Riparilla saa opetella lähimmäisenrakkautta. Tuollainen viikko tulisi olla jokaisella aikuisellakin vähintään kerran vuodessa.
Kesä on rippikoulujen aikaa. Rippikouluissa nuorten oppimisen ja pohdinnan olisi hyvä kohdistua kolmeen suuntaan. Jumalaan, itseen ja lähimmäiseen. Kuka on Jumala, kuinka ja miksi uskoa häneen? Mitä haluan elämältä ja tulevaisuudelta? Olenko minäkin arvokas? Kuka on lähimmäiseni? Mitä tarkoittaa, että me kaikki olemme arvokkaita?
Minä pappina annan konkreettisen tavoitteen rippileirille. Riparilla saa opetella lähimmäisenrakkautta. Se näkyy siten, että leirillä arvostetaan jokaista, ketään ei kiusata eikä jätetä sivuun. Haluamme olla ystävällisiä ja kunnioitamme toisiamme. Emme riitele, ja jos kinaa tulee, asiat sovitaan. Mikä mahdollisuus, siis kilvoitella ja syventyä siihen, miten otan toisen huomioon. Tuollainen viikko tulisi olla jokaisella aikuisellakin vähintään kerran vuodessa.
Armo on sana ja arvo, joka liittyy olennaisesti kristilliseen uskoomme, myös lähimmäisen rakastamiseen. Ajattelen, että se sana pitää sisällään kaiken mitä tarvitsemme. Ihmisen ulkopuolelta tuleva armo on elämämme elinehto kaikessa. Tuo sana kätkee sisälleen sekä hengellisen että arkisen elämän syvyyden. Armoa, ansaitsematonta lahjaahan kaikki on.
Armo saa toisen merkityksen, kun tuo sana muutetaan käskymuotoon: Armahtakaa. Enää en olekaan vain lahjan vastaanottaja vaan myös eteenpäin välittäjä. Kuinka vaikeata se onkaan, ilmaisen ja ihmeellisen jakaminen eteenpäin. Mielellään sen, siis armon, pitäisi vain itsellään. Taitaa olla paljon helpompaa tuomita kuin armahtaa toista? Juuri siksi on hyvä pysähtyä välillä lähimmäisen rakastamisen ja kunnioittamisen ääreen, kuten teemme rippileireillä. Ei siksi, että muutumme pyhemmiksi tai paremmiksi. Vaan siksi, että meitä on armahdettu, ja tuo armo on liian kaunista ja suurta pidettäväksi vain itsellämme. Ja kun etsii armahdusta tarvitsevia, syvin viisaus löytyykin aamulla, kun katsoo peiliin. Olen liian syntinen ja langennut tuomitsemaan muita. Mutta niin paljosta armahdettu, että miksi jättäisin muut armon ulkopuolelle?
Jokainen kristitty niin rippileirillä, kirkon penkissä kuin kotisohvilla saa uskoa omakseen ja jakaa eteenpäin Jeesuksen lupausta, jonka hän antoi syntiselle naiselle: ”Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Heikki Mujunen
seurakuntapastori
Rantakylän seurakunta
Nykyriparilla uskon perusteita opitaan kisailun ja leikin kautta. Ulkoa opeteltavissa sisällöissä keskeistä on niiden sisäinen ymmärtäminen.
Nykyriparilla uskon perusteita opitaan kisailun ja leikin kautta. Ulkoa opeteltavissa sisällöissä keskeistä on niiden sisäinen ymmärtäminen.
Isonen Kiia Summala (vas.) tiesi haluavansa isoseksi oman riparinsa alusta asti. Erin Nykyrin, Lilia Heittokankaan ja Erika Jussilan (edessä) sekä Casper Koposen ja Oliver Kuivalaisen mielestä ripari on osoittautunut odotettua hauskemmaksi. Kuva: Tea Ikonen
Vaikka minä voisin vuoret siirtää, enkeleiden kieltä puhuisin, mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen, jos rakkautta tuntisi mä en… Laulu kajahtaa kitaran säestyksellä Vaivion leirikeskuksessa kesäkuisena tiistai-iltapäivänä.
Eletään Joensuun seurakunnan J4-rippileirin kolmatta leiripäivää, ja vuorossa on lounaan jälkeinen hartaushetki, helmihetki. Sen vetää isonen Milla Rosti, jonka johdolla leiriläiset sormeilevat leirin alussa askartelemiaan rukoushelminauhoja ja mietiskelevät helmien merkityksiä: Jumala-helmi, minähelmi, kastehelmi, autiomaan helmi…
Hartaushetkien lisäksi leiripäiviin kuuluu oppimiskokonaisuuksia, joissa tutustutaan johonkin teemaan, sekä nuorten suunnittelemia ja toteuttamia leirimessuja. Riparilla myös pelaillaan, saunotaan, istutaan nuotiolla ja lauletaan yhteislauluja. Kaikkea tätä rytmittävät ruokailut, joita on viisi kertaa päivässä.
– Nykyään ei puhuta enää oppitunneista vaan oppimiskokonaisuuksista, joissa käsiteltävään teemaan tutustutaan esimerkiksi kisailemalla, visailemalla, tekemällä videoita tai askartelemalla. Nuoria osallistetaan. Leirimessuissa pappi asettaa ainoastaan ehtoollisen, muuten nuoret toteuttavat ne itse, kertoo leirin pappi Heidi Väyrynen.
Hän vetää J4-riparia yhdessä nuorisotyönohjaaja Noora Kähkösen ja leiriohjaaja Janne Moilasen kanssa. Lisäksi riparilla vetäjien apuna ja nuorten tukena on neljä isosta. Leiriläisiä tällä leirillä on 20.
Rippikoulu koostuu neljästä osiosta
Rippikoulu on osa kirkon kasteopetusta, ja sen tarkoitus on vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan sekä varustaa heitä elämään kristittyinä.
Rippikoulu koostuu neljästä osiosta: teemapäivistä, jumalanpalveluksista ja nuorisotoiminnasta, intensiivijaksosta sekä konfirmaatiosta.
Joensuun seurakunnan J4-rippikoulu alkoi viime vuoden lokakuussa, ja ennen leiriä nuorilla on ollut teematapaamisia sekä oman ryhmän että muiden rippikouluryhmien kanssa noin kerran kuukaudessa.
Nuoret ovat myös keränneet merkintöjä riparipassiin, joka on ikään kuin pääsylippu leirille. Passiin on pitänyt saada merkintä muun muassa jostain joulun ajan tapahtumasta, pääsiäisajan tapahtumasta sekä nuorten toiminnasta. Myös nettiaika on otettu huomioon riparipassissa.
– Nuorten pitää tutustua seurakunnan sosiaaliseen mediaan ja nettisivuihin, Väyrynen paljastaa.
Intensiivijaksoon kuuluu 1–2 lähipäivää sekä itse leiri. Joensuun seurakunnassa lähipäivät toteutettiin ennen leiriä kahtena kaupunkileiripäivänä Männikköniemen kesäkodilla, jossa leiriläiset ryhmäytyivät sekä tutustuivat sieltä käsin kappeleihin ja hautausmaahan.
Itse leiri kestää kuusi päivää sunnuntaista perjantaihin. Sen aikana opitaan ulkoa eräitä rukouksia, raamatunkohtia ja uskonkappaleita. Ulkoa opittavat sisällöt voivat vaihdella seurakunnittain. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kaikille yhteisiä opeteltavia sisältöjä ovat uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Herran siunaus ja kymmenen käskyä. Lisäksi Joensuun seurakunnassa rippikoululaiset opettelevat pienoisevankeliumin sekä kaste- ja lähetyskäskyn.
Keskeistä tekstien oppimisessa on niiden sisäinen ymmärtäminen. Ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä.
– Ulkoa opittavat on mahdollista suorittaa sellaisilla tavoilla, jotka kullekin ovat luontaisia. Kenenkään ripari ei näistä jää kiinni, Väyrynen painottaa.
Rippikoulu huipentuu konfirmaatiomessuun. Konfirmaatio tarkoittaa vahvistamista. Siinä nuoret tunnustavat uskonsa yhdessä seurakunnan kanssa, ja Jumala siunaa ja vahvistaa nuoria sekä yksilöinä että osana seurakuntaa.
Rippileiri on kirkon menestystarina
Ripari saattaa herättää nuorissa monia kysymyksiä. Väyrysen mukaan ne ovat useimmiten melko käytännönläheisiä.
– Ensimmäisellä tapaamiskerralla syksyllä mietitään, miksi riparille on tultu. Usein nuoret kysyvät, onko riparilla hauskaa ja saako siellä kavereita. Leirin aikana heitä kiinnostaa, mitä tehdään seuraavaksi tai voiko mennä uimaan tai soutelemaan.
Ja todellakin: helmihetken jälkeen leirillä seuraa hetki vapaampaa oleskelua. Rippileiriläiset Lilia Heittokangas, Erin Nykyri, Erika Jussila, Oliver Kuivalainen ja Casper Koponen suostuvat haastateltaviksi. He vahvistavat, että parasta leirillä ovat juurikin uinti ja soutelu.
– Ja tämän kanssa painiminen, Kuivalainen sanoo viitaten vieressään istuvaan Koposeen.
Tytöt listaavat leirin parhaisiin puoliin myös leiriolympialaiset.
– Meidät on jaettu neljään joukkueeseen, jotka saavat pisteitä eri peleistä. Kun leiri loppuu, joukkueet palkitaan, Nykyri kertoo.
Päätös lähteä rippikouluun oli viisikolle itsestäänselvyys. Leirimuotoinen rippikoulu onkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon menestystarina. Edelleenkin suomalaisista 15-vuotiaista nuorista sen käy vuosittain reilusti yli 80 prosenttia ikäluokasta.
Joensuun seurakunnassa rippikoulun käy tänä vuonna noin 120 nuorta. Heistä muodostuu seitsemän rippikouluryhmää. Kaiken kaikkiaan Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnissa käy rippikoulun tänä vuonna noin 500 nuorta. Seurakuntayhtymään kuuluvat Joensuun lisäksi Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän, Vaara-Karjalan ja Enon seurakunnat.
Isoset kantavat vastuuta ja luovat yhteishenkeä
Rippikoulun jälkeen nuoret voivat halutessaan lähteä mukaan isostoimintaan. Isoset ovat seurakunnan leirien nuoria vapaaehtoisia vastuunkantajia ja yhteishengen luojia. Rippileirillä he tukevat riparilaisten kasvua ja mahdollistavat vertaisoppimisen.
Yksi J4-leirin isonen on Kiia Summala. Hän ja muut isoset vetävät leirillä muun muassa raamattupiirejä, valmistelevat messuja ja huolehtivat työntekijöiden kanssa leirin turvallisuudesta.
Summala tiesi haluavansa isoseksi viime vuonna käydyn oman rippileirinsä alusta asti.
– Minulla on kolme isosisarusta, jotka kaikki ovat olleet isosia ja hehkuttaneet, miten hienoa se on.
Isoseksi pääseminen edellyttää isoskoulutuksen käymistä. Se sisältää erilaisia koulutusiltoja, leirejä ja tapahtumia, joiden myötä isoskoulutettavat ryhmäytyvät.
J4-ripari on Summalalle ensimmäinen ja tämän kesän ainut rippileiri. Vuoden mittaan hän on ollut kuitenkin isosena junnujen leireillä ja lastenleireillä. Rippileireille isoseksi pääsee hakuprosessin kautta.
– Useammallekin leirille voi hakea isoseksi, mutta kaikille ei välttämättä pääse.
Isonen voi halutessaan jatkaa isoskoulutuksessa seuraavanakin vuonna. Ja seuraavana kesänä hän voi hakea uudestaan isoseksi jollekin riparille.
Leiri on ollut odotettua hauskempi
Rippileiriläiset Lilia Heittokangas, Erin Nykyri, Erika Jussila, Oliver Kuivalainen ja Casper Koponen toteavat arvostavansa isosia, mutta isoskoulutukseen lähteminen ei heitä itseään kiinnosta.
Rippileiri on kuitenkin osoittautunut heidän mielestään odotettua hauskemmaksi.
– Ajattelin, että täällä olisi tylsää, mutta on ollut kivempaa kuin kuvittelin, Nykyri sanoo. Koponen komppaa: leirin ilmapiiri on ollut mukava.
Kun haastatteluhetki on ohi, nuoret livahtavat omille teilleen. Ehkäpä he ehtivät vielä uimaan tai soutamaan ennen seuraavan oppimiskokonaisuuden alkua.
Haastattelujen lisäksi jutussa on käytetty lähteenä evl.fi-sivustoa.
Yksi suomalaisen rippikoulun suosion lähtökohta on nimenomaan siinä, että se ei ole vain Jeesus-ihmisille.
Tänäkin vuonna lähes 50 000 nuorta Suomessa osallistuu rippikouluun. Samalla rippikoulu ja rippijuhlat koskettavat valtavaa määrää vanhempia, isovanhempia, kummeja ja muita ystäviä ja sukulaisia. Suomalaisen rippikoulun suosio on maailmanennätys, missään muussa maassa rippikoulu ei kokoa yhtä kattavasti nuoria.
Monelle nuorelle rippikoulu on vuoden kohokohta ja jotain sellaista, mitä mietitään, odotetaan ja jännitetäänkin jopa useita vuosia. Millaista riparilla on? Mitä riparilla tehdään? Onko rippikoulussa vain sellaisia Jeesus-ihmisiä?
Oman teini-ikäisen, vuoden päästä rippikouluun menevän nuoreni kysymys siitä, onko rippikoulussa vain Jeesus-ihmisiä, sai minut pohtimaan rippikoulun suosiota. Yksi suomalaisen rippikoulun suosion lähtökohta on nimenomaan siinä, että se ei ole vain Jeesus-ihmisille. Rippikouluun tullaan muita maita useammin varsin maallisin motiivein, vaikkapa siksi, että saisi rippilahjoja tai siksi, koska kaveritkin menevät. Iso tekijä on myös se, että nuori on kuullut, että rippikoulussa on hauskaa.
Kun viisitoista vuotta sitten aloitimme ensimmäistä kansainvälistä tutkimushanketta rippikoulusta, monen muun maan edustajat olivat kovin skeptisiä sille, että voiko rippikoulussa olla hauskaa: ”Eihän ne nuoret silloin mitään opi.” Tutkimuksemme tulokset osoittavat juuri päinvastaista. Mitä enemmän rippikoulussa panostetaan siihen, että nuorella on siellä hyvä olla ja nuorilla on hauskaa, sitä todennäköisemmin rippikoulu on myös hengellisesti merkityksellinen. Peräti joka toinen rippikoulun käynyt suomalaisnuori haluaa jatkaa rippikoulun jälkeen seurakunnan toiminnassa. Missään muussa maassa osuudet eivät ole yhtä isoja. Joka toinen nuori kuvaa rippikoulua myös hengellisesti merkityksellisenä.
Pienelle osalle rippikoulu on myös huono kokemus. Useimmiten kielteiseen kokemukseen liittyy autoritatiivinen opetus ja huono yhteishenki. Nämä kielteiset kokemukset entisestään alleviivaavat sen merkitystä, että rippikoulussa on tärkeintä panostaa siihen, että nuoren olisi siellä hyvä olla ja rippikoulu olisi turvallinen yhteisö, jossa nuori saa olla oma itsensä.
Lämmöllä ajattelen niitä kaikkia nuoria, joille tämä kesä ja tämä vuosi on se vuosi, riparivuosi. Toivottavasti kokemuksesi on hyvä ja saat tuntea, että rippikoulussa saat olla oma itsesi. Niin Jumalan edessä kuin muiden ihmisten kanssa. Sinä olet ihme, suuri ihme.
Kati Tervo-Niemelä käytännöllisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
kati.tervo-niemela@uef.fi
Isostoiminnassa opetellaan tuntemaan itseä, Jumalaa ja toisia. Rippileireillä isosten tärkeintä työaikaa on leiriläisten vapaa-aika.
Isostoiminnassa opetellaan tuntemaan itseä, Jumalaa ja toisia. Rippileireillä isosten tärkeintä työaikaa on leiriläisten vapaa-aika.
Joensuun seurakunnan isosleiriä pidettiin Vaivion kurssikeskuksessa 16.–18.4. Etualalla isonen Anni Tyni. Kuva: Nonna-Omena Helojoki.
Seurakuntien rippileirikausi lähestyy, ja se tietää aktiivisia leiriviikkoja myös suurelle joukolle isosia. Rippikoululaisia vuoden tai pari vanhemmat isoset ovat saaneet seurakunnan isostoiminnasta eväät tehtäväänsä, ja ovat valmiita ohjaamaan pienryhmiä ja toteuttamaan iltaohjelmia riparilaisten riemuksi.
Isosten tehtäväkenttä leireillä on monipuolinen. Monien mieliin painuneiden sketsien lisäksi isoset vetävät raamiksia ja ohjaavat helmi- ja hartaushetkiä, juttelevat, leikkivät ja pelaavat rippikoululaisten kanssa. Tehtäviin voi kuulua myös esimerkiksi sosiaalisen median päivittämistä, uimavalvontaa, ehtoollisen jakoa ja aikatauluista huolehtimista.
Aktiivisin porukka tulee kirkolle joka tapauksessa
Rantakylän seurakunnan nuorisopappi Heikki Mujunen kertoo, että isoskoulutus pitää Rantakylässä sisällään isosleirejä ja koulutusiltoja. Lisäksi nuoret osallistuvat mahdollisuuksien mukaan pieniin vastuutehtäviin seurakunnassa.
– Isostoiminta rakentuu pitkälti tavanomaisen seurakuntaelämän ympärille. Isoset muodostavat nuorten seurakuntayhteisön ja ovat aktiivisia muun muassa musisoinnissa. Aktiivisin porukka ei katso, onko kyseessä isoskoulutus vai muu nuorten toiminta. Kirkolle tullaan joka tapauksessa.
Isostoiminnassa opetellaan leikittämistä, ryhmien ohjaamista, musiikkia ja vuorovaikutustaitoja
Monet opeteltavat isostaidot ovat seurakunnasta riippumatta samoja. Joensuun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Delila Myyryn mukaan isostoiminnassa opetellaan tuntemaan itseä, Jumalaa ja toisia.
– Asioita, joita käydään läpi, ovat mm. leikittäminen, vuorovaikutustaidot, isosryhmien ohjaaminen, helmihetken ohjaaminen, kerhoisosen tehtävät, kristittynä kasvaminen ja musiikki.
Joensuun seurakunnassa on lisäksi eri tehtäviin liittyviä tiimejä, joissa harjoitellaan jotakin erityistä taitoa.
– Esimerkiksi sosiaaliseen mediaan liittyvässä tiimissä tutustutaan tekijänoikeuksiin ja siihen, millainen on hyvä kuva. Verkkopelaamiseen liittyvässä lanitiimissä taas opetellaan, miten lanit järjestetään ja miten kannustat peleissä toisia, kertoo Myyry.
Ei ole yhtä isosen mallia – jokainen on hyvä omilla vahvuuksillaan
Isoskoulutus kestää keskimäärin yhden kouluvuoden verran ja nuoria kannustetaan pysymään toiminnassa mukana useamman vuoden ajan.
– Isoskoulutus syvenee sen mukaan mitä pidempään nuori on mukana toiminnassa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä nuori voi halutessaan siirtyä avustajakoulutukseen. Avustajana voivat toimia täysi-ikäiset avustajakoulutuksen käyneet nuoret. Heillä vastuu on normaalia isosta selvästi suurempi, kertoo Mujunen.
Mutta millainen on hyvä isonen, kenen sellaiseksi kannattaa alkaa?
– Hyvä isonen on esimerkiksi aito, reilu, luotettava ja innostunut. Mutta ennen kaikkea oma itsensä. Ei ole yhtä tiettyä hyvän isosen mallia, koska jokainen on hyvä isonen omilla vahvuuksillaan, sanoo Pyhäselän seurakunnan nuorisotyönohjaaja Eeva-Riitta Arffman.
Aikuisripari haastaa parhaimmillaan niin rippikoulun kävijän kuin vetäjänkin ajattelua. Kokonaisuus räätälöidään kävijän tarpeista käsin.
Emilia Rösch (kesk.) päätti aikuisiällä tutustua luterilaiseen uskoon ja lopulta liittyä kirkkoon. Keskustelut rippikoulua vetäneen pappi Antti Kyytsösen ja diakoniatyöntekijä Katja Nuuhkarisen kanssa purkivat ennakkoluuloja. – Suosittelisin aikuisrippikoulua kaikille, jotka vähänkin sitä miettivät. Astu kirkkoon, ei se niin pelottava paikka ole, sanoo Rösch. Kuva: Virpi Hyvärinen
Ennen tavattiin rippikoulun käynnin yhteydessä puhua ”naimaluvan hankkimisesta”. Ja niinhän se yhä vain on, että jos kirkossa aikoo vihille päästä, pitäisi rippikoulu olla käytynä.
Tämä onkin yksi tavallisimmista syistä hakeutua aikuisena rippikouluun. Toinen tyypillinen syy on se, että kummiuden kunniatehtävä odottaa nurkan takana. Siihenkin tarvitaan rippikoulutodistus – ja sen lisäksi vielä konfirmointi päälle.
Halu tutustua luterilaisuuteen toi Röschin aikuisena rippikouluun
Joensuulainen 37-vuotias kotiäiti Emilia Rösch hakeutui rippikouluun tämän vuoden tammikuussa. Hänellä syynä papin pakeille tuloon ei ollut kummius tai vihkiminen, vaan kyse oli vuosien mittaan heränneestä halusta tutustua luterilaisuuteen ja pohtia omaa uskoa.
– Kaikkein kiinnostavinta rippikoulussa oli omien ennakkoluulojen rapistuminen ja ajatusten muuttuminen. Mutta kyllä minulla on myös sellainen hiljainen sisäinen liekki syttynyt, että täältä voi saada jonkinlaista rauhaa. Sitä en ole aiemmin ymmärtänytkään.
Rösch kävi rippikoulun pienessä ryhmässä, jossa tehtiin ennakkotehtäviä ja tavattiin keskustelujen merkeissä. Lisäksi tutustuttiin käytännön asioihin kuten kirkkotilaan, ehtoollisella käymiseen ja diakoniatyöhön. Konfirmaatio toteutettiin yksityisesti maaliskuun alussa Pielisensuun kirkossa.
– Se oli hieno kokemus. Paikalla oli pieni joukko läheisiä. Kirkkosali oli hiljainen, ja kun minulta kysyttiin alttarin edessä, tahdotko liittyä tähän uskoon, kirkonkellot alkoivat soida. Se oli samalla kertaa sekä hyvin fyysinen että henkinen kokemus.
Aikuisrippikoulu on myös papille antoisa
Röschin rippipappina toiminut Pielisensuun kirkon aikuistyön pappi Antti Kyytsönen kertoo, että Joensuun seurakuntayhtymässä järjestetään vuosittain ainakin yksi aikuisrippikouluryhmä. Sen lisäksi yksityisrippikouluja järjestetään seurakunnissa muutamia vuosittain.
Kyytsönen kokee aikuisrippikoulun pitämisen hyvin mielekkäänä.
– Ne ovat olleet minulle todella antoisia. Erityisen mukavaa on, kun tulija on aidosti kiinnostunut asioista. Aikuisrippikoulussa tulee usein esiin näkökulmia ja kysymyksiä, jotka ovat antoisia opettajallekin. Ne haastavat miettimään, mitä kirkko tästä opettaa ja mitä itse tästä ajattelen.
Tutustumiskierrokset seurakuntaan saivat alkuunsa rippikoululaisen ehdotuksesta
Aikuisrippikoululaisilta voi tulla myös uusia ideoita seurakunnan toimintaan. Diakoniatyöntekijä Katja Nuuhkarinen poimi korvan taakse Röschin heittämän ajatuksen siitä, että moni ei tiedä seurakunnasta paljoakaan, ja seurakuntaan voisi järjestää tutustumiskierroksia.
– Nyt Pielisensuun seurakunnassa kehitellään Polku seurakuntaan -kierrosta, jonka avulla ihmiset voivat tulla tutustumaan esimerkiksi diakoniatyöhön, kirkkotaiteeseen tai vaikkapa siihen, mitä seurakunnassa on aikuisille tarjolla, Nuuhkarinen kertoo.
Polulle pääsee mukaan jo nyt ottamalla yhteyttä suoraan Nuuhkariseen. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta katja.nuuhkarinen@evl.fi ja puhelimitse numerosta 050 550 8335.
Lue lisää Emilia Röschin rippikoulukokemuksesta alta.
Virpi Hyvärinen
Mikä aikuisrippikoulu?
– Laajuus vähintään 20 tuntia
– Perustuu Suuri Ihme -rippikoulusuunnitelmaan
– Toteutetaan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan
– Kävijöitä Suomen ev.lut. kirkossa vuosittain n. 1000
Rohkeasti rippikouluun aikuisena
Vakavamielinen, synneillä pelotteleva, syyttävä, sisäänpäin lämpenevä, seksuaalivähemmistöjä hylkivä, ylpeä, ylenkatsova, naisia väheksyvä, vanhoillinen ja kopea.
Tällaisia ajatuksia minulla oli kirkosta ja kristinuskosta. Nämä ajatukset elivät pitkään vahvasti mukana. Miksi minä haluaisin kuulua tuollaiseen yhteisöön, joka muita tuomitsee ja itsensä ylemmäksi nostaa? Toki ymmärsin kyllä, että kirkolla on ollut suuri rooli yhteiskunnassamme vuosisatoja, ja sieltä on myös tullut hienoja arvoja kuten lähimmäisestä välittäminen.
Tarvitsin paljon kokemuksia uskoakseni, että olin ollut väärässä ja ajatukseni kirkosta olivat vanhanaikaisia tai vanhentumassa.
Ensimmäisen omakohtainen kosketus oli avioliittoon siunaaminen. Mieheni suvun ”perhepappi”, jo tuolloin eläkkeellä oleva Risto Ruskomaa ei kyseenalaistanut sitä, etten kuulunut kirkkoon tai kysellyt, miksi en ollut käynyt rippikoulua, vaan siunasi liittomme kauniilla sanoilla helmikuussa 2012.
Kirkko tuli hiljalleen lähemmäksi perheenlisäyksen myötä, eikä silloinkaan kirkon toimistossa syytelty tai ylenkatsottu, miksi en ollut kirkon jäsen. Syystä tai toisesta uskaltauduin perhekerhoon ja kokemukset kerho-ohjaajista ja keittiöhenkilökunnasta olivat aivan ihania. Tästä suuresti kiitän Pielisensuun kirkon henkilökuntaa. Perheemme keskimmäinen lapsi osallistui ensimmäiseen kerhoon jo kuuden päivän iässä. Lapsiemme kastepapit osoittautuivat ihmisiksi, eivätkä olleet yliluonnollisia olentoja.
Lopulta tein päätöksen: ehkä minunkin tulisi uida taas vastavirtaan ja liittyä kirkkoon. Nuorena uin vastavirtaan enkä käynyt rippikoulua, vaikka lähes kaikki muut kylän nuoret sen kävivätkin.
Kirkkoon liittymisen haasteeksi nousi käymätön rippikoulu, ja tästä pääsinkin erittäin mielenkiintoiseksi muotoutuneelle matkalle aikuisrippikouluun. En käy rippikoulua avioliiton, kummikunnian tai jonkun toisen painostuksesta, vaan vilpittömästä omasta tahdostani tutustua luterilaisuuteen ja pohtia omaa uskoani. Ripari koostuu jumalanpalveluksien seuraamisesta, keskustelukokonaisuuksista papin ja pienen ryhmän kesken, Raamattuun tutustumisesta, oppikirjaan paneutumisesta sekä diakoniatyöhön tutustumisesta ja tietenkin huipentuu konfirmaatioon.
Rippikoulumatkalla ajatukset luterilaisuuden ahdasmielisyydestä ovat muuttuneet paljon avarakatseisemmiksi ja armollisemmiksi. Henkilökohtaisesti suurin oivallus uskosta on rauhoittuminen hetkeen tai rukoukseen. Minä, ruuhkavuosia elävä perheenäiti, tarvitsen juuri näitä hetkiä, etten huomaisi vuosien vaan hävinneen. Olemme sopineet ystäväni kanssa, että alamme satunnaisesti käymään sunnuntaisin kirkossa. Ehkä me molemmat tarvitsemme sen hetken hiljentymiseen.
Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet tällä matkalla tässä vaiheessa mukana. Luulenpa, että edesmenneet isovanhempani voivat huokaista haudassa: ”Kävihän se vihdoinkin sen rippikoulun”. Mummoni yritti aikoinaan rahalla lahjoa minua käymään riparin sanoen, että se vasta olisikin Jumalan pilkkaa, jos sen rahasta kävisin – enkä käynyt!
Rippikoulut ovat parhaillaan täydessä vauhdissa. Rippikoulut toteutetaan tänä kesänä erikoisjärjestelyin koronatilanteen vuoksi. Poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa myös konfirmaatioiden aikatauluihin.
Rippikoulut ovat parhaillaan täydessä vauhdissa. Rippikoulut toteutetaan tänä kesänä erikoisjärjestelyin koronatilanteen vuoksi. Poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa myös konfirmaatioiden aikatauluihin.
Alisa Sillanpää (vas.) ja Veera Nykyri iloitsivat Pyhäselän seurakunnan vihreästä ja kesäisestä ympäristöstä. Leirin aikana myös aamupalat syötiin ulkona luonnon keskellä
Joensuun seurakuntien rippikouluihin on tänä vuonna ilmoittautunut yhteensä 530 nuorta. Joensuulaisten 15 vuotta täyttävien ikäluokka on noin 570. Kontiolahden seurakunnassa rippikouluun on ilmoittautunut 170 nuorta.
Rippikoululaisten määrä ei ole aivan suoraan verrattavissa 15-vuotiaisen ikäluokkaan, koska erilaisista syistä rippikoulun voi käydä myös vuotta aiemmin tai vuotta myöhemmin. Selkeän suunnan luvut kuitenkin antavat siitä, että valtaosa nuorista käy rippikoulun. Kirkon tilastojen mukaan vuonna 2019 joensuulaisista rippikoulun kävi hieman vajaat 90 prosenttia ikäluokasta ja Kontiolahdella osuus oli liki 95 prosenttia.
Rippikouluja järjestetään isommissa seurakunnissa useammassa ryhmässä. Kohtiolahdella 170 nuorta käyvät rippikoulun kahdeksassa ryhmässä. Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän ja Pyhäselän seurakunnissa riparilaisia on myös yli sata, joten ripariryhmiä on seurakunnasta riippuen viisi tai kuusi. Enon ja Vaara-Karjalan seurakunnissa koko ikäluokan kolmisenkymmentä nuorta ovat yhdessä ryhmässä.
Poikkeusolo muutti suunnitelmat
Seurakuntien rippikoulut käynnistyivät normaaliin tapaan syksyllä 2019. Syksyn ja talven aikana järjestettiin yhteisiä tapaamisia, kunnes maaliskuussa koko maahan julistettu poikkeusolo muutti sekä toiminnan että tulevat suunnitelmat.
Koronavirustilanne toi epätietoisuutta. Maaliskuussa asetetut kokoontumisrajoitukset vaikuttivat välittömästi toimintaan. Kaikki kohtaamiset oli tapahduttava etänä.
– Samaan aikaan kun suunnittelimme kesän toteutusta rippikoulut pyörivät etänä. Meillä järjestettiin etätehtäviä ja nuorille suunnattuja hartauksia. Samalla pidimme yhteyttä rippikoululaisiin koko ajan. Ymmärrettävästi kysymyksiä rippikoulun järjestämisestä ja konfirmaatiosta tuli paljon, Pyhäselän seurakunnan pastori Erika Kyytsönen kuvailee kevään toimintaa.
Joensuun seurakunnat päättivät toukokuussa, että vuoden 2020 rippikoulut järjestetään päivärippikouluina. Pyhäselän seurakunnassa rippileirit on perinteisesti järjestetty Hietajärven leirikeskuksessa. Tänä kesänä kaikki ryhmät käyvät rippikoulun Pyhäselän seurakuntatalolla.
– Nuoret ja vanhemmat ovat olleet tosi ihanasti yhteistyössä mukana. Heiltä on tullut valtavan paljon ymmärrystä sekä kannustusta ja kiitosta siitä, että olemme huomioineet turvallisuuden näin hyvin. Leiriolosuhteisiin liittyvät riskit on ymmärretty hyvin, Kyytsönen kertoo.
”Erilaista, mutta kokemusrikasta aikaa”
Pyhäselän seurakunnan ensimmäinen rippikoulu seurakuntatalolla järjestettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Alisa Sillanpää odotti leirille pääsyä, mutta riparielämyksiä on kertynyt myös ilman leiriä.
– Hieman kyllä petyin, kun kuulin, että leiriä ei ole. Siskoni kertoi minulle, että leirillä iltajutut olivat olleet kivoja, nyt ne jäivät pois. Tämäkin ripari on kuitenkin ollut tosi mukavaa. Riparilla on ollut hyvä yhteishenki ja yhdessä on ollut mukava tehdä kaikenlaista.
Myös ensimmäistä kertaa rippikouluisosena ollut Veera Nykyri kertoi riparin sujuneen todella hyvin.
– Syksyllä vielä ajateltiin, että olemme leirillä, joten suunnitelmiin on tullut muutoksia. Tämä viikko on ollut hyvin erilaista, mutta kokemusrikasta aikaa. Erittäin hyvin on mennyt kaikki.
Isoset ovat pyrkineet luomaan riparille mukavaa tunnelmaa ja yhteishenkeä monenlaisen toiminnan avulla.
– Me on järjestetty pelejä, lauluja ja leikkejä. Kaikki päivät ovat hyvin erilaisia. Olemme olleet paljon ulkona. Nyt on ollut hyvä sääkin, joten ulkona on voinut tehdä monenlaista. Aamupalakin on syöty pihalla, Nykyri kertoo viikon ohjelmasta.
– Erityisesti minulle on jäänyt mieleen laulut ja raamikset. Isoset ovat olleet myös kivoja, Sillanpää kertoo kokemuksistaan ripariviikon viimeisenä päivänä.
Konfirmaatioista tietoa myöhemmin
Pyhäselän seurakunnan rippikoulujen konfirmaatiot pidetään elokuussa. Päivämäärät on jo päätetty, mutta luonnollisesti koronavirustilannetta seurataan läpi kesän.
– Tilannetta tarkkaillaan ihan elokuun alkuun saakka. Tämän vuoksi rippikoululaisille ja heidän perheilleen tiedotetaan konfirmaatioiden käytännöistä nyt ripareiden aikana sekä uudestaan vielä elokuulla, Kyytsönen toteaa.
Rippikoulujen ja konfirmaatioiden järjestämisessä on seurakuntakohtaisia eroja. Kaikissa Joensuun ja Kontiolahden seurakunnissa rippikouluun ja konfirmaatioihin liittyvistä asioista tiedotetaan suoraan rippikoululaisilleen ja heidän vanhemmilleen.
Suomen hallitus linjasi toukokuun alussa, että koronavirustilanteen vuoksi asetettuja kokoontumisrajoituksia voidaan ryhtyä purkamaan vaiheittain. Päätös näkyy myös seurakuntien toiminnassa 1.6.2020 alkaen.
Suomen hallitus linjasi toukokuun alussa, että koronavirustilanteen vuoksi asetettuja kokoontumisrajoituksia voidaan ryhtyä purkamaan vaiheittain. Päätös näkyy myös seurakuntien toiminnassa 1.6.2020 alkaen.
Ehtoollisvälineet saadaan pian jälleen ottaa esille seurakuntalaisia varten. Rantakylän kirkkoherra Ari Autio iloitsee, että seurakunta saa taas kokoontua Jumalan sanan kuuloon, ehtoollisen sakramentin osallisuuteen ja yhteyteen toistensa kanssa. Kuva: Sari Jormanainen
Kokoontumisrajoituksia lievennetään kesäkuun alusta alkaen. Aluehallintovirastot tekivät 19.5.2020 päätöksen, jonka mukaan alle 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja 1.6.2020 alkaen.
Aluehallintovirasto päätti myös, että suurempien, 50-500 osallistujan, tilaisuuksien järjestäminen on mahdollista kesäkuun alusta alkaen erikoisjärjestelyin, eli niin, että ihmisten turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisella sekä turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla.
Seurakuntalaiset mukaan jumalanpalveluksiin kesäkuun alusta
Päätösten myötä jumalanpalvelukset on mahdollista toteuttaa läsnä olevan seurakunnan kanssa 1.6.2020 alkaen. Jumalanpalveluksissa kiinnitetään erityistä huomiota riittäviin turvaväleihin ja hyvään käsi- ja yskimishygieniaan.
– Piispojen ohjeen mukaan kirkkotilassa voi olla enemmänkin kuin 50 ihmistä, jos 1,5 metrin turvavälit voidaan pitää. Rantakylän kirkolla tämä tarkoittaa sitä, että selkeästi rajaamme osan penkeistä pois käytöstä ja jäljelle jäävillä penkkiriveillä jätetään tarvittava väli vierustoveriin. Saman perheen jäsenet toki voivat istua liki toisiaan, Rantakylän seurakunnan kirkkoherra Ari Autio kertoo tulevista käytänteistä.
Ehtoollista nautitaan pitkästä aikaa – hygienia ja etäisyydet huomioidaan
Jumalanpalveluksissa voidaan viettää myös ehtoollista. Jokainen seurakunta päättää itsenäisesti, milloin kirkossa pidetään sanajumalanpalvelus ja milloin messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Myös ehtoollisella ensiarvoisen tärkeää on pitää riittävä etäisyys toisiin.
– Ajatuksenani on teipata lattiaan alttarikaiteen eteen merkit, joiden kohdalle voi polvistua alttarille. Ehtoollisen jakajat huolehtivat käsihygieniasta ja välttävät koskemasta seurakuntalaisen käsiä ehtoollista jakaessaan. Käsihygieniaa varten alttarilla on käsidesiä, mutta kasvojen edessä ei käytetä suojamaskeja, Autio sanoo.
Ehtoollista on vietetty läsnä olevan seurakunnan kanssa Joensuun ja Kontiolahden kirkoissa viimeksi yli kaksi kuukautta sitten.
– Jumalanpalveluksen päämuoto on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Monet ovat kertoneet, että heillä on ikävä ehtoollista. Yhtä lailla pappien on ollut omituista toimittaa jumalanpalvelus ilman seurakuntaa. Kirkonkellot ovat tehneet tiettäväksi, että kirkossa on menot, mutta vain pappi ja kanttori ovat olleet läsnä.
– On riemullista palata normaaliin. Siihen tuttuun ja turvalliseen. Paljon on näinä aikoina puhuttu jostakin uudesta normaalista, mutta jumalanpalveluksilla on pitkä ja vakiintunut historia, jonka normaali ei helposti järky. On hienoa, että seurakunta saa taas kokoontua Jumalan sanan kuuloon, ehtoollisen sakramentin osallisuuteen ja yhteyteen toistensa kanssa, Autio iloitsee.
Jumalanpalvelukset välitetään verkon kautta jatkossakin Joensuussa ja Kontiolahhdella
Joensuun seurakunnat ja Kontiolahden seurakunta jatkavat jumalanpalvelusten välittämistä verkkoon myös kesän aikana. Joensuun seurakunnissa kesäkuun alusta alkaen jumalanpalvelusta on mahdollista kuunnella suorana lähetyksenä verkon välityksellä. Jumalanpalvelukset välitetään verkkoon kuunneltavaksi kesän ajan Rantakylän kirkosta.
Lähetys julkaistaan YouTubessa Joensuun seurakuntayhtymän Toivon tähden –kanavalla. Linkki lähetykseen löytyy myös verkkosivuilta http://www.joensuunseurakunnat.fi ja seurakuntien sosiaalisen median kanavista.
Kontiolahden seurakunta jatkaa jumalanpalvelusten välittämistä videon kautta. Seurakunnan suorat lähetykset julkaistaan YouTubessa (youtube.com) ja ne löytyvät hakusanalla Kontiolahden seurakunta.
– Seurakuntalaisia tiedotetaan kirkossa suoratoistosta. Kuvaamme pääsääntöisesti vain toimittajat ja avustajat. Seurakuntalaisia emme kuvaa, emmekä ehtoollisella kävijöitä. Kirkossa on myös merkitty selkeästi alueet, joihin kuvaus ei yllä, Kontiolahden seurakunnan kirkkoherra Jukka Reinikainen kertoo.
Rippikoulut toteutetaan päiväleireinä, Vaivio ja Hietajärvi pysyvät kiinni, seurakuntien tiloja voi vuokrata juhlakäyttöön
Jumalanpalvelusten lisäksi myös muu seurakuntien toiminta käynnistyy hiljalleen. Kesän ajan rippikoulut järjestetään Joensuun seurakunnissa turvallisuussyistä päiväleireinä. Yön yli kestäviä rippileirejä ei kesällä järjestetä, koska leiriolosuhteissa hallituksen suosittamien turvaetäisyyksien ja tilojen väljyyden toteuttaminen olisi vaikeaa. Rippikoulujen konfirmaatioista tiedote-taan rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen.
Seurakuntayhtymän Vaivion kurssikeskuksessa ja Hietajärven leirikeskuksessa ei järjestetä touko-elokuussa lainkaan seurakuntien leirejä. Rippikoulujen lisäksi myös muut kesälle suunnitellut leirit toteutetaan mahdollisuuksien mukaan päivätoimintana.
Kontiolahden seurakunnassa on päädytty myös päivärippikoulujen järjestämiseen kesällä. Rippikouluun kuuluu lähiopetusta Lehmon seurakuntatalolla ja muutamia leiripäiviä Hirvirannan leirikeskuksessa. Lisäksi rippikoululaisille järjestetään lokakuussa kolmen yön leiri. Konfirmaatiot pidetään loka-marraskuussa.
Hallituksen koronavirustilanteen vuoksi tehtyjen rajoitusten lieventäminen vaikuttaa myös seurakuntien tilojen käyttöön. Joensuun seurakuntien tiloja on mahdollista vuokrata 1.6.2020 alkaen mm. muisto-, juhla- ja perhetilaisuuksiin.
Tilojen käytössä tulee huomioida paikalla olevien ihmisten määrä. Pienissä tiloissa väkimäärää joudutaan rajaamaan alle 50 henkilöön.
Miten me aikuiset ihmiset opetamme lapsille ja nuorille kunnioittavan käytöksen ja toimivan vuorovaikutuksen perusteita, jos emme itsekään niitä hallitse?
Kuva: KK-kuva.
Samalla kun kirjoitan tätä kolumnia, työhuoneeni pöytätilan täyttävät myös tämän kesän rippikoulun oppimistuokioiden suunnitelmat. Yksi niistä on nuorten itsensä valitsema aihe: vuorovaikutustaidot.
Vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat olennainen osa sitä, miten toimimme ja tulemme toimeen toisten ihmisten kanssa. Miten kohtelemme, kuuntelemme, kohtaamme toisiamme? Miten käsittelemme tunteita, jotka heräävät, kun kohtaamme toisia?
Ajattelen, että näiden taitojen perusta on itsetuntemus. Se, että tunnen itseni: tiedän, kuka olen ja mistä tulen, mitä haluan, mistä unelmoin, miten reagoin erilaisiin asioihin, mitä tunnen tietyissä tilanteissa jne. Kun tunnen itseni tarpeeksi hyvin, voin myös luottaa itseeni. Arvostaa itseäni. Silloin voin turvallisesti seisoa omilla jaloillani ja olla muidenkin edessä oma itseni. Minun ei tarvitse esittää eikä pelätä.
Kun arvostan itseäni, voin arvostaa myös muita. Kun tunnen itseni, voin luottavaisella mielellä tutustua myös toisiin. Tämä on toimivan vuorovaikutuksen edellytys. Vuorovaikutus välillämme toimii, kun me kunnioitamme ja arvostamme toisiamme, kuuntelemme mitä toisella on sanottavaa, annamme tilaa toiselle ja hänen tunteilleen, olemme aidosti läsnä ja osoitamme toiselle kuulevamme häntä. Tällaisia asioita riparilla käymme nuorten kanssa läpi ja harjoittelemme.
Mutta toteutuuko tämä aikuisten maailmassa? Kirkollisessa keskustelussa?
Valitettavasti meillä kirkossakin on toisinaan tapana kääntää selkä toiselle ja huutaa omaa totuutta niin kovasti, ettei muita ääniä varmasti kuulu. Toista saatetaan pelotella helvetillä, tuomita, arvostella ja arvioida. Joskus uhkaillaan kirkosta eroamisella. Kunnioitus ja arvostus ovat siitä usein kaukana. Samoin yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa pelot ja viha naamioidaan sananvapaudeksi ja katsotaan oikeudeksi loukata toisia sen varjolla mielin määrin.
Miten me aikuiset ihmiset opetamme lapsille ja nuorille kunnioittavan käytöksen ja toimivan vuorovaikutuksen perusteita, jos emme itsekään niitä hallitse?
Tässä siis pikakurssi vuorovaikutustaitoihin, meille jokaiselle mietittäväksi ja muistin virkistykseksi: Tutustu itseesi. Arvosta itseäsi. Arvosta ja kunnioita toista ihmistä ja hänen mielipidettään. Kuuntele. Mieti ennen kuin puhut.
Kristillisen uskon pohjalta tämä on helppo perustella. Jokainen on Jumalan kuva. Niin minä kuin sinäkin. Yhtä arvokas. Raamattukin kehottaa: ”Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.” (Room. 12:10)
Tänäkin vuonna lähes 50 000 nuorta Suomessa osallistuu rippikouluun. Samalla rippikoulu ja rippijuhlat koskettavat valtavaa määrää vanhempia, isovanhempia, kummeja ja muita ystäviä ja sukulaisia. Suomalaisen rippikoulun suosio on maailmanennätys, missään muussa maassa rippikoulu ei kokoa yhtä kattavasti nuoria.
Kirkkotie 