Kun läheinen kuolee, omaiset tapaavat papin ennen hautajaisia. ”Joskus itketään, joskus nauretaan, ja joskus tehdään molempia”, sanoo pappi Katriina Puustinen.
Hautaan siunaamista edeltävä keskustelu voidaan käydä kotona omaisten luona tai seurakunnan tiloissa.
Korona-aikana keskusteluja on käyty enemmän myös puhelimitse ja sähköpostilla. – Kotona käydyt keskustelut ovat siinä mielessä hyviä, että niissä pappi saa vainajan elämästä konkreettisemman kuvan. Papin käynnistä ei tarvitse ottaa paineita. Meitä varten ei tarvitse siivota eikä meille tarvitse tarjota mitään. Tärkeintä on se, mitä yhdessä voidaan puhua, sanoo pastori Katriina Puustinen. Kuva: Virpi Hyvärinen
Rantakylän seurakunnan pappi Katriina Puustinen on työvuosiensa mittaan siunannut hautaan lukuisia vainajia. Kutakin siunaamistilaisuutta edeltää vainajan omaisten tapaaminen, jos poisnukkuneella sellaisia on. Yleensä on.
Tapaamisessa keskustellaan vainajasta ja hänen elämästään sekä hautajaisiin liittyvistä toiveista: sovitaan virsistä, musiikista ja esimerkiksi siitä, missä kohti tilaisuutta lasketaan kukat.
– Monesti puhutaan myös vainajan elämän viimeisistä vaiheista ja kuolemasta, käydään niitäkin läpi, kertoo Puustinen.
Tapaaminen on tärkeä puolin ja toisin: omaiset saavat etukäteen tutustua siunaavaan pappiin ja pappi omaisiin.
– Pappina toivon, että saisin tapaamisessa jonkinlaisen käsityksen vainajasta ja hänen elämästään, jotta osaisin siunauspuheessa sanoa jotakin sellaista, mikä olisi vainajan näköistä ja totta omaisille.
– Juttelemme siitä, mikä vainajan elämässä on ollut tärkeää, mikä hyvää ja mikä kenties vaikeampaa, kertoo Puustinen.
Kuoleman äärellä liikkuu monenlaisia tunteita
Keskusteluissa on Puustisen mukaan läsnä monenlaisia tunteita. Joskus itketään, joskus nauretaan, ja joskus tehdään molempia.
– Ihmisiä saattaa jännittääkin hautajaisten järjestämiseen liittyvät asiat. Etenkin heillä, jotka eivät ole koskaan aiemmin järjestäneet hautajaisia, saattaa olla hyvinkin yksityiskohtaisia kysymyksiä tilaisuuden kulusta, kertoo Puustinen.
Vainajan elämän muistelun ja käytännön asioiden lisäksi tapaamisessa on aina tilaa myös kuoleman tematiikan käsittelylle. Usein se tarkoittaa vainajan viimeisten vaiheiden läpikäyntiä.
– Ihmisten kertomukset viimeisissä hetkissä mukana olemisesta ovat pääsääntöisesti hyviä. Kipuja on useimmiten pystytty hoitamaan niin, että kuolevan ei ole viimeisinä hetkinä tarvinnut kärsiä, vaikka kärsimystä on voinut sairauspolun varrella olla paljonkin, kertoo Puustinen.
Joskus kuolemaan liittyy jotakin traumaattista. Silloin aiheen käsittely on Puustisen mukaan erityisen tärkeätä.
– Ja vaikka kuolema ei olisi tullut yllättäen, niin ei siihen ole voinut tunteen tasolla valmistautua. Järjellä voi ehkä ajatella, että omainen on hiipunut jo vuosia, mutta sitten kun hän kuolee, tunteiden konkretia on sellaista, johon ei voi etukäteen valmistautua, sanoo Puustinen.
”Kuolema on kotiin pääsy”
Omaisten tapaaminen, kuolemasta ja hautajaisista keskusteleminen ei ole niitä keveimpiä työtehtäviä hautajaisiin tottuneelle papillekaan. Kuoleman äärellä työtä tehdessä Puustista kantaa papin ammattitaito ja ennen kaikkea toivo.
– Joku on hienosti sanonut, että kuolema on kaksoispiste: Me ei nähdä, mitä siellä toisella puolella on, mutta kristityn toivo on siinä, että vaikka elämä maan päällä loppuu, elämä kokonaisuudessaan ei, sanoo Puustinen.
Kuolema näyttäytyy Puustiselle kotiin pääsynä. Koti on paikka, jossa on hyvä olla. Jos ajallinen elämä on oman paikan ja kodin etsimistä, niin kuoleman jälkeen se koti on taivaan koti Jumalan luona.
– Me siunaamme nämä ihmiset jälleennäkemisen ja ylösnousemuksen toivossa. Minun tehtäväni pappina on pitää esillä toivoa ja sitä, että elämä on merkityksellistä. Jokainen elämä on merkityksellinen sen pituudesta riippumatta, sanoo Puus-tinen.
Hautaan siunaaminen on viimeinen palvelus ihmiselle – kaikki ei ole tässä
Mutta mistä hautaansiunaamisessa oikeastaan on kyse? Mitä siunaaminen tarkoittaa?
– Ajattelen, että se on viimeinen toimitus ja palvelus tälle ihmiselle. Me olemme siinä hetkessä yhdessä saattamassa häntä ajan rajan yli. Me itse emme pääse kuoleman rajan ylitse, mutta me jätämme hänet Jumalan käsiin, jonka valta ylittyy sen rajan ylitse, sanoo Puustinen.
Puustisen mukaan siunaus on siihen turvautumista, että kaikki ei ole tässä.
– Vainajan siunaaminen on jotakin sellaista, että me emme sano siinä hyvästi, vaan me sanomme näkemiin. Samalla hautaan siunaamisessa sulkeutuu se Jumalan huolenpidon ympyrä, jonka varaan me ollaan kasteessa jättäydytty. Ajallisen elämän kaari tulee täyteen, sanoo Puustinen.
Virpi Hyvärinen