syyskuu 2023 – Kirkkotie

Äänestys avasi Annalle papin uran

Rantakylän seurakunnan pappi Anna Holopainen vihittiin virkaansa ensimmäisten naisten joukossa 35 vuotta sitten. Pian eläkkeelle jäävän Holopaisen työuralle on mahtunut monta mullistusta.

Rantakylän seurakunnan pappi Anna Holopainen vihittiin virkaansa ensimmäisten naisten joukossa 35 vuotta sitten. Pian eläkkeelle jäävän Holopaisen työuralle on mahtunut monta mullistusta.

Pappi on pyörän kanssa pyörätiellä. — Anna Holopainen on tehnyt melkein koko työuransa Rantakylän seurakunnassa. Kun hänet aikoinaan vihittiin papiksi, oli seurakuntalaisten ja median kiinnostus suurta, mutta nykyään nainen pappina ei ole enää erikoinen juttu. – Alkuaikoina saattoi joku omainen sanoa hautajaisten jälkeen, että hyvinhän se meni. Ihan selvästi he jännittivät, että miten tuo pärjää. Ei sellaista ole enää ollut, Holopainen naurahtaa. Kuva: Tea Ikonen

Se päivä oli torstai, Anna Holopainen muistelee. Pappisviran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa kolmesti aiemminkin, vuosina 1963, 1976 ja 1984, mutta esityksen läpimenoon vaadittava 3/4 enemmistö saatiin tuona marraskuisena torstaipäivänä vuonna 1986.

– Kutsuin Rantakylän seurakunnassa pappina olleen Esko Kähkösen ja hänen vaimonsa Merjan kotiini kahveille, ja juhlimme päätöstä, Holopainen muistelee.

Holopainen toimi tuohon aikaan Rantakylän seurakunnan lehtorina. Lehtori ja uskonnonopettaja olivat ne ammatit, joihin naispuoliset teologit saattoivat ennen pappisviran avautumista hakeutua. Seurakuntalehtori sai esimerkiksi saarnata ja pitää rippikouluja, mutta hänellä ei ollut oikeutta toimia jumalanpalveluksessa liturgina, kastaa, konfirmoida rippikoululaisia, vihkiä avioliittoon eikä haudata.

”En koskaan hakenut sitä virkaa”

Holopaisen kiinnostus seurakunnalliseen työhön syttyi nuoruudessa kotikylässä Viinijärvellä, jossa hän piti tyttökerhoa. Erään kerhokerran jälkeen tavaroita kaappiin laittaessaan Holopaiselle tuli vahva tunne, että hän haluaa työskennellä kirkossa, vaikka ei vielä silloin tiennyt, mitä hän naisena voisi kirkossa tehdä. Viinijärvellä tai Liperissä ei ollut seurakuntalehtorin virkoja.

Holopainen haki ja pääsi teologiseen heti kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1978. Hän valmistui keväällä 1982 ja sai ensin Lappeenrannasta seurakuntalehtorin sijaisuuden, sitten Kotkasta töitä kolmeksi vuodeksi. Vuoden 1986 alussa hän sai Rantakylän seurakunnasta vakinaisen lehtorin viran.

Kirkolliskokouksen päätös avata papin virka naisille sai lainvoiman vuoden 1988 alusta. Holopaisen lehtorin virka muutettiin kappalaisen viraksi. Siirtymäsäännöksen mukaan se oli mahdollista, jos henkilö oli ollut virassa vähintään kaksi vuotta. Holopaisella aika täyttyi juuri tuolloin.

– En koskaan hakenut sitä virkaa, Holopainen hymähtää.

Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi 6.3.1988. Holopainen oli yksi tuona päivänä vihityistä 94 naisteologista. Kuopiossa pappisvihkimyksen sai yhdeksän naista, joista Joensuusta vihkimyksen saivat Holopaisen lisäksi Kaarina Niskanen ja Paula Sainio.

Vihkimyspäivää Holopainen kuvaa ilon ja helpotuksen päiväksi. Seurakuntalaisten ja median kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli valtava. Joensuusta Kuopioon matkasi linja-autollinen väkeä seuraamaan tilaisuutta. Sosiaali- ja terveysministeri Tarja Halonen lähetti onnittelun kaikille pappisvihkimyksen saaneille naisille, ja kun Holopainen piti ensimmäisen liturgiansa, oli sanomalehti Karjalainen sitä seuraamassa.

Kaikki eivät ilahtuneet

Vastustustakin tapahtuma herätti.

– Kaikenlaista törkypostia tuli kotiin, henkilökohtaista ja sellaista, jota jotkut lähettivät kaikille, joita vihittiin sinä päivänä papeiksi, Holopainen muistelee.

Kun pappisvirka avattiin naisille, oli naisten pappeutta vastustavilla edelleen mahdollisuus tulla vihityksi pappisvirkaan ja toimia kirkon tehtävissä. Alkuun naiset väistivät miespappeja, jotka eivät suostuneet olemaan alttarilla samaan aikaan naispappien kanssa. Vuonna 2006 kirkolliskokous kuitenkin linjasi, ettei naispappeuden vastustajan vakaumus saa näkyä työtehtävissä eikä esimerkiksi saa tehdä työjärjestelyjä sukupuolen perusteella.

– Muistan, että erään herätysliikkeen työntekijäpappi ei voinut tulla edes kirkkosaliin, jossa olin liturgina. Tuli sellainen olo, että näinkö saastainen minä olen. Mutta pääsääntöisesti täällä Itä-Suomessa tällaista ei ollut. Olen myös halunnut toimia niin, etten provosoi ketään.

Naisten osuus papistosta on sittemmin kasvanut tasaisesti. 2000-luvulla papiksi vihityistä enemmistö on ollut naisia. Johtavissa asemissa heitä on toistaiseksi kuitenkin vähän, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Helsingin ja Joensuun kirkkoherroista suurin osa on naisia.

Piispan virka avattiin naisille vuonna 1990, mutta piispaksi nainen pääsi vasta 20 vuotta myöhemmin, kun Irja Askola valittiin Helsingin piispaksi. Tällä hetkellä Suomessa on kolme naispuolista piispaa: Espoon hiippakunnan piispana vuonna 2019 aloittanut Kaisamari Hintikka, Turun arkkihiippakunnan piispana vuonna 2021 aloittanut Mari Leppänen ja syyskuun alussa Mikkelin hiippakunnan piispaksi vihitty Mari Parkkinen.

Muutosten vuosikymmenet

Naispappeuden lisäksi Holopaisen työuralle on sattunut muitakin uudistuksia luterilaisessa kirkossa. On tullut uusi virsikirja, raamatunkäännös ja kirkkokäsikirja. Virsikirja on saanut kahdesti lisävihkon. Kännykät ovat syrjäyttäneet lankapuhelimet, internet ja sosiaalinen media paperisen viestinnän.

– Uusia sovelluksia ja ohjelmia on pakko opetella. Ne vievät energiaa ja aikaa ihmisten kohtaamiselta. Onko se kaikki tarpeellista, koska meidän tehtävä olisi kulkea ihmisten kanssa ja pitää omaakin hengellistä elämää yllä, lukea ja rukoilla, Holopainen pohtii.

Papin työssä on näkynyt sekin, että seurakunnan jäsenmäärä on pudonnut ja ikärakenne muuttunut. Jos ennen oli paljon kasteita, nyt on hautajaisia. Aiemmin töitä tehtiin enemmän kotoa käsin ja toimituskeskustelut käytiin kodeissa, nyt työskennellään pitkälti toimistolla.

Toisaalta kansainvälinen työ on lisääntynyt, mitä Holopainen pitää tervetulleena muutoksena. 80–90-lukujen taitteessa Joensuuhun tuli paljon venepakolaisia Vietnamista, 90-luvun alussa inkeriläisiä paluumuuttajia Venäjältä ja vuonna 2015 turvapaikanhakijoita Lähi-Idästä. Nykyään Rantakylän seurakunnan tilaisuuksissa käy paljon ulkomaalaisia opiskelijoita.

Papin tehtävä on päivittää evankeliumia

Uusi muutos odottelee kulman takana, sillä Holopainen on jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa. Tämän vuoden hän on tehnyt 50-prosenttista työaikaa. Ennen varsinaisia eläkepäiviä Holopainen pitää vuosiloman, joten hänen lähtömessunsa on jo sunnuntaina 15. lokakuuta.

– Se on hirvittävän iso elämänmuutos. Olen ollut niin työorientoitunut ihminen. Mutta tämä 50 prosentin työaika on ollut hyvää vähittäistä siirtymistä, hän arvioi.

Papin työn hän on kokenut elämäntapana, joka vaatii paljon luovuutta. Tärkeää on seurata aikaansa ja lukea monipuolisesti kaikkea. Vaikka kysymys pelastuksesta säilyy samana, muuttuvat maailma ja ne asiat, jotka ihmisille kulloinkin ovat tärkeitä.

– Kuopion aiempi piispa Wille Riekkinen on sanonut, että pappien tehtävä on päivittää evankeliumia koko ajan. Se oli minusta nasevasti sanottu.

Holopainen pohtii, että papin työssä hän on saanut kohdata ja oppia ymmärtämään monenlaisia ihmisiä.

– Ihmiset elävät hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa. Olen aika laajalla kirjolla nähnyt ihmiselämän moninaisuutta ja sitä, miten ihmiset yrittävät selviytyä. Se on lisännyt myötätuntoa ja suvaitsevaisuutta.

Tea Ikonen

Jutussa on käytetty lähteenä muun muassa verkkoartikkelia evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/naiset-pappeina-30-vuotta.

5xmielessä: Taiteen tekeminen on loputonta leikkimistä

Ajomatka Lehmosta Helsinkiin ei tunnu Anneli Kurjesta koskaan pitkältä, kun samalla voi ihastella valoja ja varjoja. Taide on oiva keino päästää ulos se, mikä sisällä kuplii.

Ajomatka Lehmosta Helsinkiin ei tunnu Anneli Kurjesta koskaan pitkältä, kun samalla voi ihastella valoja ja varjoja. Taide on oiva keino päästää ulos se, mikä sisällä kuplii.

Silmälasipäinen nainen seisoo puuveistoksen vierellä. — Anneli Kurki on tehnyt veistoksia kaikenlaisista materiaaleista, mutta hänen suosikkimateriaalinsa on puu. Kurjen ja Toini Tiaisen töitä on esillä Kontiolahden seurakuntatalon yhteisötilassa. – Taide on suunnattoman suuri lääke mielenterveydelle, Kurki huomauttaa. Kuva: Tea Ikonen

VEISTÄMINEN. Olen tehnyt veistoksia kaikenlaisesta materiaalista: kipsistä, savesta, lasista, sementistä ja puusta. Maalaan myös tauluja, mutta puu on suosikkimateriaalini. Yhdistän töissäni paljon puuta ja tiffanytekniikkaa. Usein veistosteni lähtökohtina ovat erilaiset tapahtumat. Esimerkiksi kouluampumisia käsittelin tekemällä työn, jossa lasta pidetään kädellä. Höytiäisen rannalla minulla on hirsitalo, jonka kaikki räystäät ja huonekalutkin olen itse veistänyt. Se on todellinen taidetalo.
TAIDE. Taiteen tekeminen on ollut elinikäinen haaveeni. Lapsesta asti on kaikki lehtien reunatkin tullut piirreltyä, mutta opiskeluvuosien ja ruuhkavuosien aikana kuvien teko jäi vähemmälle. Vasta viisikymppisenä kävin aikuiskoulutuksena kuvanveistokoulutuksen, kun elämä alkoi olla väljempää. Kansalaisopiston kursseilla opiskelin lisäksi maalausta ja tiffanytöitä.
NÄYTTELYT. Ensimmäinen oma näyttelyni oli Lehmon kirjastossa 2000-luvun alussa. Ennen sitä töitäni on ollut esillä Karjala-talolla, ja Puunsielu-taidekeskuksessa Tohmajärvellä minulla on ollut pysyväisnäyttely 15 vuoden ajan. Olen myös tehnyt monta näyttelyä kahdestaan Toini Tiaisen kanssa. Tällä hetkellä töitämme on esillä Kontiolahden seurakuntatalon yhteisötilassa.
TYYTYVÄISYYS. Tein työurani kaupungin sosiaalipuolella. Olin nuorisopuolella ja päihdetarkkailijana viimeiset vuodet. Olen nähnyt elämän kurjan puolen, ja ymmärrän, mistä kaikesta pitää olla tyytyväinen. Koen tärkeäksi voida ilmaista käsillä tekemällä sen tunteen, mikä sisällä on. Taideporukassa se on helppoa.
ELÄMÄ. Taide on suunnattoman suuri lääke mielenterveydelle. Miten ihana on päästää valloilleen se jokin sieltä sisältä eikä pelätä, että joku arvostelee. Minulle taide on koko elämä. Ajan usein Helsinkiin, eikä matka tunnu koskaan pitkältä, kun katselen valoja ja varjoja ja ihmettelen, miten ihana tämä Suomen maa on. Minulla on kokemusta muustakin, kun olen viettänyt talvia Espanjassa. Miten voi olla surullinen tai harmissaan, kun seuraa, mitä kaikkea meillä täällä on? Taiteen tekeminen on loputonta leikkimistä.

Tea Ikonen

Kirkko haastaa huomioimaan maaseudun

Kirkko on uudistanut maaseutulinjauksensa. Keskeinen ajatus on, että hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua ja maaseutu kaupunkeja.

Kirkko on uudistanut maaseutulinjauksensa. Keskeinen ajatus on, että hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua ja maaseutu kaupunkeja.

Kaksi naista seisoo koivun juurella seurakuntatalon edessä. — Kirkon uudet maaseutulinjaukset julkistettiin kirkon yhteiskuntapäivillä Joensuussa 21.–22.9. Maaseutulinjaustyöryhmän jäsenet Hilkka Vihinen ja Saila Musikka olivat mukana tapahtumassa. He nostavat etätyön ja monipaikkaisuuden yhdeksi maaseutulinjausten keskeiseksi teemaksi. Ihmiset, joilla on kakkosasunto pienellä paikkakunnalla, ovat osa-aika-asujia molemmilla paikkakunnilla, Musikka toteaa. Kuva: Emilia Siippola

Tiesitkö, että kaupunki ja maaseutu eroavat toisistaan vähemmän kuin eri maaseututyypit keskenään? Ainakin, jos eri aluetyyppejä verrataan vaikkapa hyvinvoinnin, tulojen tai väestörakenteen näkökulmista.

– Itse asiassa kaupungin lähellä oleva maaseutu on osalla mittareista jopa hyvinvoivempaa kuin kaupunkialueet. Harvaan asutulla maaseudulla puolestaan menee monilla mittareilla katsottuna huomattavasti heikommin, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Hilkka Vihinen.

Vihinen oli mukana Kirkon maaseutulinjausten uudistustyöryhmässä, joka aloitti toimintansa vuonna 2022. Tuoreet kirkon maaseutulinjaukset esittävät ratkaisuja siihen, miten eri puolella Suomea vastataan maaseudun voimakkaaseen muutokseen ja maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen muutoksiin. Kirkkohallituksen perustaman työryhmän jäsenet edustivat kirkon eri työntekijäryhmiä eri puolilta Suomea sekä Lukea ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittoa, MTK:ta.

Korona-ajan tuoma monipaikkaisuus ja etätyö sekä seurakuntien ja kuntien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat sote-ratkaisut loivat painetta ajantasaistaa kirkon edellisiä, vuonna 2015 julkistettuja maaseutulinjauksia. Uudistustyön keskeinen ajatus on, että hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua ja toisin päin.

– Kaupunki ja maaseutu eivät ole erillisiä saarekkeita, vaan niillä on myönteinen riippuvuussuhde, painottaa Pielisensuun seurakunnan diakoniatyöntekijä Saila Musikka, joka edusti uudistustyöryhmässä Itä-Suomea ja perusseurakuntatyötä.

Kahden paikkakunnan osa-aika-asujat

Monipaikkaisuus ja etätyö ovat maaseutulinjausten isoja teemoja. Monet viettävät kakkospaikkakunnalla pitkiäkin aikoja vuodesta ja ovat silloin pois kotipaikkakunnaltaan.

– Minusta oli hieno oivallus, että ne ihmiset, joilla on kakkosasunto pienellä paikkakunnalla, ovat osa-aika-asujia molemmilla paikkakunnilla, Musikka toteaa.

Ihmiset kiinnostuvat myös kakkospaikkakuntansa asioista ja haluaisivat osallistua sen toimintaan tai käyttää palveluita. Seurakuntien tarjonnasta esimerkiksi kirkkokonsertit ja ystäväpalvelutyyppinen toiminta kiinnostavat monipaikkaisia ihmisiä.

Kakkosasunto on usein sillä paikkakunnalla, jossa suvun juuret ovat, ja usein henkinen sidos kakkospaikkakunnan seurakuntaan on isompi kuin varsinaiseen seurakuntaan. Kun kasteet, häät ja hautajaiset halutaan pitää kakkospaikkakunnalla, se rasittaa pieniä seurakuntia.

– Pääkaupunkiseudulla on vaikea tulla haudatuksi muuten kuin tuhkaamalla. Jos ihminen ei sitä halua, hankkiiko hän hautapaikan jostain muualta? Mikä on maaseutuseurakuntien rooli ihmisten hautaamiskuviossa? Vihinen kysyy.

Voisivatko seurakunnat olla valveutunut vastavoima?

Myös pienenevät resurssit ovat haaste. Saila Musikan mukaan seurakunnilla on tällä hetkellä osaavaa henkilöstöä, johon on panostettava myös jatkossa.

– Jos resurssit pienenevät, mihin voimavarat käytetään? Kirkon voimavara on yhteisöllisyys, ja seurakunnan työntekijät ovat yhä enemmän toiminnan organisoijia tai mahdollistajia. Se vaatii ammattitaitoa, Musikka sanoo.

Vihinen toivoo, että seurakunnat voisivat olla valveutunut vastavoima kehityksessä, jossa kunnat ja hyvinvointipalvelut keskittävät toimintojaan.

– Miten omaa toimintaa voi viedä yhteisöjen lähelle ja tehdä niiden kanssa? Jos on pakko säästää ja leikata, onko oikein, että leikataan se viimeinenkin yhteinen tila tai lähipalvelu vai vähennetäänkö muualla jostakin sellaisesta palvelusta, johon jää vielä toimintoja, Vihinen pohtii.

Toimenpide-ehdotuksia kirkon kaikille tasoille

Miten uudet maaseutulinjaukset näkyvät seurakuntien elämässä jatkossa, eivätkä jää vain yhdeksi paperiksi, joka nyt julkaistiin? Saila Musikka kertoo, että linjauksiin on koottu toimenpide-ehdotuksia kirkkohallitukselle, hiippakunnille, maaseutuseurakunnille ja kaupunkiseurakunnille.

Kirkkohallitus voi esimerkiksi arvioida seurakuntien kaksoisjäsenyyttä ja ottaa huomioon maaseutunäkökulman uuden strategiakauden valmisteluissa. Tuomiokapitulit voivat mahdollistaa maaseutuseurakunnille räätälöityjä toimintatapoja ja ohjata asiantuntijaresursseja niiden tueksi.

Maaseutuseurakunnat voivat hyödyntää tilojen yhteiskäyttöä muiden toimijoiden kanssa sekä edistää yhteistyötä kylien, kuntien, yhdistysten, yritysten ja hyvinvointialueiden kanssa. Kaupunkiseurakunnat ja seurakuntayhtymät voivat tarjota erityistyömuotojen, kuten esimerkiksi perheneuvonnan, palveluja yhteistyösopimuksilla myös lähialueiden seurakunnille. Ne voivat myös huomioida hankinnoissaan ekologiset ja alue- ja paikallistaloudelliset vaikutukset.

– Veikkaan, että vähintään seitsemän vuoden päästä kannattaa tarkastella, vieläkö nämä linjaukset ovat ajankohtaisia, Musikka arvioi.

Hilkka Vihisen mielestä maaseutulinjausten laatiminen on kirkolta merkittävä teko, jota kannattaisi tehdä tiettäväksi esimerkiksi Euroopan Unionin elimissä.

– Näin iso panostus ansaitsisi tulla huomatuksi sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, Vihinen pohtii.

Tea Ikonen

Holylaneilla pelataan yhdessä ja pidetään hauskaa

Lani-isoset suunnittelevat Holylaneja, yhteisöllisiä pelitapahtumia nuorille. Heidän tehtävänsä on myös vetää pelejä ja olla pelikaverina kaikille.

Lani-isoset suunnittelevat Holylaneja, yhteisöllisiä pelitapahtumia nuorille. Heidän tehtävänsä on myös vetää pelejä ja olla pelikaverina kaikille.

Pelitapahtumassa neljä nuorta ihmistä pelipöytien keskellä. — Holylanien pelipaikkojen rakentaminen kuuluu lani-isosten tehtäviin. Lopuksi lanit puretaan ja siivotaan. Kuva: Delila Myyry

Neljä kertaa vuodessa joukko nuoria kokoontuu Joensuun seurakuntakeskukselle pelaamaan tietokone- ja konsolipelejä yön yli. Seurakuntayhtymän järjestämät Holylan-tapahtumat ovat avoimia kaikille 13–20-vuotiaille nuorille.

– Holylaneissa kyse on siitä, että pidetään hauskaa ja pelataan yhdessä. Se on myös tapa saada uusia kavereita ja tutustua uusiin peleihin, sanoo lani-isosena toimiva 15-vuotias Elias Tanskanen Joensuun seurakunnasta.

Osallistujat tuovat mukanaan oman tietokoneen tai pelikonsolin, joka kytketään lähiverkkoon. Seurakunnalla on myös Nintendo Switch ja Playstation 4 sekä virtuaalilasipaikkoja kaikkien käyttöön. Laneilla on tilaa noin 25–30 hengelle.

– Pelejä saa pelata yhdessä tai erikseen, ihan miten haluaa. Lautapelejäkin löytyy, kertoo Joensuun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Delila Myyry.

Pelit vaihtelevat turnauksista rentoon yhdessäoloon

– Yhteisölliset pelit ovat suosituimpia laneilla, kertoo 16-vuotias Sampo Laukkanen Rantakylän seurakunnasta.

Laukkanen pitää tapahtuman tunnelmasta: monet ovat keskittyneet pelaamiseen ruutujensa ääressä samalla kun osa porukasta liikkuu Just Dance -tanssipelin tahtiin.

Holylanit aloitetaan alkuhartaudella. Tapahtuma alkaa perjantaina iltapäivällä ja päättyy lauantaina kello 12. Nukkumiseen on mahdollisuus, mutta jos haluaa voi pelata läpi yön. Kaupungilla saa käydä ostamassa ruokaa. Talo tarjoaa kahvia, teetä ja kaakaota.

– Lanien yksi parhaista puolista on omasta mielestäni peliturnaukset, koska siinä tulee pelattua muidenkin kuin omien kavereiden kanssa, sanoo Elias Tanskanen.

Peliturnauksia järjestetään suosituista ammuntapeleistä kuten Counter-Strike: Global Offensive ja Overwatch 2. Nuorten Holylaneilla ei pelata K18-pelejä.

Ohjelmassa on myös hauska taukokisa. Pelikavereiden kesken kommunikoidaan Holylanien omalla keskustelukanavalla Discord-palvelimella.

Isoset ja vapaaehtoiset pyörittävät laneja yhdessä

Lani-isoset hoitavat käytännön järjestelyitä yhdessä täysi-ikäisten ohjaajien kanssa. He suunnittelevat Holylaneja ja hypettävät eli hehkuttavat tapahtumaa etukäteen.

Laneilla isoset ja ohjaajat vetävät pelejä ja järjestävät kisoja. He huomioivat myös ne osallistujat, jotka ovat tulleet tapahtumaan ilman omaa kaveria.

– Olen aina ollut kiinnostunut pelitoiminnasta, joten kun sain kuulla, että on mahdollista toimia lani-isosena, niin olin heti kiinnostunut, kertoo Sampo Laukkanen.

Myös Elias Tanskaselle lani-isoseksi ryhtyminen oli luontevaa, koska hän viihtyy laneilla ja tykkää muutenkin pelata.

Tehtävään koulutetaan kaikki kiinnostuneet. Mukaan tarvitaan myös aikuisia vapaaehtoisia, jotka haluavat viettää aikaa nuorten kanssa yhdessä pelaten.

Hanna Pekkanen

Nuorten Holylanit 13–20-vuotiaille

Pe–la 8.–9.12. Joensuun seurakuntakeskuksella, Kirkkokatu 28. Pelaajamaksu 5 €. Ilmoittautuminen on auki 6.10.–29.11. osoitteessa www.janoa.fi.
Laneille saa ilmoittautua vain yli 13-vuotias. Tapahtumassa sallittujen pelien ikärajat ovat S, 7, 12 ja 16.

Mielenterveysongelmia kotona – perheneuvonta tarjoaa apua

Tuoreen kyselyn perusteella mielenterveysongelmat näkyvät kirkon perheneuvonnassa aiempaa useammin. Perheneuvonta tarjoaa terapeuttista keskusteluapua perheen ja parisuhteen huoliin.

Tuoreen kyselyn perusteella mielenterveysongelmat näkyvät kirkon perheneuvonnassa aiempaa useammin. Perheneuvonta tarjoaa terapeuttista keskusteluapua perheen ja parisuhteen huoliin.

Väsynyt ihminen toisten joukossa. — Älä jää yksin parisuhteen ja perheen ongelmien kanssa. Perheneuvontaan kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Kuva: iStock

Mielenterveyteen liittyvien huolten kasvu nousee esiin perheasiain neuvottelukeskuksille tehdyssä tuoreessa kyselyssä. Kirkon viestinnän tiedotteen mukaan peräti 83 prosenttia vastanneista sanoi, että asiakkaiden mielenterveyskysymykset ovat lisääntyneet.

Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksen vs. johtaja Salla Ulvi-Altio kertoo, että ilmiö näkyy myös Pohjois-Karjalassa.

– Aiempaa enemmän jo aikaa varatessa tuodaan esille mielen haasteita, jotka ymmärrettävästi vaikuttavat myös pari- ja perhesuhteisiin. Mielenterveyspalvelut ovat monella paikkakunnalla yleisesti ruuhkautuneet, mikä luonnollisesti näkyy myös meillä.

Myös yleinen ahdistuneisuus ja nukkumisen vaikeudet nousevat pohjoiskarjalaisten yhteydenotoissa aiempaa enemmän esille.

Perheneuvojat auttavat löytämään ratkaisuja monimutkaisiin tilanteisiin

Kun ahdistus kasvaa omassa elämässä, se heijastuu myös läheisiin ihmissuhteisiin. Ja kun läheisissä ihmissuhteissa on vaikeaa, on ymmärrettävää, että omakin mieli kuormittuu.

Ongelmat ovat usein monikerroksisia: perheessä tai yksilöllä voi olla pitkään jatkunut kuormitustila, joka voi johtaa mielenterveyden ongelmiin.

Perheneuvojat kohtaavat asiakkaansa kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Parisuhde tai ihmissuhteet yleisesti eivät ole muusta elämästä erillinen osa, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mitä siis voi tehdä, jos kantaa huolta omasta tai läheisensä mielen hyvinvoinnista ja siitä, miten tilanne vaikuttaa parisuhteeseen ja perheen asioihin?

– Kehottaisin toimimaan mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Tilanteen ei tarvitse olla kriisiytynyt tai akuutti, vaan kynnyksen avun hakemiseen tulisi olla mahdollisimman matala, sanoo Salla Ulvi-Altio.

Apua kannattaa hakea ajoissa, ennen kuin ongelmat kerrostuvat

Mitä nopeammin huolen kanssa päästään työskentelemään, sitä vähemmän ongelmat ehtivät kerrostua.

– Jos läheinen ei itse ole valmis hakemaan apua, kannattaa apua hakea ainakin itselleen. Ei ole helppo asettautua toisen tueksi. Siinä on vaarassa itsekin uupua, toteaa perheneuvoja Piia Nurhonen.

Perheneuvonta tarjoaa terapeuttista keskusteluapua. Se on ammatillista keskustelua, jonka tavoitteena on tukea ihmisen hyvinvointia vahvistamalla hänen kykyään elää lähisuhteissa. Joskus kertaluontoinen keskustelu tuo riittävän avun ja joskus keskusteluapu jatkuu pidempään. Perheneuvonnassa kohdataan erityisesti pareja.

Työskentelyn alkuvaiheessa perheneuvojat arvioivat yhdessä asiakkaan kanssa sitä, onko juuri perheneuvonta oikea auttamisen taho. He myös tekevät aktiivista palveluohjausta silloin, kun omat palvelut eivät vastaa asiakkaan tarpeisiin tai odotusajat menevät pitkälle.

– Tiedostamme sen, että monet palvelut ovat ruuhkautuneet, mutta se ei saisi olla syy siihen, ettei apua haeta. Onneksi digiaikana myös matalan kynnyksen verkkopalvelut ovat lisääntyneet ja moniin parisuhdeteemoihin on olemassa laadukkaita omahoito-ohjelmia, Ulvi-Altio toteaa.

Perheneuvonnan asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä, ja perheneuvonta on asiakkaalle maksutonta.

Hanna Pekkanen

Joensuun perheasiain neuvottelukeskus

terapeuttista keskusteluapua parisuhteen ja perheen ongelmiin
avioliittolain mukaista perheasioiden sovittelua ja siihen liittyvää ennaltaehkäisevää keskusteluapua yhteistyössä SiunSoten kanssa
maksuton, luottamuksellinen palvelu
tarkoitettu kaikille Pohjois-Karjalan maakunnan alueella asuville
ajanvaraus ma, ke ja to klo 9–11 ja ti klo 10–12, p. 050 430 8472
Facebookissa nimellä Suhe rokkaa ja Instagramissa suhe_rokkaa
keskus on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymää

Kari Kuula: Asiat ovat paremmin kuin luulet

Maailman asiat eivät ole niin hullusti kuin äkkiseltään voisi luulla.

Nainen kerää roskia luonnosta. — Maailman asiat eivät ole niin hullusti kuin äkkiseltään voisi luulla, Kari Kuula kirjoittaa. Kuva: iStock

”Ai kamala! Maailma menee yhä hullumpaan suuntaan. Ei ennen ollut tällaista!”

Moni liputtaa katastrofiteesien puolesta: ”Ennen oli parempaa. Säätkin suosiollisempia. Nyt kaikkialta tulee vain huonoja uutisia.”

Pessimistin intuitio saattaa kuitenkin erehtyä. Voidaan nimittäin esittää aivan päinvastainen teesi: ”Maailma kulkee parempaan suuntaan. Sitä ei vain huomaa.”

Ihmisen mieli tarttuu ensimmäiseksi huolestuttavalta näyttävään aiheeseen. Näin me suojelemme itseämme ja varaudumme vaaroihin. Sinänsä hyödyllinen ilmiö muuttuu vahingolliseksi, koska uutismaailma tuottaa sitä, mitä mieluiten klikkaamme. Siksi meille tarjotaan jatkuvasti hätkähdyttäviä varoitusviestejä.

Huonot uutiset korostuvat. Vetävimmät otsikot saadaan siitä, mikä kulloinkin menee pieleen. Vähemmän palstatilaa annetaan hyvän voitosta kertoville tapahtumille. Syntyy perspektiiviharha onnettomuuksien kasvavasta sarjasta.

Mutta eikö juuri nyt ole näkyvissä todellisia huolestuttavia kehityskulkuja? Sota Euroopassa, maailmanlaaja kulkutauti ja ilmastonmuutos. Tähän päälle koventunut keskustelukulttuuri, salaliittouskovaisuus ja demokratian rapistuminen.

Kyllä. Paljon huonoa ja huolestuttavaa on ilmassa. Silti moni suuren kuvan mittari osoittaa kohti valoa.

Ihmiskunta on menossa parempaan suuntaan

Verrataan nykyaikaa maailman menoon puoli vuosisataa sitten. Nykyään on paljon vähemmän konflikteja ja sotia. Vakava köyhyys, nälänhädät ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet huomattavasti. Naisten asema on parantunut lähes kaikkialla.

Koulutustaso nousee jatkuvasti. Tiedämme luonnosta ja ihmisestä yhä enemmän. Sähköinen viestintä lisää tasa-arvoa mahdollistaessaan kaikkien ihmisten pääsyn tiedon lähteille.

Ilmastonmuutos huolestuttaa, mutta toisaalta nyt siitä puhutaan kaikkialla, kun ennen se huolestutti vain muutamia aktivisteja. Lähes kaikki kansat tekevät yhdessä työtä sitä vastaan.

Ihmiskunta on nyt muutenkin yhtenäisempi kuin koskaan ennen. Paikalliset eripurat ja blokkiutumiset eivät muuta tätä suurta kuvaa. Ei edes sota Ukrainassa, vaikka se toki on pysyvästi muuttanut eurooppalaista tasapainoa ja turvallisuutta.

Entä hallitsematon väestönkasvu? Sellaista ei ole edessä. Syntyvyys ei lisäänny, vaan vähenee.

Nykyinen väestönkasvu johtuu eliniän pitenemisestä. Kun nyt nuoruuttaan elävät alkavat nukkua pois, väkimäärä alkaa vähetä. Tämän vuosisadan kuluessa käydään jossakin kymmenessä miljardissa, minkä jälkeen alkaa pitkä laskeva suunta. Meitä ei uhkaa väestöräjähdys.

Suuressa kuvassa asiat ovat paremmin kuin ennen. Olemme menossa hyvään suuntaan, joskin vaikeaa tietä pitkin.

Tekee hyvää katsoa tulevaisuutta toiveikkaasti

Parempaan mennään -teesi toki yksinkertaistaa asioita. Maailman meno ei tiivisty pelkkään plussaan tai miinukseen. Olot ja kehityskulut vaihtelevat eri planeetan kolkissa.

Silti viisas vaalii positiivista yleisteesiä. Hyvin käy. Valoa kohti kuljetaan. Tällainen maailmankuva tekee hyvää omalle mielenrauhalle. Ja se valaa lapsiin tulevaisuudenuskoa.

Historia opettaa saman kuin arkijärki. Ongelmia kannattaa katsoa pulmina, jotka ratkaistaan. Viimeisen sadan vuoden aikana on nimittäin tehty valtavasti elämää helpottavia teknisiä keksintöjä.

Lääketiede on löytänyt parannuksen moneen vaivaan, joka ennen vammautti tai vei hautaan. Energiaa, ruokaa ja raaka-aineita tuotetaan yhä kestävämmällä tavalla. Mitä kaikkea hyödyllistä tulevina vuosikymmeninä keksitäänkään?

Mennyt edistys ei silti automaattisesti ennusta tulevaa. Ei ole taattua, että tekniikan voittokulku ratkaisee ihmiskunnan suurimmat ongelmat. Esimerkiksi ilmastonmuutosta ei voida kokonaan pysäyttää. Saatamme kuitenkin sopeutua siihen paremmin kuin nyt luullaan. Sama pätee moneen muuhunkin huolen aiheeseen.

Maailman asiat eivät ole niin hullusti kuin äkkiseltään voisi luulla. Hyvän merkkejä, siunauksen signaaleja, on paljon, vaikka ne eivät useinkaan ylitä uutiskynnystä. Siksi realisti katsoo tulevaisuutta toiveikkaasti. Ja tekee oman osansa paremman maailman puolesta.

Kari Kuula

Artikkeli on julkaistu Nurmijärven Seurakuntaviestissä 3/2023.

Kolumni: Hyvän mielen villasukka

Villasukat ovat vain yksi pieni esimerkki siitä, kuinka voimme pienillä ja itsellemmekin mieluisilla asioilla levittää hyvää mieltä ja iloa lähimmäisillemme.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies katsoo kameraan päin. Minulla on paljon villasukkia. Pidän niistä paljon ja käytän niitä paljon. Minulta löytyy ainakin ruskea, vihreä, tummanharmaa ja kirjava villasukka sekä yksi sininen villasukkapari. Läheiseni tietävät, etten jaksa innostua pönötyksestä, vaan villasukkatyyli on aitoa minua. Siksi olen saanut niitä aina silloin tällöin lahjaksi.

Koska käytän kotona ollessani kutittamattomia, pehmeitä villasukkia öin ja päivin, niin ne kuluvatkin nopeasti. Päkiän alle tulee reikä ja kun reikä suurenee, niin taas alkaa varpaita palella. Koska en ole käsityöihmisiä, niin olen ratkaissut asian käyttämällä niitä villasukkia, jotka juuri sillä hetkellä löydän ja jotka ovat suunnilleen ehjiä. Nyt toisessa jalassani on vihreä ja toisessa ruskea sukka. Vihreässä on ukkovarpaan kohdalla pieni reikä, vaikka sen kyllä osaisin itsekin parsia ehjäksi.

Lämpimät jalat, hyvä mieli. Näin se toimii. Tietenkään elämisen isoissa ja raskaissa murheissa eivät villasukat muuta maailmaa iloiseksi. Monta kertaa kuitenkin on kyse pienemmistä asioista, silloin lämpimät sukat ovat hyvästä.

Villasukilla voi tehdä paljon hyvää arjessa. Sukkien neulominen on niiden tekijöitä toisiinsa yhdistävä ja ilahduttava asia. Ne voivat yhdistää myös lahjan antajaa ja saajaa. Villasukkia neulotaan ekaluokkalaisille ja vastasyntyneille. Isoäidit neulovat niitä lahjaksi lapsille ja lastenlapsille. Mukavaa on, että monet miehetkin ovat alkaneet harrastaa neulomista, onhan se yksi teemoista myös suositussa uudessa dekkarisarjassa.

Villasukat ovat vain yksi pieni esimerkki siitä, kuinka voimme pienillä ja itsellemmekin mieluisilla asioilla levittää hyvää mieltä ja iloa lähimmäisillemme. Hyvää mieltä voi tuottaa vaikka naapuriavulla: naapurin polkupyörän korjaamisella, lumitöissä auttamalla, runsaasta muikkusaaliista ystäville jakamalla ja monella muulla vain oma-aloitteisuutta ja ajankäyttöä kysyvällä tavalla. Pienilläkin teoilla on vaikutusta ja niillä voimme tehdä toinen toistemme elämisestä mukavampaa.

Seurakunnilla on tarjota monia mielekkäitä ja hyödyllisiä vapaaehtoistöitä kaikille halukkaille (vapaaehtoistyo.fi). Tärkeintä antia niissä on, että ne kertovat, että välitämme toisistamme. Nähdyksi ja rakastetuksi tuleminen onkin jokaiselle meistä kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä.

Villasukkia voi ostaa myös seurakuntakeskuksen Duka-puodista. Tavallisessa arjessa saattaa hyvä mieli asua villasukassa.

Olli Sivonen
takarivin kristitty
Pielisensuun seurakunta
ollisivonen62@gmail.com

Pääkirjoitus: Hyvät ja huonot uutiset

Haluamme kertoa ruohonjuuritason toiminnasta seurakunnissa, sillä se jää helposti piiloon, jos seuraa ainoastaan valtamedioita.

Huonot uutiset leviävät tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa hyviä paremmin. Aivomme ovat rakentuneet niin, että huonot uutiset kiinnostavat meitä eniten. Ne tarjoavat jotain dramaattista ja kiinnostavaa ja herättävät voimakkaita tunteita. Huonoista uutisista on helppo vaihtaa mielipiteitä toisten kanssa.

Kun maailma on täynnä epäkohtia ja uutisointi keskittyy enimmäkseen ongelmiin, koen että Kirkkotie-lehden tehtävänä on tuoda esiin jotain muuta. Haluamme kertoa ruohonjuuritason toiminnasta seurakunnissa, sillä se jää helposti piiloon, jos seuraa ainoastaan valtamedioita. Perinteisissä viestintäkanavissa yksi erityisen piiloon jäävä ryhmä ovat 13–20-vuotiaat nuoret.

Pääsimme tutustumaan pelitapahtumaan, jossa nuoret pelaavat tietokone- ja pelikonsolipelejä läpi yön. Nukkuakin voi, ja välillä syödään evästä, mutta pääasiana on kokoontuminen yhteisen mielenkiinnon äärelle, kavereiden tapaaminen ja uusien löytäminen. Paikalla on koko ajan seurakunnan työntekijöitä ja isosia, jotka tietysti pelaavat nuorten kanssa.

Pelitilaisuudet eivät ole ainoita seurakuntien tapahtumia, joissa nuoret ovat mukana tekemässä ja suunnittelemassa. Syksyyn mahtuu esimerkiksi nuorteniltoja, leirejä, retkiä ja kahviloita. Marraskuussa diskoillaan Joensuun kirkossa kirkkorakennuksen 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kyseessä on ns. Silent Disco, jossa osallistujat kuulevat saman musiikin kuulokkeiden kautta ja tanssivat yhdessä.

Kun seurakuntiin tutustuu tarkemmin, huomaa, että niissä on tekemisen meininki. Tärkeimpänä on ihminen, joka huomioidaan ja joka otetaan mukaan tekemään. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Tämä on asia, jonka soisi näkyvän laajemminkin kaikkien niiden uutisten joukossa, joita selaamme päivittäin.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Sana: Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut – Matt. 18:5

Miten minun tulisi olla ja toimia kristittynä? Millainen lapsi itse olen? Millaisena näemme lapset? Miten tärkeänä pidämme kulkemista jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla?

Kuopion hiippakunnan nettisivuilla todetaan, että lapset ja nuoret ovat aarteita. Tämän kuten Jeesuksen ohjeen tulisi viitoittaa kulkuamme kristittyinä.

Lasten ja enkelten päivää, Mikkelinpäivää, vietetään vuosittain näin syksyllä. Kasvatuksen työntekijänä ja kristittynä päivän evankeliumiteksti (Matt. 18:1–6, 10) pysäyttää minut pohtimaan Jeesuksen opetusta lapsen asemasta ja Jumalan lapsena olemisesta. Miten minun tulisi olla ja toimia kristittynä? Millainen lapsi itse olen? Millaisena näemme lapset? Miten tärkeänä pidämme kulkemista jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla? Miten toimin seurakunnan kasvatustehtävässä, jotta Jeesuksen esimerkki näkyisi työssäni? Onko päätöksenteko linjassa tämän kanssa?

Jeesus nostaa lapsen ja lapsen kaltaisuuden tärkeään asemaan. Suomen ev.lut. kirkko on koonnut Polku-toimintamallin, jonka osa-alueet ovat lahja, ilo, seikkailu, rohkeus, vapaus, ihme, luottamus, yhteys ja merkitys. Nämä antavat yhden näkökulman Jumalan lapseuteen ja ohjaavat toimimaan elämän polulla osallisuutta vahvistaen. Elämän lahja ja elämänilo, ripaus seikkailumieltä ja rohkeutta kulkea Jumalan armon sekä huolenpidon alla vahvistaa luottamustamme ja yhteyttämme niin Jumalaan kuin toinen toisiimme. Tämä tuo elämäämme merkityksellisyyttä.

Miksi kuitenkin niin moni lapsi, nuori ja aikuinen nujertuu yksin painavien taakkojensa alle? Nämäkin kärsivät ja kipuilevat ovat meille esimerkkeinä Jumalan lapseudesta ja Taivaallisen Isän perheestä. Kipujenkin keskellä saamme luottaa, että Jumala on läsnä jokaisessa hetkessämme ja katsoo meitä rakastavin silmin. Hän haluaa hoitaa jokaista lastaan.

Annammeko me kätemme Jumalan työhön ja aikaamme näille lähimmäisille? Annammeko me rahan mahdin jyrätä vai arvotammeko olemistamme toisin? Yksilötasolla pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Haastan meidät jokaisen olemaan rohkeasti Jumalan lapsia ja kulkemaan eri ikäisten rinnalla, olemaan rohkeita ja valmiina kohtaamaan erilaisessa tilanteessa olevia Jumalan lapsia.

Jaana Jantunen
nuorisotyönohjaaja
Pyhäselän seurakunta

Kiihtelysvaarassa muurattiin kirkon peruskivi

Syyskuussa muurattiin Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskivi kohtaan, johon tulee aikanaan kirkon alttari.

Mieshenkilö muuraamassa kirkon peruskiveä. — Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskiven muurasi joukko kirkkohankkeen keskeisiä henkilöitä, joista kuvassa kirkkokeräystä aktiivisesti edistänyt valtiopäiväneuvos Matti Väistö. Kuva: Kirsi Taskinen

Syyskuussa muurattiin Kiihtelysvaaran uuden kirkon peruskivi kohtaan, johon tulee aikanaan kirkon alttari. Peruskiven muurasi joukko kirkkohankkeen keskeisiä henkilöitä, joista kuvassa kirkkokeräystä aktiivisesti edistänyt valtiopäiväneuvos Matti Väistö.

Peruskiven sisään muurattiin myös puoli metriä pitkä metalliputki eli aikakapseli, joka sisältää viestejä jälkipolville. Aikakapseliin suljettiin muun muassa sanomalehtiä, kirkon rakentamisen hallinnolliset päätökset sekä lasten ja nuorten kirjoituksia.

Tilaisuuden hartaushetken toimitti Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo. Puheenvuorot pitävät myös uuden kirkon pääsuunnittelija, arkkitehti Riikka Kuittinen Luo Arkkitehdit Oy:stä ja Joensuun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, dir. cant. Helena Hulmi.

Työmaa-alueella järjestettyyn tilaisuuteen osallistui lähes 200 henkilöä.