Onkohan taivaassa ratki riemukasta? Väkevän virren 617 sanat ovat jääneet usein soimaan mieleeni. Taivaasta kerrotaan virressä niin riemullisella tavalla. Riemu ratkeaa, ilo täyttää koko olemuksen. Perille päässeet saavat viimein heittäytyä koko olemuksellaan Jumalan lasten vapauteen. Taivaassa, ratki taivaassa, on autuus määrätön.
Pyhäinpäivänä suuntaamme mielemme niin hautojen hiljaisuuteen kuin myös taivaan ihanuuteen. Kolealla hautausmaalla kulkiessa on vaikea uskoa ruumiin ylösnousemukseen. Olemme lokakuussa jalat syvällä loassa. Marras vie meitä koko ajan kohti pimeämpiä aikoja. Kuitenkin juuri pyhäinpäivä antaa meille luvan sytyttää kynttilän. Pieni liekki uhmaa syysmyrskyä. Vaikka liekki sammuisikin, sen voi aina sytyttää uudelleen.
Hautausmaalla voi juhlapyhinä olla ruuhkaista. On tärkeää muistaa rakkaimpia ja heidän muistoaan. Onkohan kuoleman jälkeen vielä elämää? Missä rakkaamme ovat nyt? Rukous vainajien puolesta on suotavaa. Rukoilemme hautajaisissa usein siunattua iäisyysmatkaa vainajille. Läheisen kuolema herättää myös oman uskonnollisuutemme. Missä minä vietän iäisyyteni? Mitä tietä itse kuljen täällä vaivojen ja vaarojen korpimaassa?
Jeesus puhuu kapeasta ja laveasta tiestä. ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7:13-14)
Miten valitettavan totta tämä Jeesuksen sana onkaan. Taivaan tiellä ei tänä päivänä ole suurta ruuhkaa. Monia ei kiinnosta taivaan tiellä kulkeminen. Kuljetko sinäkin laveaa tietä, jonka suunta on poispäin Jumalasta? Jumalan valmistama pelastus ei kiinnosta. Ihmisen rakkaus Jumalaan on vaisua tai olematonta. Ihminen erkaantuu elämän lähteestä.
Tänään on kuitenkin jälleen uusi päivä. On jälleen mahdollisuus tarkistaa oman elämänsä suuntaa. Taivas on Jumalan valmistava todellisuus. Elämä siellä jatkaa jo täällä ajassa syntyvää rakkautta ja yhteyttä Jeesukseen. Ehkä meillä kristityillä olisi syytä julistaa enemmän myös sitä, mikä odottaa kerran kristittyä kuoleman jälkeen: loppumaton ilo, rauha, riemu ja turva Jumalan kasvojen edessä. Tätä palkintoa kohti kannattaa kulkea. ”Taivaassa, ratki taivaassa, Jumala hallitsee ja kunnialla suurella pyhänsä palkitsee.”
Jukka Reinikainen
Kontiolahden kirkkoherra