Kirja ei voi kuolla sukupuuttoon. Onhan se jo esineenä niin kiehtova. Kansien väliin sidotut arkit kätkevät sisäänsä tietoa, tunteita, kulttuuria, kuvia ja kertomuksia. Kirjoilla on ominaistuoksunsa, joka tervehtii avaajaansa ja säilyy vuosikymmeniä. Selaus- ja lukutuntumaan vaikuttaa paperin laatu.
Puuhiokepaperi ei heijasta valoa häiritsevästi. Tekstiä on helppo lukea, mutta paperi kestää aikaa huonosti. Hiljalleen sivut kellertyvät ja haurastuvat, koska paperissa on happoa. Hieno liitupaperi näyttää arvokkaalta, mutta heijastelee ikävästi valoa. Metallisilla kirjakkeilla ladotun kirjan teksti on eläväreunaista ja paperilla voi tuntea kirjakkeiden painojäljen. Ylivetopapereiden kuvitus kiteyttää yhteen kuvaan jotain olennaisinta opuksen viestistä. Kirja on monen aistin kaveri.
Kirjat ovat sekä tiedon että kulttuurin varasto ja lähde. Lukijan ja kirjan välille syntyy vaivatta tuttavallinen suhde. Yksi muistaa tarkasti, millä sivulla oli merkittävä sitaatti. Toinen tekee pienen reunamerkinnän, joka auttaa palaamaan mielenkiinnon kohteeseen. Kolmas taas näkee mielessään kirjan sivun ja sieltä merkittävän tekstin.
Omistajalleen kirjat ovat merkittäviä elämän jäsentäjiä ja tietovarastoja. Eikä kirja pääse vanhenemaan, jos sitä päivittää teoksen aihepiiriin kuuluvilla lehtileikkeillä. Kirjahylly kätkee sisäänsä runsaasti tietoa ja asioita, joihin on helppo palata. Systemaattisesti ajattelevat laittavat kirjansa hyllyyn Excel-taulukoiden yleisen kirjastoluokituksen mukaan. Temaattisesti ajattelevat hyllyttävät vähän vapaammin.
Esteetikot yhdistelevät kirjoja korkeuden sekä selän värin ja materiaalin mukaan. Eikä ole aivan kuulumatonta sekään, että kirjat vain laitetaan hyllyyn ja jos tila loppuu, niin aina mahtuu jokin opus lappeelleen toisten päälle. Eikä muuten mikään estä hyllyttämästä kahteen tasoon. Taakse vähemmän tarvitut ja eteen ajankohtaiset. Järjestys se olla pitää, vaikka huonompikin. Omasta kirjahyllystä löytää aina vaivatta kaipaamansa – oikean kirjan käteensä.
Voiko kirjoja olla liikaa? Kyllä – ei ehkä sittenkään. Väistämättä käy niin, että kirjahyllystä karsitut teokset osoittautuvat myöhemmin tarpeelliseksi. Kyllähän minulla pitäisi se kirja olla, mutta miten en sitä löydä? En kai ole voinut laittaa sitä pois? Huh, jos näin olisi päässyt käymään, niin ehkä divarista saa tarvitsemansa. Kuka tietää, vaikka siinä olisi oma ex libris.
Ari Autio
kirkkoherra
Rantakylän seurakunta