Mitä seurakunnan päiväkotituokiossa tapahtuu?

Millaisia ovat seurakuntien päiväkodeissa pitämät katsomuskasvatustuokiot? Tässä esimerkki viime pyhäinpäivän seudusta, jolloin Joensuun ev.lut. seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen vieraili kutsusta Kanervalan päiväkodilla. Tuokion teemana oli pyhäinpäivään liittyen kuolema. Nissisellä oli mukanaan kaksi pehmopöllöä, joiden avulla hän kertoi seuraavan tarinan.

”Oli kaksi pöllöä, vanha pöllö ja nuori pöllö. He asuivat samassa puussa. He lensivät yhteisiä lenkkejä pihapiirissä ja lähimetsissä, kunnes nuori pöllö sanoi haluavansa lentää pieniä lenkkejä yksin. ”Sinä voit lentää, mutta lennä sillä tavalla, että kotipuu aina näkyy, jotta osaat takaisin”, sanoi vanha pöllö.

Niin nuori pöllö levitti siipeensä ja lehahti lentoon. Hän tuli paikkaan, jossa näki ihmeellisiä valoja maassa. Nuori pöllö säikähti ja ajatteli: nyt on tapahtunut jotakin kauheata, tähtitaivas on pudonnut maahan. Niin paljon valoja maassa ei voi olla mitään muuta!

Nuori pöllö lensi kotipuuhun ja herätti vanhan pöllön. Vanha pöllö aukaisi silmänsä ja kysyi mikä hätänä. Nuori pöllö kertoi tähtitaivaan pudonneen maahan ja pyysi vanhaa pöllöä mukaan katsomaan. Kun he tulivat valojen luo, vanha pöllö sanoi: ”Voi sinua höpsöä, sehän on hautausmaa.”

”Mikä on hautausmaa”, kysyi nuori pöllö. ”Hautausmaa on paikka, johon ihmiset haudataan kun he kuolevat, ja ne, joilla on heitä ikävä, tuovat sinne muistokynttilöitä ja muistelevat, mitä he ovat yhdessä touhunneet. Ne kynttilät ovat niitä valoja joita luulit pudonneeksi tähtitaivaaksi”, vanha pöllö sanoi.

Nuori pöllö kysyi: ”Mitä se kuolema on?” Vanha pöllö vastasi: ”Minä en tiedä, minä en ole kuollut. Mutta minä ajattelen, että kun minä kuolen, minä siirryn Jumalan luokse taivaaseen.”

”Koskeeko se kuoleminen”, kysyi nuori pöllö. ”Sitäkään en tiedä, mutta uskon että ei, koska olen kuullut, että kun ihminen kuolee, hänellä on hyvä olla. Siinä ei ole mitään pelättävää. Siksi minäkään en pelkää kuolemaa.”, vastasi vanha pöllö.

Sitten he lensivät takaisin kotipuun oksalle. Vanha pöllö laittoi siiven nuoren pöllön ympärille ja siinä heillä oli turvallista.”

Kerrottuaan tarinan Nissinen totesi, että kuolema on asia, josta me emme tiedä paljoa. Hän totesi: Minä uskon niin, että kun minun on aika kuolla, niin menen Jumalan luo taivaaseen, mutta moni ihminen ajattelee kuolemasta eri tavalla, ja se on yhtä oikea ja hyvä tapa ajatella. Me ajattelemme eri tavalla monista asioista.

 

Virpi Hyvärinen

* Juttu perustuu Kristiina Nissisen haastatteluun

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.