Me suomalaiset olemme tunnetusti ahkeraa ja aikaan saavaa kansaa. Uuden muistutuksen tehokkuudestamme saimme vajaa kuukausi sitten, jolloin pääsimme juhlistamaan kansallista ylikulutuspäivää. Tarkalleen 5.4. koitti se hetki, kun suomalaiset – myös sinä ja minä – tulimme kuluttaneeksi laskennallisesti oman osuutemme maapallon luonnonvaroista. Loppuvuosi eletäänkin sitten velaksi luonnolta.
Harjoittelu tekee mestarin, niin ylikulutuksessakin. Kun kansallinen ylikulutuspäivämme on yleensä saavutettu huhtikuun puolivälin paikkeilla, niin nyt se tuli vastaan jo mainitun kuukauden alkupäivinä. Reilun viikon petraus ajassa kertoo vahvasta tuloskunnosta ja halustamme sitoutua yhä tiiviimmin markkinavoimiin ja kuluttamiseen. Toki petrattavaakin riittää, sillä olemme vielä kaukana esimerkiksi naapurimaittemme Ruotsin ja Viron takana.
Aikoinaan paratiisista karkotettu ihminen pantiin viljelemään maata. Viljelemiseen on sisäänkirjoitettu velvoite myös varjella niin maata, vesistöjä kuin ilmaakin. Yhä edelleen ihmisellä on vastuu kaiken luodun suojelemisesta. Tehtävänanto on huolehtia luomakunnasta niin, ettei se turmellu eikä sitä käytetä väärin.
Onko ihminen sitten onnistunut tehtävässään? Sekä kansallista että maailmanlaajuista ylikulutuspäivää vasten katsottuna huomaa, että ei ole. 1970-luvulta alkaneelle ylikulutusvimmalle ei näy loppua. Nähtäväksi jää, miten pitkään maapallo kestää tätä menoa.
Ylikulutuksen seurauksena esimerkiksi kotoinen metsäluontomme jatkaa köyhtymistään ja arvokkaat luontotyypit vähenemistään. Maaliskuussa 2019 ilmestynyt uusi eliölajien uhanalaisuusarviointi on korutonta kertomaa sekin. Raportti osoittaa Suomen luonnon köyhtyvän vuosi vuoden perään. Joka yhdeksäs maamme eliölaji on jo uhanalainen.
Kiusallista luettavaa meille kristityille, joiden tulisi toimia Jumalan hyvinä, vastuullisina ja osaavina tilanhoitajina. Tilanhoitajuuden ei kuulu olla omistamista, vaan yhteistoimintaa Luojan ja luonnon kanssa. Herramme opetuksen mukaan ihmisen tulee olla luomakunnan ensimmäinen palvelija.
Ylikulutus, ryöstöviljely ja luonnon omaehtoinen saastuttaminen ynnä tuhoaminen on seurausta synnistä – itsekkyyden, ahneuden, rakkaudettomuuden ja vastuuttomuuden synnistä. Miksi niin bruttokansantuotteen kuin kauppojen tuotevalikoiminen on jatkuvasti kasvettava? Eikö meille mikään riitä?! Kristinuskon on oltava yhä pontevammin vastavoimana kulutuskulttuurille. Säästämisen on palautettava sille kuuluvaan arvoon, siitä on tehtävä jälleen hyve. Lisäksi jokainen voi heti aloittaa henkilökohtaisen taisteluna omaa välinpitämättömyyttään vastaan.
Kristitty rukoilee Jumalalta anteeksiantamusta sekä voimaa synnistä nousemiseen ja parannuksen tekemiseen. Samainen tolkun ihminen on myös valmis kriittisesti tarkastelemaan omaa kulutuskäyttäytymistään ja reivaamaan sitä vastuullisempaan suuntaan.
Markku Fräntilä
oppilaitospastori
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
* Näkökulma-artikkeli on julkaistu Kirkkotien ”takarivejä”-palstalla 1.5.2019.