Kolumni: Huomaamaton mutta tärkeä työ

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies hymyilee kameraan päin.Vanha tarina kertoo tehtaasta, jossa oli todella hankala viikko. Työt toisensa jälkeen pysähtyivät, eikä tuotantoa tahtonut syntyä lainkaan. Ne, joiden tehtävänä oli korjata koneita, jotka eivät toimineet, olivat myös ihmeissään: mistä tämä kaikki oikein johtui? Lopulta joku keksi. Tehtaalta oli sairauden takia ollut poissa huomaamaton pieni mies, jonka tehtävänä oli ainoastaan öljytä koneet. Kukaan ei ollut ymmärtänyt tehdä hänen tehtäväänsä – ja niinpä kone toisensa jälkeen pysähtyi.

Välillä mietin ihan samanlaisia asioita. Jotkut ihmiset ja asiat, työt ovat meille itsestäänselvyyksiä. Emme edes huomaa, kun asiat hoituvat. Mutta jos kukaan ei teekään noita asioita, pysähtyy koko yhteiskunta (tai ainakin merkittävä osa siitä).

Minusta tarpeetonta ja turhaa ihmistä tai työtä ei ole olemassakaan. Emme usein näitä huomaa, emme arvosta tai näe mitenkään merkityksellisenä. Ja kuitenkin: kun pienet asiat eivät ole paikallaan, huomaamattomat työt jäävät tekemättä; kun hiljaiset ja vaatimattomat ihmiset ovat poissa, jäävät valtavan suuret ja tärkeätkin asiat tapahtumatta.

Jokainen ihminen on tärkeä ja korvaamaton. Siksi jokaisella täytyy olla tilaa yhteiskunnassamme ja elämässämme.

Ja siksi on hyvä ymmärtää myös tämä – kaikista ei voi tulla korkeasti koulutettuja ammattilaisia, asiantuntijoita, tutkijoita. Me tarvitsemme myös niitä ihmisiä, joiden varassa tosiasiassa meidän yhteiskuntamme toimii. Jos pienet asiat eivät ole kunnossa, suurillekaan ajatuksille ja ajattelijoille ei ole tilausta. Tässä kohtaahan joku alkaisi luetella niitä ammatteja, joita emme huomaa tai arvosta. En kuitenkaan tee niin, koska sehän tarkoittaisi, että minäkin, vaikka tarkoitan hyvää, lasken tietyt ammatit, tehtävät ja ihmiset toisia huonommiksi.

Nuorten maailma ja nuoret itse ovat minulle tärkeitä. Siksi haluan myös korostaa sitä, että jokainen nuori tulevaisuuden toiveineen ja haaveineen on tärkeä. Mikä työ ja tehtävä tahansa, jota haluaa tehdä, on arvokas.

Ja samalla on hyvä muistaa, että joukossamme on myös ihmisiä, joista ei vain tule ”tuottavia” yhteiskunnan jäseniä. Henkisistä tai fyysisistä syistä. Se ei saa kuitenkaan kenenkään mielessä viedä heiltä ihmisarvoa. On tärkeää, että pidämme kaikista ihmisistä huolta – se on myös meidän ihmisarvomme mitta.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.