Supersankarit maailman pelastajina

Supersankarit ovat ottaneet paikkansa antiikin sankareiden ja kristinuskon hahmojen rinnalla. Popkulttuurissa on jo vuosia eletty supersankaribuumia, sanoo teologian tohtori Joona Salminen.

Osa orjantappurakruunua kantavan Kristuksen kasvoista. Kristus katsoo suoraan kameraan vakavana, kasvoilla on verta ja likaa.

”Monien messiashahmojen joukossa vain yksi messias on ylitse muiden. Supersankarit varmistavat voimakeinoin ja usein näyttävästi pullistellen, että hyvä ja oikeudenmukaisuus voittavat. Kristuksen pelastustyö tapahtuu toisella tavalla”, kirjoittaa Janne Villa. Kuva: iStock/inhausecreative

Populaarikulttuuri on täynnä eri uskontoperinteisiin luokiteltavia ilmiöitä, ennustuksia, paholaisia, uhkaavia maailmanloppuja ja hyvän puolelle liittoutuvia pelastajia. Supersankareiden joukossa on uskontojen keskushenkilöitä muistuttavia hahmoja. Kristillisen perinteen läpi katsottuna monet supersankarit saavat esimerkiksi Jeesuksen ja pyhimysten piirteitä”, kertoo teologian tohtori Joona Salminen.

Modernin supersankarikerronnan juuret palautuvat 1900-luvun alkupuoliskolle. Naiset ovat edelleen vähemmistössä. Ihmenainen-sarjakuvan inspiroima

Wonder Woman -elokuva esitteli Dianan, joka ensimmäisen maailmansodan aikana teki sankaritekoja taistellessaan saksalaisia vastaan.

”Monille katsojille on ollut tärkeää nähdä nainen sankarina. Elokuva on puhunut naisten emansipaation eli vapautumisen puolesta monin tavoin”, Joona Salminen kommentoi.

Vähemmistöjä sankareissa

Supervakooja James Bond on ollut valkoisen maskuliinisen ylivallan ja suvereeniuden ilmentymä. Viimeisissä elokuvissa on käsitelty Bondin haavoittuvuuksiakin.

”Naiset eivät ole vain hyvältä näyttävän objektin tai pelastettavan Bond-tytön roolissa, ja pahiksissakin nähdään inhimillisyyttä.”

Mustien tähdittämä supersankarielokuva Black Panther on ollut Joona Salmisen mukaan vaikuttava erityisesti tummaihoiselle yleisölle. X-Men -elokuvasarjassa supersankarien joukkoon liittyvät mutantit. Salminen pitää sarjan suurena teemana erilaisuuden käsittelyä ja hyväksymistä.

”Ajan henkeen kuuluu erilaisten vähemmistöjen entistä vahvempi edustus supersankareiden joukossa.”

Pahan valta on rajallista

Kauhuelokuvista Joona Salminen nostaa esiin Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjan Freddy Kruegerin. Eräässä kohtauksessa murhaaja ja naisuhri painivat, mikä on kuva henkisestä kamppailusta viitaten Raamatun Jaakobin painiin ja kristinuskon varhaiseen askeettiseen kirjallisuuteen. Toisaalta se kuvaa paholaisen mellastamista – Jumalan sallimuksella: mahti on kuitenkin murrettu.

”Kauhu ja yliluonnollinen kiinnostavat katsojia, jotka kokevat, etteivät hallitse elämäänsä vaan näkevät ulkopuolisten voimien, esimerkiksi terrorismin tai talouskriisin, saavan rellestää tahtonsa mukaan”, Salminen arvioi. Samalla vahva länsimainen usko yksilöön näkyy: sankarit nousevat puolustamaan hyvää.

”Yleisö vetää voimattomuuden ja toimettomuuden tunnetta turpaan supersankareiden kanssa. Katsojalle tulee voimaantunut olo: jotain täällä voi vielä tehdä!”

Hyvän voima hauraassa paketissa

Monien messiashahmojen joukossa vain yksi messias on ylitse muiden. Supersankarit varmistavat voimakeinoin ja usein näyttävästi pullistellen, että hyvä ja oikeudenmukaisuus voittavat. Kristuksen pelastustyö tapahtuu toisella tavalla.

”Kristillisessä perinteessä hyvä on huomaamatonta, pieniä rakkauden tekoja, itsensä kieltämistä ja toisten osaan asettumista, jota toki näkyy supersankareillakin.”

”Hyvän voima on hauraassa ja heikossa paketissa. Paavali sanoi, että voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Kristus voittaa heikkona, ruoskittuna ja häväistynä”, kuvaa tutkija-pappi Salminen.

Harry Potter supersankarina ja pelastajahahmona

Tällä vuosituhannella monen tajuntaan eniten vaikuttanut supersankari on J.K. Rowlingin luoma Harry Potter. Kaunokirjallisesti ja eettisesti korkeatasoinen sarja kolahti lapsiin ja nuoriin.

Yliluonnollisia ominaisuuksia ja voimia saanut supersankari Potter on olemukseltaan ja tunne-elämältään ikäänsä vastaava, inhimillinen ja helposti samaistuttava. Hän tarvitsee ystävien ja aikuisten tukea. Toisaalta hän on pelastajahahmo, ja hänetkin yritettiin tappaa Jeesuksen lailla jo lapsena.

Taistelu persoonallista pahaa ja pimeyden voimia vastaan kuuluu keskeisesti Potter-saagaan. Käärmemäinen Voldemort on siirtynyt ”tavallisen pahuuden” tuolle puolen absoluuttiseen pahaan. Rahtukin katumusta saattaisi riittää parannuksen tekoon, mutta Pimeyden Lordi ei pysty paatumukseltaan enää katumaan tekojaan.

Teoksen teologia on klassisten satujen tavoin niin yksinkertainen, että lapsikin ymmärtää, kenen joukoissa haluaa seistä. Tavikset joutuvat valitsemaan, antavatko he pirulle pikkusormensa vai pysyvätkö hyvän puolella silloinkin, kun se saattaa tulla kalliiksi tai maksaa hengen.

Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema

Päätösosassa on paljon temaattisia yhteyksiä pääsiäisen suureen kertomukseen uhrautuvasta rakkaudesta. Potterin vahvin ase on hänen myötätuntonsa ja rakkautensa. Hän on valmis antamaan henkensäkin, jotta toiset pelastuisivat pahan kynsistä ja saisivat elää.

Harry ja Hermione käyvät kirkonkellojen soidessa Harryn vanhempien haudalla. Hautakivessä siteerataan Paavalia (1. Kor. 15), joka puhuu kuolleiden ylösnousemuksesta: ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.”

’”Se ei tarkoita kuoleman kukistamista sillä tavalla kuin kuolonsyöjät tarkoittavat sitä’, Hermione sanoi lempeällä äänellä. ’Se tarkoittaa… Sinähän tiedät… tuonpuoleista elämää. Kuoleman jälkeistä elämää’”, J. K. Rowling antaa ihastuttavan sankarittarensa sanoa.

Potter luopuu siitä vallasta, jota hänelle tarjotaan. Hänen tuskainen matkansa kiellettyyn metsään Voldemortin uhriksi – ja tämän tuhoajaksi – vertautuu Jeesukseen Getsemanen puutarhassa. Läheiset ovat lohduttajina viimeisellä matkalla. Lähestytään pääsiäisdraaman kovaa ydintä.

Janne Villa

 


Paasto paljastaa sisäisen antisankarin

Kaduttaako jokin? Lupaava alku paastolle!

Morkkis on mahdollisuus. Se tsemppaa taistoon pahoja tapoja vastaan. Moraalisesta ja hengellisestä alennustilasta pääsee vain ylöspäin.

Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä Raamatusta, jossa tuhkan ripotteleminen pään päälle on vertauskuva katumuksesta ja parannuksen teosta. Yritys olla oman elämänsä supersankari ei ole mennyt ihan putkeen.

Paastoa voi verrata riippuvuuksien vankilasta tai synnin orjuudesta vapautumiseen. Synti erottaa ihmiset toisistaan ja Jumalasta. Paasto on tuhlaajapoikien pyrkimystä palata yhteyteen ja rakkauteen.

Kristillinen paasto ei siis ole sisäisen sankarin oman navan ympärillä pyörimistä. Kyseessä ei ole uskonnollinen suoritus tai sankariteko, jolla saadaan Ylituomarilta bonuspisteitä. Siksi kilvoittelullaan ei kannata kehuskella.

Päämääränä ei ole moraalisen mielihyvän hankkiminen, vaan kääntyminen kohti Kristusta ja toisia ihmisiä. Mikäli on profeetta Jesajaa ( 58: 1–9 ) uskominen, omaa etua etsivä paastoaja voi unohtaa antaa nälkäiselle omastaan ja ravita sen, joka kärsii puutetta.

Nasaretin mies kutsuu ”kaappihyviä” sanoista tekoihin, muotoili runoilija Tommy Tabermann. Arjen enkeli ei saisi mitään hyvää aikaiseksi, jos hän uskoisi uskoa, toivoa ja rakkautta myyräntyökseen nakertavien lannistajien lauseen: ”Eihän yksi ihminen voi vaikuttaa…”

Sielua syväpuhdistava paasto yhdistää pääsiäistä kohti matkaavat kristityt mielenmuutoksen rintamaan. Se ei ole vain taistelua velttoa ruumista tai mieltä vastaan vaan positiivista ponnistelua paremman elämän ja maailman puolesta.
Paasto ei pelasta, mutta se voi harjaannuttaa hyveisiin ja opettaa olennaiseen keskittymistä sekä kiusausten voittamista. Kukin kilvoittelija ja itsensä tutkiskelija määrittelee omaan pirtaansa sopivat paastosäännöt ja kehityshaasteet.

 

Janne Villa


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.