Kategoria: kolumni

Kolumni: Uskonto kiinnostaa poikia

Uskonnollisuuden tutkimuksessa yllättävä tutkimustulos viime vuosilta on se, että nuoret pojat ovat Suomessa nykyään uskonnollisempia kuin nuoret tytöt.

Hymyilevä, silmälasipäinen nainen katsoo kameraanTutkijan työssä harvoin törmää mihinkään täysin odottamattomaan. Sen sijaan useimmiten tutkimus vahvistaa sitä, mitä osasi ounastella aikaisemman tietämyksen kanssa. Tutkimuksessa yksi luotettavuuden indikaattori on myös se, että tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Jos jotain päinvastaista ilmenee, yleensä ensimmäinen kysymys on, että tuliko tehtyä väärin tai onko aineisto jotenkin vinoutunut.

Uskonnollisuuden tutkimuksessa yllättävä tutkimustulos viime vuosilta on se, että nuoret pojat ovat Suomessa nykyään uskonnollisempia kuin nuoret tytöt. Ja eivät pelkästään uskonnollisempia kuin tytöt, vaan myös uskonnollisempia kuin aikaisemmin. Kansainvälisestikin muutos on yllättävä. Uskonnon tutkimuksessa yhtenä selkeimmistä ilmiöistä on pidetty sitä, että naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet. Erityisen selvästi naisten vahvempi uskonnollisuus näkyy kristillisyyden piirissä ja maissa, joissa kristinusko on valtauskonto.

Aineisto toisensa jälkeen on kertonut kuitenkin poikien uskonnollisuuden vahvistumisesta. Se näkyy erityisen selkeästi peräti 100 000 rippikoulunuorelta ja isoselta vuosina 2019–2023 kerätyssä aineistossa. Aineisto on poikkeuksellisen suuri ja niin kattavasti kerätty, ettei mistään otoksen vinoutumasta voi olla kysymys. Vuonna 2023 kerätyssä aineistossa rippikoulupojista puolet kertoi uskovansa Jumalaan, tytöistä noin joka kolmas. Vastaava ero näkyy myös isosten keskuudessa. Poikien keskuudessa on nähtävissä myös selkeä kasvu niiden määrässä, jotka uskovat. Sama näkyy myös kokemuksissa siinä, että erityisesti nuoret pojat kokevat rippikoulun omaa uskoaan vahvistavana. Nuoret pojat ovat myös selvästi paremmin voivia kuin nuoret tytöt.

Mistä poikien uskonnollisuuden vahvistumisessa on kysymys? Nuorilta itseltään kysyttäessä nuoret nostavat esiin pohdintaa siitä, että poikien keskuudessa olisi ”cool” olla uskova ja että kristinusko voisi antaa mahdollisuutta ilmaista maskuliinisuutta hyväksytysti aikana, jolloin se ei muuten tunnu olevan huudossa. Yksi selittäjä voi olla myös siinä, että rippikoulu ajoittuu nykyään paremmin nuorten poikien kehitysvaiheeseen ja tytöille puolestaan rippikoulu tulee nykyään liian myöhään. Tai ehkä kyse on siitä, mistä Johanneksen evankeliumikin puhuu: ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.”

 

Kati Tervo-Niemelä
käytännöllisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
kati.tervo-niemela@uef.fi

 

Kolumni: Anna musiikin puhua

Musiikin avulla voi osoittaa kiintymystä, myötätuntoa ja välittämistä. Kun en osaa tehdä lohtuhuivia surevalle, saatan kutoa sellaisen lauluista.

Vaalea pitkähiuksinen nainen katsoo kameraa kohti.Minkä musiikkikappaleen haluat kuulla silloin, kun mikään ei tunnu onnistuvan? Minkä kappaleen avulla voit kertoa ystävällesi, mitä hän sinulle merkitsee? Minkä kappaleen haluat jättää perinnöksi lapsillesi – muistuttamaan siitä, mitä heille toivot?

Musiikin avulla voi osoittaa kiintymystä, myötätuntoa ja välittämistä. Kun en osaa tehdä lohtuhuivia surevalle, saatan kutoa sellaisen lauluista. Kuullessani kappaleen, joka tuo mieleen jonkun läheiseni tai kokemukseni hänestä, kerron sen hänelle. Syntymäpäivälahjan sijaan minulta saattaa saada soittolistan.

Aristoteles on sanonut, että musiikki rakastaa enemmän. Rakkauden osoittaminen musiikin kautta voi koskettaa ihmistä syvästi. Jos sinun on vaikea puhua rakkautta ääneen, anna musiikin puhua puolestasi. Kenelle ja minkä kappaleen sinä voisit tänään omistaa?

Musiikin matkassa voi myös hiljentyä ja kuunnella omaa sisäistä maailmaa. Joskus jotakin, joka saattaisi jäädä itseltä piiloon, voi tulla koettavaksi lauluissa. Musiikki liikuttaa myös tiedostamatonta. Onko sinulle koskaan tullut tunne, että jossakin kappaleessa on sanottuna se, mitä et vielä ole uskaltanut kohdata sisäisessä maailmassasi?

Monen ihmisen suru- tai eroprosessissa musiikilla on suuri merkitys. Musiikki lohduttaa, rohkaisee ja kannattelee elämän kriiseissä. Joskus toisen laulama tai soittama palauttaa oman tunteen helpommin kestettävässä muodossa – vähän niin kuin riittävän hyvä vanhempi palauttaa lapsen tunteen. Silloin tulee tunne, että en ole tämän kokemukseni kanssa yksin. Tästä voi selvitä. Oletko kokeillut omistaa jonkun lohduttavan tai rohkaisevan kappaleen sanat itsellesi? Käperry vaikka viltin sisään ja etsi näin musiikin äärellä myötätuntoa itseäsi kohtaan. Anna itsesi olla laulun arvoinen.

Musiikki rauhoittaa ja vireyttää. Juoksulenkillä se antaa energian, nukkumaan käydessä unihiekan – kunhan vain musiikin lajin valitsee omia tarpeitaan kuunnellen. Musiikin avulla voi myös herätellä tunteita. Onko sinulla jokin luottokappale, joka tuo iloisen mielen tai rauhoittaa sykkivän ohimosuonen?

Musiikin seurassa voi myös heittäytyä, höpsötellä ja irrotella. Välillä urheilutapahtumissa katselen lämmöllä ja hiukan kateellisenakin lapsia, joiden kehoon löytyy liike heti, kun musiikki antaa rytmin. Itse uskallan antautua rytmin vietäväksi lähinnä omassa vaatekomerossa – mutta hyvä, että edes siellä. Hyvät asiat kun eivät katso paikkaa.

 

Piia Nurhonen
perheneuvoja,
psykoterapeutti
piia.nurhonen@evl.fi

 

Kolumni: Huomaamaton mutta tärkeä työ

Jokainen ihminen on tärkeä ja korvaamaton. Siksi jokaisella täytyy olla tilaa yhteiskunnassamme ja elämässämme.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies hymyilee kameraan päin.Vanha tarina kertoo tehtaasta, jossa oli todella hankala viikko. Työt toisensa jälkeen pysähtyivät, eikä tuotantoa tahtonut syntyä lainkaan. Ne, joiden tehtävänä oli korjata koneita, jotka eivät toimineet, olivat myös ihmeissään: mistä tämä kaikki oikein johtui? Lopulta joku keksi. Tehtaalta oli sairauden takia ollut poissa huomaamaton pieni mies, jonka tehtävänä oli ainoastaan öljytä koneet. Kukaan ei ollut ymmärtänyt tehdä hänen tehtäväänsä – ja niinpä kone toisensa jälkeen pysähtyi.

Välillä mietin ihan samanlaisia asioita. Jotkut ihmiset ja asiat, työt ovat meille itsestäänselvyyksiä. Emme edes huomaa, kun asiat hoituvat. Mutta jos kukaan ei teekään noita asioita, pysähtyy koko yhteiskunta (tai ainakin merkittävä osa siitä).

Minusta tarpeetonta ja turhaa ihmistä tai työtä ei ole olemassakaan. Emme usein näitä huomaa, emme arvosta tai näe mitenkään merkityksellisenä. Ja kuitenkin: kun pienet asiat eivät ole paikallaan, huomaamattomat työt jäävät tekemättä; kun hiljaiset ja vaatimattomat ihmiset ovat poissa, jäävät valtavan suuret ja tärkeätkin asiat tapahtumatta.

Jokainen ihminen on tärkeä ja korvaamaton. Siksi jokaisella täytyy olla tilaa yhteiskunnassamme ja elämässämme.

Ja siksi on hyvä ymmärtää myös tämä – kaikista ei voi tulla korkeasti koulutettuja ammattilaisia, asiantuntijoita, tutkijoita. Me tarvitsemme myös niitä ihmisiä, joiden varassa tosiasiassa meidän yhteiskuntamme toimii. Jos pienet asiat eivät ole kunnossa, suurillekaan ajatuksille ja ajattelijoille ei ole tilausta. Tässä kohtaahan joku alkaisi luetella niitä ammatteja, joita emme huomaa tai arvosta. En kuitenkaan tee niin, koska sehän tarkoittaisi, että minäkin, vaikka tarkoitan hyvää, lasken tietyt ammatit, tehtävät ja ihmiset toisia huonommiksi.

Nuorten maailma ja nuoret itse ovat minulle tärkeitä. Siksi haluan myös korostaa sitä, että jokainen nuori tulevaisuuden toiveineen ja haaveineen on tärkeä. Mikä työ ja tehtävä tahansa, jota haluaa tehdä, on arvokas.

Ja samalla on hyvä muistaa, että joukossamme on myös ihmisiä, joista ei vain tule ”tuottavia” yhteiskunnan jäseniä. Henkisistä tai fyysisistä syistä. Se ei saa kuitenkaan kenenkään mielessä viedä heiltä ihmisarvoa. On tärkeää, että pidämme kaikista ihmisistä huolta – se on myös meidän ihmisarvomme mitta.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

 

Kolumni: Hyvän mielen villasukka

Villasukat ovat vain yksi pieni esimerkki siitä, kuinka voimme pienillä ja itsellemmekin mieluisilla asioilla levittää hyvää mieltä ja iloa lähimmäisillemme.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies katsoo kameraan päin.Minulla on paljon villasukkia. Pidän niistä paljon ja käytän niitä paljon. Minulta löytyy ainakin ruskea, vihreä, tummanharmaa ja kirjava villasukka sekä yksi sininen villasukkapari. Läheiseni tietävät, etten jaksa innostua pönötyksestä, vaan villasukkatyyli on aitoa minua. Siksi olen saanut niitä aina silloin tällöin lahjaksi.

Koska käytän kotona ollessani kutittamattomia, pehmeitä villasukkia öin ja päivin, niin ne kuluvatkin nopeasti. Päkiän alle tulee reikä ja kun reikä suurenee, niin taas alkaa varpaita palella. Koska en ole käsityöihmisiä, niin olen ratkaissut asian käyttämällä niitä villasukkia, jotka juuri sillä hetkellä löydän ja jotka ovat suunnilleen ehjiä. Nyt toisessa jalassani on vihreä ja toisessa ruskea sukka. Vihreässä on ukkovarpaan kohdalla pieni reikä, vaikka sen kyllä osaisin itsekin parsia ehjäksi.

Lämpimät jalat, hyvä mieli. Näin se toimii. Tietenkään elämisen isoissa ja raskaissa murheissa eivät villasukat muuta maailmaa iloiseksi. Monta kertaa kuitenkin on kyse pienemmistä asioista, silloin lämpimät sukat ovat hyvästä.

Villasukilla voi tehdä paljon hyvää arjessa. Sukkien neulominen on niiden tekijöitä toisiinsa yhdistävä ja ilahduttava asia. Ne voivat yhdistää myös lahjan antajaa ja saajaa. Villasukkia neulotaan ekaluokkalaisille ja vastasyntyneille. Isoäidit neulovat niitä lahjaksi lapsille ja lastenlapsille. Mukavaa on, että monet miehetkin ovat alkaneet harrastaa neulomista, onhan se yksi teemoista myös suositussa uudessa dekkarisarjassa.

Villasukat ovat vain yksi pieni esimerkki siitä, kuinka voimme pienillä ja itsellemmekin mieluisilla asioilla levittää hyvää mieltä ja iloa lähimmäisillemme. Hyvää mieltä voi tuottaa vaikka naapuriavulla: naapurin polkupyörän korjaamisella, lumitöissä auttamalla, runsaasta muikkusaaliista ystäville jakamalla ja monella muulla vain oma-aloitteisuutta ja ajankäyttöä kysyvällä tavalla. Pienilläkin teoilla on vaikutusta ja niillä voimme tehdä toinen toistemme elämisestä mukavampaa.

Seurakunnilla on tarjota monia mielekkäitä ja hyödyllisiä vapaaehtoistöitä kaikille halukkaille (vapaaehtoistyo.fi). Tärkeintä antia niissä on, että ne kertovat, että välitämme toisistamme. Nähdyksi ja rakastetuksi tuleminen onkin jokaiselle meistä kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä.

Villasukkia voi ostaa myös seurakuntakeskuksen Duka-puodista. Tavallisessa arjessa saattaa hyvä mieli asua villasukassa.

 

Olli Sivonen
takarivin kristitty
Pielisensuun seurakunta
ollisivonen62@gmail.com

 

Kolumni: Luonto saa kiittämään ja pyytämään anteeksi

Pyysin yliopiston kesäkurssin opiskelijoita pohtimaan suhdettaan luontoon. Ulkomaisen opiskelijan vastaus pysäytti.

Hymyilevä, silmälasipäinen nainen katsoo kameraanMitä luonto merkitsee sinulle? Mitä haluaisit sanoa luonnolle? Pyysin yliopiston kesäkurssin opiskelijoita pohtimaan suhdettaan luontoon. Ulkomaisen opiskelijan vastaus pysäytti. Etelä-Euroopan suuressa kaupungissa asuvana hän kertoi, ettei hänellä ole koskaan ollut suhdetta luontoon. Vasta Joensuussa opiskeleminen on tuonut hänen elämäänsä luonnon ja luontosuhteen.

Luonto on suomalaisille tärkeä. Kysyttäessä, missä määrin yksilö nauttii ulkona luonnossa olemisesta, yhdeksän suomalaista kymmenestä kertoo nauttivansa suuressa määrin. Heistä valtaosa, lähes kaksi kolmesta, kertoo nauttivansa luonnosta jopa ”erittäin suuressa määrin”. Kansainvälisessä vertailussa luvut ovat korkeita.

Luonnon tärkeys suomalaisille tuli esiin myös, kun keräsimme viime vuonna osana laajaa kansainvälistä tutkimushanketta kyselyaineistoa suomalaisilta luontoihmisiltä. Sama kysely toteutettiin useassa eri maassa eri puolilla maapalloa. Tavoitteenamme oli saada jokaisesta maasta vähintään 500 luonnossa viihtyvää vastaajaa. Suomesta kyselyyn vastasi nopeassa tahdissa yli 3000 henkilöä. Luontoihmisiä ei ollut vaikea Suomesta löytää.

Iso osa kyselyyn vastanneista kirjoitti luonnolle myös kirjeen. Niissä keskeisimmät teemat olivat kiitollisuus ja rakkaus luontoa kohtaan ja anteeksipyytäminen ihmisen pahuudesta luonnon äärellä. Samalla kirjeistä huokuu samanlainen kokemus itseä suuremman edessä olemisesta kuin Jumalan edessä.

”Hei Luonto! Halusin kertoa sinulle, miten tärkeä ja korvaamaton olet. On väärin, kuinka kohtelemme sinua. Kiitos että olet ja pidät meistä huolta ja rakastat meitä, vaikka me emme aina muista osoittaa rakkauttamme sinulle.”

”Kiitos että saan vaeltaa läpi elämän kanssasi. Olet suojani, turvani, inspiraationi, rauhoittajani, kaikkeni. Elän sinusta ja olen pahoillani, että me ihmiset emme aina osaa arvostaa sinua tarpeeksi, yritämme hallita sinua ja tuhoamme sinua.”

”Kiitos, olet kirkkoni, temppelini, uskontoni ja annat minulle sisäisen rauhan.”

Luonto armollisella tavalla osoittaa myös ihmisen pienuuden. Me ihmiset olemme täällä kuin muurahaiset. Kovasti yritämme touhuta ja rakentaa. Mutta olemme yhtä lailla luonnon armoilla ja parhaimmillaankin aika mitättömiä luonnon suuruuden keskellä. Se on lohdullista. Ei sillä niin väliä, vaikken elämässä mitään saavuttaisi tai saisi aikaiseksi. Kunhan en tuhoa. Enkä ainakaan tätä luontoa. Siinä on kaikki. Luomisessa annettu ihmisen suuri tehtävä on varjella luontoa.

 

Kati Tervo-Niemelä
käytännöllisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
kati.tervo-niemela@uef.fi

 

Kolumni: Onko nuori luotettava?

Jos en ole itse rehellinen, en voi vaatia sitä myöskään nuorelta. Ja jos en ole rehellinen, en ole myöskään luotettava.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies hymyilee kameraan päin.Kirjoittelin joskus tähän malliin, kun aloiteltiin nuorten moottoripajan toimintaa Joensuussa:
”Moottoripajalla on ollut hyvä fiilis tehdä yhdessä sormet rasvassa hommia. Alkuun vähän pyöriteltiin sormia, kun ei ollut omia menopelejä rassattavaksi. Laitettiin yhdessä pajaa sen näköiseksi, että on hyvä yhdessä tehdä hommia. Juteltiin paljon myös siitä, mitä itse kullakin oli mielessä, ja mitä kellekin kuuluu elämässä ylipäätään. Miksi moottoripajalla haluaa toimia ja mitä haaveita mielessä pyörii – moottoreista ja vähän muustakin. ’Minä kyllä haluan saada oman moottoripyörän’, sanoo yksi ja kiertää mutteria. Elämässä on hyvä olla haaveita ja tavoitteita. Oma moottoripyörä tai haaveiden opiskelupaikka, tavoittelun arvoista varmasti kumpikin.”

Muistan vieläkin elävästi sen, kun joku nuori ilmaantui pälyillen moottoripajan ovesta sisään. Epäluuloisesti, vähän arkaillen, arvioiden, onko tämä oikea paikka minulle.

Nuori on monen aikuisen näkökulmasta pelottava ja vastuuton. Tuota ajatusta en nuorista allekirjoita. Tapaan lähes päivittäin monenlaisia nuoria. Miksi sitten nuori voi olla aikuisen näkökulmasta niin pelottava? Nuori on vaativa, rehellinen, kyselevä, kyseenalaistava. Nuori toki oppii koko ajan kohtaamisista, moitteista, palkitsemisesta, malleista.

Halusin tai en, olen elävä esimerkki siitä, millaisia aikuiset ovat. Rehellinen? Tuo hyppää monelle silmille. Onko nuori oikeasti rehellinen? Jos ei ole, niin miksi ei ole? Voiko nuoreen luottaa? Nuori on loistava peili minulle, aikuiselle – niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minkä nuori on havainnut palkitsevaksi ja aikuisten maailmassa toimivaksi, sen hän helposti ottaa myös omaksi tavakseen toimia. Jos en ole itse rehellinen, en voi vaatia sitä myöskään nuorelta. Ja jos en ole rehellinen, en ole myöskään luotettava.

Moottoripajan alkumetreillä joskus 2019–2020 tapasin joukon 16-kesäisiä nuoria. Ja myönnän, että pikkuisen mietin, tuleeko näistä sähläreistä koskaan ”tolokun immeisiä”. Vähän ovat asiat muuttuneet. Luotan heihin kuin vuoreen.

Pitäisikö meidän enemmänkin pelätä sitä, mitä me aikuiset annamme nuoren ihmisen ohjenuoraksi? Onneksi nuori voi myös vielä oppia ja valita jotain muuta kuin sen, mihin hänet on harhautettu. Toivottavasti annan hänelle riittävästi tilaa löytää hyvän polun elämään, ainakin haluaisin. Mutta osaanko? Ja uskallanko luottaa? Uskallan.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

 

Joensuun Moottoripaja on noin 14–25-vuotiaille nuorille suunnattua ohjattua toimintaa. Se on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän erityisnuorisotyötä. Moottoripaja toimii osoitteessa Jukolankatu 20 ja on avoinna keskiviikkoisin klo 16–20 sekä torstaisin klo 17–20.

 

Kolumni: Kannattaa pohtia

Strategiassa käsitellään taloudellisesti merkittäviä asioita, esimerkiksi henkilöstöä ja kiinteistöjä. Paljonko ja millä tavalla osaavia ihmisiä tarvitaan yhteisissä tehtävissä, entä rakennuksia?

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies katsoo kameraan päin.Kirkko saa paljon palstatilaa julkisuudessa. Kirkosta eroamiset ja julkkisten kirkkoon liittymiset kerrotaan kansalle. Paljon on pohdintaa henkilökohtaisesta uskosta ja kokemuksista. Väärinkäytöksistä viestitään näkyvästi – hyvä niin – ja julkisuutta saa myös kirkossa tehtävä auttamistyö. Diakoniatyöhön luottamustehtävässä tutustuneena olen oppinut, että hyvinvointivaltiomme suojaverkoissa on sellaisia aukkoja, joiden olemassaoloa en ollut aiemmin osannut ajatellakaan.

Luterilainen kirkko Joensuussa tarkoittaa suunnilleen Joensuun seurakuntayhtymää. Se koostuu itsenäisistä seurakunnista ja niiden jäsenistä. Kaikille seurakunnille yhteisten asioiden kuten kiinteistöjen, viestinnän ja hautaustoimen hoitaminen on järkevästi keskitetty yhtymään.

Joensuun seurakuntayhtymässä aloitetaan nyt vuoteen 2026 ulottuvan strategian laatiminen. Seurakunnissa ne tehtiin jo viime vuonna. Strategiassa kerrotaan näkemys siitä, millaisen toivomme seurakuntayhtymän olevan strategiakauden lopussa sekä miten ja mitä tekemällä tähän tavoitteeseen päästään. Yhtymän strategiassa käsitellään taloudellisesti merkittäviä asioita, esimerkiksi henkilöstöä ja kiinteistöjä. Paljonko ja millä tavalla osaavia ihmisiä tarvitaan yhteisissä tehtävissä, entä rakennuksia? Miten saadaan aikaan eniten vaikuttavuutta?

Käytettävissä on tutkittua tietoa siitä, että yhteiskunnassa tapahtunut yksilöllistyminen vaikuttaa myös kirkkoa kohtaan olevissa asenteissa ja odotuksissa. Toiminnan järjestäminen sellaiseksi, että se palvelisi samaan aikaan mahdollisimman monia, on muuttunut entistä haasteellisemmaksi. Usein yksittäisen ihmisen asenne on asiakkaan asenne, missä kirkolta hankitaan palveluja, ja vanhan sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa. Tuo sanonta on puuta heinää, mutta odotusarvosta se kyllä kertoo.

Toivon, että myös mahdollisimman moni sellainen, joka ei ole kirkon toiminnassa aktiivinen jäsen, kertoisi nyt oman näkemyksensä ja toiveensa siitä, millainen luterilaisen kirkon strategia Joensuussa pitäisi olla. Mitä toivotaan lisää, miten kirkon perussanoma ja työ tulisi entistä paremmin jokaista kohti? Taustaa pohdinnoille saa esimerkiksi täältä: joensuunseurakunnat.fi/osallistu/tulevaisuustyo. Omia ajatuksia tästä asiasta kannattaa hyvin matalalla kynnyksellä lähettää vaikka palautekanavan kautta Sieltä toiveet lähtevät eteenpäin strategiaa pohtiville.

 

Olli Sivonen
Takarivin kristitty
Pielisensuun seurakunta
ollisivonen62@gmail.com

 

Kolumni: Tyttöni, miten sinä voit?

Samalla kun poikien hyvinvointi on säilynyt jokseenkin ennallaan, yhä useammalla tytöllä on haasteita hyvinvointinsa kanssa.

Hymyilevä, silmälasipäinen nainen katsoo kameraanViime vuosien kouluterveyskyselyt ovat tuoneet esiin huolestuttavia tuloksia tyttöjen hyvinvoinnissa. Yli puolet tytöistä on ollut huolissaan mielialastaan, lähes joka neljäs tyttö koki itsensä yksinäiseksi ja lähes joka kolmas koki kohtalaista tai keskivaikeaa ahdistusta. Osuudet ovat selvästi kasvaneet viime vuosien aikana ja ovat huomattavasti korkeampia kuin vastaavan ikäisillä pojilla.

Sama näkyy rippikouluun osallistuvilla nuorilla. Olemme yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa keränneet vuosina 2018–2022 mittavan tutkimusaineiston rippikouluihin osallistuvilta nuorilta. Viiden vuoden aikana lähes 70 000 rippikoululaista on vastannut kyselyyn, jossa on seurattu rippikouluun liittyviä kokemuksia. Kokemukset ovat olleet vuodesta toiseen hyviä. Jokaisena kyselyn vuonna sekä tytöt että pojat ovat antaneet rippikoululleen keskimäärin arvosanan 9-.

Samalla tyttöjen hyvinvoinnissa on tapahtunut huolestuttava muutos. Samalla kun poikien hyvinvointi on säilynyt jokseenkin ennallaan, yhä useammalla tytöllä on haasteita hyvinvointinsa kanssa. Vuonna 2018 rippikoululaistytöistä 45 prosenttia ja pojista 55 prosenttia oli kyselyn mukaan erittäin hyvinvoivia ja elämästään vahvasti iloitsevia.

Viime vuonna kerätyssä aineistossa elämästään vahvasti iloitsevien tyttöjen osuus oli pudonnut 33 prosenttiin samalla kun poikien osuus oli lähes ennallaan (50 %). Samalla joka kolmas (31 %) tyttö kertoi, että henkinen hyvinvointi ei ollut hyvä, pojista vain 15 prosenttia. Myös muunsukupuolisten nuorten hyvinvointi on erityisen haastavaa.

Korona-ajan tuomien haasteiden keskellä nuorten hyvinvoinnin ongelmat olisi helppo laittaa pandemia-ajan tuomien muutosten piikkiin. Poikkeusaika oli nuorille erityisen haastavaa. Kuitenkin nimenomaan tyttöjen hyvinvoinnin heikentyminen haastaa etsimään selityksiä myös muualta.

Viime vuosien aikana on voimakkaasti painotettu nuoren oikeutta turvalliseen tilaan. Tämän puheen painopiste on suomalaisessa keskustelussa kuitenkin ollut vahvasti sukupuolivähemmistöjen näkökulmissa. Painopiste on tärkeä, muunsukupuolisten nuorten hyvinvointi on erityisen haastettu. Mutta olemmeko samalla unohtaneet tytöt?

Miten voisimme tukea tyttöjen hyvinvointia paremmin? Pieni, mutta merkityksellinen teko voi olla jo se, jos edes kysyisimme kohtaamiltamme ja lähellämme olevilta tytöiltä, miten sinä voit. Ja haluaisimme myös kuulla. Tyttöni, sinä olet ihme, suuri ihme.

 

Kati Tervo-Niemelä
käytännöllisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
kati.tervo-niemela@uef.fi

 

Kolumni: Varovasti varpahillaan vai vapaasti hengittäen?

Myönteinen tunneilmapiiri on kuin satama, josta käsin on turvallista kasvaa, ajatella, tuntea, oppia, olla vuorovaikutuksessa ja ratkaista ongelmia.

Vaalea pitkähiuksinen nainen katsoo kameraa kohti.Millaista kotona on silloin, kun sinun on helppo hengittää? Tunneilmapiiri rakentuu niistä tunteista ja tunteiden käsittelytavoista, joita esimerkiksi kodissa tai työyhteisössä on läsnä. Myönteisessä tunneilmapiirissä on hyvä olla. Myönteisiä tunteita herätellään, huomataan ja vaalitaan. Osataan myös hassutella, ja huumorin kukat kukkivat.

Toisaalta tilaa on kielteisillekin tunteille, mutta niitä ilmaistaan ennen kaikkea rakentavasti. Omia tunteita ei kaadeta muiden päälle rähjäämällä tai mykkäkoulun kautta muut huomiotta jättämällä. Aikuiset auttavat lapsia ja myös toinen toisiaan kestämään hankalia tunteita. Jokainen tarvitsee joskus kanssasäätelyä: ihmistä, joka ottaa rauhassa vastaan tunnekokemukseni, ajattelee sitä ja palauttaa viestin, että tunteen voi kestää.

Myönteinen tunneilmapiiri on kuin satama, josta käsin on turvallista kasvaa, ajatella, tuntea, oppia, olla vuorovaikutuksessa ja ratkaista ongelmia. Kodissa suurin vastuu siitä on aikuisilla. Erityisen tärkeää myönteinen tunneilmapiiri on lasten ja nuorten suotuisan kasvun kivijalkana.

Työelämässä organisaation ilmapiiri selittää joidenkin tutkimusten mukaan 20–30 prosenttia liiketuloksesta. Koululuokan tunneilmapiirillä on taas tutkitusti yhteys oppimistuloksiin. Sairaalamaailmasta eräs tutkimus kertoo hoitajien depressiivisen tunnelman lisänneen kuolleisuutta sydäntautiosastolla.

Tunnistatko sinä, millainen vaikutus sinun tunteillasi on ympärilläsi olevien ihmisten hyvinvointiin? Työssäni perheneuvojana kohtaan toisinaan ihmisiä, jotka ovat kotonaan varpaisillaan. Yhden pahasta olosta saattaa tulla kaikkien paha olo. Jos tunteet eivät saa rakentavia sanoja, ne tulevat tavalla tai toisella muiden kannettavaksi.

Erityisen raskas taakka tämä on lapsille. Joskus lapsen ylivirittyneisyys tai järjettömältä tuntuva toiminta on reagointia aikuisen tunteisiin. Osa lapsista voi kääntää tunteet sisäänsä ja kantaa niitä aikuisuuteen asti mukanaan, pysähtymättä ja tunnistamatta niitä. Eikä silloin ole ihme, jos on paha olla, itsellä ja läheisillä.

Varpaisillaan olon tarve alkaa vähentyä, kun löytyy keinoja tunnistaa ja käsitellä tunteita. Kielteisiä tunteita ei kannata painaa piiloon eikä myöskään räiskiä ympärille miten sattuu. Ne kannattaa kohdata ja kantaa vastuu omista tunteistaan. Jos se tuntuu liian vaikealta yksin, voi olla viisautta etsiä ammatillista apua. Avun pyytäminen ei ole heikkouden merkki, vaan todellisen vahvuuden. Kuinka vahva sinä haluat olla?

 

Piia Nurhonen
perheneuvoja,
psykoterapeutti
piia.nurhonen@evl.fi

 

Kolumni: Auttamisen himon riivaamat

Mietin monesti muutamia tahoja festareilla. Yksi porukka minua jaksaa ihmetyttää. Ne tyypit, jotka kulkevat ympäriinsä oranssilla Saappaan logolla varustettuina, kohtaavat ihmisiä, keskustelevat, kuuntelevat ja auttavat.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies hymyilee kameraan päin.Nuori mies astelee vähän horjuvin, määrätietoisin askelin kohti musta-oranssia telttaa. ”V***u, mitäs porukkaa te ootte?” Jaaha, miten tuohon nyt vastaisi? Sitten yllättäen löytyy fiksu ja järkevästi ajatteleva minä – kerron, ketä ollaan ja millä asialla. Saappaan porukoita. Ja juuri sinua ja muitakin varten.

Keskustelu lähtee hyvin rullaamaan. Nuori mies saa vettä ja kiittelee. On kuulemma hyvä saada välillä vettäkin. Niinpä – siitä ollaan samaa mieltä. Ei meillä mitään erityisiä erimielisyyden aiheita oikeastaan olekaan.

Kerrotaan kaiken jutustelun keskellä myös, mitä tämä Saapas-homma oikein on. Jutellaan, kuunnellaan, autellaan ja ollaan vaan täällä läsnä, missä ihmisetkin ovat. Nuori mies kuuntelee ja sanoo taas voimasanan saattelemana: ”Te teette v***un hyvää hommaa, hyvä että olette täällä.” Taas tuntuu, että ollaan samaa mieltä.

Tuossa yksi kohtaaminen useammasta sadasta, joita Ilosaarirockin aikana on tullut saapaslaisille vastaan. Moni kohdattiin rokkialueen ulkopuolella, osa myös alueella. Osa kohdattiin kaupungilla ja kävi joku meitä kohtaamassa siellä musta-oranssilla teltallakin.

Mietin monesti muutamia tahoja festareilla. Festarikävijä, usein vähän maistelleena, on hyvä ja arvokas ihminen. Hyviä keskusteluja syntyi. Hienoja ihmisiä, hienoja ajatuksia. Apuakin joku tarvitsi ja autoimmehan me. Oli muitakin upeita ihmisiä: järkkäreitä, jotka tekivät työnsä hienosti. Ei vain komennellen vaan myös auttaen ja ohjaten. SPR:n ihmiset tekivät oman tärkeän hommansa. Tapahtuman järjestäjillä on hieno tapa toteuttaa festarit, poliisi ja pelastuslaitos olivat upeiden ihmisten välityksellä läsnä. Siinä muutama taho, jotka tekivät festareista hyvän ja turvallisen, unohtamatta vapaaehtoisia ihmisiä eri toiminnoissa.

Yksi porukka kaikkien muiden tärkeiden ihmisten rinnalla jaksaa minua ihmetyttää. Ne tyypit, jotka kulkevat ympäriinsä oranssilla Saappaan logolla varustettuina, kohtaavat ihmisiä, keskustelevat, kuuntelevat ja auttavat. Jaksavat väsyneenäkin tehdä hyvää. Eivätkä tästä mitään näkyvää korvausta saa. Parikymmentä saapaslaista eri puolilta Suomea. Miten ne jaksavatkin? Valvovat yönsä, että toisilla olisi turvallista ja että kenellekään ei kävisi huonosti. Kaheleita lienevät, kun noin toimivat?

Sitten muistan: nämä ihmiset, Saappaan vapaaehtoiset, ovat auttamisen himon riivaamia ihmisiä. Toivottavasti tämä ihmistyyppi ei koskaan katoa.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi