Joensuun kirkkoherra Katri Vilén: On joku, johon voi luottaa

Kun Katri Vilén asetettiin elokuussa Joensuun seurakunnan kirkkoherran virkaan, kirkossa soi Happoradion Puhu äänellä, jonka kuulen. Loppiaisena 40 vuotta täyttävä Vilén näkee yhdeksi kirkkoherran tehtäväksi sanoittaa maailmaa edes vähän selkeämmäksi.

Kun Katri Vilén asetettiin elokuussa Joensuun seurakunnan kirkkoherran virkaan, kirkossa soi Happoradion Puhu äänellä, jonka kuulen. Loppiaisena 40 vuotta täyttävä Vilén näkee yhdeksi kirkkoherran tehtäväksi sanoittaa maailmaa edes vähän selkeämmäksi.

Kirkkoherra istumassa kirkonpenkillä.
Joensuun Rantakylässä koulunsa käynyt ja aktiivisena seurakuntanuorena toiminut Katri Vilén on kokenut papin työssä kaikkein merkityksellisimmiksi ne tilanteet, joissa on saanut olla ihmisten rinnalla heidän vaikeissa hetkissään.
– Toki merkityksellistä on ollut myös jakaa ihmisten iloa ja onnea. Kepeys, huumori ja nauraminen ovat tärkeitä juttuja nekin. Kuva: Virpi Hyvärinen

Jos Joensuun seurakunnan uudelta kirkkoherralta itseltään kysyy, kuka hän oikeastaan on, vastaus on selvä: äiti.
– Ajattelen itseäni ensisijaisesti äitiyden kautta. Oma perhe on tietyllä tavalla se kaikkein tärkein ympäristö. Sen jälkeen tulee työ. Ja sitten kaikki muu.

Vilén harmittelee olleensa viime vuosina ”hirveän huono ystävä”.

– Kun työ on sosiaalista ja perheessä oma rumbansa, vähät jäljelle jäävät hetket menevät siihen, että otan sen välttämättömän oman ajan. Käyn vaikka koiran kanssa metsässä. Ystäville on jäänyt aivan liian vähän aikaa.

”Haluan olla helposti lähestyttävä ja läsnäoleva johtaja”

Vaikka se kaikkein tärkein rooli Vilénille on äidin rooli, myös uusi työ Joensuun seurakunnan kirkkoherrana on vienyt mukanaan.

– On ollut työntäyteistä ja kivaa. Tämä ensimmäinen vuosi on varmasti paljolti uuden opettelua, kun monet asiat tulevat eteen ensimmäistä kertaa.

– Toisaalta se, että työyhteisö on ennestään tuttu, on ollut todella hyvä pohja. Kollegiaalinen tuki tulee läheltä, seurakuntayhtymän muilta kirkkoherroilta.

Kirkkoherran toimenkuva on mitä moninaisin. Kirkkoherra johtaa seurakuntaa yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa, ja kun seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, mukaan tulevat myös yhtymän johtoryhmätyöskentely sekä läsnäolo yhtymän yhteisessä kirkkoneuvostossa ja kirkkovaltuustossa.

– Lisäksi tähän kuuluu kaikenlaista henkilöstöhallinnosta yhteistyökuvioihin, edustustehtäviin, työvuorosuunnitteluun ja toimistohommiin. Paljon aikaa menee puhelimessa ja sähköpostin äärellä. Toki silloin tällöin yritän ehtiä myös papin perustöihin: toimituksiin, tilaisuuksiin ja messuihin.

Eniten Viléniä itseään kiinnostaa kirkkoherran tehtävässä esimiestyö. Hän haluaa olla helposti lähestyttävä ja läsnäoleva johtaja.
– Tietysti kaikki muukin on tärkeätä, mutta jos työyhteisö voi huonosti, vähän kaikki asiat ovat suuntaan ja toiseen huonosti.
– Myös yhteistyön kirkkoherran ja neuvoston välillä tulee olla toimivaa, jotta päätöksenteko hoituu sujuvasti.

”Uskoni ydin on siinä, että on joku, joka pitää huolta – vaikka tulisi mitä”

Kirkkoherran tehtäviin kuuluu myös koko seurakunnan hengellisenä johtajana toimiminen. Mikä Vilénille on kristinuskossa se juttu, joka on saanut hänet antautumaan asialle ihan ammattia ja työtä myöten?
– Kyllä se on luottamus. Että on joku, johon voi luottaa. Se on kantanut minua vaikeina aikoina.

Vilénille ei ole koskaan tullut oloa, että Jumala olisi hylännyt hänet. Pikemminkin hän on kokenut, että kaiken elämän keskellä Jumala kulkee mukana.
– Minun uskoni ydin on siinä, että on joku, joka pitää huolta, ohjaa ja rakastaa – vaikka olisi mitä, vaikka tulisi mitä. Eikä se rakkaus ole ihmisestä riippuvaista.

Luottamuksen äärelle Viléniä ovat vieneet etenkin oman perheen pikkulapsiaikaan osunut äidin sairastuminen vakavaan muistisairauteen sekä isän kuolema parisen vuotta sitten.
– Äidin sairastuminen on ollut ehkä se kaikkein vaikein asia. On raskasta käydä katsomassa ihmistä, joka ei muista eikä pysty puhumaan. Tietyllä tavalla se on vaikeampaa kuin se, että läheinen kuolee.

Vaikeina aikoina Vilén kävi työterveyspsykologin juttusilla. Psykologi kysyi Viléniltä, onko tämä vihainen Jumalalle äidin sairastumisesta.
– Mietin sitä ja huomasin, että en minä oikeastaan osaa olla Jumalallekaan vihainen, koska en ajattele, että Jumala antaa ihmisille vaikeuksia. En pysty ajattelemaan sitä niin, että Jumala tietoisesti ajattelisi: pistetäänpäs tuolle tuollaista.
– Se on vain meidän elämää, että kaikenlaisiin tilanteisiin saatetaan joutua. Se on biologiaa, että me saatamme sairastua. Jumalan rooli ei ole siinä se, että Hän antaa vaikeuksia, vaan se, että Hän auttaa kantamaan taakkoja.

”Jos haluamme päästä yhteisiin ilmastotavoitteisiin, se vaatii isoa muutosta”

Tärkeitä asioita Vilénille ovat kaikkien ihmisten tasavertaisuus ja yhteinen vastuu ympäristön tilasta.

Hän iloitsee siitä, että Joensuun seurakunnan sateenkaaritoiminnalle saatiin vast’ikään luotua tavoitteet ja periaatteet yhdessä piispa Jari Jolkkosen kanssa.
– Kirkon pitää olla se paikka, johon kaikki saavat tulla. Paikka, jossa kaikki hyväksytään aidosti omana itsenään.

Vilén haluaa ottaa vakavasti myös ilmastonmuutokseen liittyvän huolestuttavan viestin, joka tutkijoilta on tullut jo pitkän aikaa.

– Meidän täytyy oikeasti alkaa tehdä asioita, jotta emme ole kohta tosi isossa pulassa. Myös kirkkona.
– Kirkossa on jo hyvä ympäristödiplomijärjestelmä, mutta aina voimme tehdä enemmän. Meidän tulee pitää huolta siitä, että toimimme kestävästi, ja rohkaista ihmisiä muutokseen.

Vilén itse on lopettanut lihansyönnin jo 15 vuotta sitten, pitkälti ekologisista syistä.
– Jos me haluamme päästä yhteisiin ilmastotavoitteisiin, se vaatii isoa muutosta. Ei vain valtioilta, yrityksiltä ja kirkolta, vaan myös yksittäisiltä ihmisiltä.

”On hienoa saada olla juuri tässä kohtaa ensimmäisenä naisena Joensuun kirkkoherrana”

Mustatakkinen kirkkoherra nojaa hymyillen kirkon ovea vasten.Verrattain nuorena naisena kirkkoherran tehtävään valittu Vilén on saanut sekä iästään että sukupuolestaan kannustavaa palautetta. Moni on iloinnut siitä, että naisia ja nuoria valitaan johtaviin tehtäviin.
– Kyllä se kertoo toimintakulttuurin murroksesta. Nyt on sen aika. Nyt voidaan valita ja tulla valituiksi.  Naisten kohdalla tämä on ollut pitkä tie kirkossa. Toki ilmiö näkyy yhteiskunnassa muutenkin, ajatellaanpa vaikka Suomen nykyistä hallitusta.

Vilén on Joensuun seurakunnan historiassa ensimmäinen nainen kirkkoherrana.
– Onhan se tavallaan hienoa, että saan juuri tässä kohdassa olla. Niin kuin edeltäjäni Petri Rask sanoi tullessaan minua valinnan jälkeen onnittelemaan: nyt saatiin tällainenkin lasikatto tästä rikki.

Mutta se Happoradio virkaanasettamismessussa. Se ei ehkä ollut se kaikkein tavanomaisin valinta kyseiseen tilaisuuteen, mikä sekin kertonee osaltaan Vilénin mainitsemasta toimintakulttuurin muutoksesta.

Tuore kirkkoherra kertoo kappaleen olevan hänelle tärkeä.
– Minusta se kertoo siitä, miten vaikea meidän on joskus ymmärtää toisiamme. On vaikea kuunnella ja vaikea sanoittaa sellaisia asioita, joita haluaisi toiselle kertoa. Myös Jumalalle.
– Me ihmiset ehkä haluaisimme ymmärtää toisiamme, mutta usein ajaudumme käsittämään väärin. Ehkä se on kirkkoherrankin tehtävä: sanoittaa maailmaa osaltaan vähän selkeämmäksi.

Virpi Hyvärinen

 


Kuka Katri Vilén?

  • Joensuun seurakunnan kirkkoherra 1.6.2021 alkaen
  • Syntynyt Vihdissä, asuinpaikka Onttola
  • Naimisissa, kolme kouluikäistä lasta
  • Harrastaa lukemista ja koiran kanssa ulkoilua
  • Täyttää loppiaisena 40 vuotta

5xmielessä: ”Ilman raittiutta miulla ei olisi mitään”

Vuonna 2012 Teemu Vepsä oli mielisairaalan suljetulla osastolla takanaan 27 vuoden päihdeongelma. Päästyään päihdekuntoutukseen ja vertaistuen piiriin Vepsä raitistui ja toimii nykyään häntä auttaneen Helppi-yhteisön toiminnanjohtajana.

Vuonna 2012 Teemu Vepsä oli mielisairaalan suljetulla osastolla takanaan 27 vuoden päihdeongelma. Päästyään päihdekuntoutukseen ja vertaistuen piiriin Vepsä raitistui ja toimii nykyään häntä auttaneen Helppi-yhteisön toiminnanjohtajana.

Mustatakkinen mies katsoo kameraan.
– Minua kiinnostaa vieläkin kaikkien vuosien jälkeen toipuminen ja oman itseni koodaaminen uudelleen. Olen saanut puhua kaiken ja menneisyys on tavallaan pyyhkiytynyt pois elämästä. En enää roiku menneisyydessä, vaan elän tässä hetkessä, kertoo itsekin kuntoutuksen läpikäynyt Helppi-yhteisön toiminnanjohtaja Teemu Vepsä. Kuvaaja: Kirsi Taskinen

1 PÄIHTEET. Olin henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti ihan loppu 37-vuotiaana. Olin käyttänyt päihteitä 10-vuotiaasta asti päivittäin. Asuin kadulla melkein 20 viimeistä vuotta. Olin tosi yksin, ympärillä ei ollut ketään. Muut päihteidenkäyttäjätkään eivät halunneet olla miun seurassa, koska olin väkivaltainen ja varastin. Olin ollut katkolla kymmeniä kertoja, mutta vasta Helppi-yhteisö oli ensimmäinen oikea päihdekuntoutus elämäni aikana.

2 VERTAISTUKI. Kuntoutuksessa ajattelin aluksi, että en pysty lopettamaan päihteiden käyttöä. Onneksi ihmiset siinä ympärillä kantoivat minua ensimmäiset kaksi vuotta. Ja puitteet olivat hyvät: raittiita ihmisiä ympärillä, hyvä ruoka ja tekemistä koko ajan. Olen ollut Helpissä kuntoutuksesta asti. Sieltä sain opintojen jälkeen ensimmäisen työpaikkani. Niistä ihmisistä, jotka olivat silloin miulle esimerkkinä, on tullut läheisiä ystäviä. Ja nyt olen itse esimerkkinä.

3 VIEROITUSOIREET. Raitistuin Helppi-yhteisöön tultuani kerta laakista. Fyysiset vieroitusoireet oli nopeasti käyty läpi, mutta henkiset oireet olivat vaikeat. Kaikki häpeä, pelot, oma arvottomuuden tunne, tehdyt teot ja tekemättä jättämiset puskivat päälle. Poppakonstia ei ole, tämä on puhumalla ratkaistavissa oleva asia. Jos haluaa, raitistuminen onnistuu keneltä vaan. Raittius on miun elämän ykkösasia. Rakkaat läheiset tulevat sen jälkeen.

4 HELPPI-YHTEISÖ. Asiakkaamme ovat päihdeongelmaisia miehiä joka puolelta Suomea. Reittejä asiakkaaksi on monia, osa tulee kaupungin päihdepalveluiden kautta ja osa työnantajan lähettämänä tai muualta. Hoitojaksojen pituus on yleensä yhdestä kuuteen kuukautta riippuen asiakkaan taustasta. Meiltä ei laiteta ketään kadulle, asunto järjestetään kaikille, jotka käyvät hoidon ja näyttävät motivaation raittiuteen.

5 JUURISYY. Hoitojakso on psyykkinen ja fyysinen ja sisältää paljon yksilökeskusteluja. Niiden avulla etsitään sitä juurisyytä, miksi on turvauduttu päihteisiin. Yritetään ratkaista se kaikista perimmäisin syy. Puhutaan ja kuunnellaan. Ja uskotaan täyspäihteettömyyteen. Kannustan hakemaan apua, koska sitä on saatavilla paljon. Toivon ja välillä jopa rukoilen, että ihmiset ottaisi sen ensimmäisen askeleen, ennen kuin henki ehtii mennä. Miun mielestä tämä on kokeilemisen arvoista.

Kirsi Taskinen

Yhdessä iloa arkeen: Seniorit hyvinvointiteemojen äärellä Pielisensuussa

Pielisensuun kirkolla kokoontuu joka toinen perjantai seniori-ikäisten hyvinvointiryhmä. Ryhmää vetävät aktiiviset seurakuntalaiset.

Pielisensuun kirkolla kokoontuu joka toinen perjantai seniori-ikäisten hyvinvointiryhmä. Ryhmää vetävät aktiiviset seurakuntalaiset.

Useita ihmisiä kokoontuneena pöytien ympärillä.
– Parasta tilaisuuksissa on yhdessäolo ja se, että joka kerta saa lisää tietoa jostain asiasta, kertoo Kaija Ruokolainen (vas.). – Eläkeläiselle ja yksinasuvalle keskustelutilaisuudet ovat tärkeitä, lisää Rauno Heinonen. Joulukuun tapaamisessa olivat mukana myös Sinikka Huurinainen sekä ryhmän vetäjä Pirjo Ketonen. Kuva: Kirsi Taskinen

Pari vuotta sitten Pielisensuun seurakunnan aikuistyön vastuuryhmässä pohdittiin, millaiselle aikuistyölle seurakunnassa olisi tarvetta. Ikäihmiset olivat toivoneet kokoavaa toimintaa, yhteistä ruokailua ja tukea arkiseen elämiseen ja olemiseen.

Kaksi luottamushenkilöä, Pirjo Ketonen ja Päivi Eteläpää, ideoivat hyvinvointiryhmän, jonka tarkoituksena on tarjota seniori-ikäisille sosiaalista kanssakäymistä ja vertaistukea sekä edistää heidän psyykkistä hyvinvointiaan. Hyvinvoinnin teema oli molemmille tuttu, sillä Eteläpää on koulutukseltaan fysioterapeutti ja Ketonen ravitsemusterapeutti.

Koronapandemia lykkäsi toiminnan aloittamista, mutta vihdoin syksyllä 2021 ryhmä saatiin pyörimään. Korona myös lisäsi tarvetta tämänkaltaiselle toiminnalle.

– Pitkittynyt korona-aika pahensi ikääntyneiden yksinäisyyttä, kun pandemian alussa seniori-ikäisiä kehotettiin turvallisuussyistä välttämään kontakteja, Ketonen sanoo.

Tapaamisia järjestetään nimenomaan siksi, ettei kukaan jäisi tahtomattaan yksin.

Syksyllä tapaamisia oli neljä. Geriatri Mika Elon puheenvuoroa tuli kuuntelemaan lähes sata senioria, mutta yleensä osallistujia on ollut reilut kolmisenkymmentä.

Kevätkaudella ryhmä kokoontuu joka toinen perjantai klo 10–12. Ohjelmallinen osuus kestää puolitoista tuntia, minkä jälkeen aterioidaan yhdessä.

Monipuolista ohjelmaa

Tapaamiset etenevät aina samaan tapaan. Aluksi jutellaan päivän kuulumiset. Sitten kuullaan asiantuntijaluento, jonka teema liittyy senioreiden elämää koskettaviin asioihin. Syksyllä puhuttiin elämänkaaren vaiheista, ikääntymisen haasteista, aktiivisesta arjesta ja hyvästä ruoasta. Kevätpuolen teemoja ovat esimerkiksi usko, lepo ja mielen hyvinvointi.

Luentoa ja keskustelua seuraa Päivi Eteläpään vetämä tuolijumppa.

– Jumpan jälkeen muistutellaan mieliin myönteisiä elämän kokemuksia arjen iloksi ja voimavaraksi. Kokemusten jakaminen auttaa meitä ymmärtämään omaa elämäämme ja itseämme, Ketonen kuvailee.

Ohjelmallisen osuuden päätteeksi lauletaan virsi ja hiljennytään rukoukseen. Tapaamiset päättyvät yhteiseen ruokailuun. Aterian äärellä on luontevaa jatkaa keskustelua oman pöytäkunnan kesken.

– Jokainen saa olla osallinen kokoontumisissa omalla panoksellaan ja itselle luontaisella tavallaan, Ketonen painottaa.

Kohti mahdollistamisen kulttuuria

Pielisensuun aikuistyöstä vastaava pappi Antti Kyytsönen on hyvin innostunut toiminnasta, joka on seurausta seurakuntalaisten aktiivisuudesta.

– Monessa tilanteessa olen hehkuttanut ja tulen hehkuttamaan näitä tilaisuuksia, Kyytsönen sanoo.

Suomessa seurakunta nähdään usein työntekijälähtöisenä palveluiden järjestäjänä ja tarjoajana. Tällainen seurakunta hiipuu sitä mukaa kuin sen verotulot vähenevät. Jos toiminta nojaa enemmän seurakuntalaisten aktiivisuuteen, seurakunta pysyy elinvoimaisempana. Tästä on kysymys senioriryhmän tapauksessa.

Aktiiviset seurakuntalaiset vastaavat senioriryhmän sisällöistä ja pitkälti myös markkinoinnista. Seurakunnan työntekijöiden rooli liittyy mahdollistamiseen, kannustamiseen ja innostamiseen. Antti Kyytsönen toimii yhteyshenkilönä viestintään ja tukee tarvittaessa, seurakuntasihteeri hoitaa tilavaraukset ja tilastoinnin ja emäntä ruokailun.

Kyytsösen mukaan seurakunnan toimintakulttuuria tulisi viedä sinnikkäästi mahdollistamisen suuntaan. Tie on pitkä, sillä työntekijälähtöisyydellä on pitkä historia.­­­­

– Koulutusta tulisi tarjota sekä työntekijöille että vapaaehtoisille ja hyviä käytäntöjä ja kokemuksia tulisi jakaa. Aktiivisilta seurakuntalaisilta tulisi säännöllisesti kysyä uusia ideoita ja luopua tarvittaessa vanhasta toiminnasta, jotta uudelle tulee voimavaroja, Kyytsönen hahmottelee.

Hän muistuttaa, ettei kaikkien asioiden hallinnan tarvitse olla työntekijöiden käsissä. Vastuuta voi antaa myös seurakuntalaisille, mutta samalla on huolehdittava, etteivät vastuut kasaannu liiaksi muutamien harteille.

Palaute ilahduttaa

Pirjo Ketonen haluaa antaa panoksensa seurakunnan kautta tapahtuvaan toimintaan, koska hänelle usko on elämän voimavara.

Kuinka hän rohkaisisi muita lähtemään mukaan?

– Ehkä tarttuisin hihasta ja pyytäisin ystävällisesti mukaan. Seurakuntalaiset odottavat ja arvostavat sitä, että työntekijä kysyy heitä mukaan toimintaan. Kun sitten vapaaehtoisia saadaan mukaan tavalla tai toisella, on tärkeää, että mukanaolosta annetaan myönteistä palautetta ja rohkaistaan jatkamaan, Ketonen kertoo.

Kokoontumisten sisältörungon kokoaminen on ollut kohtuullisen helppoa, sillä sekä Ketosella että Eteläpäällä on aiempaa kokemusta hyvinvointiryhmien vetämisestä. Hyvät verkostot ovat auttaneet luennoitsijoiden löytämisessä.

Pielisensuun ryhmää on pidetty tarpeellisena ja kokoontumisista on tullut runsaasti myönteistä palautetta.

– Tapahtumia suunnitellessa emme osanneet odottaa näin hienoa vastaanottoa, Ketonen sanoo.

 

Topi Linjama


Yhdessä iloa arkeen Pielisensuun kirkolla

Luentojen (klo 10–11.30) päätteeksi keittolounas (5 €):

  • 7.1. Usko elämän voimavarana (PERUTTU)
  • 21.1. Arjen turvallisuus
  • 4.2. Lepo ja rentoutuminen
  • 18.2. Perhe, suku ja ystävät
  • 4.3. Mielen hyvinvointi
  • 18.3. Mitä tehdä yhdessä?
  • 1.4. Kulttuurista hyvinvointia
  • 22.4. Luopuminen osana elämää
Faktalaatikko korjattu 10.1.2022. Lisätty kokoontumisten päivämäärät.

Toimentupa – olohuone keskellä kaupunkia

Joensuun seurakuntakeskuksen Toimentuvalle voi tulla tekemään käsitöitä, jutustelemaan ja kahvittelemaan tai vain huokaisemaan hetkeksi kauppareissun lomassa.

Joensuun seurakuntakeskuksen Toimentuvalle voi tulla tekemään käsitöitä, jutustelemaan ja kahvittelemaan tai vain huokaisemaan hetkeksi kauppareissun lomassa.

Kuusi naista käsitöiden kanssa pöydän ympärillä.
Tärkeintä Toimentuvalla on toisten ihmisten kohtaaminen, sanoo Toimentuvan toimikunnan puheenjohtaja Heljä Lehikoinen (ylh. vas.). Kuvassa ylärivissä myös Inkeri Kiiskinen ja Tuija Heikkinen, alarivissä Tarja Hirvonen, Maija Tuunainen ja Eila Jääskeläinen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Siitä on jo 28 vuotta, kun Joensuun seurakuntakeskukselle perustettiin kohtaamis- ja harrastuspaikka Toimentupa. Idean takana oli silloinen Joensuun seurakunnan kirkkoherra Risto Ruskomaa, joka oli innostunut Tampereella käydessään sikäläisen Mummonkammarin toiminnasta.

Toimentuvasta on muodostunut monelle tärkeä, arkiviikkoa rytmittävä ja sosiaalisia suhteita ylläpitävä paikka.
– Tämä on vähän niin kuin olohuone. Yleensä kun tähän tulee, niin joku toinen ilmaantuu siihen pian kahville. Ja jos haluaa olla rauhassa, voi tuonne peräsaliin mennä vaikka lueskelemaan, jos siellä ei ole ryhmiä menossa, kertoo Toimentuvan ohjaaja Tuija Heikkinen.

 Arkisin päiväsaikaan auki olevalle Toimentuvalle voi tulla tekemään myös erilaisia käsitöitä.
– Meiltä löytyy esimerkiksi ompelukoneita sekä kahdet poppanapuut ja neljät mattopuut, joille voi varata vuoron. Perjantaisin meillä on käsityönopettaja Kaija Puustinen opastamassa ompelutöissä, mutta osaan minäkin tarvittaessa jeesata, jos muulloin tulee, sanoo Heikkinen.

Äiti Teresa -piiri lähettää peittoja itään, kahvipussiryhmässä kävijäryntäys

Toimentuvalla kokoontuu myös useita erilaisiin käsitöihin keskittyneitä ryhmiä. Yksi vanhimmista ryhmistä on Äiti Teresa -piiri, jossa tehdään perinteisiä 63:sta neuleneliöstä koottavia peittoja köyhille Äiti Teresan esimerkin innoittamana.
– Peittomme menivät pitkään Helsingin katolisten nunnien välityksellä Intiaan, mutta Intia ei enää ota vastaan peittoja. Nyt peitot menevät Valko-Venäjälle, Romaniaan ja Ukrainaan, kertoo piirin koollekutsuja Maija Tuunainen.

 Yksi suosituimmista ryhmistä Toimentuvalla on seitsemän vuotta kokoontunut kahvipussiryhmä.
– Päätuotteemme on kassi, mutta teemme kahvipusseista myös koruja ja kaikenlaisia tarve-esineitä serviettitelineistä joulukoristeisiin. Enimmillään kävijöitä on ollut nelisenkymmentä, kertoo yksi ryhmän ohjaajista, Tarja Hirvonen.

Lohtuhuiveja ja villasukkia, arkkupeittoja ja makramee-töitä

Myös neulekerho on löytänyt muutamassa vuodessa paikkansa. Kerhossa kukin neuloo omiaan ja ohjaajana toimiva Eila Jääskeläinen tuo mallilehtiä ja omia neuleita näytille.

– Olemme tehneet esimerkiksi pikkusukkia keskussairaalaan sekä lohtuhuiveja leskille. Nyt olemme miettineet myös lohtusukkamallia miehille, kertoo Jääskeläinen.

Perjantaisin Toimentuvalla tehdään vuoroviikoin tilkkutöitä ja ompelutöitä Kaija Puustisen johdolla. Puustisen ohjaamana tuvalla on syntynyt esimerkiksi arkkupeittoja ja -vaatteita. Uusin ryhmä Toimentuvalla puolestaan on makramee-ryhmä, jota vetää Kaija Turunen.

 Myyntituotteet syntyvät lahjoitustavarasta vapaaehtoistyönä

Toimentuvalla syntyviä tuotteita voi ostaa erilaisissa myyjäisissä ja pienimuotoisesti paikan päältä Toimentuvalta. Kaikki tuotteet syntyvät vapaaehtoistyönä lahjoitusmateriaaleista, ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

-Tuvalle voi tuoda lahjoituksena lankoja, kankaita, askartelutarvikkeita, puikkoja, kahvipusseja, matonkuteita ja kuteiksi sopivia kankaita, kertoo Heikkinen.

Toimentupa järjestää myös näyttelyitä, Leena Käyhkön vetämiä retkiä sekä ohjelmallisia maanantaikahveja joka maanantai klo 13.
– Maanantaikahveilla on ollut vaihtelevaa ohjelmaa Inkeri Kiiskisen vetämästä tuolijumpasta valokuvien esittelyyn, laulamiseen ja vierailijoiden esityksiin, kertoo Heikkinen.

 

Virpi Hyvärinen


Tervetuloa Toimentuvalle!

  • Joensuun seurakuntakeskus, kellarikerros (Kirkkokatu 28)
  • Avoinna ma–to klo 9–15.30 ja pe 9–14, alk. 3.1.
  • Neulekerho parittomien viikkojen ti klo 10, alk. 4.1.
  • Äiti Teresa -piiri parillisten viikkojen ti klo 13, alk. 11.1.
  • Makrameeryhmä parittomien viikkojen ke klo 10, alk. 5.1.
  • Kahvipussiaskartelua joka to klo 10, alk. 13.1.
  • Tilkkutyön perusteita parillisten viikkojen pe klo 10, alk. 14.1.
  • Ompelun ohjausta parittomien viikkojen pe klo 10, alk. 21.1.

Lisäys 10.1.2022:​ Toimentupa ja sen ryhmät ovat tauolla koronaviruspandemian takia 20.1.2022 saakka.

Matalan kynnyksen harrastuksia koululaisille

Seurakunnat tarjoavat monipuolista, ohjattua ja maksutonta kerhotoimintaa alakouluikäisille. Kiinnostaisiko vaikkapa legot tai partio, entäpä musiikki, kokkaus tai pelailu?

Seurakunnat tarjoavat monipuolista, ohjattua ja maksutonta kerhotoimintaa alakouluikäisille. Kiinnostaisiko vaikkapa legot tai partio, entäpä musiikki, kokkaus tai pelailu?

Kaksi tyttöä kokkaa sähköhellan äärellä.
Joensuun seurakunnan suosituimpia kerhoja ovat olleet kokki- ja liikuntakerhot. Oosa Leinonen (vas.) ja Emma Parviainen keittelivät joulukuun alussa Joensuun seurakuntakeskuksen kokkikerhossa kinuski- ja suklaakastikkeita samalla, kun joulutortut paistuivat uunissa.
Kuva: Virpi Hyvärinen

Jos Luoja ja korona suovat, käynnistyy seurakunnissa tammi-helmikuussa vilkas alakouluikäisten kerhokausi. Luvassa on monipuolista, koulutettujen ohjaajien vetämää harrastustoimintaa, joka levittäytyy laajalle alueelle niin seurakuntien kuin koulujenkin tiloihin.’

Musiikkia niin kouluilla kuin kirkolla Pielisensuussa

Esimerkiksi Pielisensuun seurakunnan 1.–4.-luokkalaisten Tiuku-musiikkiryhmät kokoontuvat iltapäivisin Nepenmäen, Karhunmäen, Karsikon ja Iiksenvaaran kouluilla. Näin vältytään harrastuskuskauksilta, kun kerho on siellä, missä lapset ovat jo valmiiksi paikalla.

Lasten musiikkitoiminta on Pielisensuussa muutoinkin vireää: Tiuku-ryhmien lisäksi kanttori Tiina Korhonen vetää Pielisensuun kirkolla 4 –6.-luokkalaisille ja 13–18-vuotiaille tarkoitettuja Mosaiikki-ryhmiä ja kanttori Mikko Juntunen Villit pillit -urkuryhmää.

– Lisäksi meillä on tulossa kokki-, liikunta- ja monitoimikerhoja sekä lego- ja pelikerho. Seurakunnassa on myös partiotoimintaa, kertoo vs. nuorisotyönohjaaja Ella Kallio Pielisensuun seurakunnasta.

Liikuntakerhoja Kontiolahdessa ja Pyhäselässä

Myös Pyhäselän ja Kontiolahden seurakunnissa kerhotoiminta ulottuu laajalle alueelle. Pyhäselän seurakunta tarjoaa pallokerhoja Pyhäselän, Rekivaaran ja Niittylahden kouluilla ja Kontiolahden seurakunta liikuntakerhoja kirkonkylän, Lehmon, Kulhon ja Kylmäojan kouluilla.
– Uutta meillä on keväällä toimintaillat, joita järjestämme Lehmossa ja kirkonkylällä. Niissä on ohjelmassa ainakin leipomista ja askartelua, kertoo nuorisotyönohjaaja Arja Parviainen Kontiolahden seurakunnasta.

Myös musiikkia pääsee harrastamaan Kontiolahden seurakunnassa. 5–11-vuotiaiden Pilke-musiikkiryhmät kokoontuvat sekä kirkonkylällä että Lehmossa seurakunnan tilossa. Ryhmiä ohjaa kanttori Mari-Annika Heikkilä.

Noljakassa uusia kerhoja Pisarat-kuorosta Nerffi-kerhoon

Joensuun seurakunnassa uusina kerhoina käynnistyvät Noljakan kirkolla kokoontuvat Nerffi-kerho, Hello Messy -kerho ja kanttori Elina Vitrin johtama Pisarat-kuoro.

– Hello Messy -kerho on tarkoitettu kaikenikäisille ja siellä valmistellaan yhdessä Noljakan kirkon Messy Church -iltoja. Nerffi-kerhossa kisaillaan erilaisissa pelimuodoissa Nerf-pyssyjen kanssa, kertoo nuorisotyönohjaaja Noora Kähkönen.

Kaikki Joensuun, Pielisensuun, Pyhäselän ja Kontiolahden seurakuntien kerhot ovat maksuttomia. Myös Rantakylän, Enon ja Vaara-Karjalan seurakunnat järjestävät maksutonta kerhotoimintaa kouluikäisille.

 

Virpi Hyvärinen

 


Tutustu kerhotarjontaan verkossa!

Kolumni: Kirjoista – ex libris

Kirja ei voi kuolla sukupuuttoon. Onhan se jo esineenä niin kiehtova. Kansien väliin sidotut arkit kätkevät sisäänsä tietoa, tunteita, kulttuuria, kuvia ja kertomuksia.

Kirkokherra tummassa vaatteessa katsoo kameraan.

Kirja ei voi kuolla sukupuuttoon. Onhan se jo esineenä niin kiehtova. Kansien väliin sidotut arkit kätkevät sisäänsä tietoa, tunteita, kulttuuria, kuvia ja kertomuksia. Kirjoilla on ominaistuoksunsa, joka tervehtii avaajaansa ja säilyy vuosikymmeniä. Selaus- ja lukutuntumaan vaikuttaa paperin laatu.

Puuhiokepaperi ei heijasta valoa häiritsevästi. Tekstiä on helppo lukea, mutta paperi kestää aikaa huonosti. Hiljalleen sivut kellertyvät ja haurastuvat, koska paperissa on happoa. Hieno liitupaperi näyttää arvokkaalta, mutta heijastelee ikävästi valoa. Metallisilla kirjakkeilla ladotun kirjan teksti on eläväreunaista ja paperilla voi tuntea kirjakkeiden painojäljen. Ylivetopapereiden kuvitus kiteyttää yhteen kuvaan jotain olennaisinta opuksen viestistä. Kirja on monen aistin kaveri.

Kirjat ovat sekä tiedon että kulttuurin varasto ja lähde. Lukijan ja kirjan välille syntyy vaivatta tuttavallinen suhde. Yksi muistaa tarkasti, millä sivulla oli merkittävä sitaatti. Toinen tekee pienen reunamerkinnän, joka auttaa palaamaan mielenkiinnon kohteeseen. Kolmas taas näkee mielessään kirjan sivun ja sieltä merkittävän tekstin.

Omistajalleen kirjat ovat merkittäviä elämän jäsentäjiä ja tietovarastoja. Eikä kirja pääse vanhenemaan, jos sitä päivittää teoksen aihepiiriin kuuluvilla lehtileikkeillä. Kirjahylly kätkee sisäänsä runsaasti tietoa ja asioita, joihin on helppo palata. Systemaattisesti ajattelevat laittavat kirjansa hyllyyn Excel-taulukoiden yleisen kirjastoluokituksen mukaan. Temaattisesti ajattelevat hyllyttävät vähän vapaammin.

Esteetikot yhdistelevät kirjoja korkeuden sekä selän värin ja materiaalin mukaan. Eikä ole aivan kuulumatonta sekään, että kirjat vain laitetaan hyllyyn ja jos tila loppuu, niin aina mahtuu jokin opus lappeelleen toisten päälle. Eikä muuten mikään estä hyllyttämästä kahteen tasoon. Taakse vähemmän tarvitut ja eteen ajankohtaiset. Järjestys se olla pitää, vaikka huonompikin. Omasta kirjahyllystä löytää aina vaivatta kaipaamansa – oikean kirjan käteensä.

Voiko kirjoja olla liikaa? Kyllä – ei ehkä sittenkään. Väistämättä käy niin, että kirjahyllystä karsitut teokset osoittautuvat myöhemmin tarpeelliseksi. Kyllähän minulla pitäisi se kirja olla, mutta miten en sitä löydä? En kai ole voinut laittaa sitä pois? Huh, jos näin olisi päässyt käymään, niin ehkä divarista saa tarvitsemansa. Kuka tietää, vaikka siinä olisi oma ex libris.

 

Ari Autio
kirkkoherra
Rantakylän seurakunta

 

Pääkirjoitus: Kolme pientä toivetta

Toivon, että ensi vuonna olisimme myötätuntoisempia sekä muita että itseämme kohtaan.

Näin uuden vuoden kynnyksellä jäin pohtimaan, mitä olen kuluneesta vuodesta oppinut ja mitä toivon ensi vuodelta. Olemme jälleen tilanteessa, jossa yhteiskuntaa suljetaan ja tekemisiä joudutaan rajaamaan koronapandemian leviämisen hillitsemiseksi.

Monilla meistä on turvaverkko kunnossa ja pystymme pitämään yhteyttä tuttaviimme myös rajoitusten ollessa voimassa. Mutta ympärillämme on myös ihmisiä, joilta turvaverkko puuttuu. Voisimmeko huolehtia heistäkin parhaan kykymme mukaan? Toivon, että ensi vuonna kukaan ei jäisi yksin.

Olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja ajattelemme asioista eri tavoin. Olen monesti miettinyt, miten tärkeää on yrittää ymmärtää toisen ihmisen lähtökohtia ja ajatusmaailmaa. Erilaisuus ei useinkaan ole itseltämme pois. Kun suhtaudumme toisiin avoimesti ja luovumme ennakkoluuloista, meidän ei tarvitse kokea oloamme uhatuksi jonkin itsellemme vieraan ajatuksen edessä. Erityisesti sosiaalisessa mediassa näkee aivan liian usein kommentteja, joissa kirjoittaja lähtee välittömästi hyökkäyslinjalle. Malttaisimmeko miettiä hetken ennen kärkästä kommenttia? Toivon, että ensi vuonna yrittäisimme ymmärtää toisiamme paremmin.

Parin viime vuoden poikkeukselliset ajat ovat aiheuttaneet ylimääräistä stressiä, jota saatamme purkaa muiden lisäksi myös itseemme. Olemme ehkä tyytymättömiä omaan toimintaamme ja arvostelemme itseämme. Tällaisina hetkinä auttaa jättiannos itsemyötätuntoa. Voisimmeko kannustaa ja rohkaista itseämme eteenpäin? Voisimmeko hyväksyä sen, että me kaikki teemme virheitä ja olemme epätäydellisiä? Voisimmeko luopua oman arvomme mittaamisesta suoritusten perusteella?

Toivon, että ensi vuonna olisimme myötätuntoisempia sekä muita että itseämme kohtaan.

Hyvää uutta vuotta 2022!

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Virkatodistukset ja sukuselvitykset tilataan jatkossa Kuopiosta

Joensuun seurakuntayhtymä liittyy Kuopion aluekeskusrekisteriin vuoden 2022 alusta alkaen. Asiointi ei edellytä matkustamista paikan päälle Kuopioon, vaan asiakkaita palvellaan puhelimitse ja sähköpostin välityksellä.

Joensuun seurakuntayhtymä liittyy Kuopion aluekeskusrekisteriin vuoden 2022 alusta alkaen. Virkatodistukset ja sukuselvitykset tilataan jatkossa Joensuun keskusrekisterin sijaan suoraan aluekeskusrekisteristä. Myös avioliiton esteiden tutkinnat hoidetaan jatkossa Kuopiossa. Asiointi ei edellytä matkustamista paikan päälle, vaan asiakkaita palvellaan puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Virkatodistus- ja sukuselvitystilaukset voi jättää myös nettilomakkeella, ja avioliiton esteiden tutkinnan voi laittaa vireille sähköisessä palvelussa.

Joensuun seurakuntien toimistoissa hoidetaan jatkossakin kaikkien kirkollisten toimitusten – kuten kasteiden, vihkimisten ja hautausten – sopimiset sekä pappien, kanttorien ja toimitilojen varaukset.

Liittyminen Kuopion aluekeskusrekisteriin helpottaa mm. sukuselvitysten tilaamista. Aiemmin sukuselvitykset piti tilata erikseen kaikista seurakunnista, mutta jatkossa kaikki keskusrekisteriin kuuluvan seurakunnan jäsentä koskevat todistukset saa yhdellä tilauksella aluekeskusrekisteristä. Aluekeskusrekisteristä saa myös opastusta mm. kastetta, avioliiton esteiden tutkintaa, lapsen nimen valintaa, puolisoiden sukunimen valintaa ja kirkkoon liittymistä koskevissa kysymyksissä.

Kuopion aluekeskusrekisteri palvelee asiakkaita kaikkina arkipäivinä, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, klo 9–15. Keskusrekisteriin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla keskusrekisteri.kuopio@evl.fi tai puhelimitse 040 4848 225.

Joensuun hautausmaalle uusi toimisto- ja huoltorakennus

Tilojen uudisrakentaminen mahdollistaa rakennusten uudelleensijoittelun, nykyisen parkkialueen parantamisen ja liikennöinnin selkeyttämisen.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi joulukuun kokouksessaan Joensuun hautausmaalle tulevan uuden toimisto- ja huoltorakennuksen suunnitelman. Hanketyöryhmän laatiman suunnitelman mukaan hautausmaalta puretaan nykyinen työkeskus, kylmä varastorakennus, kukkamyymälä sekä kasvihuone. Tilalle rakennetaan mm. lämmin toimistorakennus ja kaksi varastorakennusta.

Tilojen uudisrakentaminen mahdollistaa rakennusten uudelleensijoittelun, nykyisen parkkialueen parantamisen ja liikennöinnin selkeyttämisen. Ristinkappelin liittymä tulee jäämään joka tapauksessa pois käytöstä Joensuun kaupungin uudistaessa Koulukadun risteystä. Tehdyn liikenneselvityksen mukaan paras vaihtoehto on ohjata hautausmaan moottoriajoneuvoliikenne alueelle yhdestä Rauhankadun liittymästä.

Hankkeen kustannusarvio on noin 3,4 miljoonaa euroa. Alustavan arvion mukaan rakennustyöt aloitetaan toukokuussa 2023 ja ne kestävät noin vuoden.

Takarivejä: Etänä / läsnä / poissa

Etätyön jatkuminen ja erilaiset turhautumiset teamsien ja zoomien maailmassa kertovat myös siitä, että olemme ihmisiä emmekä koneita.

Etätyö on tullut monelle tutuksi, liiankin tutuksi. Ehkä se on myös perustavalla tavalla muuttanut työn tekemisen tapaa pysyvämminkin. Aika näyttää, onko näin. Erityisen raskasta on ollut koululaisilla ja opiskelijoilla, joilla sosiaaliset kontaktit ovat jääneet vähiin. Nuorena pitää elää, niin sanotaan. Mutta kyllä vanhempikin ihminen saa elää aitoa elämää aidossa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Monelle yrittäjälle tämä vuosi on ollut jo toinen hyvin raskas vuosi.

Mitä työ sitten on ja miten paljon se ajastamme ottaa? Voisi sanoa perinteisin sanankääntein, että vuorokaudesta 8 tuntia työhön, 8 tuntia vapaa-aikaan ja 8 tuntia hyvää unta. Aika harvalla varmasti näin nykyään on. Työ ja vapaa-aika ovat limittäin, ja moni on työssään kiinni myös vapaa-ajallaan.  Tältä pohjalta on jokaisen lupa kysyä itseltään: kun teen, teenkö oikeita asioita? Ja asian kääntöpuoli on se, että kun tunnen tekeväni oikeita asioita, sillä mitä teen, on mielekkyys. Ja silloin kun teen, teenkö sitä täydellä sydämellä ja tosissani?

Etätyön jatkuminen ja erilaiset turhautumiset teamsien ja zoomien maailmassa kertovat myös siitä, että olemme ihmisiä emmekä koneita. Luin eräästä lakimiehestä, joka kotonaan joka aamu laittoi puvun ja kravatin Teams-palavereihinsa. Näin hän pystyi erottamaan sen, milloin työ alkaa ja loppuu. Olen lukenut myös opettajista, joiden oppilaat vain katosivat jonnekin, kun etäkoulu alkoi. Olen ollut mukana keskusteluissa, joissa on vakavasti pohdittu, kannattaako työhuoneita työpaikalle enää tehdä, kun etätyö on mahdollista missä ja milloin vaan jatkossakin. Monessa kielessä (riippumatta itse kielestä) käytetään englanninkielistä termiä smart working. Eräs ystäväni sanoi, että hän milloin vain vaihtaisi sen siihen, että saisi oikeasti tavata työtovereitaan, joita hän ei ole nähnyt yli vuoteen.

Seurakuntatyössä kaikki tapahtuu usein viiveellä verrattuna siihen, miten asiat kehittyvät yhteiskunnassa. Etätyö-asiassa seurakuntien työntekijät ovat kuitenkin kauan sitten olleet tässä asiassa ”etunojassa”, työtä ja valmisteluja on tehty iät ajat kotona ja erillisiä työtiloja on ollut vain harvoilla. Ja sitä oikeaa työtä tehtiin liikkumalla kylillä ja kaduilla ihmisiä kohdaten eikä konttorissa istuen. Toistaako historia itseään?

Hyvää uutta vuotta!

Ville Ojala
kirkkoherra
Pyhäselän seurakunta

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.