syyskuu 2021 – Kirkkotie

Perheneuvonta toimii mainiosti myös etäyhteydellä – videoneuvottelut tulivat jäädäkseen

Korona muutti seurakuntayhtymän perheneuvonnan nopeasti pääosin videovälitteiseksi. Etäpalvelut halutaan säilyttää lähitapaamisten rinnalla korona-ajan jälkeenkin.

Korona muutti seurakuntayhtymän perheneuvonnan nopeasti pääosin videovälitteiseksi. Etäpalvelut halutaan säilyttää lähitapaamisten rinnalla korona-ajan jälkeenkin.

Kaksi naista istuu toimistopöydän äärellä. — Perheneuvonnan tapaamiset videon välityksellä eivät välttämättä jää lainkaan etäisiksi, vaikka niin voisi äkkiseltään ajatella.
– Se, että ihmiset päästävät perheneuvojan videon välityksellä kotiinsa, tuntuu luottamuksen osoitukselta –olen yllättynyt, miten lähelle videoneuvottelu vie, sanoo perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Anna-Riitta Pellikka. Kuvassa myös perheneuvoja Piia Nurhonen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Koronapandemia pani vauhtia Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksen etäpalveluiden kehittymiselle, kun pidemmän aikavälin tavoitteeksi kirjattu etäyhteyksien käyttö toteutui yllätyksenä poikkeustilan myötä.

Idea videovälitteisestä perheneuvonnasta oli ollut esillä etenkin pitkien välimatkojen vuoksi, mutta poikkeustilan alkaminen maaliskuussa 2020 muutti työn yhdessä viikossa etäyhteyksillä tapahtuviksi.
– Alkuun käytimme puhelinta, kunnes saimme luotua tietoturvallisen tavan videoneuvotteluille, kertoo neuvottelukeskuksen johtaja Anna-Riitta Pellikka.

Pitkät etäisyydet ovat osalle asiakkaista tosiasia perheneuvonnassa, palveleehan keskus koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueen asukkaita. Toimipisteet Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksella on Penttilässä sijaitsevien tilojen lisäksi Nurmeksessa ja Lieksassa. Pielisen Karjalassa perheneuvontaa tehtiinkin jonkin verran etänä jo ennen koronaa.

Monet yllättyneet myönteisesti etätapaamisista

Kokemukset etäneuvonnasta ovat osoittautuneet varsin hyviksi. Perheneuvoja Piia Nurhonen pitää etätapaamisia toimivina silloin, kun asiakkaat löytävät luontevan tavan asettua vuorovaikutukseen etänä. Monille se on jopa helpompaa, mutta ei kaikille.
– Osa ihmisistä tykkää siitä, että tapaaminen tapahtuu ei-kenenkään maaperällä. Ei tarvitse tulla vieraaseen ympäristöön ja keskustelut ovat jollakin tavalla tasavertaisempia.

Nurhosen mukaan monet asiakkaat, jotka ovat hiukan epäröiden tarttuneet videotapaamisen mahdollisuuteen, ovat yllättyneet myönteisesti.
– Toisaalta on niitäkin, jotka kaipaavat ihmistä keskustelemaan samaan tilaan, video jännittää ja on vaikea löytää tapaa kommunikoida luonnollisesti useankaan tapaamisen jälkeen. Silloin on mahdollisuuksien mukaan parempi tavata lähitapaamisena tai puhelimen välityksellä.

Oman lisänsä videoneuvotteluihin tuovat toisinaan ilmenevät tekniset ongelmat, joita Pellikan ja Nurhosen mukaan on ollut kuitenkin varsin vähän. Tarvittaessa videoyhteys on vaihdettu lennossa puheluksi.
– Kyllähän se vaikuttaa vuorovaikutuksen laatuun, jos yhteys takkuilee, ääni ja kuva kulkee eri tahtia tai puhe puuroutuu. Toisaalta psykoterapiatutkimuksesta tiedetään, että edes huonolaatuinen videoyhteys ei heikennä suhteen laatua tai hoidon vaikuttavuutta, jos mietitään prosessia kokonaisuutena, kertoo Nurhonen.

Videoneuvottelut käydään tietoturvallisesti Teamsissa

Videovälitteisessä perheneuvonnassa käytetään Teams-videoneuvottelutekniikkaa. Ajanvarauksen yhteydessä asiakkaille kerrotaan etäyhteyksistä ja heidän kanssaan tehdään sopimus etäpalveluiden käytöstä.

Ennen tapaamista asiakkaille lähetetään linkki videoneuvotteluun turvasähköpostilla, jossa toteutuu kaksivaiheisen tunnistautumisen periaate.
– Asiakkaat käyttävät omia laitteitaan. Tietokoneella videoneuvottelu toimii nettiselaimen avulla, mobiililaitteilla taas maksuttomalla Teams-sovelluksella, joka löytyy sovelluskaupoista. Yhteys on luonnollisesti suojattu, kertoo Nurhonen.

Tärkeätä on, että asiakkaat ovat tapaamisen ajan rauhallisessa, yksityisen keskustelun mahdollistavassa tilassa.
– Asiakkaat voivat olla myös fyysisesti eri paikoissa keskenään, toteaa Pellikka.

Etäpalvelut tavoittavat pitkistä välimatkoista huolimatta

Poikkeustilan alkamisesta lähtien perheneuvonnan palvelut on Joensuussa toteutettu valtaosin etänä. Vuoden 2021 käynneistä 13 % on ollut lähitapaamisia, 54 % tapahtunut videoyhteydellä ja 33 % puhelimitse.

Lähitapaamisia on sovittu epidemiatilanteen ja voimassa olevien suositusten puitteissa. Käytännön työssä on huomattu, että vaihtelevassa tilanteessa etätapaaminen toteutuu varmemmin ja siksikin sitä on suosittu.
– Jos asiakkaalla ei ole ollut sopivaa laitetta tai sopivaa paikkaa keskustella, on kesästä alkaen voitu sopia myös käynti, samoin jos etäyhteys ei vaikeiden ongelmien kanssa tunnu turvalliselta. Lähikäynnit on pyritty toteuttamaan niin, ettei kävijälle tulisi kontakteja muiden kuin oman perheneuvojan kanssa, kertoo Pellikka.

Nyt, kun etäneuvottelut on otettu perheneuvonnan työssä haltuun ja kokemukset ovat voittopuolisesti hyviä, palvelusta ei haluta kokonaan luopua, vaikka koronarajoitukset päättyisivätkin.
– Perheneuvonnassa valmistellaan parhaillaan toimintasuunnitelmaa, johon kuuluu etäpalveluiden vakiinnuttaminen osaksi perheneuvonnan palveluja. Etäneuvonta lisää perheneuvonnan tavoitettavuutta muun muassa välimatkojen ja ajankäytön takia, toteaa Pellikka.

Joensuun perheasiain neuvottelukeskus

terapeuttista keskusteluapua parisuhteen ja perheen ongelmiin
perheasioiden sovittelua lasten huollon ja yhteisen vanhemmuuden ristiriitoihin erotilanteessa
maksuton, luottamuksellinen palvelu
avoin kaikille Pohjois-Karjalan maakunnan alueella asuville
ajanvaraus ma, ke ja to klo 9–11 ja ti klo 10–12, p. 050 430 8472
keskus on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymää

Virpi Hyvärinen

5xmielessä: Karvaiset lenkkikaverit

Kultainennoutaja Siiri ja kääpiövillakoira Nella tuntuvat kuuntelevan ja ymmärtävän, eivätkä arvostele isäntäänsä Timo Huurinaista. Myös vieraat saavat osansa koirien iloisesta huomiosta.

Kultainennoutaja Siiri ja kääpiövillakoira Nella tuntuvat kuuntelevan ja ymmärtävän, eivätkä arvostele isäntäänsä Timo Huurinaista. Myös vieraat saavat osansa koirien iloisesta huomiosta.

Mies taluttaa mustaa ja valkoista koiraa järven rannalla. — Timo Huurinaisella oli lemmikkejä jo lapsuudenkodissaan. Nykyiset perheen lemmikit kultainennoutaja Siiri ja kääpiövillakoira Nella tulevat hyvin toimeen keskenään. – Nella pomottaa isompaa Siiriä, ja Siiri ei juuri reagoi Nellan pomotukseen, Huurinainen sanoo hymyillen.
Kuvaaja: Kirsi Taskinen

1 LUONNE. Perheessämme on kaksi koiraa, Siiri ja Nella. Molemmat ovat olleet meillä kymmenisen vuotta. Aiemmat hyvät kokemukset kultaisistanoutajista ja kääpiövillakoirista vaikuttivat aikoinaan rotujen valintaan. Siiri on hyvin sosiaalinen ja ainakin omasta mielestään kaikkien kaveri. Nella on taas energinen ja välkky. Molemmat tulevat hyvin toimeen keskenään: Nella pomottaa isompaa Siiriä, ja Siiri ei juuri reagoi Nellan pomotukseen.

2 ILO. Siiri ja Nella tuovat iloa ja valoa perheemme arkeen erilaisine luonteenpiirteineen. On mukavaa, kun aina saa iloisen vastaanoton kotiin tullessa. Nella on varsinainen pallonpelaaja. Kun katsoin kesällä jalkapallon EM-kisojen pelejä televisiosta, Nella etsi usein oman pallon omia kotipelejään varten. Hauskaa on myös, kun pienissä remonteissa tai puuhasteluissa minulla on ollut aina kaksi apulaista ”työskentelemässä” mukana.

3 HUOLI. Meillä ei onneksi ole ollut kovin paljon huolta lemmikeistä, sillä molemmat ovat olleet hyvin terveitä. Puolitoista vuotta sitten Nellan kimppuun kävi iso koira, josta aiheutui vakavia vammoja ja toipuminen vammoista kesti pitkään. Silloin meillä oli suuri huoli siitä, selviääkö Nella. Lemmikin omistaminen tuo tullessaan omia velvoitteita ja huolehtimista, mutta kyllä lemmikit antavat omistajilleen enemmän kuin ottavat.

4 LENKKEILY. Käymme tavallisesti lenkillä neljä kertaa päivässä. Lenkille tulee lemmikkien vuoksi lähdettyä myös sateisina ja tuulisina aamuina ja päivinä. Sekä Siiri että Nella suhtautuvat uloslähtemiseen innokkaasti, tosin Nella haluaisi joskus sateella jäädä kotiin. Säännöllinen ulkoilu koirien kanssa säästä riippumatta tuo paljon iloa ja hyvää mieltä arkeen.

5 IHMISET. Lenkkeillessä tapaan monesti toisia koiran ulkoiluttajia ja myös ihmisiä, jotka haluavat silitellä koiria ja muistella omia edesmenneitä lemmikkejään. Siiri haluaa aina tervehtiä kaikki vastaantulijat, Nella on hieman varautuneempi. Lenkeillä olen kuullut tarinoita toisista lemmikeistä mutta myös asuinalueeni kehittymisestä ja ihmisistä. Eri aikoihin sijoittuvien tarinoiden perusteella olen saanut kerroksellista kuvaa alueen historiasta.

Kirsi Taskinen

Tarinat taideteosten takana

Pohjois-Karjalassa on lukuisia kirkkotaiteen teoksia, joista jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa. Enon uuden seurakuntatalon seinää koristaa Eino Härkösen teos, joka päätyi seurakunnalle lahjoituksena.

Puinen kirkko isolla lasi ikkunalla, taustalla metsää. — Paaterin kirkko. Kuvanveistäjä Eva Ryynänen suunnitteli kirkon ja veisti sen sisustuksen yhdessä miehensä Paavon kanssa. Varsinaisesta rakennustyöstä vastasivat Lieksan kaupungin palkkaamat kirvesmiehet. Kuva: Pielisen museo

Viime kesänä muuan mies kutsui Enon vt. kirkkoherra Markku Koistisen luokseen. Koistinen arveli, että kyse oli tavanomaisesta käynnistä, mutta miehen mielessä olikin erityinen asia.

– Hän vei minut olohuoneeseen, näytti seinällä olevaa taulua ja sanoi, että tiedät varmaan, mikä tämä on, Koistinen kertoo.

Koistinen tunnisti taulun tekijän. Härkönenhän siinä oli, ja tarkemmin sanottuna yksi versio taiteilijan suosimasta kalatulilla-teemasta. Enolainen taiteilija Eino Härkönen tunnetaan maakunnan kirkollisissa piireissä useista alttaritauluistaan.

Koistisen luokseen kutsunut Kaarlo Riikonen oli ostanut teoksen kolmisenkymmentä vuotta sitten eteläsuomalaisesta huutokaupasta. Hän ei halunnut taulun lähtevän enää maailmalle. Niinpä hän kysyi Koistiselta, ottaisiko Enon seurakunta teoksen vastaan.

Taidetyöryhmän suosittelema teos

Kuvassa Markku Koistinen ja Kaarlo Riikonen seisovat Riikosen lahjoittaman taulun luona. — Kaarlo Riikonen (oik.) lahjoitti Enon seurakunnalle Eino Härkösen teoksen, jossa ollaan Pielisjoen rannalla ruoan ääressä. Vt. kirkkoherra Markku Koistinen iloitsee uuteen seurakuntataloon sijoitetusta maalauksesta. Kuva: Merja-Leena Määttälä

Seurakuntayhtymän taidetyöryhmä kävi katsomassa ja kuvaamassa teosta. Toimikunnan asiantuntija, taidemuseo Onnin eläkkeellä oleva intendentti Ulla Pennanen, selvitti teoksen taustoja.

– Väriskaala, ilmaisukieli, käsiala, aihepiiri, sommittelu ja henkilöiden kuvaus on kyseisessä teoksessa Eino Härköselle ominaista. Ainoastaan signeeraus ei vaikuta hänen tekemältään, vaan myöhemmin lisätyltä, Pennanen kertoo.

Teos voi olla luonnos jotakin toista teosta varten, arvioi Pennanen. Härkönen jätti toisinaan signeeraamatta teokset, joita hän ei pitänyt lopullisina.

– Joensuun kaupungin kokoelmissa on hieman suurempi kalatulilla-aihe, jossa on samantyyppinen vasemmanpuoleinen henkilö, Pennanen analysoi.

Teos on maalattu vuoden 1911 tienoilla. Jossain vaiheessa sitä on puhdistettu ja sen värit ovat heleät. Pennanen suositteli seurakuntaa ottamaan lahjoituksen vastaan.

Härkösen teoksessa ollaan Pielisjoen rannalla ruoan ääressä. Taulu on sekä teemaltaan että väreiltään mitä sopivin Enon uuden seurakuntatalon ruokailutilaan.

Joensuun kirkon kattomaalaukset

Kuva Joensuun kirkon sisäkatosta. Katossa kasviaiheista kuvitusta. — Joensuun kirkon kattoa ja seiniä koristavat lukuisat kasviaiheet. Arkkitehdin suunnittelemat koristemaalaukset toteutti joensuulainen maalarimestari August Grönroos. Kirkko valmistui vuonna 1903. Kuva: Joensuun seurakuntayhtymän kuva-arkisto.

Vuonna 1903 valmistunut Joensuun evankelisluterilainen kirkko edustaa uusgoottilaista tyyliä. Sen suunnitteli Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck (1854–1929). Hänen suunnitelmiensa mukaan rakennettiin vuosina 1891–1928 kaikkiaan 35 kirkkoa.

Erityistä Joensuun kirkossa on sen kattoholviston maalatut keveän hengittävät kasviaiheet. Arkkitehdin suunnittelemat koristemaalaukset toteutti joensuulainen maalarimestari August Grönroos. Ne on maalattu secco-tekniikalla kuivalle kalkkirappauspinnalle.

Kirkon keskilaivan kattoon on maalattu koivu, pihlaja ja tammi. Sivulaivoissa on kuusi-, mänty- ja kataja-aiheet. Eteishallista, portaikoista ja urkuparvilta löytyvät syreeni, tuomi, raita ja leppä tai haapa, kertoo Katariina Melvas taidehistorian pro gradu -työssään Paratiisista pyhään lehtoon – Josef Stenbäckin suunnitteleman Joensuun evankelis-luterilaisen kirkon kattomaalausten symboliikka.

Holvikaarista voi löytää esimerkiksi liekokasvin, ohdakkeen ja mesiangervon. Kotoiset lehti- ja havupuut on kuvattu yleensä kukkivina.

Ainoa ei-kotoperäinen laji, viiniköynnös, on kuvattu elonkorjuun asussa. Viiniköynnös koristaa kirkon kuorin kattoa. Se viittaa ehtoollisen sakramenttiin ja Kristukseen, totiseen viinipuuhun.

Muiden kasvien symboliikassa on enemmän tulkinnanvaraa.

Koristeaiheiden tausta on jugendin tyyli-ihanteissa, vaikka niiden naturalistinen toteutus poikkeaakin jugendista. Niissä voi nähdä viittauksen paratiisin puutarhaan, jossa ”Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita”. Kasviaiheet on saatettu omana aikanaan yhdistää itsenäisyysaatteeseen, arvelee Melvas.

Eino Härkösen alttaritaulut

Kuva Enon kirkon alttaritaulusta. Taulussa Jeesus ristillä, ristin juuressa kuusi henkilöä. — Enon kirkon alttaritaulun on maalannut Eino Härkönen, joka suosi realistista tyyliä. Taulun naisten mallina Härkönen käytti omaa Alli-vaimoaan, Jeesuksen mallina toimi Antti Heiskanen. Kuva: Merja-Leena Määttälä.

Enon kirkon alttaritaulu kuvaa Jeesusta ristillä. Ristin ympärillä on Maria ja muita naisia, Johannes sekä roomalainen sotilas. Jeesus on kallistanut päänsä vasenta olkaansa vasten.

Alttaritaulu on Enon oman pojan, Eino Härkösen (1886–1944), vuonna 1930 maalaama. Härkönen maalasi vuosien 1914 ja 1942 välillä alttaritaulut Enon lisäksi Outokummun Kuusjärven, Rääkkylän, Valtimon ja Tuupovaaran kirkkoihin.

Härkönen sai oppinsa Helsingissä ja Pariisissa, mutta palasi opintojen jälkeen takaisin synnyinseuduilleen. Rudolf Koivu ja muut taiteilijaystävät houkuttelivat Härköstä Helsingin sykkeeseen, mutta tämä eleli mieluummin luontaistaloudessa Kaltimojärven rannalla.

Härkönen suosi realistista tyyliä ja malleina olivat tavalliset ihmiset. Enon kirkon alttaritaulun naisten mallina toimi Härkösen vaimo Alli. Johanneksena oli Heikki Kekäläinen ja sotilaana Timo Ristiniemi.

Jeesuksen mallina oli Antti Heiskanen, joka oli mallina myös Rääkkylän alttaritaulun Jeesukselle. Kerrotaan, että Heiskanen oli avioitumassa ja morsian olisi halunnut tämän ajavan partansa. Härkönen joutui maksamaan ylimääräistä saadakseen mallinsa pitämään partansa.

Henkilöhahmojen tunnistettavuutta saatettiin pitää tunnelmaa häiritsevänä tekijänä. Mutta juuri heidän yksilöllisyytensä ja persoonallisuutensa antavat Härkösen alttaritauluille elämänläheistä omaleimaisuutta, sanoo Ervo Vesterinen Härkösestä kertovassa kirjassaan Kalatulilla Pohjois-Karjalassa.

Paateri, puun valtakunta

Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) viidestäsadasta työstä mittavin oli kirkko, jonka hän rakensi miehensä kanssa Paateriin, Lieksan Vuonislahteen. Vuonna 1991 valmistuneessa kirkossa pidetään kesäisin jumalanpalveluksia, häitä, konsertteja ja muita tilaisuuksia.

Aloite kirkkoon tuli paikalliselta isännältä, joka kiinnitti huomiota pihalla olleisiin komeisiin honkiin. Näistähän tekisi vaikka kokonaisen kirkon, tämä tuumi. Idea sai vastakaikua.

Eva Ryynänen suunnitteli kirkon ja veisti sen sisustuksen yhdessä miehensä Paavon kanssa. Varsinaisesta rakennustyöstä vastasivat Lieksan kaupungin palkkaamat kirvesmiehet.

Kirkon seinät, lattia ja penkit ovat venäläistä 300–500 vuotta vanhaa punahonkaa. Leveät ovet on veistetty kanadalaisesta jättiläistuijasta.

Alttariveistoksena on valtava kuusen juurakko. Ruokolahdella kasvanut puu oli aikanaan yksi Suomen suurimmista. Se oli kaadettava, kun salama iski siihen 1976. Juurakko tarjottiin Ryynästen käyttöön.

Paateri oli Eva ja Paavo Ryynäsen koti ja heidän elämäntyönsä muistomerkki. Tilalla sijaitsee kirkon lisäksi ateljee, kahvila, Ryynästen asuintalo sekä saunamökki, jossa pariskunta asui ensimmäiset vuotensa.

Paateri on myös puun valtakunta: kaikki rakennukset ovat puisia, puut hallitsevat maisemaa, puuta on valtaosa Paaterin veistoksista ja huonekaluista.

Ryynäset testamenttasivat tilan Lieksan kaupungille. Nykyisin se on osa Pielisen museota.

Topi Linjama

Asiaviihdettä ajankohtaisista teemoista – Kirkkoraati keskustelee moniäänisesti

Pielisensuun seurakunnan Kirkkoraati tarjoaa viihdyttävää, sivistynyttä ja rakentavasti erimielistä yhteiskunnallista keskustelua, jossa kirkko ja usko ovat luontevasti mukana.

Pielisensuun seurakunnan Kirkkoraati tarjoaa viihdyttävää, sivistynyttä ja rakentavasti erimielistä yhteiskunnallista keskustelua, jossa kirkko ja usko ovat luontevasti mukana.

Kaksi naista ja kolem miestä kirkon käytävällä. — Kirkkoraatiin kuuluvat Helena Hulmi (vas.), Heimo Karhapää (oik), Iiris Lehto ja Janne Riiheläinen (pj.). Pappi Antti Kyytsönen tuo keskustelun lomaan teologin näkökulman. Kuva: Virpi Hyvärinen

Pielisensuun kirkonmäellä kuullaan tänä syksynä kiinnostavaa keskustelua, kun Kirkkoraati kokoontuu kerran kuussa lauantaina ruotimaan ajankohtaisia aiheita.

Raadin tavoitteena on tarjota faktapohjaista, sivistynyttä yhteiskunnallista keskustelua, jossa kirkko ja usko ovat läsnä luonnollisella tavalla.
– Tarkoituksena ei ole löytää oikeita vastauksia, vaan erilaisia tapoja hahmottaa käsiteltävää teemaa, avaa idean isä ja raadin puheenjohtaja Janne ”Rysky” Riiheläinen tapahtumakonseptin ideaa.

”Mitä Raamattu sanoo tästä?” –osio täydentää raadin keskustelua

Kirkkoraati on neljän hengen vakiokokoonpano, joka yhdessä päättää käsiteltävän aiheen tai teeman. Joku tai jotkut raadista alustavat aihetta lyhyesti ja sen jälkeen alkaa keskustelu.
– Myös yleisöä valmistellaan tarjoamalla sosiaalisen median kautta erilaisia tiedonlähteitä Kirkkoraadin aiheeseen, kertoo Riiheläinen.

Yhtenä osana puolentoista tunnin keskustelua on Pielisensuun seurakunnan aikuistyön pappi Antti Kyytsösen vastuulla oleva ”Mitä Raamattu sanoo tästä?” -osio.
– Siinä haetaan illan aiheeseen teologista näkökulmaa. Samalla se rytmittää tapahtumaa ja antaa pienen hengähdystauon raadille, kertoo Riiheläinen.

Vaikka tapahtumakonseptin selkäranka ovat keskustelijat, voidaan puolentoista tunnin aikaan sisällyttää rytminvaihdoksia esimerkiksi inserttien, yleisökysymysten ja -kommenttien muodossa.

Raatilaisten taustat vaihtelevat Kansanlähetyksestä Setaan

Raadin kokoonpanossa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että erilaiset näkökulmat ja katsomukset tulisivat keskusteluissa edustetuiksi.

Joensuulainen kunta- ja seurakuntapoliitikko, musiikin lehtori Helena Hulmi (68 v.) kokee edustavansa raadissa ”aivan tavallista seurakuntalaista”. Kirkko on ollut Hulmille turvapaikka ja tärkeä arvojen antaja lapsuuskodista lähtien. Erityisen lähellä Hulmin sydäntä on kirkon musiikkielämä.
– Tuon keskusteluun yhteiskunnallista näkökulmaa. Minua kiinnostaa erityisesti seurakuntalaisten sitouttaminen seurakuntaelämään, matala kynnys lähestyä kirkkoa ja sen toimintoja. Koen myös olevani melkoisen kriittinen pohtiessani kirkon nykytilannetta.

Herätyskristillistä näkökulmaa raatiin tuo joensuulainen rakennusinsinööri, pitkän linjan seurakunta- ja kirkkopoliitikko Heimo Karhapää (77 v.). Kansanlähetyksen toiminnassa aktiivisesti mukana oleva Karhapää kertoo kokeneensa hengellisen herätyksen vuonna 1965 ja osallistuneensa kirkon toimintaan sen jälkeen säännöllisesti.
– Haluan tuoda esille kirkkomme ainutlaatuisen tehtävän: Jumalan sanan julistamisen, sakramenttien jakamisen, kristillisen sanoman levittämisen sekä lähimmäisenrakkauden toteuttamisen. Voisin sanoa näin: Raamattu rakkaaksi, evankeliumi kaikille.

41-vuotias tutkija, Joensuun seurakunnan luottamushenkilö ja Pohjois-Karjalan Seta ry:n puheenjohtaja Iiris Lehto kertoo suhteensa kirkkoon monipuolistuneen viime vuosina ja kirkon jäsenyyden olevan hänelle tärkeä. Hän näkee kirkon yhtenä keskeisenä yhteiskunnallisena toimijana ja lähestyy kirkon perustehtävää arkisen elämän ja kohtaamisten kautta.
– Läheisiä teemoja ovat mm. oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen, luonnosta huolehtiminen, yksinäisyys sekä seurakuntalaisten moninaisuuden huomioiminen. Vielä on tehtävää, että kirkko olisi turvallisempi ja avoimempi kaikille.

Puheenjohtajana toimiva Janne Riiheläinen (55 v.) on joensuulainen viestintäalan monitoimija, joka tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana. Riiheläinen toimii luottamushenkilönä kirkossa niin paikallistasolla Joensuussa kuin varaedustajana hiippakuntavaltuustossa ja kirkolliskokouksessa.

Kirkkoraati Pielisensuun kirkolla

la 2.10., 6.11. ja 4.12. klo 16.30–18
huom! 6.11. poikkeuksellisesti Joensuun srk-keskuksessa
kaikille avointa, maksutonta toimintaa
seurattavissa paikan päällä ja striimattuna Toivon tähden -kanavalla YouTubessa, jossa nähtävänä 2 viikon ajan myös tallenteena

Virpi Hyvärinen

Tilapäistä lastenhoitoapua seurakunnista

Useat seurakunnat järjestävät lapsiparkkitoimintaa, jonka tarkoituksena on tarjota vanhemmille hetken huokaisu keskellä arkiviikkoa.

Useat seurakunnat järjestävät lapsiparkkitoimintaa, jonka tarkoituksena on tarjota vanhemmille hetken huokaisu keskellä arkiviikkoa.

Kaksi naista ja pieni, iloinen tyttö sohvalla. — Margarita Malkas kaappasi rakkaan lemmikin syliinsä, kun äiti Jevgenia Tinovitskaya (vas.) tuli hakemaan tytärtään Rantakylän Muksuparkista.
– Margarita on viihtynyt Muksuparkissa hyvin. Parkki tarjoaa minulle kerran kahdessa viikossa kaksi tuntia omaa aikaa. Tuon ajan voin olla vaikka ihan vain tekemättä mitään, kertoo Tinovitskaya. Kuvassa myös varhaiskasvatuksen ohjaaja Laura Karvinen.
Kuva: Virpi Hyvärinen

Tuntuuko arki lasten kanssa tiiviiltä? Kaipaatko vanhempana omaa aikaa, jolloin käydä uimassa, kaupassa, päiväunilla tai vaikka tavata ystäviä?

Jos vastaus on kyllä, seurakuntien lapsiparkkitoiminta voisi olla sinulle avuksi.

Hyvät tilat tarjoavat oivat puitteet lasten viihtymiselle

Joensuun, Rantakylän, Enon ja Kontiolahden seurakunnat tarjoavat tilapäistä, maksutonta lastenhoitoapua omaa aikaa kaipaaville vanhemmille. Lapsia hoitavat ja ohjaavat seurakunnasta riippuen koulutetut lastenohjaajat tai erikseen tehtävään valitut isoset, joiden taustatukena on seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja.

Toimintaa järjestetään Noljakan ja Rantakylän kirkoilla, Joensuun ja Kontiolahden seurakuntakeskuksissa sekä Enon seurakuntatalolla. Varhaiskasvatuksen tilat tarjoavat hyvät puitteet lasten viihtymiselle, kun tekemistä on tarjolla esimerkiksi leikkimisen, askartelun ja piirtelyn muodoissa. Osassa parkeista tarjotaan lapsille maksuton iltapala, osassa syödään lasten mukanaan tuomat omat eväät.

Leikkikavereita ja yhteistä puuhaa turvallisessa ympäristössä

Rantakylän seurakunnassa Muksuparkin nimellä kulkeva toiminta on käynnistynyt tänä syksynä mukavasti.
– Lapsia on ollut kahdella ensimmäisellä kerralla viisi, mukaan olisi mahtunut enemmänkin. Toiminta on kaikille avointa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Parkki tarjoaa lapsille leikkikavereita ja yhteisiä puuhia turvallisessa ympäristössä, kertoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Laura Karvinen.

Lapsiparkkiin otettavien lasten ikähaitari vaihtelee hieman seurakunnasta riippuen. Alaikäraja vaihtelee 2 ja 3 ikävuoden, yläikäraja 6 ja 7 ikävuoden välillä. Kaikkiin parkkeihin tulee ilmoittautua ennakkoon joka kerralle erikseen, jotta lapsiryhmän koko voidaan rajata sopivaksi lasten iät ja mahdolliset erityistarpeet huomioiden.

Lapsiparkit seurakunnissa

ma klo 9–11 Noljakan kirkolla, ilm. viim. edellisenä pe klo 12, p. 050 465 0652 (2–6-v)
ti klo 8.30–11 Pikku-Ketun kerhohuoneella, Kettuvaarantie 25 (Muksuparkki). Paikat varataan p. 050 3754 084. Ei ikärajaa, ryhmäkoko muodostetaan sen mukaan, montako pientä on mukana.
ti klo 13–15 Enon srk-talolla, ilm. viim. edellisenä päivänä, p. 050 431 7441 (2–6-v)
to 7.10., 4.11., 18.11. ja 2.12. klo 17–19 Rantakylän kirkolla (Muksuparkki), ilm. viim. to klo 15, p. 050 585 8729 (3–7-v)
pe klo 9–11 Joensuun srk-keskuksessa (Muksupysäkki), ilm. viim. edellisenä ke klo 12, p. 050 323 0205 (2–6-v)
pe klo 9–11.30 Kontiolahden srk-keskuksessa, ilm. viim. to klo 14, p. 0400 452 570 (2–7-v)

Virpi Hyvärinen

Lisätty 30.9.2021 klo 9.32 tieto Pikku-Ketun kerhohuoneen Muksuparkista. Tämä parkki oli jäänyt printtilehden jutusta pois.

Pääkirjoitus: Kirkon paluu

Kiihtelysvaaran uuden kirkon suunnitelmat ovat edenneet jälleen aimo harppauksen.

Kiihtelysvaaran uuden kirkon suunnitelmat ovat edenneet jälleen aimo harppauksen. Joensuun seurakuntien päättäjistä muodostuva yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui tällä viikolla valitsemaan arkkitehdin suunnittelemista kolmesta alustavasta luonnoksesta parhaimman jatkoon.

Ei ole ihme, että Kiihtelysvaaran kirkon tarina on herättänyt paljon huomiota ja kiinnostusta myös Pohjois-Karjalan ulkopuolella. Oman kylän kirkon menettäminen tuhopolton seurauksena oli järkyttävä tapaus, jota kukaan ei osannut odottaa. Eivätkä paloillan tapahtumiin liittyvät sankariteot arvokkaiden esineiden pelastamiseksi suinkaan vähennä kiinnostusta. Yhteisvoimin kirkonmäelle rakennetussa rauniokirkossa on vieraillut paljon väkeä muistelemassa menneitä, tutkimassa vaikuttavaa hiiltynyttä ristiä ja aistimassa vaarojen keskellä sijaitsevan kirkonmäen tunnelmaa.

Uuden kirkon rakentaminen on pitkä projekti ja vaatii lukuisien ihmisten työpanosta. On perustettu rakennustoimikunta, valittu kilpailutuksen avulla paras arkkitehti ja kysytty mielipiteitä seurakuntalaisilta. Lisäksi on tehty yhteistyötä museoviraston kanssa, jotta kaikki kirkkolaissa suojellut alueet otetaan varmasti projektissa huomioon. Hallinnollinen menettely ja päätöksenteko vievät oman aikansa, kun sanansa sanottavana on usealla taholla. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa.

Seuraavassa vaiheessa arkkitehti ryhtyy tarkentamaan kirkon alustavan luonnoksen suunnitelmia ja hiomaan sisätilojen yksityiskohtia. Rakennustöihin päästään näillä näkymin ensi vuoden aikana. Moni muukin odottaa varmasti jännityksellä sitä, millaisen kirkon saamme Kiihtelysvaaraan. Uskon itse, että uusi kirkko tulee olemaan hyvällä tavalla vanhaa kunnioittava ja silti uudenlaisia ratkaisuja mahdollistava. Uskon, että kirkko on palaamassa takaisin – entistä ehompana.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

Kolumni: Voiko kuolemasta puhua?

Hyvinvoinnin ja terveydenhuollon kehityksessä kuoleman kohtaaminen, kuoleman arkipäiväisyys ja väistämättömyys ovat siirtyneet suljettujen ovien taakse.

Suvi-Maria Saarelainen Hyvinvoinnin ja terveydenhuollon kehityksessä kuoleman kohtaaminen, kuoleman arkipäiväisyys ja väistämättömyys ovat siirtyneet suljettujen ovien taakse. Tietoisuus kuolemasta on ajautunut varsin lyhyessä ajassa etäälle arkisesta elämästämme. Hiljaisuus kuolemasta ei kuitenkaan tee oikeutta kuolemaa kohtaaville ihmisille eikä heille, jotka surevat kuoleman läheisyydessä.

Tutkimuksessa on tunnistettu kaksi kuolemaan liittyvää tabua: sosiologinen ja psykologinen. Näistä ensimmäinen – sosiologinen tabu – on hiljalleen murtunut. Uutiset, media ja lehdet tuovat nähtäväksemme kuoleman todellisuutta erilaisissa muodoissa. Näemme inhimillistä kipua ja kärsimystä, jota kuoleminen aiheuttaa. Luemme koronan aiheuttamista kuolinluvuista joka päivä. Kuulemme selviytymistarinoita erilaisista vakavista sairauksista. Toisinaan tutustumme kertomuksiin niistä, jotka eivät selvinneet. Kuolema sosiaalisena ilmiönä on meille varsin tuttu.

Kuolemaan liittyvä psykologinen tabu on osaltaan kipeämpi juttu. Kysymys psykologisen tabun äärellä liittyy oman kuolemisen ja kuolevaisuuden käsittelyyn. Kuinka moni ihminen pysähtyy elämänsä aikana, ilman mitään painavaa syytä, pohtimaan omaa kuolemaansa? Milloin minä kuolen, miten minä haluaisin kuolla, miten haluaisin tulla muistetuksi? Entäpä millaista hoitoa haluaisin saada elämän loppuvaiheessa tai minkälaiset hautajaiset haluaisin?

Oman kuoleman ajatteleminen on usein sen verran ahdistava ajatus, että siinä viivähtäminen nostaa vahvoja tunteita. Elämän ja olemassaolon rajallisuuteen liittyvä eksistentiaalinen ahdistus voi tuntua kehollisena puristuksen tunteena tai haluna työntää ajatukset syrjään.

Kuolematietoisuus on lisääntynyt Suomessakin viime vuosina merkittävästi. Esimerkiksi 9.10. vietetään maailmanlaajuista saattohoidon päivää myös Suomessa. Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa jo vuosia suositut Kuolema-kahvilat ovat hiljalleen rantautuneet myös meille. Sen sijaan tuntuu, että olemme vielä varsin kaukana lasten ja nuorten kuolemaan ja kuolevaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Monessa maassa kuitenkin osana koulun opetussuunnitelmaa löytyy ikäkehitykseen sopiva death education.

Kuoleman ja kuolevaisuuden nostattamat eksistentiaaliset kysymykset ovat sen luontoisia, että niitä ei voi ratkaista. Nämä kysymykset voi kuitenkin pala kerrallaan kohdata, niitä voi tarkastella. Rohkealla pohdiskelulla ja pieni pala kerrallaan omia ajatuksia työstämällä ahdistus myös hieman laantuu. Luonnollinen puhe kuolemasta on osa jokaisen ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Suvi-Maria Saarelainen

TT, yliopistonlehtori
suvi.saarelainen@uef.fi

Pyhäselässä pyöräillään ilmaston hyväksi

Upouusi sähköpyörä on kiidättänyt Pyhäselän seurakunnan työntekijöitä paikasta toiseen kesästä lähtien.

Upouusi sähköpyörä on kiidättänyt Pyhäselän seurakunnan työntekijöitä paikasta toiseen kesästä lähtien. Seurakunnan hankkima pyörä on kaikkien työntekijöiden yhteisessä käytössä.

Lea Vuojolainen poseeraa sähköpyörän kanssa Pyhäselän seurakuntatalon edessä. — Diakoniatyöntekijä Lea Vuojolainen on ollut tyytyväinen Pyhäselän seurakunnan yhteiseen sähköpyörään, jolla hoituvat sujuvasti asiakaskäynnit, kauppareissut ja muut lyhyemmät työmatkat. Kuva: Susanna Leppälä

Diakoniatyöntekijä Lea Vuojolainen on testannut sähköpyörää muun muassa kotikäyntejä tehdessään ja kerhohuoneelle suunnatessaan. Reppu ja kauppakassi ovat kulkeneet kätevästi mukana pyörän korissa.

– Pyörä on hyvä kulkuväline, sillä meillä Pyhäselässä on melko lyhyet matkat asiakaskäynneille, kauppaan, kerhohuoneelle Lahjanpuistoon sekä Reijolaan. Matkan pituus vaihtelee kahdesta viiteentoista kilometriin, Vuojolainen kertoo.

– Pyörällä on nopea ja helppo ajella, eikä tule hiki, vaikka sydämen syke kyllä nousee.

Idea seurakunnan työntekijöiltä

Auton vaihtaminen sähköpyörään sopii erinomaisesti Joensuun seurakuntayhtymän ympäristönäkemykseen. Aiemmin tänä vuonna uusitussa ympäristödiplomissa huomioidaan kaikenlainen työ ympäristön hyväksi.

– Idea sähköpyörän hankkimiseen lähti siitä, kun on ollut puhetta ilmastonmuutoksesta ja mietimme, miten niitä päästöjä voisi itse kukin vähentää. Moni työntekijä on sanonut, että pienet matkat voisi ihan hyvin kulkea pyörälläkin. Siinä saa samalla liikuntaa ja raitista ilmaa, Vuojolainen sanoo.

Pyörässä on kolme eri voimakkuutta ja seitsemän vaihdetta, joiden avulla pääsee liikkumaan sujuvasti myös vastatuuleen ja ylämäkeen. Yhdellä latauskerralla voi ajaa noin 85 kilometriä.

– Talvella voi tulla haasteita akun kestävyyden suhteen, mutta ehkä lyhyitä matkoja voi talvellakin ajella, Vuojolainen suunnittelee.

Kirsi Taskinen

Kontiolahden kotaan ovat kaikki tervetulleita

Kontiolahdella ihasteltiin viime viikolla uutta kokoontumispaikkaa, kun seurakuntakeskuksen takapihan uusi kota avattiin käyttöön.

Kuva Kontiolahden kodan siunaamisesta. Jukka Reinikainen siunaa kotaa. Ihmisiä istuu penkeillä kodan edustalla. — Kontiolahden seurakuntakeskuksen uuden kodan siunasi viime viikon avajaisissa kirkkoherra Jukka Reinikainen. – Kirkossa on kautta aikojen siunattu kirkolliset tilat ja esineet. Siunaus vahvistaa käsitystä, että kaikki luotu ja myös näkyvä saa olla Jumalan käytössä, Reinikainen kuvailee siunauksen merkitystä. Kuva: Ari Hevonkoski

Kontiolahdella ihasteltiin viime viikolla uutta kokoontumispaikkaa, kun seurakuntakeskuksen takapihan uusi kota avattiin käyttöön. Avajaisissa vieraili viitisenkymmentä seurakuntalaista sekä seurakunnan vapaaehtoisia tutustumassa kotaan, nauttimassa virvokkeita ja laulamassa nuotiolauluja.

Kontiolahden seurakunnan omistama kota on tarkoitettu kaikkien seurakuntalaisten käyttöön ympärivuotisesti.

– Kota on koko seurakunnan yhteinen ja sinne ovat tervetulleita ihan kaikki, kertoo Kontiolahden kirkkoherra Jukka Reinikainen, joka siunasi kodan avajaistilaisuudessa.

Uusi kota monipuolistaa seurakunnan viikkotoimintaa.

– Varhaiskasvatuksen toimitilat ja lasten leikkipaikka ovat sen vieressä. Partiolaiset sekä seurakunnan piirit ja ryhmät voivat käyttää sitä omassa toiminnassaan. Tarkoitus on myös vuokrata kotaa edulliseen hintaan muidenkin yhteisöjen käyttöön, Reinikainen sanoo.

Valoisa kota kutsuu mukaan

Uuden kodan on suunnitellut arkkitehti Ilkka Kärnä, jonka käsialaa on myös Kontiolahden seurakuntakeskus. Suunnittelu alkoi toukokuussa, ja kota valmistui jo kesäkuun loppuun mennessä.

– Rakentamisvaihe hoidettiin seurakunnan omana työnä luottopuuseppämme Jorma Immosen johdolla, Reinikainen kertoo.

Valoisaan ja asutuksen keskellä helposti saavutettavissa olevaan kotaan ollaan Kontiolahdella erittäin tyytyväisiä.

– Uskon, että kota on monelle alueen asukkaalle tuttu ja turvallinen paikka. Se voi olla joillekin askel tulla mukaan muuhunkin seurakunnan toimintaan ja erilaisiin tapahtumiin, Reinikainen toteaa.

Kirsi Taskinen

Sana: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä” 2. MOOS. 3:5

Millä tavalla tämän ajan ihminen kohtaa Pyhän? Lankeaako hän polvilleen ja nöyrtyy?

Mikkelinpäivän raamatunkohdat kertovat Jumalan ja ihmisen kohtaamisista. Jumala puhuu näissä kertomuksissa ihmisille sanansaattajan kautta.

Jumalan pyhä läsnäolo näyttäytyy Joosuan ja Herran sotajoukon päällikön kohtaamisessa. Päällikkö käskee Joosuaa riisumaan kengät, koska hän seisoo pyhällä maalla.

Pietari puolestaan on vankeudessa ja Herran enkeli käy pelastamassa hänet ihmeellisellä tavalla. Pietari ymmärsi tapahtuneen, kun enkeli hävisi: ”Totisesti, nyt tiedän, mitä tapahtui! Herra lähetti enkelinsä ja auttoi minut Herodeksen käsistä, pelasti minut kaikesta siitä, mitä tämä kansa toivoi minulle tapahtuvan.”

Evankeliumitekstissä opetuslapset kysyvät Jeesukselta, kuka on suurin taivasten valtakunnassa.

Mietin näitä tekstejä ja sitä, millä tavoin Pyhä voi meitä koskettaa. Joosua ymmärsi heti puhuteltuaan sotilasta, että nyt ollaan tekemisissä Jumalan voiman kanssa, hän polvistui, kumartui ja kysyi, mitä hänen odotetaan tekevän.

Pietari totteli unenpöpperössä enkelin ohjeita ja ymmärsi jälkeenpäin, miten Jumala oli häntä auttanut.

Opetuslapset olivat Jeesuksen seurassa ja olivat kiinnostuneita siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Heitä siis kiinnosti Pyhän valta-asetelmat. Nöyrtyminen ja lapsenkaltaisuus oli vastaus tähän kysymykseen.

Millä tavalla tämän ajan ihminen kohtaa Pyhän? Lankeaako hän polvilleen ja nöyrtyy? Huomaako hän Jumalan läsnäolon ja avun vasta jälkeenpäin? Vai kiinnostaako häntä enemmän oma asema pyhyyden valtaistuimella?

Jumalalla on meille asiaa tänäänkin, ja hän viestii monin tavoin sanansaattajien välityksellä. Hän lyö meidät välillä polvilleen, toisinaan taas auttaa vaikean vaiheen yli unenomaisella, ihmeellisellä tavalla. Meidän tehtävämme ei ole huolehtia siitä, kuka on suurin siinä todellisuudessa, josta emme taida paljonkaan ymmärtää.

”Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran, pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran, Hän itse puhuu ja kuulee, koskettaa meitä kuin viljaa, sillä Jumalan pelloilla tuulee. Joskus ajaton kohtaa ajan, Silloin Jumalan aavistaa. Joskus rajaton kohtaa rajan, silloin Pyhä koskettaa.” (Pekka Simojoki, Pyhän kosketus)

Eija Majasaari
sairaalapastori
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä