Pääkirjoitus: Hautausmaita tutkimassa

Kun maailmalla on levotonta, tunnen tarvitsevani jotain turvallista ja pysyvää. Minulle hautausmaat ovat paikkoja, jotka maadoittavat ajatukset tähän hetkeen ympärillä olevasta myllerryksestä huolimatta. Kun kävin vastikään istuttamassa kanervat edesmenneiden sukulaisteni haudoille, jäin miettimään hautausmaiden merkitystä.

Hautakivet ja muistomerkit säilyttävät mielissämme muiston vainajista. Hautausmailla voimme kunnioittaa menneitä sukupolvia ja rakkaita ihmisiä, jotka ovat poistuneet elämästä. Kun suru on tuore, hautausmaalla käyminen auttaa meitä hiljentymään ja käsittelemään surua rauhallisessa ja arvokkaassa paikassa.

Suomalaiset hautausmaat ovat täynnä historiaa ja perinnettä. Saatamme törmätä aidattuihin alueisiin, joille mahtisukujen edustajat jälkeläisineen on haudattu. Löydämme myös vaatimattomia muistomerkkejä, jotka nekin kertovat jollekin rakkaan ihmisen poismenosta. Itseäni on aina viehättänyt ajatus siitä, että hautausmailla sotien sankarit, kuuluisuudet ja me kaikki tavalliset tallaajat olemme lopulta yhdessä ja samassa paikassa – samanarvoisina.

Vuodenaikojen vaihtelu tuo oman mausteensa hautausmaiden tutkimiseen. Kesällä ilahduttaa erityisesti vihreys ja kauniit kukka-asetelmat. Pyhäinpäivän iltana syksyn pimeys on jo vallannut hautausmaan, mutta kynttilämeret loistavat valoisina. Jouluna saa monesti nauttia hautausmaan talvisesta tunnelmasta, kun maa alkaa hiljalleen peittyä lumivaipan alle.

Joensuun hautausmaihin on nyt mahdollisuus tutustua entistä tarkemmin uuden hautakarttapalvelun avulla. Tässä lehdessä kerromme, miten tietty hauta on jatkossa helppo löytää verkosta ja miten hautakarttapalvelu auttaa ohjaamaan oikealle haudalle paikan päällä hautausmaalla. Uutta palvelua voi kokeilla vaikka tulevana pyhäinpäivänä.

 

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.