Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.
Aki Hukka päätti viime keväänä lopettaa huoltopäällikön tehtävät Suomen maastohiihdon maajoukkueessa ja sitä myötä jatkuvan reissaamisen maailmalla. ”Tuntui, että oli aika pysähtyä ja miettiä jotakin muuta, uudistaa vähän itseänsä”, toteaa tämän vuoden lopulla suntioksi valmistuva Hukka. Kuva: Virpi Hyvärinen
Aikansa kutakin.
Näin toteaa kiteeläinen Aki Hukka, kun häneltä kysyy, mikä sai Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikön vaihtamaan pestinsä koulunpenkkiin.
– Päätös oli oma, henkilökohtainen valintani. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä kaksi vuotta. Kyllähän se aluksi tuntui, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt tuntuu, että oli se oikea. Etenkään näin koronan aikana ei ole ikävä takaisin, hän naurahtaa.
Maajoukkueen mukana maailmalla
Hukka matkusti hiihtomaajoukkueen mukana vuosina 2014–2020, ensimmäiset neljä vuotta suksihuoltajana ja viimeiset kaksi huoltopäällikkönä.
– Se oli iso, avartava elämänkokemus ja mieluisaa aikaa, mutta samalla rankkaa, täysipäiväistä työtä. Reissupäiviä kertyi viimeisen kahden vuoden aikana 160–170 per vuosi, olin käytännössä puolet vuodesta reissussa. Vapaa-aika oli todella kortilla, kotona ehti käydä pyykit pesemässä.
Päällikön toimenkuvaan kuului vastata päivittäisestä huoltotoiminnasta kisapaikalla ja hoitaa logistiikkajärjestelyt joukkueen osalta. Siinä ohessa pääsi näkemään monenlaista maailman kolkkaa. Reissujen myötä korostui se, miten hyvin asiat Suomessa ovat.
Eniten Hukka on jäänyt kaipaamaan työkavereita.
– Meillä oli siellä hyvä työporukka. Huonoinakin hetkinä meillä oli hyvä henki, jaksettiin pitää sitä yllä. Eikä minulle mitään sellaista jäänyt, että ei enää koskaan suksihommia. On mahdollista, että kun vähän happea vetää, olen valmis lähtemään taas sinnekin, jos kutsu käy.
”Kirkot ovat rauhoittavia paikkoja”
Tällä hetkellä Hukka on kuitenkin kiinni kovin toisenlaisissa tehtävissä. Tammikuun ajan hän on ollut suntio-opintojen työssäoppimisjaksolla Joensuun seurakuntayhtymässä, Ristinkappelin krematoriolla.
Ajatus suntion opintoihin hakeutumisesta syntyi vuosi sitten keväällä, kun Hukka oli päättänyt luopua huoltopäällikön tehtävistä ja palannut maailmalta kotiin Kiteelle.
– Koronan iskiessä tein jumalanpalvelusten striimauksia Kiteen seurakunnalle. Siellä kun kirkossa istuin ja touhusin, tuli mieleen, että pitääpä katsoa, mikä on suntion ammatti. Olen aina tykännyt kirkoista, ne ovat rauhoittavia paikkoja.
Opinnot Järvenpään seurakuntaopistolla alkoivat syyskuussa, ja lokakuun alusta saakka Hukka on ollut Kiteen seurakunnassa työssäoppimisjaksolla. Kun korona vei seurakunnasta miltei kaiken muun paitsi siunaukset, hän päätti suorittaa talven sydämessä krematoriokurssin.
Työtä tosiasioiden äärellä
Ihan helppo harjoittelupaikka krematorion ei luulisi olevan, tarkoittaahan se käytännössä vainajien tuhkaamista.
– Kun kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa Ristinkappelilla, sain katsoa koko tuhkausprosessin läpi. Ei se minusta ole työtä kummempaa. Työpaikkana krematorio on siisti ja viihtyisä, olen tykännyt olla täällä.
– Sitähän minä en ole vielä kohdannut, että mitä sitten, kun tulee pikku arkku. Se on luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat, mutta lapsen kuolema on eri asia. Uskon, että selviän siitäkin, jos tarve vaatii.
Suntion tehtävissä Hukka on pitänyt erityisesti siitä, että siinä saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmisiä kohdataan erilaisissa elämäntilanteissa, niin iloissa kuin suruissa, ja se antaa itsellekin paljon.
– Suntio on kappelilla ensimmäinen ihminen, jonka omaiset tapaavat siunauspäivänä. Siinä on aika lailla elämän tosiasioiden lähellä. Suntion tehtävä ei ole näissä tilanteissa mennä mukaan suruun, vaan tukea omaisia surun hetkellä.
Kuka Aki Hukka?
• Syntynyt: 2.2.1968
• Ammatti: maanviljelijä, suntio-opiskelija
• Toimi Suomen hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana v. 2014–2018 ja huoltopäällikkönä v. 2018–2020.
• Perheeseen kuuluu vaimo, pastori Kirsi Hukka, sekä kolme lasta ja kolmen lastenlasta.
Virpi Hyvärinen