mielessä – Sivu 5

Sairaanhoitajana pandemian aikaan

Siilaisilla akuuttikuntoutuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Mari Matikainen kutsuttiin kahdeksi viikoksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan perehtymään tehohoitopotilaiden hoitoon.

Siilaisilla akuuttikuntoutuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Mari Matikainen kutsuttiin kahdeksi viikoksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan perehtymään tehohoitopotilaiden hoitoon.

Mari Matikainen seisoo Pohjois-Karjalan keskussairaalan teho-osaston ovella. — ”En tiedä onko sellaista hoitajaa olemassakaan, joka pystyisi jättämään työt täysin työpaikalle. Kyllä etenkin ikävät tapaukset jäävät helposti mieleen pyörimään. Kotona odottava lapsiperhearki auttaa irrottautumaan töistä, sanoo suurperheen äiti, sairaanhoitaja Mari Matikainen. Kuva: Virpi Hyvärinen.

1. TEHO-OSASTO. Valmistuin vuosi sitten sairaanhoitajaksi, ja olin pienen pätkän töissä tehoosastolla keskussairaalassa. Koronan takia henkilökuntaa, jolla on vähänkin kosketusta teholle, koulutetaan nyt varotoimena tehohoitopotilaan hoitoon. Perehdytys on järjestetty tosi hienosti: saimme kertauskoulutusta muun muassa elvytyksestä ja hengityslaitteiden käytöstä.

2. TUNTEET. On hieno asia, että voin mennä tarvittaessa teholle töihin. Olen hieman jännittynein, mutta luottavaisin mielin. Teholla on huippuasiantuntijat töissä, heiltä saa tarvittaessa apua eikä työtä tehdä yksin. Myös omalla työpaikallani Siilaisilla voi tulla covid-epäilyjä vastaan. Hoidamme heidät tulosten saamiseen asti positiivisina, eli joudumme eristämään heidät ja suojautumaan tartuntaa vastaan.

3. TYÖYHTEISÖ. Olen kokenut, että poikkeustilanne on lisännyt työyhteisössämme läheisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Asia on yhteinen: olemme kaikki samalla lähtöviivalla, tiedämme samoja asioita ja olemme epätietoisia samoista asioista. Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen, epidemia ei ole vielä tänne toden teolla rantautunut.

4. JAKSAMINEN. Omaan jaksamiseen voi saada apua työterveyshuollosta ja lähiesimiehiltä. Toki myös asioiden purkaminen työkavereiden kanssa on voimavara. Onhan tilanne nyt monella tapaa kuormittava: minullakin on kotona seitsemän etäkoululaista, joten töihin lähtö on ihan hyvää vastapainoa. Se harmittaa, että ei voi käydä edes ystävien kanssa kahvilla. Mutta luonnossa ajatus nollaantuu, ja ystävien kanssa ollaan pidetty yhteyttä puhelimitse ja viesteillä.

5. TOIVOMUS. On ollut hienoa nähdä se, että kansalaiset ovat pääsääntöisesti noudattaneet viranomaisten neuvoja ja määräyksiä hyvin. Toiveeni paikallisille ihmisille onkin, että näin toimittaisiin jatkossakin.

Virpi Hyvärinen

5 x mielessä, Rita Nyman: Joensuussa on hyvä olla

Romanien kansallispäivää on vietetty 8.4. vuodesta 2014 lähtien. Joensuulainen Rita Nyman kertoo, että Joensuussa romanit otetaan hyvin vastaan.

Romanien kansallispäivää on vietetty 8.4. vuodesta 2014 lähtien. Joensuulainen Rita Nyman kertoo, että Joensuussa romanit otetaan hyvin vastaan.

Sita Nyman seisoo ulkona sillalla talvimaisemassa. — Rita Nyman kiittelee Joensuusta siitä, että kaupungissa ollaan lupsakoita ja tullaan juttelemaan. Kuva: Sari Jormanainen

ROMANIKULTTUURI. Romaneilla on vahva moraali. Romanikulttuuriin kuuluu vahvasti se, että lapsista ja vanhuksista huolehditaan. Me kunnioitamme vanhoja ihmisiä. Toivoisin, että ihmiset muistaisivat, että romaneistakin jokainen ihminen on oma yksilönsä. Asioista on hyvä ottaa selvää ja tulla vaikka rohkeasti kysymään, jos joku asia romanikulttuurissa mietityttää.
KANSALLISPÄIVÄ. Romanien kansallispäivä on ollut kalenterissa muutamien vuosien ajan. Sain tietää kansallispäivästä, kun hyvä ystäväni laittoi minulle kortin, jossa luki ”Hyvää romanien kansallispäivää!” Luulin ensiksi, että se on vitsi. Minusta tämä on oikein hyvä asia. Eihän tämä päivä elämäämme muuta, mutta kyllä se kertoo arvostuksesta romaneita kohtaan.
JOENSUU. Joensuussa on hyvä olla romanina. Täällä ollaan lupsakoita ja tullaan juttelemaan. Julkisissa palveluissa kuten sairaalassakin palvelu on ystävällistä ja auttavaista eikä rajoja kulttuurien välillä ole. Joensuussa ei tarvitse myöskään kaupassa pelätä, että niskassa roikkuu henkilökunta kyttäämässä, että varastanko vai teenkö mitä. Joillakin paikkakunnilla näin vielä valitettavasti käy. Joensuu on tässä suhteessa edelläkävijä. Vuosikymmeniä sitten romaneita kohdeltiin huomattavasti huonommin myös Joensuussa, mutta nykyään tilanne on oikein hyvä.
USKO. Romaneille on pienestä pitäen puhuttu Jumalasta. Usko on suuri asia. Monet romanit ovat helluntalaisia, emmekä juuri käy kirkossa. En ole kuitenkaan tavannut yhtään romania, joka ei usko. Koen, että papit muokkaavat nykyisin Raamattua toisinaan liian paljon ajan mukaiseksi ja varsinaista Raamatun tekstiä tuodaan mielestäni liian vähän esille.
AUTTAMINEN. Seurakuntien diakonit tekevät todella arvokasta työtä. Diakonit tekevät työtä vanhusten, lasten, yksinäisten ja alkoholistien hyväksi. Diakonit menevät avuksi ja seuraksi, he eivät kävele kenestäkään ohi. He tekevät työtä sydämestä ja se on ihmeellistä tänä aikana. Arvostan heidän pyyteetöntä työtä sanoinkuvaamattoman paljon.
Sari Jormanainen

”Teen taidetta, olen siis olemassa”

Joensuulainen kuvataiteilija Satu Laaninen teki pit-kään valoisia töitä lapsista ja kasveista. Vaikeiden vuosien myötä Laani-selle kasvoi valmius lähestyä myös synkempiä aiheita.

SATU LAANINEN. Joensuulainen kuvataiteilija Satu Laaninen teki pitkään valoisia töitä lapsista ja kasveista. Vaikeiden vuosien myötä Laaniselle kasvoi valmius lähestyä myös synkempiä aiheita.

Kuvataitelija Satu Laaninen seisoo tiiliseinän edessä ja pitää käsissään kahta valokuvateostaan. Valokuvateoksissa on naishahmot talvisessa maisemassa. — Viimeisimmän näyttelynsä kuvissa Satu Laaninen kokee osuneensa sellaisiin tilanteiden rakoihin, joissa yllättäen tavoittaa ihmisen sellaisena kuin hän on, ilman poseeraamista. – Kuvattavat paljastavat itsestään paljon. Välillä kuitenkin mietin, että jokin kuva kertoo silti melkein enemmän itsestäni kuin kuvattavasta, sanoo Satu Laaninen, joka siviilissä tunnetaan myös nimellä Satu Niemi. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. KUTSUMUS. Olen tiennyt lapsesta asti, että taitelijaksi tuleminen on minulle välttämätöntä. Taiteen tekeminen on minulle sisäinen pakko – ei itsensä toteuttamista. Jos en tee taidetta, en ole olemassa. Itseäni toteutan puutarhassa ja kirjoittamalla kirjablogia. Siviilissä olen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja sekä kolmannen polven rantakyläläinen.

2. SERIGRAFIA. Kuvataiteilijan opinnoissani erikoistuin taidegrafiikkaan. Lempitekniikkani on serigrafia. Se sopii minulle, koska olen vauhdikas enkä jaksa esimerkiksi puhdistaa kuparilaattaa joka vedoksen välissä, vaan nautin siitä, kun työt syntyvät vedostusvaiheessa nopeasti. Lisäksi olen pitkään myös valokuvannut. Uutena tekniikkana olen aloittanut juuri ruiskumaalauksen.

3. AIHEET. Työni ovat pitkään olleet aika valoisia. Minulla oli monta vuotta sellaista, että melkein kaikki asiat ahdistivat, enkä halunnut käsitellä niitä taiteen keinoin. Piirsin sen, mikä jäi jäljelle – lähinnä kasveja ja lapsia. Töihini liittyy myös paljon viittauksia muihin taideteoksiin ja kirjallisuuteen. Nyt kun asiat eivät enää sillä tavalla ahdista ja masenna, odotan, että saisin sitä synkempääkin puolta ulos itsestäni. Koska sitäkin minussa on.

4. NÄYTTELYT. Olen järjestänyt viime vuosina useita näyttelyitä Joensuussa. Viimeisin näyttelyni oli tammikuussa Galleria Kohinassa esillä ollut valokuvanäyttely Haavoja ja aikaa. Noissa kuvissa pää-sin yhteen lempilähestymistapaani, mustaan huumoriin, ja käsittelin kuvissa myös tummempia teemoja: irrallisuutta, masennusta ja lapsen menettämisen pelkoa. Selkeä lähtökohta töissäni on aina myös kehopositiivisuus.

5. INTUITIO. Olen tekijänä tosi intuitiivinen. Jos joku kuva onnistuu, on usein kyse siitä, että saan intuitioni piirrettyä paperille. Eniten tekemistä estää jäätävä itsekritiikki. Yritän harjoitella sitä, että voin tehdä joskus jotakin ihan hömppää. Tulevaisuudelta toivon, että saisin tehtyä entistä enemmän töitä ottamalla uusia ideoita alitajunnassa paperille asti. Minulla on vuosikausia kyteneitä ideoita, jotka haluaisin visualisoida.

Virpi Hyvärinen

5xmielessä, piispa Jari Jolkkonen: Yhteistä tietä kulkien

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen odottaa tulevalta kirkolliskokouskaudelta kirkon ykseyden vaalimista. Kirkolliskokousvaalit toimitetaan 11.2.2020. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt ja papit.

Piispa Jari Jolkkonen pitää puhetta. — Piispa Jari Jolkkosen mukaan kirkolliskokous on synodi, mikä tarkoittaa Kristuksen seuraajien yhteisöä, joka etsii yhdessä ”yhteistä tietä”. Kuva: Tuija Hyttinen.

1. KIRKOLLISKOKOUS. Kirkolliskokous keskittyy pykäliin ja rahaan. Eli päättää kirkkolainsäädännöstä ja keskushallinnon budjettiraamista. Mutta seurakuntien toimintaan ja talouteen se ei juuri puutu. Tämä usein hämärtyy. Kirkolliskokouksessa ei kannata tehdä seurakuntien toimintaan liittyviä aloitteita.

2. VAIKUTTAMINEN. Kyllä kirkolliskokouksessa edustajat saavat puhua, vaikka äänensä käheäksi. Mutta yksittäiset todistuspuheenvuorot eivät johda mihinkään, ellei edustaja kykene herättämään luottamusta ja tekemään yhteistyötä. Aina pitää etsiä kokonaisetua yhdessä. Odotan tulevalta kirkolliskokouskaudelta kirkon ykseyden vaalimista.

3. VAALIT. Avoin keskustelu tekee asioita läpinäkyväksi ja yhteistä keskustelua tarvitaan ehdottomasti. Toisaalta liian tyrkky ehdokas voi karkottaa äänestäjiä. Kirkollisissa vaaleissa arvostetaan vaatimattomuutta. Ymmärrän sitä. Kirkolliskokouksen vaalitavasta on puhuttu paljon. Kirkolliskokous on aina päätynyt siihen, että nykyinen järjestelmä tukee parhaiten sellaisten edustajien valintaa, jotka ovat sitoutuneita kirkon uskon elämään ja nauttivat yleistä luottamusta paikallisseurakunnissa. Edustuksellinen demokratiakin on demokratiaa.

4. MUISTOJA. Jouduin vuonna 2012 kylmiltään yleisvaliokunnan puheenjohtajaksi. Tuli työruuhkakin. Mutta syntyi hyvä yhteishenki ja selvisimme lopulta vaikeistakin asioista. Ja kerran marraskuun istunnon lopuksi kirkolliskokouksen naisväki lauloi tulevan isänpäivän johdosta onnitteluvirren. Se kosketti ja itketti. Taisi osua koti-ikävään.

5. YHDESSÄ. Kirkolliskokous ei ole parlamentti, jossa eri puolueet yrittävät päästä valtaan, jyrätä läpi oman blokkinsa tavoitteet ja nitistää opposition. Kirkolliskokous on synodi. Se tarkoittaa Kristuksen seuraajien yhteisöä, joka etsii yhdessä ”yhteistä tietä” (syn-hodos). Tämän ymmärtäminen on aivan ratkaisevaa. Kirkolliskokoukseen ei kaivata identiteettipolitiikkaa, vaan yhteisen tien kulkijoita.

Sari Jormanainen

5 x mielessä: Kolme kertaa joulusaunassa

Kiihtelysvaaralaisen Seppo Siltovuoren jouluperinteisiin kuuluu kolme saunaa kolmen päivän aikana. Jouluaaton aattona Siltovuoren perhe kylpee omassa lammen rannalla sijaitsevassa savusaunassaan, joka on alun perin ollut asumissaunana Tohmajärvellä.

Seppo Siltavuori seisoo hymyilemässä savusaunan ovella vihta kädessä. — Savusauna kuuluu Seppo Siltovuoren jouluperinteisiin. Jouluaaton aattona savusaunassa kylvetään perheen kanssa useamman tunnin ajan välillä avannossa käyden. Kuva: Sari Jormanainen.

1. JOULUSAUNAT. Jouluaaton aaton perinteenä meillä on, että lämmitämme rannassa olevan savusaunan ja kylvemme siellä perheen kanssa. Jouluaattona menemme Kaija-vaimon kotiin Tuupovaaraan. Siellä on käyty haudoilla ja aattohartaudessa kirkossa ja sen jälkeen on saunottu. Joulupäivänä on keräännytty sisarporukalla minun kotipaikalleni Mäntyharjuun. Sielläkin on ikivanha savusauna, jossa porukalla kylvetään. Meillä jouluun kuuluu siis kolme saunaa kolmessa päivässä. Pitäisi olla puhtaita poikia!

2. LÄMMITYS. Savusaunassa saunominen ei ole mikään ta vallinen saunailta, vaan se on enemmän jo rituaali. Saunan lämmitys alkaa siitä, että menee rantaan, tekee avannon ja kantaa vedet. Sitten sytytellään valkiat. Saunaa lämmitellään kolmisen tuntia. Välillä voi käydä vaikka hiihtämässä. Lämmittämisen jälkeen saunan on hyvä antaa seestyä kaksi tuntia, että häkä lähtee pois ja lämpö tasaantuu. Sitten alkaa kylpeminen, joka kestää pari-kolme tuntia. Sen jaksaa, kun käy välillä avannossa. Uunimakkarat paistuvat samalla kiukaalla. Sen jälkeen päivä on pulkassa ja voi lähteä joulupukkia odottamaan.

3. TUNNELMA. Jotta saunominen olisi kaikkein miellyttävintä, se pitää tapahtua illanhärässä lyhtyjen valossa. Kun lapset olivat pieniä, otimme lyhdyt käteen ja vedimme lapset pulkalla jään yli saunalle. Vielä kovemmalla vauhdilla tulimme takaisin, ettei vilu ehtinyt tulla. Mutta kyllä naisväellä tukka oli jäässä, kun sieltä takaisin tultiin. Lyhdyt loistaen mentiin. Kun sauna on vähän tuolla erillään, niin se matka on ihan kuin poistuma tästä arkipäivästä toiseen maailmaan, saunamaailmaan.

4. YHDESSÄ. En ole vielä kertaakaan lämmittänyt savusaunaa niin, että yksin olisin kylpenyt. Kyllä sitä aina porukassa kylvetään. Jos on sukulaisia käymässä, niin he haluavat, että lämmitetään savusauna. Siitä saa juhlan, kun lämmittää savusaunan.

5. MUUTOS. Olen miettinyt, että joulun tavat saattavat muuttua. Lapset alkavat olla sen verran isoja, että heillä ei ole enää joulu ihan samanlainen, vaan pukki ja lahjahommat ovat jäämässä. Joulu voisikin olla ihan hyvä niin, että olisi vain savusauna ja kiuasmakkarat. Ei tarvitsisi ruokienkaan kanssa hösöttää. Ei sitä joulua ilman saunaa kuitenkaan osaa ajatella.

Sari Jormanainen

Kukkolan joulukuvaelma on elämys keskellä metsää

Kukkolan kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Anne Koukku on löytänyt joulurauhan jo vuosien ajan Kukkolan kuvaelman näytöksissä keskellä lumista metsää. Nyt hevosten, lampaiden ja aasin kera esitettävä perinne uhkaa tulla tiensä päähän.

Anne Koukku istuu nojatuolissa — Kukkolan kuvaelmassa on mukana parisenkymmentä näyttelijää. Myös ääniefektit ovat käytössä erityisesti sotakohtauksissa, kertoo näytelmässä paimenen ja kotirintamaäidin roolissa toimiva Anne Koukku. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. NÄYTELMÄ. Kukkolan kuvaelma on Joensuussa vossikkakuskina tunnetun, Kukkolan kulttuuriyhdistyksessä mukana olevan Oiva Voutilaisen pitkäaikainen haave. Hänelle oli tullut aikanaan ajatus, että olisi hienoa toteuttaa joulukuvaelma, jossa olisi oikeat eläimet mukana. Eläimillä onkin tärkeä rooli kokonaisuudessa. Kuvaelma on Voutilaisen käsikirjoittama ja ohjaama. Tarinassa punoutuvat yhteen Raamatun jouluevankeliumi ja Talvisota-aihe.

2. KOSKETTAVUUS. Olen ollut mukana kuvaelman näyttelijäjoukossa kuusi kertaa. Kaikkein koskettavin hetki oli vuonna 2014, kun olin ensi kertaa paimenen roolissa mukana. Tuntui niin aidolta istua pimeässä nuotiolla lämmittelemässä käsiä ja kuunnella kertomuksen etenemistä. En ole ikinä päässyt niin lähelle jouluevankeliumia kuin silloin.

3. ROOLIT. Tänäkin vuonna olen mukana paimenen roolissa. Tällä kertaa siihen tulee uutta syvyyttä siitä, että pääsin käymään Israelissa, nasaretilaisessa puusepän verstaassa ja Betlehemissä katsomassa paikkaa, jossa enkeli ilmestyi paimenille. Minulla on näytelmässä myös toinen rooli: olen sota-ajan äiti, joka viettää lasten kanssa joulua ikävöiden rintamalla olevaa puolisoa. Siinä roolissa meinaa herkistyä itsekin.

4. ODOTUS. Joulun aika on yleensä hyvin kiireinen, mutta kuvaelman parissa minulle on laskeutunut joulurauha. Joka vuosi ihan odotan kuvaelmaa, etenkin kun se ei ole hirveän työllistävä. Harjoituksia on syksyn aikana kahdet tai kolmet ja näytöksiä neljä. Tämä on meille myös perheen yhteinen asia: puolisoni ja lapsenlapseni ovat mukana kuvaelmassa. Olemme käyneet 5-vuotiaan lapsenlapseni kanssa hyvissä ajoin tutustumassa aasiin, jolla hän ratsastaa näytöksessä.

5. TULEVAISUUS. Näytelmää on esitetty nyt seitsemän kertaa, ja moni pitkään mukana ollut alkaa ikääntyä tai on muuttanut muualle. Meiltä puuttuu näyttelijöistä ainakin yksi korpisoturi ja paimen. Näyttääkin siltä, että tänä vuonna kuvaelma nähdään viimeistä kertaa. Se on hirveä harmi. Perinne jatkuisi varmasti, jos vain saisimme uutta väkeä mukaan. Sitä kovasti toivomme.

Virpi Hyvärinen

Isäksi opintojen ohessa – Lauri Havukainen nautti koti-isänä olemisesta

Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta gloriﬁoiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.

Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta gloriﬁoiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.

Lauri Havukainen seisoo ulkona sylissään 1-vuotias Silas-poika. — Lauri Havukainen on seurannut syntyvyyden laskuun liittyvä keskustelua yhteiskuntatieteilijän kiinnostuksella. ”Vaikka syntyvyystilastot ovat karmeita katsoa, en lähde moralisoimaan sitä, jos joku ei halua lapsia. Syyt siihen ovat monenlaisia. Esimerkiksi ympäristön ja lasten tulevaisuus on monelle aito huoli. Itse en sellaisia pelkoja niin voimakkaasti koe”, sanoo Havukainen.

1. LÄSNÄOLO. Minulle on pienestä asti ollut selvä, että haluan tulla isäksi. Näen jopa vähän synkkänä sen, että ei olisi ketään, joka jatkaa täällä minun jälkeeni. Lapsuudenkotini perhekulttuuri oli lapsimyönteinen. Olen siitä onnekas, että isäni oli paljon kotona ja leikki minun ja kolmen sisarukseni kanssa. Myös minä haluan olla lapselleni läsnä.

2. SYNTYMÄ. Meillä on vaimoni kanssa yksi lapsi, juuri vuoden täyttänyt Silas. Hän syntyi sektiolla, joten tiesimme etukäteen syntymäpäivän. Leikkaussaliin mennessä olin sumussa jännityksestä. Syntymä oli todella erikoinen kokemus. En ole koskaan tuntenut sellaista tunnetta kuin se, mikä minulla oli, kun lapsi rääkäisi ensimmäisen kerran. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se oli tietynlaista vastuun ja välittämisen tunnetta, jollaista en ollut aiemmin tuntenut mitään tai ketään kohtaan.

3. OPISKELUAIKA. Olimme vaimoni kanssa molemmat opiskelijoita, kun Silas syntyi. Olen vähän ihmetellyt puheita siitä, että elämän pitäisi olla taloudellisesti hirveän vakaalla pohjalla ennen kuin lapsi syntyy. Totta kai ymmärrän kysymyksen siitä, onko lasta varaa elättää, varsinkin jos ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Mutta ei minulla ole ikinä ollut vahvasti se olo, että lapsi olisi suuri taloudellinen riski. Opiskeluaika oli hyvä aika tulla vanhemmaksi. Pystyin olemaan joustavammin kotona. Vaimoni sai äitiyslomalla gradunsa valmiiksi.

4. KOTI-ISYYS. Jäin Silaksen kanssa koti-isäksi, kun hän oli 7 kuukautta. En vaihtaisi sitä aikaa pois. Kun liikuin Silaksen kanssa leikkipuistoissa ja Perheentalolla, muut kotivanhemmat olivat järjestään äitejä. Koti-isyyteen suhtaudutaan oudon ristiriitaisesti: tietyllä tavalla isän kotiin jäämistä gloriﬁoidaan, toisaalta kysellään, miksi sinä jäit kotiin eikä äiti. Tuntuu kuin sille pitäisi olla joku selitys, että olen lapsen kanssa kotona.

5. HETKET. Haastavinta vanhemmuudessa on ollut se, että vauva on nukkunut vähän hajanaisesti. Olemme molemmat vanhemmat olleet aika väsyneitä. Muu arki ei ole tuntunut millään tavalla raskaalta. Parhaimpia hetkiä ovat aamut, kun viereen nukahtanut lapsi mönkii minut hereille. Myös sitä on valtavan hienoa seurata, kun lapsi oppii uutta. Avuton vauva alkaa kehittyä isommaksi ihmiseksi.

Virpi Hyvärinen

Mielenosoituksia ja TET eduskunnassa -Oskari Mehtätalo haluaa vaikuttaa ilmastoasioihin

Kontiolahden Kulhossa asuva 9-luokkalainen Oskari Mehtätalo on ollut mukana järjestämässä ilmastomielenosoituksia Joensuuhun. Vaikuttamisenhalu
vei Mehtätalon viime viikolla TET-jaksolle eduskuntaan.

Kontiolahden Kulhossa asuva 9-luokkalainen Oskari Mehtätalo on ollut mukana järjestämässä ilmastomielenosoituksia Joensuuhun. Vaikuttamisenhalu vei Mehtätalon viime viikolla TET-jaksolle eduskuntaan.

Oskari Mehtätalo seisoo rappusissa. — ”Sanotaan, että kiinalaisetja intialaiset tekevät niin paljon päästöjä, ettei meidän valinnoilla ole vaikutusta. Tosiasiassa yksittäisen intialaisen päästöt ovat murto-osa suomalaisen päästöistä. Yksittäinen suomalainen voi tehdä paljon enemmän kuin yksittäinen intialainen”, sanoo 9-luokkalainen ilmastoaktiivi Oskari Mehtätalo. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. MIELENOSOITUKSET. Olemme järjestäneet Joensuun ilmaston uorten porukalla tänä vuonna neljä ilmastomielenosoitusta. Aluksi meitä oli kolmen nuoren ryhmä, mutta nyt epävirallisessa porukassa on jo 10-20 yläkoululaista ja lukiolaista. Viimeisimmässä mielenosoituksessa 27.9. oli mukana noin 400 ihmistä. Pidämme ilmastoasiaa esillä, koska sitä täytyy pitää esillä. Iskulauseemme on ”Teidän päätös, meidän tulevaisuus”.

2. MOTIVAATIO. Kotonani on aina puhuttu ilmastoasioista , ja seuraan aktiivisesti aiheeseen liittyviä raportteja sekä uutisointia erityisesti Yleltä. Minua huolestuttaa oma ja maailman tulevaisuus, mutta ilmastoahdistusta minulla ei ole. Tiedostan ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat ja tiedän, että niille täytyy tehdä jotakin.

3. VALINNAT. Omassa elämässäni olen ottanut ilmastoasiat huomioon esimerkiksi siinä, että olen koko syksyn ajan kulkenut päivittäin pyörällä 15 kilometrin koulumatkat. Meillä kotona ei syödä juurikaan lihaa, kodissamme on otettu huomioon ympäristövaikutukset ja olen lentänyt viimeksi 2-vuotiaana, vaikka olen matkustanut Venetsiaankin saakka. Koulussamme Joensuun steinerkoulussa tehtiin myös päätös, että jos leirikouluun lennetään, päästöt pitää kompensoida. Lähdemme bussilla leirikouluun Puolaan.

4. AIKUISET. Aikuisille haluan sanoa, että mielestäni on vähän itsekästä, jos ajattelee että minä nyt vain haluan lentää tai syödä lihaa. Vanhempien ihmisten kulutus on pois nuoremmilta sukupolvilta. Pyydän, että aikuiset yrittäisivät tehdä jotakin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Vaikka yhden ihmiset valinnat eivät niin paljon merkitse, se merkitsee, jos monet tekevät samat, hyvät valinnat.

5. VAIKUTTAMINEN. Olemme ideoineet ilmastonuorte n kanssa esimerkiksi koulukierrosta, jolla kävisimme kertomassa alakoululaisille ilmastonmuutoksesta. Mielenosoituksista minulla on herännyt kiinnostus vaikuttamiseen ja politiikkaan. Siksi halusin lähteä TET-jaksolla eduskuntaan. Pääsin kansanedustaja Jenni Pitkon eduskunta-avustaja Eetu Kreivin mukana tutustumaan eduskuntatyöhön. Kokemus oli mielenkiintoinen ja opettava. Pääsin mukaan puheenvuoron valmisteluun, kokouksiin ja katsomaan vähän budjettineuvottelujakin.

Virpi Hyvärinen

Arvostus suojaa nuorta huumeilta

Nuorten huumeidenkäyttö ei katso asuinpaikkaa, vanhempien varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. Pössypilven saa yhtä helposti Heinävaaraan kuin ruutukaavalle, sanoo Poliisin Ankkuri-ryhmässä erityisnuorisotyöntekijänä toimiva Jarkko Riikonen.

Jarkko Riikonen nojaa Joensuun torilavan seinään ja katsoo kameraan. — ”Se, että päihteidenkäyttö on jokaisen oma asia, on pötypuhetta. Vaikutuspiiriin kuuluu paitsi nuoren oma elämä, myös perhe, suku ja ystävät”, sanoo Joensuun kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Jarkko Riikonen. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. TILASTOT. Kun katsoo poliisin tietoon tulleiden, nuorten tekemien huumausainerikosten määrää Joensuussa tällä vuosikymmenellä, kehitys näyttää aika karmealta. Vuonna 2010 alle 18-vuotiaiden kohdalla ei ole tilastoissa yhtään huumausainerikosta, vuonna 2018 lukema on 22. Tänä vuonna elokuuhun asti tarkasteltuna lukema on 3. Tilastoihin vaikuttaa toki myös se, minkä verran poliisilla on ollut määrärahoja. Mutta silti: Jokainen tapaus numeroiden takana on liikaa.

2. KANNABIS. Teen paljon ennaltaehkäisevää päihdetyötä koulumaailmassa. Viime vuosien aikana on ollut tarpeellista haastaa erityisesti kannabismyönteisyyttä. Törmään jatkuvasti samoihin väittämiin, joihin tuon omat vastineeni. Nuoret saavat miettiä, kummat perusteet ovat paremmat. Kannabikseen sinänsä ei juurikaan kuole, mutta nuoren psyyke on haavoittuvainen. Esimerkiksi kannabispsykoosi ja siitä mahdollisesti seuraava skitsofrenia on todellinen riski.

3. PORTTITEORIA. Nuoret ovat vähentäneet viime aikoina m erkittävästi tupakointia, mutta nuuskan saatavuus on lauennut käsiin ihan tosissaan. Sitä alkaa olla alakouluikäistenkin parissa myytäväksi asti. Minä uskon porttiteoriaan – en pysty olemaan uskomatta sen jälkeen, mitä olen työssäni nähnyt. Jos hankkii itselleen riippuvuuden nikotiiniin jo alakouluaikoina, riski siirtyä käyttämään myöhemmin kannabista on paljon suurempi kuin nuorella, joka ei tupakoi tai käytä nuuskaa.

4. ESIMERKKI. Nuorten huumekokeilut eivät katso perheen asuinpaikkaa taikka yhteiskuntaluokkaa. Vanhemmille sanoisin, että muistakaa kertoa lapsillenne toistuvasti, kuinka arvokkaita he ovat. Jos nuoren saisi pumpattua täyteen tervettä itserakkautta, nuoren ei tarvitsisi imeä itseensä tällaisia ulkopuolisia substansseja. Sitäkin vanhempien kannattaa miettiä, millaista esimerkkiä nuorelle antaa. Onko se hyvä malli, jos kovan työviikon jälkeen avaa perjantaikossun ja sanoo, että nyt iskä rentoutuu?

5. ITSEARVOSTUS. Nuoren ensimmäiset huumekokeilut tapahtuvat käytännöllisesti katsoen aina porukassa. Jos kaverit sanovat, että nyt poltellaan, vaatii aikamoista selkärankaa kieltäytyä. Voi kun nuoret osaisivat arvostaa itseään ja ymmärtää sen, miten hirveän arvokas jokainen elämä on. Sen kun ymmärtäisi, osaisi tehdä sellaisia päätöksiä, joita ei tarvitse myöhemmin katua.

Virpi Hyvärinen

Jalkapalloa ja toimistohommia

Jalkapalloseura Joensuun Jipon toiminnanjohtaja ja pelaaja Timo Tahvanaisella riittää seuran johtamisen ja edustusjoukkueessa pelaamisen lisäksi halua tehdä yhteistyötä tärkeiden asioiden puolesta. Joensuun seurakunnat järjestävät 14.9. Jipon kanssa kummiottelun.

Jalkapallon Kakkosessa pelaavan Joensuun Jipon toiminnanjohtaja ja pelaaja Timo Tahvanainen nähdään pelaajan roolissa 14.9. järjestettävässä kummiottelussa Mehtimäen kentällä. Kuva: Sari Jormanainen.

1. INNOSTUS. Ennen kuin koulu alkoi, isä vei jalkapalloharjoituksiin Outokummussa, mistä olen kotoisin. Siitä alkoi pelaaminen eikä se ole loppunut. Jalkapallossa mukavaa on se, että se on joukkuepeli. Sieltä saa ystäviä, suurin osa tutuistani, kavereistani ja ystävistäni on jalkapallon kautta tulleita. Harrastuksen edetessä alkoi aika nopeasti itselle tulla tavoitteita ja unelmia. Siitä se innostus lajiin vain kasvoi.

2. TUPLAROOLI. Ei se ihan jokapäiväistä ole, että sama henkilö toimii pelaajana ja seuran toiminnanjohtajana, mutta kyllä näitä joitakin on. Aluksi tämä oli vähän haas-tavaa, kun oli tottunut pelkästään pelaamaan ammatikseen. Silloin pelaamiseen oli helpompi keskittyä. Koko ajan tässä kuitenkin oppii lisää, että millä tavalla roolit pystyy yhdistämään. Minulla on esimerkiksi periaate, että pelipäivänä en tee töitä. Paljon olen oppinut uusia asioita mm. taloudesta ja markkinoinnista.

3. YHTEISTYÖ. Haluamme olla myös yhteiskunnallisesti merkittävä toimija. Panostamme esimerkiksi junioritoimintaan ja haluamme olla kasvattamassa nuoria. Yhteistyökumppanit mahdollistavat käytännössä meidän toiminnan. Emme pystyisi tällä tasolla tekemään toimintaa ilman yhteistyökumppaneita. Yhteistyön kautta pystymme tekemään myös erilaisia kampanjoita paremman Joensuun puolesta.

4. VAIKUTTAMINEN. Koen, että urheiluseura on merkittävä vaikuttaja yhteiskunnassa. Urheiluseuroilla on hyvä kaiku ja ehkä ihmiset reagoivat helpommin urheiluseurojen kuin pelkästään yritysten tekemiin juttuihin. Yksi tärkein asia, jonka puolesta haluamme olla vaikuttamassa on ihmisten syrjäytyminen. Seuramme yksi arvoista on yhteisöllisyys. Haluamme ihmisten tajuavan, että yhteisö on mahdollisuus kaikille ja sitä kautta voi saada sisältöä elämään.

5. KUMMIPELI. Kummipelin idea on se, että seurakunnat ja kavat lippuja meidän otteluun kummeille ja kummilapsille. He voivat sitten tulla yhdessä viettämään mukavan päivän. Ottelun lisäksi tapahtumassa on erilaisia toimintapisteitä. Itsekin olen kahden lapsen kummi. Kummius on minulle iso kunnia ja haluan tehdä sen roolin mahdollisimman hyvin. Haluan viettää kummilasteni kanssa aikaa ja nähdä kun he kasvavat.

Sari Jormanainen