Rantakylän seurakunnan pappi Anna Holopainen vihittiin virkaansa ensimmäisten naisten joukossa 35 vuotta sitten. Pian eläkkeelle jäävän Holopaisen työuralle on mahtunut monta mullistusta.
Anna Holopainen on tehnyt melkein koko työuransa Rantakylän seurakunnassa. Kun hänet aikoinaan vihittiin papiksi, oli seurakuntalaisten ja median kiinnostus suurta, mutta nykyään nainen pappina ei ole enää erikoinen juttu. – Alkuaikoina saattoi joku omainen sanoa hautajaisten jälkeen, että hyvinhän se meni. Ihan selvästi he jännittivät, että miten tuo pärjää. Ei sellaista ole enää ollut, Holopainen naurahtaa. Kuva: Tea Ikonen
Se päivä oli torstai, Anna Holopainen muistelee. Pappisviran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa kolmesti aiemminkin, vuosina 1963, 1976 ja 1984, mutta esityksen läpimenoon vaadittava 3/4 enemmistö saatiin tuona marraskuisena torstaipäivänä vuonna 1986.
– Kutsuin Rantakylän seurakunnassa pappina olleen Esko Kähkösen ja hänen vaimonsa Merjan kotiini kahveille, ja juhlimme päätöstä, Holopainen muistelee.
Holopainen toimi tuohon aikaan Rantakylän seurakunnan lehtorina. Lehtori ja uskonnonopettaja olivat ne ammatit, joihin naispuoliset teologit saattoivat ennen pappisviran avautumista hakeutua. Seurakuntalehtori sai esimerkiksi saarnata ja pitää rippikouluja, mutta hänellä ei ollut oikeutta toimia jumalanpalveluksessa liturgina, kastaa, konfirmoida rippikoululaisia, vihkiä avioliittoon eikä haudata.
”En koskaan hakenut sitä virkaa”
Holopaisen kiinnostus seurakunnalliseen työhön syttyi nuoruudessa kotikylässä Viinijärvellä, jossa hän piti tyttökerhoa. Erään kerhokerran jälkeen tavaroita kaappiin laittaessaan Holopaiselle tuli vahva tunne, että hän haluaa työskennellä kirkossa, vaikka ei vielä silloin tiennyt, mitä hän naisena voisi kirkossa tehdä. Viinijärvellä tai Liperissä ei ollut seurakuntalehtorin virkoja.
Holopainen haki ja pääsi teologiseen heti kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1978. Hän valmistui keväällä 1982 ja sai ensin Lappeenrannasta seurakuntalehtorin sijaisuuden, sitten Kotkasta töitä kolmeksi vuodeksi. Vuoden 1986 alussa hän sai Rantakylän seurakunnasta vakinaisen lehtorin viran.
Kirkolliskokouksen päätös avata papin virka naisille sai lainvoiman vuoden 1988 alusta. Holopaisen lehtorin virka muutettiin kappalaisen viraksi. Siirtymäsäännöksen mukaan se oli mahdollista, jos henkilö oli ollut virassa vähintään kaksi vuotta. Holopaisella aika täyttyi juuri tuolloin.
– En koskaan hakenut sitä virkaa, Holopainen hymähtää.
Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi 6.3.1988. Holopainen oli yksi tuona päivänä vihityistä 94 naisteologista. Kuopiossa pappisvihkimyksen sai yhdeksän naista, joista Joensuusta vihkimyksen saivat Holopaisen lisäksi Kaarina Niskanen ja Paula Sainio.
Vihkimyspäivää Holopainen kuvaa ilon ja helpotuksen päiväksi. Seurakuntalaisten ja median kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli valtava. Joensuusta Kuopioon matkasi linja-autollinen väkeä seuraamaan tilaisuutta. Sosiaali- ja terveysministeri Tarja Halonen lähetti onnittelun kaikille pappisvihkimyksen saaneille naisille, ja kun Holopainen piti ensimmäisen liturgiansa, oli sanomalehti Karjalainen sitä seuraamassa.
Kaikki eivät ilahtuneet
Vastustustakin tapahtuma herätti.
– Kaikenlaista törkypostia tuli kotiin, henkilökohtaista ja sellaista, jota jotkut lähettivät kaikille, joita vihittiin sinä päivänä papeiksi, Holopainen muistelee.
Kun pappisvirka avattiin naisille, oli naisten pappeutta vastustavilla edelleen mahdollisuus tulla vihityksi pappisvirkaan ja toimia kirkon tehtävissä. Alkuun naiset väistivät miespappeja, jotka eivät suostuneet olemaan alttarilla samaan aikaan naispappien kanssa. Vuonna 2006 kirkolliskokous kuitenkin linjasi, ettei naispappeuden vastustajan vakaumus saa näkyä työtehtävissä eikä esimerkiksi saa tehdä työjärjestelyjä sukupuolen perusteella.
– Muistan, että erään herätysliikkeen työntekijäpappi ei voinut tulla edes kirkkosaliin, jossa olin liturgina. Tuli sellainen olo, että näinkö saastainen minä olen. Mutta pääsääntöisesti täällä Itä-Suomessa tällaista ei ollut. Olen myös halunnut toimia niin, etten provosoi ketään.
Naisten osuus papistosta on sittemmin kasvanut tasaisesti. 2000-luvulla papiksi vihityistä enemmistö on ollut naisia. Johtavissa asemissa heitä on toistaiseksi kuitenkin vähän, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Helsingin ja Joensuun kirkkoherroista suurin osa on naisia.
Piispan virka avattiin naisille vuonna 1990, mutta piispaksi nainen pääsi vasta 20 vuotta myöhemmin, kun Irja Askola valittiin Helsingin piispaksi. Tällä hetkellä Suomessa on kolme naispuolista piispaa: Espoon hiippakunnan piispana vuonna 2019 aloittanut Kaisamari Hintikka, Turun arkkihiippakunnan piispana vuonna 2021 aloittanut Mari Leppänen ja syyskuun alussa Mikkelin hiippakunnan piispaksi vihitty Mari Parkkinen.
Muutosten vuosikymmenet
Naispappeuden lisäksi Holopaisen työuralle on sattunut muitakin uudistuksia luterilaisessa kirkossa. On tullut uusi virsikirja, raamatunkäännös ja kirkkokäsikirja. Virsikirja on saanut kahdesti lisävihkon. Kännykät ovat syrjäyttäneet lankapuhelimet, internet ja sosiaalinen media paperisen viestinnän.
– Uusia sovelluksia ja ohjelmia on pakko opetella. Ne vievät energiaa ja aikaa ihmisten kohtaamiselta. Onko se kaikki tarpeellista, koska meidän tehtävä olisi kulkea ihmisten kanssa ja pitää omaakin hengellistä elämää yllä, lukea ja rukoilla, Holopainen pohtii.
Papin työssä on näkynyt sekin, että seurakunnan jäsenmäärä on pudonnut ja ikärakenne muuttunut. Jos ennen oli paljon kasteita, nyt on hautajaisia. Aiemmin töitä tehtiin enemmän kotoa käsin ja toimituskeskustelut käytiin kodeissa, nyt työskennellään pitkälti toimistolla.
Toisaalta kansainvälinen työ on lisääntynyt, mitä Holopainen pitää tervetulleena muutoksena. 80–90-lukujen taitteessa Joensuuhun tuli paljon venepakolaisia Vietnamista, 90-luvun alussa inkeriläisiä paluumuuttajia Venäjältä ja vuonna 2015 turvapaikanhakijoita Lähi-Idästä. Nykyään Rantakylän seurakunnan tilaisuuksissa käy paljon ulkomaalaisia opiskelijoita.
Papin tehtävä on päivittää evankeliumia
Uusi muutos odottelee kulman takana, sillä Holopainen on jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa. Tämän vuoden hän on tehnyt 50-prosenttista työaikaa. Ennen varsinaisia eläkepäiviä Holopainen pitää vuosiloman, joten hänen lähtömessunsa on jo sunnuntaina 15. lokakuuta.
– Se on hirvittävän iso elämänmuutos. Olen ollut niin työorientoitunut ihminen. Mutta tämä 50 prosentin työaika on ollut hyvää vähittäistä siirtymistä, hän arvioi.
Papin työn hän on kokenut elämäntapana, joka vaatii paljon luovuutta. Tärkeää on seurata aikaansa ja lukea monipuolisesti kaikkea. Vaikka kysymys pelastuksesta säilyy samana, muuttuvat maailma ja ne asiat, jotka ihmisille kulloinkin ovat tärkeitä.
– Kuopion aiempi piispa Wille Riekkinen on sanonut, että pappien tehtävä on päivittää evankeliumia koko ajan. Se oli minusta nasevasti sanottu.
Holopainen pohtii, että papin työssä hän on saanut kohdata ja oppia ymmärtämään monenlaisia ihmisiä.
– Ihmiset elävät hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa. Olen aika laajalla kirjolla nähnyt ihmiselämän moninaisuutta ja sitä, miten ihmiset yrittävät selviytyä. Se on lisännyt myötätuntoa ja suvaitsevaisuutta.
Tea Ikonen
Jutussa on käytetty lähteenä muun muassa verkkoartikkelia evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/naiset-pappeina-30-vuotta.