hartaus – Kirkkotie

Sana: Selkeän syksyn riemu ja suru

Syksy voi kuitenkin olla myös lohduttavaa aikaa. Jumala opettaa meitä joka vuosi, että kuolema kuuluu tämän maailman kiertokulkuun. Elämä syntyy, se kukoistaa aikansa ja sitten se kuihtuu pois.

Runoilija Eino Leino kirjoittaa syksystä kauniisti Väinämöisen laulu -runossa:

Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
Yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.

Monille syksy on vuoden parasta aikaa. On aikaa ulkoiluun, marjastukseen ja sienestykseen. Loppusyksyssä on jo tulevan talven tuntua. Kirpeä syyspäivä kutsuu hakeutumaan luontoon ja nauttimaan luonnon selkeydestä. Syksy on runon tavoin selkeä.

Ihminen kokee riemua luonnossa ollessaan. Verenpaine laskee, mielen murheet kaikkoavat ja stressi laukeaa. Pohjoiskarjalainen ihminen löytää luonnon läheltä. Silmiä hivelevä vaaramaisema, jylhä mäntykangas ja nyt jo ruskan väreistä luopuva koivikko ovat vertaansa vailla olevia luontokohteita. Elämme keskellä luontoparatiisia!

Luonto kutsuu meitä paitsi iloitsemaan myös kohtaamaan elämämme suurimmat surut.

Ei suruja monta ihmislapselle suotu:
Yks sydämen suru,
elon huoli toinen
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
Ystävä pettää,
elämä jättää,
taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo.

Marraskuun pyhäinpäivä on surun aikaa. Monelle tämän vuoden pyhäinpäivä on ensimmäinen ilman omaa aviopuolisoa, rakasta sukulaista, omaa lasta tai läheistä ystävää. Mennyt vuosi on ollut luopumisen aikaa.

Psalminkirjoittaja kirjoittaa tästä luonnon kiertokulusta:

Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi
mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen. – Ps. 90

Me jäämme iloinemme ja suruinemme sinun käsiisi Jumala.
Paranna minut jälleen iloitsemaan, auta minua suremaan ja itkemään.
Luojani, anna minun jälleen kokea selkeän syksyn ilo.

Jukka Reinikainen
Kontiolahden kirkkoherra
(virkavapaalla)

Sana: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä” 2. MOOS. 3:5

Millä tavalla tämän ajan ihminen kohtaa Pyhän? Lankeaako hän polvilleen ja nöyrtyy?

Mikkelinpäivän raamatunkohdat kertovat Jumalan ja ihmisen kohtaamisista. Jumala puhuu näissä kertomuksissa ihmisille sanansaattajan kautta.

Jumalan pyhä läsnäolo näyttäytyy Joosuan ja Herran sotajoukon päällikön kohtaamisessa. Päällikkö käskee Joosuaa riisumaan kengät, koska hän seisoo pyhällä maalla.

Pietari puolestaan on vankeudessa ja Herran enkeli käy pelastamassa hänet ihmeellisellä tavalla. Pietari ymmärsi tapahtuneen, kun enkeli hävisi: ”Totisesti, nyt tiedän, mitä tapahtui! Herra lähetti enkelinsä ja auttoi minut Herodeksen käsistä, pelasti minut kaikesta siitä, mitä tämä kansa toivoi minulle tapahtuvan.”

Evankeliumitekstissä opetuslapset kysyvät Jeesukselta, kuka on suurin taivasten valtakunnassa.

Mietin näitä tekstejä ja sitä, millä tavoin Pyhä voi meitä koskettaa. Joosua ymmärsi heti puhuteltuaan sotilasta, että nyt ollaan tekemisissä Jumalan voiman kanssa, hän polvistui, kumartui ja kysyi, mitä hänen odotetaan tekevän.

Pietari totteli unenpöpperössä enkelin ohjeita ja ymmärsi jälkeenpäin, miten Jumala oli häntä auttanut.

Opetuslapset olivat Jeesuksen seurassa ja olivat kiinnostuneita siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Heitä siis kiinnosti Pyhän valta-asetelmat. Nöyrtyminen ja lapsenkaltaisuus oli vastaus tähän kysymykseen.

Millä tavalla tämän ajan ihminen kohtaa Pyhän? Lankeaako hän polvilleen ja nöyrtyy? Huomaako hän Jumalan läsnäolon ja avun vasta jälkeenpäin? Vai kiinnostaako häntä enemmän oma asema pyhyyden valtaistuimella?

Jumalalla on meille asiaa tänäänkin, ja hän viestii monin tavoin sanansaattajien välityksellä. Hän lyö meidät välillä polvilleen, toisinaan taas auttaa vaikean vaiheen yli unenomaisella, ihmeellisellä tavalla. Meidän tehtävämme ei ole huolehtia siitä, kuka on suurin siinä todellisuudessa, josta emme taida paljonkaan ymmärtää.

”Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran, pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran, Hän itse puhuu ja kuulee, koskettaa meitä kuin viljaa, sillä Jumalan pelloilla tuulee. Joskus ajaton kohtaa ajan, Silloin Jumalan aavistaa. Joskus rajaton kohtaa rajan, silloin Pyhä koskettaa.” (Pekka Simojoki, Pyhän kosketus)

Eija Majasaari
sairaalapastori
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

Sana: ”Opeta, oi Herra, meitä omastamme jakamaan” – Virsi 954

Tutun virren 954 sanat kuvaavat, kuinka kristinuskossa jakaminen ja lähimmäisyys ovat tärkeitä asioita. Monet Jeesuksen vertaukset tai opetukset liittyvät lähimmäisyyteen. Paavali kirjoittaa kuinka rakkaus toteuttaa koko lain (Room. 13:10), ja aiheeseen liittyy myös tuttu Rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.

Antaminen liittyy välittämiseen. Perheenjäsenille, ystäville, sukulaisille ja tärkeille asioille annetaan aikaa. Saatamme lahjoittaa rahaa joihinkin tärkeinä pitämiimme asioihin. Raamatussa kertomus lesken rovosta (Mark. 12:41–44) on kiistelty esimerkki rahan antamisesta. Siinä köyhä leski antaa viimeisen omaisuutensa yhteiseksi lahjaksi. Kohtaa on tulkittu ainakin kahdella tavalla. Leski voi olla malli pyyteettömästä lahjoittajasta, josta meidän kaikkien tulisi ottaa oppia. Toisaalta hän voi olla riistävän järjestelmän uhri, joka joutuu antamaan kaikkensa, vaikka tarvitsisi itsekin apua.

Antaminen ja lähimmäisenrakkaus tuntuvat liittyvän sekä yksilön omiin valintoihin, että ympäröivään yhteiskuntaan. Tuntuu hyvältä antaa, vaikka pienikin summa, maailman köyhimpien auttamiseen. Mutta emmekö anna keskimäärin joka kuukausi melkoisesti hyvän tekemiseen: sairaiden hoitamiseen, pienituloisten toimeentulon tukemiseen, maailman huono-osaisten auttamiseen ja niin edelleen? Voisiko verojen maksamisesta ja yhteiskunnan tekemästä auttamisesta puhua rakenteellisena auttamisena?

Mutta entä kun on iloinen verojenmaksaja, niin tarvitseeko silloin huolehtia henkilökohtaisesta lahjoittamisesta? Tai riittäisikö henkilökohtainen auttaminen, jolloin voitaisiin jättää verot vähemmälle? Molempia tarvitaan. Usein pelkkä henkilökohtainen auttaminen jättää liikaa sattuman ja ihmisen hyväntahtoisuuden varaan, eikä riitä. Tätä on historian saatossa kokeiltu paljon. Toisaalta hyvinvointivaltiokaan ei pysty auttamaan kaikkia niin hyvin kuin pitäisi.

Voimme seurata Jeesuksen esimerkkiä. Hän auttaa meitä sekä henkilökohtaisesti että rakenteellisesti. Jeesus kohtaa meidät yksilöinä, juuri sinuna ja minuna. Hän tarjoaa apua siihen tilanteeseen missä olemme. Samaan aikaan hän on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan mahdollistanut meille kaikille ikuisen elämän Jumalan luona.

Antti Kyytsönen
kappalainen
Pielisensuun seurakunta

Sana: Tuhlaajan paluu

Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. Tule jokaisena aamuna ja iltana, niin en ole koskaan yksin.

Pitkä heinikko lakoaa kulkijan anturan alla. Kotikallion reunalla tervehtii vanha käkkyrämänty. Lepikko vaaran kupeessa on kasvanut korkeuksiin. Tien päässä näkyvät kotipirtin ränsistyneet seinät. Korjaamisesta ei ainakaan tule olemaan puutetta, tietää portaille istunut. Kevät oli herättänyt hänet eloon, kadoksissa olon aika oli loppunut.

Tie johti vihdoinkin kotiin. Elämisen hintaa ei tullut kyselleeksi, eikä olemisen ikäväänsä kaipaukseksi ymmärtänyt. Jumalalle annettiin hätääntyneen rukoukset ja sitäkin lajia oli viimeisinä vuosina rystyset valkoisina paruttu. Yksin, yksinpä tietysti, kun oli jo hyvin tottunut muka yksin pärjäämään.

Liiterin ovi on nyt porttina uuteen elämiseen. Silmä tavoittaa kaikkea sitä, mitä tulija tulevina aikoina kättensä jatkeeksi tarvitsee. Nurkassa on vanha tahko, se sama vanha liehisko, jota jo lapsena isän avuksi pyöritteli. Seinällä hyvässä rivissä odottavat uutta terää vesuri ja kirves. Viikate, kuin kumartaen, pyytää käteen ottamista. Sen teroittamiseen tarvittavan liipan on isä jättänyt näkösälle. Näillä työvälineillä on tämän kylän kansa vuosisatoja kansalaisuuttaan toteuttanut. Iskenyt viikatteensa kiveen, kirveensä puun juureen, kassaroinut oksat hellan tulipesän ruuaksi, ollut kuin osa sitä maan multaa, jonka kautta on elämään kutsuttu ja jonne palaa jälleen.

Isä, jos olisi ollut vielä vastaanottamassa, olisi kaikki tuhlaamiset pyyhitty pois. Siinä syleilyssä olisi tuhlari palautettu ihmisen kokoiseksi. He ovat jo tallella siellä, rakkaat, Jumalan omassa valtakunnassa, sanoi äiti surua taittaakseen. Iltavirsi, jota äiti lauloi soi nyt muistoissa säveleinä. Lopulta suu tavoittaa tutut sanat. ”Tule kanssani, Herra Jeesus, tule, siunaa päivän työ. Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä, kun joutuu yö…”

Virren sanoin tuhlaaja antaa Jumalalle omansa, eikä se ole vähempää kuin koko elämänsä. Virsi on jäänyt rukoukseksi. Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. Tule jokaisena aamuna ja iltana, niin en ole koskaan yksin. Tulija nojaa viikatteeseen, ilo ja itku kuplivat yhtä aikaa mielen pinnalla, sielun särmät särkyvät kyynelten myötä. Taivas ja maa ovat yhtä, samanaikaisesti läsnä, eikä enää ole kiire minnekään. Vanha oli kadonnut, toivo uudesta ja paremmasta löytynyt. Maa ja taivas viettävät ilojuhlaa.

Armi Rautavuori
kirkkoherra
Enon seurakunta

Sana: ”Väisty tieltäni, Saatana!” – MATT. 16:23

Järkyttävää. Vihapuhetta. Tuntuu pahalta. Eihän Jeesus oikeasti sanoisi kenellekään noin, eihän. Jeesus kuitenkin sanoi niin Pietarille, kirjoittaa Antti Kyytösnen Sana-kirjoituksessaan.

Järkyttävää. Vihapuhetta. Tuntuu pahalta. Eihän Jeesus oikeasti sanoisi kenellekään noin, eihän.

Jeesus kuitenkin sanoi niin Pietarille, joka oli tavallaan opetuslapsijoukon johtaja. Häntä voisi myös kutsua Jeesuksen kaveriksi. Mitä Pietari sitten teki, että Jeesus reagoi kivahduksella?

Jeesus oli puhunut siitä, että hän tulisi kärsimään ja kuolemaan. Se ei kuitenkaan sopinut Pietarin ajatuksiin, vaikka Jeesus sanoikin nousevansa kuolleista. Eihän nyt messiaan sopinut kuolla. Se olisi yhtä kuin tappio. Pietari ei halunnut Jeesukselle kärsimystä ja kuolemaa, koska hän välitti Jeesuksesta. Eikä Pietari halunnut sitä itsensä takia. Jeesuksen tappio olisi samalla Pietarin tappio.

Vaikuttaisi siltä, että Pietari osui arkaan paikkaan. Jeesus joutui kiusaukseen jättää tehtävänsä kesken. Kuinka paljon helpompaa olisi ollut sivuuttaa kärsimys ja kuolema? Lisäksi koettelemus tuli aivan lähipiiristä, sellaiselta ihmiseltä, joka tukee ja haluaa parasta. Ja varmasti Pietari ajatteli Jeesuksen parasta. Jeesuksen piti torjua napakasti tämä houkuttava kiusaus. Sen takia hän kivahti Pietarille.

Ehkä meidänkin elämässämme tulee vastaan tilanteita, joissa tiedämme, että jotain vain tulisi tehdä. Ehkä se voi liittyä alkavaan paastoon: ruutuajan vähentämiseen, herkuista kieltäytymiseen tai vaikka hiilijalanjäljen pienentämiseen. Tavoite voi tuntua vaikealta ja epämiellyttävältäkin. Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä tavoitetta. Läheisiltä ihmisiltä voi tulla hyvää tarkoittavaa kannustusta, mutta se ei auta oikeaan suuntaan.

Meillä ihmisillä sattuu lipsahduksia ja lapsuksia silloin tällöin, oli tavoitteemme kuinka hyvät tahansa ja saimmepa kuinka paljon kannustusta tahansa. Ei maailma siihen kaadu. Mutta jos Jeesus olisi langennut kiusaukseen, niin maailma olisi kaatunut siihen. Tiukka vastaus varmasti tuntui Pietarista pahalta. Pelissä oli kuitenkin meidän ihmisten kohtalo, myös Pietarin.

Jeesuksen vastaus voi järkyttää meitä tänäänkin. Se, että Jeesus hoiti tehtävänsä, on kuitenkin meille siunaus. Järkytys voi vaihtua ymmärrykseen. Kokemus vihapuheesta voi muuttua Jumalan armon tutkimiseksi. Paha olo voi muuttua rauhaksi Jeesuksen pelastustyön tähden.

Antti Kyytsönen
pastori
Rantakylän seurakunta

Sana: Rakkauden kaksoiskäsky

Onko parisuhteen ja perheen jäsenten välisellä rakkaudella jotain tekemistä lähimmäisen rakkauden kanssa? pohtii Kati Häkkinen hartauskirjoituksessaan.

”Anna meille voimaa rakastaa”

Puolisoni ja minut kutsuttiin haastateltavaksi ”Iltaan rakkaudelle”. Liekö ajatuksena ollut, että pitkään yhdessä ollut pari tietää jotakin rakkaudesta. Illan aikana selvisi, että enemmän oli kyse sitoutumisesta ja suhteen hoitamisesta kuin rakkaudesta tunteena.

Rakkaus puolisoa, lapsia ja lapsenlasta kohtaan on jokainen omanlaisensa rakkauden laji. Jokaisessa rakkauden lajissa on mukana vahvaa tunnetta, halua olla lähellä, mutta mukana ovat myös sanat sitoutuminen ja tahtominen.

Onko parisuhteen ja perheen jäsenten välisellä rakkaudella jotain tekemistä lähimmäisen rakkauden kanssa? Raamatun rakkauden kaksoiskäsky antaa hyvän pohjan toisesta ihmisestä välittämiselle. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” vie meidät yhden elämän tärkeimmän perusasian äärelle.

Meidät kutsutaan rakastamaan ja hyväksymään oma itsemme. Meitä kutsutaan rakastamaan ja hyväksymään toinen ihminen lähellä ja kaukana sellaisena kuin hän on.

Lähimmäisen rakastaminen ei ole pahojen tekojen tai laiminlyöntien hyväksymistä. Se on ihmisen hyväksymistä. Rakkauteen liittyy armollisuus toista ja itseään kohtaan, anteeksiantamisen ja anteeksipyytämisen vaativa taito.

Rakkaudesta on tehty paljon lauluja. Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen laulu ”Rakkaus on lahja Jumalan” on itselleni erityisen merkityksellinen. Tätä laulua olen laulanut puolisoni karonkassa monta vuotta sitten. Tänä kesänä lauloimme tätä laulua puolisoni ja tyttäreni apen kanssa tyttäreni häissä.

Laulun sanat sopivat ajatukseen ihmisten välisestä rakkaudesta ja Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Se kutsuu meitä välittämään toisistamme ja näkemään Jumalan rakkauden merkityksen omassa elämässämme.

”Vaikka minä voisin vuoret siirtää, enkeleiden kieltä puhuisin, mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen, jos rakkautta tuntisi mä en. Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa. Sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa, sillä rakkaus on lahja Jumalan.”

Tämä laulu kuului myös Ilta rakkaudelle -tilaisuuden ohjelmaan. Sitä oli hyvä laulaa yhdessä ihmisten kanssa, jotka pohtivat omaa parisuhdettaan ja suhdettaan Jumalaan. Olkoon kolmannen säkeistön sanat ”anna meille voimaa rakastaa” rukouksena tänään, kun ajattelemme läheisiämme ja lähimmäisiämme.

Kati Häkkinen
perheneuvoja ja pappi

Kuvituskuva tulevan sunnuntaina teemasta Rakkauden kaksoiskäsky — Ensi sunnuntai on 19. sunnuntai helluntaista. Päivän aihe on Rakkauden kaksoiskäsky. Kuva: Anniina Mikama

Sana – Hyvän paimenen sunnuntai

Istun kutsuttuna sairaalavuoteen äärellä ja kysyn potilaalta, jonka kohdalla elämän ja kuoleman raja on lähellä: ”Lukisinko sinulle jotain Raamatusta, mikä on sinulle tärkeä kohta?” Potilas on hetken hiljaa ja puhuminen on muutenkin hieman vaikeaa. Hetken päästä hän sanoo hiljaisella sairauden uuvuttamalla äänellä: ”Lue se paimenpsalmi.”

Luen hänelle tutun ja rakkaan psalmin. Potilas kuuntelee ja kyynel vierähtää silmäkulmasta. Sitten kuuluu hiljaa sana kiitos. Siunaan hänet Herran siunauksella ja istun hetken hiljaa hänen vierellään, kunnes hän nukahtaa.

Tuokiokuva sairaalapapin työn keskeltä. Myöhemmin hän sai lähteä turvallisesti kohti iankaikkisuutta ja Taivaan kotia.

Hyvän paimenen psalmi tuo sanoillaan ja tuttuudellaan turvallisuutta monelle ihmiselle. Psalmissa puhutaan vihreistä niityistä ja vedestä ilon ja levon lähteinä. Psalmin paimen on mukana myös elämän kipukohdissa, pimeissä laaksoissa. Hyvän paimenen johdatuksessa ei tarvitse pelätä, vaan voi luottaa Hänen johdatukseensa. Hyvä paimen huolehtii ja kantaa heikointakin lammastaan. Hyvä paimen ei jätä ketään yksin ja turvattomaksi.

Kuitenkin tässä maailmassa moni ihminen pienimmästä suurimpaan on vailla turvallisuutta ja huolenpitoa. Ei ole sitä hyvää paimenta, turvallista ihmistä, rinnalla huolehtimassa ja kantamassa vaikeiden aikojen yli.

Kuva Hyvästä paimenesta, Jumalasta, voi myös olla murtunut tai Jumala on se ainut turva ja voima, joka auttaa selviämään päivästä toiseen omien kipujen, fyysisten tai henkisten kipujen kanssa. Taivaallinen paimen kutsuu meitä ihmisiä olemaan toinen toistemme tukena Hänen johdatuksessaan.

Hyvän paimenen sunnuntaina saamme muistutuksen myös omasta rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesta tehtävästä. Rakastakaamme, tukekaamme ja kantakaamme toinen toistamme. Me kantajat ja välillä kannettavana olevat saamme luottaa Jumalan, Taivaallisen paimenemme johdatukseen elämämme kaikkina päivinä.

Olkoon rukouksemme virren 378 ensimmäinen säkeistö: ”Kaitse, Jeesus paimen hyvä, laumassasi minua. Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua. Luonasi saan turvan parhaan, auta, etten koskaan harhaan läheltäsi joutuisi, laumastasi luopuisi.”

Kati Häkkinen
perheneuvoja ja pastori

piirroskuva Hyvän paimenen sunnuntaista — Tulevana sunnuntaina vietetään Hyvän paimenen sunnuntaita. Kuva: Anniina Mikama