Suomen hallitus linjasi toukokuun alussa, että koronavirustilanteen vuoksi asetettuja kokoontumisrajoituksia voidaan ryhtyä purkamaan vaiheittain. Päätös näkyy myös seurakuntien toiminnassa 1.6.2020 alkaen.

Ehtoollisvälineet saadaan pian jälleen ottaa esille seurakuntalaisia varten. Rantakylän kirkkoherra Ari Autio iloitsee, että seurakunta saa taas kokoontua Jumalan sanan kuuloon, ehtoollisen sakramentin osallisuuteen ja yhteyteen toistensa kanssa. Kuva: Sari Jormanainen
Kokoontumisrajoituksia lievennetään kesäkuun alusta alkaen. Aluehallintovirastot tekivät 19.5.2020 päätöksen, jonka mukaan alle 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja 1.6.2020 alkaen.
Aluehallintovirasto päätti myös, että suurempien, 50-500 osallistujan, tilaisuuksien järjestäminen on mahdollista kesäkuun alusta alkaen erikoisjärjestelyin, eli niin, että ihmisten turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisella sekä turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla.
Seurakuntalaiset mukaan jumalanpalveluksiin kesäkuun alusta
Päätösten myötä jumalanpalvelukset on mahdollista toteuttaa läsnä olevan seurakunnan kanssa 1.6.2020 alkaen. Jumalanpalveluksissa kiinnitetään erityistä huomiota riittäviin turvaväleihin ja hyvään käsi- ja yskimishygieniaan.
– Piispojen ohjeen mukaan kirkkotilassa voi olla enemmänkin kuin 50 ihmistä, jos 1,5 metrin turvavälit voidaan pitää. Rantakylän kirkolla tämä tarkoittaa sitä, että selkeästi rajaamme osan penkeistä pois käytöstä ja jäljelle jäävillä penkkiriveillä jätetään tarvittava väli vierustoveriin. Saman perheen jäsenet toki voivat istua liki toisiaan, Rantakylän seurakunnan kirkkoherra Ari Autio kertoo tulevista käytänteistä.
Ehtoollista nautitaan pitkästä aikaa – hygienia ja etäisyydet huomioidaan
Jumalanpalveluksissa voidaan viettää myös ehtoollista. Jokainen seurakunta päättää itsenäisesti, milloin kirkossa pidetään sanajumalanpalvelus ja milloin messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Myös ehtoollisella ensiarvoisen tärkeää on pitää riittävä etäisyys toisiin.
– Ajatuksenani on teipata lattiaan alttarikaiteen eteen merkit, joiden kohdalle voi polvistua alttarille. Ehtoollisen jakajat huolehtivat käsihygieniasta ja välttävät koskemasta seurakuntalaisen käsiä ehtoollista jakaessaan. Käsihygieniaa varten alttarilla on käsidesiä, mutta kasvojen edessä ei käytetä suojamaskeja, Autio sanoo.
Ehtoollista on vietetty läsnä olevan seurakunnan kanssa Joensuun ja Kontiolahden kirkoissa viimeksi yli kaksi kuukautta sitten.
– Jumalanpalveluksen päämuoto on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Monet ovat kertoneet, että heillä on ikävä ehtoollista. Yhtä lailla pappien on ollut omituista toimittaa jumalanpalvelus ilman seurakuntaa. Kirkonkellot ovat tehneet tiettäväksi, että kirkossa on menot, mutta vain pappi ja kanttori ovat olleet läsnä.
– On riemullista palata normaaliin. Siihen tuttuun ja turvalliseen. Paljon on näinä aikoina puhuttu jostakin uudesta normaalista, mutta jumalanpalveluksilla on pitkä ja vakiintunut historia, jonka normaali ei helposti järky. On hienoa, että seurakunta saa taas kokoontua Jumalan sanan kuuloon, ehtoollisen sakramentin osallisuuteen ja yhteyteen toistensa kanssa, Autio iloitsee.
Jumalanpalvelukset välitetään verkon kautta jatkossakin Joensuussa ja Kontiolahhdella
Joensuun seurakunnat ja Kontiolahden seurakunta jatkavat jumalanpalvelusten välittämistä verkkoon myös kesän aikana. Joensuun seurakunnissa kesäkuun alusta alkaen jumalanpalvelusta on mahdollista kuunnella suorana lähetyksenä verkon välityksellä. Jumalanpalvelukset välitetään verkkoon kuunneltavaksi kesän ajan Rantakylän kirkosta.
Lähetys julkaistaan YouTubessa Joensuun seurakuntayhtymän Toivon tähden –kanavalla. Linkki lähetykseen löytyy myös verkkosivuilta http://www.joensuunseurakunnat.fi ja seurakuntien sosiaalisen median kanavista.
Kontiolahden seurakunta jatkaa jumalanpalvelusten välittämistä videon kautta. Seurakunnan suorat lähetykset julkaistaan YouTubessa (youtube.com) ja ne löytyvät hakusanalla Kontiolahden seurakunta.
– Seurakuntalaisia tiedotetaan kirkossa suoratoistosta. Kuvaamme pääsääntöisesti vain toimittajat ja avustajat. Seurakuntalaisia emme kuvaa, emmekä ehtoollisella kävijöitä. Kirkossa on myös merkitty selkeästi alueet, joihin kuvaus ei yllä, Kontiolahden seurakunnan kirkkoherra Jukka Reinikainen kertoo.
Rippikoulut toteutetaan päiväleireinä, Vaivio ja Hietajärvi pysyvät kiinni, seurakuntien tiloja voi vuokrata juhlakäyttöön
Jumalanpalvelusten lisäksi myös muu seurakuntien toiminta käynnistyy hiljalleen. Kesän ajan rippikoulut järjestetään Joensuun seurakunnissa turvallisuussyistä päiväleireinä. Yön yli kestäviä rippileirejä ei kesällä järjestetä, koska leiriolosuhteissa hallituksen suosittamien turvaetäisyyksien ja tilojen väljyyden toteuttaminen olisi vaikeaa. Rippikoulujen konfirmaatioista tiedote-taan rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen.
Seurakuntayhtymän Vaivion kurssikeskuksessa ja Hietajärven leirikeskuksessa ei järjestetä touko-elokuussa lainkaan seurakuntien leirejä. Rippikoulujen lisäksi myös muut kesälle suunnitellut leirit toteutetaan mahdollisuuksien mukaan päivätoimintana.
Kontiolahden seurakunnassa on päädytty myös päivärippikoulujen järjestämiseen kesällä. Rippikouluun kuuluu lähiopetusta Lehmon seurakuntatalolla ja muutamia leiripäiviä Hirvirannan leirikeskuksessa. Lisäksi rippikoululaisille järjestetään lokakuussa kolmen yön leiri. Konfirmaatiot pidetään loka-marraskuussa.
Hallituksen koronavirustilanteen vuoksi tehtyjen rajoitusten lieventäminen vaikuttaa myös seurakuntien tilojen käyttöön. Joensuun seurakuntien tiloja on mahdollista vuokrata 1.6.2020 alkaen mm. muisto-, juhla- ja perhetilaisuuksiin.
Tilojen käytössä tulee huomioida paikalla olevien ihmisten määrä. Pienissä tiloissa väkimäärää joudutaan rajaamaan alle 50 henkilöön.
Sari Jormanainen