SATU LAANINEN. Joensuulainen kuvataiteilija Satu Laaninen teki pitkään valoisia töitä lapsista ja kasveista. Vaikeiden vuosien myötä Laaniselle kasvoi valmius lähestyä myös synkempiä aiheita.
Viimeisimmän näyttelynsä kuvissa Satu Laaninen kokee osuneensa sellaisiin tilanteiden rakoihin, joissa yllättäen tavoittaa ihmisen sellaisena kuin hän on, ilman poseeraamista. – Kuvattavat paljastavat itsestään paljon. Välillä kuitenkin mietin, että jokin kuva kertoo silti melkein enemmän itsestäni kuin kuvattavasta, sanoo Satu Laaninen, joka siviilissä tunnetaan myös nimellä Satu Niemi. Kuva: Virpi Hyvärinen
1. KUTSUMUS. Olen tiennyt lapsesta asti, että taitelijaksi tuleminen on minulle välttämätöntä. Taiteen tekeminen on minulle sisäinen pakko – ei itsensä toteuttamista. Jos en tee taidetta, en ole olemassa. Itseäni toteutan puutarhassa ja kirjoittamalla kirjablogia. Siviilissä olen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja sekä kolmannen polven rantakyläläinen.
2. SERIGRAFIA. Kuvataiteilijan opinnoissani erikoistuin taidegrafiikkaan. Lempitekniikkani on serigrafia. Se sopii minulle, koska olen vauhdikas enkä jaksa esimerkiksi puhdistaa kuparilaattaa joka vedoksen välissä, vaan nautin siitä, kun työt syntyvät vedostusvaiheessa nopeasti. Lisäksi olen pitkään myös valokuvannut. Uutena tekniikkana olen aloittanut juuri ruiskumaalauksen.
3. AIHEET. Työni ovat pitkään olleet aika valoisia. Minulla oli monta vuotta sellaista, että melkein kaikki asiat ahdistivat, enkä halunnut käsitellä niitä taiteen keinoin. Piirsin sen, mikä jäi jäljelle – lähinnä kasveja ja lapsia. Töihini liittyy myös paljon viittauksia muihin taideteoksiin ja kirjallisuuteen. Nyt kun asiat eivät enää sillä tavalla ahdista ja masenna, odotan, että saisin sitä synkempääkin puolta ulos itsestäni. Koska sitäkin minussa on.
4. NÄYTTELYT. Olen järjestänyt viime vuosina useita näyttelyitä Joensuussa. Viimeisin näyttelyni oli tammikuussa Galleria Kohinassa esillä ollut valokuvanäyttely Haavoja ja aikaa. Noissa kuvissa pää-sin yhteen lempilähestymistapaani, mustaan huumoriin, ja käsittelin kuvissa myös tummempia teemoja: irrallisuutta, masennusta ja lapsen menettämisen pelkoa. Selkeä lähtökohta töissäni on aina myös kehopositiivisuus.
5. INTUITIO. Olen tekijänä tosi intuitiivinen. Jos joku kuva onnistuu, on usein kyse siitä, että saan intuitioni piirrettyä paperille. Eniten tekemistä estää jäätävä itsekritiikki. Yritän harjoitella sitä, että voin tehdä joskus jotakin ihan hömppää. Tulevaisuudelta toivon, että saisin tehtyä entistä enemmän töitä ottamalla uusia ideoita alitajunnassa paperille asti. Minulla on vuosikausia kyteneitä ideoita, jotka haluaisin visualisoida.
Virpi Hyvärinen