Toivo pohjaa realiteetteihin, ei kieltämiseen. Se on vahva elämänvoima.
Maaret Kallion kasvot ovat jo suomalaisille kovin tutut. Hän oli yksi Ensitreffit alttarilla –ohjelman asiantuntijoista ja on jo kuuden vuoden ajan ollut yksi Helsingin Sanomien luetuimmista kolumnisteista. Koronakevään kasvoksi hän nousi Helsingin Sanomien sivuilla: perjantai-iltojen livestreamauksissa hän valoi kansaan toivoa – pandemian epävarmuuden kanssa voidaan joutua elämään vielä kauan.
”Arvaamattomuus luo pelkoa. Näköalattomuus voi olla jopa epätoivoa herättävää. Kokemus poikkeusoloista on yhteinen, vaikka emme ole sen edessä suinkaan tasa-arvoisia. Kokemus siitä, että ei ole hallintaa omaan elämään, on yhteinen – elämän muut olosuhteet eroavat toisistaan hyvinkin paljon.”
Maaret Kallio puhuu kuitenkin toivosta, joka ei katoa. Toivosta, joka on aina olemassa: kaikissa tilanteissa on mahdollisuus, aina on mahdollista selvitä. Ei ole toivotonta tilannetta.
Toivon suunta on kohti tulevaisuutta
”Toivoon liittyy aina pyrkimys johonkin. Toivolla on tavoite ja toiveikas ihminen on suuntautunut tulevaisuuteen.”
Kallion kirjoittama, kansanläheinen Voimana Toivo –kirja, WSOY, ilmestyi juuri kevään korvalla – kun sitä suunniteltiin, ei koronasta ollut tietoakaan. Uusi tilanne on kuormittanut monella terveyttä, taloutta, ihmissuhteita, ja synnyttänyt pelkoa. Keväällä auttoi valoon päin meneminen, syksy tuo luontaisesti kuormittumista.
”Toivo on aina tärkeää, ei vain poikkeusoloissa. Se on jokaisen hyvän elämän ydin, eikä se kuulu vain huippuelämään. Toivo pohjaa realiteetteihin, ei kieltämiseen. ”
Toivon olemassaolo ei tarkoita suuria visioita.
”Se on oikeastaan sen sallimista, että tunnen tunteita, jotka voivat tehdä kipeää. Se on lupaa kuunnella omia tarpeita.”
”Toivo ei tarkoita pakkopirteyttä. Se ei ole tekopositiivisuutta: You can do it. Elämässä on monia todella vaikeita asioita ja tilanteita, joiden satuttavuutta ei voi vähätellä: läheisen menetys, sairaudet, erot, työttömyys ja työelämän ongelmat. Niissä tilanteissa tuntuu lähinnä pilkalta kommentti: kaikki on itsestä kiinni, piristy nyt ja anna mennä, etsi uusi puoliso tai työpaikka…”
Asioihin suhtautumisen taitoa voi opetella
”Omaan elämäntilanteeseen voi olla vaikeiden asioiden pitkittyessä vaikea suostua. On kuitenkin taito suostua siihen alistumatta. Realismi on välttämätöntä. Samaan aikaan asioihin suhtautuminen on taito, jota voi treenata niin kuin mitä muutakin taitoa tahansa aloittaen siitä, että kiinnittää asiaan huomiota. Yhteys omaan itseen ja omaan elämäntilanteeseen on tärkeää erityisesti silloin, kun joutuu tunnustamaan, että tässä tilanteessa en enää sisulla pärjää. ”
Toivo ei ole iloista elämää vaan kokonaisvaltainen suhtautumistapa elämään, sitä, että ei jää katkeraksi missään tilanteessa.
”Ei voi sanoa, että paha ja vaikea kääntyvät hyväksi. Kuitenkin voi sanoa, että kriisistä voi syntyä hyvää.”
”Voin vaikuttaa vain siihen, mihin voin vaikuttaa – omaan elämääni näissä olosuhteissa. Mitä siinä voin tehdä? Mitä voin tehdä nyt ja mihin vaikuttaa, jotta vuoden päästä tilanne on toisenlainen?”
”Entä miten voin hoivata itseäni? Miten voin vaalia elämässäni juuri nyt olevaa hyvää? Usein koulutuksissani pysäytän ihmiset pohtimaan, mikä heidän elämässään on juuri nyt hyvin. Mikä luo toivoa, pysyvyyttä, jatkuvuutta? Peilaan sitä jopa kuoleman kautta: oletko pyrkinyt olemaan omien tärkeiden asioidesi äärellä – rakastanut, kirjoittanut, hoitanut, tehnyt käsitöitä, auttanut…”
Tyypilliset vastaukset ovat luonto ja ihmissuhteet. Huolenpito luo merkityksellisyyttä: eläimistä, viherkasveista, puista, toisista ihmisistä.
Asiat eivät ole vain hyviä tai pahoja
”Ihmisen mieli tuottaa helposti kaksijakoista ajattelua: asiat ovat joko hyviä tai pahoja, ihminen on joko onnellinen tai masentunut. Todellisuudessa masentunut voi nauraa tai elää helliä hetkiä, onnellinen voi tuntea salaista kipua sisällään. Elämä on aina jonkinlainen integraatio, kokonaisuus kaikenlaisesta ääripäiden välillä.”
”Arkipäivän toivo on helposti epämääräinen juttu, kaukainen käsite. Voin esittää toiveen, että osaisin lentää. Se ei kuitenkaan ole realismia eikä voi toteutua. Toivo on toimijuutta, sitä että ei näe itseään uhrina, joka ei mahda tilanteelle mitään.”
”Tutkimusten mukaan ihminen, jolla on toivoa ja toiveikkuutta, sietää sairautta paremmin ja sitoutuu hoitoon paremmin kuin toivonsa menettänyt. Toivo on elintärkeä asia ja sen vahvistaminen luo joustavuutta ongelmanratkaisuun.”
Maaret Kallio muistuttaa, että jokaisen on hyvä kuulostella, onko läheisellä vaikeassa tilanteessa toivottomuutta.
”Toivottomuus on näköalattomuutta, ja se voi ennustaa itsetuhoisuutta. Jos läheinen alkaa jäädä siihen ajatukseen, että ei ole mahdollisuutta hyvään, tilanne ei voi korjautua eikä kukaan voi häntä auttaa, on syytä etsiä ammattiapua. Toivottomuudesta pääsee harvoin yksin ulos, kannatteluun tarvitaan toinen.”
Tunteiden kertominen on välttämätöntä: elleivät muut tiedä pahasta olosta, ei tule poimituksi eikä vedetyksi kannattelevaan yhteyteen. Koronavetäytymisen vaikutukset tulevat esiin vasta ajan kanssa.
Arkipäivän toivoa pitää tietoisesti vaalia
Entä miten toivoa voi vaalia arkipäivässä?
”Ollaan läsnä, eletään tavallisesti, pysähdytään hyvään. Ylipäätään ollaan tekemisissä toistemme kanssa: toivo syntyy yhteydestä.”
Kokenut terapeutti muistuttaa, että myös perheen sisällä voi olla näkymätöntä yksinäisyyttä.
”Annanko tunteideni, suruni näkyä ja annanko siten toiselle mahdollisuuden lähestyä? Ihmiselle ei voi toisen ihmisen läsnäoloa korvata mikään, ei esimerkiksi etäyhteys.”
”Jotenkin on lähes huvittavaa, kuinka hyväosaista on miettiä, mikä on etätyöpisteen ergonominen istuma-asento. Pysähdyttävää on myös se, miten vasta nyt koronan myötä on ihmisten silmät laajemmin avautuneet luonnon ja läheisten merkitykselle: pitääkö meille tapahtua näin karuja ennen kuin huomaamme, miten hyvää on tavallinen arki? Hyvää on keskustelu arvoista.”
Yhtään toivotonta tapausta ei ole
Kallion mukaan moni kaipaa myös terveydenhuollosta apua hakiessaan inhimillistä kohtaamista.
”Toivo on aivan keskeinen teema, kun väkivaltaa kokenut pyrkii toipumaan. Raiskattu ei ole rikki tai hajotettu, aina voi tehdä jotakin, voi päästä kiinni hyvään elämään. Tilanne voi olla toivottoman tuntuinen, mutta yhtään toivotonta tapausta ei ole.”
Kirkko saa mielenterveyden ammattilaiselta tunnustusta. Kirkko on merkittävä toivon luoja ja kannattelija aina.
”Kirkossa toivo on elänyt kauan, ja elää yhä. Kirkon keskeisiä viestejä kaivataan juuri nyt erityisesti: turvaa, tarkoitusta, lohtua, armoa, yhteyttä, yhteisöllisyyttä. Seurakuntalaisena iloitsen siitä, että kirkkoon kutsutaan jokaista sellaisena kuin olemme.”
Armollisuuden ja armon hieno viesti korostuu, kun miettii, miten olennaisissa kohdissa elämää kirkko on mukana – syntymä, kuolema, nuoruuden siirtymät, avioituminen sekä vuoden suuret juhlapyhät joulu ja pääsiäinen.
”Ihmisen mieli on joustava, toivorikas, sopeutuva, muuttuva, kun sitä hoidetaan ja pidetään siitä huolta. Millaista kasvua nyt muutoksen oloissa tapahtuu, syntyy ja jää, sitä jäämme seuraamaan. En koskaan lakkaa ihmettelemästä ihmisen mahdollisuuksia ja kykyä hyvään.”
Maaret Kallio
Maaret Kallio on tietokirjailija ja kouluttajapsykoterapeutti. Hän on työskennellyt mm. Väestöliitossa erityisesti seksuaalista väkivaltaa kokeneiden kanssa. Pitkän parisuhteen onnellisuuden ja seksuaalisen roihahtelevuuden salaisuuksista Kallio kirjoittaa Osmo Kontulan kanssa vuoden 2015 teoksessa Happy End, joka pohjautuu suomalaiseen kyselyaineistoon.
Maaret Kallion kirjallinen ura koostuu helposti luettavista, kansantajuisista ja kuitenkin tieteeseen perustuvista teoksista, joista uusin on Voimana Toivo. Mielen työskentelyä tukemaan Kallio on tehnyt teoksen Lujasti lempeä – Mielen työkirja. Siinä asiaa lähestytään vuoden kiertoa mukaillen kahdentoista teeman kautta.
Inhimillisiä kohtaamisia -teoksessa kirjailija muistuttaa, että tärkeimmät asiat elämässä ovat lopultakin hyvä suhde itseen ja aidot, syvät ihmissuhteet toisiin. Itsemyötätuntoa tulee ja voi opetella läpi elämän.
Lujasti lempeä -kirja käsittelee ajan ilmiöitä ja mielen viisasta ohjaamista lempeyttä ja lujuutta valjastaen.
Ulla Remes
Kuntamarkkinoiden nettiseminaarissa kuulin rohkaisevan puheenvuoron seurakuntien ja kuntien yhteistyöstä. Kun koronavirus sulki yli 70-vuotiaat suomalaiset koteihinsa 19. maaliskuuta, jo seuraavana päivänä Helsingin kaupunki ja seurakuntayhtymä päättivät toimia yhdessä. Viikon kuluttua käynnistyi Helsinki-apu, jossa työskenteli noin 1100 työntekijää ja vapaaehtoista.
Kirkkotie 