Kirkon käytävällä astelee vanha mies. Vuosikymmenten paino on painanut hartiat syvään kumaraan. Voimia ei tarvita enää työhön. Luopumista on elämässä riittänyt, mutta kotikirkon jumalanpalvelusta ei ole tarvinnut hylätä. Sadas vuosikymmen elämää kulkee matkassa. Kutsu tulla kohtaamisen paikalle saa vanhuksen liikkeelle pyhä pyhän jälkeen. Kaikki taakse jääneet päivät, pimeät yöt ja valoisan hetket, koko elämisensä saa tuoda sinne, missä valo voittaa varjot, missä jokainen, kumara tai suora, heikko tai vahva, ilon tai surun liikuttama, on samanarvoisena Jumalan edessä. Kaikki saapujat, kohtaamassa sanassa ja sakramentissa, Kristusvalon, jotta voisivat loistaa maailmalla valona ja lohtuna toisilleen.
Vanhus laskeutuu polvilleen, nostaa seesteiset kasvonsa, katsoo lempeästi leivän jakajaa, ottaa vastaan Kristuksen. Kumartaa kumarammin kuin kukaan ja palaa paikalleen.
Vanhuksen vierelle on polvistunut pieni tyttö isoäitinsä kanssa. Kysyn häneltä, siunataanko lapsi? Isoäiti tahtoo niin, mutta lapsi tahtoo enemmän. Hän ojentaa pienen kätensä, katsoo leivän jakajaa tiukasti silmiin ja sanoo: ”Anna minullekin leipää!” Katson isoäitiä, molempien silmät kostuvat, lapsi saa leivän ja juuri niin piti olla.
Pienen tytön silmissä katselin Kristusta, syvintä rakkauden salaisuutta. Sellaista ei näe kuin erityisen pienessä ihmisessä, sellaisessa, joka ei asettele ehtoja, ei kysy muilta, saanko minäkin tulla, saanko olla yhtä tärkeä kuin toiset. Lapsi, taivasten valtakunnan kelvollisin kansalainen, on säde taivaan isosta valosta. Hän loistaa alttarilla polvistuneena käsin kosketeltavaa lohtua ympärilleen.
Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä. Maailmamme paloissa ja peloissa suurin valo on jo keskellämme. Hän lähetti kerran suuren tilalle pienen ja tekee sen yhä. Lähettää keskellemme kenet tahansa ihmisyyteen kutsutun, joka joutuu kohtaamaan väheksyntää ja väkivaltaa paremmin tietävien ja pärjäävien joukossa. Lähimmäisyytemme valoa etsiviä tulee luoksemme lapsessa, monella tavalla osattomissa, vahvalta näyttävässäkin, ja ihmisen äänellä Jumala yhä kysyy kansaltaan: Ovatko nämä kaikki sisariasi ja veljiäsi, ovatko valoon kutsuttuja?
Armi Rautavuori
kirkkoherra
Enon seurakunta