raamatusta, mikä on sinulle tärkeä kohta?” Potilas on hetken hiljaa ja puhuminen on muutenkin hieman vaikeaa. Hetken päästä hän sanoo hiljaisella sairauden uuvuttamalla äänellä: ”Lue se paimenpsalmi.”

Luen hänelle tutun ja rakkaan psalmin. Potilas kuuntelee ja kyynel vierähtää silmäkulmasta. Sitten kuuluu hiljaa sana kiitos. Siunaan hänet Herran siunauksella ja istun hetken hiljaa hänen vierellään, kunnes hän nukahtaa.

Tuokiokuva sairaalapapin työn keskeltä. Myöhemmin hän sai lähteä turvallisesti kohti iankaikkisuutta ja Taivaan kotia.

Hyvän paimenen psalmi tuo sanoillaan ja tuttuudellaan turvallisuutta monelle ihmiselle. Psalmissa puhutaan vihreistä niityistä ja vedestä ilon ja levon lähteinä. Psalmin paimen on mukana myös elämän kipukohdissa, pimeissä laaksoissa. Hyvän paimenen johdatuksessa ei tarvitse pelätä, vaan voi luottaa Hänen johdatukseensa. Hyvä paimen huolehtii ja kantaa heikointakin lammastaan. Hyvä paimen ei jätä ketään yksin ja turvattomaksi.

Kuitenkin tässä maailmassa moni ihminen pienimmästä suurimpaan on vailla turvallisuutta ja huolenpitoa. Ei ole sitä hyvää paimenta, turvallista ihmistä, rinnalla huolehtimassa ja kantamassa vaikeiden aikojen yli.

Kuva Hyvästä paimenesta, Jumalasta, voi myös olla murtunut tai Jumala on se ainut turva ja voima, joka auttaa selviämään päivästä toiseen omien kipujen, fyysisten tai henkisten kipujen kanssa. Taivaallinen paimen kutsuu meitä ihmisiä olemaan toinen toistemme tukena Hänen johdatuksessaan.

Hyvän paimenen sunnuntaina saamme muistutuksen myös omasta rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesta tehtävästä. Rakastakaamme, tukekaamme ja kantakaamme toinen toistamme. Me kantajat ja välillä kannettavana olevat saamme luottaa Jumalan, Taivaallisen paimenemme johdatukseen elämämme kaikkina päivinä.

Olkoon rukouksemme virren 378 ensimmäinen säkeistö: ”Kaitse, Jeesus paimen hyvä, laumassasi minua. Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua. Luonasi saan turvan parhaan, auta, etten koskaan harhaan läheltäsi joutuisi, laumastasi luopuisi.”

Kati Häkkinen
perheneuvoja ja pastori

piirroskuva Hyvän paimenen sunnuntaista — Tulevana sunnuntaina vietetään Hyvän paimenen sunnuntaita. Kuva: Anniina Mikama

Näkökulma: Velka on veli otettaessa

Me suomalaiset olemme tunnetusti ahkeraa ja aikaan saavaa kansaa. Uuden muistutuksen tehokkuudestamme saimme vajaa kuukausi sitten, jolloin pääsimme juhlistamaan kansallista ylikulutuspäivää. Tarkalleen 5.4. koitti se hetki, kun suomalaiset – myös sinä ja minä – tulimme kuluttaneeksi laskennallisesti oman osuutemme maapallon luonnonvaroista. Loppuvuosi eletäänkin sitten velaksi luonnolta.

Harjoittelu tekee mestarin, niin ylikulutuksessakin. Kun kansallinen ylikulutuspäivämme on yleensä saavutettu huhtikuun puolivälin paikkeilla, niin nyt se tuli vastaan jo mainitun kuukauden alkupäivinä. Reilun viikon petraus ajassa kertoo vahvasta tuloskunnosta ja halustamme sitoutua yhä tiiviimmin markkinavoimiin ja kuluttamiseen. Toki petrattavaakin riittää, sillä olemme vielä kaukana esimerkiksi naapurimaittemme Ruotsin ja Viron takana.

Aikoinaan paratiisista karkotettu ihminen pantiin viljelemään maata. Viljelemiseen on sisäänkirjoitettu velvoite myös varjella niin maata, vesistöjä kuin ilmaakin. Yhä edelleen ihmisellä on vastuu kaiken luodun suojelemisesta. Tehtävänanto on huolehtia luomakunnasta niin, ettei se turmellu eikä sitä käytetä väärin.

Onko ihminen sitten onnistunut tehtävässään? Sekä kansallista että maailmanlaajuista ylikulutuspäivää vasten katsottuna huomaa, että ei ole. 1970-luvulta alkaneelle ylikulutusvimmalle ei näy loppua. Nähtäväksi jää, miten pitkään maapallo kestää tätä menoa.

Ylikulutuksen seurauksena esimerkiksi kotoinen metsäluontomme jatkaa köyhtymistään ja arvokkaat luontotyypit vähenemistään. Maaliskuussa 2019 ilmestynyt uusi eliölajien uhanalaisuusarviointi on korutonta kertomaa sekin. Raportti osoittaa Suomen luonnon köyhtyvän vuosi vuoden perään. Joka yhdeksäs maamme eliölaji on jo uhanalainen.

Kiusallista luettavaa meille kristityille, joiden tulisi toimia Jumalan hyvinä, vastuullisina ja osaavina tilanhoitajina. Tilanhoitajuuden ei kuulu olla omistamista, vaan yhteistoimintaa Luojan ja luonnon kanssa. Herramme opetuksen mukaan ihmisen tulee olla luomakunnan ensimmäinen palvelija.

Ylikulutus, ryöstöviljely ja luonnon omaehtoinen saastuttaminen ynnä tuhoaminen on seurausta synnistä – itsekkyyden, ahneuden, rakkaudettomuuden ja vastuuttomuuden synnistä. Miksi niin bruttokansantuotteen kuin kauppojen tuotevalikoiminen on jatkuvasti kasvettava? Eikö meille mikään riitä?! Kristinuskon on oltava yhä pontevammin vastavoimana kulutuskulttuurille. Säästämisen on palautettava sille kuuluvaan arvoon, siitä on tehtävä jälleen hyve. Lisäksi jokainen voi heti aloittaa henkilökohtaisen taisteluna omaa välinpitämättömyyttään vastaan.

Kristitty rukoilee Jumalalta anteeksiantamusta sekä voimaa synnistä nousemiseen ja parannuksen tekemiseen. Samainen tolkun ihminen on myös valmis kriittisesti tarkastelemaan omaa kulutuskäyttäytymistään ja reivaamaan sitä vastuullisempaan suuntaan.

Markku Fräntilä
oppilaitospastori
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

* Näkökulma-artikkeli on julkaistu Kirkkotien ”takarivejä”-palstalla 1.5.2019.

Passion kantaesitys Pielisensuussa

Tapani Nuutisen säveltämässä teoksessa tarkastellaan ihmisen osaa pääsiäisen tapahtumia vasten.

Tapani Nuutisen säveltämässä teoksessa tarkastellaan ihmisen osaa pääsiäisen tapahtumia vasten.

Gospelpassion kuoro koostuu useista Joensuun ev.lut. seurakuntien kuoroista, mukana on laulajia vauvasta vaariin. Pekka Varonen (vas.) harjoitutti huhtikuun alussa kuorolaisia Pielisensuun kirkolla. Mukana oli myös teoksen säveltäjä Tapani Nuutinen (edessä). Kuva: Virpi Hyvärinen

Pielisensuun kirkossa esitetään toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 22.4. gospelpassio ”Katso, ihminen”. Teoksen on säveltänyt ja Raamatun pohjalta sanoittanut joensuulainen muusikko, Pielisensuun seurakunnan aiempi kirkkoherra Tapani Nuutinen. Sovitukset ovat kanttori Pekka Varosen.

Passio on sävellysmuoto, jossa kuvataan Jeesuksen kärsimyksiä jonkin evankelistan mukaan. ”Katso, ihminen” -gospel-passio poikkeaa perinteisistä passioista siinä, että se kuvaa pelastushistoriaa aina luomisesta lähtien ja sisältää Raamatun aiheita sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista.

– Pääpaino on toki kärsimyshistorian vaiheissa. Tämä passio ei kuitenkaan pääty Jeesuksen kärsimykseen vaan pääsiäisaamuun, kertoo Tapani Nuutinen.

Yhteensä 22 laulua käsittävä kokonaisuus lähti syntymään pari vuotta sitten pääsiäisen seudussa, kun Nuutinen huomasi, että muutama jo olemassa oleva laulu kaipasi kokonaisvaltaisempaa teosta ympärilleen.

– Kun idea passiosta syntyi, aloin systemaattisesti miettiä, mistä Raamatunkohdista siihen voisi tehdä lauluja. Luominen tuli heti mieleen, ja ennustukset Jeesuksen syntymästä ja kärsimyksestä.

– Sävel puolestaan lähti syntymään joihinkin lauluihin ihan yksittäisistä sanoista, kuten ”en tunne, en tunne sitä miestä”. Toisissa melodia oli valmiina, ja sen ympärille kehittelin sanat. Laulujen synty on välillä vähän merkillistä, aina ei tiedä kumpi on ensin, sävel vai sanat, toteaa Nuutinen.

Tarina Jumalan ja ihmisen yhteisestä tiestä

”Katso, ihminen” on tarina Jumalan ja ihmisen yhteisestä tiestä. Yhteinen tie alkaa luomisesta ja siitä, kuinka Jumala loi kaiken hyväksi, mutta ihmisen lankeemus muutti kaiken. Se on kertomus Jumalan ihmiseksi tulemisesta Jeesuksessa, ja hänen kärsimystiestään ihmisen tähden.

– Samalla teos on kertomus ihmisen tiestä ja siitä, mitä on olla ihminen. Ihmisyyden teema kulkee läpi passion laulujen. Se kuullaan heti alun lauluissa Jumalan kysymyksessä ”Missä olet ihminen?”. Se on Pilatuksen sanoissa Jeesuksen syyttäjille: Katso, ihminen. Ihmisyys on läsnä Pietarin kamppailussa itsensä kanssa, Magdalan Marian laulussa ja viimein passion päätöslaulussa ”Kristus on noussut”, kertoo Nuutinen.

– Ja jos ajatellaan Jeesuksen ”Miksi minut hylkäsit” -huutoa ristillä, niin sehän on jokaisen ihmisen huuto. Se on jokaisen ihmisen osa niissä elämän hetkissä, kun tuntuu, että Jumala on kaukana eikä vastaa.

Pielisensuussa kantaesitettävän gospelpassion sävellysmuoto on perinteisen passion tapainen, sillä teos sisältää resitatiiveja, soolo-osia ja ”koraaleja”, tässä tapauksessa gospellauluja, joita kuoro laulaa osin yhdessä solistien kanssa. Joukossa on myös muutama rukouslaulu.

– Joihinkin osiin yleisöllä on mahdollisuus tulla mukaan laulamaan. Useimmat laulut on sovitettu pienelle soitinyhtyeelle, mutta joidenkin laulujen taustalla ovat vain urut, Nuutinen kertoo.

Virpi Hyvärinen

Mitä seurakunnan päiväkotituokiossa tapahtuu?

Millaisia ovat seurakuntien päiväkodeissa pitämät katsomuskasvatustuokiot? Lue esimerkki viime pyhäinpäivän seudusta, jolloin Joensuun ev.lut. seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen vieraili kutsusta Kanervalan päiväkodilla.

Millaisia ovat seurakuntien päiväkodeissa pitämät katsomuskasvatustuokiot? Tässä esimerkki viime pyhäinpäivän seudusta, jolloin Joensuun ev.lut. seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen vieraili kutsusta Kanervalan päiväkodilla. Tuokion teemana oli pyhäinpäivään liittyen kuolema. Nissisellä oli mukanaan kaksi pehmopöllöä, joiden avulla hän kertoi seuraavan tarinan.

”Oli kaksi pöllöä, vanha pöllö ja nuori pöllö. He asuivat samassa puussa. He lensivät yhteisiä lenkkejä pihapiirissä ja lähimetsissä, kunnes nuori pöllö sanoi haluavansa lentää pieniä lenkkejä yksin. ”Sinä voit lentää, mutta lennä sillä tavalla, että kotipuu aina näkyy, jotta osaat takaisin”, sanoi vanha pöllö.

Niin nuori pöllö levitti siipeensä ja lehahti lentoon. Hän tuli paikkaan, jossa näki ihmeellisiä valoja maassa. Nuori pöllö säikähti ja ajatteli: nyt on tapahtunut jotakin kauheata, tähtitaivas on pudonnut maahan. Niin paljon valoja maassa ei voi olla mitään muuta!

Nuori pöllö lensi kotipuuhun ja herätti vanhan pöllön. Vanha pöllö aukaisi silmänsä ja kysyi mikä hätänä. Nuori pöllö kertoi tähtitaivaan pudonneen maahan ja pyysi vanhaa pöllöä mukaan katsomaan. Kun he tulivat valojen luo, vanha pöllö sanoi: ”Voi sinua höpsöä, sehän on hautausmaa.”

”Mikä on hautausmaa”, kysyi nuori pöllö. ”Hautausmaa on paikka, johon ihmiset haudataan kun he kuolevat, ja ne, joilla on heitä ikävä, tuovat sinne muistokynttilöitä ja muistelevat, mitä he ovat yhdessä touhunneet. Ne kynttilät ovat niitä valoja joita luulit pudonneeksi tähtitaivaaksi”, vanha pöllö sanoi.

Nuori pöllö kysyi: ”Mitä se kuolema on?” Vanha pöllö vastasi: ”Minä en tiedä, minä en ole kuollut. Mutta minä ajattelen, että kun minä kuolen, minä siirryn Jumalan luokse taivaaseen.”

”Koskeeko se kuoleminen”, kysyi nuori pöllö. ”Sitäkään en tiedä, mutta uskon että ei, koska olen kuullut, että kun ihminen kuolee, hänellä on hyvä olla. Siinä ei ole mitään pelättävää. Siksi minäkään en pelkää kuolemaa.”, vastasi vanha pöllö.

Sitten he lensivät takaisin kotipuun oksalle. Vanha pöllö laittoi siiven nuoren pöllön ympärille ja siinä heillä oli turvallista.”

Kerrottuaan tarinan Nissinen totesi, että kuolema on asia, josta me emme tiedä paljoa. Hän totesi: Minä uskon niin, että kun minun on aika kuolla, niin menen Jumalan luo taivaaseen, mutta moni ihminen ajattelee kuolemasta eri tavalla, ja se on yhtä oikea ja hyvä tapa ajatella. Me ajattelemme eri tavalla monista asioista.

Virpi Hyvärinen

* Juttu perustuu Kristiina Nissisen haastatteluun

Sana – palmusunnuntai

”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!”

Virsi 777

Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon. Päivän huomio kiinnittyy samaan tapahtumaan kuin adventtina: Jeesus ratsastaa aasin selässä Jerusalemiin. Hoosianna, Herra auta -huuto, on tien vierellä hurraavien ihmisten huulilla. Moniko tuosta hullaantuneesta joukosta tiesi Jeesuksen kärsimystien alkaneeksi? Kuinka moni sitä miettii tänä pääsiäisenä?

Vuosi sitten kiirastorstai-iltana istuin kuuntelemassa Matteus-passiota Leipzigin Tuomaskirkossa, samaisessa kirkossa, missä Johann Sebastian Bach työskenteli kanttorina vuodesta 1723 aina kuolemaansa 1750. Kirkko oli täynnä väkeä. Seurasin passion etenemistä kannesta repsottavan Matteus-passion suomennoksen avulla. Paikallinen vieruskaverini oli siitä silminnähden kiinnostunut. ”Mitä kieltä tuossa vihkosessa on?” kuului kysymys vierestä.

Hiljaisella viikolla ympäri maailman tuhannet ihmiset kokoontuvat kuuntelemaan Bachin Matteus-passiota. Sen libretto pohjautuu Matteuksen evankeliumin 26. ja 27. lukujen ympärille. Passiossa kuvataan hiljaisen viikon tapahtumia. Koko teoksen ajan evankeliumitekstiä vie eteenpäin evankelista. Kutakin kertovaa jaksoa seuraa joko aaria tai koraali. Kertomus alkaa Betaniasta, jossa Jeesus ennustaa oman kuolemansa. Teos päättyy Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, kuolemaan ja hautaamiseen. Tuo Jeesuksen kuolinhetki ja sen jälkeinen hiljaisuus koskettavat minua yhä uudestaan.

Hiljaisuuden jälkeen lohdullinen koraali jatkaa: ”Wenn ich einmal soll scheiden, so scheide nicht von mir. Wenn ich den Tod soll leiden, so tritt du dann herfür!” (Kun minun kerran pitää lähteä täältä, niin älä sinä lähde luotani! Kun minun pitää kärsiä kuolema, tule sinä silloin avukseni!) Hans Leon Hasslerin säveltämä koraali ”Oi rakkain Jeesukseni” soi Bachin Matteus-passiossa viisi eri kertaa. Meille tuttuakin tutumpi virren sävel toistuessaan tuo passioon oman tunnelmansa. Vaikka sen sanat eivät ole samat kuin virressä 63, niin virren eri säkeistöjen sanoja on käytetty passiossa koraalien tekstien pohjana.

Lopussa kuoro laulaa: ”Wir setzen uns mit Tränen nieder und rufen dir im Grabe zu: Ruhe sanfte, sanfte ruh!” (Kyynelehtien polvistumme ja huudamme sinulle hautaan: Nuku hiljaista, rauhaisaa unta!) Passio loppuu pitkäperjantain tunnelmiin, pääsiäinen jää siinä ikään kuin verhon taakse piiloon. Mutta onneksi pitkäperjantain jälkeen tuli ja yhä tulee pääsiäinen. Voimme liittyä kaikkia kristittyjä yhdistävään kiitosvirteen: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!”

Petri Rask
kirkkoherra
Joensuun seurakunta

piirroskuva, jossa Jeesus ratsastaa asilla Jeruselemiin — Palmusunnuntain ja 1. adventin evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta: Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin Hoosianna-huutojen saattelemana. Kuva: Anniina Mikama.

Herättäjäjuhlat tuovat vilskettä Joensuuhun kesällä 2021

Kesällä 2021 Joensuussa pidetään pitkän tauon jälkeen suuret herättäjäjuhlat. Vaikka tapahtumaan on aikaa vielä reilut kaksi vuotta, on juhlien järjestelyt jo hyvässä vauhdissa.

Kesällä 2021 Joensuussa pidetään pitkän tauon jälkeen suuret herättäjäjuhlat. Vaikka tapahtumaan on aikaa vielä reilut kaksi vuotta, on juhlien järjestelyt jo hyvässä vauhdissa.

Herättäjäjuhlien osallistujia Joensuun Laulurinteellä — Edellisen kerran herättäjäjuhlat pidettiin Joensuussa kesällä 1995. Tuolloin Laulurinne täyttyi juhlaväestä. Kuva: Kimmo Penttinen/ Karjalaisen arkisto

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti helmikuun kokouksessaan, että Joensuun herättäjäjuhlat pidetään Kerubi Stadionilla ja Joensuu Areenassa sekä niiden ympäristössä. Toisena vaihtoehtona juhlapaikaksi pohdittiin Joensuun Laulurinnettä. Edellisen kerran herättäjäjuhlat järjestettiin Joensuussa vuonna 1995. Tuolloin juhlapaikkana toimi Laulurinne. Viereiset kentät, ravirata ja leirintäalue palvelivat huolto-, majoitus- ja paikoitusalueina.

Juhlapaikkaa pohtinut työryhmä katsoi, että Kerubi Stadionin ja Joensuu Areenan etuina ovat mm. keskeinen ja hyvä sijainti, valmiit katsomo- ja äänentoistorakenteet sekä valmiudet ruokailu- ja kokoustilojen järjestämiseen. Lisäksi molemmissa paikoissa on katettuja tiloja, jotka mahdollistavat herättäjäjuhlien järjestelyt säästä riippumatta.

Tapahtumaan odotetaan 20 000 osallistujaa

Herättäjäjuhlat ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiseksi suurimman herätysliikkeen körttiläisyyden eli herännäisyyden suurin vuosittainen tapahtuma. Tapahtumaan odotetaan yli 20 000 vierasta. Suurtapahtuman järjestäminen ei käy hetkessä. Jo viime vuoden puolella tapahtuman pääjärjestäjät Herättäjä-Yhdistys ja Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä tekivät juhlien järjestämisestä sopimuksen Joensuun kaupungin kanssa.

Helmikuussa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä nimesi juhlatoimikunnan, joka vastaa juhlien organisoinnista. Juhlatoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Rantakylän seurakunnan kirkkoherran Ari Autio ja pääsihteeriksi Joensuun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Noora Kähkönen. Kuluvan vuoden aikana on jo monta tehtävää hoidettavana.

– Aivan ensimmäisiä valmisteluasioita on ollut tilavaraukset ja toimikuntien puheenjohtajien nimeäminen. Seuraavia valmisteltavia asioita on juhlatunnuksen suunnittelu. Tätä varten tulemme järjestämään kilpailun ja juhlatunnusta pääsevät kaikki halukkaat ehdottamaan, Joensuun herättäjäjuhlien pääsihteeri Noora Kähkönen sanoo.

– Avainhenkilöiden suositellaan tekevän tutustumismatkan kesän 2019 herättäjäjuhlille Nivalaan. Joensuun kaupungin kanssa valmistellaan palvelusopimus. Juhlia varten tehdään paikkakunnalla varainhankintaa, järjestetään erilaisia tempauksia ja pidetään paljon seuroja. Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen jatkaa listaa kuluvan vuoden tehtävistä.

Viestikapula siirtyy Joensuuhun Kauhavalta

Kesällä 2020 herättäjäjuhlat järjestetään Kauhavalla ja näiden juhlien päätteeksi viestikapula siirtyy Joensuulle. Tästä alkaa juhlien järjestelyjen loppukiri. Yli 20 000 osallistujan tapahtuman järjestäminen on iso ponnistus Joensuun seurakuntien työntekijöille ja vapaaehtoisille.

– Herättäjä-Yhdistyksellä on pitkä kokemus herättäjäjuhlien järjestämisestä, mutta jokaisella paikkakunnalla juhlaorganisaatio aloittaa työnsä alusta. Juhlaorganisaatiossa on 11 toimikuntaa, joissa jokaisessa on 7-15 jäsentä. Juhlien aikaan talkoolaisia tarvitaan työvuoroihin noin 1500. Toivomme, että Joensuun herättäjäjuhlat olisivat koko maakunnan tapahtuma ja ympäristön seurakuntien väki osallistuisi runsaasti juhlien tekemiseen, Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen sanoo.

Herättäjäjuhlien pääohjelma koostuu juhlakentällä pidettävistä seuroista ja tilaisuuksista. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa konsertteja, nuorten tilaisuuksia ja erilaisia tapaamisia. Ohjelman valmistelun lisäksi suuri yleisötapahtuma teettää paljon muitakin töitä. Juhlaorganisaation toimikunnat vastaavat myös mm. liikenteen ohjauksesta, majoituksesta, juhlaravintolan toiminnasta, viestinnästä ja turvallisuudesta.

– Juhlille osallistuu varmasti paljon paikkakuntalaisia ja lähialueiden asukkaita, mutta runsaasti väkeä tulee aivan ympäri Suomea. Siksi tarvitsemme myös runsaasti majoitustiloja. Median edustajia on herättäjäjuhlilla hyvinkin 50–90 henkilöä ja he yhdessä meidän organisaation kanssa mahdollistavat juhlien kuuntelemisen ja seuraamisen aivan maailmanlaajuisesti, pääsihteeri Noora Kähkönen toteaa.

Karjalainen ilo näkyviin

Toiminnanjohtaja Simo Juntunen muistaa vuoden 1995 Joensuun herättäjäjuhlat hyvin, sillä hän osallistui juhlille ensimmäistä kertaa Herättäjä-Yhdistyksen työntekijänä.

– Joensuu herättää myönteisiä ajatuksia ja muistoja juhlapaikkana. Ne juhlat jäivät mieliin väkirikkaina juhlina, joissa juhlakansan yhteinen veisuu oli voimallista, henki lämmin ja rohkaiseva. On mukava valmistella herättäjäjuhlia Joensuuhun.

Herättäjäjuhlien organisaatiossa ensimmäistä kertaa työskentelevä Noora Kähkönen toivoo, että karjalaisuus näkyy kesän 2021 juhlissa.

– Odotan työskentelyä innostuneiden ihmisten parissa. Juhlat ovat todella merkitykselliset monelle joensuulaiselle ja on upeaa saada olla tässä mukana oppimassa ja kokemassa yhteisöllisyyttä. Haluan, että Joensuun juhlissa näkyy karjalainen ilo ja vieraanvaraisuus, perinteiden kunnioittaminen, mutta myös rohkeasti eteenpäin katsominen.

Herättäjäjuhlia vietetään Joensuussa 2.-4.7.2021.

Sari Jormanainen

Joskus omatunto yskii

Ihminen yrittää tehdä oikein, mutta valitsee silti väärin. Arvostamme oikeudenmukaisuuden hyvettä, vaikka emme osaa elää sen mukaan.

Kiviä rantavedessä

Ihminen yrittää tehdä oikein, mutta valitsee silti väärin. Arvostamme oikeudenmukaisuuden hyvettä, vaikka emme osaa elää sen mukaan.

Hävettää ja ahdistaa. Tein virheen töissä, mutta sysäsin sen toisen niskaan. Siitä seurasi hänelle suuria vaikeuksia. Minä taas pääsin pälkähästä.

Tai niin luulin. Nyt omantunto syyttää kipeästi. Olen sika ja törkimys. Kohta muutkin näkevät sen ulkokuoreni alta.

Syyllisyyden tunto kertoo ihmisessä asuvasta oikeudenmukaisuuden tajusta. Monilla teoillamme on moraalinen luonne, ne ovat joko oikein tai väärin.

Kristillisessä ajattelussa oikean ja väärän taju on yksi seuraus siitä, että ihminen on Jumalan kuva. Hän heijastaa Luojansa oikeudenmukaisuutta ja pyhyyttä.

Kiitos Jumalalle, palvelus lähimmäiselle

Oikeamielisyyden hyve on yksi neljästä kardinaali- eli päähyveistä. Se on lujaa tahtoa antaa Jumalalle ja lähimmäiselle se, mikä heille kuuluu.

Jumalalle kuuluu kiitos ja kunnioitus, enempää hän ei pyydä. Ihmisen velvollisuudet Luojalleen on nopeasti hoidettu.

Muiden ihmisten suhteen tilanne on toinen. Toisen hyvän etsiminen ei lopu koskaan, etenkin kun oikeudenmukaisuus vaatii edistämään myös yhteistä hyvää. ”Älä ole puolueellinen köyhän hyväksi, mutta älä myöskään suosi mahtavaa, vaan ole lähimmäisesi tuomarina oikeudenmukainen” (3. Moos. 19:15).

Jeesus muotoili tämän vieläkin kohtikäyvemmin. Tee toiselle niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän.

Kultainen sääntö olettaa lähtökohtaisesti, että ihminen tahtoo itselleen hyvää. Siksi luulisi, että jokainen tietää luonnostaan, mikä on oikein myös toista kohtaan.

Valitettavasti emme tiedä aina omaa tai toisen hyvää. Ihmisen eettinen järki yskii välillä.

Onko samat asiat oikein kaikkialla?

Omantunnon valon himmenemisen huomaa helpoiten tutkimalla historiaa ja katselemalla maailmankarttaa. Vaikka kaikissa ihmisissä asuu oikeudenmukaisuuden taju, ihmiskunta ei ole samaa mieltä eettisistä arvoista.

Joissakin kulttuureissa miehet kurittavat vaimojaan avokämmenellä lyöden, toisissa sellainen on rikos. Antiikin Roomassa ei toivotut lapset jätettiin heitteille tai heitettiin rotkoon, nyky-Suomessa sellaisesta joutuu vankilaan.

Niinpä herää kysymys, onko olemassa objektiivisia moraalisia arvoja. Vai ovatko oikean ja väärän käsitykset sopimuksenvaraisia sosiaalisia järjestelmiä? Kukin aika ja kulttuuri päättää omat arvonsa.

Arkijärki tuntuisi sanovan, että eettiset totuudet eivät riipu siitä, mitä ihmiset sattuvat milloinkin arvostamaan.

Varastaminen on väärin, vaikka jossakin päin maailmaa ajatellaankin, että korkeassa asemassa olevat saavat riistää alempiaan. Kaikilla ihmisillä on sama arvo ja oikeudet, vaikka sitä ei kaikkialla ymmärrettäisikään.

Niinpä on pääteltävä, että joskus kokonaiset kulttuurit erehtyvät, puhumattakaan yksittäisistä ihmisistä. Tajutaan kyllä oikean ja väärän idea, mutta ei enää sitä, mitkä konkreettiset asiat kuuluvat kumpaankin koriin.

Kristitytkin korjaavat kantojaan

Kristikuntakaan ei saa luulla liikaa oikeudentajustaan. Sekin on erehtynyt monta kertaa vuosisatojen kuluessa.

Tuorein esimerkki tästä on katolisen kirkon muuttunut kanta kuolemanrangaistukseen.

Vuoden 1992 Katolisen kirkon katekismus vielä hyväksyi sen äärimmäisessä tapauksessa, nyt se torjutaan täysin. Elämä on niin pyhä, ettei mistään rikoksesta kuulu rangaista kuolemalla, ei edes muun yhteisön suojelemiseksi.

Jos kantaa muutetaan, silloin myönnetään, että ennen asia nähtiin väärin. Aikaisemmim oli syyllistytty raskaaseen syntiin, joskus vielä kirkon nimissä ja luvalla.

Myös luterilainen rintama on muuttanut kantojaan. Erityisesti moniin seksuaalietiikan kysymyksiin suhtaudutaan nykyään aikaisempaa vapaamielisemmin.

Ympäristöetiikassa taas linja on ymmärrettävästi kiristynyt. Suuren hiilijalanjäljen jättäminen on syntiä. Huvilentomatkailua ei voi oikeuttaa, vaikka miten yrittäisi.

Veikkaan että kristikunta tulee vielä kyseenalaistamaan runsaan liharuuan oikeutuksen ja se liike saattaa hyvinkin alkaa pohjoisen pallonpuoliskon luterilaisuudesta käsin.

Eettinen ymmärrys muuttuu, vaikka perusarvot toki pysyvät ennallaan.

Yhdessä tie löytyy paremmin

Kristillinen ajatus oikeudenmukaisuudesta ei jää vain yksilötasolle. Meidän kuuluu perustaa yhteiskunta, jossa yhteisesti varmistetaan oikeuden toteutuminen.

Yhteisö rajoittaa yksilöiden taipumusta pahaan ja pakottaa heitä tekemään hyvää. Tarvitaan siis lakeja ja poliisi. Esivallan miekka on peräisin Jumalalta, kunhan sitä vaan käytetään oikein.

Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimus kulkee Raamatussa punaisena lankana. Kun Jumala kutsuu Israelin kansan omakseen, hän antaa sille oikeaan elämäntapaan ohjaavat lait ja säädökset. Jos noudatatte näitä, siunaus seuraa teitä. Jos unohdatte ne, joudutte moniin onnettomuuksiin.

Elämän suuntaviitat puetaan kirjalliseen asuun Mooseksen laeissa ja viisauskirjallisuudessa. Vanhan testamentin historiakirjat puolestaan kertovat, miten kansa onnistuu elämään niiden mukaan.

Sama kaava näyttää toistuvan. Kansa unohtaa oikean tien, sitten se tekee parannuksen ja kohta suunta hukkuu jälleen. Profeetat nuhtelevat kansaa ja sen johtajia synneistä. Jumala odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta (Jes. 5:7).

Vanhatestamentillinen lankeemuksen ja uudistumisen kaava ei kuitenkaan ole mikään välttämätön luonnonlaki. Yhteiskunta voi myös kukoistaa. Hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus voi lisääntyä. Työ hyvän puolesta kannattaa aina.

Sillä on Jumalan siunaus puolellaan.

Hyvä voittaa kerran

Myös Jeesus julisti oikeudenmukaisuuden voittoa puhuessaan tulevasta Jumalan valtakunnasta. Nyt Jumalan tahto ei toteudu. Vääryys valtaa alaa ja orjuuttaa ihmisiä pahemmin kuin roomalaiset miehittäjät konsanaan.

Ulkoisen orjuutuksen lisäksi ihmisparkoja sitoo sisäinen vankeus. He eivät löydä tietä Jumalan tarjoamaan iloon.

Mutta tilanne tulee muuttumaan, Jeesus lupasi. Jumalan valtakunta on jo keskuudessanne, sydämissänne. Ja kerran se täyttää kaiken maan näkyvällä tavalla. Ottakaa siis vastaan hyvä sanoma ja eläkää siitä jo nyt.

Alkukirkko jatkoi Jeesuksen työtä ja julistusta. Kristilliseen liikkeeseen tullessaan ihmiset hylkäsivät vanhan syntielämän. Tilalle tuli uusi, puhdas ja kaunis lähimmäisen rakkauden ja Jumalan kunnioittamisen henki.

Näin ainakin teoriassa. Käytännössä kristityt kamppailivat edelleen helmasyntiensä kanssa. Opittiin, että Jeesuksen lupaama pyhyys onkin lainapyhyyttä. Sitä että synnit annetaan anteeksi. Tätä on armo. Minut hyväksytään, vaikka olen keskeneräinen.

Lopullinen vapautuminen tapahtuu vasta tämän ajan jälkeen. Ihmiset ja luomakunta eheytyvät viimeisellä tuomiolla. Silloin Jumala laittaa kaiken kohdalleen ja hänen oikeudenmukainen tahtonsa toteutuu vihdoin.

Teksti: Kari Kuula

Kirjoittaja on tietokirjailija ja teologian tohtori,
joka työskentelee pappina Kauniaisten
seurakunnassa.

Kuva: iStock/ AlSimonov