
Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskiven muurasi joukko kirkkohankkeen keskeisiä henkilöitä, joista kuvassa kirkkokeräystä aktiivisesti edistänyt valtiopäiväneuvos Matti Väistö. Kuva: Kirsi Taskinen
Syyskuussa muurattiin Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskivi kohtaan, johon tulee aikanaan kirkon alttari. Peruskiven muurasi joukko kirkkohankkeen keskeisiä henkilöitä, joista kuvassa kirkkokeräystä aktiivisesti edistänyt valtiopäiväneuvos Matti Väistö.
Peruskiven sisään muurattiin myös puoli metriä pitkä metalliputki eli aikakapseli, joka sisältää viestejä jälkipolville. Aikakapseliin suljettiin muun muassa sanomalehtiä, kirkon rakentamisen hallinnolliset päätökset sekä lasten ja nuorten kirjoituksia.
Tilaisuuden hartaushetken toimitti Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo. Puheenvuorot pitävät myös uuden kirkon pääsuunnittelija, arkkitehti Riikka Kuittinen Luo Arkkitehdit Oy:stä ja Joensuun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, dir. cant. Helena Hulmi.
Työmaa-alueella järjestettyyn tilaisuuteen osallistui lähes 200 henkilöä.