usko ja elämä – Sivu 8

Vapaaehtoiset ovat seurakuntaelämän ydin

Vapaaehtoinen voi antaa kiireetöntä aikaa tarvitsevalle. Parhaimmillaan vapaaehtoistyö tuo arkeen merkitystä, hyvää mieltä ja osallisuuden yhteisöstä.

Vapaaehtoinen voi antaa kiireetöntä aikaa tarvitsevalle. Parhaimmillaan vapaaehtoistyö tuo arkeen merkitystä, hyvää mieltä ja osallisuuden yhteisöstä.

Mies ja kolme naista hymyilevinä lasten leikkitelineellä. — Vapaaehtoistyö tuo iloa niin vapaaehtoisen kuin avun saajankin elämään. Ystävätoiminnassa vapaaehtoistyötä tekevällä Pertti Virolaisella, Joensuun seurakuntayhtymän vapaaehtoistyön koordinaattori Leena Mgayalla, arkunkantajana vapaaehtoistyötä tekevällä Katja Tykkyläisellä sekä Rantakylän diakoniatyöntekijä Raija Alhosaarella oli hymy herkässä Kirkkotien jutun kuvauksessa. Kuva: Tea Ikonen

Kolme vuotta sitten Katja Tykkyläinen katsoi dokumentin yksinäisten hautajaisista.

– Siinä oli juttua, ettei kaikilla ole omaisia arkkua kantamaan. Jäin hautomaan asiaa. Vähän ajan päästä alkoi kurssi vapaaehtoisille arkunkantajille. Tartuin siihen heti.

Arkkua kantamaan tarvitaan kuusi ihmistä. Yleensä kantajina on myös muutama omainen, mutta heitä ei kaikilla ole riittävästi. Silloin tarvitaan vapaaehtoisia. He auttavat arkun kantamisessa autosta kirkkoon ja sen laskemisessa hautaan.

Alisa Niskanen on viime talvesta saakka ollut mukana ystävätoiminnassa. Hän tapaa parin viikon välein ikäihmistä, jonka kanssa kahvittelee, jutustelee niitä näitä, katsoo televisiota ja selaa vanhoja kuva-albumeja. Tapaamiset ovat joka kerta olleet mukavia.

– Olin pitkään miettinyt vapaaehtoistyön aloittamista, kun yhtenä iltana selasin näitä mahdollisuuksia. Kiinnostuin heti juuri ystävätoiminnasta ja hain mukaan. Minulle kerrottiin, että tämä 96-vuotias nainen halusi nimenomaan nuoremman ystävän eikä vapaita meinannut löytyä. Olen iloinen ajoituksesta, sillä tämä ikäihminen on tullut minulle tärkeäksi.

Vapaaehtoinen voi esimerkiksi ohjata pienryhmiä tai striimata tilaisuuksia

Rantakylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Raija Alhosaaren mukaan yksinäisyys on Suomessa suuri ongelma. Siihen ei ole tarjolla julkisen sektorin palveluja, mutta vapaaehtoinen voi antaa kiireetöntä aikaa tarvitsevalle.

– Lisäksi vapaaehtoisuuteen liittyy vastavuoroisuus. Vapaaehtoinen on rinnalla kulkija.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä on kolmisenkymmentä erilaista vapaaehtoistehtävää ja uudenlaisia syntyy maailman muuttuessa.

– Vapaaehtoinen voi toimia ystävätoiminnassa, musiikkiryhmissä, pienryhmien ohjaajana, arkunkantajana, Dukassa myyjänä, tehdä käsitöitä tai vaikkapa striimata tilaisuuksia ja tekstittää tallenteita, Alhosaari listaa.

Seurakuntayhtymän vapaaehtoistyön koordinaattori Leena Mgayan mukaan vapaaehtoisia on noin 400, mutta osa on tauolla tehtävistä. Hän arvioi, että eniten vapaaehtoisia on lyhytkestoisissa tehtävissä.

– Ihmiset valitsevat, mihin käyttävät aikaansa, eikä pitkäkestoisiin tehtäviin sitoutuminen ole kovin yleistä enää. Toisaalta maailman mullistukset ovat lisänneet ihmisten auttamisen halua.

Raija Alhosaari huomauttaa, että vapaaehtoiset ovat koko seurakuntaelämän ydin.

– Kun kristinusko syntyi, seurakunnissa oli vain vapaaehtoisia. Minulle vapaaehtoiset ovat lähimpiä työkavereita.

Tuu mukkaan! -tapahtuma tekee vapaaehtoistoimintaa näkyväksi

Syyskuussa järjestettävä Tuu mukkaan! Vapaaehtoistoiminnan messut -tapahtuma tekee näkyväksi Joensuun seurakuntien vapaaehtoistoimintaa.

– Sinne voi tulla tapaamaan toisia vapaaehtoisia, etsimään omaa vapaaehtoistehtävää ja viettämään aikaa yhdessä, Leena Mgaya vinkkaa.

Lisäksi valtakunnalliselta vapaaehtoistyo.fi-sivustolta löytyy avoinna olevia tehtäviä myös Joensuun alueella. Sivuston kautta voi ilmoittautua itseä kiinnostavaan tehtävään.

– Työntekijä ottaa yhteydenoton perusteella yhteyttä ja kertoo lisää. Yhdessä sovitaan, vastaako tehtävä odotuksia, ja perehdytyksen jälkeen tehtävää pääsee kokeilemaan käytännössä, Raija Alhosaari kertoo.

Parhaimmillaan vapaaehtoistoiminta antaa arkeen merkitystä, hyvää mieltä ja osallisuuden yhteisöstä.

– Pohdin aluksi, onko minusta arkunkantajaksi. Mutta vainajan siunaustilaisuus on arvokas tilaisuus, ja itselle tulee hyvä mieli, että omaiset saavat apua, Katja Tykkyläinen pohtii.

– Ystävätoiminta on antanut minulle tärkeän ihmisen elämääni ja mahdollisuuden auttaa. Tunnen oman elämäni arvokkaammaksi, kun käytän sen mahdollisuuden, Alisa Niskanen toteaa.

Tea Ikonen

Tuu mukkaan! Vapaaehtoistoiminnan messut

Tiistaina 13.9.2022 klo 17–19 Joensuun seurakuntakeskuksella, Kirkkokatu 28.
Klo 17 alkaen vapaaehtoistoiminnan esittelypisteitä seurakuntakeskuksen saleissa, sisällä napostelutarjoilua, ulkona grillimakkaraa ja Saapas-toiminnan ja auton esittelyä
Klo 18–18.30 ohjelmatuokio isossa salissa: musiikkia ja vapaaehtoisten haastatteluja
DUKA, Toimentupa ja Rukouksen talo avoinna
Tilaisuuden juontaa Joensuun seurakunnan Kirkkoherra Katri Vilén

Sana: ”Katso, millaiset käteni ovat”

Osaisimmepa olla yhtä helliä toisillemme kuin vanhemmat lapselleen.

Lapseni on nyt kolmen kuukauden ikäinen. Hän on juuri oppinut hymyilemään, nauramaan ja kääntymään mahalleen. Hän on oppinut kannattelemaan päätään ja katselemaan ympärilleen. Hän on myös oppinut tunnistamaan vanhempiensa äänet.

Kun harmitus tulee, hänen suunsa kääntyy mutturalle ja silmät vetistyvät kyynelistä. Itku ei lakkaa, ennen kuin hän pääsee turvalliseen syliin, kuulee tutun äänen ja tuntee hellän kosketuksen. Hädässä löytyy turva eikä enää tarvitse huutaa.

Siinä pienen lapsen suhteessa meihin vanhempiin on paljon samaa kuin meidän ihmisten ja Jumalan suhteessa. Pärjäämme melko hyvin elämämme vesissä, kunnes tulee liian suuri aalto ja meinaamme upota. Silloin, veden varaan joutuneina, me huudamme hätäämme kohti Jumalaa. Kipumme keskellä me toivomme pääsevämme turvalliseen syliin ja tulevamme meitä vahvempien käsien kantamiksi.

Raamatussa kuvataan, miten Jeesus saa kuuron kuulemaan ja mykän puhumaan. Hän hoitaa apua pyytävää. Jeesus ei karta elämässään virheitä tehnyttä, ei eksynyttä eikä yhä uudelleen erehtyvää. Jeesus tulee itkevän luo, kuivaa kyyneleet ja nostaa syliinsä.

Osaisimmepa me kohdata toisemme samalla herkkyydellä. Osaisimmepa olla yhtä helliä toisillemme kuin vanhemmat lapselleen.

Tämä tuo mieleen vanhan veisun, joka alkaa: ”Minä Luojalta kaksi kättä sain. Luoja kuiskasi: rakasta niillä”. Kuitenkaan laulaja ei saa käsillään aikaiseksi kuin tuhoa, joten hän päättää näyttää kömpelöitä käsiään Luojalleen, joka silmät kyyneleissä, ollenkaan syyttämättä vastaa: ”Anna minulle kädet likaiset. Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.” Ja siinä hetkessä ne kädet alkavat soida Jumalan hellin sävelin.

Me voisimme opetella antamaan kätemme Jumalalle pestäväksi. Siinä samalla me annamme ne hänen käyttöönsä. Voisimme opettaa toinen toistamme siihen, että kaikkea elävää kohdellaan rakkaudella ja pienemmistä pidetään aina huolta.

Ehkä jossain vaiheessa oppisimme katsomaan toisiamme Jumalan silmien kautta. Näkisimme armoa tuhlanneet, hyvissä aikeissaan epäonnistuneet ja turvallisilta teiltä eksyneet läheisemme, ja torjumisen sijaan uskaltaisimme avata kätemme halaukseen.

Sanna-Marika Hallayö

pastori
äitiyslomalainen

Takarivejä: Energiakriisi tulee – oletko valmis?

Valtiovalta sorvaa kuumeisesti energiansäästöohjelmaa kansalaisille. Historia toistaa itseään.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Jo yli puoli vuotta kestäneelle sodalle ei ole loppua näkyvissä. Sodan seurauksena miljoonat ukrainalaiset ovat joutuneet jättämään kotinsa. Pakolaisvirta jatkuu yhä – Suomeenkin.

Pakolaisaallon lisäksi Venäjän hyökkäyssota on sysännyt liikkeelle elinkustannusten nopean ja jyrkän nousun. Energian, polttoaineiden ja ruuan kallistuminen kirpaisee jo nyt jokaista suomalaista. Lisäksi kansalaisia valmistellaan edessä oleviin sähkön hinnan rajuihin korotuksiin. Kauhulla voi vain odottaa, mitä ensi talvi tuo tullessaan, kun hintataso kylmää jo nyt!

Valtiovalta sorvaa kuumeisesti energiansäästöohjelmaa kansalaisille. Historia toistaa itseään. Vuoden 1973 öljykriisin aikana sisäasiainministeriö antoi joukon määräyksiä energian säästämiseksi. Niiden seurauksena muun muassa asuin- ja toimistohuoneistojen lämpötiloja laskettiin ja liikenteen yleiseksi kattonopeudeksi määrättiin 80 km/h. Mikä meitä suomalaisia odottaa tänä syksynä, selviää lähiviikkojen aikana, kun Työ- ja elinkeinoministeriö julkistaa piakkoin esityksensä vuoden 2022 energiansäästökampanjaksi.

Nopea ja tehokas tapa vähentää energiankulutusta on alentaa huonelämpötiloja. Yhden asteen vähennys ei juuri vaikuta asumisviihtyvyyteen, mutta saa aikaan noin viiden prosentin säästön. Sosiaali- ja terveysministeriön laatiman Asumisterveysohjeen mukaan 21:n asteen lämpötila asuinhuoneissa on passeli. Toinen hyvä tapa saada energiankulutus laskuun on harventaa saunomiskertoja ja lyhentää suihkussaoloaikaa. Saunan lämpötilaksi riittää 70–80 astetta, ja itsensä saa suihkussa pestyä muutamassa minuutissa. Eikä kahta ilman kolmatta: viimeistään nyt on aika vaihtaa vanhat hehkulamput energiaa säästäviin, kestäviin ja ympäristöystävällisiin led-valoihin. Samalla valaistuksen määrä ja laatu paranevat.

Vanhan testamentin niin sanottuun viisauskirjallisuuteen kuuluvassa Sananlaskujen kirjassa massalainen Agur rukoilee Jumalaa näin: ”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen”. Agurin pyyntö vuosituhansien takaa on viisautta ja kurantti toive – tänäänkin. Päivä päivältä kohoavien energia- ja muiden elinkustannusten puristuksessa peruskansalaisen pyyntö tuskin kohdistuu enää rikkauteen. Eiköhän painopiste ole jo nyt yhä enemmän köyhyydeltä varjeltumisessa ja tarvittavan ruokamäärän saamisessa.

Markku Fräntilä
oppilaitospappi

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

Kohtaamisia ja körttipastilleja

Heinäkuun alussa Joensuun pesäpallostadionin täyttää veisuu. Joensuun herättäjäjuhlilla saa piipahtaa tai viipyä pitempään.

Heinäkuun alussa Joensuun pesäpallostadionin täyttää veisuu. Joensuun herättäjäjuhlilla saa piipahtaa tai viipyä pitempään.

Neljä keltapaitaista nuorta loikoilee nurmikolla. — Talkoopuuhien välissä otetaan rennosti. Kuvassa nuoria talkoolaisia Nilsiän herättäjäjuhlilla vuonna 2017. Kuva: Anna-Liisa Karhula.

Veisuun tunnelma on jäänyt Joensuun herättäjäjuhlien pääsihteeri Kati Nissin mieleen jo lapsuuden herättäjäjuhlista.

– Siinä oli jotakin ihmeellisen turvallista ja kannattelevaa, kun tuhannet ihmiset ympärillä lauloivat. Siihen saattoi vaikka nukahtaa penkkien väliin nurmikolle.

Veisaaminen tarkoittaa Siionin virsistä, herännäisyyden rukous- ja laulukirjasta, ilman säestystä laulamista. Nissi kuvailee veisaamista vuoropuheluksi:

– Vuorollaan kukin puhuja pitää lyhyen puheen ja siihen vastataan lennosta valitulla virrellä. Puheissa keskeistä on rinnallakulkijan näkökulma ja se, että ihmisen ja Vapahtajan väliin ei aseteta mitään.

Jokainen on samalla viivalla

Juhlille voi saapua aivan spontaanisti, vaikka herännäisyyden eli körttiläisyyden perinne ei olisikaan itselle tuttua.

– Kannattaa lähteä liikkeelle avoimin ja tutkailevin mielin – sillä pääsee pitkälle! Nissi sanoo.

Juhlilla voi nähdä ihmisiä, joilla on yllään tumma körttipuku. Nissin mukaan se on nykyään harvinaista.

– Ylivoimaisesti suurin osa juhlavieraista pukeutuu aivan tavallisiin vaatteisiin.

Nissi selittää, että körttipuku oli yleinen heränneiden keskuudessa 1800-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Vaatetus oli ulkoinen merkki sisäisestä muutoksesta, heräämisestä.

– Tänä päivänä körttiläisyydessä ei korosteta erottumista muista. Herääminen on pikemminkin sitä, että havahdutaan siihen, miten kuulumme yhteen, olemme samalla viivalla ja kaikessa Jumalan mittaamattoman armon varassa.

Juhlille yksin saapuvat otetaan huomioon

Päätapahtuma on juhlakentällä Joensuun pesäpallostadionilla. Lisäksi eri puolilla kaupunkia on monipuolista oheisohjelmaa. Esimerkiksi lapsille ja perheille on kirkonmäellä tarjolla monenlaista puuhaa, ja nuoret pitävät yökahvilaa Urheilutalolla.

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Petri Karttusen mukaan herättäjäjuhlat ovat kaikenikäisten yhdessäoloa.

– Yhteys tässä moni-ilmeisessä joukossa voi olla uusi ja hieno kokemus.

Karttunen tietää, että juhlilla ei ole vaikeaa solmia uusia tuttavuuksia. Juhlille ensi kertaa ja yksin osallistuville on lauantaina ohjelmassa oma tapaaminen.

– Kaveria, jonka kanssa jakaa juhlakokemuksia, voi hakea myös kaverisovelluksen avulla, Karttunen vinkkaa.

Riisipuuro maistuu kesälläkin

Juhlien makumaailmaan kuuluvat piparmintun, aniksen tai salmiakin makuiset körttipastillit. Herättäjäjuhlajärjestäjä Simo Korkalainen Herättäjä-Yhdistyksestä kertoo, että nuoret myyvät juhlilla tuhansia pastillipusseja.

Korkalainen tulee juhlille Nilsiästä. Hänelle juhlien klassikkoruoka on juhlaravintolassa nautittu riisipuuro. Joensuun juhlilla myydään myös herkullisia juhlamunkkeja.

Tapahtumaan odotettaisiin yli 20 000 kävijää, ellei koronaa olisi.

– Ymmärrän, että erityisesti vanhempaa väkeä ja riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä saattaa mietityttää, uskaltaako juhlille lähteä, Korkalainen sanoo myötätuntoisesti.

Etänä juhlille voi osallistua Körttiradion kautta. Se kuuluu Joensuussa taajuudella 101,5 MHz. Järviradio lähettää perjantain aattoseurat, lauantain lähetysseurat ja sunnuntain messun. Lauantain päiväseurat kuullaan Yle Radio 1:ssä viikko juhlien jälkeen, su 10.7. klo 11.

Tutustu herättäjäjuhlien ohjelmaan: herattajajuhlat.fi

Juhlaohjelma, Siionin virret ja Körttiradio löytyvät Herättäjä-Yhdistyksen sovelluksesta, jonka voi ladata kännykkään. Lataa sovellus täältä.

Juhlaopasta (5 e) on myynnissä Joensuun seurakuntakeskuksen neuvonnassa, Rantakylän ja Pielisensuun seurakuntatoimistoissa sekä Kontiolahden seurakunnan kirkkoherranvirastossa.

Hanna Pekkanen

Ripari pitää pintansa

Nykyriparilla uskon perusteita opitaan kisailun ja leikin kautta. Ulkoa opeteltavissa sisällöissä keskeistä on niiden sisäinen ymmärtäminen.

Nykyriparilla uskon perusteita opitaan kisailun ja leikin kautta. Ulkoa opeteltavissa sisällöissä keskeistä on niiden sisäinen ymmärtäminen.

Viisi ippikoululaista ja isonen katsovat iloisesti kameraan. — Isonen Kiia Summala (vas.) tiesi haluavansa isoseksi oman riparinsa alusta asti. Erin Nykyrin, Lilia Heittokankaan ja Erika Jussilan (edessä) sekä Casper Koposen ja Oliver Kuivalaisen mielestä ripari on osoittautunut odotettua hauskemmaksi. Kuva: Tea Ikonen

Vaikka minä voisin vuoret siirtää, enkeleiden kieltä puhuisin, mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen, jos rakkautta tuntisi mä en… Laulu kajahtaa kitaran säestyksellä Vaivion leirikeskuksessa kesäkuisena tiistai-iltapäivänä.

Eletään Joensuun seurakunnan J4-rippileirin kolmatta leiripäivää, ja vuorossa on lounaan jälkeinen hartaushetki, helmihetki. Sen vetää isonen Milla Rosti, jonka johdolla leiriläiset sormeilevat leirin alussa askartelemiaan rukoushelminauhoja ja mietiskelevät helmien merkityksiä: Jumala-helmi, minähelmi, kastehelmi, autiomaan helmi…

Hartaushetkien lisäksi leiripäiviin kuuluu oppimiskokonaisuuksia, joissa tutustutaan johonkin teemaan, sekä nuorten suunnittelemia ja toteuttamia leirimessuja. Riparilla myös pelaillaan, saunotaan, istutaan nuotiolla ja lauletaan yhteislauluja. Kaikkea tätä rytmittävät ruokailut, joita on viisi kertaa päivässä.

– Nykyään ei puhuta enää oppitunneista vaan oppimiskokonaisuuksista, joissa käsiteltävään teemaan tutustutaan esimerkiksi kisailemalla, visailemalla, tekemällä videoita tai askartelemalla. Nuoria osallistetaan. Leirimessuissa pappi asettaa ainoastaan ehtoollisen, muuten nuoret toteuttavat ne itse, kertoo leirin pappi Heidi Väyrynen.

Hän vetää J4-riparia yhdessä nuorisotyönohjaaja Noora Kähkösen ja leiriohjaaja Janne Moilasen kanssa. Lisäksi riparilla vetäjien apuna ja nuorten tukena on neljä isosta. Leiriläisiä tällä leirillä on 20.

Rippikoulu koostuu neljästä osiosta

Rippikoulu on osa kirkon kasteopetusta, ja sen tarkoitus on vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan sekä varustaa heitä elämään kristittyinä.

Rippikoulu koostuu neljästä osiosta: teemapäivistä, jumalanpalveluksista ja nuorisotoiminnasta, intensiivijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Joensuun seurakunnan J4-rippikoulu alkoi viime vuoden lokakuussa, ja ennen leiriä nuorilla on ollut teematapaamisia sekä oman ryhmän että muiden rippikouluryhmien kanssa noin kerran kuukaudessa.

Nuoret ovat myös keränneet merkintöjä riparipassiin, joka on ikään kuin pääsylippu leirille. Passiin on pitänyt saada merkintä muun muassa jostain joulun ajan tapahtumasta, pääsiäisajan tapahtumasta sekä nuorten toiminnasta. Myös nettiaika on otettu huomioon riparipassissa.

– Nuorten pitää tutustua seurakunnan sosiaaliseen mediaan ja nettisivuihin, Väyrynen paljastaa.

Intensiivijaksoon kuuluu 1–2 lähipäivää sekä itse leiri. Joensuun seurakunnassa lähipäivät toteutettiin ennen leiriä kahtena kaupunkileiripäivänä Männikköniemen kesäkodilla, jossa leiriläiset ryhmäytyivät sekä tutustuivat sieltä käsin kappeleihin ja hautausmaahan.

Itse leiri kestää kuusi päivää sunnuntaista perjantaihin. Sen aikana opitaan ulkoa eräitä rukouksia, raamatunkohtia ja uskonkappaleita. Ulkoa opittavat sisällöt voivat vaihdella seurakunnittain. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kaikille yhteisiä opeteltavia sisältöjä ovat uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Herran siunaus ja kymmenen käskyä. Lisäksi Joensuun seurakunnassa rippikoululaiset opettelevat pienoisevankeliumin sekä kaste- ja lähetyskäskyn.

Keskeistä tekstien oppimisessa on niiden sisäinen ymmärtäminen. Ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä.

– Ulkoa opittavat on mahdollista suorittaa sellaisilla tavoilla, jotka kullekin ovat luontaisia. Kenenkään ripari ei näistä jää kiinni, Väyrynen painottaa.

Rippikoulu huipentuu konfirmaatiomessuun. Konfirmaatio tarkoittaa vahvistamista. Siinä nuoret tunnustavat uskonsa yhdessä seurakunnan kanssa, ja Jumala siunaa ja vahvistaa nuoria sekä yksilöinä että osana seurakuntaa.

Rippileiri on kirkon menestystarina

Ripari saattaa herättää nuorissa monia kysymyksiä. Väyrysen mukaan ne ovat useimmiten melko käytännönläheisiä.

– Ensimmäisellä tapaamiskerralla syksyllä mietitään, miksi riparille on tultu. Usein nuoret kysyvät, onko riparilla hauskaa ja saako siellä kavereita. Leirin aikana heitä kiinnostaa, mitä tehdään seuraavaksi tai voiko mennä uimaan tai soutelemaan.

Ja todellakin: helmihetken jälkeen leirillä seuraa hetki vapaampaa oleskelua. Rippileiriläiset Lilia Heittokangas, Erin Nykyri, Erika Jussila, Oliver Kuivalainen ja Casper Koponen suostuvat haastateltaviksi. He vahvistavat, että parasta leirillä ovat juurikin uinti ja soutelu.

– Ja tämän kanssa painiminen, Kuivalainen sanoo viitaten vieressään istuvaan Koposeen.

Tytöt listaavat leirin parhaisiin puoliin myös leiriolympialaiset.

– Meidät on jaettu neljään joukkueeseen, jotka saavat pisteitä eri peleistä. Kun leiri loppuu, joukkueet palkitaan, Nykyri kertoo.

Päätös lähteä rippikouluun oli viisikolle itsestäänselvyys. Leirimuotoinen rippikoulu onkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon menestystarina. Edelleenkin suomalaisista 15-vuotiaista nuorista sen käy vuosittain reilusti yli 80 prosenttia ikäluokasta.

Joensuun seurakunnassa rippikoulun käy tänä vuonna noin 120 nuorta. Heistä muodostuu seitsemän rippikouluryhmää. Kaiken kaikkiaan Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnissa käy rippikoulun tänä vuonna noin 500 nuorta. Seurakuntayhtymään kuuluvat Joensuun lisäksi Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän, Vaara-Karjalan ja Enon seurakunnat.

Isoset kantavat vastuuta ja luovat yhteishenkeä

Rippikoulun jälkeen nuoret voivat halutessaan lähteä mukaan isostoimintaan. Isoset ovat seurakunnan leirien nuoria vapaaehtoisia vastuunkantajia ja yhteishengen luojia. Rippileirillä he tukevat riparilaisten kasvua ja mahdollistavat vertaisoppimisen.

Yksi J4-leirin isonen on Kiia Summala. Hän ja muut isoset vetävät leirillä muun muassa raamattupiirejä, valmistelevat messuja ja huolehtivat työntekijöiden kanssa leirin turvallisuudesta.

Summala tiesi haluavansa isoseksi viime vuonna käydyn oman rippileirinsä alusta asti.

– Minulla on kolme isosisarusta, jotka kaikki ovat olleet isosia ja hehkuttaneet, miten hienoa se on.

Isoseksi pääseminen edellyttää isoskoulutuksen käymistä. Se sisältää erilaisia koulutusiltoja, leirejä ja tapahtumia, joiden myötä isoskoulutettavat ryhmäytyvät.

J4-ripari on Summalalle ensimmäinen ja tämän kesän ainut rippileiri. Vuoden mittaan hän on ollut kuitenkin isosena junnujen leireillä ja lastenleireillä. Rippileireille isoseksi pääsee hakuprosessin kautta.

– Useammallekin leirille voi hakea isoseksi, mutta kaikille ei välttämättä pääse.

Isonen voi halutessaan jatkaa isoskoulutuksessa seuraavanakin vuonna. Ja seuraavana kesänä hän voi hakea uudestaan isoseksi jollekin riparille.

Leiri on ollut odotettua hauskempi

Rippileiriläiset Lilia Heittokangas, Erin Nykyri, Erika Jussila, Oliver Kuivalainen ja Casper Koponen toteavat arvostavansa isosia, mutta isoskoulutukseen lähteminen ei heitä itseään kiinnosta.

Rippileiri on kuitenkin osoittautunut heidän mielestään odotettua hauskemmaksi.

– Ajattelin, että täällä olisi tylsää, mutta on ollut kivempaa kuin kuvittelin, Nykyri sanoo. Koponen komppaa: leirin ilmapiiri on ollut mukava.

Kun haastatteluhetki on ohi, nuoret livahtavat omille teilleen. Ehkäpä he ehtivät vielä uimaan tai soutamaan ennen seuraavan oppimiskokonaisuuden alkua.

Haastattelujen lisäksi jutussa on käytetty lähteenä evl.fi-sivustoa.

Tea Ikonen

Digilaitteiden käytön voi oppia jokainen

Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa autetaan ihmisiä, jotka haluavat oppia käyttämään tietokonetta tai mobiililaitetta. Ikä ei ole este, kunhan oma motivaatio löytyy.

Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa autetaan ihmisiä, jotka haluavat oppia käyttämään tietokonetta tai mobiililaitetta. Ikä ei ole este, kunhan oma motivaatio löytyy.

Nainen tietokoneen kanssa keittiönpöydän äärellä. — Yhteydenpito tuttaviin sujuu Irma Ojalehdolta tabletilla, jonka käytön hän opetteli 86-vuotiaana. Hän on saanut digiopastusta seurakunnan kautta. Kuva: Tea Ikonen.

Digiosattomuutta on tärkeä torjua, koska niin moni asia on siirtynyt nettiin, sanoo yhteisö- ja hanketyöntekijä Soile Sääksvuori.

– Digimaailma ja siihen liittyvät laitteet saattavat pelottaa. Jos ei tunne yhtään digimaailmaa, voi kokea itsensä ulkopuoliseksi arkipäivän asioissa.

Sääksvuori työskentelee Joensuun seurakuntayhtymän hankkeessa, jossa parannetaan digitaitoja ja lisätään osallisuutta.

– Jos joku kohtaamani ikäihminen ei ole kiinnostunut digiasioista, en halua häntä asialla ahdistella. Pitää olla oma motivaatio, Sääksvuori sanoo.

”Uhkarohkeaahan se tietysti on tämän ikäisenä”

Digiongelmiinsa voi saada apua Joensuun seurakuntien alueella kuka tahansa. Ikärajoja ei ole. Sääksvuori kertoo, että käytännössä avun tarvitsijat ovat olleet varttuneempaa väkeä.

Yksi digiopastusta saanut henkilö on joensuulainen Irma Ojalehto, 86. Hän on jo pitkään ollut kiinnostunut opettelemaan tabletin käytön.

– Uhkarohkeaahan se tietysti on tämän ikäisenä. Sanoinkin, että jos en opi, niin minähän en korkealta puttoa, Ojalehto nauraa.

Ojalehto jäi nuorena eläkkeelle sairauden takia ja myöhemmin hän innostui tuohitöistä. Älypuhelinta tai tietokonetta hänellä ei ole koskaan ollut. Seurakuntien tarjoamasta avusta hän luki lehdestä.

”Kukas Irma sinä olet?”

Tabletista on Ojalehdolle sekä huvia että hyötyä. Jo parin tunnin opastuksen jälkeen tiedonhaku sujuu hienosti. Hän kertoo esimerkiksi etsineensä Kyösti Kallion rukouksesta tehtyä musiikkivideota.

– Ja minä löysin sen! Nyt oon sitä kuunnellu päivittäin melkein, Ojalehto riemuitsee.

Hän on myös soittanut tuttavilleen tabletin kautta. Iloinen yllätys oli, kun vanha ystävä otti yhteyttä kysyen:

– Kukas Irma sinä olet?

Verkkopankkia Ojalehto ei ole vielä opetellut, mutta on kyllä kiinnostunut. Hän tietää, että sitten pääsee myös Omakantaan katselemaan omia terveystietoja.

”Riverian kanssa yhteistyö on sujunut hyvin”

Kevään aikana on järjestetty kaikille avoimia aamukahvitilaisuuksia, joissa on paikalla digiopastajina toimivia Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian opiskelijoita.

Sääksvuoren mukaan yhteistyö Riverian kanssa on sujunut hyvin. Tähän mennessä kymmenen opiskelijaa on opastanut avun tarvitsijoita ja kerännyt samalla opintopisteitä.

Yhteistyössä mukana on Joensuun seurakuntayhtymän ja Riverian lisäksi myös Joen Severi ry.

– Joen Severi tekee hienoa työtä. He opastavat vertaistuen avulla ikäihmisiä tietotekniikka-asioissa. Heillä on hyvää oppimateriaalia, jota voimme käyttää, Sääksvuori sanoo.

”Kyllä avun tarvitsijoita riittää”

Avun saajien tarkkaa määrää on Sääksvuoren mukaan vaikea sanoa.

– Kun on vaikkapa aamukahvitilaisuus, niin eiväthän kaikki tietenkään kysy neuvoa digiongelmiinsa. Mutta kyllä avun tarvitsijoita riittää. Laskin, että kotikäyntejä olemme tehneet yhdentoista eri ihmisen luokse. Jollekin on riittänyt kertakäynti, ja toisen luona on käyty useammin.

Ojalehtoa kotiopetus innostaa.

– Minä oon tykännyt siitä. Sakissa ei niinkään oo mahdollisuutta rauhallisuuteen, Ojalehto perustelee.

Digiosallisuutta-hanke on Kirkkohallituksen rahoittama projekti, joka jatkuu tammikuun 2023 loppuun.

Hanna Pekkanen

Tulossa: Diakoniatyön juhlavuoden tapahtumia

1.9. D-day Joensuun torilla. Joensuun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät kahvittavat ja laulattavat kävijöitä.
29.8.–2.9. Näyttely ”Diakonia ennen ja nyt” Joensuun seurakuntakeskuksessa. Lisätietoa elokuun Kirkkotiessä.

Sana: ”Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa” – Luuk. 15:6

Tässä elämässä täytyy olla jokin syvempi tarkoitus kuin vain mukavien tuoksujen perässä juokseminen.

Onko teidän koira päässyt joskus irti hihnasta? Isäni pihaan tuli irti oleva koira, kun tyttökoiramme oli heillä hoidossa. Isäni sai sen kiinni ja talutti sitä ympäri kylää etsimässä sen omistajaa. Omistaja löytyi, mutta hän ei ollut meidän kylästämme. Omistaja oli niin huolissaan koirasta, että hän ajeli ympäri omaa ja sitten naapurikyliä etsimässä koiraansa. Kyyneleet silmissä omistaja kiitteli isääni. Koira oli niin innoissaan nähdessään omistajansa, että sen häntä heilui kuin pieni propelli.

Meidän pienestä karvapallostamme on tullut niin tärkeä perheenjäsen, että itsekin olisin mennyt etsimään sitä, jos se olisi päässyt irti. Uskon, että niin kuin tämäkin eksynyt koira, meidänkin koiramme olisi ollut innoissaan huomatessaan, että tulen sitä vastaan. En kuitenkaan usko, että tämä eksynyt koira ymmärsi olevansa eksynyt, se vain seurasi omaa nenäänsä. Näin voi sanoa meistä ihmisistäkin. Voi olla, että me emme ymmärrä, että olemme eksyneet, me vain menemme eteenpäin ja elämme tätä elämää. Mutta uskon, että jokaiselle tulee aika, kun huomaamme että kaipaamme jotain isompaa, jotain millä on enemmän merkitystä tai tarkoitusta tähän elämään. Tässä elämässä täytyy olla jokin syvempi tarkoitus kuin vain mukavien tuoksujen perässä juokseminen.

Kun huomaamme, että Jeesus Kristus on se mitä etsimme, taivaassa juhlitaan ja se riemun huuto, joka siellä kuuluu, voi hyvinkin olla: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.” Kristus etsii sinua, vaikka et ymmärrä, että olet eksynyt.

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” Luukas 15:4–7.

Kristus kanssasi.

Veli-Matti Vepsäläinen
pastori
Vaara-Karjalan seurakunta

Entä jos messu olisi uuden alku?

Piispa Mari Leppäsen mielestä jumalanpalvelus ja kirkkotila ovat välttämättömän muutoksen edessä. Miten vastata hengellisyyden, yhteisöllisyyden ja avointen ovien kaipuuseen?

Piispa Mari Leppäsen mielestä jumalanpalvelus ja kirkkotila ovat välttämättömän muutoksen edessä. Miten vastata hengellisyyden, yhteisöllisyyden ja avointen ovien kaipuuseen?

Naispiispa seisoo harmaan seinän vierellä. — Piispa Mari Leppäsen mukaan arjen ja pyhän vuorottelu tekee hyvää sielulle. Kuva: Tuija Hyttinen.

Jos jumalanpalvelus olisi aidosti viikon tärkein juttu. Jos messu valmistettaisiin aina vapaaehtoisten vahvalla panoksella. Jos messu olisi iltaisin ja kestäisi enintään tunnin. Jos messu ei olisi yhtään jäykkä, vaan vapaa ja ystävällinen. Tämä kuva kirkosta avautui piispa Mari Leppäselle hänen toimiessaan Espanjassa siirtolaispappina joitain vuosia sitten.

– Miten muistaisimme, että messu on Jumalan palveltavana olemista, ei suoritus? Turun arkkihiippakunnan piispa Leppänen kysyy.

Tarvitaan uusi pyhäpäivän kulttuuri

– Tavat ovat muuttuneet. Elämänrytmi ei ole enää sellainen, että sunnuntaiaamuna tulisi mieleen lähteä kirkkoon. Jumalanpalvelus synnyttää monissa vierautta. Omaa hengellisyyttä eletään todeksi toisin, Leppänen sanoo.

– Enää ei toimi ajatus tilaisuuksista, johon seurakuntalaiset tulevat. Samaan aikaan moni kaipaa turvaa, yhteyttä toisiin ihmisiin ja Jumalaan.

– Tarvitsemme uudenlaista pyhäpäivän kulttuuria. Pyhäpäivän viettäminen tekee hyvää sielulle. Arjen ja pyhän vuorottelu, uuden viikon aloittaminen jumalanpalveluksesta tuo voimaa arkeen ja auttaa suuntaamaan katseen oikeaan.

– Miten sanoittaisimme tätä seurakuntalaiselle, joka kokee, ettei jumalanpalvelus anna hänelle mitään? Miten seurakunta voi luoda elävää pyhäpäivän kulttuuria? Leppänen kysyy.

Yksi esimerkki löytyy Turusta Mikaelin seurakunnasta, jossa sunnuntai on seurakunnan pääpäivä, jolloin kirkonmäellä tapahtuu kaikenlaista aamusta iltaan. Uuden kulttuurin luominen on tietoinen valinta.

Kulttuuritilaisuus keskiluokalle vai arkinen paranemisihme?

Hyvin tehdyt messut ovat seurakuntien perustyötä, mutta Leppäsen mukaan riskinä on toteuttaa messut liian hyvin.

– Niin taitavasti, että lasten tai vammaisten äänet häiritsevät upeasti toteutettua kokonaisuutta. Joskus kuulee sanottavan, että jumalanpalvelukset ovat kuin kulttuuritilaisuuksia keskiluokalle.

Leppänen perää asennemuutosta ja työtä saavutettavuuden eteen, jotta jumalanpalvelukseen voi osallistua, vaikka ei osaa kieltä täydellisesti tai pysty istumaan tuntia penkissä kiemurtelematta.

– Esteettömän ja saavutettavan seurakunnan rakentaminen on arkinen paranemisihme. Uudet tulijat tulisi kohdata vieraanvaraisesti. Kun yksinäinen hakeutuu messuun seuran toivossa, hänen ei tulisi lähteä sieltä yhtä yksinäisenä kuin tullessaan oli.

Lapset ovat tervetulleita kirkkoon

Lisäksi on huomattava lapset.

– On rakennettava asenteellista esteettömyyttä, jotta jokainen vauvojen ja pienten lasten kanssa jumalanpalvelukseen tuleva kokee seurakunnan iloitsevan heistä, ei vain sietävän heitä.

Hiljentymisen taidot eivät saa olla kirkkoon tulon mittari.

– Jeesus ei sanonut, että sallikaa hiljaisten ja mielellään paikallaan istuvien lasten tulla minun luokseni.

– Lähetämme paljon sanattomia viestejä siitä, kenelle olemme jumalanpalveluksen valmistelleet. Jos opasteet ohjeistavat lapsiperheitä tiukkaan sävyyn, se kertoo, että lasten aiheuttamaa häiriötä halutaan minimoida. Jos kirkossa ei ole lapsille mitään puuhaa, se on ihan sama kuin kirkosta puuttuisi invaramppi tai induktiosilmukka. Jos kirkkokahveilta ei löydy pillimehua tai pilttiä, yhtään lasta ei oikeasti odotettu paikalle.

– On arvokasta, että lapset ovat tervetulleita kirkkotilaan, sillä kokemuksien kautta lapsi kasvaa uskoon ja kirkko voi tulla lapselle omaksi. Sinne löytää tien myöhemminkin.

Kirkko voi olla yhtä aikaa monikäyttöinen ja pyhä

Ihmiset kaipaavat kirkolta kokonaisvaltaista hengellisyyttä, diakonista elämäntapaa ja auki olevia kirkkoja, joissa ihmiset kohdataan ja joissa voi toimia paremman maailman puolesta. Meidän on avattava kirkkojen ovet! Leppänen painottaa.

On arvokasta, astuipa ihminen kirkkoon mistä syystä hyvänsä: jumalanpalveluksen, hiljentymisen, kauneuden tai arkkitehtuurin vuoksi, kahville, lämmittelemään, vessaan tai pysähtymään pyhiinvaelluksella.

Kirkko elää murroksessa, joka koskee taloutta, toimintaa ja hengellisyyttä – myös seurakuntien arvokkaimpia rakennuksia.

– On välttämätöntä luopua osasta kiinteistöistä, ettemme kohta ole kiinteistöyhtiö, jolla on myös hengellistä toimintaa. Kirkkotilojen monipuolinen käyttö on välttämätöntä. Päättäjillä on suuri vastuu siitä, millaisissa kirkoissa tulevaisuuden seurakunta elää.

– Kirkot eivät ole museoita, ne ovat elämää varten. Kun toimintoja keskitetään kirkkotiloihin, kirkot muuttuvat seurakunnan elämän keskuksiksi, piispa sanoo.

Kotikirkko herättää tunteita

Leppänen tietää, että omaan kotikirkkoon liittyy vahvoja tunteita.

– Sukupolvet vaihtuvat, mutta kirkko kantaa muistia. Kirkon seinät ovat tallentaneet itkut ja naurun, nähneet myös yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja epävarmuuden, hädän elämän ja kuoleman edessä. Kirkkotila tiivistää maailman ja ihmisen elämän.

Siksi kirkkoon liittyvät muutokset herättävät tunteita. Samaan aikaan kirkko elää jatkuvassa muutoksessa, ja siltä odotetaan uudistumista.

Esimerkiksi kirkkotilan muutoksesta Leppänen nostaa Liedon kirkon, jossa lattialämmitysremontti poiki laajan peruskorjauksen ja esteettömän, monikäyttöisen, pyhän tilan. Tätä nykyä Liedon uudistuneessa kirkossa ihmiset ovat jumalanpalveluksessa yhdessä alttarin, yhteisen ruokapöydän ympärillä. Kirkko on aina auki, työntekijät siirtyvät vähitellen kirkkoon, erilaiset ryhmät kokoontuvat kirkossa, ja kaikki heijastuu jumalanpalveluselämään. Katse on 50 vuoden päässä.

– Muutos ei ole ollut helppo, mutta se on mahdollinen.

Sini-Marja Kuusipalo

Ystäviä, tekemistä ja virkistystä kesään

Seurakunnat tarjoavat ikäihmisille monenlaista tekemistä ja kokemista kesän aikana. Yksi kohtaamispaikoista on 30 vuotta täyttävä Ystävänkammari Kontiolahdella.

Seurakunnat tarjoavat ikäihmisille monenlaista tekemistä ja kokemista kesän aikana. Yksi kohtaamispaikoista on 30 vuotta täyttävä Ystävänkammari Kontiolahdella.

Kaksi naista seisoo kahvipöydän äärellä. — Pirkko Jokinen (vas.) ja Hilkka Surakka ovat Kontiolahden seurakunnan vapaaehtoistoiminnan keskuspaikan Ystävänkammarin pitkäaikaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Juhlavuotta viettävä Ystävänkammari on avoinna kesä- ja elokuussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10–14. Heinäkuussa tila on suljettu. Kuva: Tea Ikonen.

Kesä on täynnä puuhaa, kun malttaa lähteä liikkeelle. Joensuun alueen seurakunnat järjestävät kesän aikana muun muassa ikäihmisille suunnattuja retkiä, virkistyspäiviä ja kahviloita.

– Monille on hyvin tärkeää, että saa tulla yhteen ja tavata toisia ihmisiä myös kesäaikana. Kaikilla ei ole läheisiä ja sukulaisia, jotka tulisivat vierailemaan kesällä. Yksin ei tarvitse kotiin jäädä. Meille saa tulla, toteaa diakoni Pauliina Martikainen Joensuun seurakunnasta.

Toimintaa suunnitellessa pyritään yhteisöllisyyteen.

– Tapahtumissa olisi mahdollisuus kohdata toisia ihmisiä ja jakaa ajatuksia. Kesätoiminnoilla mahdollistetaan myös vaihtelua ja iloa arkeen, Martikainen sanoo.

Maaseudulla haasteena pitkät välimatkat

Kaikki eivät kaipaa järjestettyä ohjelmaa. Vaara-Karjalan seurakunnan diakoni Taru Keinäsen kokemuksen mukaan monet virkeämmät eläkeläiset varsinkin maaseudulla ovat kesäaikaan kiireisiä.

– Enemmän on huoli heistä, jotka eivät osallistu. Varmasti on paljon vanhuksia, jotka haluaisivat tulla mutta ovat kotinsa vankina, Keinänen toteaa.

Maalaisseurakunnassa ikäihmisille järjestettyyn toimintaan tuovat haastetta pitkät välimatkat.

– Meillä on yhdeksänkymppisiä vanhuksia, jotka asuvat edelleen omakotitaloissa kaukana kyläkeskuksista. He ovat toisten ihmisten kyytien armoilla.

Jos avun tarvetta ilmenee, rohkaisee Keinänen ottamaan yhteyttä oman alueen diakoneihin.

– Voidaan katsoa yhdessä, mistä lähdetään apua hakemaan.

Ystävänkammari on kaiken kansan kohtaamispaikka Kontiolahdella

Kontiolahdella seuraa löytyy Ystävänkammarista, joka on kaiken kansan kohtaamispaikka kunnan keskustassa. Yksi kahviotoiminnan vastuuhenkilöistä on Hilkka Surakka, joka kaipasi eläkkeelle jäännin jälkeen jotain uutta työelämän tilalle. Hän tuli mukaan Ystävänkammarin toimintaan vuonna 1997.

– Olin tottunut tekemään vapaaehtoistyötä. Ystävänkammarista tuli uusi sosiaalinen yhteisö, jolla on ollut minulle iso merkitys, Surakka kertoo.

Myös toinen Ystävänkammarin pitkäaikainen vastuunkantaja Pirkko Jokinen kertoo olleensa jo työuransa aikana aktiivinen vapaaehtoistoimija.

– Kun jäin eläkkeelle vuonna 2008, tulin heti syksyllä mukaan Ystävänkammarin toimintaan, ja se veti mukanaan.

Turvallinen ilmapiiri

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävän Ystävänkammarin toiminta-ajatus on tarjota paikka, jossa voi turvallisessa ilmapiirissä vaihtaa ajatuksia ja tulla viettämään aikaa yhdessä.

Tiloja käyttävät eri vapaaehtoisjärjestöt, ja Ystävänkammarissa vierailee seurakunnan työntekijöitä tai ulkopuolisten järjestöjen edustajia puhumassa eri aiheista. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Martat, eläkejärjestöt ja yksityiset henkilöt.

Kahvilakävijöitä on vuosittain noin 2400, ja vuosien varrella toimintaa on pyörittänyt kaikkiaan noin 100 vapaaehtoista. Moni heistä on ollut mukana niin pitkään kuin omat voimat ovat riittäneet.

– Kahvin kaatajana toimii työllistetty apuemäntä työparinaan päivystävä vapaaehtoinen. Tällä hetkellä päivystäjien ringissä on 25 nimeä, kertoo Kontiolahden seurakunnan diakoniatyöntekijä Sanna Mutikainen.

Tea Ikonen

Kesäohjelmaa ikäihmisille

– Retkiä: Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat järjestävät kaksi eläkeläisten retkipäivää Vaivioon. Vaara-Karjalan seurakunnasta tehdään retki rovastikunnallisille näkövammaisten kesäpäiville Kontiolahdelle yhdessä Tuupovaaran näkövammaisten kerhon kanssa.

– Tapahtumia: Joensuun seurakunta järjestää senioreiden toiminta- ja virkistyspäiviä. Vaara-Karjalan seurakunta järjestää Koveron runoriihellä kaikille avoimet naisten illan ja Yhteisvastuu-illan.

– Kesäkahveja Joensuun seurakuntakeskuksen yläsalissa, Rantakylän kirkon pihalla ja Utransaaren kodalla. Kerran kuussa kahvit myös Pyhäselän seurakunnan Kohtaamisten kirpputori-kahvilassa.

– Musiikkia: Yhteislaulua Rantakylän kirkkopihassa sekä iltamusiikkikonsertteja Joensuun ja Utran kirkoissa.

Katso tarkemmat tiedot Joensuun seurakuntien tapahtumakalenterista.

Sana: Aina läsnä

On helpottavaa huomata, että minua kannatellaan ja saan luottaa siihen, että Jumala kyllä tietää mitä tapahtuu.

Mitä asioita sinä odotat juuri nyt? Minä odotan monia asioita. Odotan kesää ja kesälomaa. Odotan, että näen taas perheenjäseniäni. Odotan kivoja tapahtumia töissä. Odotan oikeastaan jo joulua, koska pidän joulusta. Veikkaisin, että lähes jokainen ihminen odottaa tällä hetkellä jotakin. Lapset ja nuoret odottavat koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista. Joku voi odottaa töiden alkamista. Isovanhemmat lastenlastensa näkemistä.

Odottaminen on meille luonnollista. Vaikka juuri nyt meillä olisikin hyvä olla, saatamme silti odottaa jo jotain tiettyä päivää, tapahtumaa tai hetkeä. Odottaminen ei kuitenkaan ole huono asia, vaikka onkin hyvä elää myös tässä hetkessä. Odottamamme asiat ovat yleensä positiivisia, ja niin kauan kuin odotamme, on myös toivoa. Kun odotamme, meidän täytyy olla kärsivällisiä ja luottaa siihen, että asiat kyllä tapahtuvat omalla painollaan.

Ennen kuin Jeesus astui taivaaseen, hän lupasi seuraajilleen puolustajaksi Pyhän Hengen ja kehotti heitä odottamaan. Voisin kuvitella, että odottaminen oli Jeesuksen seuraajille vaikeaa, koska heidän täytyi vain luottaa hänen lupaukseensa. Odotus kuitenkin palkittiin ensimmäisenä helluntaina.

Kysyin jokin aika sitten perheenjäseneltäni, mitä hän ajattelee Pyhästä Hengestä. Hän vastasi: ”Se on aina läsnä. Ja se on tukena vaikeina aikoina.” Nämä sanat kertovat osuvasti Pyhästä Hengestä, sillä Jumala lahjoitti Pyhän Hengen puolustamaan ja lohduttamaan meitä.

Kaikkien aikaisemmin mainitsemieni asioiden lisäksi odotan myös tavallista arkea. Sitä arkea, kun koronaviruksesta on jäljellä vain muisto. Sitä arkea, kun ihmiset tekevät yhteistyötä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Sitä arkea, kun maailmassa on rauha. Aika isoja asioita odotettavaksi. Jotta jaksan niitä odottaa, rukoilen Jumalaa avuksi. Rukoilen lohdutusta, rohkaisua ja puolustusta. Rukoilen rakkautta ja ymmärrystä ihmisten välille. On helpottavaa huomata, että minua kannatellaan ja saan luottaa siihen, että Jumala kyllä tietää mitä tapahtuu. Jumalalla on vastaus kaikkiin niihin asioihin, joita odotan. Hän tietää, mitä me tarvitsemme. Hän on aina läsnä. Hän pitää meistä huolen.

Eeva-Riitta Arffman
nuorisotyönohjaaja
Pyhäselän seurakunta