usko ja elämä – Sivu 2

Sielunkellot muistuttavat elämän rajallisuudesta

Sanomakellot eli sielunkellot ovat osa kuolemaan liittyvää kirkonkellojen soittoperinnettä, josta on toisen maailmansodan jälkeen paikoin luovuttu. Monissa seurakunnissa sanomakelloja soitetaan kuitenkin edelleen, joskin niiden soittokäytännöt vaihtelevat.

Iso kirkonkello kellotapulissa. — Enon kirkon kellotapulissa kajahtelee kaksi kirkonkelloa. Niistä isompi on noin 250–260 kiloa painava teräskello, joka on peräisin Lavansaaren seurakunnasta. Enon seurakunnalle se päätyi vuonna 1951. Taustalla oleva pienempi, noin 200 kiloa painava kello on valmistunut vuonna 1956. Kuva: Tea Ikonen

Torstaiaamupäivä kylänraitilla. Yksinäinen auto huristelee pääkadulla, pari koiranulkoiluttajaa vaihtaa kuulumisia kaupan kulmalla, taustalla kumahtelevat kirkonkellot. Kirkon parkkipaikalla seisoo kumarassa vanha mies katsoen kaukaisuuteen.

Tällainen voisi olla sanomakellojen soittohetki esimerkiksi Enossa, jossa niitä soitetaan vainajalle joko torstaina kello 10–11 välillä tai puoli tuntia ennen siunaustilaisuutta. Omaiset voivat sopia seurakuntasihteerin kanssa ajankohdan tai päättää, ettei kelloja soiteta ollenkaan. Sanomakellot soivat noin 12–13 minuuttia, ja niistä voi päätellä vainajan iän ja sukupuolen.

– Alkusoittona soitetaan ikävuodet, naiselle pienellä kellolla, jolloin kuuluu korkeampi kumaus, ja miehelle isolla kellolla, jolloin kumaus on matalampi. Jokaista vuosikymmentä kohtaan soi kolmen sarja kelloja. Pienen tauon jälkeen soitetaan yksittäiset ikävuodet yksitellen. Sen jälkeen soitetaan kaikille samanlainen noin kymmenen minuutin pituinen loppusoitto vuorotellen pienellä ja isolla kellolla, kertoo seurakuntamestari Jaana Suvivuo.

Vuoteen 1996 asti Enon kahta kirkonkelloa soitettiin käsin kellotorniin kiiveten. Nykyään kellojen soittoa ohjataan kellonsoittojärjestelmän kautta. Kellot voidaan laittaa soimaan kirkon sakastin kosketusnäyttöpaneelista reaaliaikaisesti tai ajastamalla ne etukäteen tietokoneella tai puhelimella.

Tuupovaaran kirkon tornissa kumisee yksi kello

Tuupovaaran kirkon tornissa on vain yksi rautakello, jota soitetaan vainajalle käsin omaisten pyynnöstä yleensä arkisin kello yhdeksän aikaan. Kellon kyljessä olevan tekstin perusteella se on peräisin vuodelta 1960.

– Kello on hankittu vanhan kellon haljettua, kertoo seurakuntamestari Jukka Heikura Vaara-Karjalan seurakunnasta.

Tuupovaarassa vainajan sukupuolen voi päätellä soiton rytmistä, joka miehillä on hitaampi. Heikuran mukaan naisten sanomakelloissa kelloa näpäytetään noin kuuden sekunnin välein, miesten sanomakelloissa noin kymmenen sekunnin välein. Sanomakellojen soitto kestää noin kymmenen minuuttia.

– Talvella pakkasella soitetaan luukut kiinni ja kovalla pakkasella ei soiteta ollenkaan.

Kontiolahden kirkon kellotapulissa on iso rautakello ja pienempi pronssikello

Kontiolahdella sanomakelloja soitetaan pääsääntöisesti sen viikon torstaiaamuna, jolloin siunaustilaisuus on.

– Lähtökohta on, että sanomakellot soitetaan Kontiolahden seurakunnan jäsenille, mutta myös ulkopaikkakuntalaisille voidaan sopia kellojen soittoaika. Varatakseen soittoajan omaiset ovat itse yhteydessä tänne virastoon. Myös kirkkoon kuulumattomalle voidaan soittaa sanomakellot, mikäli omaiset toivovat niin, kertoo toimistosihteeri Suvi-Tuuli Turunen.

Kontiolahdella kellotapulissa kajahtelee kaksi kelloa, vuonna 1962 Lokomolta hankittu isompi rautakello ja kaavilaisen Juutilaisen valimon vuonna 1989 tekemä pienempi pronssikello.

– Isolla kellolla soitetaan kuolleille ensin täydet kymmenet, yksi kumahdus per vuosikymmen, ja pienellä kellolla ykkösvuodet. Kun ikä on soitettu, on pieni tauko ja sen jälkeen soitetaan vuorotellen molemmilla kelloilla yhteensä 10 minuuttia niin, että naisille aloitetaan pienellä kellolla, miehille isolla kellolla, kertoo vahtimestari Eero Pehkonen.

Kirkko on surun osaaja

Sanomakellot ovat hautajaisten ohella yksi pysähdys surussa, toteaa Kontiolahden seurakunnan II kappalainen Jaakko Muhonen.

Seurakunnat tukevat omaisia surussa monin tavoin. Omaisten on esimerkiksi mahdollista käydä surua läpi hautajaisten jälkeen seurakunnan työntekijän kanssa, ja sureville on tarjolla sururyhmiä. Lisäksi seurakunnan erilaiset kerhot, tilaisuudet ja messut ovat yksinäisyyden kokemusta lieventäviä yhteyden hetkiä.

– Kirkko on surun osaaja ja meillä on kuoleman kohdatessa vastaus, joka nousee kristinuskon ydinsanomasta ja kirkon päätehtävästä, Muhonen sanoo.

Tea Ikonen

Kellojen soittoja

Sanomakellot
Saattokellot hautaan vietäessä
Ehtookellot lauantaisin klo 18
Huomenkellot sunnuntaisin klo 9
Papinkellot sunnuntaisin klo 9.45
Yhteensoitto tai kutsukellot sunnuntaisin 5–10 minuuttia ennen messun alkua
Loppusoitto/päätöskellot messun päättyessä

”Mitä sitä voisi eläkkeellä ollessaan tehdä?”

Rantakylän kirkolla järjestetään marraskuussa iltapäivätapahtuma, jossa hiljattain eläkkeelle jääneet ja pian eläkkeelle jäävät pääsevät porukalla pohtimaan uutta elämänvaihetta.

Rantakylän kirkolla järjestetään marraskuussa iltapäivätapahtuma, jossa hiljattain eläkkeelle jääneet ja pian eläkkeelle jäävät pääsevät porukalla pohtimaan uutta elämänvaihetta.

Kaksi hymyilevää naista juttelee kadulla. — Tuoreet eläkeläiset Merja Mäkisalo-Ropponen ja Ilona Pietarinen kertovat omia kokemuksiaan eläkkeelle jäämisestä Elävänä eläkkeellä -tapahtumassa Rantakylän kirkolla 16. marraskuuta. Kuva: Tea Ikonen

Elävänä eläkkeellä -tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat uutta kipinää eläkevuosiinsa. Ohjelmassa on makupaloja monologista Anjan lähes erinomainen elämä, jota Minna Maaria Virtanen esittää Joensuun kaupunginteatterissa tällä syyskaudella.

Pielisensuun seurakunnan pappi Anna-Riitta Pellikka herättelee ajatuksia eläkkeelle jäämisestä elämänvaiheena. Tapahtuman työpajoissa voi katsella elämää eteenpäin ja taaksepäin. Mitä unelmia minulla on? Mitä haluaisin vielä kokeilla ja oppia? Uskaltaisinko vielä hypätä johonkin aivan uuteen?

Päiväkahvin yhteydessä on tarjolla kakku- ja hedelmäbuffet. Päivän aikana on myös mahdollisuus tutustua erilaisiin vapaaehtoistehtäviin.

Seurakuntalaiset ovat olleet alusta asti aktiivisesti mukana tapahtuman suunnittelussa

Merja Mäkisalo-Ropponen ja Ilona Pietarinen ovat eläkkeellä olemisen kokemusasiantuntijoita. He kertovat tapahtumassa omista kokemuksistaan eläkkeelle jäämisestä. Pietarinen on toiminut sairaanhoitajana koko työuransa. Mäkisalo-Ropponen jäi toukokuun alussa eläkkeelle kansanedustajan työstä.

Ajatus eläkkeelle jääneiden ja kohta jäävien omasta tapahtumasta syntyi, kun Mäkisalo-Ropponen mietti yhdessä juuri eläkkeelle jääneen tuttavansa kanssa, että mitä sitä voisi eläkkeellä ollessaan tehdä. Kirkkokahveilla hän kertoi näistä pohdinnoista papille.

Kun asiaa sitten ruvettiin seurakunnassa porukalla edistämään, diakoniatyöntekijä kutsui Mäkisalo-Ropposen mukaan keskustelemaan. Syntyi idea tämän kaltaisesta tapahtumasta.

– On ollut kiva kokea sitä, että me tavan seurakuntalaiset ollaan oltu tekemässä tapahtumaa. Tämä on ollut tosi innostavaa, Mäkisalo-Ropponen kiittelee.

Ohjelmanumeroiden välissä osallistujilla on mahdollisuus ajatustenvaihtoon ja yhteiseen jakamiseen

Eläkkeelle jäädessä ollaan monenlaisten elämänmuutosten pyörteissä. Moni pitää huolta ikääntyneistä läheisistään ja lapsenlapsista. Parisuhteen tasapaino saattaa heilahtaa, kun eläkkeelle jäädään eri aikaan. Uudessa tilanteessa ihminen voi myös kokea yksinäisyyttä.

– Työpaikka on ollut monelle tärkeä yhteisö. Mihin yhteisöön kuulun työuran jälkeen vai kuulunko mihinkään? Kaiken keskellä on tärkeää kuunnella itseään ja omia tarpeitaan, sanoo Rantakylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Raija Alhosaari.

Tapahtumassa on varattu aikaa porinoille lähellä istuvien kanssa sekä yhteiselle keskustelulle.

– Yhteinen keskustelu on hyvin tärkeää. Me haluamme kuulla ja jakaa yhdessä osallistujien kanssa kokemuksia, toiveita ja odotuksia. Jokaisen ajatukset ovat ainutkertaisia ja arvokkaita, Alhosaari sanoo.

Hän painottaa, että keskusteluun osallistuminen ei ole vaatimus. Tapahtumaan voi tulla myös kuulostelemaan hiljaa itseään.

Hanna Pekkanen

Elävänä eläkkeellä to 16.11. klo 13–16 Rantakylän kirkolla. Tapahtuma on maksuton. Tarjoilun vuoksi pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 12.11. www.joensuunseurakunnat.fi/ilmoittaudu tai puhelimitse 013 263 5300. Järj. Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakuntien diakonia- ja aikuistyö.

Sana: Aika laulaa ja aika rukoilla

Miten nopeasti tulikaan aika rukoilla ja aika laulaa rauhaa maailmaan.

Pyhäaamuna Hoilolan kirkolla itärajalla, messun jälkeen, taivas tummeni lähes mustaksi. Rajun tuulen mukana maahan iski raekuuro vailla vertaa. Muutamassa minuutissa maa oli valkoinen ja uusi. Ihmetellen lähdin ajamaan kohti Kiihtelysvaaraa, kohti uutta messua. Oli uskon ja epäuskon sunnuntai.

Tuupovaaran kirkon kohdalla oli useita autoja parkkipaikalla. Kirkossa oli meneillään kuoroharjoitukset tulevaa Rauhanmessua varten. Miten nopeasti tulikaan aika rukoilla ja aika laulaa rauhaa maailmaan.

Yksi harjoiteltavista musiikkikappaleista oli Leonard Bernsteinin kappale Somewhere (suom. Jossain), musikaalista West Side Story. ”Jossain paikka on, on paikka meillekin, taivaan alla on rauha vain meillekin. Jossain, kerran löydämme elämän uuden, anteeksiantavaisuuden.”

Kiihtelysvaaran messun aikana lähes huomaamatta tuli aurinko esiin. Sadepisarat loistivat syksyisellä nurmella. Liityimme ajatuksissamme palestiinalaisen litanian rukoukseen:

”Jeesus Vapahtajamme, silmämme katsovat sinuun, ainoaan auttajaamme näinä vaikeina aikoina. Me rukoilemme, että avaisit maailman, israelilaisten ja palestiinalaisten silmät näkemään oikeuden ja sovituksen. Auta meitä näkemään, että yhden ihmisen turvallisuus ja vapaus riippuu muiden turvallisuudesta ja vapaudesta. Herra, kuule rukouksemme.”

Anne Angervo
kirkkoherra
Vaara-Karjalan seurakunta

Äänestys avasi Annalle papin uran

Rantakylän seurakunnan pappi Anna Holopainen vihittiin virkaansa ensimmäisten naisten joukossa 35 vuotta sitten. Pian eläkkeelle jäävän Holopaisen työuralle on mahtunut monta mullistusta.

Rantakylän seurakunnan pappi Anna Holopainen vihittiin virkaansa ensimmäisten naisten joukossa 35 vuotta sitten. Pian eläkkeelle jäävän Holopaisen työuralle on mahtunut monta mullistusta.

Pappi on pyörän kanssa pyörätiellä. — Anna Holopainen on tehnyt melkein koko työuransa Rantakylän seurakunnassa. Kun hänet aikoinaan vihittiin papiksi, oli seurakuntalaisten ja median kiinnostus suurta, mutta nykyään nainen pappina ei ole enää erikoinen juttu. – Alkuaikoina saattoi joku omainen sanoa hautajaisten jälkeen, että hyvinhän se meni. Ihan selvästi he jännittivät, että miten tuo pärjää. Ei sellaista ole enää ollut, Holopainen naurahtaa. Kuva: Tea Ikonen

Se päivä oli torstai, Anna Holopainen muistelee. Pappisviran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa kolmesti aiemminkin, vuosina 1963, 1976 ja 1984, mutta esityksen läpimenoon vaadittava 3/4 enemmistö saatiin tuona marraskuisena torstaipäivänä vuonna 1986.

– Kutsuin Rantakylän seurakunnassa pappina olleen Esko Kähkösen ja hänen vaimonsa Merjan kotiini kahveille, ja juhlimme päätöstä, Holopainen muistelee.

Holopainen toimi tuohon aikaan Rantakylän seurakunnan lehtorina. Lehtori ja uskonnonopettaja olivat ne ammatit, joihin naispuoliset teologit saattoivat ennen pappisviran avautumista hakeutua. Seurakuntalehtori sai esimerkiksi saarnata ja pitää rippikouluja, mutta hänellä ei ollut oikeutta toimia jumalanpalveluksessa liturgina, kastaa, konfirmoida rippikoululaisia, vihkiä avioliittoon eikä haudata.

”En koskaan hakenut sitä virkaa”

Holopaisen kiinnostus seurakunnalliseen työhön syttyi nuoruudessa kotikylässä Viinijärvellä, jossa hän piti tyttökerhoa. Erään kerhokerran jälkeen tavaroita kaappiin laittaessaan Holopaiselle tuli vahva tunne, että hän haluaa työskennellä kirkossa, vaikka ei vielä silloin tiennyt, mitä hän naisena voisi kirkossa tehdä. Viinijärvellä tai Liperissä ei ollut seurakuntalehtorin virkoja.

Holopainen haki ja pääsi teologiseen heti kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1978. Hän valmistui keväällä 1982 ja sai ensin Lappeenrannasta seurakuntalehtorin sijaisuuden, sitten Kotkasta töitä kolmeksi vuodeksi. Vuoden 1986 alussa hän sai Rantakylän seurakunnasta vakinaisen lehtorin viran.

Kirkolliskokouksen päätös avata papin virka naisille sai lainvoiman vuoden 1988 alusta. Holopaisen lehtorin virka muutettiin kappalaisen viraksi. Siirtymäsäännöksen mukaan se oli mahdollista, jos henkilö oli ollut virassa vähintään kaksi vuotta. Holopaisella aika täyttyi juuri tuolloin.

– En koskaan hakenut sitä virkaa, Holopainen hymähtää.

Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi 6.3.1988. Holopainen oli yksi tuona päivänä vihityistä 94 naisteologista. Kuopiossa pappisvihkimyksen sai yhdeksän naista, joista Joensuusta vihkimyksen saivat Holopaisen lisäksi Kaarina Niskanen ja Paula Sainio.

Vihkimyspäivää Holopainen kuvaa ilon ja helpotuksen päiväksi. Seurakuntalaisten ja median kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli valtava. Joensuusta Kuopioon matkasi linja-autollinen väkeä seuraamaan tilaisuutta. Sosiaali- ja terveysministeri Tarja Halonen lähetti onnittelun kaikille pappisvihkimyksen saaneille naisille, ja kun Holopainen piti ensimmäisen liturgiansa, oli sanomalehti Karjalainen sitä seuraamassa.

Kaikki eivät ilahtuneet

Vastustustakin tapahtuma herätti.

– Kaikenlaista törkypostia tuli kotiin, henkilökohtaista ja sellaista, jota jotkut lähettivät kaikille, joita vihittiin sinä päivänä papeiksi, Holopainen muistelee.

Kun pappisvirka avattiin naisille, oli naisten pappeutta vastustavilla edelleen mahdollisuus tulla vihityksi pappisvirkaan ja toimia kirkon tehtävissä. Alkuun naiset väistivät miespappeja, jotka eivät suostuneet olemaan alttarilla samaan aikaan naispappien kanssa. Vuonna 2006 kirkolliskokous kuitenkin linjasi, ettei naispappeuden vastustajan vakaumus saa näkyä työtehtävissä eikä esimerkiksi saa tehdä työjärjestelyjä sukupuolen perusteella.

– Muistan, että erään herätysliikkeen työntekijäpappi ei voinut tulla edes kirkkosaliin, jossa olin liturgina. Tuli sellainen olo, että näinkö saastainen minä olen. Mutta pääsääntöisesti täällä Itä-Suomessa tällaista ei ollut. Olen myös halunnut toimia niin, etten provosoi ketään.

Naisten osuus papistosta on sittemmin kasvanut tasaisesti. 2000-luvulla papiksi vihityistä enemmistö on ollut naisia. Johtavissa asemissa heitä on toistaiseksi kuitenkin vähän, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Helsingin ja Joensuun kirkkoherroista suurin osa on naisia.

Piispan virka avattiin naisille vuonna 1990, mutta piispaksi nainen pääsi vasta 20 vuotta myöhemmin, kun Irja Askola valittiin Helsingin piispaksi. Tällä hetkellä Suomessa on kolme naispuolista piispaa: Espoon hiippakunnan piispana vuonna 2019 aloittanut Kaisamari Hintikka, Turun arkkihiippakunnan piispana vuonna 2021 aloittanut Mari Leppänen ja syyskuun alussa Mikkelin hiippakunnan piispaksi vihitty Mari Parkkinen.

Muutosten vuosikymmenet

Naispappeuden lisäksi Holopaisen työuralle on sattunut muitakin uudistuksia luterilaisessa kirkossa. On tullut uusi virsikirja, raamatunkäännös ja kirkkokäsikirja. Virsikirja on saanut kahdesti lisävihkon. Kännykät ovat syrjäyttäneet lankapuhelimet, internet ja sosiaalinen media paperisen viestinnän.

– Uusia sovelluksia ja ohjelmia on pakko opetella. Ne vievät energiaa ja aikaa ihmisten kohtaamiselta. Onko se kaikki tarpeellista, koska meidän tehtävä olisi kulkea ihmisten kanssa ja pitää omaakin hengellistä elämää yllä, lukea ja rukoilla, Holopainen pohtii.

Papin työssä on näkynyt sekin, että seurakunnan jäsenmäärä on pudonnut ja ikärakenne muuttunut. Jos ennen oli paljon kasteita, nyt on hautajaisia. Aiemmin töitä tehtiin enemmän kotoa käsin ja toimituskeskustelut käytiin kodeissa, nyt työskennellään pitkälti toimistolla.

Toisaalta kansainvälinen työ on lisääntynyt, mitä Holopainen pitää tervetulleena muutoksena. 80–90-lukujen taitteessa Joensuuhun tuli paljon venepakolaisia Vietnamista, 90-luvun alussa inkeriläisiä paluumuuttajia Venäjältä ja vuonna 2015 turvapaikanhakijoita Lähi-Idästä. Nykyään Rantakylän seurakunnan tilaisuuksissa käy paljon ulkomaalaisia opiskelijoita.

Papin tehtävä on päivittää evankeliumia

Uusi muutos odottelee kulman takana, sillä Holopainen on jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa. Tämän vuoden hän on tehnyt 50-prosenttista työaikaa. Ennen varsinaisia eläkepäiviä Holopainen pitää vuosiloman, joten hänen lähtömessunsa on jo sunnuntaina 15. lokakuuta.

– Se on hirvittävän iso elämänmuutos. Olen ollut niin työorientoitunut ihminen. Mutta tämä 50 prosentin työaika on ollut hyvää vähittäistä siirtymistä, hän arvioi.

Papin työn hän on kokenut elämäntapana, joka vaatii paljon luovuutta. Tärkeää on seurata aikaansa ja lukea monipuolisesti kaikkea. Vaikka kysymys pelastuksesta säilyy samana, muuttuvat maailma ja ne asiat, jotka ihmisille kulloinkin ovat tärkeitä.

– Kuopion aiempi piispa Wille Riekkinen on sanonut, että pappien tehtävä on päivittää evankeliumia koko ajan. Se oli minusta nasevasti sanottu.

Holopainen pohtii, että papin työssä hän on saanut kohdata ja oppia ymmärtämään monenlaisia ihmisiä.

– Ihmiset elävät hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa. Olen aika laajalla kirjolla nähnyt ihmiselämän moninaisuutta ja sitä, miten ihmiset yrittävät selviytyä. Se on lisännyt myötätuntoa ja suvaitsevaisuutta.

Tea Ikonen

Jutussa on käytetty lähteenä muun muassa verkkoartikkelia evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/naiset-pappeina-30-vuotta.

Kirkko haastaa huomioimaan maaseudun

Kirkko on uudistanut maaseutulinjauksensa. Keskeinen ajatus on, että hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua ja maaseutu kaupunkeja.

Kirkko on uudistanut maaseutulinjauksensa. Keskeinen ajatus on, että hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua ja maaseutu kaupunkeja.

Kaksi naista seisoo koivun juurella seurakuntatalon edessä. — Kirkon uudet maaseutulinjaukset julkistettiin kirkon yhteiskuntapäivillä Joensuussa 21.–22.9. Maaseutulinjaustyöryhmän jäsenet Hilkka Vihinen ja Saila Musikka olivat mukana tapahtumassa. He nostavat etätyön ja monipaikkaisuuden yhdeksi maaseutulinjausten keskeiseksi teemaksi. Ihmiset, joilla on kakkosasunto pienellä paikkakunnalla, ovat osa-aika-asujia molemmilla paikkakunnilla, Musikka toteaa. Kuva: Emilia Siippola

Tiesitkö, että kaupunki ja maaseutu eroavat toisistaan vähemmän kuin eri maaseututyypit keskenään? Ainakin, jos eri aluetyyppejä verrataan vaikkapa hyvinvoinnin, tulojen tai väestörakenteen näkökulmista.

– Itse asiassa kaupungin lähellä oleva maaseutu on osalla mittareista jopa hyvinvoivempaa kuin kaupunkialueet. Harvaan asutulla maaseudulla puolestaan menee monilla mittareilla katsottuna huomattavasti heikommin, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Hilkka Vihinen.

Vihinen oli mukana Kirkon maaseutulinjausten uudistustyöryhmässä, joka aloitti toimintansa vuonna 2022. Tuoreet kirkon maaseutulinjaukset esittävät ratkaisuja siihen, miten eri puolella Suomea vastataan maaseudun voimakkaaseen muutokseen ja maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen muutoksiin. Kirkkohallituksen perustaman työryhmän jäsenet edustivat kirkon eri työntekijäryhmiä eri puolilta Suomea sekä Lukea ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittoa, MTK:ta.

Korona-ajan tuoma monipaikkaisuus ja etätyö sekä seurakuntien ja kuntien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat sote-ratkaisut loivat painetta ajantasaistaa kirkon edellisiä, vuonna 2015 julkistettuja maaseutulinjauksia. Uudistustyön keskeinen ajatus on, että hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua ja toisin päin.

– Kaupunki ja maaseutu eivät ole erillisiä saarekkeita, vaan niillä on myönteinen riippuvuussuhde, painottaa Pielisensuun seurakunnan diakoniatyöntekijä Saila Musikka, joka edusti uudistustyöryhmässä Itä-Suomea ja perusseurakuntatyötä.

Kahden paikkakunnan osa-aika-asujat

Monipaikkaisuus ja etätyö ovat maaseutulinjausten isoja teemoja. Monet viettävät kakkospaikkakunnalla pitkiäkin aikoja vuodesta ja ovat silloin pois kotipaikkakunnaltaan.

– Minusta oli hieno oivallus, että ne ihmiset, joilla on kakkosasunto pienellä paikkakunnalla, ovat osa-aika-asujia molemmilla paikkakunnilla, Musikka toteaa.

Ihmiset kiinnostuvat myös kakkospaikkakuntansa asioista ja haluaisivat osallistua sen toimintaan tai käyttää palveluita. Seurakuntien tarjonnasta esimerkiksi kirkkokonsertit ja ystäväpalvelutyyppinen toiminta kiinnostavat monipaikkaisia ihmisiä.

Kakkosasunto on usein sillä paikkakunnalla, jossa suvun juuret ovat, ja usein henkinen sidos kakkospaikkakunnan seurakuntaan on isompi kuin varsinaiseen seurakuntaan. Kun kasteet, häät ja hautajaiset halutaan pitää kakkospaikkakunnalla, se rasittaa pieniä seurakuntia.

– Pääkaupunkiseudulla on vaikea tulla haudatuksi muuten kuin tuhkaamalla. Jos ihminen ei sitä halua, hankkiiko hän hautapaikan jostain muualta? Mikä on maaseutuseurakuntien rooli ihmisten hautaamiskuviossa? Vihinen kysyy.

Voisivatko seurakunnat olla valveutunut vastavoima?

Myös pienenevät resurssit ovat haaste. Saila Musikan mukaan seurakunnilla on tällä hetkellä osaavaa henkilöstöä, johon on panostettava myös jatkossa.

– Jos resurssit pienenevät, mihin voimavarat käytetään? Kirkon voimavara on yhteisöllisyys, ja seurakunnan työntekijät ovat yhä enemmän toiminnan organisoijia tai mahdollistajia. Se vaatii ammattitaitoa, Musikka sanoo.

Vihinen toivoo, että seurakunnat voisivat olla valveutunut vastavoima kehityksessä, jossa kunnat ja hyvinvointipalvelut keskittävät toimintojaan.

– Miten omaa toimintaa voi viedä yhteisöjen lähelle ja tehdä niiden kanssa? Jos on pakko säästää ja leikata, onko oikein, että leikataan se viimeinenkin yhteinen tila tai lähipalvelu vai vähennetäänkö muualla jostakin sellaisesta palvelusta, johon jää vielä toimintoja, Vihinen pohtii.

Toimenpide-ehdotuksia kirkon kaikille tasoille

Miten uudet maaseutulinjaukset näkyvät seurakuntien elämässä jatkossa, eivätkä jää vain yhdeksi paperiksi, joka nyt julkaistiin? Saila Musikka kertoo, että linjauksiin on koottu toimenpide-ehdotuksia kirkkohallitukselle, hiippakunnille, maaseutuseurakunnille ja kaupunkiseurakunnille.

Kirkkohallitus voi esimerkiksi arvioida seurakuntien kaksoisjäsenyyttä ja ottaa huomioon maaseutunäkökulman uuden strategiakauden valmisteluissa. Tuomiokapitulit voivat mahdollistaa maaseutuseurakunnille räätälöityjä toimintatapoja ja ohjata asiantuntijaresursseja niiden tueksi.

Maaseutuseurakunnat voivat hyödyntää tilojen yhteiskäyttöä muiden toimijoiden kanssa sekä edistää yhteistyötä kylien, kuntien, yhdistysten, yritysten ja hyvinvointialueiden kanssa. Kaupunkiseurakunnat ja seurakuntayhtymät voivat tarjota erityistyömuotojen, kuten esimerkiksi perheneuvonnan, palveluja yhteistyösopimuksilla myös lähialueiden seurakunnille. Ne voivat myös huomioida hankinnoissaan ekologiset ja alue- ja paikallistaloudelliset vaikutukset.

– Veikkaan, että vähintään seitsemän vuoden päästä kannattaa tarkastella, vieläkö nämä linjaukset ovat ajankohtaisia, Musikka arvioi.

Hilkka Vihisen mielestä maaseutulinjausten laatiminen on kirkolta merkittävä teko, jota kannattaisi tehdä tiettäväksi esimerkiksi Euroopan Unionin elimissä.

– Näin iso panostus ansaitsisi tulla huomatuksi sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, Vihinen pohtii.

Tea Ikonen

Mielenterveysongelmia kotona – perheneuvonta tarjoaa apua

Tuoreen kyselyn perusteella mielenterveysongelmat näkyvät kirkon perheneuvonnassa aiempaa useammin. Perheneuvonta tarjoaa terapeuttista keskusteluapua perheen ja parisuhteen huoliin.

Tuoreen kyselyn perusteella mielenterveysongelmat näkyvät kirkon perheneuvonnassa aiempaa useammin. Perheneuvonta tarjoaa terapeuttista keskusteluapua perheen ja parisuhteen huoliin.

Väsynyt ihminen toisten joukossa. — Älä jää yksin parisuhteen ja perheen ongelmien kanssa. Perheneuvontaan kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Kuva: iStock

Mielenterveyteen liittyvien huolten kasvu nousee esiin perheasiain neuvottelukeskuksille tehdyssä tuoreessa kyselyssä. Kirkon viestinnän tiedotteen mukaan peräti 83 prosenttia vastanneista sanoi, että asiakkaiden mielenterveyskysymykset ovat lisääntyneet.

Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksen vs. johtaja Salla Ulvi-Altio kertoo, että ilmiö näkyy myös Pohjois-Karjalassa.

– Aiempaa enemmän jo aikaa varatessa tuodaan esille mielen haasteita, jotka ymmärrettävästi vaikuttavat myös pari- ja perhesuhteisiin. Mielenterveyspalvelut ovat monella paikkakunnalla yleisesti ruuhkautuneet, mikä luonnollisesti näkyy myös meillä.

Myös yleinen ahdistuneisuus ja nukkumisen vaikeudet nousevat pohjoiskarjalaisten yhteydenotoissa aiempaa enemmän esille.

Perheneuvojat auttavat löytämään ratkaisuja monimutkaisiin tilanteisiin

Kun ahdistus kasvaa omassa elämässä, se heijastuu myös läheisiin ihmissuhteisiin. Ja kun läheisissä ihmissuhteissa on vaikeaa, on ymmärrettävää, että omakin mieli kuormittuu.

Ongelmat ovat usein monikerroksisia: perheessä tai yksilöllä voi olla pitkään jatkunut kuormitustila, joka voi johtaa mielenterveyden ongelmiin.

Perheneuvojat kohtaavat asiakkaansa kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Parisuhde tai ihmissuhteet yleisesti eivät ole muusta elämästä erillinen osa, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mitä siis voi tehdä, jos kantaa huolta omasta tai läheisensä mielen hyvinvoinnista ja siitä, miten tilanne vaikuttaa parisuhteeseen ja perheen asioihin?

– Kehottaisin toimimaan mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Tilanteen ei tarvitse olla kriisiytynyt tai akuutti, vaan kynnyksen avun hakemiseen tulisi olla mahdollisimman matala, sanoo Salla Ulvi-Altio.

Apua kannattaa hakea ajoissa, ennen kuin ongelmat kerrostuvat

Mitä nopeammin huolen kanssa päästään työskentelemään, sitä vähemmän ongelmat ehtivät kerrostua.

– Jos läheinen ei itse ole valmis hakemaan apua, kannattaa apua hakea ainakin itselleen. Ei ole helppo asettautua toisen tueksi. Siinä on vaarassa itsekin uupua, toteaa perheneuvoja Piia Nurhonen.

Perheneuvonta tarjoaa terapeuttista keskusteluapua. Se on ammatillista keskustelua, jonka tavoitteena on tukea ihmisen hyvinvointia vahvistamalla hänen kykyään elää lähisuhteissa. Joskus kertaluontoinen keskustelu tuo riittävän avun ja joskus keskusteluapu jatkuu pidempään. Perheneuvonnassa kohdataan erityisesti pareja.

Työskentelyn alkuvaiheessa perheneuvojat arvioivat yhdessä asiakkaan kanssa sitä, onko juuri perheneuvonta oikea auttamisen taho. He myös tekevät aktiivista palveluohjausta silloin, kun omat palvelut eivät vastaa asiakkaan tarpeisiin tai odotusajat menevät pitkälle.

– Tiedostamme sen, että monet palvelut ovat ruuhkautuneet, mutta se ei saisi olla syy siihen, ettei apua haeta. Onneksi digiaikana myös matalan kynnyksen verkkopalvelut ovat lisääntyneet ja moniin parisuhdeteemoihin on olemassa laadukkaita omahoito-ohjelmia, Ulvi-Altio toteaa.

Perheneuvonnan asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä, ja perheneuvonta on asiakkaalle maksutonta.

Hanna Pekkanen

Joensuun perheasiain neuvottelukeskus

terapeuttista keskusteluapua parisuhteen ja perheen ongelmiin
avioliittolain mukaista perheasioiden sovittelua ja siihen liittyvää ennaltaehkäisevää keskusteluapua yhteistyössä SiunSoten kanssa
maksuton, luottamuksellinen palvelu
tarkoitettu kaikille Pohjois-Karjalan maakunnan alueella asuville
ajanvaraus ma, ke ja to klo 9–11 ja ti klo 10–12, p. 050 430 8472
Facebookissa nimellä Suhe rokkaa ja Instagramissa suhe_rokkaa
keskus on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymää

Kari Kuula: Asiat ovat paremmin kuin luulet

Maailman asiat eivät ole niin hullusti kuin äkkiseltään voisi luulla.

Nainen kerää roskia luonnosta. — Maailman asiat eivät ole niin hullusti kuin äkkiseltään voisi luulla, Kari Kuula kirjoittaa. Kuva: iStock

”Ai kamala! Maailma menee yhä hullumpaan suuntaan. Ei ennen ollut tällaista!”

Moni liputtaa katastrofiteesien puolesta: ”Ennen oli parempaa. Säätkin suosiollisempia. Nyt kaikkialta tulee vain huonoja uutisia.”

Pessimistin intuitio saattaa kuitenkin erehtyä. Voidaan nimittäin esittää aivan päinvastainen teesi: ”Maailma kulkee parempaan suuntaan. Sitä ei vain huomaa.”

Ihmisen mieli tarttuu ensimmäiseksi huolestuttavalta näyttävään aiheeseen. Näin me suojelemme itseämme ja varaudumme vaaroihin. Sinänsä hyödyllinen ilmiö muuttuu vahingolliseksi, koska uutismaailma tuottaa sitä, mitä mieluiten klikkaamme. Siksi meille tarjotaan jatkuvasti hätkähdyttäviä varoitusviestejä.

Huonot uutiset korostuvat. Vetävimmät otsikot saadaan siitä, mikä kulloinkin menee pieleen. Vähemmän palstatilaa annetaan hyvän voitosta kertoville tapahtumille. Syntyy perspektiiviharha onnettomuuksien kasvavasta sarjasta.

Mutta eikö juuri nyt ole näkyvissä todellisia huolestuttavia kehityskulkuja? Sota Euroopassa, maailmanlaaja kulkutauti ja ilmastonmuutos. Tähän päälle koventunut keskustelukulttuuri, salaliittouskovaisuus ja demokratian rapistuminen.

Kyllä. Paljon huonoa ja huolestuttavaa on ilmassa. Silti moni suuren kuvan mittari osoittaa kohti valoa.

Ihmiskunta on menossa parempaan suuntaan

Verrataan nykyaikaa maailman menoon puoli vuosisataa sitten. Nykyään on paljon vähemmän konflikteja ja sotia. Vakava köyhyys, nälänhädät ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet huomattavasti. Naisten asema on parantunut lähes kaikkialla.

Koulutustaso nousee jatkuvasti. Tiedämme luonnosta ja ihmisestä yhä enemmän. Sähköinen viestintä lisää tasa-arvoa mahdollistaessaan kaikkien ihmisten pääsyn tiedon lähteille.

Ilmastonmuutos huolestuttaa, mutta toisaalta nyt siitä puhutaan kaikkialla, kun ennen se huolestutti vain muutamia aktivisteja. Lähes kaikki kansat tekevät yhdessä työtä sitä vastaan.

Ihmiskunta on nyt muutenkin yhtenäisempi kuin koskaan ennen. Paikalliset eripurat ja blokkiutumiset eivät muuta tätä suurta kuvaa. Ei edes sota Ukrainassa, vaikka se toki on pysyvästi muuttanut eurooppalaista tasapainoa ja turvallisuutta.

Entä hallitsematon väestönkasvu? Sellaista ei ole edessä. Syntyvyys ei lisäänny, vaan vähenee.

Nykyinen väestönkasvu johtuu eliniän pitenemisestä. Kun nyt nuoruuttaan elävät alkavat nukkua pois, väkimäärä alkaa vähetä. Tämän vuosisadan kuluessa käydään jossakin kymmenessä miljardissa, minkä jälkeen alkaa pitkä laskeva suunta. Meitä ei uhkaa väestöräjähdys.

Suuressa kuvassa asiat ovat paremmin kuin ennen. Olemme menossa hyvään suuntaan, joskin vaikeaa tietä pitkin.

Tekee hyvää katsoa tulevaisuutta toiveikkaasti

Parempaan mennään -teesi toki yksinkertaistaa asioita. Maailman meno ei tiivisty pelkkään plussaan tai miinukseen. Olot ja kehityskulut vaihtelevat eri planeetan kolkissa.

Silti viisas vaalii positiivista yleisteesiä. Hyvin käy. Valoa kohti kuljetaan. Tällainen maailmankuva tekee hyvää omalle mielenrauhalle. Ja se valaa lapsiin tulevaisuudenuskoa.

Historia opettaa saman kuin arkijärki. Ongelmia kannattaa katsoa pulmina, jotka ratkaistaan. Viimeisen sadan vuoden aikana on nimittäin tehty valtavasti elämää helpottavia teknisiä keksintöjä.

Lääketiede on löytänyt parannuksen moneen vaivaan, joka ennen vammautti tai vei hautaan. Energiaa, ruokaa ja raaka-aineita tuotetaan yhä kestävämmällä tavalla. Mitä kaikkea hyödyllistä tulevina vuosikymmeninä keksitäänkään?

Mennyt edistys ei silti automaattisesti ennusta tulevaa. Ei ole taattua, että tekniikan voittokulku ratkaisee ihmiskunnan suurimmat ongelmat. Esimerkiksi ilmastonmuutosta ei voida kokonaan pysäyttää. Saatamme kuitenkin sopeutua siihen paremmin kuin nyt luullaan. Sama pätee moneen muuhunkin huolen aiheeseen.

Maailman asiat eivät ole niin hullusti kuin äkkiseltään voisi luulla. Hyvän merkkejä, siunauksen signaaleja, on paljon, vaikka ne eivät useinkaan ylitä uutiskynnystä. Siksi realisti katsoo tulevaisuutta toiveikkaasti. Ja tekee oman osansa paremman maailman puolesta.

Kari Kuula

Artikkeli on julkaistu Nurmijärven Seurakuntaviestissä 3/2023.

Sana: Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut – Matt. 18:5

Miten minun tulisi olla ja toimia kristittynä? Millainen lapsi itse olen? Millaisena näemme lapset? Miten tärkeänä pidämme kulkemista jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla?

Kuopion hiippakunnan nettisivuilla todetaan, että lapset ja nuoret ovat aarteita. Tämän kuten Jeesuksen ohjeen tulisi viitoittaa kulkuamme kristittyinä.

Lasten ja enkelten päivää, Mikkelinpäivää, vietetään vuosittain näin syksyllä. Kasvatuksen työntekijänä ja kristittynä päivän evankeliumiteksti (Matt. 18:1–6, 10) pysäyttää minut pohtimaan Jeesuksen opetusta lapsen asemasta ja Jumalan lapsena olemisesta. Miten minun tulisi olla ja toimia kristittynä? Millainen lapsi itse olen? Millaisena näemme lapset? Miten tärkeänä pidämme kulkemista jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla? Miten toimin seurakunnan kasvatustehtävässä, jotta Jeesuksen esimerkki näkyisi työssäni? Onko päätöksenteko linjassa tämän kanssa?

Jeesus nostaa lapsen ja lapsen kaltaisuuden tärkeään asemaan. Suomen ev.lut. kirkko on koonnut Polku-toimintamallin, jonka osa-alueet ovat lahja, ilo, seikkailu, rohkeus, vapaus, ihme, luottamus, yhteys ja merkitys. Nämä antavat yhden näkökulman Jumalan lapseuteen ja ohjaavat toimimaan elämän polulla osallisuutta vahvistaen. Elämän lahja ja elämänilo, ripaus seikkailumieltä ja rohkeutta kulkea Jumalan armon sekä huolenpidon alla vahvistaa luottamustamme ja yhteyttämme niin Jumalaan kuin toinen toisiimme. Tämä tuo elämäämme merkityksellisyyttä.

Miksi kuitenkin niin moni lapsi, nuori ja aikuinen nujertuu yksin painavien taakkojensa alle? Nämäkin kärsivät ja kipuilevat ovat meille esimerkkeinä Jumalan lapseudesta ja Taivaallisen Isän perheestä. Kipujenkin keskellä saamme luottaa, että Jumala on läsnä jokaisessa hetkessämme ja katsoo meitä rakastavin silmin. Hän haluaa hoitaa jokaista lastaan.

Annammeko me kätemme Jumalan työhön ja aikaamme näille lähimmäisille? Annammeko me rahan mahdin jyrätä vai arvotammeko olemistamme toisin? Yksilötasolla pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Haastan meidät jokaisen olemaan rohkeasti Jumalan lapsia ja kulkemaan eri ikäisten rinnalla, olemaan rohkeita ja valmiina kohtaamaan erilaisessa tilanteessa olevia Jumalan lapsia.

Jaana Jantunen
nuorisotyönohjaaja
Pyhäselän seurakunta

Kiihtelysvaarassa muurattiin kirkon peruskivi

Syyskuussa muurattiin Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskivi kohtaan, johon tulee aikanaan kirkon alttari.

Mieshenkilö muuraamassa kirkon peruskiveä. — Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskiven muurasi joukko kirkkohankkeen keskeisiä henkilöitä, joista kuvassa kirkkokeräystä aktiivisesti edistänyt valtiopäiväneuvos Matti Väistö. Kuva: Kirsi Taskinen

Syyskuussa muurattiin Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskivi kohtaan, johon tulee aikanaan kirkon alttari. Peruskiven muurasi joukko kirkkohankkeen keskeisiä henkilöitä, joista kuvassa kirkkokeräystä aktiivisesti edistänyt valtiopäiväneuvos Matti Väistö.

Peruskiven sisään muurattiin myös puoli metriä pitkä metalliputki eli aikakapseli, joka sisältää viestejä jälkipolville. Aikakapseliin suljettiin muun muassa sanomalehtiä, kirkon rakentamisen hallinnolliset päätökset sekä lasten ja nuorten kirjoituksia.

Tilaisuuden hartaushetken toimitti Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo. Puheenvuorot pitävät myös uuden kirkon pääsuunnittelija, arkkitehti Riikka Kuittinen Luo Arkkitehdit Oy:stä ja Joensuun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, dir. cant. Helena Hulmi.

Työmaa-alueella järjestettyyn tilaisuuteen osallistui lähes 200 henkilöä.

Ihminen ja kone – tekoäly haastaa arvopuheeseen

Lehdissä ja netissä on törmännyt tekoälyn tekemiin teksteihin ja kuviin. Suomalaiskaupungeissakin robotit kuljettavat ostoksia ja voi hypätä jopa robottibussin kyytiin. Internetiä on kodeissa jääkaappia myöten. Mihin ihmistä kohta tarvitaankaan?

Muokattu kuva miehestä. — Tekoäly tulee vastaan jatkuvasti jokapäiväisessä elämässä. Jos sitä käytetään terveeltä arvopohjalta, voidaan haasteita, kuten eriarvoisuutta, vähentää. Kuva: Freepik

Ihmisyys korostuu edelleen kaikessa vuorovaikutuksessa. On hämmentävää, että tekoäly pakottaa arvioimaan ihmisyyttä uudelleen, rauhoittelee yliopistonlehtori, kognitiotieteen dosentti Anna-Mari Wallenberg Helsingin yliopistosta.

– En usko, että teknologiat vyöryvät orjuuttamaan meidät ja hylättäisiin inhimillinen kanssakäyminen. Teknologia ei uhkaa ihmisyyttä, vaikka omat riskinsä onkin teknologian ylikuluttamisessa ja siihen koukuttamisessa.

Wallenbergin mukaan tekoälyteknologiat ovat loistavia tukemaan muun muassa oppimisvaikeuksissa tai maahanmuuttajien koulutuksessa.

– Ehkä meidän pitää vaalia kulttuurissa säilyvää fyysistä vuorovaikutusta perusasetelmana. Käytetäänkö teknologiaa oikeasti elämän parantamiseen?

Uhkien pelkäämisen sijaan Wallenberg kannustaa terveeseen uteliaisuuteen.

– Hanki tietoa avoimin mielin. Ei tarvitse olla teknologiafriikki tai innoissaan tietokoneista tutustuakseen arjen tekoälyyn.

Tekoäly kaikkien arkea

– Tekoäly ei ole vain tuolla jossain vaan kotona, töissä, koulussa, vapaa-ajalla. Me jokainen käytämme jatkuvasti tekoälyalgoritmeja.

– Algoritmeja on kännykkäkamerassa, ja videopuheluissa niillä parannetaan ääntä ja kuvaa. Algoritmeilla lasketaan hintoja kaupoissa, ohjataan liikennevaloja ja sähköverkkoja ja tehdään säätiedotuksia. Tekoälyä on autonavigaattorissa, jääkaapeissa, pesukoneissa, robotti-imureissa, Wallenberg luettelee.

Tällaista koneoppimista käytetään joka saralla. Monimutkaisempaa tekoälyä taas ei vielä ole olemassa, mutta Wallenbergin mukaan lähimpänä on ChatGPT:n tapaiset kielimallit, jotka pystyvät tuottamaan älykkään oloista tekstiä.

– Vaikka kone olisi ihmismäinen, se on vain teknologia. Esimerkiksi ChatGPT:n kanssa keskustellessa en juttele ihmisen kanssa.

– Tekoäly on matematiikkaa. Kun matemaattisista malleista rakennetaan teknologia, sitä treenataan esimerkiksi massiivisella kieliaineistolla. Käyttöliittymään taas lisätään ihmismäisiä piirteitä, koska on helpompi käyttää teknologiaa, joka tuntuu tutulta.

ChatGPT:n ihmispiirteet on rakennettu sekä ohjelmoimalla että opettamalla sopivaa kielenkäyttöä. Hoiva- tai vastaanottorobotti taas tehdään sympaattisen näköiseksi, jotta käyttökokemus olisi miellyttävä.

Entä jos raja ihmisen ja teknologian välillä hämärtyy?

– Puheen tai kasvojen tunnistuksessa tekoälystä voi tulla outousefektejä ja ristiriitaisia kokemuksia. Pahimmillaan ei pystytä erottamaan, mikä on aitoa ja mikä keinotekoista sisältöä. Nyt puhutaan siitä, mitä seuraa, kun algoritmi kykenee luomaan aidon oloisia kuvia.

Muuttaako tekoäly yhteiskuntamme?

– Tekoäly ei itse tee mitään, vaan muutos lähtee hallitusohjelmista, eduskunnasta ja päättäjistä. Nykyisessä hallitusohjelmassa otetaan selkeä kanta, että digitaalisuudesta tulee ensisijainen tapa toteuttaa julkista hallintoa, Wallenberg sanoo.

Esimerkiksi verottaja hoitaa koneohjatusti jo mekaanisia laskentatehtäviä, kuten verokortin uusimisen.

– Jos algoritmeja hyödynnetään fiksusti, luukulta luukulle -hyppääminen vähenee. Asiointiin voidaan soveltaa tukiteknologioita, kuten kielenkääntäjiä tai puheavustajia. Muutos ei välttämättä ole kansalaisille suuri. Enemmänkin on kyse työtavoista ja rakenteista.

Valtionvarainministeriössä erityisasiantuntijana työskentelevän Anna-Mari Wallenbergin mukaan päättäjien työtä on kirjoittaa eettinen perusajattelu sääntelyksi. EU:ssa on todettu, että pehmeät ohjauskeinot eivät riitä, vaan nyt valmistellaan tekoälysäännöstä. Se nojaa eurooppalaisiin arvoihin.

– Näin pyritään säätelemään järjestelmien ihmisoikeusriskejä. Tarvitaan samanlaista ohjausta kuin lääkinnällisillä laitteilla tai ajoneuvoilla.

Wallenberg osallistui Suomen delegaatiossa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon eettisten ohjeiden valmisteluun.

– Muutama vuosi sitten eettisiä ohjeita tehtailtiin aina katolisesta kirkosta Microsoftiin ja Euroopan unionista valtioihin. Unescon ohjeissa kuvataan tekoälyn hyötyjä ja haittoja vaikkapa koulutuksessa ja politiikassa. Suomessa tehdään suunnitelmaa näiden ohjeiden soveltamisesta.

Eettistä keskustelua monella tasolla

– Viisi vuotta sitten moni oli kiinnostunut siitä, syrjiikö tekoäly ja kuinka tekoäly tukee ihmisoikeuksien toteutumisesta. Viime vuosina ovat nousseet kysymykset tekoälyn ilmastovaikutuksista, Wallenberg kertoo ja muistuttaa, ettei teknologioiden kehitys mineraalien louhintoineen ole kovin vihreää.

– Viime vuoden ChatGPT:n esiinmarssi muutti etiikkakeskustelun koskemaan kieli- ja kuvamalleja: Mitä tekoäly tarkoittaa arkipäiväistyessään? Entä mikä vastuu tekijöillä on siitä, millaista teknologiaa he rakentavat?

Digitalisuuden lisääntyminen aiheuttaa myös polarisaatiota.

– Keskittyvätkö teknologioiden hyödyt pohjoiselle pallonpuoliskolle? Tekoälyn kehittämisessä käytetään paljon ihmisten käsittelemää dataa. Tämä työ tehdään halpatyövoimamaissa. Tuotantoketjuihinkin liittyy epätasa-arvoisuutta.

Wallenbergin mukaan ensin etiikkapuheessa korostuivat uhkat, haitat ja riskit, ja tekoälyn arviointi keskittyi niiden ennaltaehkäisemineen. Syrjiikö tekoäly? Miten yksityisyydensuojan käy?

Riskit täytyy ottaa huomioon, mutta se ei yksin riitä.

– Jos tekoälyä käytetään terveeltä arvopohjalta, voidaan haasteita, kuten eriarvoisuutta, vähentää. Millaista maailmaa silloin rakennamme? Toivon puhetta siitä, miten teknologiaa voidaan käyttää tuottamaan hyvinvointia lapsille, vanhuksille, ylipäänsä ihmisille ympärillämme. Kypsää keskustelua vaikutuksista käydään vasta vähän.

Sini-Marja Kuusipalo

Tekoäly pähkinänkuoressa

Tekoäly viittaa tietokonejärjestelmiin tai ohjelmiin, jotka on suunniteltu suorittamaan tehtäviä, jotka vaativat inhimillistä älykkyyttä. Tehtävät voivat sisältää esimerkiksi oppimista, päättelyä, ongelmanratkaisua ja kielentunnistusta.
Tekoälyjärjestelmiä voidaan soveltaa esimerkiksi terveydenhuollossa, kuljetuksessa, taloudessa, viihteessä ja tieteellisessä tutkimuksessa.
Esimerkkejä tekoälyn sovelluksista ovat puheentunnistus (esimerkiksi virtuaaliavustajat), kuvantunnistus (kuten autonomiset autot), suositusjärjestelmät (Netflixin kaltaiset palvelut) ja lääketieteellinen diagnostiikka.
Tekoäly on edistynyt huomattavasti, mutta se on edelleen monimutkainen alue, joka vaatii jatkuvaa tutkimusta ja kehitystä.
Eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset, kuten tekoälyn vaikutus työpaikkoihin, tietosuoja ja päätöksenteon läpinäkyvyys, ovat myös tärkeitä pohdittavia asioita tekoälyn kehityksen yhteydessä.

Lähde: ChatGTP

Artikkelia muokattu 30.8.2023 klo 12.28: Anna-Mari Wallenbergin oikea titteli on erityisasiantuntija, ei erityisavustaja.