Kategoria: usko ja elämä

Osui ja upposi – Ihanat, inspiroivat kirjat

Joskus kohdalle osuu kirja, joka sysää lukijansa katsomaan uudella tavalla sisäistä maisemaansa. Toisinaan se johtaa suureenkin muutokseen siinä, millä tavalla ihminen elämää ja maailmaa katsoo.

Joskus kohdalle osuu kirja, joka sysää lukijansa katsomaan uudella tavalla sisäistä maisemaansa. Toisinaan se johtaa suureenkin muutokseen siinä, millä tavalla ihminen elämää ja maailmaa katsoo.

Niina Riihimäki kurkistaa Paulo Coelhon kirjan Havahtuminen takaa. Topi Linjama selailee Rutger Bregmanin teosta Hyvän historia.e
Niina Riihimäki vaikuttui syvästi Paulo Coelhon kirjasta Pyhiinvaellus. Topi Linjaman ajatteluun on viime aikoina vaikuttanut Rutger Bregmanin teos Hyvän historia. Kuvat: Virpi Hyvärinen.


Totisesti – kirjalla voi olla lukijaansa valtaisa vaikutus.

Tämä kävi selväksi lukiessa kommentteja, joita ihmiset jättivät sosiaalisessa mediassa Kirkkotien kysymykseen hengellisesti tai elämänkatsomuksellisesti merkittävistä kirjoista.

Vai voiko muuta sanoa vaikkapa tästä joensuulaisen nuorisotyönohjaaja Niina Riihimäen kokemuksesta koskien Paulo Coelhon teosta Pyhiinvaellus?
– Luin kirjan sielunhoidon koulutuksen yhteydessä noin 15 vuotta sitten. Teos järisytti maailmaani niin, ettei se enää palannut samalle radalle. Joku tuon kirjan sanomassa jäi kytemään jonnekin siten, että vuosia myöhemmin lähdin itse kävelemään halki Espanjan kohti Santiago de Compostelaa.

Eikä Riihimäki ole ainoa kyselyyn vastanneista, jonka kyseinen kirja on saanut ihan konkreettisestikin liikkeelle.
– Minullakin Coelhon Pyhiinvaellus aiheutti matkan Santiagon tielle vuosituhannen vaihteessa. Ja ihmeitä sillä tiellä tapahtui, kertoo enolainen henkilökohtainen työnohjaaja Ilona Suojama.

Kirjat tarjoavat uskonnollisia kokemuksia suomalaisille

Kirkkotie innostui kysymään kokemuksia elämänkatsomuksellisesti merkittävistä kirjoista Luterilainen kirkko Joensuussa Facebook-sivulla siksi, että kirjojen merkitys suomalaisten arjen uskonnollisuuteen kävi ilmi lokakuussa 2020 julkaistussa Suomen ev.-lut. kirkon nelivuotiskertomuksessa vuosilta 2016–2019.

Sen mukaan suomalaisten arjen uskonnollisuudessa painottuvat hiljaisuus, luonto ja auttaminen, mutta myös esimerkiksi musiikista ja kirjallisuudesta saadaan hengellisiä kokemuksia. Noin kolmannes vastaajista mainitsi suomalaisten uskonnollisuutta ja arvoja kartoittaneessa Gallup Ecclesiastica 2019 -kyselyssä jonkin kirjan, jolla oli hengellistä merkitystä.

De Mello herätti elämään tätä hetkeä

Kirkkotien somekysely kirvoitti kommentteja noin 30 henkilöltä niin sosiaalisessa mediassa kuin sähköpostiviesteinä toimitukseen. Esille nousi lähes 50 yksittäistä kirjaa tai tietyn kirjailijan tuotantoa yleisemmin.

Eniten mainintoja yksittäisistä kirjoista sai Anthony de Mellon Havahtuminen, jonka mainitsi merkittäväksi lukukokemukseksi neljä vastaajaa.

Yksi heistä, espoolainen freelancer Maria Junes kertoo lukeneensa kirjan ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ollessaan varsin epätoivoinen ja masentunut.
– Kirja havahdutti siihen, kuinka paljon rakastan itsessäni masentunutta mieltä, ja sai miettimään, mitä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen. Ymmärsin, että onnellinen voi olla, vaikka mitä olisi tapahtunut. Kirja ohjasi pyrkimään kohti läsnä olevaa, havaitsevaa elämää, jossa kykenee kokemaan todellisia tunteita.

Nyt kun Junes lukee kirjaa uudelleen, joka kohta teoksessa ei ole enää niin tajunnanräjäyttävä. Silti Junes suosittelee kirjaa jokaiselle, joka on tavalla tai toisella kiinnostunut aistit auki elämisestä, uskonnon harjoittamisesta tai uskonnonfilosofiasta.
– Pieneksi kirjaksi Havahtuminen on täyttä tavaraa.

Lutherin teoksessa tekopyhyys saa kyytiä

Toinen useita mainintoja kerännyt teos vastausten joukossa oli Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selitys. Säyneisläinen isä Martti eli Martti Rantakylä kertoo lukeneensa liki 600-sivuisen tiiliskiven yli kaksikymmentä kertaa, ja joka kerralla teos on avautunut uudella tavalla.
– Se on aivan verraton tulkki Raamattuun. Muuten koko Raamattu jää ihan hepreaksi.

Rantakylä kiittelee teosta lohdullisuudesta ja suorapuheisuudesta. Tekopyhyys ja ulkokohtainen uskonnollisuus saa kirjassa kyytiä.
– Kirja laittaa ihmisen ahtaalle portille, jossa odotetaan, että Kristus ilmestyy ihmiselle. Silloin hän alkaa ikävöidä suurta salaisuutta: olla Kristuksessa. Se riisuu ihmisestä tekopyhyyden, ja ihminen ymmärtää, että enhän minä muulla tee hittojakaan. Samalla luottamus kasvaa: eihän tämä usko ollutkaan niin hankala asia.

Myös Joan Bradyn Jumala tulee harrikalla ja Gregorius Nyssalaisen Sielusta ja ylösnousemuksesta nousivat yksittäistä mainintaa enemmän esille. Joensuulainen perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka tiivistää Nyssalaisen kirjan merkityksellisyyden syyt seuraavasti:
– Koska alkukirkon teologia sykkii elämää, ja koska dialogissa vastaa Gregorioksen sisko Makrina.

Alastalon salissa -teoksessa vaikutuksen tekee elämänusko

Mika Ruotsalainen pitää kädessään kirjaa Linnunradan käsikirja liftareille, ja katsoo kameraan hymyillen. Kaija Santti kurkistaa kirjan Muumilaakson marraskuu takaa.

Mika Ruotsalainen on saanut elämäänsä eväitä Douglas Adamsin kirjasta Linnunradan käsikirja liftareille. Kaija Santin suosikkeja ovat Tove Janssonin Muumi-kirjat. Kuva: Virpi Hyvärinen.

Esiin nostettujen kirjojen joukossa oli paitsi selkeästi hengellisiä tai muutoin elämänkatsomuksellisia kirjoja, myös puhtaasti kaunokirjallisia teoksia.

Joensuulainen, eläkkeellä oleva kirjallisuustieteilijä Riitta Suutari pitää sävähdyttävimpänä lukukokemuksenaan Volter Kilven teosta Alastalon salissa. Suutarin mukaan kyseinen eepos on sekä vakava että koominen, ja erityisen merkityksellistä siinä on sen kyky keskustella muiden merkittävien länsimaisten teosten kanssa.

Syvimmän vaikutuksen Suutariin tekee kuitenkin teoksen elämänusko. Kirjassa jokainen henkilö näkee ”nälkänsä”, eli henkilökohtaiset pyrkimyksensä elämässä.
– Harvempaa some-meressä seilaavaa purjehtijaa Alastalon salissa puhuttelisi, sillä teos on ennätyksellisen verkkaisesti kerrottu – liki tuhat sivua kuluu kuuden tunnin kuvaamiseen. Mutta matka on vaivan arvoinen yhä tänä päivänä, kommentoi Suutari.

Oululainen tiedottaja Mervi Päivärinta puolestaan nostaa esiin William Goldingin romaanin Kärpästen herra, josta kertoo oppineensa, miten helppoa ihmistä on hallita pelon kautta, ja liperiläinen järjestelmäasiantuntija Mika Ruotsalainen Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjan liftareille, josta kertoo saaneensa monta hyvää oppia elämän varrelle.

Muumien elämänfilosofia vetoaa pastoriin

Mutta mistä ammentaa elämäänsä viisautta joensuulainen pastori Kaija Santti? Hänen suosikkejansa ovat
Muumipeikko-kirjat, erityisesti Muumilaakson marraskuu.
– Kirja rohkaisee löytämään omat vahvuudet, hyväksymään keskeneräisyyden ja opettelemaan kovin erilaisina yhteistä elämää. Taikatalvi puolestaan opetti, että ei pitäisi haikailla jotain mennyttä tai tulevaa – nykyisyydessä löytyy paljon hienoa ja elämisen arvoista, jos malttaa siinä pitäytyä.

Muumien lisäksi pastorilla on toki suosikkikirjansa myös siinä kirjastossa, jota Raamatuksi sanotaan. Lempikirja Raamatun 66 kirjan joukosta on vaihdellut vuosien varrella elämäntilanteiden mukaan, mutta tällä hetkellä Ensimmäinen Mooseksen kirja on Vanhan Testamentin puolelta tärkeä.
– Sen syvästi inhimillinen henkilögalleria jaksaa kiehtoa yhä uudelleen. Elämän rosoisuus, erehdykset ja huippuhetket, koko inhimillisen elämän tunnekirjo. Kaikki elettiin Jumalan silmien alla, ja Jumalan puhuttelu oli osa elämää.

Uuden Testamentin kirjoista puolestaan Luukkaan evankeliumi puhuttelee Santtia sanomallaan Jumalan armosta.
– Tuhlaajapoikakertomukseen en kyllästy koskaan!

Virpi Hyvärinen

Myös nämä tekivät vaikutuksen

Marcus J. Borg; Kristinuskon sydän
Oma pää ei aina tahdo ”suostua” luterilaiseen oppiin. Tämä kirja toi uusia näkökulmia Jumalaan uskovalle, kuitenkin myös epäilevälle, jolle myös tiede on hyvin totta: minä voin uskoa näin!
– Kirsi Hukka

Rutger Bregman: Hyvän historia
Bregmanin kirjan radikaali väittämä on, että ihmiset ovat yleensä ottaen aivan kunnollisia. Samalla hän tulee tuulettaneeksi läntisen kirkon ihmiskuvaa, jossa perisynti näyttelee turhan isoa roolia. Arkikokemus tukee Bregmanin teesiä.
– Topi Linjama

Paulo Coelho: Valon Soturin käsikirja
Kirja teki minuun vaikutuksen tarinoillaan ja opetuksillaan, joilla on vahvasti kristillinen pohja. Kirja on aikanaan antanut minulle sekä inspiraatiota elämääni, että uusia hengellisiä näkökulmia pohdittavaksi.
– Juho Vornanen

Bo Giertz: Kalliopohja
Norjalaisen piispan ja kirjailijan kirjoittama historiallinen elämänkertaromaani kolmesta romaanihahmosta ja heidän kasvustaan kristittyinä omassa ajassaan. Antaa peilikuvaa omille pohdinnoille.
– Timo Sund

Victor Hugo: Kurjat
Klassikko. Ihmisyyden eri ääripäät, hyvyyden pysyminen ihmisessä ympäristön muutoksista huolimatta ja toisaalta äärimmäinen itsekkyys ja sen oikeutus itselle. Javert-paran elämän tuhonnut yhden päämäärän tavoittelu ja siinä epäonnistuminen. Kaikkea sitä, mitä ihmisyydestä löytyy.
– Saila Musikka

Nunna Kristoduli: Maahan kumartuneet sypressit – pyhät ihmiset ja ihmeet
Kirjassa kuvatut pyhät ihmeet puhuttivat, itkin kirjaa lukiessani ja Jumalan ihmeellisen voiman ja johdatuksen merkkien äärellä. Oivalsin, että on muitakin ihmisiä kuin minä, jotka uskovat ihmeisiin nykyaikanakin, ei siis vain jossain ajallisesti kaukaisissa Raamatun tarinoissa, ja että eri puolilla maailmaa on lähiaikoinakin ollut ihmisiä, jotka saavat välittää Jumalan rakkautta ihmeiden kautta.
– Maria Kauppila

Martti Lindqvistin kirjat
Eetikko Martti Lindqvistin kirjat tekivät aikanaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hänen tavassaan sanoittaa uskoa ja elämää on jotain syvästi inhimillistä, koskettavaa, armollista ja samaistuttavaakin. Nuoruudessa pyörin melko mustavalkoisissa hengellisissä piireissä, jotka alkoivat aikuistumisen kynnyksellä ahdistaa ja muuttuivat itselleni mahdottomiksi. Lindqvistin kirjat räjäyttivät tajunnan: näinkin voi ajatella ja tulkita!
– Emilia Karhu

Thomas Moore: Sielun ohjaama elämä
Uudempi, psykoanalyyttinen kirja. Mooren teoksessa maailman yhteiset tarinat syvenevät, tuttuus laajenee ihmeeksi.
– Anna-Riitta Pellikka

Henry J. M. Nouwenin kirjat
Sanat hiljaisesta rukouksesta, sisäisestä tulesta ja myötätunnosta ovat jääneet sisimpääni.
– Anna Holopainen

Erling Poulsen: Älä itke, Saara
Ensimmäinen aikuisten kirja, jonka luin. Olin viidennellä luokalla. Kirja teki lähtemättömän vaikutuksen ja sytytti rakkauden Jumalan omaisuuskansaa kohtaan. Tämän jälkeen luin myös muita juutalaislasten kohtaloita käsitteleviä kirjoja, lukioikäisenä jopa ruotsiksi.
– Sarianna Voutilainen

Leena Punkari: Päivö Parviaisen kiinalainen elämä
Mielenkiintoinen elämänkerta lähetystyöntekijän seikkailusta. Tutustuin häneen henkilökohtaisesti Ilomantsin seurakunnan varhaisnuorten leireillä ja Jeesus-matkoilla.
– Tuula Sivonen

Liisa Seppänen: Maa jalkojeni alla
Sain tämän pienen, kauniin kirjan yllätyslahjana rakkaalta ystävältä. Jo esineenä se on kuin viehättävä koru. Kelttirukoukset ovat helposti lähestyttäviä, usein arkielämästä nousevia, mutta silti syvästi hengellisiä.
– Päivi Kivivuori

Tomas Sjödin: Se tapahtuu kun lepäät
Tämän olen lukenut useampaan kertaan. Tässä on armollinen ote.
-Minna Snellman

Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein
Venäläisen kirjallisuuden ikiomien Kristus-hahmojen joukkoon liittyy Dostojevskin tuttujen hahmojen lisäksi Ulitskajan mahtava Daniel Stein! Suosittelen ehdottomasti.
– Olli Hyvärinen

Kurt Vonnegut: Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater
Hengellinen kirjallisuus ei ole koskaan minua hirveästi kiinnostanut. Siis sellaiset kirjat, joissa joku kertoo, miten pitäisi hengellisistä asioista ajatella. Minun ajatukseni on etsiä hengellisyyttä sieltä, missä sitä ei tarjoilla hengellisyyteen käärityssä paketissa.
– Elias Tanni

Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus
Luin Valtakunnan salaisuuden noin 25-vuotiaana. Hämmennyin tunteistani: tuli aavistuksen verran jopa uskonnollisiksi luettavia tunteita. Jälkikäteen ja insinööriksi valmistumisen myötä olen toki kieltänyt ne: eihän sellaista voi mitata.
– Sauli Karhu

Owe Wikström: Häikäisevä pimeys
Kirjassa puhuttelee se, miten Wikström ohjaa tielle kaipauksen, armon kautta. Miten yössä valo loistaa, ja Jumala häikäisee. Retriitissä olen saanut kokea pimeydessä loistavan valon.
– Marja-Leena Sokura

Irja Askolan runo- ja rukouskirjat

Fransiskus Assisilaisen runo-rukoukset

John Bunyan: Kristityn vaellus

Lorna Byrne: Toivon viesti enkeleiltä

Nicky Cruz: Juokse poika juokse

Umberto Eco: Foucaultin heiluri

Paul Evdokimov: The Sacrament of Love

Tommy Hellsten: Tietäjä-trilogia

Charlotte Davis Kasl: If Buddha Dated

Antti Kylliäinen: Kaikki pääsevät taivaaseen

Kalevi Lehtinen: Sinulle

Thomas Merton: Tie sisäiseen todellisuuteen

Henry M Nouwen: Kutsumus

Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Boris Pasternakin Tohtori Zivagon runot

Raamattu

Anna-Maija Raittilan kirjat

Serafim Seppälä: Taivaalliset voimat – enkeleistä

Serafim Seppälä: Tie ylösnousemukseen

Kallistos Ware: Sisäinen valtakunta

David Wilkerson: Risti ja linkkuveitsi

Kirkko verkossa

Jumalanpalveluksiin ja kirkkokahveihin voi korona-aikana ottaa osaa vaikka omalta kotisohvalta.

Jumalanpalveluksiin ja kirkkokahveihin voi korona-aikana ottaa osaa vaikka omalta kotisohvalta.

Pastori Katri Vilén seisoo Joensuun kirkon alttarilla toimittamassa jumalanpalvelusta, etualalla kansainvälisen työn ohjaaja Topi Nieminen selkäpuolelta kuvattuna, sekä videokamera, jota Topi Nieminen käyttää kuvatessaan jumalanpalvelusta suorana lähetyksenä verkkoon.
Verkkolähetykset yhdistävät kaksi erilaista maailmaa, kun perinteiseen jumalanpalvelukseen tuodaan mukaan tekniset laitteet. Liturgi Katri Vilén toivottaa verkkolähetyksen seuraajat tervetulleiksi Topi Niemisen kuvatessa. Kuva: Kirsi Taskinen.

Kello on varttia vaille kymmenen helmikuisena sunnuntaiaamuna, kun Joensuun seurakunnan Topi Nieminen antaa vielä viime hetken vinkkejä kollega Heidi Väyryselle ja avustaja Janica Mustoselle suoraa verkkolähetystä varten. Tällä kertaa Joensuun kirkon jumalanpalveluksen kuvauksen ja lähetyksen hoitaa kolmen hengen tiimi yhteistyössä. Kaksi tietokonetta ja videokamera on sijoitettu kirkon keskikäytävälle muutamien metrien päähän alttarista.

Samaan aikaan sakastissa tilaisuuden alkuun valmistautuvat liturgi Katri Vilén sekä teologian opiskelija Susanna Leppälä, joka pitää tänään saarnan osana Joensuun seurakunnassa suorittamaansa harjoittelua. Paikalla on myös seurakuntamestari Satu Laakkonen, joka vastaa tilaisuuden äänentoistosta. Urkuparvelle kiipeää kanttori Tuomas Pyrhönen ja verkkolähetysten elävöittämiseksi etualalle tuodun pianon ääreen istuu kanttori Elina Vitri.

Kun kirkonkellot hiljenevät, kamera on suunnattu liturgina toimivaan Katri Viléniin, joka toivottaa jumalanpalveluksen seuraajat tervetulleiksi. Tuntuu kuin kaksi eri maailmaa kohtaisi kirkossa tänään. Toisaalta tunnelma on harras ja perinteinen, kun puhe ja musiikki täyttävät kirkkosalin. Toisaalta kirkon keskikäytävälle sijoitetut laitteistot tuovat tilaisuuteen oman uudenaikaisen ja teknisen mausteensa.

Uutta oppia askel kerrallaan

Siirtyminen verkkolähetyksiin on ollut jatkuvaa uuden opettelua seurakunnissa. Verkkolähetyksen laatua ja lähetyskanavia on pyritty parantamaan askel kerrallaan, ja kehitystyö jatkuu edelleen.

– Tavoitteena on ottaa käyttöön useampia kameroita ja uusia kuvakulmia, verkkolähetyksiä oman työnsä ohessa kehittänyt Topi Nieminen kertoo.

Liturgin näkökulmasta verkkojumalanpalvelus eroaa osittain normaalista.

– Valmistelun kannalta tehtävä on aika sama. Suurin ero on siinä, että ei näe ihmisiä, joille puhuu. Tuntui aluksi oudolta puhua vain kameralle, kun ei näe ihmisten ilmeitä ja eleitä. Olen koittanut kuvitella mielessäni niitä ihmisiä, jotka käyvät usein kirkossa, jotta tuntuisi, että puhun tutuille ihmisille, Katri Vilén kuvailee kokemuksiaan.

Suljettujen ovien takana korostuu rukous

Joensuun alueen seurakunnissa on yhteisellä päätöksellä keskitetty verkkolähetykset Joensuun kirkkoon. Muissa kirkoissa alkuvuoden jumalanpalvelukset on järjestetty suljetuin ovin ilman seurakuntalaisia. Suljettujen ovien takana korostuu rukouksen merkitys.

– Siellä rukoillaan kaikkien seurakuntalaisten ja maailman asioiden puolesta. Itse olen kokenut ne todella pyhinä hetkinä. Poikkeusaikoina on tuntunut tärkeältä, että saa rukoilla muiden puolesta ja tietää, että minunkin puolestani rukoillaan. Rukous yhdistää, kun muuten joudutaan olemaan erillään, Vilén sanoo.

Kirkkokahveilla jutustellaan

Verkkolähetyksen jälkeen hengähdetään hetki ennen virtuaalisia kirkkokahveja. Tauon aikana kirkossa valmistellaan kuvauksen istumajärjestystä ja testataan mikrofonien toimivuutta. Kameran eteen asettuvat Katri Vilén ja Susanna Leppälä, jotka jutustelevat päivän tunnelmista ja ovat valmiina kommentoimaan verkon kautta lähetettyjä viestejä.

– Tänään ei tullut kovin paljon vuorovaikutusta katsojien kanssa, mutta hyvät mahdollisuudet siihenkin kyllä on. On mukava viivähtää vähän aikaa juttelemassa yhdessä vähän vapaamuotoisemmin, Vilén pohtii puolisen tuntia kestäneiden kirkkokahvien jälkeen.

Pian on aika pakata kamerat kasaan ja sulkea tietokoneet. Seuraavalla viikolla ollaan taas uuden edessä, kun Joensuun kirkon ovet avataan rajoitusten mukaisesti myös seurakuntalaisille. Huolimatta siitä, mitä korona tuo vielä tullessaan, verkkolähetykset ovat erittäin todennäköisesti tulleet jäädäkseen.

Kirsi Taskinen

 

Näin osallistut jumalanpalvelukseen verkossa

  1. Avaa verkkosivut osoitteessa joensuunseurakunnat.fi
  2. Löydät ohjeet ja linkit YouTuben ja Facebookin verkkolähetyksiin etusivun koronainfosta.
  3. Voit katsoa videoita myös jälkikäteen noin viikon ajan.

”Miten teillä menee?” – Vertaistukea kehitysvammaisten lasten vanhemmille

Kehitysvammaisten lasten vanhempien vertaisryhmässä jaetaan arkea ja mietitään, mitä on minun hyvä elämäni kehitysvammaisen lapsen vanhempana nyt ja tulevaisuudessa.

Kehitysvammaisten lasten vanhempien vertaisryhmässä jaetaan arkea ja mietitään, mitä on minun hyvä elämäni kehitysvammaisen lapsen vanhempana nyt ja tulevaisuudessa.

Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellman istuu kahvikuppi kädessään Honkalampi-keskuksen työhuoneessaan.
Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellmanin työnantaja on Joensuun seurakuntayhtymä, mutta työpiste sijaitsee Honkalampi-keskuksessa Liperissä. Korona-aikana vanhempien vertaisryhmä päätettiin järjestää verkossa. Kuva: Virpi Hyvärinen

Kenen kanssa peilata vanhemmuuttaan, kun oman lapsen kohdalla kysymykset tuntuvat kovin erilaisilta kuin muilla?

Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellmanin mukaan tämä on ajatus, joka saattaa helposti nousta esiin kehitysvammaisen lapsen vanhemmalla.
– Erityislapsen vanhempi voi tuntea kokemuksellista kuilua muihin vanhempiin. Vertaisia ei niin helposti vaikkapa työpaikan kahvipöydästä löydy. Omat kysymykset ja oma arki voivat tuntua hyvin toisenlaisilta kuin muilla.

Koulun alkaminen iso askel kehitysvammaisen lapsen perheelle

Niinpä Snellman on käynnistämässä yhdessä Vaalijalan kehitysvammaistyön pappi Sanna Huovisen kanssa alakouluikäisten kehitysvammaisten lasten vanhemmille verkkopohjaista vertaistukiryhmää.
– Ryhmän tarkoituksena on tarjota mahdollisuus keskusteluun toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Alakouluikäisten vanhemmat valikoituivat kohderyhmäksi siksi, että kouluunmeno on yksi isoista virstanpylväistä kehitysvammaisen lapsen ja hänen vanhempiensa elämässä.
– Siinä kohtaa moni vanhempi tunnistaa uudella tavalla oman lapsensa ja vanhemmuutensa erityisyyttä.

Vertaisryhmässä jaetaan kysymyksiä arjen keskeltä

Ryhmässä on tarkoitus antaa tilaa keskustelulle perheiden arjesta: kysymyksille siitä, missä mennään tällä hetkellä, mitä arki on ollut tähän mennessä, miltä se näyttäytyy tästä eteenpäin.
– Alakouluikäisten lasten perheissä on usein vielä tosi paljon kuntoutustoimia ja erilaisia terapioita, jotka saattavat puhuttaa. Ja ihan se arjessa selviytyminen on varmasti yksi esiin nouseva teema.

Kehitysvammaisten lasten perheissä kysymykset voivat olla moninaisia, ja perheiden todellisuus voi erota paitsi ”tavallisten lasten” perheistä, myös toisista erityislasten perheistä suuresti.
– Vanhempien kokemukset esimerkiksi siitä, mikä on raskasta, voivat olla hyvin erilaisia: toiselle se voi olla lapsen ylivilkkaus, toiselle lapsen täydellinen hoidollisuus, avaa Snellman.

Vanhempien omat kuulumiset keskeisenä teemana

Yksi tärkeä teema ryhmässä tulee olemaan sen kysyminen, mitä vanhemmalle itselleen kuuluu.
– On aivan keskeistä pysähtyä miettimään sitä, mitä minun hyvä elämäni kehitysvammaisen lapsen vanhempana on tänään, ja mitä se on tulevaisuudessa. Tämä on tärkeätä, sillä vanhemman hyvä elämä tekee myös lapsen elämästä hyvää.

Maaliskuussa alkava ryhmä kokoontuu verkossa Teams-alustalla viisi kertaa.
– Koska luottamuksellisuus on ryhmässä tärkeätä, menemme alusta loppuun saman ryhmän kanssa. Kannattaa ilmoittautua siis ajoissa, matkalta ei pääse enää ryhmään mukaan, Snellman kehottaa.

Virpi Hyvärinen

Alakouluikäisten kehitysvammaisten lasten
VANHEMPIEN VERTAISRYHMÄ

  • Kokoontumiset Teamsissa ti 30.3., 13.4., 27.4., 11.5. ja 25.5. klo 9.30–11
  • Osallistuminen maksutonta
  • Ryhmän jäsenet esihaastatellaan
  • Ilm. viim. 15.3.2021: minna.snellman@evl.fi, p. 050 3877 786

Sana: ”Mene rauhassa”

Rukous ja usko nimittäin kuuluvat yhteen. Ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Toinen paastonajan sunnuntai kutsuu pohtimaan uskoa ja rukousta. Millaista on oma usko tai rukouselämä? Miten pitäisi uskoa tai rukoilla?

Ensi pyhän evankeliumiteksti (Luuk. 7:36-50) kertoo kahdesta erilaisesta tavasta uskoa. Toisaalla on Simon-fariseus, joka arvioi toisten uskoa ja kaikesta päätellen elää itse ihan kunnollista elämää. Hänellä on myös ateriayhteys Jeesuksen kanssa. Sitten toisaalla on nimetön syntinen nainen. Hän vaikuttaa surulliselta, mutta palvelee Jeesusta, mitä Simon ei tehnyt.

Vaikuttaisi siltä, että fariseuksen ajatuksissa epäpyhä voi pilata pyhän. Jeesus puolestaan edustaa aivan toisenlaista näkökulmaa. Jeesuksen toiminnassa Jumalan pyhyys kätkee epätäydellisen ja vajavaisen. Jeesuksen pyhyys siirtyy syntiseen eikä syntisyys Jeesukseen. Aivan samasta on kyse kasteessa ja ehtoollisessa. Jumalan pyhyys tulee meihin ja kätkee meidän pahuutemme ja riittämättömyytemme. Kun pyydämme Jumalalta syntejämme anteeksi, saamme saman vastauksen kuin Jeesus antoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Sen jälkeen kelpaa ottaa vastaan Jeesuksen lähetys ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Meidätkin lähetetään rauhassa palvelemaan, esimerkiksi jumalanpalveluksen lopussa.

Jumalan rauha on tavoittelemisen arvoinen, ihmeellinen asia, vaikka lopulta sen saakin lahjaksi. Se syntyy uskon kautta. Voi luottaa siihen, että Jumala rakastaa ja toivoo parasta. Mikä silloin voisi estää rauhaa? Tosin, aina välillä tuntuu, ettei ole rauhasta tietoakaan. Päässä pyörii miljoona ajatusta, stressaa ja huolestuttaa. Ehkä tällaisessa tilanteessa rukous voisi auttaa.

Rukous ja usko nimittäin kuuluvat yhteen. Ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa rukoilla. Tuossa tekstissä tuntuu, että rukous oli imeytynyt naisen kyyneliin. Huokaus voi olla rukouksen kyllästämä. Ja tietysti rukous voi olla sanoja. Jos tuntuu, ettei rukoilemisesta tule mitään, niin aina voi turvautua Isä meidän -rukoukseen. Opettihan Jeesus sen itse.

Rukouksessa saa pyytää vahvistusta uskolle, joka voi olla vain pienen pieni kipinä pimeässä yössä. Mutta olematonkin kipinä riittää. Omalla uskolla ei tarvitse saada Jumalan huomiota, vaan Jumalan pyhyys ja rakkaus voi sytyttää pienimmänkin kipinän roihuun.

Antti Kyytsönen
kappalainen
Pielisensuun seurakunta

Suomen vahvimmat Mika Törrö ja Salla Romo – Ystävyyden voimaa

Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.

Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.

Suomen vahvin mies Mika Törrö ja Suomen vahvin mies Salla Romo poseeraavat kuntosalilla iloisesti kameralle.
Mika Törrö ja Salla Romo käyvät usein salilla yhtä aikaa treeneissä. Molemmat kiittelevät voimalajien parissa vallitsevaa yhteishenkeä ja paikallista, tärkeäksi tullutta treeniporukkaa. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuun seurakunnan pastori Salla Romo muistaa ensitapaamisensa voimamies Mika Törrön kanssa.

Romo oli pappina mukana Asunnottomien yössä lokakuussa 2018, kun Törrö kertoi kokemusasiantuntijana asunnottomuudesta Sokoksen kauppakäytävällä. Romo lähti mukaan kierrokselle, jolla Törrö esitteli asunnottomien Joensuuta.
– Se päättyi siihen, että Mika itketti naisia Anttilan lipan alla, muistelee Romo.

Voimalajeista kiinnostunut, Törröä Instagramissa seuraava Romo kävi esittäytymässä ja laittoi Törrölle viestiäkin treeniin liittyen. Käänne tapahtui kuitenkin alkuvuodesta 2019, kun Romo oli käynyt testaamassa Juvalla voimamieslajeja, ja treenistä tuli video verkkoon. Mika bongasi sen, ja loppu onkin historiaa.

Romolle kilahti Törröltä viesti: ”Huh mikä meno. Paljon otat maasta?”
– Siitä näki suoraan, että Sallalla olisi lahjoja voimanaislajiin. Salla käveli merimieskävelyä 180 kiloa niskassa kuin ilmaa olisi ollut, kommentoi Törrö videota.

Törrö patisti Romon mustana hevosena kisaan

Törrö sanoi samoin tein Romolle, että toukokuussa olisi kisat, nyt otat antidoping-sopimuksen, niin pääset mukaan kilpailuun.

Romolla oli vauhdissa vähän hatussa pitelemistä – olihan Törrön tarkoittamaan Suomen vahvin nainen 2019 –kisaan vain muutama kuukausi aikaa.
Päätös lähteä mukaan syntyi kuitenkin pian. Kaverukset matkasivat yhdessä junalla Hämeenlinnaan treenileirille, ja Sallan pohtiessa asiaa Mika totesi: eikö se ole jo päätetty.

Mustana hevosena, vähillä treenimäärillä kilpailuun lähtenyt Romo tuli kisassa kolmanneksi. Törrö pokkasi Suomen vahvimman miehen tittelin.

Ja kuten liki jokainen joensuulainen tietänee, vuoden päästä syksyllä 2020 Romo kirkasti kolmostilan ykköseksi saaden kilpailuissa Suomen vahvimman naisen tittelin. Eikä Törrö jäänyt vähemmälle: hän on Suomen vahvin mies 2020.

Parivaljakko vailla vertaa

Romo ja Törrö ovat voimalajimenestyksensä lisäksi mielenkiintoinen parivaljakko ystävyksinä erilaisten taustojensa takia.

Mikkeliläisestä, perusluterilaisesta perheestä tuleva Romo päätyi papiksi löydettyään rippikoulun myötä seurakunnasta yhteisön, joka hyväksyi koulukiusaamisesta kärsineen nuoren sellaisena kuin hän oli.
– Riparilla pääsin leirimessuun liturgiksi, papiksi papin paikalle, ja silloin muistan miettineeni että vitsit, jotkut tekevät tätä työkseen. Lukiossa hain teologiseen. Kuusi vuotta opiskelin täällä Joensuussa, ja nyt keväällä tulee täyteen 12 vuotta papin töitä, kertoo Romo.

Törrön elämän varrelle on mahtunut mutka jos toinenkin. Ongelmat ja laitoskierre alkoivat jo lapsena, kun Törrö muutti 10-vuotiaana Joensuuhun, eikä koulunkäynti maistunut.
– Kun pääsin 18-vuotiaana koulukodista pois, rupesin juomaan ja olin alkoholisti saman tien. Se johti minut 10 vuoden vankilakierteeseen. Päihteet hallitsivat elämääni 35-vuotiaaksi saakka. Maaliskuussa 2021 olen ollut kuusi vuotta raittiina, kertoo Törrö.

Helppi ja urheilu auttoivat uuteen alkuun

Keskeisiä tekijöitä Törrön elämänmuutoksessa olivat Kontioniemessä sijaitseva kuntouttavan päihdehuollon laitoshoitoyhteisö Helppi sekä urheilu.

Ratkaisevaa Törrön mukaan oli se, kun Soropin Aino Hirvonen kehotti Törröä menemään Helppiin koevapauteen.
– Minulla oli vankilatuomio tulossa ja mitta sitä lajia täynnä. En käyttänyt enää vankilassa päihteitä ja pääsin 1.3.2016 koevapauteen Helppiin.

Helppi tarjosi Törrölle turvallisen ympäristön, oikeita ihmisiä ja kuntouttavaa työtoimintaa.
– Helpissä kaikki työntekijät olivat alkoholisti- ja addiktitaustaisia. Siinä oli esimerkkejä selviytymisestä. Kun heidän tarinoitaan kuunteli, alkoi pikkuhiljaa tulla usko siihen, että minäkin voisin selvitä. Että minullakin on mahdollisuus.
Kun rinnalle tuli vielä urheilu, ei ollut aikaa ajatella tai pyöriä vanhoissa kuvioissa kaupungilla.
– Kun tulin iltakymmeneltä kotiin, se oli vain pää tyynyyn.

Avoimuus erilaisuudelle on lahjaa

Erilaiset lähtökohdat ovat Romolle ja Törrölle ystävyydessä lähinnä rikkaus.
– Mikan tausta ei ole ollut minulle missään vaiheessa ongelma, kun hän on aina tuonut taustaansa avoimesti esiin. Se on elettyä elämää, osa häntä. Elämä on tehnyt hänestä avarakatseisen, nallekarhumaisen, leppoisan ihmisen, sanoo Romo.
– Kyllä erilaisuus on rikkaus kaikessa, eivätkä ketkään ole samanlaisia. Menneisyydessä minulla oli putkinäkö, kategorisoin ihmisiä. Nyt kun olen raitistunut, se on poistunut, ja pystyn antamaan kaikille mahdollisuuden. Se on iso lahja, sanoo Törrö.
Romo ja Törrö kiittelevät koko Suomen voimamiespiirejä ja omaa Joensuun treeniporukkaa hyvästä yhteishengestä. Voimamiehistä ja -naisista sekä näiden perheistä on kasvanut Joensuussa ystäväjoukko, joka treenaa, reissaa ja käy toistensa luona syömässä.
– Voimamiesporukoissa on kautta koko maan kannustava tunnelma. Se ei ole itseltä pois, jos joku toinen tekee hyvän suorituksen, sanoo Törrö.

Kumpi heistä olikaan se sielunhoitaja?

Ystävänpäivän lähestyessä hyvää vauhtia uskaltaa voimamieslajien kuninkaalta kysyä, mikä Romossa on Törrön mielestä parasta ystävänä.
– Avoimuus ja aitous – Salla puhuu asioita rehellisesti. Hänestä aistii lämminhenkisyyden, ja hänellä on vahva auttamisenhalu muita kohtaan, vastaa Törrö.

Entäpä mikä on Romon mukaan parasta Törrössä?
– Mikalla on hirveän isot korvat – sellaiset kuuntelevat. Hänellä on myös iso taito olla hätäilemättä. Mika on jykevä ankkuri. Jos minä otan kieppiä aika helpostikin asioista, niin Mika vain sanoo rauhallisesti: sinun täytyy nyt päästää tuosta asiasta irti.

Roolit tuntuvat tässä ystävyydessä kääntyvän välillä päälaelleen: entinen vankilakundi on sielunhoitaja, kuuntelija ja tiukkojen paikkojen yli kannattelija pastorille. Ja mikäpä sen hienompaa!

Mika Törrö

• Syntynyt vuonna 1979, asuinpaikka Kontiolahti
• Suomen vahvin mies 2018, 2019, 2020
• Kirja Härkä (signeerattu) — Vangista vahvimmaksi (Mika Törrö, Timo Kangasluoma; Docendo) ilmestyy 4.3.2021

Salla Romo

• Syntynyt vuonna 1984, asuinpaikka Joensuu
• Suomen vahvin nainen 2020
• Töissä Joensuun seurakunnassa Noljakan piiripappina

Virpi Hyvärinen

Suksihuoltajasta suntioksi

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihto-maajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Aki Hukka istuu Ristinkappelissa nojaten käsillään edellisen rivin tuolin selkänojaan. Taustalla näkyvat kappelin urut.
Aki Hukka päätti viime keväänä lopettaa huoltopäällikön tehtävät Suomen maastohiihdon maajoukkueessa ja sitä myötä jatkuvan reissaamisen maailmalla. ”Tuntui, että oli aika pysähtyä ja miettiä jotakin muuta, uudistaa vähän itseänsä”, toteaa tämän vuoden lopulla suntioksi valmistuva Hukka. Kuva: Virpi Hyvärinen

Aikansa kutakin.
Näin toteaa kiteeläinen Aki Hukka, kun häneltä kysyy, mikä sai Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikön vaihtamaan pestinsä koulunpenkkiin.
– Päätös oli oma, henkilökohtainen valintani. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä kaksi vuotta. Kyllähän se aluksi tuntui, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt tuntuu, että oli se oikea. Etenkään näin koronan aikana ei ole ikävä takaisin, hän naurahtaa.

Maajoukkueen mukana maailmalla

Hukka matkusti hiihtomaajoukkueen mukana vuosina 2014–2020, ensimmäiset neljä vuotta suksihuoltajana ja viimeiset kaksi huoltopäällikkönä.
– Se oli iso, avartava elämänkokemus ja mieluisaa aikaa, mutta samalla rankkaa, täysipäiväistä työtä. Reissupäiviä kertyi viimeisen kahden vuoden aikana 160–170 per vuosi, olin käytännössä puolet vuodesta reissussa. Vapaa-aika oli todella kortilla, kotona ehti käydä pyykit pesemässä.

Päällikön toimenkuvaan kuului vastata päivittäisestä huoltotoiminnasta kisapaikalla ja hoitaa logistiikkajärjestelyt joukkueen osalta. Siinä ohessa pääsi näkemään monenlaista maailman kolkkaa. Reissujen myötä korostui se, miten hyvin asiat Suomessa ovat.

Eniten Hukka on jäänyt kaipaamaan työkavereita.
– Meillä oli siellä hyvä työporukka. Huonoinakin hetkinä meillä oli hyvä henki, jaksettiin pitää sitä yllä. Eikä minulle mitään sellaista jäänyt, että ei enää koskaan suksihommia. On mahdollista, että kun vähän happea vetää, olen valmis lähtemään taas sinnekin, jos kutsu käy.

”Kirkot ovat rauhoittavia paikkoja”

Tällä hetkellä Hukka on kuitenkin kiinni kovin toisenlaisissa tehtävissä. Tammikuun ajan hän on ollut suntio-opintojen työssäoppimisjaksolla Joensuun seurakuntayhtymässä, Ristinkappelin krematoriolla.

Ajatus suntion opintoihin hakeutumisesta syntyi vuosi sitten keväällä, kun Hukka oli päättänyt luopua huoltopäällikön tehtävistä ja palannut maailmalta kotiin Kiteelle.
– Koronan iskiessä tein jumalanpalvelusten striimauksia Kiteen seurakunnalle. Siellä kun kirkossa istuin ja touhusin, tuli mieleen, että pitääpä katsoa, mikä on suntion ammatti. Olen aina tykännyt kirkoista, ne ovat rauhoittavia paikkoja.

Opinnot Järvenpään seurakuntaopistolla alkoivat syyskuussa, ja lokakuun alusta saakka Hukka on ollut Kiteen seurakunnassa työssäoppimisjaksolla. Kun korona vei seurakunnasta miltei kaiken muun paitsi siunaukset, hän päätti suorittaa talven sydämessä krematoriokurssin.

Työtä tosiasioiden äärellä

Ihan helppo harjoittelupaikka krematorion ei luulisi olevan, tarkoittaahan se käytännössä vainajien tuhkaamista.
– Kun kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa Ristinkappelilla, sain katsoa koko tuhkausprosessin läpi. Ei se minusta ole työtä kummempaa. Työpaikkana krematorio on siisti ja viihtyisä, olen tykännyt olla täällä.
– Sitähän minä en ole vielä kohdannut, että mitä sitten, kun tulee pikku arkku. Se on luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat, mutta lapsen kuolema on eri asia. Uskon, että selviän siitäkin, jos tarve vaatii.

Suntion tehtävissä Hukka on pitänyt erityisesti siitä, että siinä saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmisiä kohdataan erilaisissa elämäntilanteissa, niin iloissa kuin suruissa, ja se antaa itsellekin paljon.
– Suntio on kappelilla ensimmäinen ihminen, jonka omaiset tapaavat siunauspäivänä. Siinä on aika lailla elämän tosiasioiden lähellä. Suntion tehtävä ei ole näissä tilanteissa mennä mukaan suruun, vaan tukea omaisia surun hetkellä.

 

Kuka Aki Hukka?

• Syntynyt: 2.2.1968
• Ammatti: maanviljelijä, suntio-opiskelija
• Toimi Suomen hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana v. 2014–2018 ja huoltopäällikkönä v. 2018–2020.
• Perheeseen kuuluu vaimo, pastori Kirsi Hukka, sekä kolme lasta ja kolmen lastenlasta.

 

Virpi Hyvärinen

Sana: ”Joka aamu on armo uus.” – virsi 547

Armo on Jumalan rakkauden vahvin kuva. Meitä rakastetaan niin paljon, että meidän ei tarvitse pelätä.

Mikä on elämäsi kipein hetki?
Kun esitän kysymyksen itselleni, palaan opiskelija-asuntoni sohvalle, jossa suljen puhelimen tärisevin käsin ja puhkean itkuun, joka nousee jostakin niin syvältä, etten tiennyt sen olevan mahdollistakaan. Ystäväni on kuollut, yllättäen keskellä arkiaamua ja aivan liian nuorena.
Tuossa hetkessä jouduin luopumaan niin hänestä kuin siitä turvallisesta nuoruuden ajatuksesta, että elämää on vielä paljon edessä.

Työssäni olen nähnyt monia kipeitä hetkiä. Itkettyjä kyyneliä yksinäisyyden, menettämisen, katumuksen ja kaipauksen vuoksi. Syvältä sisimmästä nousevaa, sydäntä kouraisevaa surua, jota on sivustakin vaikea kestää. Itkua, joka kertoo, että jostakin on jouduttu luopumaan.
On luovuttu henkilöstä, toiveista, unelmista, rakkaudesta, ehkä kaunoista ja erimielisyyksistäkin.
Luopumisen kyyneleitä vuodattaville olen pappina punonut lohduksi peittoa armosta. Se peittää meidät päästä varpaisiin. Se ottaa meidät lämpimään syliinsä, kun maailma tuntuu kylmältä. Sen varaan me saamme pudottautua, kun maa jalkojemme alla pettää.
Armo on Jumalan rakkauden vahvin kuva. Meitä rakastetaan niin paljon, että meidän ei tarvitse pelätä. Me saamme tuntea, me saamme elää ja me saamme hypätä tuntemattomaan. Armo ympäröi meitä ja kantaa, tapahtui mitä tahansa.

Uutena vuotena moni jätti ilomielin hyvästit viime vuodelle. Saimme luopua sen synkkyydestä ja kulkea kohti uutta, toivottavasti parempaa vuotta. Luulen, että melko monelle viime vuosi muistutti, mikä elämässä on tärkeää. Ne pienet hyvät hetket, joita siihen kaikesta huolimatta sisältyi, tuntuivat entistä arvokkaammilta. Ne hetket toivat lohdun ja armon valoa elämään muistuttaen siitä, että pimeyden keskelläkin on valoa.
Harvoin joulun sanoma valon lapsen syntymästä on tuntunut yhtä lohdulliselta kuin viime vuonna.
Sellaista pimeyttä ei ole, etteikö hänen valonsa saisi sitä väistymään.

Joulun lapsi loistaa meille armon ja anteeksiannon valoa. Rakkauden valoa, jonka turvin uskaltaa herätä aamuisin kohtaamaan maailman. Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!
Saamme käydä turvallisin mielin tähän vuoteen ja viedä yhdessä armon valoa kaikkialle sinne, missä sitä kaivataan. Ansaitsemattoman armon lahja kuuluu kaikille.

Sanna-Marika Keränen
vs. seurakuntapastori
Enon seurakunta

Yhteisen pöydän ääreen

Kontiolahden uuden seurakuntakeskuksen keittiöstä tehtiin tarkoituksella tilava, jotta kokkaamaan mahtuisi isompikin porukka. Myös pöydän antimista nauttijoita on seurakuntakeskuksessa riittänyt.

Kontiolahden uuden seurakuntakeskuksen keittiöstä tehtiin tarkoituksella tilava, jotta kokkaamaan mahtuisi isompikin porukka. Myös pöydän antimista nauttijoita on seurakuntakeskuksessa riittänyt.

Joukko naisia tekee karjalanpiirakoita kokoontuneena yhden ison pöydän ääreen.
Piirakkatalkoot ovat yksi toimintamuoto, jossa uuden keittiön isommista tiloista on iloa. Kuva viime vuoden Yhteisvastuu-piirakoiden paistamisesta. Keskellä lähetyssihteeri Eija Romppanen. Kuva: Sanna Mutikainen

Vaikka korona on rajoittanut seurakuntien toimintaa kuluneena vuonna välillä rajustikin, monenlaista on myös pystytty seurakunnissa toteuttamaan. Kontiolahden uusi seurakuntakeskus vihittiin käyttöön vuosi sitten lokakuussa. Toiveissa tuolloin oli, että uudet tilat mahdollistaisivat entistä paremmin yhteisöllisyyden rakentumisen etenkin ruoanlaiton ja yhteisten aterioiden merkeissä.

Uusia avauksia seurakuntakeskuksella ehdittiinkin koronan varjosta huolimatta tehdä. Tilavassa keittiössä käynnistyivät esimerkiksi kirkkoherra Jukka Reinikaisen vetämät sushi-kurssit ja perinnetaitojen ylläpitämiseen tähtäävät piirakkapajat. Molemmissa toimintamuodoissa yhdistettiin kokkaustaitojen opettelu ja herkuttelu hyväntekeväisyyteen: mukanaolija sai nauttia kokkailun tuloksista ja maksoi lystistä materiaalimaksun Naisten Pankin hyväksi.

Lapsiperheille Lauantaibrunsseja ja perheiltoja

Myös lapsiperheet ovat saaneet osansa uuden seurakuntakeskuksen luomista mahdollisuuksista. Perheille on uutena toimintamuotona järjestetty kahteen otteeseen Lauantaibrunssi, joka on perhetyönohjaaja Virpi Malvalehdon mukaan ollut menestys ja tuonut uusia perheitä mukaan toimintaan.
– Perheet ovat pitäneet siitä, että pääsee välillä valmiille ruoalle ja touhuamaan lasten kanssa, ilman kiirettä kattiloiden ääreen. Tarkoitus on jatkaa perinnettä ja tuoda rinnalle myös messujen yhteyteen liitettyjä ruokailuja perheille.

Uutena toimintamuotona käynnistyivät myös perheiden illat, jotka ovat saaneet liikkeelle niin uusia kuin entisten kerholaisten perheitä. Myös paljolti ikäihmisiä keräävän Ystävänkammarin ja lapsiryhmien yhteen tuomista on mietitty paljon viimeisen vuoden aikana.
– Korona laittoi sen toistaiseksi jäihin, mutta vanhempia on ohjattu jäämään kahvittelemaan lasten hakutilanteessa, jos vain aikaa löytyy. Ajatuksena on, että saisimme eri ikäluokkia yhdistettyä ja tuotua yhteisöllisyyttä enemmän tietoisuuteen. Mummuissa ja papoissa tuntui löytyvän kiinnostusta myös lukumummona tai -pappana toimimiseen, Malvalehto kertoo.

Seurakuntaruokailut halutaan jokaviikkoisiksi

Pöydän antimista on jo ennen uutta seurakuntakeskustakin nautittu suosituissa seurakuntaruokailuissa. Ruokailu on tarkoitus muuttaa tammikuusta alkaen viikoittaiseksi, mikäli koronatilanne kokoontumiset ylipäänsä sallii. Aiemmin yhteiseen pöytään on kokoonnuttu joka toinen viikko.
– Seurakuntaruokailu on ollut hyvä tapaamispaikka, ja ruokailijoita on käynyt lähes 50 joka kerta, kertoo ruokailujen toteuttamisesta vastaava diakoniatyöntekijä Sanna Mutikainen.

Mutikaisen mukaan vapaaehtoisten rooli ruokailujen toteuttamisessa on suuri.
– Ruokailuja ei olisi ilman vapaaehtoisia. Mukana on joka kerta 3–6 vapaaehtoista. Keittiötyöt ovat varsinkin naisille mieluisia. He kokevat, että siellä on helppo toteuttaa vapaaehtoistyötä. Ruokana on ollut keitto tai laatikkoruoka lisukkeineen, ja ruoalla on vapaaehtoinen 2 euron maksu. Ruokailun yhteydessä pidetään pieni hartaus.

Ruoan äärelle tullaan mielellään yhteen

Mutikainen kokee, että nimenomaan ruoan ääreen kutsuminen on matalan kynnyksen toimintaa, ja haluaa kehittää sitä edelleen seurakunnassa.
– Yhdessä syöminen kokoaa porukkaa paljon ja helposti. Tänä syksynä aloitimme uutena toimintamuotona myös kuntouttavan työtoiminnan kokkikerhon, joka kokoontuu kerran kuussa. Sitä on tarkoitus jatkaa ensi vuonnakin, hän sanoo.

Kontiolahden seurakunnan pappi Kati Nissi odottaa muiden tavoin koronatilanteen väistymistä ja paluuta normaaliin arkeen seurakunnan toiminnassa.
– Kokemus siitä, että kuuluu johonkin joukkoon, on ihmiselle perustavanlaatuinen tarve. On hienoa, jos seurakunta voi olla osaltaan luomassa ihmisille kokemusta siitä, että tähän joukkoon saat kuulua ja täällä voit kohdata toisia ihmisiä samanvertaisena. Kyllä me vielä tästä koronastakin selvitään, Nissi sanoo.

Virpi Hyvärinen

Sana: ”Tulkaa, kaikki on valmiina.”

Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä.

Kirkon käytävällä astelee vanha mies. Vuosikymmenten paino on painanut hartiat syvään kumaraan. Voimia ei tarvita enää työhön.  Luopumista on elämässä riittänyt, mutta kotikirkon jumalanpalvelusta ei ole tarvinnut hylätä. Sadas vuosikymmen elämää kulkee matkassa. Kutsu tulla kohtaamisen paikalle saa vanhuksen liikkeelle pyhä pyhän jälkeen. Kaikki taakse jääneet päivät, pimeät yöt ja valoisan hetket, koko elämisensä saa tuoda sinne, missä valo voittaa varjot, missä jokainen, kumara tai suora, heikko tai vahva, ilon tai surun liikuttama, on samanarvoisena Jumalan edessä. Kaikki saapujat, kohtaamassa sanassa ja sakramentissa, Kristusvalon, jotta voisivat loistaa maailmalla valona ja lohtuna toisilleen.

Vanhus laskeutuu polvilleen, nostaa seesteiset kasvonsa, katsoo lempeästi leivän jakajaa, ottaa vastaan Kristuksen. Kumartaa kumarammin kuin kukaan ja palaa paikalleen.

Vanhuksen vierelle on polvistunut pieni tyttö isoäitinsä kanssa. Kysyn häneltä, siunataanko lapsi? Isoäiti tahtoo niin, mutta lapsi tahtoo enemmän. Hän ojentaa pienen kätensä, katsoo leivän jakajaa tiukasti silmiin ja sanoo: ”Anna minullekin leipää!” Katson isoäitiä, molempien silmät kostuvat, lapsi saa leivän ja juuri niin piti olla.

Pienen tytön silmissä katselin Kristusta, syvintä rakkauden salaisuutta. Sellaista ei näe kuin erityisen pienessä ihmisessä, sellaisessa, joka ei asettele ehtoja, ei kysy muilta, saanko minäkin tulla, saanko olla yhtä tärkeä kuin toiset. Lapsi, taivasten valtakunnan kelvollisin kansalainen, on säde taivaan isosta valosta. Hän loistaa alttarilla polvistuneena käsin kosketeltavaa lohtua ympärilleen.

Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä. Maailmamme paloissa ja peloissa suurin valo on jo keskellämme. Hän lähetti kerran suuren tilalle pienen ja tekee sen yhä. Lähettää keskellemme kenet tahansa ihmisyyteen kutsutun, joka joutuu kohtaamaan väheksyntää ja väkivaltaa paremmin tietävien ja pärjäävien joukossa. Lähimmäisyytemme valoa etsiviä tulee luoksemme lapsessa, monella tavalla osattomissa, vahvalta näyttävässäkin, ja ihmisen äänellä Jumala yhä kysyy kansaltaan: Ovatko nämä kaikki sisariasi ja veljiäsi, ovatko valoon kutsuttuja?

Armi Rautavuori
kirkkoherra
Enon seurakunta

Yksinäisyyttä on monta lajia

On yksinäisyyttä, johon kaipaa lohdutusta. Ja on yksinoloa, johon ei ikävöi toista ihmistä tai mitään muutakaan.

On yksinäisyyttä, johon kaipaa lohdutusta. Ja on yksinoloa, johon ei ikävöi toista ihmistä tai mitään muutakaan.

Mies kävelee lumisella tiellä puiden keskellä yksin selkä kuvaajaan päin.
Kuva: iStock.

Muista tämä, sanoin itselleni muutama vuosikymmen sitten. Oli lapsuudenkodin jouluaaton ilta. Kotikylässä valkea hanki säihkyi tuhansin lumitimantein, yötaivas oli tumma – kuin syvä violetti ja sininen ja musta, tähdet loistivat ja säkenöivät kirkkaina. Pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta, oli kylmää ja hiljaista. Lähdin ulos kävelemään, ensi kertaa kuin aikuisen askelin: jätin sisarukset ja vanhemmat joulun viettoon, kävelin lyhyen kotitien, kunnes kylmyys pakotti taas sisälle. Oli kaunista ja olin yksin. Ymmärsin, että tätä yksinäisyyttä en voi jakaa kenenkään kanssa, en tätä talven kauneutta, en tätä tunnetta. Muista tämä, sanoin itselleni, ja yhä muistan sen.

Yksinoloa ja yksinäisyyttä on monta lajia. Mikään niistä ei ole itsessään hyvä tai paha asia, vaan jotakin, mikä kuuluu elämään samoin kuin ilo tai suru, rakkaus tai suuttumus tai mikä tahansa tunne ja elämänvaihe.

Kaupunkeihin muutti syksyllä satoja uusia opiskelijoita oppimaan ammattia tai elämää. Monet heistä jäivät hyvin yksin, koska oman paikan löytäminen oli vaikeaa erilaisten rajoitusten vuoksi. Opetusvälineenä oli useimmiten kone, uusilla tuttavuuksilla oli maski kasvojen edessä, vapaa-ajan harrastukset ja tapaamispaikat olivat tyhjiä.

Sama tilanne oli ja on monella muullakin: se mikä on tavallista, on väistynyt, ja täytyy opetella jotakin muuta tapaa olla. On kuin uudenlainen olotila olisi vallannut elämän.

On yksinäisyyttä, johon liittyy ikävöiminen: koti-ikävä, menneiden aikojen ikävä, toisten ihmisten ikävä. On syvältä sisimmästä kumpuavaa yksinäisyyttä, johon ei mikään auta: ehkä siihen on kasvettu ja opetettu jo lapsena, että yksin on pärjättävä. Joskus kovat elämänkokemukset ovat rakentaneet ihmisen ympärille yksinäisyyden muurin. On hengellistä yksinäisyyttä: Jumala tuntuu olevan kaukana ja lapsuudessa opitut rukoukset eivät enää toimi.

On myös itse valittua yksinäisyyttä – ehkä sitä voisi kutsua yksinoloksi. Silloin viihtyy itsekseen. Sitä puuhailee kaikenlaista ja tuntee olonsa hyväksi sen elämän kanssa, mitä suostuu elämään ja mikä on mahdollista juuri nyt elää. Taiteilijan yksinäisyys saattaa olla tällaista: syvältä sisimmästä kumpuaa jotakin, mikä saa musiikin, taulun, veistoksen, liikkeen tai sanallisen muodon. Yksinolosta nousee jotakin, mikä rikastuttaa elämää aivan toisella tasolla kuin raha tai omaisuus.

Sairaus sitoo monen yksinäisyyteen. Joku saattaa myös vaatia itseltään paljon, ja se ajaa ihmisen tekojen ja suorittamisen aiheuttamaan väsyttävään yksinäisyyteen. Ei vaan enää jaksa eikä tahdo tavata ketään, vaikka kaipaisikin toista ihmistä.

Yksinäisyyttä on monta lajia. Jos on mahdollista tunnistaa itsessään, millainen on minun yksinäisyyteni, voi sen muuri murtua ja jotakin uutta avautua, mikä auttaa ja lohduttaa. Usein omien asioiden jakaminen toisten kanssa auttaa – ja yhtä lailla se, että vastavuoroisesti lähtee itse auttamaan ja kuuntelemaan.

On toisia, jotka kokevat samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, ja heidän kanssaan löydän tavan tulla toimeen oman oloni kanssa silloin kun ahdistaa. Ja toisaalta – ei ole ketään, joka tuntee samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, mutta itse tunnen sen ja elän siinä. Siihen osaan yksinäisyyttä – omaani tai toisten – johon voin vaikuttaa ja johon haluan muutosta, siitä voin kantaa vastuun.

Tähtikirkkaan taivaan alla on hyvä kulkea: on kuin Luojamme varjelus säteilisi jokaisesta tähdestä valoa ja toivoa jokaiselle ihmiselle. Sen nähdäkseen on katsottava taivaaseen päin. Muista, sanoin itselleni silloin nuorena kotikylän jouluaaton pimeässä illassa: tähdet loistavat aina, vaikket näe niitä.

Tiina Belov
oppilaitospastori